Lue keskustelun säännöt.
Anoppi sai raivarin opiskelemaan lähdöstä, kun en ole enää mahdollistamassa poikansa käsittämättömiä työaikoja
18.08.2018 |
Olen kohta kolmatta vuotta kotona, vaikka lapsi on tarhassa. Olen etsinyt töitä, mutta selväksi on käynyt, ettei kolmikymppinen kouluttamaton äiti ole mikään ihanne työnantajien silmissä. Sen jälkeen kun olen monennet nöyryyttävät rekrytilanteet käynyt läpi, päätin palata koulunpenkille. Opiskelemaan olisin lähtenyt jo lapsen mentyä tarhaan, mutta aina on tullut niin raskas koneisto (eli naapurissa asuva anoppi ja sitä myöten poikansa) vastaan, että ne haaveet ovat kuivuneet kasaan. Minulla oli ennen pk-seudulle muuttoa koulupaikka omalla kotipaikkakunnallani, mutta uskoin että täälläkin asiat selviävät aikanaan. No eipä selvinneet.
Ensin sain opiskelupaikan, josta anoppi soitti päissään ja tivasi miksi sellaiseen menisin ja minusta ei tule kuin korkeintaan myyjä. Kauhean painostuksen tuloksena jätin menemättä lopulta kouluun, koska aloin melkein itsekin uskoa että se on ihan turha jne.
Seuraavana vuonna kävi saman toisinto. Taas kauhea itkuvirsi ja valitus miten se koulu ei ole hyvä, ja se ei ole oikea ammatti mihin olen hakeutumassa. Kyseessä oli siis kansainvälinen tutkinto, jonka eteen olisi pitänyt tehdä töitä ja se koulu olisi ollut tässä Helsingissä. Mahdollisuus opiskelijavaihtoon ja hyvät työmahdollisuudet, ja mitä juttelin samassa paikassa opiskelevien kanssa, niin he ovat työllistyneet sen kautta hyvin. Vaan ei.
Lopulta sekin koulupaikka meni alta hirveän vetkuttelun, painostuksen ja puhelinterrorin kautta.
Nyt anoin opiskeluoikeuteni takaisin toiselle paikkakunnalle, mistä täältä pk-seudulta kulkee hetken junalla. Sanomattakin selvää, että poissaolokaudet on kaikki käytetty ja minun pitää ensimmäiset kaksi vuotta tehdä niska limassa hommia, etteivät opinnot viivästy ja joudu sen takia hankaluuksiin. Tässä välissä pitää huomauttaa, että miehellä on ihan käsittämättömät työajat. Hän on reissutyössä, mutta hänellä on vähän väliä muitakin menoja jotka eivät liity duuniin mitenkään. Eilenkin odottelimme häntä kotiin, kun ensin piti olla kotona puoli seitsemän, sen jälkeen puoli kahdeksan ja ovi kävi vasta kahdeksalta - kun alkuperäinen aika tulla kotiin oli kuudelta.
Siinä odotellessa tuli sitten puheeksi, että kuka hoitaa lapsen kun olen poissa. Vastasin, että mies hoitaa miten hoitaa, koska olen koulussa. Siinä kohtaa anoppi pimahti ja tuli verbaalisesti silmille siitä, miten minun pitäisi viivästyttää opintojani ja ihan turhaan mietin mitään opintotukia "kyllä joku muu maksaa". Mieheni pitää kuulemma käydä töissä ja muuten olemme kusessa, eikä se mene niin että ensin kun itse olen ollut kaksi vuotta kotona, ettei se niin onnistu että nyt olisi minun vuoroni lähteä tekemään uraa.
