Lue keskustelun säännöt.
Jäähy aiheuttaa lapselle saman tyyppisen väkivallan kokemuksen kuin esim. tukistus
14.08.2018 |
Tutkimusten mukaan lapsen aivoissa aktivoituvat samat osa-alueet kun hänet laitetaan jäähylle kuin jos häntä esim. tukistettaisiin. Ts. kyseessä on aivokemiallisesti vastaava kokemus kuin kipua aiheuttavakin väkivalta. Tämä näkyy ulospäin mm. jäähylle laitetun lapsen lohduttomana itkuna, lannistuneisuutena ja/tai aggressiona joka vastaa sitä miten lapsi reagoi ruumiilliseen kuritukseen.
Jäähyn tausta-ajatus on myös ylipäätään sama kuin tukistuksessa, selkäsaunassa tai muussa ruumiillisessa kurituksessa. Lapsen vanhempi purkaa aggressiotaan lapseen aiheuttamalla tälle pahaa oloa ja samalla pyrkii kostamaan lapselle tämän toiminnan/teot sen sijaan, että lasta opetettaisiin ja tuettaisiin.
Jäähy ei (myös ihan vastaavasti kuin ruumiillinen kuritus) myöskään opeta lapselle mitään tunteidensa hallinnasta. Lapsi tottuu jäähyllä ollessaan siihen, että vaikeina hetkinä hänet suljetaan muiden seurasta eikä tarjota apua tunteiden käsittelyyn.
Jäähy opettaa myös sen, että on ok esimerkiksi sulkea toisia lapsia pois leikistä tai kaveripiiristä, koska pois sulkeminen on juuri se mitä lapsen vanhemmat tekevät lapselle jos joku piirre hänen käytöksessään ei miellytä vanhempia. Vrt. se miten ruumiillinen kuritus opettaa käyttämään väkivaltaa ongelmanratkaisukeinona ja esimerkiksi tapella koulussa.
Kommentit (540)
Pullamössövanhemmat eivät osaa opettaa rajoja, sääntöjä ja rutiineja jälkikasvulleen.
Tällä yhdellä kommentoijalla taitaa olla traumoja säännöistä, rajoista sekä rutiineista joita on vanhempansa asetelleet ettei itse tee samoin omiensa kanssa, koska traumat. Vai onko joku a-diagnoosi taustalla?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sitä minä tässä suurperheen äitinä ihmettelen että eikö todellakaan löydy mitään keskitietä sössötysvanhempien ja kurittavien vanhempien välillä? Miten ihmeessä olen onnistunut kasvattamaan neljä täysipäistä hyvin käyttäytyvää lasta ilman väkivaltaa ja jäähyjä? Väitän että kyse on omasta hyvästä auktoriteetista, jota on rakennettu lasten vauvaiästä saakka. Se perustuu läsnäoloon, rakkauteen, turvallisuuteen, luottamukseen, selkeisiin rajoihin ja johdonmukaisuuteen. Lapset tietävät että äiti tarkoittaa mitä sanoo. Kun äänensävy on painokas he tietävät että siitä ei jousteta. Lapseni eivät ole ns. kilttejä ja helppoja tapauksia. Mutta väitän että jos mikään muu kun väkivalta ei toimi niin jossain on menty pieleen jo aikaa sitten.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse en käytä missään tapauksessa jäähyä tai fyysistä rangaistusta kasvatuskeinona, mutta silti olen täysin kyllästynyt nykyään vallitsevaan vanhempien päänsilittely "kasvatukseen". Monet vanhemmat jatkaa lapsille lässytystä vaikka jo lähes kouluikäinen tönii jatkuvasti ja ja kiusaa kavereita leikeissä. Naapurustossa ja leikkipuistoissa nähtyä. Toki lapset vielä harjoittelee käytöstapoja, mutta kyllä jo 5 vuotiaalla on käsitys miten porukassa ollaan. Itse olen omille lapsille tehnyt jo ihan sieltä 1-2 vuotiaasta asti selväksi, ettei toisia satuteta. Painileikit on ok, kun kaikilla on mukavaa ja ei mene riehumiseksi. Kuunnellaan toisia ja kun toinen sanoo, että lopeta niin lopetetaan heti.
Ollaan lähdetty puistosta ja kaverilta kotiin muutaman kerran, kun homma ei ole onnistunut. Ei mitään lässytystä vaan ihan kerrotaan lapselle tiukalla äänellä, että nyt oli huonoa käytöstä ja leikit voi jatkua, kun osataan olla. Vielä pitää muistuttaa joskus, mutta lapsi tietää, että vanhempia pitää totella tai kivat jutut loppuu. Tämä ei tunnu olevan kaikille selvää vaan vanhemmat joko katsoo muualle, kun lapsi käyttäytyy huonosti tai lässyttää ja uhkailee tyhjää (lähdetään jos tuo vielä jatkuu, mutta jäädään kuitenkin).
Meilläkin käy vieraana lapsia jotka kokoajan kyseenalaistaa meidän sääntöjä. Aikani jaksoin selittää, kunnes tajusin, ettei lapsille tarvi kaikkea selvittää vaan sanon että nämä on meidän säännöt jos ei onnistu niin voi lähteä. Tämä ihan ystävällisesti kuitenkin.
Oletko miettinyt, että monen lapsen kohdalla voi tulla tilanteita missä esim. se pois lähtemisellä uhkailu ei riitä aikaansaamaan tottelemista? Ja kotonahan ei edes voi uhata omaa lasta sillä, että joutuu pois.
Moni vanhempi on kokeillut ne kevyet seuraamukset ensin, mutta kun ne eivät ole johtaneet siihen että lapsi tottelisi niin on ollut pakko ottaa käyttöön kovemmat seuraamukset.
Mitä ne kovemmat seuraukset on?
En sano, että jäähy tai luokasta poistaminen lapselle mitään opettaa, saattaa olla jopa palkinto. Toisille se toki antaa oppimisrauhan, joten mielestäni jos resursseja ei ole niin paras ratkaisu.
Monesti se jutteleminen ja puheyhteyden saaminen on lapselle vaikeampaa ja epämieluisampaa, kuin jäähy. Toki sitä lapsi voi juuri olla vailla.
Jäähykin on varmaan ihan ok joillekin lapsille jos pitää ensin saada kierrokset laskemaan ennen keskustelua.
Itse siis olen eniten tympääntynyt lapsentahtiseen, ei saa kieltää mitään kasvatukseen, jossa lasta ymmärretään ja ymmärretään. Usein tähän liittyy vanhemman kyvyttömyys ottaa vastaan lapsen negatiivisia tunteita.
Kumpihan osaa ottaa paremmin vastaan lapsen kielteisiä tunteita: se vanhempi, joka auttaa lasta sanoittamaan tuntemuksiaan ja mietti yhdessä mitä tilanteessa voitaisiin tehdä vai se, joka käy kiukuttelevaan lapseen käsiksi?
No eikai tuohon voo suorilta vastata. Lähtökohtaisesti kaikenlainen fyysinen kuritus on rikos ja fyysiseti ylivoimaisen ja vielä vanhemman toimesta erityisen vakava rikos ja oman moraalin mukaan ehdottomasti todella väärin ja tuomittavaa. Kiinnipitäminen ja fyysinen estäminen taas tilanteesta riippuen on ok jos tarkouksena on suojella lasta itseään, muita tai omaisuutta.
Tunteiden sanoittaminen on hieno juttu ja sitä on tehty varmaan iät ajat. Se, että aikuinen puhuu ei kuitenkaan vielä tarkoita että lapsi kuuntelee. Lapseen puheyhteyden löytäminen on vanhemman yksi tärkeimmistä tehtävistä. Puheyhteys ei kaikissa mielentiloissa lapselta kuitenkaan onnistu. Nämä on varmaan niitä tilanteita, kun leikkipuistossa lapsi kiusaa muita ja äiti sanoittaa tunteita kuuroille korville, vaikka peli olisi pitänyt voheltää poikki jo ajat sitten. Olen miettinyt mikä siinä on ettei vaan voida sanoa sille lapselle, että nämä leikit loppui nyt tähän ja oteta kädestä kiinni tai vaikka kanneta sitä lasta pois. Pelätään sitä lapsen kiukkua vai ollaan vaan niin laiskoja?
Nykyinen ilmapiiri on sellainen että vanhemmat pelkää muiden paheksuntaa siitä että lapsi itkee. Lisäksi pelätään raivoavan lapsen kantamistakin kun ajatellaan että nyt joku sivullinen mummu tekee lasun tai luulee sitä pahoinpitelyksi. Ei siis julkisesti puututa huonoon käytökseen - lapset ei osaa käyttäytyä
Minä olen kantanut kiukuttelevat ja huutavat lapseni ulos kaupastakin, paheksuvista katseista en ota stressiä enkä pelkää lasuja. Jos ei puhe mene perille, sitten muksut kantoon ja autoon. Sama homma myös puistoissa tai leikkikeskuksissa.
Jos pelkää mitä muut ajattelee, ei kannata lapsia tehdä ollenkaan.Mitä teet sille kiukuttelevalle ja huutavalle lapselle ruuhkajunassa kun matkaa on vielä 15 min jäljellä?
