Lue keskustelun säännöt.
Anoppi sai raivarin opiskelemaan lähdöstä, kun en ole enää mahdollistamassa poikansa käsittämättömiä työaikoja
18.08.2018 |
Olen kohta kolmatta vuotta kotona, vaikka lapsi on tarhassa. Olen etsinyt töitä, mutta selväksi on käynyt, ettei kolmikymppinen kouluttamaton äiti ole mikään ihanne työnantajien silmissä. Sen jälkeen kun olen monennet nöyryyttävät rekrytilanteet käynyt läpi, päätin palata koulunpenkille. Opiskelemaan olisin lähtenyt jo lapsen mentyä tarhaan, mutta aina on tullut niin raskas koneisto (eli naapurissa asuva anoppi ja sitä myöten poikansa) vastaan, että ne haaveet ovat kuivuneet kasaan. Minulla oli ennen pk-seudulle muuttoa koulupaikka omalla kotipaikkakunnallani, mutta uskoin että täälläkin asiat selviävät aikanaan. No eipä selvinneet.
Ensin sain opiskelupaikan, josta anoppi soitti päissään ja tivasi miksi sellaiseen menisin ja minusta ei tule kuin korkeintaan myyjä. Kauhean painostuksen tuloksena jätin menemättä lopulta kouluun, koska aloin melkein itsekin uskoa että se on ihan turha jne.
Seuraavana vuonna kävi saman toisinto. Taas kauhea itkuvirsi ja valitus miten se koulu ei ole hyvä, ja se ei ole oikea ammatti mihin olen hakeutumassa. Kyseessä oli siis kansainvälinen tutkinto, jonka eteen olisi pitänyt tehdä töitä ja se koulu olisi ollut tässä Helsingissä. Mahdollisuus opiskelijavaihtoon ja hyvät työmahdollisuudet, ja mitä juttelin samassa paikassa opiskelevien kanssa, niin he ovat työllistyneet sen kautta hyvin. Vaan ei.
Lopulta sekin koulupaikka meni alta hirveän vetkuttelun, painostuksen ja puhelinterrorin kautta.
Nyt anoin opiskeluoikeuteni takaisin toiselle paikkakunnalle, mistä täältä pk-seudulta kulkee hetken junalla. Sanomattakin selvää, että poissaolokaudet on kaikki käytetty ja minun pitää ensimmäiset kaksi vuotta tehdä niska limassa hommia, etteivät opinnot viivästy ja joudu sen takia hankaluuksiin. Tässä välissä pitää huomauttaa, että miehellä on ihan käsittämättömät työajat. Hän on reissutyössä, mutta hänellä on vähän väliä muitakin menoja jotka eivät liity duuniin mitenkään. Eilenkin odottelimme häntä kotiin, kun ensin piti olla kotona puoli seitsemän, sen jälkeen puoli kahdeksan ja ovi kävi vasta kahdeksalta - kun alkuperäinen aika tulla kotiin oli kuudelta.
Siinä odotellessa tuli sitten puheeksi, että kuka hoitaa lapsen kun olen poissa. Vastasin, että mies hoitaa miten hoitaa, koska olen koulussa. Siinä kohtaa anoppi pimahti ja tuli verbaalisesti silmille siitä, miten minun pitäisi viivästyttää opintojani ja ihan turhaan mietin mitään opintotukia "kyllä joku muu maksaa". Mieheni pitää kuulemma käydä töissä ja muuten olemme kusessa, eikä se mene niin että ensin kun itse olen ollut kaksi vuotta kotona, ettei se niin onnistu että nyt olisi minun vuoroni lähteä tekemään uraa.
Jatkuu toisessa viestissä -->
Kommentit (152)
Vierailija kirjoitti:
Mä toivoisin että on provo. Taas tällainen avioliitto jossa en näe päätä enkä häntää, ei kuulosta että rakkautta on juuri ollutkaan.