Jatkuu toisessa viestissä -->
Kommentit (152)
Anopille asia kuuluu vain, jos hän haluaa olla apuna lasten kanssa. Et sinä ole miehesi ja anopin synnyttäjä-palvelijatar, jonka tulee uhrata oma elämänsä heidän eteensä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Noniin. Nyt alkoi kurmotus sen puolesta, että meidän pitää sopia välit ja tehdä pelisäännöt keskustelemalla selväksi. Mies totta kai haluaa pitää välit yllä vanhempiinsa. Ainoa vain, että minua ei nyt kiinnosta puhua ja haluaisin vain keskittyä keskinäisten välien setvimiseen enkä sotkea anoppia joka väliin, ja sitä paitsi mun mielestä tossa ei ole mitään keskusteltavaa. Tuo on mielestäni ilmoitusluontoinen asia. Onpa ollu raskas olo eilisestä lähtien.:( Ap
Et alistu! Joko laitat miehen ja anopin ruotuun pois omien rajojesi sisäpuolelta, tai jo et siihen tunne nyt kykeneväsi tai nuo väistämättömät kamppailut vie voimia opiskelulta liiaksi, niin ulkoista heidät elämästäsi.
Aivan selkeää vallan käyttöä ja ihon alle pyrkimistä tuo että sinun rajojen vetämisestä aiheuttamansa riidan jälkeen pyritään heti takaisin iholle ja ”selventämään” asioita, eli pyrkimään takaisin tilanteeseen jossa heillä olisi jälleen yliote etkä hangoittelisi vastaan. Sanot suoraan että keskityt nyt opiskelujen aloittamiseen. Voitte katsoa myöhemmin anopin kanssa asioita kun olet ensin saanut opinnot alkuun ja miehen kanssa järjesteltyä arjen käytännön askelmerkit. Joko se sopii tai sitten reittinne erkanevat, se että annat periksi ei ole vaihtoehto.
Tuo että vastaan hangoitteleva pyritään vaientamaan ei ole mitään uutta auringon alla. Se on aivan kamala tilanne emotionaalisesti, kun ihmiset joiden kanssa olet luullut pyrkivästi samaan tavoitteeseen yhtäkkiä hyökkäävät porukalla henkisellä väkivallalla itseä vastaan pitääkseen omat saavutetut etunsa. Luottamushan siinä särkyy.
Se minkä itse olen noista oppinut on se että ihmisille pitää heti aluksi asettaa ne rajat jotka meinaa jatkossa pitää. Ajatus siitä että ”minulle sopii pari vuotta mahdollistaa miehen täysi pellossa eläminen mutta sitten asiat muuttuu” ei vain toimi. Mies tai kuka ikinä se hyödynäjä onkaan ottaa tuon kuvioin silloin annettuna
Tummennettu kohta kolahti. En ole vieläkään jutellut anopin kanssa, koska en halua. Ap
Itse saman kokeneena (anoppi määräämässä elämäntahdin), voin sanoa, että ei kannata.
Se raja minkä anoppi on nyt ylittänyt, ylitetään tulevaisuudessa juosten.
Pian huomaatkin, että anoppi asuu teillä ja käyttäytyy kuin kotonaan puuttuen kaikkeen.
Sanot miehelle suorat sanat tilanteesta, koitat keskustella miltä sinusta tuntuu ja sitten pyydät miestä laittamaan rajat äidilleen.
Vierailija kirjoitti:
Anopille asia kuuluu vain, jos hän haluaa olla apuna lasten kanssa. Et sinä ole miehesi ja anopin synnyttäjä-palvelijatar, jonka tulee uhrata oma elämänsä heidän eteensä.
Minä elin miehelle ja anopille orjana kun en sanaa suusta saanut.
Kumpikin haukkui minua aina kilpaa, jos yritinkään tehdä jotain omaa.
Minun olisi pitänyt hylätä ura ja kaikkk, vain jotta olisin istunut kotona miehen lapsen kanssa.
Nyt jos voisin palata menneisyyteen, ensiksi vetäisin itseäni avarilla, sanoisin, että kaikki järjestyy paremmin kuin osaat kuvitellakkaan kun avaat suun.
En ole enää anopin kanssa tekemisissä ja mies on ottanut enemmän vastuuta lapsestaan.
Avioliittomme ei ole koskaan voinut näin hyvin.
Vierailija kirjoitti:
Lapsi päiväkotiin, viet aamulla ennen lähtöä ja haet iltapäivällä kotiin tullessasi. Opiskelet niin paljon etänä kuin mahdollista, jolloin voit tehdä opiskelujuttuja joko silloin kun mies on kotona lapsen kanssa tai lapsi nukkuu. Eiköhän nyt olisi miehen aika opetella isyyttä.