Kiinnitän hänen huomionsa muualle. Meillä on mukana aina suosikkilelu tai kirja. Toinen on että katsotaan yhdessä maisemia. Emme älylaitteita, en edes minä. Keskittykää niihin lapsiin enemmän kuin älylaitteisiinne. Matkoilla ei ole kiukutteluja ollut kuin ehkä väsymyksestä tai nälästä johtuvaa, jos on nälkä, en anna mitään herkkuja vaan voileivän ennemmin. Sokeri kun lisää kierroksia, nostaa verensokerin nopeasti ylös hetkellisesti ja siitä seuraa väsymyskiukku. Tai kehotan sulkemaan silmänsä ja kehotan hetken ottamaan lepoa.
Jos muriset ja äriset itse älylaitteen takaa ilman katsekontaktia lapseen niin eihän tämä tiedä puhutko hänelle vai sille älylaitteellesi. Useat vanhemmat kun istuvat itsekin nenät ruuduissa kiinni.
Luulin että puhuttiin tilanteesta jossa puhe ei tehoa. Maisemien katselu ynnä muu höpöhöpö ei kyllä liity sellaiseen tilanteeseen eli joko et vastannut kysymykseen tai et tiedä mitä on vaikka uhmaikäisen todellinen raivari.
Hehheh. Ehtisikin istua älylaitteella silloin kun lapset on läsnä. Useamman lapsen kanssa ei todellakaan mahdollisuutta moiseen tai yksi on ehtinyt lähteä väärällä pysäkillä ulos ja toinen kiivennyt pois rattaista. Taidat olla yhden lapsen vanhempi jos kuvittelet että vanhemmilla edes olisi aikaa tuojotella kännyköitä.
Niinhän sinä luulet. Tässä olin perhekahvilassa ja siellä useammankin lapsen kanssa paikalle tullut parkkeerasi persuksensa penkkiin älylaitetta näpräämään. Lastensa tekemisiin ei katse noussut kertaakaan, paitsi sitten kun joku muu kielsi tekemästä jotain, kuului vain mutinaa älylaitteen takaa "älä tee noin, mitä me puhuttiin ennen lähtöä?" eikä pää mammalla noussut edes katsomaan mistä oli kyse.
Että näitä älylaitezombimammoja on -kaikkialla. Enää en käy, koska ihmiset eivät enää keskustele kuin ennen. Kaikilla on se ruutu nenän edessä. Omat lapset ovat juuri päikyillä.
Ja onhan sinulla muuten aikaa olla täällä minua arvostelemassa, kolmen lapsen äitiä :D
Etkä tainnut ymmärtää lukemaasi, joten suosittelen harjoittelemaan.
Vierailija kirjoitti:
Sitä minä tässä suurperheen äitinä ihmettelen että eikö todellakaan löydy mitään keskitietä sössötysvanhempien ja kurittavien vanhempien välillä? Miten ihmeessä olen onnistunut kasvattamaan neljä täysipäistä hyvin käyttäytyvää lasta ilman väkivaltaa ja jäähyjä? Väitän että kyse on omasta hyvästä auktoriteetista, jota on rakennettu lasten vauvaiästä saakka. Se perustuu läsnäoloon, rakkauteen, turvallisuuteen, luottamukseen, selkeisiin rajoihin ja johdonmukaisuuteen. Lapset tietävät että äiti tarkoittaa mitä sanoo. Kun äänensävy on painokas he tietävät että siitä ei jousteta. Lapseni eivät ole ns. kilttejä ja helppoja tapauksia. Mutta väitän että jos mikään muu kun väkivalta ei toimi niin jossain on menty pieleen jo aikaa sitten.
Onhan heitä paljonkin, mutta väkivaltaista käytöstään puolustelevat vanhemmat pitävät heitä yleensä niinä sössöttäjinä. Heille on liian raju ajatus se, että jotkut oikeasti kykenevät toimivaan vanhemmuuteen eikä tarvitse turvautua väkivaltaan lasta kohtaan. Siksi yritetään mitätöidä muiden tapaa kasvattaa lapsiaan puhumalla curlingvanhemmuudesta jne.
Vierailija kirjoitti:
Pullamössövanhemmat eivät osaa opettaa rajoja, sääntöjä ja rutiineja jälkikasvulleen.
Tällä yhdellä kommentoijalla taitaa olla traumoja säännöistä, rajoista sekä rutiineista joita on vanhempansa asetelleet ettei itse tee samoin omiensa kanssa, koska traumat. Vai onko joku a-diagnoosi taustalla?
Yleensä juuri kasvatustyyliltään epäjohdonmukainen vanhempi on se, joka hermojensa pettäessä alkaa "paikkailla" virheitään ja sortuu väkivaltaiseen käytökseen lapsiaan kohtaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Muistaako kukaan lainkaan millaista se oma kotikasvatus olikaan? Ei tainnut omat vanhemmat lasuja tai muiden katseita pelätä, kun jotain kielsivät tekemästä tai laittoivat arestiin. Nykyisin lapset saavat trauman jälki-istunnostakin jos itse ovat törttöilleet tai läksyt tekemättä.
Milloinkohan kouluista kielletään jälki-istunnot mammojen toimesta? 🤔
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse en käytä missään tapauksessa jäähyä tai fyysistä rangaistusta kasvatuskeinona, mutta silti olen täysin kyllästynyt nykyään vallitsevaan vanhempien päänsilittely "kasvatukseen". Monet vanhemmat jatkaa lapsille lässytystä vaikka jo lähes kouluikäinen tönii jatkuvasti ja ja kiusaa kavereita leikeissä. Naapurustossa ja leikkipuistoissa nähtyä. Toki lapset vielä harjoittelee käytöstapoja, mutta kyllä jo 5 vuotiaalla on käsitys miten porukassa ollaan. Itse olen omille lapsille tehnyt jo ihan sieltä 1-2 vuotiaasta asti selväksi, ettei toisia satuteta. Painileikit on ok, kun kaikilla on mukavaa ja ei mene riehumiseksi. Kuunnellaan toisia ja kun toinen sanoo, että lopeta niin lopetetaan heti.
Ollaan lähdetty puistosta ja kaverilta kotiin muutaman kerran, kun homma ei ole onnistunut. Ei mitään lässytystä vaan ihan kerrotaan lapselle tiukalla äänellä, että nyt oli huonoa käytöstä ja leikit voi jatkua, kun osataan olla. Vielä pitää muistuttaa joskus, mutta lapsi tietää, että vanhempia pitää totella tai kivat jutut loppuu. Tämä ei tunnu olevan kaikille selvää vaan vanhemmat joko katsoo muualle, kun lapsi käyttäytyy huonosti tai lässyttää ja uhkailee tyhjää (lähdetään jos tuo vielä jatkuu, mutta jäädään kuitenkin).
Meilläkin käy vieraana lapsia jotka kokoajan kyseenalaistaa meidän sääntöjä. Aikani jaksoin selittää, kunnes tajusin, ettei lapsille tarvi kaikkea selvittää vaan sanon että nämä on meidän säännöt jos ei onnistu niin voi lähteä. Tämä ihan ystävällisesti kuitenkin.
Oletko miettinyt, että monen lapsen kohdalla voi tulla tilanteita missä esim. se pois lähtemisellä uhkailu ei riitä aikaansaamaan tottelemista? Ja kotonahan ei edes voi uhata omaa lasta sillä, että joutuu pois.
Moni vanhempi on kokeillut ne kevyet seuraamukset ensin, mutta kun ne eivät ole johtaneet siihen että lapsi tottelisi niin on ollut pakko ottaa käyttöön kovemmat seuraamukset.
Mitä ne kovemmat seuraukset on?
En sano, että jäähy tai luokasta poistaminen lapselle mitään opettaa, saattaa olla jopa palkinto. Toisille se toki antaa oppimisrauhan, joten mielestäni jos resursseja ei ole niin paras ratkaisu.
Monesti se jutteleminen ja puheyhteyden saaminen on lapselle vaikeampaa ja epämieluisampaa, kuin jäähy. Toki sitä lapsi voi juuri olla vailla.
Jäähykin on varmaan ihan ok joillekin lapsille jos pitää ensin saada kierrokset laskemaan ennen keskustelua.
Itse siis olen eniten tympääntynyt lapsentahtiseen, ei saa kieltää mitään kasvatukseen, jossa lasta ymmärretään ja ymmärretään. Usein tähän liittyy vanhemman kyvyttömyys ottaa vastaan lapsen negatiivisia tunteita.
Kumpihan osaa ottaa paremmin vastaan lapsen kielteisiä tunteita: se vanhempi, joka auttaa lasta sanoittamaan tuntemuksiaan ja mietti yhdessä mitä tilanteessa voitaisiin tehdä vai se, joka käy kiukuttelevaan lapseen käsiksi?
No eikai tuohon voo suorilta vastata. Lähtökohtaisesti kaikenlainen fyysinen kuritus on rikos ja fyysiseti ylivoimaisen ja vielä vanhemman toimesta erityisen vakava rikos ja oman moraalin mukaan ehdottomasti todella väärin ja tuomittavaa. Kiinnipitäminen ja fyysinen estäminen taas tilanteesta riippuen on ok jos tarkouksena on suojella lasta itseään, muita tai omaisuutta.
