Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Jäähy aiheuttaa lapselle saman tyyppisen väkivallan kokemuksen kuin esim. tukistus
14.08.2018 |
Tutkimusten mukaan lapsen aivoissa aktivoituvat samat osa-alueet kun hänet laitetaan jäähylle kuin jos häntä esim. tukistettaisiin. Ts. kyseessä on aivokemiallisesti vastaava kokemus kuin kipua aiheuttavakin väkivalta. Tämä näkyy ulospäin mm. jäähylle laitetun lapsen lohduttomana itkuna, lannistuneisuutena ja/tai aggressiona joka vastaa sitä miten lapsi reagoi ruumiilliseen kuritukseen.
Jäähyn tausta-ajatus on myös ylipäätään sama kuin tukistuksessa, selkäsaunassa tai muussa ruumiillisessa kurituksessa. Lapsen vanhempi purkaa aggressiotaan lapseen aiheuttamalla tälle pahaa oloa ja samalla pyrkii kostamaan lapselle tämän toiminnan/teot sen sijaan, että lasta opetettaisiin ja tuettaisiin.
Jäähy ei (myös ihan vastaavasti kuin ruumiillinen kuritus) myöskään opeta lapselle mitään tunteidensa hallinnasta. Lapsi tottuu jäähyllä ollessaan siihen, että vaikeina hetkinä hänet suljetaan muiden seurasta eikä tarjota apua tunteiden käsittelyyn.
Jäähy opettaa myös sen, että on ok esimerkiksi sulkea toisia lapsia pois leikistä tai kaveripiiristä, koska pois sulkeminen on juuri se mitä lapsen vanhemmat tekevät lapselle jos joku piirre hänen käytöksessään ei miellytä vanhempia. Vrt. se miten ruumiillinen kuritus opettaa käyttämään väkivaltaa ongelmanratkaisukeinona ja esimerkiksi tapella koulussa.
Kommentit (540)
Vierailija kirjoitti:
Ennen lapsia kasvatettiin. Nykyään vain ymmärretään ja ymmärretään.
Ennen lapsia usein pahoinpideltiin rajusti. Ja pahoinpidellään monesti myös nykyään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ennen lapsia kasvatettiin. Nykyään vain ymmärretään ja ymmärretään.
Ennen lapsia usein pahoinpideltiin rajusti. Ja pahoinpidellään monesti myös nykyään.
Vanhemmat olivat vanhempia ja vanhempia kunnioitettiin, myös ilman väkivaltaa.
Nykyään lapset määräävät jopa perheen ruuat ja ostokset. Pienikin raivari ja jani-jannicalla on uusi lelu tai herkkupussi ostettuna, "enhän minä voi lapselta mitään kieltää".
"Mitä tänään jani-jannica syödään lässynlässyn?" johon kulta vastaa "pitsaa", "hyvä on kulta, ostetaan pitsaa". Jep jep. Nähty ja kuultu on usein kaupassa asioidessani.
Vanhemman olisi hyvä osata tuottaa myös niitä pettymyksiäkin lapselle jotta tämä oppii käsittelemään myös pettymyksen tunnetta. Eikä olla aina "joojoo". Elämässä kun on myös niitä pettymyksiä vaikka kuinka siellä pinkissä kuplassa lastaan "kasvattaisi".
Ennen piti tehdä kotitöitä viikkorahan eteen, nykyisin ei saa mitään työtä teettää lapsella ikätasoonsa nähden. Yhdessä ketjussa oli aivan kamalaa se, kun 14 vuotiaan olisi kattila itse pestä. Eiköhän se 14 vuotias ole kyllin iso käyttämään myös tiskiharjaakin, kun käyttää älylaitteitakin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jäähynkin voi toteuttaa monella tavalla. On täysin eri kokemus lapselle tunnetasolla joutua ”sysätyksi eristyksiin yksin tunneryöpyn kanssa” (esim kun kaikilla meinaa palaa hermot) verrattuna siihen jos vanhempi rauhallisesti, turvallisesti ja silti jämäkästi siirtyy lapsen KANSSA toiseen tilaan, kertoo mikä meni pieleen ja ilmoittaa että nyt on aika miettiä ja tulla sitten keskustelemaan kun on rauhoituttu. Jos tämä ei lapseen tehoa niin uusi kierros kehiin. Itse käytän tämän tyyppistä ”jäähyä” missä selitän lapselle ja päästän lapsen heti mukaan kun hän on valmis korjaamaan oma-aloitteisesti sen minkä teki väärin. Ja enpä usko että lapseni on tästä traumoja saanut. Hyvin köyttäytyviä onnellisia mukuloita nuo kaikki neljä näyttävät olevan kaikkialla.