Ja miksi mies ei osallistuisi tähän yhtä lailla?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Missä ihmeen "pihalla" käyt näitä keskusteluja anoppisi kanssa ja mikä on se kuulijakunta, joka ryhtyy hurraamaan hänen läksytykselleen ja tuomitsemaan sinua ylimielisistä kommenteistasi?
Puutarha ja miehen muu lapsuudenperhe... Kaikkien mielestä kuullostin kuulemma ylimieliseltä ihan kaikkien yksimielisellä päätöksellä. Ap
Älä välitä niistä. Olet kaksi kertaa luopunut opinnoistasi, kolmatta kertaa et luovu.
Vierailija kirjoitti:
Typerä provo.
Yksikään kolmekymppinen nykynainen ei tuolla tavoin tanssi anoppinsa pillin mukaan. Että muka jättäisi kerran toisensa jälkeen aloittamatta opintonsa ihan vaan, koska anoppi ei tykkää.
Voi kuule. On kovin monenlaisia ihmisiä ja elämäntilanteita. Ei kannata kuvitella, että kaikki ovat sellaisia kuin itse, oma lähipiiri ja oma mielikuva siitä,millaisia ihmisten pitäisi olla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ehdottomasti opiskelet ja turvaat mahdollisuudet omaan uraan ja eläkkeeseen. Ikinä ei tiedä mitä tapahtuu, miehen varaan ei kannata jäädä. Asia ei anopille kuulu, nyt pesäeroa kun sitä ei vielä ole. Miehellä on samalla tavalla lastenhoitovastuu kuin sinulla. Lapsi päiväkotiin ja te sovitte miten viette ja haette.
Vähän ohis, mutta siis poissaolokaudet ovat opintolinjakohtaisia. Eli vaikka olet ollut ennen poissaolevana toisessa koulutusohjelmassa, ne eivät lyhennä uuden tutkinnon suoritusaikaa. Joudut ekana vuonna aloittamaan kyllä läsnäolevana, mutta se johtuu siitä et poissaoloa ei ekana vuonna saa ellei ole äitiys- tai vanhempainvapaalla tai armeijassa yms.
Vierailija kirjoitti:
Mitä jo nyt vaan ottaisit lapset kainaloon ja muuttaisit sinne opiskelupaikkakunnalle?
Niin. Miksi anoppi edes kuuluu kuvioon?
Et voi olettaa, että anoppi automaattisesti hakee ja hoitaa aina kun sina ja miehesi olette kiireisiä, mutta miksi juttelet hänen etkä miehesi kanssa?
Joko niin, että otat opiskelija-asunnon ja lapsen hoitopaikan koulun lähistöltä (ja tulette sitten viikonlopuksi kotiin) TAI sinä menet nyt opiskelemaan, ja mies järjestää arjen niin että joko hän, anoppi tai joku hänen maksamansa hoitaja huolehtii lapsesta kunnes toimen teistä ehtii kotiin.
Jos kumpikaan näistä ei käy miehelle, kannattaa vetää johtopäätökset (eipä hän sinua paljon arvosta kuin oman vapaan elämänsä mahdollistajana ja kotipiikana) ja varmistaa itselleen koulutus tulevan eron jälkeiseen aikaan - ja muuttaa lapsen kanssa kokonaan sinne opiskelupaikkakunnalle (ja ilmeisesti oman tukiverkostosi?) lähelle. Lapsen hoitovinkit ym on sitten järjestettävissä kun mies ehtii, mutta nyt on tärkeintä, ettet anna minkään lykätä opiskelijujesi valmiiksi saattamista!
Mutta siis, ette voi myöskään olettaa, että anopista tulee nyt teidän lastenhoitaja - etkä sitä edes voi haluta, sillä kyllä hänellä varmasti riittää energiaa opettaa lapselle miten kelvoton äiti olet....
