Lue keskustelun säännöt.
Anoppi sai raivarin opiskelemaan lähdöstä, kun en ole enää mahdollistamassa poikansa käsittämättömiä työaikoja
18.08.2018 |
Olen kohta kolmatta vuotta kotona, vaikka lapsi on tarhassa. Olen etsinyt töitä, mutta selväksi on käynyt, ettei kolmikymppinen kouluttamaton äiti ole mikään ihanne työnantajien silmissä. Sen jälkeen kun olen monennet nöyryyttävät rekrytilanteet käynyt läpi, päätin palata koulunpenkille. Opiskelemaan olisin lähtenyt jo lapsen mentyä tarhaan, mutta aina on tullut niin raskas koneisto (eli naapurissa asuva anoppi ja sitä myöten poikansa) vastaan, että ne haaveet ovat kuivuneet kasaan. Minulla oli ennen pk-seudulle muuttoa koulupaikka omalla kotipaikkakunnallani, mutta uskoin että täälläkin asiat selviävät aikanaan. No eipä selvinneet.
Ensin sain opiskelupaikan, josta anoppi soitti päissään ja tivasi miksi sellaiseen menisin ja minusta ei tule kuin korkeintaan myyjä. Kauhean painostuksen tuloksena jätin menemättä lopulta kouluun, koska aloin melkein itsekin uskoa että se on ihan turha jne.
Seuraavana vuonna kävi saman toisinto. Taas kauhea itkuvirsi ja valitus miten se koulu ei ole hyvä, ja se ei ole oikea ammatti mihin olen hakeutumassa. Kyseessä oli siis kansainvälinen tutkinto, jonka eteen olisi pitänyt tehdä töitä ja se koulu olisi ollut tässä Helsingissä. Mahdollisuus opiskelijavaihtoon ja hyvät työmahdollisuudet, ja mitä juttelin samassa paikassa opiskelevien kanssa, niin he ovat työllistyneet sen kautta hyvin. Vaan ei.
Lopulta sekin koulupaikka meni alta hirveän vetkuttelun, painostuksen ja puhelinterrorin kautta.
Nyt anoin opiskeluoikeuteni takaisin toiselle paikkakunnalle, mistä täältä pk-seudulta kulkee hetken junalla. Sanomattakin selvää, että poissaolokaudet on kaikki käytetty ja minun pitää ensimmäiset kaksi vuotta tehdä niska limassa hommia, etteivät opinnot viivästy ja joudu sen takia hankaluuksiin. Tässä välissä pitää huomauttaa, että miehellä on ihan käsittämättömät työajat. Hän on reissutyössä, mutta hänellä on vähän väliä muitakin menoja jotka eivät liity duuniin mitenkään. Eilenkin odottelimme häntä kotiin, kun ensin piti olla kotona puoli seitsemän, sen jälkeen puoli kahdeksan ja ovi kävi vasta kahdeksalta - kun alkuperäinen aika tulla kotiin oli kuudelta.
Siinä odotellessa tuli sitten puheeksi, että kuka hoitaa lapsen kun olen poissa. Vastasin, että mies hoitaa miten hoitaa, koska olen koulussa. Siinä kohtaa anoppi pimahti ja tuli verbaalisesti silmille siitä, miten minun pitäisi viivästyttää opintojani ja ihan turhaan mietin mitään opintotukia "kyllä joku muu maksaa". Mieheni pitää kuulemma käydä töissä ja muuten olemme kusessa, eikä se mene niin että ensin kun itse olen ollut kaksi vuotta kotona, ettei se niin onnistu että nyt olisi minun vuoroni lähteä tekemään uraa.
Jatkuu toisessa viestissä -->
Kommentit (152)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuollaiset ne jotkut anopit on.
Sama juttu mulla.Minä en olisi saanut opiskella, koska:
a) anoppi ei itsekään ole pystynyt/voinut/halunnut opiskella aikuisiällä mitään, b) anopin pojan, eli mieheni, elämä vaikeutuu anopin mielestä ”liikaa”, c) minä teen poikansa, eli mieheni, elämästä ”liian raskasta” ja ”liian vaikeaa”, d) opiskeleminen on vain ”turha hullutus”, jonka minä olen nyt keksinyt, e) teemme taloudellisesti konkurssin.