Voi kuule, oliskin. Rakkautta oli aluksi ja paljonkin, mutta koko viime syksystä lähtien täällä on mennyt kaikki niin alamäkeä että itkettää. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä jo nyt vaan ottaisit lapset kainaloon ja muuttaisit sinne opiskelupaikkakunnalle?
Niin. Miksi anoppi edes kuuluu kuvioon?
Et voi olettaa, että anoppi automaattisesti hakee ja hoitaa aina kun sina ja miehesi olette kiireisiä, mutta miksi juttelet hänen etkä miehesi kanssa?
Joko niin, että otat opiskelija-asunnon ja lapsen hoitopaikan koulun lähistöltä (ja tulette sitten viikonlopuksi kotiin) TAI sinä menet nyt opiskelemaan, ja mies järjestää arjen niin että joko hän, anoppi tai joku hänen maksamansa hoitaja huolehtii lapsesta kunnes toimen teistä ehtii kotiin.
Jos kumpikaan näistä ei käy miehelle, kannattaa vetää johtopäätökset (eipä hän sinua paljon arvosta kuin oman vapaan elämänsä mahdollistajana ja kotipiikana) ja varmistaa itselleen koulutus tulevan eron jälkeiseen aikaan - ja muuttaa lapsen kanssa kokonaan sinne opiskelupaikkakunnalle (ja ilmeisesti oman tukiverkostosi?) lähelle. Lapsen hoitovinkit ym on sitten järjestettävissä kun mies ehtii, mutta nyt on tärkeintä, ettet anna minkään lykätä opiskelijujesi valmiiksi saattamista!
Mutta siis, ette voi myöskään olettaa, että anopista tulee nyt teidän lastenhoitaja - etkä sitä edes voi haluta, sillä kyllä hänellä varmasti riittää energiaa opettaa lapselle miten kelvoton äiti olet....
Voi luoja näitä johtopäätöksiä.
en todellakaan ole sysäämässä lastenhoitoa anopille, ja jos mieheni tekee sen, niin se on hänen häpeänsä. Se ei vain todellakaan nyt mene niin, että mies voi pitää kynsin ja hampain kiinni omituisista työajoistaan ja alituisista palaverimenoistaan hankkeista, jotka eivät ole tähänkään mennessä kannattaneet ja itse laittaisin urani syrjään tämän takia. Minusta koko keskustelu on todella omituinen, ihan luonnossa kuin täälläkin. Ihanko totta että naiset ovat keskiajalla pelkkiä synnytys- ja lapsenhoitokoneita?
Mielenkiintoista on sekin, että lapsi kelpasi vauvana, mutta nyt kun hänellä on uhmaa ja hampaita, niin se ei enää kiinnostakaan samalla tavalla. Ap
Vierailija kirjoitti:
Ex-vaimo oli samanlainen kotona loisija ja opiskelusta haaveileva. Rahat kelpasi, mutta ei työnteko. Unohdat tyhmät haaveet ja menet kaupan kassalle töihin jotta voit auttaa miestäsi ja perhettäsi.
Olen satavarma että kun innostut opiskelijaelämästä ja ehkä joskus valmistut niin olettekin, hups, yhtäkkiä kasvaneet erilleen sillä aikaa kun mies raatanut töissä ja sinä lusmuillut koulussa yhteisillä rahoilla.
Niin, nyrkin ja hellan väliin vaan. Voi v*ttu!!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Teidän perheen todellinen ongelma ei ole anoppi vaan mies. Anoppi ei edes kuulu perheeseen, mies kuuluu. Hän joko ymmärtää vastuunsa tai sitten ei ymmärrä. Puhut asiasta miehelle, miehen kanssa, ja sivuutatte anopin tässä keskustelussa täysin. Nyt kumpikaan teistä ei pysty kantamaan vastuuta, kun kumpikin menee anopin selän taakse piiloon. Hankit opiskelupaikan, jossa pystyt olemaan illat normaalisti kotona lapsen kanssa, se on myös lapsen ja sinun etu. Oikeasti anoppi ei estä sinua opiskelemasta, kuvittelet vain.