Tunteiden sanoittaminen on hieno juttu ja sitä on tehty varmaan iät ajat. Se, että aikuinen puhuu ei kuitenkaan vielä tarkoita että lapsi kuuntelee. Lapseen puheyhteyden löytäminen on vanhemman yksi tärkeimmistä tehtävistä. Puheyhteys ei kaikissa mielentiloissa lapselta kuitenkaan onnistu. Nämä on varmaan niitä tilanteita, kun leikkipuistossa lapsi kiusaa muita ja äiti sanoittaa tunteita kuuroille korville, vaikka peli olisi pitänyt voheltää poikki jo ajat sitten. Olen miettinyt mikä siinä on ettei vaan voida sanoa sille lapselle, että nämä leikit loppui nyt tähän ja oteta kädestä kiinni tai vaikka kanneta sitä lasta pois. Pelätään sitä lapsen kiukkua vai ollaan vaan niin laiskoja?
Nykyinen ilmapiiri on sellainen että vanhemmat pelkää muiden paheksuntaa siitä että lapsi itkee. Lisäksi pelätään raivoavan lapsen kantamistakin kun ajatellaan että nyt joku sivullinen mummu tekee lasun tai luulee sitä pahoinpitelyksi. Ei siis julkisesti puututa huonoon käytökseen - lapset ei osaa käyttäytyä
Minä olen kantanut kiukuttelevat ja huutavat lapseni ulos kaupastakin, paheksuvista katseista en ota stressiä enkä pelkää lasuja. Jos ei puhe mene perille, sitten muksut kantoon ja autoon. Sama homma myös puistoissa tai leikkikeskuksissa.
Jos pelkää mitä muut ajattelee, ei kannata lapsia tehdä ollenkaan.Mitä teet sille kiukuttelevalle ja huutavalle lapselle ruuhkajunassa kun matkaa on vielä 15 min jäljellä?
Kiinnitän hänen huomionsa muualle. Meillä on mukana aina suosikkilelu tai kirja. Toinen on että katsotaan yhdessä maisemia. Emme älylaitteita, en edes minä. Keskittykää niihin lapsiin enemmän kuin älylaitteisiinne. Matkoilla ei ole kiukutteluja ollut kuin ehkä väsymyksestä tai nälästä johtuvaa, jos on nälkä, en anna mitään herkkuja vaan voileivän ennemmin. Sokeri kun lisää kierroksia, nostaa verensokerin nopeasti ylös hetkellisesti ja siitä seuraa väsymyskiukku. Tai kehotan sulkemaan silmänsä ja kehotan hetken ottamaan lepoa.
Jos muriset ja äriset itse älylaitteen takaa ilman katsekontaktia lapseen niin eihän tämä tiedä puhutko hänelle vai sille älylaitteellesi. Useat vanhemmat kun istuvat itsekin nenät ruuduissa kiinni.
Luulin että puhuttiin tilanteesta jossa puhe ei tehoa. Maisemien katselu ynnä muu höpöhöpö ei kyllä liity sellaiseen tilanteeseen eli joko et vastannut kysymykseen tai et tiedä mitä on vaikka uhmaikäisen todellinen raivari.
Hehheh. Ehtisikin istua älylaitteella silloin kun lapset on läsnä. Useamman lapsen kanssa ei todellakaan mahdollisuutta moiseen tai yksi on ehtinyt lähteä väärällä pysäkillä ulos ja toinen kiivennyt pois rattaista. Taidat olla yhden lapsen vanhempi jos kuvittelet että vanhemmilla edes olisi aikaa tuojotella kännyköitä.
Niinhän sinä luulet. Tässä olin perhekahvilassa ja siellä useammankin lapsen kanssa paikalle tullut parkkeerasi persuksensa penkkiin älylaitetta näpräämään. Lastensa tekemisiin ei katse noussut kertaakaan, paitsi sitten kun joku muu kielsi tekemästä jotain, kuului vain mutinaa älylaitteen takaa "älä tee noin, mitä me puhuttiin ennen lähtöä?" eikä pää mammalla noussut edes katsomaan mistä oli kyse.
Että näitä älylaitezombimammoja on -kaikkialla. Enää en käy, koska ihmiset eivät enää keskustele kuin ennen. Kaikilla on se ruutu nenän edessä. Omat lapset ovat juuri päikyillä.Ja onhan sinulla muuten aikaa olla täällä minua arvostelemassa, kolmen lapsen äitiä :D
Etkä tainnut ymmärtää lukemaasi, joten suosittelen harjoittelemaan.
Kirjoitit just kilometritekstin jossa haukuit täysin tuntematonta ja todennäköisesti väsynyttä suurperheen äitiä. Hienoa solidaarisuutta muita äitejä kohtaan. Samaa se puhe että "koska minä olen kasvattanut laura ingalssini ilman että ikinä olen edes huutanut niin muidenkin villeihin lapsiin täytyy toimia sama"
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse en käytä missään tapauksessa jäähyä tai fyysistä rangaistusta kasvatuskeinona, mutta silti olen täysin kyllästynyt nykyään vallitsevaan vanhempien päänsilittely "kasvatukseen". Monet vanhemmat jatkaa lapsille lässytystä vaikka jo lähes kouluikäinen tönii jatkuvasti ja ja kiusaa kavereita leikeissä. Naapurustossa ja leikkipuistoissa nähtyä. Toki lapset vielä harjoittelee käytöstapoja, mutta kyllä jo 5 vuotiaalla on käsitys miten porukassa ollaan. Itse olen omille lapsille tehnyt jo ihan sieltä 1-2 vuotiaasta asti selväksi, ettei toisia satuteta. Painileikit on ok, kun kaikilla on mukavaa ja ei mene riehumiseksi. Kuunnellaan toisia ja kun toinen sanoo, että lopeta niin lopetetaan heti.
Ollaan lähdetty puistosta ja kaverilta kotiin muutaman kerran, kun homma ei ole onnistunut. Ei mitään lässytystä vaan ihan kerrotaan lapselle tiukalla äänellä, että nyt oli huonoa käytöstä ja leikit voi jatkua, kun osataan olla. Vielä pitää muistuttaa joskus, mutta lapsi tietää, että vanhempia pitää totella tai kivat jutut loppuu. Tämä ei tunnu olevan kaikille selvää vaan vanhemmat joko katsoo muualle, kun lapsi käyttäytyy huonosti tai lässyttää ja uhkailee tyhjää (lähdetään jos tuo vielä jatkuu, mutta jäädään kuitenkin).
Meilläkin käy vieraana lapsia jotka kokoajan kyseenalaistaa meidän sääntöjä. Aikani jaksoin selittää, kunnes tajusin, ettei lapsille tarvi kaikkea selvittää vaan sanon että nämä on meidän säännöt jos ei onnistu niin voi lähteä. Tämä ihan ystävällisesti kuitenkin.
Oletko miettinyt, että monen lapsen kohdalla voi tulla tilanteita missä esim. se pois lähtemisellä uhkailu ei riitä aikaansaamaan tottelemista? Ja kotonahan ei edes voi uhata omaa lasta sillä, että joutuu pois.
Moni vanhempi on kokeillut ne kevyet seuraamukset ensin, mutta kun ne eivät ole johtaneet siihen että lapsi tottelisi niin on ollut pakko ottaa käyttöön kovemmat seuraamukset.
Mitä ne kovemmat seuraukset on?
En sano, että jäähy tai luokasta poistaminen lapselle mitään opettaa, saattaa olla jopa palkinto. Toisille se toki antaa oppimisrauhan, joten mielestäni jos resursseja ei ole niin paras ratkaisu.
Monesti se jutteleminen ja puheyhteyden saaminen on lapselle vaikeampaa ja epämieluisampaa, kuin jäähy. Toki sitä lapsi voi juuri olla vailla.
Jäähykin on varmaan ihan ok joillekin lapsille jos pitää ensin saada kierrokset laskemaan ennen keskustelua.
Itse siis olen eniten tympääntynyt lapsentahtiseen, ei saa kieltää mitään kasvatukseen, jossa lasta ymmärretään ja ymmärretään. Usein tähän liittyy vanhemman kyvyttömyys ottaa vastaan lapsen negatiivisia tunteita.
Kumpihan osaa ottaa paremmin vastaan lapsen kielteisiä tunteita: se vanhempi, joka auttaa lasta sanoittamaan tuntemuksiaan ja mietti yhdessä mitä tilanteessa voitaisiin tehdä vai se, joka käy kiukuttelevaan lapseen käsiksi?
No eikai tuohon voo suorilta vastata. Lähtökohtaisesti kaikenlainen fyysinen kuritus on rikos ja fyysiseti ylivoimaisen ja vielä vanhemman toimesta erityisen vakava rikos ja oman moraalin mukaan ehdottomasti todella väärin ja tuomittavaa. Kiinnipitäminen ja fyysinen estäminen taas tilanteesta riippuen on ok jos tarkouksena on suojella lasta itseään, muita tai omaisuutta.