Ja nämä KAIKKI siis olen saanut kuulla anopilta suoraan tai kiertoteiden kautta kiihtyneessä tilassa lipsautettuna.Mun onnekseni mieheni ei ole äitinsä kanssa samaa mieltä vaan osaa ajatella omilla aivoillaan. Olen siis opiskellut oman haluni mukaan ja minimoinut vuorovaikutuksen anopin kanssa.
Anopilla saa olla kaikki nuo ajatukset. Hänellä on niihin täysi oikeus.
Mutta teillä on onneksi toimiva parisuhde, eikä miehesi ole enää kiinni äidistään, eikä anna anopin mielipiteiden vaikuttaa siihen, miten hän asian kokee ja mitä päätöksiä te teidän perheessä teette.
APn tilanne on toinen. Mutta on myös epäreilua sanoa, että anopilla ei ole oikeus omiin mielipiteisiin ja varsinkin, että anopin pitäisi mahdollistaa APn ratkaisu (se, miten mies järjestää hoitovastuunsa on viime kädessä sitten miehen ja mahdollisesti anopin välinen asia) mutta on silti epäreilua APn sanoa (eikä hän täällä taida niin olla sanokutkaan) että anopin pitäisi olla aina käytettävissä lasta hakemassa ja hoitamassa perheen kolmantena aikuisena.
Itse suosittelisin, että mies palkkaisi jonkun ulkopuolisen hoitohenkilön (aupair?) joka hakisi ja hoitaisi kunnes vanhemmista toimen ehtii kotiin.
Juu, kaikilla on oikeus mielipiteisiin. Ja kaikilla on myös oikeus kritisoida toisten mielipiteitä, varsinkin silloin kun ne on aikansa eläneitä ja toisia tyrannisoivia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miksi ihmeessä asutte anopin naapurissa?
Minäkin asuin anopin naapurissa 3kk ja pakkohan siitä oli muuttaa pois.
Nyt hajurakoa 50km ettei anoppi vahingossakaa tuu pihalla/lenkillä tai samassa lähikaupassa vastaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi ihmeessä asutte anopin naapurissa?
Ei ne nyt joka päivä lappaa käymässä. Ap
Mun anoppi kyllä lappasi.
Mutta anoppi oli meillä kuin kotonaan nii siksi ei varmaan ajatellut, että tarvitaan miehen kanssa omaakin tilaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuollaiset ne jotkut anopit on.
Sama juttu mulla.Minä en olisi saanut opiskella, koska:
a) anoppi ei itsekään ole pystynyt/voinut/halunnut opiskella aikuisiällä mitään, b) anopin pojan, eli mieheni, elämä vaikeutuu anopin mielestä ”liikaa”, c) minä teen poikansa, eli mieheni, elämästä ”liian raskasta” ja ”liian vaikeaa”, d) opiskeleminen on vain ”turha hullutus”, jonka minä olen nyt keksinyt, e) teemme taloudellisesti konkurssin.
Ja nämä KAIKKI siis olen saanut kuulla anopilta suoraan tai kiertoteiden kautta kiihtyneessä tilassa lipsautettuna.Mun onnekseni mieheni ei ole äitinsä kanssa samaa mieltä vaan osaa ajatella omilla aivoillaan. Olen siis opiskellut oman haluni mukaan ja minimoinut vuorovaikutuksen anopin kanssa.
Anopilla saa olla kaikki nuo ajatukset. Hänellä on niihin täysi oikeus.
Mutta teillä on onneksi toimiva parisuhde, eikä miehesi ole enää kiinni äidistään, eikä anna anopin mielipiteiden vaikuttaa siihen, miten hän asian kokee ja mitä päätöksiä te teidän perheessä teette.
APn tilanne on toinen. Mutta on myös epäreilua sanoa, että anopilla ei ole oikeus omiin mielipiteisiin ja varsinkin, että anopin pitäisi mahdollistaa APn ratkaisu (se, miten mies järjestää hoitovastuunsa on viime kädessä sitten miehen ja mahdollisesti anopin välinen asia) mutta on silti epäreilua APn sanoa (eikä hän täällä taida niin olla sanokutkaan) että anopin pitäisi olla aina käytettävissä lasta hakemassa ja hoitamassa perheen kolmantena aikuisena.
