Miksi joku laittaa vanhemman lapsensa päiväkotiin jos on itse kotona nuoremman kanssa
Kommentit (528)
Minulla on 2 lasta jotka jo teinejä ja 3v ja vauva.
Kun teinit olivat pieniä, omat vanhempani olivat hyvävointisia ja asuivat lähellä. Kyläiltiin monta kertaa viikossa ja lapset saattoi jättää heille hoitoon, jos oli tarvetta päästä vaikka lääkäriin tai jumppaan. Muutenkin saatoin vaan lössähtää sinne äidin ja isän sohvalle päikkäreille, kun veivät vauvaa vaunulenkille ja taaperoa puistoon. Täytyy sanoa, että helppoa oli. Siskollakin oli suunnilleen samanikäinen taapero, tavattiin puistossa lähes päivittäin tai kahviteltiin jomman kumman kotona, ja taaperot puuhasivat keskenään.
Nyt on nuo 3v ja vauva. Isä on kuollut, äiti huonossa kunnossa. Siskolla ei pikkuisia enää. Mies päivät poissa, eikä näin melkein 40v oikein enää puistoistakaan löydä samanoloista seuraa (nuoret äidit kyllä kelpaisivat seuraksi paremmin kuin hyvin, mutta he ovat esikoistensa kanssa niin eri tilanteessa, että vaikea löytää varsinaisesti yhteistä).
Eli 3v on päiväkodissa 20h/viikko, jotta minä jaksan.
Joku voisi kysyä, mitäs läksit uudelle kierrokselle. Hyvä kysymys, mutta en kadu vaikka onkin yksinäistä ja tavallaan aika paljon rankempaa kuin mitä oli silloin noin 15v sitten.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sivuja on jo 24, eikä kukaan vouhottajista ole vielä perustellut, miksi vanhempaa lasta ei voisi viedä päivähoitoon. Olettavat ilmeisesti, että syy olisi jotenkin itsestään selvä. Itse en kyllä keksi yhtään hyvää syytä. Jään kauhunsekaisin tuntein odottamaan agraariasenteilla varustettuja äitiyttä värisevin äänin korostavia siirappisia vastauksia.
Päiväkodeissa on kova melu, hoitajilla on kiire, taudit leviävät, lapsi voi joutua kiusatuksi, oppii huutamalla saamaan huomiota yms.
Virikelapset saattavat viedä paikan hoitopaikan oikeasti tarvitsevalta (vanhemmat töissä).
Sisaruksille ei välttämättä synny hyvää suhdetta, kun vanhempi lapsi sysätään pois kodin turvasta nuoremman syntyessä.Tässä vain muutama syy.
Kyllä kodeissakin voi olla meteliä, huutoa, kiirettä ja sairastelua. Sisarus voi kiusata, minkä vuoksi sisarussuhde ei muodostu hyväksi. Vastauksesta onneksi löytyi kuitenkin se siirappinen ydin: "vanhempi lapsi sysätään pois kodin turvasta". Voi luoja paratkoon!
Kyseessä on pieni, kolme-neljävuotias lapsi. Jos sen ikäinen ei mielestäsi enää tarvitse kodin turvaa ja äidin huomiota, niin ok. Itse olen eri mieltä.
Mitä tarkoittaa "kodin turva"? Tarvitaanko äidin huomiota 24/7? Ehtiikö äiti jossain vaiheessa vessaan?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Osa vanhemmista on vahvassa kasvatususkossa. He uskovat todella, että ammattikasvattajat hoitavat heidän lapsensa paremmin kuin he itse. Mitä te vahvassa kasvatususkossa olevat luulette sen päiväkodin varhaiskasvatuksellisen pedagogisen sisällön olevan? Leikkimistä, laulamista, lukemista, piirtämistä, tanssimista, muovailua, hiihtämistä, luistelua, retkeilyä jne.. Onko vaikeaa toteuttaa kotona. Ei ole. Me hiihdettiin ja luisteltiin lasten kanssa viime talvena kymmeniä kertoja. Satuja luetaan joka päivä. Lapset kävivät talvella useammassakin konsertissa ja ihan kotihoidossa ovat. Vaatii vain vähän viitseliäisyyttä, ei muuta.
Miksi luulette, että se ammattikasvattaja ehtisi sen yhtään paremmin huolehtimaan tai järjestämään lapselle ohjattua toimintaa? Ei varmasti ehdi. Sillä on samalla tavalla kaksi kättä kuin teilläkin.