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei kai aikuinen nainen päätänsä vaivaa mitä hänen vanhempansa saatikka sitten puolison vanhemmat ovat mieltä hänen päätöksistään? Tai edes lähde niistä keskustelemaan. Toki se on ylimielistä kaikkien muiden mielestä kun tehdään selväksi ettei heidän mielipiteillään ole merkitystä. Minulle on vähän siinä ja siinä onko puolisonkaan mielipiteellä merkitystä kuinka valitsen opiskeluni ja työni mutta kaipa asioista kannattaa keskustella sopuisasti tai sitten olla keskustelematta.
Olen aina tehnyt omat valintani kun kyse on omasta elämästäni. Perheeni kanssa minä jaan elämäni mutta en anna sitä heidän päätettäväkseen.
Paras tapa on sanoa anopille sun muille ettei tämä asia kuulu teille ja olla keskustelematta asiasta, ei tarvitse kuunnella ja paikalta voi tarvittaessa poistua. Se on omiin päätöksiinsä luottamista ja rajojensa vetämistä, tervettä käytöstä aikuiselta ihmiseltä. Suosittelen.
Näin!
Toki minusta yhdeltä isolta ongelmalta kuulostaa se, että AP tietää, ettei mies osaa/halua/pysty aikatauluttamaan itseään siihen isän vastuulliseen rooliin, vaan tietää, että anoppi on se joka ’pääsee’ paikkaamaan häntä kun lapsi on haettava ja hoidettava.
Ja ehkä anoppikin tuon tietää,ja hänellä on täysi oikeus puolustaa omaa aikaansa - isovanhempia ei voi velvoittaa jatkuvaan lapsenhoitoon ilman heidän omaa tahtoaan.
APn on siis selvitettävä asia miehensä kanssa, ja järjestettävä kuvio niin, ettei siinä ole oletusta, missä anopin kalenteri on jo koko vuodeksi täynnä lapsen hoitoa.
Tuollaiset ne jotkut anopit on.
Sama juttu mulla.
Minä en olisi saanut opiskella, koska:
a) anoppi ei itsekään ole pystynyt/voinut/halunnut opiskella aikuisiällä mitään, b) anopin pojan, eli mieheni, elämä vaikeutuu anopin mielestä ”liikaa”, c) minä teen poikansa, eli mieheni, elämästä ”liian raskasta” ja ”liian vaikeaa”, d) opiskeleminen on vain ”turha hullutus”, jonka minä olen nyt keksinyt, e) teemme taloudellisesti konkurssin.
Ja nämä KAIKKI siis olen saanut kuulla anopilta suoraan tai kiertoteiden kautta kiihtyneessä tilassa lipsautettuna.
Mun onnekseni mieheni ei ole äitinsä kanssa samaa mieltä vaan osaa ajatella omilla aivoillaan. Olen siis opiskellut oman haluni mukaan ja minimoinut vuorovaikutuksen anopin kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tuollaiset ne jotkut anopit on.
Sama juttu mulla.Minä en olisi saanut opiskella, koska:
a) anoppi ei itsekään ole pystynyt/voinut/halunnut opiskella aikuisiällä mitään, b) anopin pojan, eli mieheni, elämä vaikeutuu anopin mielestä ”liikaa”, c) minä teen poikansa, eli mieheni, elämästä ”liian raskasta” ja ”liian vaikeaa”, d) opiskeleminen on vain ”turha hullutus”, jonka minä olen nyt keksinyt, e) teemme taloudellisesti konkurssin.
Ja nämä KAIKKI siis olen saanut kuulla anopilta suoraan tai kiertoteiden kautta kiihtyneessä tilassa lipsautettuna.Mun onnekseni mieheni ei ole äitinsä kanssa samaa mieltä vaan osaa ajatella omilla aivoillaan. Olen siis opiskellut oman haluni mukaan ja minimoinut vuorovaikutuksen anopin kanssa.
Anopilla saa olla kaikki nuo ajatukset. Hänellä on niihin täysi oikeus.
Mutta teillä on onneksi toimiva parisuhde, eikä miehesi ole enää kiinni äidistään, eikä anna anopin mielipiteiden vaikuttaa siihen, miten hän asian kokee ja mitä päätöksiä te teidän perheessä teette.