Itse suosittelisin, että mies palkkaisi jonkun ulkopuolisen hoitohenkilön (aupair?) joka hakisi ja hoitaisi kunnes vanhemmista toimen ehtii kotiin.
Juu, kaikilla on oikeus mielipiteisiin. Ja kaikilla on myös oikeus kritisoida toisten mielipiteitä, varsinkin silloin kun ne on aikansa eläneitä ja toisia tyrannisoivia.
Niin. Niinhän minäkin totesin, että juttu toimii tuon kommentoijan kohdalla, koska heidän perheensä on jo itsenäistynyt miehen äidistä.
Sillä äidillä saa silti olla ohan omat mielipiteet. Itse pitää vaan elää elämänsä niin, ettei anna niiden mielipiteiden lannistaa ja vaikuttaa, koska omasta mielestä ovat vääriä.
Silti ärsyttää vähän, että tässäkin ketjussa tuo anoppi on suoraan seuraava itse perkeleestä, vaikka ongelma ihan oikeasti on tuo ei-aikuistunut mies, joka on varmasti tyytyväinen nykyiseen olotilaan, missä sekä vaimo että äiti mahdollistavat hänen leppoisan elämänsä. Sekä toki myös itse AP, joka on jostain syystä hyväksynyt tämän kolmen kimppa -kuvion, mistä nyt ihan oikein pyristelee pois.
Enkä itse edes ole vielä kenenkään anoppi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuollaiset ne jotkut anopit on.
Sama juttu mulla.Minä en olisi saanut opiskella, koska:
a) anoppi ei itsekään ole pystynyt/voinut/halunnut opiskella aikuisiällä mitään, b) anopin pojan, eli mieheni, elämä vaikeutuu anopin mielestä ”liikaa”, c) minä teen poikansa, eli mieheni, elämästä ”liian raskasta” ja ”liian vaikeaa”, d) opiskeleminen on vain ”turha hullutus”, jonka minä olen nyt keksinyt, e) teemme taloudellisesti konkurssin.
Ja nämä KAIKKI siis olen saanut kuulla anopilta suoraan tai kiertoteiden kautta kiihtyneessä tilassa lipsautettuna.Mun onnekseni mieheni ei ole äitinsä kanssa samaa mieltä vaan osaa ajatella omilla aivoillaan. Olen siis opiskellut oman haluni mukaan ja minimoinut vuorovaikutuksen anopin kanssa.
Anopilla saa olla kaikki nuo ajatukset. Hänellä on niihin täysi oikeus.
Mutta teillä on onneksi toimiva parisuhde, eikä miehesi ole enää kiinni äidistään, eikä anna anopin mielipiteiden vaikuttaa siihen, miten hän asian kokee ja mitä päätöksiä te teidän perheessä teette.
APn tilanne on toinen. Mutta on myös epäreilua sanoa, että anopilla ei ole oikeus omiin mielipiteisiin ja varsinkin, että anopin pitäisi mahdollistaa APn ratkaisu (se, miten mies järjestää hoitovastuunsa on viime kädessä sitten miehen ja mahdollisesti anopin välinen asia) mutta on silti epäreilua APn sanoa (eikä hän täällä taida niin olla sanokutkaan) että anopin pitäisi olla aina käytettävissä lasta hakemassa ja hoitamassa perheen kolmantena aikuisena.
Itse suosittelisin, että mies palkkaisi jonkun ulkopuolisen hoitohenkilön (aupair?) joka hakisi ja hoitaisi kunnes vanhemmista toimen ehtii kotiin.
Juu, kaikilla on oikeus mielipiteisiin. Ja kaikilla on myös oikeus kritisoida toisten mielipiteitä, varsinkin silloin kun ne on aikansa eläneitä ja toisia tyrannisoivia.
Niin. Niinhän minäkin totesin, että juttu toimii tuon kommentoijan kohdalla, koska heidän perheensä on jo itsenäistynyt miehen äidistä.
Sillä äidillä saa silti olla ohan omat mielipiteet. Itse pitää vaan elää elämänsä niin, ettei anna niiden mielipiteiden lannistaa ja vaikuttaa, koska omasta mielestä ovat vääriä.
