Onko hölmömpää termiä kuultu curlingvanhemmilta kuin "lasten tunteiden sanoitus"

No mitenköhän se lapsi oppii mitään, jos ei sanoiteta? Sekin on sanoittamista, kun sanotaan puhumaan oppivalle taaperolle, että laitetaan kengät jalkaan, onpa sinulla hienot siniset kengät. Ja kas, lapsi oppii vaatteiden ja värien nimet.

Lapsi ei opi, ellei sanoiteta. Itkevälle lapselle voi sanoa, että taidat olla surullinen tai säikähditkö tuota. Voi sanoittaa ikävän ja pettymyksen tunteita, toki myös ilon ja pettymyksen. Tunteeseen pitää olla lupa. Äiti voi sanoa, että joo, sinua varmaan harmittaa eikä se haittaa, mutta silti nyt ei syödä karkkia. Vanhemman lapsen kanssa voi sitten käydä vähän analyyttisempiakin keskusteluja esimerkiksi ihmissuhteista ja niiden herättämistä tunteista.

Olen yläkoulun ope ja kohtaan työssäni usein nuoria, jotka eivät osaa ollenkaan kertoa, mikä heitä vaivaa. On hankala olla, mutta ei pystytä yhtään selittämään, analysoimaan ja pohtimaan, mistä se olo tulee ja mikä se olo on. Olen ihan varma, että näiden lasten kotona ei ole tunteista juteltu. Sanatkin puuttuvat.

Luultavasti merkittävä osa avioeroista johtuu siitä, että ihmiset eivät osaa kommunikoida tunteistaan puolison kanssa. Luullaan, että toinen lukee ajatuksia, joita ei oikein itsekään osaisi sanoiksi pukea. Lopputulos on, että kasvetaan erilleen ja koetaan yksinäisyyttä suhteessa.

Monesti curling-vanhemmat ovat juuri niitä, jotka ovat jättäneet lapsen yksin tunteidensa kanssa. He keskittyvät suorittamaan vanhemmuutta tekemällä asiat lapsen puolesta sen sijaan, että tukisivat lasta.

Sinulta on pahasti menneet asiat ja käsitteet sekaisin,

Olen lukenut palstalta, että tunteiden sanoittaminen on se mitä tiedostavat vanhemmat käyttävät jäähyjen tilalla, kun eivät halua olla väkivaltaisia lapsiaan kohtaan.

Vierailija kirjoitti:

No mitenköhän se lapsi oppii mitään, jos ei sanoiteta? Sekin on sanoittamista, kun sanotaan puhumaan oppivalle taaperolle, että laitetaan kengät jalkaan, onpa sinulla hienot siniset kengät. Ja kas, lapsi oppii vaatteiden ja värien nimet.

Lapsi ei opi, ellei sanoiteta. Itkevälle lapselle voi sanoa, että taidat olla surullinen tai säikähditkö tuota. Voi sanoittaa ikävän ja pettymyksen tunteita, toki myös ilon ja pettymyksen. Tunteeseen pitää olla lupa. Äiti voi sanoa, että joo, sinua varmaan harmittaa eikä se haittaa, mutta silti nyt ei syödä karkkia. Vanhemman lapsen kanssa voi sitten käydä vähän analyyttisempiakin keskusteluja esimerkiksi ihmissuhteista ja niiden herättämistä tunteista.

Olen yläkoulun ope ja kohtaan työssäni usein nuoria, jotka eivät osaa ollenkaan kertoa, mikä heitä vaivaa. On hankala olla, mutta ei pystytä yhtään selittämään, analysoimaan ja pohtimaan, mistä se olo tulee ja mikä se olo on. Olen ihan varma, että näiden lasten kotona ei ole tunteista juteltu. Sanatkin puuttuvat.

Luultavasti merkittävä osa avioeroista johtuu siitä, että ihmiset eivät osaa kommunikoida tunteistaan puolison kanssa. Luullaan, että toinen lukee ajatuksia, joita ei oikein itsekään osaisi sanoiksi pukea. Lopputulos on, että kasvetaan erilleen ja koetaan yksinäisyyttä suhteessa.

Monesti curling-vanhemmat ovat juuri niitä, jotka ovat jättäneet lapsen yksin tunteidensa kanssa. He keskittyvät suorittamaan vanhemmuutta tekemällä asiat lapsen puolesta sen sijaan, että tukisivat lasta.

Sinulta on pahasti menneet asiat ja käsitteet sekaisin,

Pitkä selitys tyhmälle ilmaukselle.

Tuota tunteiden sanoitusta tehdään kyllä ihan päiväkodissakin

Vierailija kirjoitti:

Olen lukenut palstalta, että tunteiden sanoittaminen on se mitä tiedostavat vanhemmat käyttävät jäähyjen tilalla, kun eivät halua olla väkivaltaisia lapsiaan kohtaan.