Oletko anoppini? En todellakaan enää ala perumaan tuohon kouluun menoa tässä vaiheessa, kun kaikki lainahakemukset vetämässä ja väliaikaiskämppää katseltuna. Mies oli lapsen ensimmäisenä elinvuotena jatkuvasti jossain, ja jos lapsi menee rikki siitä, että kotiin jää vaihteeksi isä, niin se ei ole minun lapseni. Ap
Luulen, että lainaamasi henkilö oli puolellasi.
Jos se on niin h”tin vaikeaa miehen ja anopin kanssa niin se ei ole yhtään vaikeampaa, että otat sen opiskelukämpän ja lapsen ja menet sinne kouluun ja lapsi siellä hoitoon ja mies ja anoppi pärjätköön hetken keskenänsä.
Sinä pystyt siihen, siihen on muutkin pystyneet!
Ja jos mies-anoppi eivät pärjää ilman sinua niin sepä nyt on sitten vaan voivoi.
Lapsesi ei tästä kärsi. Hä voi parhaiten kun sinä voit kuvin ja pidät itsestäsi huolta ja kunnioitat itseäsi!
(Koulusta en tiedä mutta hätätapauksessa sitten vaan lapsi sinne luennolle lukemaan jotain kuvakirjaa - ei olisi ensimmäinen lapsi vanhemman mukana koulussa)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei kai aikuinen nainen päätänsä vaivaa mitä hänen vanhempansa saatikka sitten puolison vanhemmat ovat mieltä hänen päätöksistään? Tai edes lähde niistä keskustelemaan. Toki se on ylimielistä kaikkien muiden mielestä kun tehdään selväksi ettei heidän mielipiteillään ole merkitystä. Minulle on vähän siinä ja siinä onko puolisonkaan mielipiteellä merkitystä kuinka valitsen opiskeluni ja työni mutta kaipa asioista kannattaa keskustella sopuisasti tai sitten olla keskustelematta.
Olen aina tehnyt omat valintani kun kyse on omasta elämästäni. Perheeni kanssa minä jaan elämäni mutta en anna sitä heidän päätettäväkseen.
Paras tapa on sanoa anopille sun muille ettei tämä asia kuulu teille ja olla keskustelematta asiasta, ei tarvitse kuunnella ja paikalta voi tarvittaessa poistua. Se on omiin päätöksiinsä luottamista ja rajojensa vetämistä, tervettä käytöstä aikuiselta ihmiseltä. Suosittelen.
Näin!
Toki minusta yhdeltä isolta ongelmalta kuulostaa se, että AP tietää, ettei mies osaa/halua/pysty aikatauluttamaan itseään siihen isän vastuulliseen rooliin, vaan tietää, että anoppi on se joka ’pääsee’ paikkaamaan häntä kun lapsi on haettava ja hoidettava.
Ja ehkä anoppikin tuon tietää,ja hänellä on täysi oikeus puolustaa omaa aikaansa - isovanhempia ei voi velvoittaa jatkuvaan lapsenhoitoon ilman heidän omaa tahtoaan.
APn on siis selvitettävä asia miehensä kanssa, ja järjestettävä kuvio niin, ettei siinä ole oletusta, missä anopin kalenteri on jo koko vuodeksi täynnä lapsen hoitoa.
No niin arvon käsikirjoittajat ja tarinan eeppiset elävöittäjät.