Silti ärsyttää vähän, että tässäkin ketjussa tuo anoppi on suoraan seuraava itse perkeleestä, vaikka ongelma ihan oikeasti on tuo ei-aikuistunut mies, joka on varmasti tyytyväinen nykyiseen olotilaan, missä sekä vaimo että äiti mahdollistavat hänen leppoisan elämänsä. Sekä toki myös itse AP, joka on jostain syystä hyväksynyt tämän kolmen kimppa -kuvion, mistä nyt ihan oikein pyristelee pois.
Enkä itse edes ole vielä kenenkään anoppi.
Ja huomaathan, että mies jopa ulkoistaa tämän perheriidan äidilleen.
Hänen ei tarvitse vaivautua väittelemään APn kanssa siitä, meneekö AP opiskelemaan vai ei, kun onneksi äiti yhä pitää pikkupoikansa asioista huolta....
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nyt vaan toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos anopin ja miehen lätinä. Sä teet ihan oikein, kun yrität saada itsellesi tulevaisuuden, joka sisältää muutakin kuin miehen passaamista sossun tuilla.
Olen myös itse käynyt tämän absurdin taistelun. Anoppi kuuli, että aion opiskelemaan ja käytti kokonaisen kesän siihen, että haukkui mua pitkin kyliä ja päin naamaa ties miksi, taivutteli luopumaan opiskelupaikasta ja veti jopa sen vastuuton äiti -kortin esiin. Tulkitsen sen osin katkeruudeksi, anoppi itse joutui jättämään koulut kesken kansakoulun jälkeen, kun ei ollut rahaa opiskella ja sitten syntyikin jo lapset ja teki ikänsä töitä koulun siivoojana. Tiedän, että hän olisi halunnut opettajaksi.
Minä taas pystyn varallisuuden ja ajan puolesta kouluttautumaan lisää ja tartuin siihen. Olen jo enkun ja ruotsin ope, mutta opiskelen nyt pätevyyttä opettaa myös äikkää. Nyt alkaa mun kolmas ja viimeinen opintovuosi ja oon aika lailla gradua vaille valmis. Anoppi puhisee vieläkin, että aivan ajan hukkaa koko pelleily ja eikö se rouva maisterille yksi tutkinto riittänyt?
Vierailija kirjoitti:
Noniin. Nyt alkoi kurmotus sen puolesta, että meidän pitää sopia välit ja tehdä pelisäännöt keskustelemalla selväksi. Mies totta kai haluaa pitää välit yllä vanhempiinsa. Ainoa vain, että minua ei nyt kiinnosta puhua ja haluaisin vain keskittyä keskinäisten välien setvimiseen enkä sotkea anoppia joka väliin, ja sitä paitsi mun mielestä tossa ei ole mitään keskusteltavaa. Tuo on mielestäni ilmoitusluontoinen asia. Onpa ollu raskas olo eilisestä lähtien.:( Ap
Ihanaa ap, että kirjoitit tämän viestin.
Itse olen miettinyt olenko kohtuuton kun en juurikin "keskustele ja sovi asioita anoppini kanssa ja tee kompromissia". Nyt kun luin tämän viestin ensimmäinen reaktioni oli, että miksi perheen asioista pitäisi sopia ulkopuolisen kanssa, selkeytti omiakin ajatuksia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä sun mies on mieltä sun opiskelemaan lähdöstä? :) ja ootteko yleensä keskustelleet miehen mahdottomista työajoista, onko mies ikinä pahoitellut niitä tms vai porskuttaako vain menemään välittämättä?
Älä ikinä ikinä ap kuvittele, että sinulla olisi muuta kuin käyttö-ja hyötyarvo noille selvästi häiriintyneille ihmisille. Mammanpojan tapauksessa äiti tulee loppupeleissä aina ensin.
Syvällä kokemuksen rintaäänellä: Pidä sinä itse hyvää huolta itsestäsi ja lapse/istasi. Tuossa sairaassa kuviossa teidän parastanne eivät toiset kykene näkemään.
Se voi tuntua vihaistuneena siltä, etteivät halua. Mutta en usko että se on syy vaan ainoastaan ikävä, vääjäämätön seuraus narsistiäidin ja kultaisen lapsen syvästi häiriintyneestä psykodynamiikasta.