Tunteiden sanoittaminen on hieno juttu ja sitä on tehty varmaan iät ajat. Se, että aikuinen puhuu ei kuitenkaan vielä tarkoita että lapsi kuuntelee. Lapseen puheyhteyden löytäminen on vanhemman yksi tärkeimmistä tehtävistä. Puheyhteys ei kaikissa mielentiloissa lapselta kuitenkaan onnistu. Nämä on varmaan niitä tilanteita, kun leikkipuistossa lapsi kiusaa muita ja äiti sanoittaa tunteita kuuroille korville, vaikka peli olisi pitänyt voheltää poikki jo ajat sitten. Olen miettinyt mikä siinä on ettei vaan voida sanoa sille lapselle, että nämä leikit loppui nyt tähän ja oteta kädestä kiinni tai vaikka kanneta sitä lasta pois. Pelätään sitä lapsen kiukkua vai ollaan vaan niin laiskoja?
Nykyinen ilmapiiri on sellainen että vanhemmat pelkää muiden paheksuntaa siitä että lapsi itkee. Lisäksi pelätään raivoavan lapsen kantamistakin kun ajatellaan että nyt joku sivullinen mummu tekee lasun tai luulee sitä pahoinpitelyksi. Ei siis julkisesti puututa huonoon käytökseen - lapset ei osaa käyttäytyä
Minä olen kantanut kiukuttelevat ja huutavat lapseni ulos kaupastakin, paheksuvista katseista en ota stressiä enkä pelkää lasuja. Jos ei puhe mene perille, sitten muksut kantoon ja autoon. Sama homma myös puistoissa tai leikkikeskuksissa.
Jos pelkää mitä muut ajattelee, ei kannata lapsia tehdä ollenkaan.Mitä teet sille kiukuttelevalle ja huutavalle lapselle ruuhkajunassa kun matkaa on vielä 15 min jäljellä?
Kiinnitän hänen huomionsa muualle. Meillä on mukana aina suosikkilelu tai kirja. Toinen on että katsotaan yhdessä maisemia. Emme älylaitteita, en edes minä. Keskittykää niihin lapsiin enemmän kuin älylaitteisiinne. Matkoilla ei ole kiukutteluja ollut kuin ehkä väsymyksestä tai nälästä johtuvaa, jos on nälkä, en anna mitään herkkuja vaan voileivän ennemmin. Sokeri kun lisää kierroksia, nostaa verensokerin nopeasti ylös hetkellisesti ja siitä seuraa väsymyskiukku. Tai kehotan sulkemaan silmänsä ja kehotan hetken ottamaan lepoa.
Jos muriset ja äriset itse älylaitteen takaa ilman katsekontaktia lapseen niin eihän tämä tiedä puhutko hänelle vai sille älylaitteellesi. Useat vanhemmat kun istuvat itsekin nenät ruuduissa kiinni.
Luulin että puhuttiin tilanteesta jossa puhe ei tehoa. Maisemien katselu ynnä muu höpöhöpö ei kyllä liity sellaiseen tilanteeseen eli joko et vastannut kysymykseen tai et tiedä mitä on vaikka uhmaikäisen todellinen raivari.
Hehheh. Ehtisikin istua älylaitteella silloin kun lapset on läsnä. Useamman lapsen kanssa ei todellakaan mahdollisuutta moiseen tai yksi on ehtinyt lähteä väärällä pysäkillä ulos ja toinen kiivennyt pois rattaista. Taidat olla yhden lapsen vanhempi jos kuvittelet että vanhemmilla edes olisi aikaa tuojotella kännyköitä.
Niinhän sinä luulet. Tässä olin perhekahvilassa ja siellä useammankin lapsen kanssa paikalle tullut parkkeerasi persuksensa penkkiin älylaitetta näpräämään. Lastensa tekemisiin ei katse noussut kertaakaan, paitsi sitten kun joku muu kielsi tekemästä jotain, kuului vain mutinaa älylaitteen takaa "älä tee noin, mitä me puhuttiin ennen lähtöä?" eikä pää mammalla noussut edes katsomaan mistä oli kyse.
Että näitä älylaitezombimammoja on -kaikkialla. Enää en käy, koska ihmiset eivät enää keskustele kuin ennen. Kaikilla on se ruutu nenän edessä. Omat lapset ovat juuri päikyillä.Ja onhan sinulla muuten aikaa olla täällä minua arvostelemassa, kolmen lapsen äitiä :D
Etkä tainnut ymmärtää lukemaasi, joten suosittelen harjoittelemaan.
Teillä on täysin väärä päivärytmi ja unirutiinit jos lapset on päikyillä monta tuntia aamupäivästä ennen kahtatoista :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse en käytä missään tapauksessa jäähyä tai fyysistä rangaistusta kasvatuskeinona, mutta silti olen täysin kyllästynyt nykyään vallitsevaan vanhempien päänsilittely "kasvatukseen". Monet vanhemmat jatkaa lapsille lässytystä vaikka jo lähes kouluikäinen tönii jatkuvasti ja ja kiusaa kavereita leikeissä. Naapurustossa ja leikkipuistoissa nähtyä. Toki lapset vielä harjoittelee käytöstapoja, mutta kyllä jo 5 vuotiaalla on käsitys miten porukassa ollaan. Itse olen omille lapsille tehnyt jo ihan sieltä 1-2 vuotiaasta asti selväksi, ettei toisia satuteta. Painileikit on ok, kun kaikilla on mukavaa ja ei mene riehumiseksi. Kuunnellaan toisia ja kun toinen sanoo, että lopeta niin lopetetaan heti.
Ollaan lähdetty puistosta ja kaverilta kotiin muutaman kerran, kun homma ei ole onnistunut. Ei mitään lässytystä vaan ihan kerrotaan lapselle tiukalla äänellä, että nyt oli huonoa käytöstä ja leikit voi jatkua, kun osataan olla. Vielä pitää muistuttaa joskus, mutta lapsi tietää, että vanhempia pitää totella tai kivat jutut loppuu. Tämä ei tunnu olevan kaikille selvää vaan vanhemmat joko katsoo muualle, kun lapsi käyttäytyy huonosti tai lässyttää ja uhkailee tyhjää (lähdetään jos tuo vielä jatkuu, mutta jäädään kuitenkin).
Meilläkin käy vieraana lapsia jotka kokoajan kyseenalaistaa meidän sääntöjä. Aikani jaksoin selittää, kunnes tajusin, ettei lapsille tarvi kaikkea selvittää vaan sanon että nämä on meidän säännöt jos ei onnistu niin voi lähteä. Tämä ihan ystävällisesti kuitenkin.
Jäähyhän tämäkin tavallaan on. Lapsi poistetaan tilanteesta, missä ei neuvoista huolimatta halua käyttäytyä kuten kuuluu. Ei jäähy aina tarkoita pimeässä nurkassa istumista, vaan se on tilanteesta poistamista. En minä aikuiseltakaan siedä huonoa käytöstä itseäni kohtaan, miksi sietäisin sitä lapselta. Jos lapsi tönii ja haukkuu, sanon, etten tahdo nyt olla hänen kanssaan, koska käyttäytyy hyvin ikävästi. Jos lapsi tönii tai haukkuu toista lasta/lapsia, on huonosti käyttäytyvä se, joka jättää leikit siltä erää. Samoin toimin jopa sitä puolisoa kohtaan. Jos puoliso (kaveri/tuttu/ihan kuka vain) tönii ja haukkuu, en minä tahdo olla hänen kanssaan tekemisissä, ennen kuin osaa käyttäytyä. Näin lapset toimivat keskenäänkin. Jos peli tai leikki on yhdessä päätetty ja yksi vain sooloilee omiaan, ei kukaan halua häntä mukaan, yksin jää. Mielestäni tärkeä oppi elämässä, ettei toiset ihmiset siedä ihan mitä vain, eikä tarvitsekaan.
Paikalta pois lähteminen ei ole jäähy. Jäähyllä tarkootetaan paikkaa jonne lapsi määrätään miettimään tekojaan yksin sovituksi ajaksi. Mielestäni tämä yksin oleminen ilman huomiota eli eristäminen on se seikka jota jäähyssä arvostellaan. Erityisesti hyvin pienelle lapselle joka ei vielä ymmärrä miksei saa tulla vanhempien luo voi tässä olla jotain perää, ettei ole siis hyödyksi vaan haitaksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse en käytä missään tapauksessa jäähyä tai fyysistä rangaistusta kasvatuskeinona, mutta silti olen täysin kyllästynyt nykyään vallitsevaan vanhempien päänsilittely "kasvatukseen". Monet vanhemmat jatkaa lapsille lässytystä vaikka jo lähes kouluikäinen tönii jatkuvasti ja ja kiusaa kavereita leikeissä. Naapurustossa ja leikkipuistoissa nähtyä. Toki lapset vielä harjoittelee käytöstapoja, mutta kyllä jo 5 vuotiaalla on käsitys miten porukassa ollaan. Itse olen omille lapsille tehnyt jo ihan sieltä 1-2 vuotiaasta asti selväksi, ettei toisia satuteta. Painileikit on ok, kun kaikilla on mukavaa ja ei mene riehumiseksi. Kuunnellaan toisia ja kun toinen sanoo, että lopeta niin lopetetaan heti.