Mihin sä pistit sen vauvan hiihtäessäsi? Entä konserttien ajaksi? Ai niin, sehän tietenkin nukkui. Aina.
Voi tätä trollauksen määrää.
Mä hiihdin niin, että mulla oli taapero kainalossa ja yksi sauva. Näin kävin hiihtämässä viime talvena monta kertaa. Ja esikoinen hiihti vieressä. Ja konsertin ajan isä vahti kuopusta. Myös isä kävi esikoisen kanssa kaksin konsertissa ja minä vahdin sillä välin kuopusta.
Kyllä täytyy sanoa että olet vahva nainen! Minun mieskään ei jaksa tuota kymmenkiloista kovin montaa kilometriä yhdellä kädellä kantaa mutta sinä oikein hiihdit lapsi yhdessä kädessä!! Wautsi!!
Vierailija kirjoitti:
Sivuja on jo 24, eikä kukaan vouhottajista ole vielä perustellut, miksi vanhempaa lasta ei voisi viedä päivähoitoon. Olettavat ilmeisesti, että syy olisi jotenkin itsestään selvä. Itse en kyllä keksi yhtään hyvää syytä. Jään kauhunsekaisin tuntein odottamaan agraariasenteilla varustettuja äitiyttä värisevin äänin korostavia siirappisia vastauksia.
Päivähoito maksaa yhteiskunnalle 1500euroa/lapsi/kk. Vanhemmat maksavat hoidosta vain murto-osan, yhteiskunnalle päivähoito on todella kallista lasten kotihoitoon verrattuna.
Lisäksi päivähoito lisää terveydenhuollon kustannuksia, kun lapset sairastelevat jatkuvasti. Kotihoidossa oleva lapsi sairastaa keskimäärin yhden tai kaksi flunssaa talven aikana. Jatkuva sairastelu ei myöskään ole hyväksi lapselle. Esimerkiksi uusimpien tutkimusten mukaan toistuvat infektiot ja antibioottikuurit altistavat lasta astmalle ja allergioille.
Varhaiskasvatuksen pedagogisia hyötyjä on ylikorostettu. Esimerkiksi kuuluisa lasten psykologi Jari Sinkkonen otti asiaan kantaa jokin aika sitten. Pieni lapsi ei tarvitse instituutionaalista varhaiskasvatusta vaan vanhemman sylin ja rakkautta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sivuja on jo 24, eikä kukaan vouhottajista ole vielä perustellut, miksi vanhempaa lasta ei voisi viedä päivähoitoon. Olettavat ilmeisesti, että syy olisi jotenkin itsestään selvä. Itse en kyllä keksi yhtään hyvää syytä. Jään kauhunsekaisin tuntein odottamaan agraariasenteilla varustettuja äitiyttä värisevin äänin korostavia siirappisia vastauksia.
Päiväkodeissa on kova melu, hoitajilla on kiire, taudit leviävät, lapsi voi joutua kiusatuksi, oppii huutamalla saamaan huomiota yms.
Virikelapset saattavat viedä paikan hoitopaikan oikeasti tarvitsevalta (vanhemmat töissä).
Sisaruksille ei välttämättä synny hyvää suhdetta, kun vanhempi lapsi sysätään pois kodin turvasta nuoremman syntyessä.Tässä vain muutama syy.
Kyllä kodeissakin voi olla meteliä, huutoa, kiirettä ja sairastelua. Sisarus voi kiusata, minkä vuoksi sisarussuhde ei muodostu hyväksi. Vastauksesta onneksi löytyi kuitenkin se siirappinen ydin: "vanhempi lapsi sysätään pois kodin turvasta". Voi luoja paratkoon!
Kyseessä on pieni, kolme-neljävuotias lapsi. Jos sen ikäinen ei mielestäsi enää tarvitse kodin turvaa ja äidin huomiota, niin ok. Itse olen eri mieltä.