APn tilanne on toinen. Mutta on myös epäreilua sanoa, että anopilla ei ole oikeus omiin mielipiteisiin ja varsinkin, että anopin pitäisi mahdollistaa APn ratkaisu (se, miten mies järjestää hoitovastuunsa on viime kädessä sitten miehen ja mahdollisesti anopin välinen asia) mutta on silti epäreilua APn sanoa (eikä hän täällä taida niin olla sanokutkaan) että anopin pitäisi olla aina käytettävissä lasta hakemassa ja hoitamassa perheen kolmantena aikuisena.
Itse suosittelisin, että mies palkkaisi jonkun ulkopuolisen hoitohenkilön (aupair?) joka hakisi ja hoitaisi kunnes vanhemmista toimen ehtii kotiin.
Mä en tässä ymmärrä mitä tämä anopin osuus tässä on. Miksi hänen annetaan sanoa yhtään mitään ap:n opiskeluun? Elättääkö anoppi ap:ta tai hoitaa lapsia vai mikä on tämä kytkös?
Miksi ap hakee anopin ja ”pihaseurueen” lupaa opiskelulleen? Apn opiskelut eivät ole mikään pihaseuruejuryn huutoäänestysasia.
Ap sopii lastenhoitokuviot miehensä kanssa ja anopille tämä tulee sitten ilmoituksena, että ”Maikku jatkaa nyt opiskeluja”.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olenko kauhean epäreilu, jossen pysty suhtautumaan anoppiin enää kovinkaan ystävällisesti? Ahdistaa, ja jotenkin intoni palata viimein opiskeluiden pariin kuoli samalla tämän takia. :( se on myös alituisesti läsnä, etten onnistu ikinä tekemään mitään oikein. Järjestin häätkin väärin. Ap
Et ole epäreilu. Tuollaiset anopit voi työntää sanonko minne ja miten päin. Itse sanoin juuri ex-anopilleni suorat sanat ja välit tauolle, ellei jopa kokonaan poikki. Vähitellen alkoi komennella kuinka minun ja lasten tulisi elää.. mitä minä saan tehdä ja en. Tuli lopulta mitta täyteen ja nyt saavat sekä exä että ex-anoppi olla ihan keskenään.
Opiskele ihan rauhassa ja se ei tosiaan kuulu anopillesi pätkän vertaa. Sinun elämäsi, sinun opintosi, ja sinun ja perheesi tulevaisuus.
Vierailija kirjoitti:
Ja ajatuslapsus tekstissä. Miehen normaali työaika on siis liukuva, yleensä kymmenestä ilta kuuteen, mutta mies menee töihin jo kahdeksalta ja saattaa palata ilta kahdeksalta. Hänen työaikansa onnistuvat siksi, koska olen kiltisti ollut mahdollistamassa niitä, ja osa noista riennoista ei liity hänen vakityöhönsä mitenkään. Olen muutaman kerran odotellut häntä milloin minkäkin start up firman kokouksista, ja välillä vaikka itselläkin olisi ollut mitä menoja, ne ovat miehen leväperäisten aikataulujen takia menneet mistiin. Nyt tuo ei onnistu, koska joudun palaamaan vanhaan opinahjooni. Totta kai hoidan lapsen parhaan kykyni mukaan, mutta minunkin on pakko hoitaa opiskelut ennen kuin huomaan olevani neljäkymmentä, mies nai sihteerin ja olen työkkärin luukulla itkemässä rahaa.
Anoppi siis veti herneen nenäänsä kun sanoin ihan suoraan, että mies hoitaa miten hoitaa ja menen kotipaikkakunnalleni senkin takia kouluun, ettei hän soittele minulle viiden minuutin varoajoilla miten äkkiä pitää tulla hoitamaan lapsi, kun hän ei kerkeä kun usein ne ovat ihan keksittyjä kiireitä. Siitähän anoppi riemastui. Hänen läksyttäessään minua kuin pahaista teiniä pihalle laskeutui kiusaantunut hiljaisuus, ja huomattuaan miten sai kannatusta puheilleen muista kuulijoista hän oikein innostui lisää ja alkoi ohjeistamaan miten voin viivästyttää opintojani ja ihan turha surra jotain opintotukia. Näin vain häijyn pilkahduksen hänen silmissään, kun hän suurissa tunnekuohuissaan ilmoitti miten siirtohaku on tehtävä todella äkkiä. Olin ihan tyrmistynyt koko kohtauksesta, koska fakta on, että opiskelemani ala on sellainen, että siellä on oltava paikalla ja deadlinet ovat todella ankarat. Jollet palauta tehtäviä ajoissa, niin et palauta ollenkaan.