Tuo kuulostaakin hyvältä mutta kysynpä vaan että mitä keinoja vanhemmille oikeasti nykyään enää jää sellaisten kovapäisten lapsien kanssa joihin tuolla ei ole mitään vaikutusta.
Kertokaa yksikin keino.
Meidän lapset eivät todellakaan ole rauhallisimmista päästä ja yksi kovapäinen mahtuu joukkoon mutta meillä on toiminut tuo johdonmukaisuus, eli lapsi ei pääse tilanteesta leikkimään tai lorvimaan ennen kuin se on hänen osaltaan selvitetty. Kyllä kovapäisinkin lapsi kyllästyy tylsyyteen, joskus mennyt pitkäkin aika mutta kun ei anna periksi niin rauhallisetkin kasvatusmetodit toimivat.
Et tiedä mikä on kovapäinen lapsi jos edes liität tuollaiseen sanat "rauhallinen kasvatusmetodi". Siinä ei nimittäin ole mitään rauhallista kun estetään kovapäistä lasta jatkamasta leikkejään. Lapsi huutaa ja raivoaa vaikka tunnin putkeen ilman merkkiäkään luovuttamisesta. Ja sama seuraavana päivänä.
Noi höpötykset on pelkkiä höpötyksiä ja tekee mieli kutsua kaikki niitä viljelevät vahtimaan pariksi tunniksi omia 3 poikaa. Voitte kuvitella esim. kuinka vahvatahtoiseksi nuorin kasvaa kun se leikkii koko ajan kahden vanhemman pojan kanssa ja varmasti saa isoveljiltä nenilleen koko ajan kun en voi aina kaikkea nähdä.
Elikkäs miten kasvattaisitte? Aikaa ei mihinkään jäähypenkillä jutusteluun ole kun kaks muuta ehtii itkeä ja rangaistuksia ei voi jättää kesken. Kertokaa nyt miten kuuluu kasvattaa. Annetaanko riehua, viedäänkö juttelemaan jäähylle ja jätetään se kesken vai oisko kuitenki luunappi tai vastaava paras osoittamaan että teki väärin ja tilanne ohi keskitytään muuhun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse en käytä missään tapauksessa jäähyä tai fyysistä rangaistusta kasvatuskeinona, mutta silti olen täysin kyllästynyt nykyään vallitsevaan vanhempien päänsilittely "kasvatukseen". Monet vanhemmat jatkaa lapsille lässytystä vaikka jo lähes kouluikäinen tönii jatkuvasti ja ja kiusaa kavereita leikeissä. Naapurustossa ja leikkipuistoissa nähtyä. Toki lapset vielä harjoittelee käytöstapoja, mutta kyllä jo 5 vuotiaalla on käsitys miten porukassa ollaan. Itse olen omille lapsille tehnyt jo ihan sieltä 1-2 vuotiaasta asti selväksi, ettei toisia satuteta. Painileikit on ok, kun kaikilla on mukavaa ja ei mene riehumiseksi. Kuunnellaan toisia ja kun toinen sanoo, että lopeta niin lopetetaan heti.
Ollaan lähdetty puistosta ja kaverilta kotiin muutaman kerran, kun homma ei ole onnistunut. Ei mitään lässytystä vaan ihan kerrotaan lapselle tiukalla äänellä, että nyt oli huonoa käytöstä ja leikit voi jatkua, kun osataan olla. Vielä pitää muistuttaa joskus, mutta lapsi tietää, että vanhempia pitää totella tai kivat jutut loppuu. Tämä ei tunnu olevan kaikille selvää vaan vanhemmat joko katsoo muualle, kun lapsi käyttäytyy huonosti tai lässyttää ja uhkailee tyhjää (lähdetään jos tuo vielä jatkuu, mutta jäädään kuitenkin).
Meilläkin käy vieraana lapsia jotka kokoajan kyseenalaistaa meidän sääntöjä. Aikani jaksoin selittää, kunnes tajusin, ettei lapsille tarvi kaikkea selvittää vaan sanon että nämä on meidän säännöt jos ei onnistu niin voi lähteä. Tämä ihan ystävällisesti kuitenkin.
Oletko miettinyt, että monen lapsen kohdalla voi tulla tilanteita missä esim. se pois lähtemisellä uhkailu ei riitä aikaansaamaan tottelemista? Ja kotonahan ei edes voi uhata omaa lasta sillä, että joutuu pois.