Käykö teidän lapset ikinä mummolassa kylässä niin ettet ole mukana? Toivottavasti eivät kun siellä ei ole sitä kodin turvaa ja äidin huomiota.. ai ai.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Osa vanhemmista on vahvassa kasvatususkossa. He uskovat todella, että ammattikasvattajat hoitavat heidän lapsensa paremmin kuin he itse. Mitä te vahvassa kasvatususkossa olevat luulette sen päiväkodin varhaiskasvatuksellisen pedagogisen sisällön olevan? Leikkimistä, laulamista, lukemista, piirtämistä, tanssimista, muovailua, hiihtämistä, luistelua, retkeilyä jne.. Onko vaikeaa toteuttaa kotona. Ei ole. Me hiihdettiin ja luisteltiin lasten kanssa viime talvena kymmeniä kertoja. Satuja luetaan joka päivä. Lapset kävivät talvella useammassakin konsertissa ja ihan kotihoidossa ovat. Vaatii vain vähän viitseliäisyyttä, ei muuta.
Miksi luulette, että se ammattikasvattaja ehtisi sen yhtään paremmin huolehtimaan tai järjestämään lapselle ohjattua toimintaa? Ei varmasti ehdi. Sillä on samalla tavalla kaksi kättä kuin teilläkin.
Mihin sä pistit sen vauvan hiihtäessäsi? Entä konserttien ajaksi? Ai niin, sehän tietenkin nukkui. Aina.
Voi tätä trollauksen määrää.
Mä hiihdin niin, että mulla oli taapero kainalossa ja yksi sauva. Näin kävin hiihtämässä viime talvena monta kertaa. Ja esikoinen hiihti vieressä. Ja konsertin ajan isä vahti kuopusta. Myös isä kävi esikoisen kanssa kaksin konsertissa ja minä vahdin sillä välin kuopusta.
Olen myös kuullut, että Porvoossa hiihdetään usein yhdellä sauvalla, taapero kainalossa ja vauva rintarepussa, sekä opetetaan yhtä isompaa lasta hiihtämään. Samalla opetellaan Kalevalaa ulkoa ja käydään läpi aloittelijatason yhteen- ja vähennyslaskuja.
Tervetuloa katsomaan vaan! Näin hiihdin ja monta kertaa. On todistajiakin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sivuja on jo 24, eikä kukaan vouhottajista ole vielä perustellut, miksi vanhempaa lasta ei voisi viedä päivähoitoon. Olettavat ilmeisesti, että syy olisi jotenkin itsestään selvä. Itse en kyllä keksi yhtään hyvää syytä. Jään kauhunsekaisin tuntein odottamaan agraariasenteilla varustettuja äitiyttä värisevin äänin korostavia siirappisia vastauksia.
Päiväkodeissa on kova melu, hoitajilla on kiire, taudit leviävät, lapsi voi joutua kiusatuksi, oppii huutamalla saamaan huomiota yms.
Virikelapset saattavat viedä paikan hoitopaikan oikeasti tarvitsevalta (vanhemmat töissä).
Sisaruksille ei välttämättä synny hyvää suhdetta, kun vanhempi lapsi sysätään pois kodin turvasta nuoremman syntyessä.Tässä vain muutama syy.
Kyllä kodeissakin voi olla meteliä, huutoa, kiirettä ja sairastelua. Sisarus voi kiusata, minkä vuoksi sisarussuhde ei muodostu hyväksi. Vastauksesta onneksi löytyi kuitenkin se siirappinen ydin: "vanhempi lapsi sysätään pois kodin turvasta". Voi luoja paratkoon!
Kyseessä on pieni, kolme-neljävuotias lapsi. Jos sen ikäinen ei mielestäsi enää tarvitse kodin turvaa ja äidin huomiota, niin ok. Itse olen eri mieltä.
Mitä tarkoittaa "kodin turva"? Tarvitaanko äidin huomiota 24/7? Ehtiikö äiti jossain vaiheessa vessaan?
Päivähoidossa ollaan kaikuvassa isossa ei-kodissa, jossa hoiva jaetaan jopa kymmenen lapsen kanssa. Ja alati vaihtuvat hoitajat käy vessassa, kahvilla ja kirjaamassa loputtomia raportteja.
Kummassakohan se lapsi saa enemmän hoivaa ja turvaa? Vaikka äiti kävisi vessassakin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sivuja on jo 24, eikä kukaan vouhottajista ole vielä perustellut, miksi vanhempaa lasta ei voisi viedä päivähoitoon. Olettavat ilmeisesti, että syy olisi jotenkin itsestään selvä. Itse en kyllä keksi yhtään hyvää syytä. Jään kauhunsekaisin tuntein odottamaan agraariasenteilla varustettuja äitiyttä värisevin äänin korostavia siirappisia vastauksia.