Anoppi ihan itse sohaisi muurahaispesää kyselemällä typeriä eli asioita jotka eivät ole hänen päätettävissään. Se on anopin ja poikansa välinen asia, miten riitelevät lastenhoidosta, minä en siihen soppaan lusikkaani laita ja se on hänen tehtävänsä pistää rajat pojalleen, ei minun. Luotan siihen, että mies ottaa vastuun lapsesta ja järjestää asiansa niin, että pystyy lapsen poissaollessani hoitamaan, mutta anoppia en siihen rakoon tarkoittanut. Jos kuvitteli niin, niin aliarvioi minua tyystin. enkä sitä paitsi ole niin määräämättömiä aikoja pois, vaan palaan aina illaksi kotiin jos vain suinkin mahdollista, mutta ongelma oli siinä että se tapahtuu tarhan aukioloaikojen ulkopuolella. Yllättäen kaikkien oletus on, että itse järjestän aikatauluni sen mukaan, miehen ei tarvitse. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Väliaikatiedotus: Täällä on riidelty rattoisasti. Mies on haukkunut, nälvinyt, puhunut, painostanut ja muistutellut joka välissä, miten nyt on äkkiä pakko soittaa anopille ja sopia asia. En ole tehnyt sitä vieläkään, koska en edes tiedä mistä alkaa ja minulla on niin nöyryytetty olo, että se on sama kuin kaataisi sitruunavettä hankaushaavaan. Toisaalta mies itse sekaantui riitaan kirjottelemalla anopille tietämättä yhtään mistään mitään, ja totta kai se lisäsi vettä myllyyn. Nyt hän selittää miten on puun ja kuoren välissä ja viimeksi eilen raivosi miten ei tiedä kumpi valehtelee, kun kuulemma on kolme yhtä vastaan. Olkoon, koska en pyytänyt häntä osallistumaan tähän millään tavalla.
Mies kuritti minua henkisesti kaikesta muustakin. Olen kuulemma epäluotettava, en saa mitään aikaiseksi ja hän muistutti minua kaikesta mitä tässä on tapahtunut parin vuoden aikana (kela- ja työkkärisotkuja) ja kierin kuulemma itsesäälissä, heittäydyn marttyyriksi eikä kanssani voi keskustella kun suutun jos minua neuvotaan tai ojennetaan jostain. Olen mahdottoman "ilahtunut" hänen tavastaan ymmärtää minua. Miehen mielestä minussa on jotain todella pahasti vialla, kun en kestä suoranaista päänaukomista ja lauon takaisin samalla mitalla tai en vastaa mitään. Toinen piirre kuulemma mikä minussa raivostuttaa on tuo mielipiteiden tai ohjeiden vastaanottaminen, kun se on minulta niin vaikeaa (tällä hän viittasi anopin mielipiteeseen/ohjeeseen viivästyttää tahallaan opintoja). Ainoa vain, että perusälykkäänä ihmisenä en todellakaan suostu kuuntelemaan ohjeita teeveden keittoon tai lapsen tukanharjaamiseen, varsinkin jos omat hiukseni ovat varsin pitkät ja hyvin hoidetut ja tuo oli viimeinen ohje minkä kuuntelin häneltä viivästyttää suorituksia. Olen ihan ymmälläni tilanteesta edelleen. Ap
Tuo oli kuin suoraan omasta elämästäni.
Mieheni oli silloin anopin sätkynukke, ja kaikki mieheltä tullut haukkuminen olikin vain anopin suusta kuultua.
Onneksi selvitimme välit, mies katkaisi narunsa ja napanuoransa ja olemme nyt olleet pitkään yhdessä onnellisesti ilman anopin sekoilua mihinkään.
Voimia.
Ainoa vaihtoehto on lähteä, mies ei muutu jos ei itse tajua mistä oma käytös kumpuaa.
Miksi raivo. Moni täällä sinua kannustaa ja ymmärtää ja pohdiskelee asiaa kanssasi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä jo nyt vaan ottaisit lapset kainaloon ja muuttaisit sinne opiskelupaikkakunnalle?
Niin. Miksi anoppi edes kuuluu kuvioon?