Minut on nyt leimattu ylimieliseksi suunsoittajaksi ja kaikki kuulijat olivat sitä mieltä, että kommenttini oli ylimielinen, mutten todellakaan tiedä mitä tästä pitäisi ajatella. Mitä ihmettä se edes anopille kuuluu miten sovimme lastenhoidosta? Vaikka olisinkin ollut ylimielinen, niin oliko silti kohtuullista ajaa minut näin nurkkaan, koska muistui elävästi mieleen kouluajoilta tyttöporukoiden kiusaamistilanteet.
No olihan tuo sanomasi ylimielistä ja uhmakasta. Olisit vain sanonut että jatkassa miehen erikoiset työajat vaatii ennakointia ja järjestelyjä. Pystyykö anoppi panostamaan enemmän lapsen hoitoon?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Typerä provo.
Yksikään kolmekymppinen nykynainen ei tuolla tavoin tanssi anoppinsa pillin mukaan. Että muka jättäisi kerran toisensa jälkeen aloittamatta opintonsa ihan vaan, koska anoppi ei tykkää.
Voi kuule. On kovin monenlaisia ihmisiä ja elämäntilanteita. Ei kannata kuvitella, että kaikki ovat sellaisia kuin itse, oma lähipiiri ja oma mielikuva siitä,millaisia ihmisten pitäisi olla.
Juuri näin. Näitä tällaisia määräileviä ja joka asiaan puuttuvia anoppeja riittää kyllä. Minun kohdalleni niitä on siunaantunut kaksi, ja äidilläni oli sellainen myös. Nyt kun itsekin olen anoppi, en puutu poikani ja miniäni elämään lainkaan. Jos minulta pyydetään apua tai neuvoja, autan kyllä mielelläni jos voin. Miniäni joutui vaihtamaan alaa terveydellisistä syistä, ja todellakin kannustin häntä siihen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja ajatuslapsus tekstissä. Miehen normaali työaika on siis liukuva, yleensä kymmenestä ilta kuuteen, mutta mies menee töihin jo kahdeksalta ja saattaa palata ilta kahdeksalta. Hänen työaikansa onnistuvat siksi, koska olen kiltisti ollut mahdollistamassa niitä, ja osa noista riennoista ei liity hänen vakityöhönsä mitenkään. Olen muutaman kerran odotellut häntä milloin minkäkin start up firman kokouksista, ja välillä vaikka itselläkin olisi ollut mitä menoja, ne ovat miehen leväperäisten aikataulujen takia menneet mistiin. Nyt tuo ei onnistu, koska joudun palaamaan vanhaan opinahjooni. Totta kai hoidan lapsen parhaan kykyni mukaan, mutta minunkin on pakko hoitaa opiskelut ennen kuin huomaan olevani neljäkymmentä, mies nai sihteerin ja olen työkkärin luukulla itkemässä rahaa.
Anoppi siis veti herneen nenäänsä kun sanoin ihan suoraan, että mies hoitaa miten hoitaa ja menen kotipaikkakunnalleni senkin takia kouluun, ettei hän soittele minulle viiden minuutin varoajoilla miten äkkiä pitää tulla hoitamaan lapsi, kun hän ei kerkeä kun usein ne ovat ihan keksittyjä kiireitä. Siitähän anoppi riemastui. Hänen läksyttäessään minua kuin pahaista teiniä pihalle laskeutui kiusaantunut hiljaisuus, ja huomattuaan miten sai kannatusta puheilleen muista kuulijoista hän oikein innostui lisää ja alkoi ohjeistamaan miten voin viivästyttää opintojani ja ihan turha surra jotain opintotukia. Näin vain häijyn pilkahduksen hänen silmissään, kun hän suurissa tunnekuohuissaan ilmoitti miten siirtohaku on tehtävä todella äkkiä. Olin ihan tyrmistynyt koko kohtauksesta, koska fakta on, että opiskelemani ala on sellainen, että siellä on oltava paikalla ja deadlinet ovat todella ankarat. Jollet palauta tehtäviä ajoissa, niin et palauta ollenkaan.