Ollaan lähdetty puistosta ja kaverilta kotiin muutaman kerran, kun homma ei ole onnistunut. Ei mitään lässytystä vaan ihan kerrotaan lapselle tiukalla äänellä, että nyt oli huonoa käytöstä ja leikit voi jatkua, kun osataan olla. Vielä pitää muistuttaa joskus, mutta lapsi tietää, että vanhempia pitää totella tai kivat jutut loppuu. Tämä ei tunnu olevan kaikille selvää vaan vanhemmat joko katsoo muualle, kun lapsi käyttäytyy huonosti tai lässyttää ja uhkailee tyhjää (lähdetään jos tuo vielä jatkuu, mutta jäädään kuitenkin).
Meilläkin käy vieraana lapsia jotka kokoajan kyseenalaistaa meidän sääntöjä. Aikani jaksoin selittää, kunnes tajusin, ettei lapsille tarvi kaikkea selvittää vaan sanon että nämä on meidän säännöt jos ei onnistu niin voi lähteä. Tämä ihan ystävällisesti kuitenkin.
Oletko miettinyt, että monen lapsen kohdalla voi tulla tilanteita missä esim. se pois lähtemisellä uhkailu ei riitä aikaansaamaan tottelemista? Ja kotonahan ei edes voi uhata omaa lasta sillä, että joutuu pois.
Moni vanhempi on kokeillut ne kevyet seuraamukset ensin, mutta kun ne eivät ole johtaneet siihen että lapsi tottelisi niin on ollut pakko ottaa käyttöön kovemmat seuraamukset.
Mitä ne kovemmat seuraukset on?
En sano, että jäähy tai luokasta poistaminen lapselle mitään opettaa, saattaa olla jopa palkinto. Toisille se toki antaa oppimisrauhan, joten mielestäni jos resursseja ei ole niin paras ratkaisu.
Monesti se jutteleminen ja puheyhteyden saaminen on lapselle vaikeampaa ja epämieluisampaa, kuin jäähy. Toki sitä lapsi voi juuri olla vailla.
Jäähykin on varmaan ihan ok joillekin lapsille jos pitää ensin saada kierrokset laskemaan ennen keskustelua.
Itse siis olen eniten tympääntynyt lapsentahtiseen, ei saa kieltää mitään kasvatukseen, jossa lasta ymmärretään ja ymmärretään. Usein tähän liittyy vanhemman kyvyttömyys ottaa vastaan lapsen negatiivisia tunteita.
Kumpihan osaa ottaa paremmin vastaan lapsen kielteisiä tunteita: se vanhempi, joka auttaa lasta sanoittamaan tuntemuksiaan ja mietti yhdessä mitä tilanteessa voitaisiin tehdä vai se, joka käy kiukuttelevaan lapseen käsiksi?
No eikai tuohon voo suorilta vastata. Lähtökohtaisesti kaikenlainen fyysinen kuritus on rikos ja fyysiseti ylivoimaisen ja vielä vanhemman toimesta erityisen vakava rikos ja oman moraalin mukaan ehdottomasti todella väärin ja tuomittavaa. Kiinnipitäminen ja fyysinen estäminen taas tilanteesta riippuen on ok jos tarkouksena on suojella lasta itseään, muita tai omaisuutta.
Tunteiden sanoittaminen on hieno juttu ja sitä on tehty varmaan iät ajat. Se, että aikuinen puhuu ei kuitenkaan vielä tarkoita että lapsi kuuntelee. Lapseen puheyhteyden löytäminen on vanhemman yksi tärkeimmistä tehtävistä. Puheyhteys ei kaikissa mielentiloissa lapselta kuitenkaan onnistu. Nämä on varmaan niitä tilanteita, kun leikkipuistossa lapsi kiusaa muita ja äiti sanoittaa tunteita kuuroille korville, vaikka peli olisi pitänyt voheltää poikki jo ajat sitten. Olen miettinyt mikä siinä on ettei vaan voida sanoa sille lapselle, että nämä leikit loppui nyt tähän ja oteta kädestä kiinni tai vaikka kanneta sitä lasta pois. Pelätään sitä lapsen kiukkua vai ollaan vaan niin laiskoja?
Nykyinen ilmapiiri on sellainen että vanhemmat pelkää muiden paheksuntaa siitä että lapsi itkee. Lisäksi pelätään raivoavan lapsen kantamistakin kun ajatellaan että nyt joku sivullinen mummu tekee lasun tai luulee sitä pahoinpitelyksi. Ei siis julkisesti puututa huonoon käytökseen - lapset ei osaa käyttäytyä
Minä olen kantanut kiukuttelevat ja huutavat lapseni ulos kaupastakin, paheksuvista katseista en ota stressiä enkä pelkää lasuja. Jos ei puhe mene perille, sitten muksut kantoon ja autoon. Sama homma myös puistoissa tai leikkikeskuksissa.
Jos pelkää mitä muut ajattelee, ei kannata lapsia tehdä ollenkaan.Mitä teet sille kiukuttelevalle ja huutavalle lapselle ruuhkajunassa kun matkaa on vielä 15 min jäljellä?
Kiinnitän hänen huomionsa muualle. Meillä on mukana aina suosikkilelu tai kirja. Toinen on että katsotaan yhdessä maisemia. Emme älylaitteita, en edes minä. Keskittykää niihin lapsiin enemmän kuin älylaitteisiinne. Matkoilla ei ole kiukutteluja ollut kuin ehkä väsymyksestä tai nälästä johtuvaa, jos on nälkä, en anna mitään herkkuja vaan voileivän ennemmin. Sokeri kun lisää kierroksia, nostaa verensokerin nopeasti ylös hetkellisesti ja siitä seuraa väsymyskiukku. Tai kehotan sulkemaan silmänsä ja kehotan hetken ottamaan lepoa.
Jos muriset ja äriset itse älylaitteen takaa ilman katsekontaktia lapseen niin eihän tämä tiedä puhutko hänelle vai sille älylaitteellesi. Useat vanhemmat kun istuvat itsekin nenät ruuduissa kiinni.
Luulin että puhuttiin tilanteesta jossa puhe ei tehoa. Maisemien katselu ynnä muu höpöhöpö ei kyllä liity sellaiseen tilanteeseen eli joko et vastannut kysymykseen tai et tiedä mitä on vaikka uhmaikäisen todellinen raivari.
Hehheh. Ehtisikin istua älylaitteella silloin kun lapset on läsnä. Useamman lapsen kanssa ei todellakaan mahdollisuutta moiseen tai yksi on ehtinyt lähteä väärällä pysäkillä ulos ja toinen kiivennyt pois rattaista. Taidat olla yhden lapsen vanhempi jos kuvittelet että vanhemmilla edes olisi aikaa tuojotella kännyköitä.
Niinhän sinä luulet. Tässä olin perhekahvilassa ja siellä useammankin lapsen kanssa paikalle tullut parkkeerasi persuksensa penkkiin älylaitetta näpräämään. Lastensa tekemisiin ei katse noussut kertaakaan, paitsi sitten kun joku muu kielsi tekemästä jotain, kuului vain mutinaa älylaitteen takaa "älä tee noin, mitä me puhuttiin ennen lähtöä?" eikä pää mammalla noussut edes katsomaan mistä oli kyse.
Että näitä älylaitezombimammoja on -kaikkialla. Enää en käy, koska ihmiset eivät enää keskustele kuin ennen. Kaikilla on se ruutu nenän edessä. Omat lapset ovat juuri päikyillä.Ja onhan sinulla muuten aikaa olla täällä minua arvostelemassa, kolmen lapsen äitiä :D
Etkä tainnut ymmärtää lukemaasi, joten suosittelen harjoittelemaan.Kirjoitit just kilometritekstin jossa haukuit täysin tuntematonta ja todennäköisesti väsynyttä suurperheen äitiä. Hienoa solidaarisuutta muita äitejä kohtaan. Samaa se puhe että "koska minä olen kasvattanut laura ingalssini ilman että ikinä olen edes huutanut niin muidenkin villeihin lapsiin täytyy toimia sama"
Tällä keskuselupalstalla lyödään aina jonkun pää giljotiiniin joka toimii eri tavalla kuin itse. Sitten neuvojia riittää miten esim. add- lapsen kanssa tulisi toimia vaikka heidän neuvonsa ovat silkkaa puuta heinää eikä ole mitään tajua kasvattaa lasta jolla on itsensä kanssa ongelmia.
Tyyli on seuraava joka keskustelussa;
Jos et kasvata, tee sääntöjä jne. lapselle, olet surkea vanhempi.
Jos taas kasvatat, teet sääntöjä jne. lapselle, olet surkea vanhempi silloinkin.
Av-mammoilla ei ole kultaista keskitietä. On vain kaksi ääripäätä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse en käytä missään tapauksessa jäähyä tai fyysistä rangaistusta kasvatuskeinona, mutta silti olen täysin kyllästynyt nykyään vallitsevaan vanhempien päänsilittely "kasvatukseen". Monet vanhemmat jatkaa lapsille lässytystä vaikka jo lähes kouluikäinen tönii jatkuvasti ja ja kiusaa kavereita leikeissä. Naapurustossa ja leikkipuistoissa nähtyä. Toki lapset vielä harjoittelee käytöstapoja, mutta kyllä jo 5 vuotiaalla on käsitys miten porukassa ollaan. Itse olen omille lapsille tehnyt jo ihan sieltä 1-2 vuotiaasta asti selväksi, ettei toisia satuteta. Painileikit on ok, kun kaikilla on mukavaa ja ei mene riehumiseksi. Kuunnellaan toisia ja kun toinen sanoo, että lopeta niin lopetetaan heti.