Et voi olettaa, että anoppi automaattisesti hakee ja hoitaa aina kun sina ja miehesi olette kiireisiä, mutta miksi juttelet hänen etkä miehesi kanssa?
Joko niin, että otat opiskelija-asunnon ja lapsen hoitopaikan koulun lähistöltä (ja tulette sitten viikonlopuksi kotiin) TAI sinä menet nyt opiskelemaan, ja mies järjestää arjen niin että joko hän, anoppi tai joku hänen maksamansa hoitaja huolehtii lapsesta kunnes toimen teistä ehtii kotiin.
Jos kumpikaan näistä ei käy miehelle, kannattaa vetää johtopäätökset (eipä hän sinua paljon arvosta kuin oman vapaan elämänsä mahdollistajana ja kotipiikana) ja varmistaa itselleen koulutus tulevan eron jälkeiseen aikaan - ja muuttaa lapsen kanssa kokonaan sinne opiskelupaikkakunnalle (ja ilmeisesti oman tukiverkostosi?) lähelle. Lapsen hoitovinkit ym on sitten järjestettävissä kun mies ehtii, mutta nyt on tärkeintä, ettet anna minkään lykätä opiskelijujesi valmiiksi saattamista!
Mutta siis, ette voi myöskään olettaa, että anopista tulee nyt teidän lastenhoitaja - etkä sitä edes voi haluta, sillä kyllä hänellä varmasti riittää energiaa opettaa lapselle miten kelvoton äiti olet....
Voi luoja näitä johtopäätöksiä.
en todellakaan ole sysäämässä lastenhoitoa anopille, ja jos mieheni tekee sen, niin se on hänen häpeänsä. Se ei vain todellakaan nyt mene niin, että mies voi pitää kynsin ja hampain kiinni omituisista työajoistaan ja alituisista palaverimenoistaan hankkeista, jotka eivät ole tähänkään mennessä kannattaneet ja itse laittaisin urani syrjään tämän takia. Minusta koko keskustelu on todella omituinen, ihan luonnossa kuin täälläkin. Ihanko totta että naiset ovat keskiajalla pelkkiä synnytys- ja lapsenhoitokoneita?
Mielenkiintoista on sekin, että lapsi kelpasi vauvana, mutta nyt kun hänellä on uhmaa ja hampaita, niin se ei enää kiinnostakaan samalla tavalla. Ap
Olen se jota lainasit.
Kirjoitin ehkä huonosti. Mutta:
1)mene kouluun ja hanki koulutus ja innostu omasta elämästäsi
2) sinä et voi olettaa että anoppi hoitaa lasta sitten enemmän (etkä varmasti näin oletakaan)
3) miehesi ei voi olettaa että anoppi hoitaa lasta enemmän (anoppi varmaan tietää että näin on ja näin käy)
4) vaihtoehdot on joko se, että menet kouluun ja mies järjestää ulkopuolisen hoitajan sille ajalle milloin kumpikaan teistä ei ehdi lasta ajoissa hoidosta hakemaan (tai otat lapsen mukanasi sinne opiskelija-asuntoon ja mies saa pärjätä etä-isänä ja elareiden maksajana) TAI
Sinä jäät kotiin ja olet ikäsi katkera siitä että miehesi (muka)tärkeät menot ja oma nössöytesi pilasivat tulevaisuuden näkymäsi.
Joten AP MENE sinne opiskelemaan, pliiis!!!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä jo nyt vaan ottaisit lapset kainaloon ja muuttaisit sinne opiskelupaikkakunnalle?
Niin. Miksi anoppi edes kuuluu kuvioon?
Et voi olettaa, että anoppi automaattisesti hakee ja hoitaa aina kun sina ja miehesi olette kiireisiä, mutta miksi juttelet hänen etkä miehesi kanssa?
Joko niin, että otat opiskelija-asunnon ja lapsen hoitopaikan koulun lähistöltä (ja tulette sitten viikonlopuksi kotiin) TAI sinä menet nyt opiskelemaan, ja mies järjestää arjen niin että joko hän, anoppi tai joku hänen maksamansa hoitaja huolehtii lapsesta kunnes toimen teistä ehtii kotiin.