Päiväkodeissa on kova melu, hoitajilla on kiire, taudit leviävät, lapsi voi joutua kiusatuksi, oppii huutamalla saamaan huomiota yms.
Virikelapset saattavat viedä paikan hoitopaikan oikeasti tarvitsevalta (vanhemmat töissä).
Sisaruksille ei välttämättä synny hyvää suhdetta, kun vanhempi lapsi sysätään pois kodin turvasta nuoremman syntyessä.Tässä vain muutama syy.
Kyllä kodeissakin voi olla meteliä, huutoa, kiirettä ja sairastelua. Sisarus voi kiusata, minkä vuoksi sisarussuhde ei muodostu hyväksi. Vastauksesta onneksi löytyi kuitenkin se siirappinen ydin: "vanhempi lapsi sysätään pois kodin turvasta". Voi luoja paratkoon!
Kyseessä on pieni, kolme-neljävuotias lapsi. Jos sen ikäinen ei mielestäsi enää tarvitse kodin turvaa ja äidin huomiota, niin ok. Itse olen eri mieltä.
Käykö teidän lapset ikinä mummolassa kylässä niin ettet ole mukana? Toivottavasti eivät kun siellä ei ole sitä kodin turvaa ja äidin huomiota.. ai ai.
Mummon huomio käy myös. Parempi hoitopaikka mummola lapselle olisi kuin täpötäysi päiväkoti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sivuja on jo 24, eikä kukaan vouhottajista ole vielä perustellut, miksi vanhempaa lasta ei voisi viedä päivähoitoon. Olettavat ilmeisesti, että syy olisi jotenkin itsestään selvä. Itse en kyllä keksi yhtään hyvää syytä. Jään kauhunsekaisin tuntein odottamaan agraariasenteilla varustettuja äitiyttä värisevin äänin korostavia siirappisia vastauksia.
Päivähoito maksaa yhteiskunnalle 1500euroa/lapsi/kk. Vanhemmat maksavat hoidosta vain murto-osan, yhteiskunnalle päivähoito on todella kallista lasten kotihoitoon verrattuna.
Lisäksi päivähoito lisää terveydenhuollon kustannuksia, kun lapset sairastelevat jatkuvasti. Kotihoidossa oleva lapsi sairastaa keskimäärin yhden tai kaksi flunssaa talven aikana. Jatkuva sairastelu ei myöskään ole hyväksi lapselle. Esimerkiksi uusimpien tutkimusten mukaan toistuvat infektiot ja antibioottikuurit altistavat lasta astmalle ja allergioille.
Varhaiskasvatuksen pedagogisia hyötyjä on ylikorostettu. Esimerkiksi kuuluisa lasten psykologi Jari Sinkkonen otti asiaan kantaa jokin aika sitten. Pieni lapsi ei tarvitse instituutionaalista varhaiskasvatusta vaan vanhemman sylin ja rakkautta.
Tuo sairastaminen menee kyllä ihan sykleittäin ja kaikilla eri tavoin. Meillä oli 2 lasta viime lukuvuoden päivähoidossa. Oltiin vappuna ekaa kertaa lasten flunssan takia pois töistä 2 päivää, tai siis mies oli.
Kaveri hoiti 5v ja 2v lapsia kotona, kävivät kaikenmaailman avoimissa päiväkodeiss,a muskareissa, harrastuksissa ja kerhoissa. Lapset olivat kipeinä monta kertaa vuoden aikana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sivuja on jo 24, eikä kukaan vouhottajista ole vielä perustellut, miksi vanhempaa lasta ei voisi viedä päivähoitoon. Olettavat ilmeisesti, että syy olisi jotenkin itsestään selvä. Itse en kyllä keksi yhtään hyvää syytä. Jään kauhunsekaisin tuntein odottamaan agraariasenteilla varustettuja äitiyttä värisevin äänin korostavia siirappisia vastauksia.
Päiväkodeissa on kova melu, hoitajilla on kiire, taudit leviävät, lapsi voi joutua kiusatuksi, oppii huutamalla saamaan huomiota yms.
Virikelapset saattavat viedä paikan hoitopaikan oikeasti tarvitsevalta (vanhemmat töissä).
Sisaruksille ei välttämättä synny hyvää suhdetta, kun vanhempi lapsi sysätään pois kodin turvasta nuoremman syntyessä.Tässä vain muutama syy.