Ollaan lähdetty puistosta ja kaverilta kotiin muutaman kerran, kun homma ei ole onnistunut. Ei mitään lässytystä vaan ihan kerrotaan lapselle tiukalla äänellä, että nyt oli huonoa käytöstä ja leikit voi jatkua, kun osataan olla. Vielä pitää muistuttaa joskus, mutta lapsi tietää, että vanhempia pitää totella tai kivat jutut loppuu. Tämä ei tunnu olevan kaikille selvää vaan vanhemmat joko katsoo muualle, kun lapsi käyttäytyy huonosti tai lässyttää ja uhkailee tyhjää (lähdetään jos tuo vielä jatkuu, mutta jäädään kuitenkin).
Meilläkin käy vieraana lapsia jotka kokoajan kyseenalaistaa meidän sääntöjä. Aikani jaksoin selittää, kunnes tajusin, ettei lapsille tarvi kaikkea selvittää vaan sanon että nämä on meidän säännöt jos ei onnistu niin voi lähteä. Tämä ihan ystävällisesti kuitenkin.
Oletko miettinyt, että monen lapsen kohdalla voi tulla tilanteita missä esim. se pois lähtemisellä uhkailu ei riitä aikaansaamaan tottelemista? Ja kotonahan ei edes voi uhata omaa lasta sillä, että joutuu pois.
Moni vanhempi on kokeillut ne kevyet seuraamukset ensin, mutta kun ne eivät ole johtaneet siihen että lapsi tottelisi niin on ollut pakko ottaa käyttöön kovemmat seuraamukset.
Mitä ne kovemmat seuraukset on?
En sano, että jäähy tai luokasta poistaminen lapselle mitään opettaa, saattaa olla jopa palkinto. Toisille se toki antaa oppimisrauhan, joten mielestäni jos resursseja ei ole niin paras ratkaisu.
Monesti se jutteleminen ja puheyhteyden saaminen on lapselle vaikeampaa ja epämieluisampaa, kuin jäähy. Toki sitä lapsi voi juuri olla vailla.
Jäähykin on varmaan ihan ok joillekin lapsille jos pitää ensin saada kierrokset laskemaan ennen keskustelua.
Itse siis olen eniten tympääntynyt lapsentahtiseen, ei saa kieltää mitään kasvatukseen, jossa lasta ymmärretään ja ymmärretään. Usein tähän liittyy vanhemman kyvyttömyys ottaa vastaan lapsen negatiivisia tunteita.
Kumpihan osaa ottaa paremmin vastaan lapsen kielteisiä tunteita: se vanhempi, joka auttaa lasta sanoittamaan tuntemuksiaan ja mietti yhdessä mitä tilanteessa voitaisiin tehdä vai se, joka käy kiukuttelevaan lapseen käsiksi?
No eikai tuohon voo suorilta vastata. Lähtökohtaisesti kaikenlainen fyysinen kuritus on rikos ja fyysiseti ylivoimaisen ja vielä vanhemman toimesta erityisen vakava rikos ja oman moraalin mukaan ehdottomasti todella väärin ja tuomittavaa. Kiinnipitäminen ja fyysinen estäminen taas tilanteesta riippuen on ok jos tarkouksena on suojella lasta itseään, muita tai omaisuutta.
Tunteiden sanoittaminen on hieno juttu ja sitä on tehty varmaan iät ajat. Se, että aikuinen puhuu ei kuitenkaan vielä tarkoita että lapsi kuuntelee. Lapseen puheyhteyden löytäminen on vanhemman yksi tärkeimmistä tehtävistä. Puheyhteys ei kaikissa mielentiloissa lapselta kuitenkaan onnistu. Nämä on varmaan niitä tilanteita, kun leikkipuistossa lapsi kiusaa muita ja äiti sanoittaa tunteita kuuroille korville, vaikka peli olisi pitänyt voheltää poikki jo ajat sitten. Olen miettinyt mikä siinä on ettei vaan voida sanoa sille lapselle, että nämä leikit loppui nyt tähän ja oteta kädestä kiinni tai vaikka kanneta sitä lasta pois. Pelätään sitä lapsen kiukkua vai ollaan vaan niin laiskoja?
Nykyinen ilmapiiri on sellainen että vanhemmat pelkää muiden paheksuntaa siitä että lapsi itkee. Lisäksi pelätään raivoavan lapsen kantamistakin kun ajatellaan että nyt joku sivullinen mummu tekee lasun tai luulee sitä pahoinpitelyksi. Ei siis julkisesti puututa huonoon käytökseen - lapset ei osaa käyttäytyä
Minä olen kantanut kiukuttelevat ja huutavat lapseni ulos kaupastakin, paheksuvista katseista en ota stressiä enkä pelkää lasuja. Jos ei puhe mene perille, sitten muksut kantoon ja autoon. Sama homma myös puistoissa tai leikkikeskuksissa.
Jos pelkää mitä muut ajattelee, ei kannata lapsia tehdä ollenkaan.Mitä teet sille kiukuttelevalle ja huutavalle lapselle ruuhkajunassa kun matkaa on vielä 15 min jäljellä?
Kiinnitän hänen huomionsa muualle. Meillä on mukana aina suosikkilelu tai kirja. Toinen on että katsotaan yhdessä maisemia. Emme älylaitteita, en edes minä. Keskittykää niihin lapsiin enemmän kuin älylaitteisiinne. Matkoilla ei ole kiukutteluja ollut kuin ehkä väsymyksestä tai nälästä johtuvaa, jos on nälkä, en anna mitään herkkuja vaan voileivän ennemmin. Sokeri kun lisää kierroksia, nostaa verensokerin nopeasti ylös hetkellisesti ja siitä seuraa väsymyskiukku. Tai kehotan sulkemaan silmänsä ja kehotan hetken ottamaan lepoa.
Jos muriset ja äriset itse älylaitteen takaa ilman katsekontaktia lapseen niin eihän tämä tiedä puhutko hänelle vai sille älylaitteellesi. Useat vanhemmat kun istuvat itsekin nenät ruuduissa kiinni.
Luulin että puhuttiin tilanteesta jossa puhe ei tehoa. Maisemien katselu ynnä muu höpöhöpö ei kyllä liity sellaiseen tilanteeseen eli joko et vastannut kysymykseen tai et tiedä mitä on vaikka uhmaikäisen todellinen raivari.
Hehheh. Ehtisikin istua älylaitteella silloin kun lapset on läsnä. Useamman lapsen kanssa ei todellakaan mahdollisuutta moiseen tai yksi on ehtinyt lähteä väärällä pysäkillä ulos ja toinen kiivennyt pois rattaista. Taidat olla yhden lapsen vanhempi jos kuvittelet että vanhemmilla edes olisi aikaa tuojotella kännyköitä.
Niinhän sinä luulet. Tässä olin perhekahvilassa ja siellä useammankin lapsen kanssa paikalle tullut parkkeerasi persuksensa penkkiin älylaitetta näpräämään. Lastensa tekemisiin ei katse noussut kertaakaan, paitsi sitten kun joku muu kielsi tekemästä jotain, kuului vain mutinaa älylaitteen takaa "älä tee noin, mitä me puhuttiin ennen lähtöä?" eikä pää mammalla noussut edes katsomaan mistä oli kyse.
Että näitä älylaitezombimammoja on -kaikkialla. Enää en käy, koska ihmiset eivät enää keskustele kuin ennen. Kaikilla on se ruutu nenän edessä. Omat lapset ovat juuri päikyillä.Ja onhan sinulla muuten aikaa olla täällä minua arvostelemassa, kolmen lapsen äitiä :D
Etkä tainnut ymmärtää lukemaasi, joten suosittelen harjoittelemaan.Teillä on täysin väärä päivärytmi ja unirutiinit jos lapset on päikyillä monta tuntia aamupäivästä ennen kahtatoista :D
Voi elämä. Sinulla tuntuu olevan aikaa sittenkin täällä jaaritella ja toisia arvostella vaikka juuri sanoit ettei aikaa ole :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse en käytä missään tapauksessa jäähyä tai fyysistä rangaistusta kasvatuskeinona, mutta silti olen täysin kyllästynyt nykyään vallitsevaan vanhempien päänsilittely "kasvatukseen". Monet vanhemmat jatkaa lapsille lässytystä vaikka jo lähes kouluikäinen tönii jatkuvasti ja ja kiusaa kavereita leikeissä. Naapurustossa ja leikkipuistoissa nähtyä. Toki lapset vielä harjoittelee käytöstapoja, mutta kyllä jo 5 vuotiaalla on käsitys miten porukassa ollaan. Itse olen omille lapsille tehnyt jo ihan sieltä 1-2 vuotiaasta asti selväksi, ettei toisia satuteta. Painileikit on ok, kun kaikilla on mukavaa ja ei mene riehumiseksi. Kuunnellaan toisia ja kun toinen sanoo, että lopeta niin lopetetaan heti.