Moni vanhempi on kokeillut ne kevyet seuraamukset ensin, mutta kun ne eivät ole johtaneet siihen että lapsi tottelisi niin on ollut pakko ottaa käyttöön kovemmat seuraamukset.
Mitä ne kovemmat seuraukset on?
En sano, että jäähy tai luokasta poistaminen lapselle mitään opettaa, saattaa olla jopa palkinto. Toisille se toki antaa oppimisrauhan, joten mielestäni jos resursseja ei ole niin paras ratkaisu.
Monesti se jutteleminen ja puheyhteyden saaminen on lapselle vaikeampaa ja epämieluisampaa, kuin jäähy. Toki sitä lapsi voi juuri olla vailla.
Jäähykin on varmaan ihan ok joillekin lapsille jos pitää ensin saada kierrokset laskemaan ennen keskustelua.
Itse siis olen eniten tympääntynyt lapsentahtiseen, ei saa kieltää mitään kasvatukseen, jossa lasta ymmärretään ja ymmärretään. Usein tähän liittyy vanhemman kyvyttömyys ottaa vastaan lapsen negatiivisia tunteita.
Kumpihan osaa ottaa paremmin vastaan lapsen kielteisiä tunteita: se vanhempi, joka auttaa lasta sanoittamaan tuntemuksiaan ja mietti yhdessä mitä tilanteessa voitaisiin tehdä vai se, joka käy kiukuttelevaan lapseen käsiksi?
No eikai tuohon voo suorilta vastata. Lähtökohtaisesti kaikenlainen fyysinen kuritus on rikos ja fyysiseti ylivoimaisen ja vielä vanhemman toimesta erityisen vakava rikos ja oman moraalin mukaan ehdottomasti todella väärin ja tuomittavaa. Kiinnipitäminen ja fyysinen estäminen taas tilanteesta riippuen on ok jos tarkouksena on suojella lasta itseään, muita tai omaisuutta.
Tunteiden sanoittaminen on hieno juttu ja sitä on tehty varmaan iät ajat. Se, että aikuinen puhuu ei kuitenkaan vielä tarkoita että lapsi kuuntelee. Lapseen puheyhteyden löytäminen on vanhemman yksi tärkeimmistä tehtävistä. Puheyhteys ei kaikissa mielentiloissa lapselta kuitenkaan onnistu. Nämä on varmaan niitä tilanteita, kun leikkipuistossa lapsi kiusaa muita ja äiti sanoittaa tunteita kuuroille korville, vaikka peli olisi pitänyt voheltää poikki jo ajat sitten. Olen miettinyt mikä siinä on ettei vaan voida sanoa sille lapselle, että nämä leikit loppui nyt tähän ja oteta kädestä kiinni tai vaikka kanneta sitä lasta pois. Pelätään sitä lapsen kiukkua vai ollaan vaan niin laiskoja?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse en käytä missään tapauksessa jäähyä tai fyysistä rangaistusta kasvatuskeinona, mutta silti olen täysin kyllästynyt nykyään vallitsevaan vanhempien päänsilittely "kasvatukseen". Monet vanhemmat jatkaa lapsille lässytystä vaikka jo lähes kouluikäinen tönii jatkuvasti ja ja kiusaa kavereita leikeissä. Naapurustossa ja leikkipuistoissa nähtyä. Toki lapset vielä harjoittelee käytöstapoja, mutta kyllä jo 5 vuotiaalla on käsitys miten porukassa ollaan. Itse olen omille lapsille tehnyt jo ihan sieltä 1-2 vuotiaasta asti selväksi, ettei toisia satuteta. Painileikit on ok, kun kaikilla on mukavaa ja ei mene riehumiseksi. Kuunnellaan toisia ja kun toinen sanoo, että lopeta niin lopetetaan heti.
Ollaan lähdetty puistosta ja kaverilta kotiin muutaman kerran, kun homma ei ole onnistunut. Ei mitään lässytystä vaan ihan kerrotaan lapselle tiukalla äänellä, että nyt oli huonoa käytöstä ja leikit voi jatkua, kun osataan olla. Vielä pitää muistuttaa joskus, mutta lapsi tietää, että vanhempia pitää totella tai kivat jutut loppuu. Tämä ei tunnu olevan kaikille selvää vaan vanhemmat joko katsoo muualle, kun lapsi käyttäytyy huonosti tai lässyttää ja uhkailee tyhjää (lähdetään jos tuo vielä jatkuu, mutta jäädään kuitenkin).
