yh isä pulassa parisuhteessa. jeesiä?

En nyt ehtinyt lukea ketjua, mutta alkaako naisella biologinen kello vaatia yhteenmuuttoa ja/tai lapsia. 

Kuulostaa siltä, että nainen haluaisi olla osa teidän perhettä ja häntä kiukuttaa se, ettei ole = et halua asua hänen kanssaan. 

Vierailija kirjoitti:

matti ap kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No ootko saanu jeesiä? Mun mielestä on tullut tosi paljon hyviä kommentteja.[/quote

Hieman helpottaa kuulla että en kaikkien mielestä välttämättä ihan kaikkea tee väärin ja ole täysi kusipää tai yksin syyllinen ongelmiin. Syytä kun varmasti löytyy molemmista.

Ehkä tällä taas jaksaa miettiä tämän illan asiaa ja huomenna kysellä toisen osapuolen tuntemuksia ja josko hän nyt sitten viikonloppuna vaikka suvaitsisi tavata ja jutella asioista kunnolla. 

Toivottavasti asiat teidän osalta selviää ja jatko on onnellinen :)

Niin mäkin toivon. Mielestäni yrität kyllä riittävästi. Täytyyhän naisen myös ehdottaa yhteistä tekemistä, millon nähdään, tuli ikävä. Miksi vain sinun?

Keskity lapsiin, unohda se vosu. Uusia tulee kyllä.

Älä ainakaan muuta asumaan yhdenkään naisen kanssa ennen kuin lapset ovat muuttaneet pois kotoa. Se rikkoo teidän yhteisen harmonian ja välit.

Minusta naisen on turha nillittää, että "et pyytänyt luoksesi kun minulla oli halipula" - ei sillon toisen kutsua odotella, vaan otetaan itse  yhteys. Ja muutenkin sellainen harhakuvittelu, että kun et pyydä, et välitä. Eihän hänkään pyydä; tarkoittaako se ettei hän välitä? Kyllä sen homman kuuluu kulkea molempiin suuntiin, ei toinen voi olla jatkuvasti perässävedettävä.

matti ap kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi ette muuta yhteen?

koiralle allergisen lapsen takia

Eli koira on naiselle parisuhdetta ja perhe-elämää tärkeämpi. Ja sinä olet läheisriippuvainen lapsistasi.

Eli sinun pitäisi älytä pyytää nainen luoksesi silloin, kun_hän_haluaa? Ethän sinä mikään ajatustenlukija voi olla. Mitä saat suhteesta tuollaisen lapsellisen kiukuttelijan kanssa? Nainen vaikuttaa jotenkin ihan surkealta tyypiltä: ei työtä, ei perhettä, ei ystäviä, ja sitten vielä on hankala luonne. Ehkä kannattaa lopettaa suhde ja yrittää löytää kumppaniksi joku joustavampi ja mukavampi nainen.

matti ap kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meistä naisista voi tulla tuollaisia kiukkupusseja, kun elämään kasaantuu stressiä ja murhetta. Myönnän itsekin oikkuilevani välillä ilman syytä, se yleinen ahdistus ja harmistus vaan painaa koko ajan, ja sitä sitten purkaa läheisiin. Onko odotettavissa, että nainen voisi työllistyä lähiaikoina? Onko hän siinä iässä, että haluaisi omia lapsia? Onko hänella ystäviä ja harrastuksia? Olen melko varma, että sinä et ole syy hänen kiukutteluunsa.

Työllistyminen omaan ammattiinsa riippuu pitkälti terveydentilasta, joten mahdollista on että uusi koulutus olisi vaihtoehto jossakin vaiheessa. Eli tästä stressi.

Kolmekymppinen on, mutta ei kuulema omia lapsia välttämättä halua, asia on auki hänen puoleltaan. Minua ei pari lisälasta haittaisi jos suhde on kunnossa, mutta juuri tällähetkellä ei ole lasten aika. Ja jos hän ei halua, niin sitten ei. Muutama hyvä ystävä hänellä on mutta harvoin tapaavat. Kerran erehdyinkin lipsauttamaan että olisiko jokin ihan oma harrastus tai joku oma tärkeä juttu ihan paikallaan hankkia, mutta se oli virhe sanoa se

En ole vielä aiemmin vastannut. Mulla on kuin sun tilanne, mutta olen yh äiti.

Hänellä tosiaan pitäisi olla elämässä jotain muutakin kuin sinä. Ei ole tervettä, että hän on noin riippuvainen sinusta. Työttömyys vaikuttaa tietysti, mutta onhan muut ihmiset, muu elämä, harrastukset. Nyt sinun pitäisi täyttää hänen päivänsä ja elämänsä.