Kyllä kodeissakin voi olla meteliä, huutoa, kiirettä ja sairastelua. Sisarus voi kiusata, minkä vuoksi sisarussuhde ei muodostu hyväksi. Vastauksesta onneksi löytyi kuitenkin se siirappinen ydin: "vanhempi lapsi sysätään pois kodin turvasta". Voi luoja paratkoon!
Kyseessä on pieni, kolme-neljävuotias lapsi. Jos sen ikäinen ei mielestäsi enää tarvitse kodin turvaa ja äidin huomiota, niin ok. Itse olen eri mieltä.
Käykö teidän lapset ikinä mummolassa kylässä niin ettet ole mukana? Toivottavasti eivät kun siellä ei ole sitä kodin turvaa ja äidin huomiota.. ai ai.
Mummon huomio käy myös. Parempi hoitopaikka mummola lapselle olisi kuin täpötäysi päiväkoti.
Aha, mummo käy mutta joku muu hoitaja ei :,D onko sinua kiusattu päiväkodissa vai miksi näät niin hirveänä mörkönä kaverit joiden kanssa leikkiä? Minulla on vain hyviä muistoja hoitopaikoista, olisipa ollut tylsää katsella kotona kun äiti pesee pyykkiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sivuja on jo 24, eikä kukaan vouhottajista ole vielä perustellut, miksi vanhempaa lasta ei voisi viedä päivähoitoon. Olettavat ilmeisesti, että syy olisi jotenkin itsestään selvä. Itse en kyllä keksi yhtään hyvää syytä. Jään kauhunsekaisin tuntein odottamaan agraariasenteilla varustettuja äitiyttä värisevin äänin korostavia siirappisia vastauksia.
Päivähoito maksaa yhteiskunnalle 1500euroa/lapsi/kk. Vanhemmat maksavat hoidosta vain murto-osan, yhteiskunnalle päivähoito on todella kallista lasten kotihoitoon verrattuna.
Lisäksi päivähoito lisää terveydenhuollon kustannuksia, kun lapset sairastelevat jatkuvasti. Kotihoidossa oleva lapsi sairastaa keskimäärin yhden tai kaksi flunssaa talven aikana. Jatkuva sairastelu ei myöskään ole hyväksi lapselle. Esimerkiksi uusimpien tutkimusten mukaan toistuvat infektiot ja antibioottikuurit altistavat lasta astmalle ja allergioille.
Varhaiskasvatuksen pedagogisia hyötyjä on ylikorostettu. Esimerkiksi kuuluisa lasten psykologi Jari Sinkkonen otti asiaan kantaa jokin aika sitten. Pieni lapsi ei tarvitse instituutionaalista varhaiskasvatusta vaan vanhemman sylin ja rakkautta.
Päättäjät ovat halunneet turvata lapsille läkisääteisesti oikeuden päästä ammattimaisen varhaiskasvatuksen piiriin. Valita heille, jos koet että yhteiskunnan resursseja käytetään tässä väärin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sivuja on jo 24, eikä kukaan vouhottajista ole vielä perustellut, miksi vanhempaa lasta ei voisi viedä päivähoitoon. Olettavat ilmeisesti, että syy olisi jotenkin itsestään selvä. Itse en kyllä keksi yhtään hyvää syytä. Jään kauhunsekaisin tuntein odottamaan agraariasenteilla varustettuja äitiyttä värisevin äänin korostavia siirappisia vastauksia.
Päiväkodeissa on kova melu, hoitajilla on kiire, taudit leviävät, lapsi voi joutua kiusatuksi, oppii huutamalla saamaan huomiota yms.
Virikelapset saattavat viedä paikan hoitopaikan oikeasti tarvitsevalta (vanhemmat töissä).
Sisaruksille ei välttämättä synny hyvää suhdetta, kun vanhempi lapsi sysätään pois kodin turvasta nuoremman syntyessä.Tässä vain muutama syy.
Kyllä kodeissakin voi olla meteliä, huutoa, kiirettä ja sairastelua. Sisarus voi kiusata, minkä vuoksi sisarussuhde ei muodostu hyväksi. Vastauksesta onneksi löytyi kuitenkin se siirappinen ydin: "vanhempi lapsi sysätään pois kodin turvasta". Voi luoja paratkoon!
