Olenko ainut lapseton, jonka ihmissuhteet kariutuu kun ystävästä tulee äiti?

Mulla on tällainen tilanne tällä hetkellä:

Itselläni on kolme aikuista lasta, tai no, nuorin on 17 ja asuu vielä kanssani. 

Minulla on 3-kymppinen ystävä, joka sai parisen vuotta sitten lapsen, esikoisensa. Tapailemme kahvikupin ääressä jutellessa 2-3krt/kk. Joka kerta tapaamisen jälkeen itseäni harmittaa se, että tämä ystäväni keskittää huomionsa siihen lapseensa. On turhauttavaa keskustella, kun lapsi keskeyttää toiminnallaan koko ajan. Ystävä kyllä pyytää anteeksi keskeytyksiä, mikä sinällään on kohteliasta, mutta kuitenkin. 

Lapsen isä ei kertaakaan ole ehdottanut huolehtivansa lapsesta sillä aikaa, kun me tapaamme. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onhan se vähän ongelma, kun yhtäkkiä se entinen ystävä ei osaa keskustella mistään, ei siis ihan mistään. Miten osaisikaan, kun elämässä ei enää muuta ole kuin se vauva. Mikään muu ei enää kiinnosta. Ja siis niinhän sen pitää ollakin. Mutta kyllä tämä on johtanut siihen, että ne äidit on jääneet taakse, ja kyllä se surettaa. Ei meillä ole enää mitään yhteistä enkä minä jaksa kuunnella monologia lapsen elämästä. 

Höpö höpö. :D Minäkin keskustelen kavereideni kanssa lähinnä kaikesta muusta kuin lapsestani. Luuletteko oikeasti, että kun tulee äidiksi, ei mikään muu asia maailmassa enää kiinnosta? Nyt ymmärrän, miksi niin usein käy niin, että kaverit hylkäävät äidiksi tulleen kaverinsa. Sehän johtuu tästä harhaluulosta, että hänen kanssaan joutuisi jatkossa keskustelemaan vain vaipoista ja soseista! Voi teitä.

Kyllä tämä on joissain porukoissa oikea ongelma. Ehkä joku on lapsi-innokkaampi kuin muut äidit, mutta kuitenkin keskustelu ajautuu helposti lasten kuulumisten päivittämiseksi. Se on ehkä joillekin myös oiva tapa vältellä keskinäistä keskustelua. Harvoin kun jo nähdään, niin voi tuntua joillekin vaikealta kysyä, että hei, mitäs SULLE kuuluu, kerrotko elämästäsi. Lapsista saa aidanseivästä. Että mitäs teillä harrastellaan, meillä tätä ja tätä. Ja mulla on yh:na tätä ja tota ongelmaa, mites sulla.  

Luulisin vain, että jos seurassa on lapseton, niin joku tajuaisi, että seurassa olisi kohteliasta puhua aiheista, joihin kaikki voivat osallistua. Ymmärrän kyllä pikaiset kuulumisten vaihdot, mutta turhahan minun on mennä paikalle, jos paikalla onkin varsinaiset äityliinit. Aivan sama asiahan tämä on kuin että minä en ala seurassa antaumuksella paasata esim. tietystä oppialasta ja opiskelusta, jos aiheeseen on perehtynyt minun lisäkseni vain yksi ihminen. Toki eri asia, jos joku kyselee.