Voi noita tiedostavia. Aina jollakin tavalla pielessä.

Ei noilla termeillä ole curling-vanhemmuuden kanssa mitään tekemistä. Curling-vanhemmuus liittyy siihen, että estetään lasta kokemasta pettymyksiä ja siloitellaan liikaa lapsen tietä.

Tunteiden sanoitus tarkoittaa sitä, että otetaan se kuriton 5v Nico-Petteri polvelle istumaan ja rupatellaan tyyliin "Minä näen että sinua kiukuttaa, mutta ei silti saa heittää veljen ruokalautasta lattialle. Mennäänkö nyt yhdessä takaisin syömään ja yritetään olla kiltisti, jooko?"

Vierailija kirjoitti:

Tuota tunteiden sanoitusta tehdään kyllä ihan päiväkodissakin

Sekö tekee siitä jhotenkin normaalia. :D

Kouluihin ja päiväkoteihin on juuri kulkeutuneet kaikki kasvatusgurujen syöttämät termit ja metodit, koska niissä paikoissa pitää noudattaa jotain linjaa. 

Tuo termi on kyllä jotain niin överisoopaa että ei voi kun nauraa.

Täytyy vain todeta, että onneksi tulin äidiksi, ennen kuin tässä hörhöilyssä oltiin aivan näin pitkällä ihan yleisellä tasolla. 

Ainahan näitä huuhaajuttuja on ollut, enkä niitä koskaan ole seurannut, kai tämä jotain uusavuttomuutta sitten on. Toisille ei lasten kasvattaminen tule selkäytimestä, toisille taas tulee kuten kautta aikojen on tullut. Lapsia pitää komentaa ja äiti on johtaja lapsentahtinen kaveri. Se ei tarkota että äiti ois kova ja kylmä, päinvastoin, sellanen äiti osaa myös antaa rakkautta, joka antaa rajat.

Vierailija kirjoitti:

Tunteiden sanoitus tarkoittaa sitä, että otetaan se kuriton 5v Nico-Petteri polvelle istumaan ja rupatellaan tyyliin "Minä näen että sinua kiukuttaa, mutta ei silti saa heittää veljen ruokalautasta lattialle. Mennäänkö nyt yhdessä takaisin syömään ja yritetään olla kiltisti, jooko?"

Ikään kuin tässä rivien väleissä sanoisit, että tunteista lapselle jutteleminen jollakin omituisella tavalla tarkoittaa sitä, että lapselta ei edellytetä ikätasoista käytöstä tai että hänen annetaan tehdä, mitä huvittaa.

Kuvaamallasi tavalla kasvatetaan ehkä 2-vuotiasta, ei 5-vuotiasta. Kaksivuotiaan kiukkua voi ihan oikeasti lieventää se, että joku näkee hänen kiukkunsa ja antaa tunteelle sanan.

Koko sanoittamisen idea on, että kun kiukusta voi puhua, ei tarvitse enää heitellä lautasia. Uhmaikäisen riehuminen johtuu usein siitäkin, että hänellä ei ole vielä sanoja, joilla purkaa vihaansa muuten. Huonon tunnekasvatuksen saaneet ovat uhmaikäisen tasolla vielä aikuisinakin. He esimerkiksi riidellessä heittelevät esineitä tai käyvät käsiksi, kun pitäisi kertoa, miltä tuntuu.

Mua ällöttää tuo termi. Ja toisaalta, tunteiden sanoitus kuulostaa siltä, että kerrotaan toiselle miltä siitä tuntuu. Sekö on oikein? Esimerkiksi mun äiti sanoo, että joku taitaa olla ihan väsynyt, kun sitä vaivaa joku (ihan mikä tahansa). Tällä kuitataan mikä vaan tunne, ilman että vaivautuu kysymään mikä on.

Kasvatustieteilijät pilaavat kokonaisia sukupolvia pienissä päissään kehittelemillään teorioilla ja menetelmillä. Pitää leikkiä tiedenaista, vaikka tällä tuuballa ei ole tieteen kanssa yhtään mitään tekemistä. Lapsille ei kasva minkäänlaista kovuutta eikä pettymyksensietokykyä, koska aina pitää silitellä poskea ja olla niin perhanan empaattinen, vaikka lapsi olisi perseillyt kuinka hitosti.

Lapselle pitää koko ajan kertoa mikä tunne tällä aikuisen mielestä sillä hetkellä on. Tämä estää lasta käyttäytymästä huonosti, koska lapsi silloin hoksaa olevansa esimerkiksi järjettömän raivostunut eikä siksi ole mitään syytä mäjäyttää leikkikaveria hiekkalapiolla päähän vaikka muuten olisikin tehnyt niin.