Se ei siis ole tahdonalaista toimintaa. Aivan kuin keuhkokuumetta sairastava ei valitse yskiä tai olla kuumeinen. Sinun ei silti tarvitse jäädä tartunnan piiriin. Et pysty pelastamaan poikaa etkä äitiä. Poika voi selvitä hyvän terapeutin kanssa pitkäkestoisella työnteolla mutta se vaatisi häneltä todella paljon rohkeutta, omanarvontuntoa ja työtä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei tulisi mielen viereenkään, että kukaan toinen ihminen puuttuisi siihen, opiskelenko/olenko kotona/töissä/missä, toki toivomuksia voi esittää mutta ei ole oikein painostaa tällaisessa isossa oman elämän valintoja koskevassa asiassa. On ihan ymmärrettävää, että Suomessa haluat koulutuksen.
Toivon, että pysyt linjassasi. Alkuun se voi olla tosin raskasta. Säilytä sinä malttisi näiden ihmisten edessä, uskon että vastustus siten hiljalleen häviää eivätkä miehen sukulaiset saa lisää vettä myllyynsä. Miehesikin on tottunut etuihinsa, niin ei ehkä heti osaa sinua puolustaa. Koeta antaa tämä anteeksi. Uskon hänenkin pian huomaavan, kuinka hyvä asia on, että sinä voit hyvin.
Vierailija kirjoitti:
Ehdottomasti opiskelet ja turvaat mahdollisuudet omaan uraan ja eläkkeeseen. Ikinä ei tiedä mitä tapahtuu, miehen varaan ei kannata jäädä. Asia ei anopille kuulu, nyt pesäeroa kun sitä ei vielä ole. Miehellä on samalla tavalla lastenhoitovastuu kuin sinulla. Lapsi päiväkotiin ja te sovitte miten viette ja haette.
Vähän ohis, mutta siis poissaolokaudet ovat opintolinjakohtaisia. Eli vaikka olet ollut ennen poissaolevana toisessa koulutusohjelmassa, ne eivät lyhennä uuden tutkinnon suoritusaikaa. Joudut ekana vuonna aloittamaan kyllä läsnäolevana, mutta se johtuu siitä et poissaoloa ei ekana vuonna saa ellei ole äitiys- tai vanhempainvapaalla tai armeijassa yms.
Heip! Kiitos viestistä. Olen aloittanut opiskelut tuossa samassa tutkinto-ohjelmassa, minne olen nyt palaamassa, ja opinto-oikeutta takaisin anoessa minulle ilmoitettiin, että poissaolokaudet on kaikki käytetty. Aloitin siis tutkinnon suorittamisen pari vuotta sitten, muutin sieltä suoraan äitiyslomalle ja lopulta katkaisin opinnot ettei aikaa kulu hukkaan kun olen hoitovapaalla (se läsnäoloaika kun valuu koko ajan vaikka ei opintoja tekisikään), eli siis nuo poissaolokaudet ovat varma tieto. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itse saman kokeneena (anoppi määräämässä elämäntahdin), voin sanoa, että ei kannata.
Se raja minkä anoppi on nyt ylittänyt, ylitetään tulevaisuudessa juosten.
Pian huomaatkin, että anoppi asuu teillä ja käyttäytyy kuin kotonaan puuttuen kaikkeen.
Sanot miehelle suorat sanat tilanteesta, koitat keskustella miltä sinusta tuntuu ja sitten pyydät miestä laittamaan rajat äidilleen.
Täällä on ridelty ihan huutamalla nyt viimeiset pari päivää. Meillä oli viikonloppuna hääpäivä, niin mies raivosi minulle kun en soita anopille sopiakseni välejämme. Siinä meni sekin ehtoo, kun ilmoitin kylmästi, ettei minulla ole voimia eikä ajatusta soittaa hänelle. Itselläni ei vain ole nyt voimia soittaa, en jotenkin vain halua olla sinne päähän yhteydessä.