Ollaan lähdetty puistosta ja kaverilta kotiin muutaman kerran, kun homma ei ole onnistunut. Ei mitään lässytystä vaan ihan kerrotaan lapselle tiukalla äänellä, että nyt oli huonoa käytöstä ja leikit voi jatkua, kun osataan olla. Vielä pitää muistuttaa joskus, mutta lapsi tietää, että vanhempia pitää totella tai kivat jutut loppuu. Tämä ei tunnu olevan kaikille selvää vaan vanhemmat joko katsoo muualle, kun lapsi käyttäytyy huonosti tai lässyttää ja uhkailee tyhjää (lähdetään jos tuo vielä jatkuu, mutta jäädään kuitenkin).
Meilläkin käy vieraana lapsia jotka kokoajan kyseenalaistaa meidän sääntöjä. Aikani jaksoin selittää, kunnes tajusin, ettei lapsille tarvi kaikkea selvittää vaan sanon että nämä on meidän säännöt jos ei onnistu niin voi lähteä. Tämä ihan ystävällisesti kuitenkin.
Oletko miettinyt, että monen lapsen kohdalla voi tulla tilanteita missä esim. se pois lähtemisellä uhkailu ei riitä aikaansaamaan tottelemista? Ja kotonahan ei edes voi uhata omaa lasta sillä, että joutuu pois.
Moni vanhempi on kokeillut ne kevyet seuraamukset ensin, mutta kun ne eivät ole johtaneet siihen että lapsi tottelisi niin on ollut pakko ottaa käyttöön kovemmat seuraamukset.
Mitä ne kovemmat seuraukset on?
En sano, että jäähy tai luokasta poistaminen lapselle mitään opettaa, saattaa olla jopa palkinto. Toisille se toki antaa oppimisrauhan, joten mielestäni jos resursseja ei ole niin paras ratkaisu.
Monesti se jutteleminen ja puheyhteyden saaminen on lapselle vaikeampaa ja epämieluisampaa, kuin jäähy. Toki sitä lapsi voi juuri olla vailla.
Jäähykin on varmaan ihan ok joillekin lapsille jos pitää ensin saada kierrokset laskemaan ennen keskustelua.
Itse siis olen eniten tympääntynyt lapsentahtiseen, ei saa kieltää mitään kasvatukseen, jossa lasta ymmärretään ja ymmärretään. Usein tähän liittyy vanhemman kyvyttömyys ottaa vastaan lapsen negatiivisia tunteita.
Kumpihan osaa ottaa paremmin vastaan lapsen kielteisiä tunteita: se vanhempi, joka auttaa lasta sanoittamaan tuntemuksiaan ja mietti yhdessä mitä tilanteessa voitaisiin tehdä vai se, joka käy kiukuttelevaan lapseen käsiksi?
No eikai tuohon voo suorilta vastata. Lähtökohtaisesti kaikenlainen fyysinen kuritus on rikos ja fyysiseti ylivoimaisen ja vielä vanhemman toimesta erityisen vakava rikos ja oman moraalin mukaan ehdottomasti todella väärin ja tuomittavaa. Kiinnipitäminen ja fyysinen estäminen taas tilanteesta riippuen on ok jos tarkouksena on suojella lasta itseään, muita tai omaisuutta.
Tunteiden sanoittaminen on hieno juttu ja sitä on tehty varmaan iät ajat. Se, että aikuinen puhuu ei kuitenkaan vielä tarkoita että lapsi kuuntelee. Lapseen puheyhteyden löytäminen on vanhemman yksi tärkeimmistä tehtävistä. Puheyhteys ei kaikissa mielentiloissa lapselta kuitenkaan onnistu. Nämä on varmaan niitä tilanteita, kun leikkipuistossa lapsi kiusaa muita ja äiti sanoittaa tunteita kuuroille korville, vaikka peli olisi pitänyt voheltää poikki jo ajat sitten. Olen miettinyt mikä siinä on ettei vaan voida sanoa sille lapselle, että nämä leikit loppui nyt tähän ja oteta kädestä kiinni tai vaikka kanneta sitä lasta pois. Pelätään sitä lapsen kiukkua vai ollaan vaan niin laiskoja?
Nykyinen ilmapiiri on sellainen että vanhemmat pelkää muiden paheksuntaa siitä että lapsi itkee. Lisäksi pelätään raivoavan lapsen kantamistakin kun ajatellaan että nyt joku sivullinen mummu tekee lasun tai luulee sitä pahoinpitelyksi. Ei siis julkisesti puututa huonoon käytökseen - lapset ei osaa käyttäytyä
Minä olen kantanut kiukuttelevat ja huutavat lapseni ulos kaupastakin, paheksuvista katseista en ota stressiä enkä pelkää lasuja. Jos ei puhe mene perille, sitten muksut kantoon ja autoon. Sama homma myös puistoissa tai leikkikeskuksissa.
Jos pelkää mitä muut ajattelee, ei kannata lapsia tehdä ollenkaan.Mitä teet sille kiukuttelevalle ja huutavalle lapselle ruuhkajunassa kun matkaa on vielä 15 min jäljellä?
Kiinnitän hänen huomionsa muualle. Meillä on mukana aina suosikkilelu tai kirja. Toinen on että katsotaan yhdessä maisemia. Emme älylaitteita, en edes minä. Keskittykää niihin lapsiin enemmän kuin älylaitteisiinne. Matkoilla ei ole kiukutteluja ollut kuin ehkä väsymyksestä tai nälästä johtuvaa, jos on nälkä, en anna mitään herkkuja vaan voileivän ennemmin. Sokeri kun lisää kierroksia, nostaa verensokerin nopeasti ylös hetkellisesti ja siitä seuraa väsymyskiukku. Tai kehotan sulkemaan silmänsä ja kehotan hetken ottamaan lepoa.
Jos muriset ja äriset itse älylaitteen takaa ilman katsekontaktia lapseen niin eihän tämä tiedä puhutko hänelle vai sille älylaitteellesi. Useat vanhemmat kun istuvat itsekin nenät ruuduissa kiinni.
Luulin että puhuttiin tilanteesta jossa puhe ei tehoa. Maisemien katselu ynnä muu höpöhöpö ei kyllä liity sellaiseen tilanteeseen eli joko et vastannut kysymykseen tai et tiedä mitä on vaikka uhmaikäisen todellinen raivari.
Hehheh. Ehtisikin istua älylaitteella silloin kun lapset on läsnä. Useamman lapsen kanssa ei todellakaan mahdollisuutta moiseen tai yksi on ehtinyt lähteä väärällä pysäkillä ulos ja toinen kiivennyt pois rattaista. Taidat olla yhden lapsen vanhempi jos kuvittelet että vanhemmilla edes olisi aikaa tuojotella kännyköitä.
Niinhän sinä luulet. Tässä olin perhekahvilassa ja siellä useammankin lapsen kanssa paikalle tullut parkkeerasi persuksensa penkkiin älylaitetta näpräämään. Lastensa tekemisiin ei katse noussut kertaakaan, paitsi sitten kun joku muu kielsi tekemästä jotain, kuului vain mutinaa älylaitteen takaa "älä tee noin, mitä me puhuttiin ennen lähtöä?" eikä pää mammalla noussut edes katsomaan mistä oli kyse.
Että näitä älylaitezombimammoja on -kaikkialla. Enää en käy, koska ihmiset eivät enää keskustele kuin ennen. Kaikilla on se ruutu nenän edessä. Omat lapset ovat juuri päikyillä.Ja onhan sinulla muuten aikaa olla täällä minua arvostelemassa, kolmen lapsen äitiä :D
Etkä tainnut ymmärtää lukemaasi, joten suosittelen harjoittelemaan.Teillä on täysin väärä päivärytmi ja unirutiinit jos lapset on päikyillä monta tuntia aamupäivästä ennen kahtatoista :D
Voi elämä. Sinulla tuntuu olevan aikaa sittenkin täällä jaaritella ja toisia arvostella vaikka juuri sanoit ettei aikaa ole :D
Täh? En mä oo sanonut tuollaista. Toi oli mun eka viesti tähän ketjuun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse en käytä missään tapauksessa jäähyä tai fyysistä rangaistusta kasvatuskeinona, mutta silti olen täysin kyllästynyt nykyään vallitsevaan vanhempien päänsilittely "kasvatukseen". Monet vanhemmat jatkaa lapsille lässytystä vaikka jo lähes kouluikäinen tönii jatkuvasti ja ja kiusaa kavereita leikeissä. Naapurustossa ja leikkipuistoissa nähtyä. Toki lapset vielä harjoittelee käytöstapoja, mutta kyllä jo 5 vuotiaalla on käsitys miten porukassa ollaan. Itse olen omille lapsille tehnyt jo ihan sieltä 1-2 vuotiaasta asti selväksi, ettei toisia satuteta. Painileikit on ok, kun kaikilla on mukavaa ja ei mene riehumiseksi. Kuunnellaan toisia ja kun toinen sanoo, että lopeta niin lopetetaan heti.