Minut on nyt leimattu ylimieliseksi suunsoittajaksi ja kaikki kuulijat olivat sitä mieltä, että kommenttini oli ylimielinen, mutten todellakaan tiedä mitä tästä pitäisi ajatella. Mitä ihmettä se edes anopille kuuluu miten sovimme lastenhoidosta? Vaikka olisinkin ollut ylimielinen, niin oliko silti kohtuullista ajaa minut näin nurkkaan, koska muistui elävästi mieleen kouluajoilta tyttöporukoiden kiusaamistilanteet.
No olihan tuo sanomasi ylimielistä ja uhmakasta. Olisit vain sanonut että jatkassa miehen erikoiset työajat vaatii ennakointia ja järjestelyjä. Pystyykö anoppi panostamaan enemmän lapsen hoitoon?
En yhätikääm kiellä sitä, etteikö anoppi kuulostaisi ääliöltä, mutta MIKSI tämä on miniän ja anopin välinen asia yhtään?
Miksi se on anopin asia, jos AP ja mies tarvitsevat enemmän lapsenhoitoapua?
Ei anoppi ole mikään lapsenhoitoautomaatti!
Jos tuo on se lähtökohta, en ihmettele, jos animoppi on hieman kitkerä.
Se kuka ottaa koppia lapsen lisähoidosta on ISÄ tai kenen kanssa isä sitten asiasta sopiikaan!
Kyllä sitä pittää omaaki elämää ajatella, eikä, että miten muut asioiden haluaa menevän.
Entä jos eroatte? Eläkkeesi olisi huono ja sinulla ei olisi uraa.
Mä toivoisin että on provo. Taas tällainen avioliitto jossa en näe päätä enkä häntää, ei kuulosta että rakkautta on juuri ollutkaan.
Et alistu! Joko laitat miehen ja anopin ruotuun pois omien rajojesi sisäpuolelta, tai jo et siihen tunne nyt kykeneväsi tai nuo väistämättömät kamppailut vie voimia opiskelulta liiaksi, niin ulkoista heidät elämästäsi.
Aivan selkeää vallan käyttöä ja ihon alle pyrkimistä tuo että sinun rajojen vetämisestä aiheuttamansa riidan jälkeen pyritään heti takaisin iholle ja ”selventämään” asioita, eli pyrkimään takaisin tilanteeseen jossa heillä olisi jälleen yliote etkä hangoittelisi vastaan. Sanot suoraan että keskityt nyt opiskelujen aloittamiseen. Voitte katsoa myöhemmin anopin kanssa asioita kun olet ensin saanut opinnot alkuun ja miehen kanssa järjesteltyä arjen käytännön askelmerkit. Joko se sopii tai sitten reittinne erkanevat, se että annat periksi ei ole vaihtoehto.
Tuo että vastaan hangoitteleva pyritään vaientamaan ei ole mitään uutta auringon alla. Se on aivan kamala tilanne emotionaalisesti, kun ihmiset joiden kanssa olet luullut pyrkivästi samaan tavoitteeseen yhtäkkiä hyökkäävät porukalla henkisellä väkivallalla itseä vastaan pitääkseen omat saavutetut etunsa. Luottamushan siinä särkyy.
Se minkä itse olen noista oppinut on se että ihmisille pitää heti aluksi asettaa ne rajat jotka meinaa jatkossa pitää. Ajatus siitä että ”minulle sopii pari vuotta mahdollistaa miehen täysi pellossa eläminen mutta sitten asiat muuttuu” ei vain toimi. Mies tai kuka ikinä se hyödynäjä onkaan ottaa tuon kuvioin silloin annettuna