Ei muuten onnitellut meitä edes mikä kertoo, että välit ovat jäässä. Ap
Teidän perheen todellinen ongelma ei ole anoppi vaan mies. Anoppi ei edes kuulu perheeseen, mies kuuluu. Hän joko ymmärtää vastuunsa tai sitten ei ymmärrä. Puhut asiasta miehelle, miehen kanssa, ja sivuutatte anopin tässä keskustelussa täysin. Nyt kumpikaan teistä ei pysty kantamaan vastuuta, kun kumpikin menee anopin selän taakse piiloon. Hankit opiskelupaikan, jossa pystyt olemaan illat normaalisti kotona lapsen kanssa, se on myös lapsen ja sinun etu. Oikeasti anoppi ei estä sinua opiskelemasta, kuvittelet vain.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anopille asia kuuluu vain, jos hän haluaa olla apuna lasten kanssa. Et sinä ole miehesi ja anopin synnyttäjä-palvelijatar, jonka tulee uhrata oma elämänsä heidän eteensä.
Minä elin miehelle ja anopille orjana kun en sanaa suusta saanut.
Kumpikin haukkui minua aina kilpaa, jos yritinkään tehdä jotain omaa.
Minun olisi pitänyt hylätä ura ja kaikkk, vain jotta olisin istunut kotona miehen lapsen kanssa.
Nyt jos voisin palata menneisyyteen, ensiksi vetäisin itseäni avarilla, sanoisin, että kaikki järjestyy paremmin kuin osaat kuvitellakkaan kun avaat suun.
En ole enää anopin kanssa tekemisissä ja mies on ottanut enemmän vastuuta lapsestaan.
Avioliittomme ei ole koskaan voinut näin hyvin.
Mietin tismalleen samaa!
Olin jo palaamassa kouluun, toiseen tutkintoon, kun anoppi soitti viinipäissään miksi ei kannata. Häntä puolsivat yllättäen kaikki muutkin pian ja yhtäkkiä huomasin olevani kotona sinä aamuna kun koulu alkoi. Kun kaikki tuki uupuu, niin on mahdotonta ottaa seuraavaa askelta - tai niin sitä luuli. Nyt tiedän, että minun olisi pitänyt vain tiukasti mennä sinne ja tehdä selväksi että näin toimitaan. Olisin muuten viime keväänä jo valmistunut, niin nopea se urakka olisi ollut.
Koska olin kotona, niin hajosin kotitöiden määrään ja siihen, kun mies alkoi märistä miten en tuo enempää rahaa talouteen tai tee jotain elämäni eteen. Se oli sinänsä hassua, koska juurihan olin innoissani uudesta koulupaikasta. Harmittaa jälkikäteen ajatella omaa nössöilyään. Ei enää eikä näin. Ap
Väliaikatiedotus: Täällä on riidelty rattoisasti. Mies on haukkunut, nälvinyt, puhunut, painostanut ja muistutellut joka välissä, miten nyt on äkkiä pakko soittaa anopille ja sopia asia. En ole tehnyt sitä vieläkään, koska en edes tiedä mistä alkaa ja minulla on niin nöyryytetty olo, että se on sama kuin kaataisi sitruunavettä hankaushaavaan. Toisaalta mies itse sekaantui riitaan kirjottelemalla anopille tietämättä yhtään mistään mitään, ja totta kai se lisäsi vettä myllyyn. Nyt hän selittää miten on puun ja kuoren välissä ja viimeksi eilen raivosi miten ei tiedä kumpi valehtelee, kun kuulemma on kolme yhtä vastaan. Olkoon, koska en pyytänyt häntä osallistumaan tähän millään tavalla.
Mies kuritti minua henkisesti kaikesta muustakin. Olen kuulemma epäluotettava, en saa mitään aikaiseksi ja hän muistutti minua kaikesta mitä tässä on tapahtunut parin vuoden aikana (kela- ja työkkärisotkuja) ja kierin kuulemma itsesäälissä, heittäydyn marttyyriksi eikä kanssani voi keskustella kun suutun jos minua neuvotaan tai ojennetaan jostain. Olen mahdottoman "ilahtunut" hänen tavastaan ymmärtää minua. Miehen mielestä minussa on jotain todella pahasti vialla, kun en kestä suoranaista päänaukomista ja lauon takaisin samalla mitalla tai en vastaa mitään. Toinen piirre kuulemma mikä minussa raivostuttaa on tuo mielipiteiden tai ohjeiden vastaanottaminen, kun se on minulta niin vaikeaa (tällä hän viittasi anopin mielipiteeseen/ohjeeseen viivästyttää tahallaan opintoja). Ainoa vain, että perusälykkäänä ihmisenä en todellakaan suostu kuuntelemaan ohjeita teeveden keittoon tai lapsen tukanharjaamiseen, varsinkin jos omat hiukseni ovat varsin pitkät ja hyvin hoidetut ja tuo oli viimeinen ohje minkä kuuntelin häneltä viivästyttää suorituksia. Olen ihan ymmälläni tilanteesta edelleen. Ap
Jatkan edelleen..