Hän ei oikeasti ymmärrä elämäsi tosiasioita lasten kanssa, eikä osaa sinua myöskään auttaa oma-aloitteisesti. Kyllä tuossa kohtaa jo voi tullessaan tuoda ruokakassin ja alkaa tyhjätä tiskikonetta. Jos hän ei toimi niin, on mielestäni epäkypsä ja ehkä elänyt vähän itsekeskeistä ja hemmoteltuakin elämää. Ei osaa huomioida muita, kun ei ole koskaan joutunut elämään aikuisena perheessä.

Et voi häntä muuttaa etkä kouluttaa, ja hän ymmärrettävästi loukkaantuu, kun yrität.

Kurja sanoa näin, mutta ehkä ette ole lopulta oikeat toisillenne. Hän näyttäisi tarvitsevan jonkun, jolla ei ole lapsia tai he ovat aikuisia. Ja jolla on paljon aikaa vain hänen kanssaan kaikkeen.

Sinä tarvitsisit reippaan ja toimeliaan ihmisen, joka ei pienestä hätkähdä, jolla olisi itsellä lapsia, ja jonka kanssa teillä olisi vaivattomasti ja luontevasti apua toisillenne. Tällainen ihminen ei välttämättä edes haluaisi muuttaa yhteen, omien lastensa takia.

Tai sitten sinulle ei ole vielä oikea hetki parisuhteelle, sinulla ei ole oikeasti aikaa hoitaa suhdetta, niin kuin sitä pitäisi hoitaa.

Kuulostaa todella hankalalta saada tuosta toimivaa suhdetta.

Kyllä pitäisi voida olla välillä öitä yhdessä, yön pimeydessä tai aamun hämärissä hiljaa ne lemmen työt lapsiperheillä tapahtuu.

Mutta ette voi asua yhdessä, koska koira, ette voi yöpyä yhdessä teillä, koska koira, ette voi yöpyä perheenä hänellä, koska koira.

Oikeasti et ole vaikea, vaan mahdottoman edessä. Ette voi olla yhdessä, ennen kuin koira kuolee, tai annetaan uuteen kotiin. Lisäksi, jos hän on noin koiraihminen, hän varmaan haluaisi uudenkin koiran.

Hän kiukuttelee sinulle, koska ei halua myöntää itselleen, että joutuu nyt valitsemaan sinun ja koiran välillä, ja valitsee koiran, koska se on hänen "lapsensa".

Joskus parisuhteella ei vaan ole edellytyksiä pitkällä tähtäimellä. Toisen pitäisi muuttaa paikkakuntaa ja löytää työ, lasten vaihtaa koulu ja ystävät, joskus ehkä maata. Ei voi aina onnistua,realiteetit ei vaan mee niin.

Fakta taitaa olla, että jos hän luopuisi koirasta, se ratkaisisi paljon asioita. Mutta hän ei tee eikä tule tekemään niin, eli se oli siinä.

Harmin paikka, että tukiverkostosi on niin suppea. Ilmeisesti lapsilla ei siis ole tätejä/setiä, isovanhempia tai kummeja, joita voisi pyytää välillä lastenvahdeiksi? Eikä naisystävälläsi ystäviä tai perheenjäseniä koiravahdiksi? Lähtökohdat suhteellinen ovat kyllä hyvin hankalat.

^ siis suhteellenne

Aika huonot edellytykset parisuhteella, kun toisen elämä on tyhjä ja toisen täynnä. Eli teidän elämäntilanteenne ovat ihan erilaiset. Voi olla, että sinä et ehdi tarpeeksi huomioida naista, mutta yrität kuitenkin selvittää asioita ja saada suhteenne toimimaan. Vaikuttaa siltä, että nainen vain kiukuttelee eikä tule yhtään vastaan. Ei suhdetta voi yksin pitää yllä. Kysy naiselta, haluaako hän ylipäätään jatkaa suhdettanne. Jos haluaa, myös hänen on pystyttävä asiallisesti puhumaan siitä, miten saisitte suhteen toimimaan ja molemmat siihen tyytyväisiksi.

matti ap kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Et ole edelleenkään kertonut miten teidän seksielämänne sujuu. Se on kuitenkin tärkeä osa parisuhdetta.

No sanotaan näin että aika harvinaista tätä nykyä. Hänen on hankala jäädä yöksi koiran takia, ja minä jos simahdan väkisin kymmeneltä ja nousen aamulla ennen neljää. Minä taas en voi öitä olla pois kun silloin kun lapset on mummolla, eli harvoin. Sitten toki kun hänen luonaan käyn niin onnistuu, mutta hiljaista on nykyään. Asiasta on puhuttu ja minulle asia on ihan ok ja hän sanoi niin myös. En sitten tiedä mitä mielessään miettii vaivaako tämäkin häntä vaikka totesikin laadun korvaavan määrän. 