Jos kumpikaan näistä ei käy miehelle, kannattaa vetää johtopäätökset (eipä hän sinua paljon arvosta kuin oman vapaan elämänsä mahdollistajana ja kotipiikana) ja varmistaa itselleen koulutus tulevan eron jälkeiseen aikaan - ja muuttaa lapsen kanssa kokonaan sinne opiskelupaikkakunnalle (ja ilmeisesti oman tukiverkostosi?) lähelle. Lapsen hoitovinkit ym on sitten järjestettävissä kun mies ehtii, mutta nyt on tärkeintä, ettet anna minkään lykätä opiskelijujesi valmiiksi saattamista!
Mutta siis, ette voi myöskään olettaa, että anopista tulee nyt teidän lastenhoitaja - etkä sitä edes voi haluta, sillä kyllä hänellä varmasti riittää energiaa opettaa lapselle miten kelvoton äiti olet....
Voi luoja näitä johtopäätöksiä.
en todellakaan ole sysäämässä lastenhoitoa anopille, ja jos mieheni tekee sen, niin se on hänen häpeänsä. Se ei vain todellakaan nyt mene niin, että mies voi pitää kynsin ja hampain kiinni omituisista työajoistaan ja alituisista palaverimenoistaan hankkeista, jotka eivät ole tähänkään mennessä kannattaneet ja itse laittaisin urani syrjään tämän takia. Minusta koko keskustelu on todella omituinen, ihan luonnossa kuin täälläkin. Ihanko totta että naiset ovat keskiajalla pelkkiä synnytys- ja lapsenhoitokoneita?
Mielenkiintoista on sekin, että lapsi kelpasi vauvana, mutta nyt kun hänellä on uhmaa ja hampaita, niin se ei enää kiinnostakaan samalla tavalla. Ap
Olen se jota lainasit.
Kirjoitin ehkä huonosti. Mutta:
1)mene kouluun ja hanki koulutus ja innostu omasta elämästäsi
2) sinä et voi olettaa että anoppi hoitaa lasta sitten enemmän (etkä varmasti näin oletakaan)
3) miehesi ei voi olettaa että anoppi hoitaa lasta enemmän (anoppi varmaan tietää että näin on ja näin käy)
4) vaihtoehdot on joko se, että menet kouluun ja mies järjestää ulkopuolisen hoitajan sille ajalle milloin kumpikaan teistä ei ehdi lasta ajoissa hoidosta hakemaan (tai otat lapsen mukanasi sinne opiskelija-asuntoon ja mies saa pärjätä etä-isänä ja elareiden maksajana) TAI
Sinä jäät kotiin ja olet ikäsi katkera siitä että miehesi (muka)tärkeät menot ja oma nössöytesi pilasivat tulevaisuuden näkymäsi.Joten AP MENE sinne opiskelemaan, pliiis!!!
Noniin, nyt alkoi kuullostaa järkeenkäyvältä :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mene opiskelemaan.
Älä välitä anopista ja jos mies ei kestä, että anoppi seisoo teidän perheen ringin ulkopuolella niin se on heidän häviö. Ei sinun.
Sinun on aika ottaa askel elämässä, jonka vain sinä voit päättää.
Ala luoda tulevaisuus itsellesi.