Kyseessä on pieni, kolme-neljävuotias lapsi. Jos sen ikäinen ei mielestäsi enää tarvitse kodin turvaa ja äidin huomiota, niin ok. Itse olen eri mieltä.
Käykö teidän lapset ikinä mummolassa kylässä niin ettet ole mukana? Toivottavasti eivät kun siellä ei ole sitä kodin turvaa ja äidin huomiota.. ai ai.
Mummon huomio käy myös. Parempi hoitopaikka mummola lapselle olisi kuin täpötäysi päiväkoti.
Aha, mummo käy mutta joku muu hoitaja ei :,D onko sinua kiusattu päiväkodissa vai miksi näät niin hirveänä mörkönä kaverit joiden kanssa leikkiä? Minulla on vain hyviä muistoja hoitopaikoista, olisipa ollut tylsää katsella kotona kun äiti pesee pyykkiä.
Et pysty näkemään eroa sillä että se hoitaja on oma läheinen ja hän hoitaa yhtä lasta? Sen sijaan että se on joku ventovieras joka hoitaa 25 lasta työkseen?

Kyllä äiti voi vessassa käydä. Käyvät ne hoitajat päiväkodeissakin.
Järkeä saa käyttää.

Eihän se ole ventovieras jos lapsi on käynyt päiväkodissa jo monta kuukautta!! Voi mummokin olla ventovieras jos lapsi ei ole häntä ikinä tavannut!

Kodin turva tarkoittaa sellaista asiaa, mitä vaille päiväkodeissa yleensä jää.

Entä ne lapset, joiden koti on turvaton?

On se aina vieras. Hoitaa työkseen. Ja tajutko ollenkaan mikä on se hoitajien vaihtuvuus siellä päiväkodeissa?
Sitäpaitsi miksi jotain pyykinpesua pitäisi jotenkin katsella? Meillä on pesukone. Suurimmalla osalla on nykyään.
Ja luuletko ettei siellä päiväkodissa se lapsi joudu esim seuraamaan kun hoitaja pukee/riisuu jne ne 24 muuta? Kuvitteletko että siellä lapsi saa koko ajan viriketykitystä? Ei saa. Suurin osa hoitopäivästä on juurikin odottelua ja sen vieraan hoitajan työnteon pällistelyä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sivuja on jo 24, eikä kukaan vouhottajista ole vielä perustellut, miksi vanhempaa lasta ei voisi viedä päivähoitoon. Olettavat ilmeisesti, että syy olisi jotenkin itsestään selvä. Itse en kyllä keksi yhtään hyvää syytä. Jään kauhunsekaisin tuntein odottamaan agraariasenteilla varustettuja äitiyttä värisevin äänin korostavia siirappisia vastauksia.
Päiväkodeissa on kova melu, hoitajilla on kiire, taudit leviävät, lapsi voi joutua kiusatuksi, oppii huutamalla saamaan huomiota yms.
Virikelapset saattavat viedä paikan hoitopaikan oikeasti tarvitsevalta (vanhemmat töissä).
Sisaruksille ei välttämättä synny hyvää suhdetta, kun vanhempi lapsi sysätään pois kodin turvasta nuoremman syntyessä.Tässä vain muutama syy.
Kyllä kodeissakin voi olla meteliä, huutoa, kiirettä ja sairastelua. Sisarus voi kiusata, minkä vuoksi sisarussuhde ei muodostu hyväksi. Vastauksesta onneksi löytyi kuitenkin se siirappinen ydin: "vanhempi lapsi sysätään pois kodin turvasta". Voi luoja paratkoon!
Kyseessä on pieni, kolme-neljävuotias lapsi. Jos sen ikäinen ei mielestäsi enää tarvitse kodin turvaa ja äidin huomiota, niin ok. Itse olen eri mieltä.
Mitä tarkoittaa "kodin turva"? Tarvitaanko äidin huomiota 24/7? Ehtiikö äiti jossain vaiheessa vessaan?
Kodin turva tarkoittaa sellaista asiaa, mitä vaille päiväkodeissa yleensä jää.
Entä ne lapset, joiden koti on turvaton?
Eli lastensuojeluperhe. Sitäkö on nää perheet nyt tässäkin ketjussa? Surullista.

Tarkoitan tässä ns. normaaleja perheitä. Jos koti on turvaton lapselle, sosiaalitoimi puuttuu varmasti ennen pitkää asiaan. Ei siinä yksi päiväkoti asiaa pelasta.