Missä lenkkipolun varrella lie koululaisten vanhemmat yleensä seksiä rauhassa harrastaa? :D

Meillä on leikki-ikäisiä, ja heidät voi istuttaa tv:n eteen. Makkarin ovessa on lukko. Koululaiset kai jo viihtyvät omissa oloissaankin ja kavereilla. Kuulostaa oudolta ettette vietä öitä yhdessä. Näin entisenä yh:na sanon että yöpymiset juuri mahdollistivat suhteemme. Aikaa oli vähän ja arki kulutti. Illalla väsyneinä oli ihanaa kuitenkin mennä yhdessä nukkumaan. Siinä ehti vaihtaa monta tärkeää ajatusta.

matti kirjoitti:

Nyt kaipaan ulkopuolista mielipidettä ihmisiltä jotka ei tunne kumpaakaan osapuolta, käännyn siin teidän puoleenne arvon vauvalaiset.

Olen kahden alakoululaisen Yh-isä. Vaimoni kuoli nuorimmaisen synnyttyä.

Olen ollut nyt kolme vuotta parisuhteessa naisen kanssa, kenellä ei vielä omia lapsia ole. Emme asu yhdessä, mutta lähekkäin kuitenkin. Minä olen ajatellut että meillä menee hyvin, putkinäköinen mies. Käyn kokopäivätyössä ja kylläpä te äidit tiedätte mitä muuta lapsiperheen arkeen kuuluu. Olen tosiaan 12vuotta elämästäni ollut täysin yksin lasten kanssa, joten vieläkin on vaikeaa sopeutua "perhe elämään" ja jakaa arkea jonkun kanssa. TÄstäpä onkin nyt tullut pulma.

Naisystäväni sanoo haluavansa osallistua meidän arkeen ja tehdä asioita yhdessä. Tottakai niin minäkin. Hän odottaa minun pyytävän hänet joka kerta erikseen luokseni ja ottavan mukaan niin kauppakäynteihin, kuin ruuanlaittoon ja lastenhoitoonkin. Minusta on vain jotenkin vaikea ja outoa aina olla pyytämässä. Hän taas sanoo ettei osaa tulla ja mennä pyytämättä, vaikka avainkin on käytössä.

Välillä menee päivä, että en yksinkertaisesti ole saanut erikseen pyydettyä häntä käymään, töiden jälkeen on paljon kaikkea puuhaa lasten kanssa yms, niin monesti vasta illalla huomaan että ainiin eipä naista näkynyt kun en pyytänyt.

Nyt viimeksi kun sitten erehdyin kysymään häntä kylään, että olisi halipula, niin hämpä siitä vallan hermostui, että kuulema pyydän silloin kun häneltä olen jotakin vailla, mutta en silloin kun hän haluaa. Ja tosiaan olin vain tarkoittanut haluaisiko hän hengata kanssamme iltapäivää. :O Halipula ei trkoita seksiä, vaan lähinnä sohvalla löhöämistä nainen kainalossa ja hän tietää sen kyllä

Nyt en siis ymmärrä mitä tein väärin. Jos en erikseen pyydä häntä luoksemme, hän suuttuu. Jos taas pyydän, hän suuttuu ja sanoo että silloin tulee olo että "pakko tulla ja jättää kaikki kesken kun muuten en pyydä tas pitkään aikaan". En ymmärrä koska asia ei ole niin.

Alan väsyä thän kiukutteluun. Yhteenmuutosta ja avioliitostakin on ollut puhetta, mutta tuntuu että en ehkä uskalla moisiin tältä pohjalta ryhtyä.

Mitä teen väärin?

Kuulostaa sitlä että kommunikoitte eri tyylillä, mikä sitten aiheuttaa ongelmia. Voisitko opetella vaikka ottaa tavaksi soittaa naiselle joka päivä (tai ainakin usein arkisin), ja jollain tavalla sanoa että olis kiva nähdä tänään, tule käymään; suunnitella reissuja lasten kanssa tms?

Ilmeisesti hän nyt tuntee häiritsevänsä teidän perhettä, eikä vielä tunne kuuluvansa siihen varauksettomasti. Ja toisaalta se sallittakoon, koska monet YH:t ovat erittäin 'suojelevaisia' lapsiensa suhteen eivätkä halua tutustuttaa heitä treffikumppaneihinsa kovinkaan nopeasti.

Kolmen vuoden jälkeen toivoisi kuitenkin että saatte tämän ongelman ratkaistua, ainakin muuten viestisi puolesta oletin että tulette hyvin toimeen ja elämä jatkuu vastoinkäymisten jälkeen!