Menet opiskelemaan. Jos mies ei ota vastuuta lapsesta niin muutat lapsen kanssa ja lapsi menee sinun koulupäiviesi ajaksi päivähoitoon. Hankit itsellesi ammatin ja sitten sen jälkeen työpaikan. Näin varmistat, että myös lapsesi saa paremmat lähtökohdat elämään. Anopille et sano enää sanaakaan. Sinun koulutuksesi, tai elämäsi muutenkaan, ei hänelle kuulu. Miehelle sanot, että toivot tukea, sillä aiot kouluttautua. Mutta mikäli hän ei aio tukea niin se on hänen oma menetyksensä. Muiden asenteisiin on turha enää kiinnittää huomiota tai reagoida niihin suuttumalla takaisin, koska voit vaikuttaa vain omaasi. Jos mies alkaa riehumaan niin sanot, että keskustelet asiasta seuraavan kerran asiallisesti kun hänkin hillitsee itsensä. On koko perheen etu, että vanhemmilla on kunnolliset koulutukset ja työpaikat. Tsemppiä! Pärjäät aivan varmasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oletkohan veljeni vaimo.
Meillä on ollut tuommoista vääntöä äidin kanssa vähän kaikesta.
Kaikki opinnot ovat olleet huonoja ja vääränlaisia ja "ei sinusta siihen ole".
Hirveä huuto ja möykkä on tullut kaikesta.
Se on hirveän raskasta.
Hän on yrittänyt estää aivan kaikki opintomme ja käyttänyt siihen hirveästi energiaa. Aina on ollut hirveitä uhkakuvia kuinka emme voi pärjätä ja joudumme kauheisiin vaikeuksiin.
Neuvoni on, että anna anopin möykätä. Älä provosoidu. Sano hänelle vaikka, että"voi kuinka ikävää" kun hän hyökkää verbaalisesti kimppuusi. Sitten unohda koko juttu.
Sitä riehumista hän ei tule lopettamaan vaikka tekisit mitä. Hän sopeutuu kuitenkin lopulta valintoihisi kun vaan teet oman pääsi mukaan.
Myötäilemallä pahennat tilannetta, sillä anoppi huomaa saavansa tahtonsa läpi riehumalla. Sitten hän riehuu vain entistä enemmän. Ja alkaa sekaantumaan vielä enemmän asioihinne. Saattaa jossain vaiheessa huutamalla ja riehumalla pyrkiä vaikuttamaan vaikka siihen miten ripustat verhot ikkunaan tai minä päivänä sinä peset pyykkiä.
Vierailija kirjoitti:
Menet opiskelemaan. Jos mies ei ota vastuuta lapsesta niin muutat lapsen kanssa ja lapsi menee sinun koulupäiviesi ajaksi päivähoitoon. Hankit itsellesi ammatin ja sitten sen jälkeen työpaikan. Näin varmistat, että myös lapsesi saa paremmat lähtökohdat elämään. Anopille et sano enää sanaakaan. Sinun koulutuksesi, tai elämäsi muutenkaan, ei hänelle kuulu. Miehelle sanot, että toivot tukea, sillä aiot kouluttautua. Mutta mikäli hän ei aio tukea niin se on hänen oma menetyksensä. Muiden asenteisiin on turha enää kiinnittää huomiota tai reagoida niihin suuttumalla takaisin, koska voit vaikuttaa vain omaasi. Jos mies alkaa riehumaan niin sanot, että keskustelet asiasta seuraavan kerran asiallisesti kun hänkin hillitsee itsensä. On koko perheen etu, että vanhemmilla on kunnolliset koulutukset ja työpaikat. Tsemppiä! Pärjäät aivan varmasti.
Voi kiitos ihanasta tsemppiviestistä! :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sanomattakin on selvää että noista kahdesta et opiskeluihisi tukea saa, et anopista millä nyt ei sinänsä ole väliä, mutta miehestä pitäisi tukea saada ja sitä ei nyt ole näkyvissä.
Päin vastoin, johan kaikki noi riidat ja huutelut sen vaan allekirjoittaa.
Onko sulla millainen tukiverkosto siellä opiskelupaikkakunnalla?
Koska ainoa tapa sun selvitä järjissäsi tulevasta rupeamasta on ottaa lapsi kainaloon ja muuttaa pois. Usko pois opiskelu ON helpompaa, vaikka yksin olisitkin päävastuussa lapsen kasvattamisesta, silloin kun sun ei tarvitse paijata ja passata keskenkasvuista vässykkämiestä ja vittumaista anoppia.