Mietin vain, kun mies kilahtelee minulla alvariinsa siitä kun en jaksa kuunnella nk. turhia neuvoja. Usein vihjeitäni lopettaa puhetulva ei oteta todesta, joten olen ryhtynyt epäkohteliaaksi tai vain yksinkertaisesti lopettanut puhetulvan jollain muulla sopivalla tavalla.
Tämä on kuulemma piirre, jota hän ei minussa siedä. Olen nyt artesaanina saanut neuvoja Ikean kalusteiden kokoamiseen, jotka olen viimeiset kymmenen vuotta koonnut itse. Olen saanut ohjeet hiusten harjaamiseen, siivoamiseen, lapsen hoitoon liittyen. Silloin kun lapsi alkoi syntyä, niin kaverit soittelivat jatkuvasti miten mitäkin kannattaa hankkia ja kertoivat etukäteen on tulossa, ja suivaannuin koska halusin olla neuvojen tulvalta rauhassa ja ihmetellä itse asiaa sekä opetella omannäköistä arkea ilman ylimääräisiä käsiä. Vaan ei. Mies on pahin miesselittäjä lähipiirissäni, ja loukkaantuu kun en anna hänen pitää täysin tyhjänpäiväisiä monologejaan minulle.
Tämä liittyy anopin ja itseni riitaan siten, että juurihan anoppi piti minulle opo-ohjauksen, josta mielipiteemme eroavat huomattavasti, ja mies on loukkaantunut äitinsä puolesta kun suorastaan kehtasin loukkaantua siitä. Tämä on kai se ongelma. Ap
Vierailija kirjoitti:
Teidän perheen todellinen ongelma ei ole anoppi vaan mies. Anoppi ei edes kuulu perheeseen, mies kuuluu. Hän joko ymmärtää vastuunsa tai sitten ei ymmärrä. Puhut asiasta miehelle, miehen kanssa, ja sivuutatte anopin tässä keskustelussa täysin. Nyt kumpikaan teistä ei pysty kantamaan vastuuta, kun kumpikin menee anopin selän taakse piiloon. Hankit opiskelupaikan, jossa pystyt olemaan illat normaalisti kotona lapsen kanssa, se on myös lapsen ja sinun etu. Oikeasti anoppi ei estä sinua opiskelemasta, kuvittelet vain.
Oletko anoppini? En todellakaan enää ala perumaan tuohon kouluun menoa tässä vaiheessa, kun kaikki lainahakemukset vetämässä ja väliaikaiskämppää katseltuna. Mies oli lapsen ensimmäisenä elinvuotena jatkuvasti jossain, ja jos lapsi menee rikki siitä, että kotiin jää vaihteeksi isä, niin se ei ole minun lapseni. Ap
Tämä nyt ei kuulu anopillesi pätkän vertaa. Anna mamman kääkättää ja tee, mitä sun on tehtävä.
Ex-vaimo oli samanlainen kotona loisija ja opiskelusta haaveileva. Rahat kelpasi, mutta ei työnteko. Unohdat tyhmät haaveet ja menet kaupan kassalle töihin jotta voit auttaa miestäsi ja perhettäsi.
Olen satavarma että kun innostut opiskelijaelämästä ja ehkä joskus valmistut niin olettekin, hups, yhtäkkiä kasvaneet erilleen sillä aikaa kun mies raatanut töissä ja sinä lusmuillut koulussa yhteisillä rahoilla.
Anoppi suuttui, koska tiesi kenelle poikansa lastenhoidon kippaa.