Vierailija kirjoitti:

Miksi ette muuta yhteen?

Ap:n elämä muuttuu helvetiksi, jos muuttaa naisen kanssa yhteen. Kuka haluaisi huusholliinsa tuommoisen aloitekyvyttömän narisijan? Ja vieläpä elätettäväksi. Ap: juokse! 2-3 vuotta on just se aika jolloin ihmisen todelliset luonteenpiirteet alkaa viimeistään paljastua.

Sellainen tuli mieleen, että ehkä nainen yksinkertaisesti kokee teidän tapaavat liian harvoin. Miksi ette sovi seuraavaa tapaamista, kun eroatte? Minusta olisi suorastaan outoa lähteä miesystävän luota omaan kotiini ilman että puhutaan, milloin seuraavaksi tavataan. Sano illalla, että ”tulethan taas huomenna, voit tulla koska sinulle sopii”. Ei tarvitse sitten enää erikseen soittaa ja kutsua.

Näillä antamillasi tiedoilla olet aika ison haasteen edessä. Naisella tuntuu olevan elämässään poljentovaihe. On aikaa olla ja miettiä asioita. Hän mahdollisesti purkaa tätä sinuun. Aika moni tuosta kuviosta kuitenkin riippuu hänestä. Hänen uudelleen koulutus ja paluu työelämään olisi iso askel suuntaan,jossa asioita katsotaan vähän kauemmaksikin. Nyt saa kuvan,että suunnitelmien tekeminen ja päättäminen on hänelle se haaste tässä.

Sinun elämäsi taas vaikuttaa olevan täyttä jo valmiiksi. Ja ihan oikeutetusti mietit, onko tämä suhde ok. Et voi alkaa miellyttämään ihmistä, joka ei tiedä mitä haluaa. Koiran takia elätte parisuhteenkannalta melkoisen epäkiitollista vaihetta. Se on sinulta aika iso kompromissi.

Mielestäni olet tullut jo vastaan. Naisen tässä tarvitsee avautua enemmän. Ja alkaa laittamaan asioitaan kuntoon. Sinun pohdittavaksi jää näin ulkopuolisen näkökulmasta, riittääkö tuo suhde sinulle? Onko sinulla aikaa ja jaksamista tukea puolisoa, joka mahdollisesti ajelehtii vielä? Ja miettisin sitä mahdollisesti tulevaa yhteistä elämää. Onko siinä ainekset kahden aikuisen pyörittämään arkeen. Vai teetkö tottumuksesta pyörittäen arkea ja mietit, ettet voi pyytää toiselta kun lapsetkaan eivät ole hänen.

Itse kuvittelisin, että kolmen vuoden seurustelun jälkeen olisin jo täysin solahtanut kumppanini elämään - ja päinvastoin. Olisi luontevaa ottaa toisen vanhemman rooli perheessä, jossa toista vanhempaa ei ole. Ei tuntisi edes astuvansa kenenkään varpaille. Ymmärrän hyvin, että haluat suojella lapsiasi, etkä helposti päästä ulkopuolisia ’järkyttämään’ arkeanne. Mutta kolme vuotta on pitkä aika, lapsesi ja naisystäväsi tuntevat toisensa ja tulevat myös ilmeisen hyvin juttuun. Ehkä kuitenkin olet pitänyt naista turhan etäällä perheesi elämästä, eikä hän siksi koe, että voisi luontevasti tulla ja mennä ja jakaa vastuuta kanssasi.

Onpa tosi valitettavaa, että hektisen arkesi lisäksi joudut rassaamaan päätäsi naisystäväsi vuoksi. Hän ilmeisesti lapsettomana ei vain kykene, ei osaa ajatella. Kuitenkin pitkään jo olette seurustelleet. Puhutte asiat kerralla selviksi, kyllä se siitä.

Naisen kiukuttelu voi johtua myös seksin puutteesta. Ainakin itseä ottaisi aika rankasti päähän, mikäli seksiin ei olisi ikinä aikaa eikä mahdollisuutta.

Mihin tämä tarina on mahtanut päättyä?

Itse elän tällä hetkellä suhteessa (vuosi yhdessä) yh-isän kanssa jonka lapset on todella ihania ja tullaan hyvin juttuun (paremmin ei ole tämä voinut mennä). Ongelma on se, että kelpaan joka toinen viikko kun ei lapsia ja joka toinen vko asun omassa kodissani kun on lapset. En tai emme ole valmiita asumaan yhdessä mutta lapsiviikoilla koen ettei minulla ole ketään elämässäni. Minusta otetaan se mitä halutaan ja samalla en mahdu lapsiviikoilla heidän elämään.