Ollaan lähdetty puistosta ja kaverilta kotiin muutaman kerran, kun homma ei ole onnistunut. Ei mitään lässytystä vaan ihan kerrotaan lapselle tiukalla äänellä, että nyt oli huonoa käytöstä ja leikit voi jatkua, kun osataan olla. Vielä pitää muistuttaa joskus, mutta lapsi tietää, että vanhempia pitää totella tai kivat jutut loppuu. Tämä ei tunnu olevan kaikille selvää vaan vanhemmat joko katsoo muualle, kun lapsi käyttäytyy huonosti tai lässyttää ja uhkailee tyhjää (lähdetään jos tuo vielä jatkuu, mutta jäädään kuitenkin).
Meilläkin käy vieraana lapsia jotka kokoajan kyseenalaistaa meidän sääntöjä. Aikani jaksoin selittää, kunnes tajusin, ettei lapsille tarvi kaikkea selvittää vaan sanon että nämä on meidän säännöt jos ei onnistu niin voi lähteä. Tämä ihan ystävällisesti kuitenkin.
Oletko miettinyt, että monen lapsen kohdalla voi tulla tilanteita missä esim. se pois lähtemisellä uhkailu ei riitä aikaansaamaan tottelemista? Ja kotonahan ei edes voi uhata omaa lasta sillä, että joutuu pois.
Moni vanhempi on kokeillut ne kevyet seuraamukset ensin, mutta kun ne eivät ole johtaneet siihen että lapsi tottelisi niin on ollut pakko ottaa käyttöön kovemmat seuraamukset.
Mitä ne kovemmat seuraukset on?
En sano, että jäähy tai luokasta poistaminen lapselle mitään opettaa, saattaa olla jopa palkinto. Toisille se toki antaa oppimisrauhan, joten mielestäni jos resursseja ei ole niin paras ratkaisu.
Monesti se jutteleminen ja puheyhteyden saaminen on lapselle vaikeampaa ja epämieluisampaa, kuin jäähy. Toki sitä lapsi voi juuri olla vailla.
Jäähykin on varmaan ihan ok joillekin lapsille jos pitää ensin saada kierrokset laskemaan ennen keskustelua.
Itse siis olen eniten tympääntynyt lapsentahtiseen, ei saa kieltää mitään kasvatukseen, jossa lasta ymmärretään ja ymmärretään. Usein tähän liittyy vanhemman kyvyttömyys ottaa vastaan lapsen negatiivisia tunteita.
Kumpihan osaa ottaa paremmin vastaan lapsen kielteisiä tunteita: se vanhempi, joka auttaa lasta sanoittamaan tuntemuksiaan ja mietti yhdessä mitä tilanteessa voitaisiin tehdä vai se, joka käy kiukuttelevaan lapseen käsiksi?
No eikai tuohon voo suorilta vastata. Lähtökohtaisesti kaikenlainen fyysinen kuritus on rikos ja fyysiseti ylivoimaisen ja vielä vanhemman toimesta erityisen vakava rikos ja oman moraalin mukaan ehdottomasti todella väärin ja tuomittavaa. Kiinnipitäminen ja fyysinen estäminen taas tilanteesta riippuen on ok jos tarkouksena on suojella lasta itseään, muita tai omaisuutta.
Tunteiden sanoittaminen on hieno juttu ja sitä on tehty varmaan iät ajat. Se, että aikuinen puhuu ei kuitenkaan vielä tarkoita että lapsi kuuntelee. Lapseen puheyhteyden löytäminen on vanhemman yksi tärkeimmistä tehtävistä. Puheyhteys ei kaikissa mielentiloissa lapselta kuitenkaan onnistu. Nämä on varmaan niitä tilanteita, kun leikkipuistossa lapsi kiusaa muita ja äiti sanoittaa tunteita kuuroille korville, vaikka peli olisi pitänyt voheltää poikki jo ajat sitten. Olen miettinyt mikä siinä on ettei vaan voida sanoa sille lapselle, että nämä leikit loppui nyt tähän ja oteta kädestä kiinni tai vaikka kanneta sitä lasta pois. Pelätään sitä lapsen kiukkua vai ollaan vaan niin laiskoja?
Nykyinen ilmapiiri on sellainen että vanhemmat pelkää muiden paheksuntaa siitä että lapsi itkee. Lisäksi pelätään raivoavan lapsen kantamistakin kun ajatellaan että nyt joku sivullinen mummu tekee lasun tai luulee sitä pahoinpitelyksi. Ei siis julkisesti puututa huonoon käytökseen - lapset ei osaa käyttäytyä
Minä olen kantanut kiukuttelevat ja huutavat lapseni ulos kaupastakin, paheksuvista katseista en ota stressiä enkä pelkää lasuja. Jos ei puhe mene perille, sitten muksut kantoon ja autoon. Sama homma myös puistoissa tai leikkikeskuksissa.
Jos pelkää mitä muut ajattelee, ei kannata lapsia tehdä ollenkaan.Mitä teet sille kiukuttelevalle ja huutavalle lapselle ruuhkajunassa kun matkaa on vielä 15 min jäljellä?
Kiinnitän hänen huomionsa muualle. Meillä on mukana aina suosikkilelu tai kirja. Toinen on että katsotaan yhdessä maisemia. Emme älylaitteita, en edes minä. Keskittykää niihin lapsiin enemmän kuin älylaitteisiinne. Matkoilla ei ole kiukutteluja ollut kuin ehkä väsymyksestä tai nälästä johtuvaa, jos on nälkä, en anna mitään herkkuja vaan voileivän ennemmin. Sokeri kun lisää kierroksia, nostaa verensokerin nopeasti ylös hetkellisesti ja siitä seuraa väsymyskiukku. Tai kehotan sulkemaan silmänsä ja kehotan hetken ottamaan lepoa.
Jos muriset ja äriset itse älylaitteen takaa ilman katsekontaktia lapseen niin eihän tämä tiedä puhutko hänelle vai sille älylaitteellesi. Useat vanhemmat kun istuvat itsekin nenät ruuduissa kiinni.
Luulin että puhuttiin tilanteesta jossa puhe ei tehoa. Maisemien katselu ynnä muu höpöhöpö ei kyllä liity sellaiseen tilanteeseen eli joko et vastannut kysymykseen tai et tiedä mitä on vaikka uhmaikäisen todellinen raivari.
Hehheh. Ehtisikin istua älylaitteella silloin kun lapset on läsnä. Useamman lapsen kanssa ei todellakaan mahdollisuutta moiseen tai yksi on ehtinyt lähteä väärällä pysäkillä ulos ja toinen kiivennyt pois rattaista. Taidat olla yhden lapsen vanhempi jos kuvittelet että vanhemmilla edes olisi aikaa tuojotella kännyköitä.
Niinhän sinä luulet. Tässä olin perhekahvilassa ja siellä useammankin lapsen kanssa paikalle tullut parkkeerasi persuksensa penkkiin älylaitetta näpräämään. Lastensa tekemisiin ei katse noussut kertaakaan, paitsi sitten kun joku muu kielsi tekemästä jotain, kuului vain mutinaa älylaitteen takaa "älä tee noin, mitä me puhuttiin ennen lähtöä?" eikä pää mammalla noussut edes katsomaan mistä oli kyse.
Että näitä älylaitezombimammoja on -kaikkialla. Enää en käy, koska ihmiset eivät enää keskustele kuin ennen. Kaikilla on se ruutu nenän edessä. Omat lapset ovat juuri päikyillä.Ja onhan sinulla muuten aikaa olla täällä minua arvostelemassa, kolmen lapsen äitiä :D
Etkä tainnut ymmärtää lukemaasi, joten suosittelen harjoittelemaan.Teillä on täysin väärä päivärytmi ja unirutiinit jos lapset on päikyillä monta tuntia aamupäivästä ennen kahtatoista :D
Määrittele oikea ja väärä rytmi. Mistä tiedät monelta lapset ovat voineet herätä aamulla?
Joka kuritta kasvaa se kunniatta kuolee.
Vierailija kirjoitti:
Joka kuritta kasvaa se kunniatta kuolee.
Oi. Noin sanoi mummovainaakin joka leskeksi jäätyään kasvatti 7 lasta ja hoiti maatilan työtkin.
Vierailija kirjoitti:
Itse olen ymmärtänyt, että jäähyä yms. käytetään sen takia ettei lapsi, että sen vartaloon saa kajota.
Väkivaltaa kokevat lapset ovat yleensä pedofiilien suosikkikohde, koska niillä ei ole mitään käsitystä siitä, että niillä on ruumiillinen koskemattomuus.
Yli 70% suomalaisperheistä käyttää muuten väkivaltaa kasvatuksessa nykyäänkin.
70%? Onko tämä totta? En taida uskoa että noin paljon m33
Jospa te mammat istutatte ne lapsennekin sinne sohvalle netflixin ja herkkujen ääreen lihomaan?
m37
Ette tajuakaan miten helpolla loppujen lopuksi pääsette nykyäidit kuin ajatellaan aikaa vaikka 70 vuotta taaksepäin.
Eli kaytetaan vakivaltaa.
Mulle tuollainen on ollut aina paljon pahempaa kuin mustelma.
Kannan edelleen kaunaa parista tuollaisesta asiasta, jotka on tapahtunut 30 vuotta sitten.
Yhdestakaan haljennesta huulesta tai mustelmasta en ole katkera.