Mä sanoisin että ota lapsesi, tavarasi ja käy.
Vierailija kirjoitti:
Ex-vaimo oli samanlainen kotona loisija ja opiskelusta haaveileva. Rahat kelpasi, mutta ei työnteko. Unohdat tyhmät haaveet ja menet kaupan kassalle töihin jotta voit auttaa miestäsi ja perhettäsi.
Olen satavarma että kun innostut opiskelijaelämästä ja ehkä joskus valmistut niin olettekin, hups, yhtäkkiä kasvaneet erilleen sillä aikaa kun mies raatanut töissä ja sinä lusmuillut koulussa yhteisillä rahoilla.
Siis löytyykö maailmasta oikeasti sellaisiakin ”miehiä” jotka mielummin lähettävät naisensa johonkin raskaaseen matalapalkkatyöhön kuin olisivat innoissaan ja ylpeitäkin siitä, että nainen haluaa kouluttautua ja edetä elämässään?
Vai onko se pelko perseessä, että ”sitten nainen tajuaa millainen uuvutti tuo nykyinen ukko on” niin suuri että sen takia pitää naisenkin vain pysyä ”uuvattina”?
Vierailija kirjoitti:
Miksi raivo. Moni täällä sinua kannustaa ja ymmärtää ja pohdiskelee asiaa kanssasi.
Jep, mutta kun moni täällä käsikirjoittaa ajatuksiani ihan uusiksi.. :(
Ihmettelen vain miten kenellekään noista ei tullut mieleen, että tuo lohkaisu saattaisi olla kotiin ahdetun miniän hätähuuto ja tarve ilmaista, että haluaa omaa tilaa elämänsä kanssa. Sen sijaan siitä vedettiin kohtuuttomat herneet, ja se oli suurin piirtein pyhäinhäväistys edes ehdottaa, että mies hoitaa miten hoitaa. Se oli ohimenevä heitto, minkä sanoin, kun tunsin olevani nurkassa anopin kysymysten kanssa, koska emme olleet ehtineet vielä miehen kanssa puhua aiheesta mitään. Jos olisin sanonut, ettemme ole aiheesta keskustelleet, niin hän olisi seuraavaksi tarttunut siihen, että miten oikein asioita hoidamme kun tämäkään ei ollut kaksi vuotta aiemmin selvillä.
Minun on siis äärimmäisen vaikea tehdä mitään oikein tai oikeassa ajassa. Kaiken voisi tehdä aina vähän paremmin ja joustavammin. Kuluttavaa, koska järjestin häänikin väärin. :/ Ap
Miksi olet sallinut itsestäsi tehtävän kynnysmaton?
Tännehän on tullut yllättäviä kommentteja ja yllättävän yhdenmukainen linja sen suhteen, miten kannattaa vain pitää päänsä. Kiitos kaikille. Ap
Ai niin,
mies sanoi eilen riidan yhteydessä, ettei tiedä mitä ajatella koska kolme on kertonut yhteneväisen tarinan mikä todistaa että käyttäydyin huonosti ja olen ainoa jonka tarina poikkeaa muista. Hän ei siis tiedä mitä ajatella ja ketä uskoa. Reagoin tuohon suuttumalla lisää. :(
Jos sinä haluat opiskella, sinä opiskelet. Jos haluat riidellä, sinä riitelet.
Et voi vaikuttaa miehesi ja anoppisi käytökseen, vain omaasi voit.
Kuulostat siltä kuin et enää haluaisi yrittää miehesi kanssa, ja ymmärrän loukkaantumisen, on toki syytä. Mut mieti missä on päämääräsi ja toimi sen mukaan. Haluatko olla itsenäinen JA rakentaa rauhaa, vai jotain muuta?