Tämä tunteen kertominen lapselle on suoritettava mahdollisimman lempeällä äänellä ja lapsentahtisesti, sillä kiukkuinen puhe on kuritusväkivaltaa.

Minusta tunteiden sanottaminen on terminä vähän hupsu, mutta käytännössä tosi tärkeä asia. Miten te ei sanoittajat käsittelette lasten surua, kiukkua jne.? Sivuutatteko asian vai kuritatteko siitäkin? Olen melko autoritäärinen kasvattaja, mutta lasten tunteille annan reilusti tilaa.

Vierailija kirjoitti:

Täytyy vain todeta, että onneksi tulin äidiksi, ennen kuin tässä hörhöilyssä oltiin aivan näin pitkällä ihan yleisellä tasolla. 

Ainahan näitä huuhaajuttuja on ollut, enkä niitä koskaan ole seurannut, kai tämä jotain uusavuttomuutta sitten on. Toisille ei lasten kasvattaminen tule selkäytimestä, toisille taas tulee kuten kautta aikojen on tullut. Lapsia pitää komentaa ja äiti on johtaja lapsentahtinen kaveri. Se ei tarkota että äiti ois kova ja kylmä, päinvastoin, sellanen äiti osaa myös antaa rakkautta, joka antaa rajat.

Siis EI lapsentahtinen kaveri, jäi tärkeä sana laittamatta. ^ 

t.10

tiedostaa - sanoittaa - voimaantuminen

Aaaaargghhh!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tunteiden sanoitus tarkoittaa sitä, että otetaan se kuriton 5v Nico-Petteri polvelle istumaan ja rupatellaan tyyliin "Minä näen että sinua kiukuttaa, mutta ei silti saa heittää veljen ruokalautasta lattialle. Mennäänkö nyt yhdessä takaisin syömään ja yritetään olla kiltisti, jooko?"

Ikään kuin tässä rivien väleissä sanoisit, että tunteista lapselle jutteleminen jollakin omituisella tavalla tarkoittaa sitä, että lapselta ei edellytetä ikätasoista käytöstä tai että hänen annetaan tehdä, mitä huvittaa.

Kuvaamallasi tavalla kasvatetaan ehkä 2-vuotiasta, ei 5-vuotiasta. Kaksivuotiaan kiukkua voi ihan oikeasti lieventää se, että joku näkee hänen kiukkunsa ja antaa tunteelle sanan.

Koko sanoittamisen idea on, että kun kiukusta voi puhua, ei tarvitse enää heitellä lautasia. Uhmaikäisen riehuminen johtuu usein siitäkin, että hänellä ei ole vielä sanoja, joilla purkaa vihaansa muuten. Huonon tunnekasvatuksen saaneet ovat uhmaikäisen tasolla vielä aikuisinakin. He esimerkiksi riidellessä heittelevät esineitä tai käyvät käsiksi, kun pitäisi kertoa, miltä tuntuu.

No enpä tiedä. Kyllä ihmisissä on ihan luonne-erojakin, kenellä on paljon aggressioita ja kenellä ei ja kuinka fyysistä tunteiden purkaminen on. Ei sillä että väkivalta olis oikein, mutta jollekin aikuiselle on parempi lähteä lenkille kuin puhua tai kirjoittaa tunteista. Tai joku lapsi (tai aikuinen) haluaa syliin ja toinen ei.

Vierailija kirjoitti:

Minusta tunteiden sanottaminen on terminä vähän hupsu, mutta käytännössä tosi tärkeä asia. Miten te ei sanoittajat käsittelette lasten surua, kiukkua jne.? Sivuutatteko asian vai kuritatteko siitäkin? Olen melko autoritäärinen kasvattaja, mutta lasten tunteille annan reilusti tilaa.

Lapsi saa tuntea ihan vapaasti, en minä silti kyykyssä selitä samalla hänen edessään mitä se siinä tuntee, tuntuisi todella oudolta

Mihin on normi järki kadonnut, ihmiset kommunikoi ja puhuu lapsilleen ilman tällasta omituista neuvomista miten se tehdään oikein. Todella avutonta jos ihminen ei itse tiedä miten lapsensa kanssa käyttäytyy, ei se lapsi mikään avaruusolento ole, muttei aikuinenkaan, ei sitä kiinnosta mikään tunteiden tulkitseminen aikuisen suusta, pieni lapsihan vain ihmettelee silmät pyöreinä, mikä sitä aikuista vaivaa, onko se seonnut.

 

Ziisus mitä sössötystä kaikki sanoitukset. Eikö voi vaan puhua lapselle?!

Vierailija kirjoitti:

tiedostaa - sanoittaa - voimaantuminen

Aaaaargghhh!

Niinpä, oksennusrefleksiä pukkaa.. 

kuka näitä keksii.