Meilläkin käy vieraana lapsia jotka kokoajan kyseenalaistaa meidän sääntöjä. Aikani jaksoin selittää, kunnes tajusin, ettei lapsille tarvi kaikkea selvittää vaan sanon että nämä on meidän säännöt jos ei onnistu niin voi lähteä. Tämä ihan ystävällisesti kuitenkin.
Oletko miettinyt, että monen lapsen kohdalla voi tulla tilanteita missä esim. se pois lähtemisellä uhkailu ei riitä aikaansaamaan tottelemista? Ja kotonahan ei edes voi uhata omaa lasta sillä, että joutuu pois.
Moni vanhempi on kokeillut ne kevyet seuraamukset ensin, mutta kun ne eivät ole johtaneet siihen että lapsi tottelisi niin on ollut pakko ottaa käyttöön kovemmat seuraamukset.
Mitä ne kovemmat seuraukset on?
En sano, että jäähy tai luokasta poistaminen lapselle mitään opettaa, saattaa olla jopa palkinto. Toisille se toki antaa oppimisrauhan, joten mielestäni jos resursseja ei ole niin paras ratkaisu.
Monesti se jutteleminen ja puheyhteyden saaminen on lapselle vaikeampaa ja epämieluisampaa, kuin jäähy. Toki sitä lapsi voi juuri olla vailla.
Jäähykin on varmaan ihan ok joillekin lapsille jos pitää ensin saada kierrokset laskemaan ennen keskustelua.
Itse siis olen eniten tympääntynyt lapsentahtiseen, ei saa kieltää mitään kasvatukseen, jossa lasta ymmärretään ja ymmärretään. Usein tähän liittyy vanhemman kyvyttömyys ottaa vastaan lapsen negatiivisia tunteita.
Kumpihan osaa ottaa paremmin vastaan lapsen kielteisiä tunteita: se vanhempi, joka auttaa lasta sanoittamaan tuntemuksiaan ja mietti yhdessä mitä tilanteessa voitaisiin tehdä vai se, joka käy kiukuttelevaan lapseen käsiksi?
No eikai tuohon voo suorilta vastata. Lähtökohtaisesti kaikenlainen fyysinen kuritus on rikos ja fyysiseti ylivoimaisen ja vielä vanhemman toimesta erityisen vakava rikos ja oman moraalin mukaan ehdottomasti todella väärin ja tuomittavaa. Kiinnipitäminen ja fyysinen estäminen taas tilanteesta riippuen on ok jos tarkouksena on suojella lasta itseään, muita tai omaisuutta.
Tunteiden sanoittaminen on hieno juttu ja sitä on tehty varmaan iät ajat. Se, että aikuinen puhuu ei kuitenkaan vielä tarkoita että lapsi kuuntelee. Lapseen puheyhteyden löytäminen on vanhemman yksi tärkeimmistä tehtävistä. Puheyhteys ei kaikissa mielentiloissa lapselta kuitenkaan onnistu. Nämä on varmaan niitä tilanteita, kun leikkipuistossa lapsi kiusaa muita ja äiti sanoittaa tunteita kuuroille korville, vaikka peli olisi pitänyt voheltää poikki jo ajat sitten. Olen miettinyt mikä siinä on ettei vaan voida sanoa sille lapselle, että nämä leikit loppui nyt tähän ja oteta kädestä kiinni tai vaikka kanneta sitä lasta pois. Pelätään sitä lapsen kiukkua vai ollaan vaan niin laiskoja?
Nykyinen ilmapiiri on sellainen että vanhemmat pelkää muiden paheksuntaa siitä että lapsi itkee. Lisäksi pelätään raivoavan lapsen kantamistakin kun ajatellaan että nyt joku sivullinen mummu tekee lasun tai luulee sitä pahoinpitelyksi. Ei siis julkisesti puututa huonoon käytökseen - lapset ei osaa käyttäytyä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse en käytä missään tapauksessa jäähyä tai fyysistä rangaistusta kasvatuskeinona, mutta silti olen täysin kyllästynyt nykyään vallitsevaan vanhempien päänsilittely "kasvatukseen". Monet vanhemmat jatkaa lapsille lässytystä vaikka jo lähes kouluikäinen tönii jatkuvasti ja ja kiusaa kavereita leikeissä. Naapurustossa ja leikkipuistoissa nähtyä. Toki lapset vielä harjoittelee käytöstapoja, mutta kyllä jo 5 vuotiaalla on käsitys miten porukassa ollaan. Itse olen omille lapsille tehnyt jo ihan sieltä 1-2 vuotiaasta asti selväksi, ettei toisia satuteta. Painileikit on ok, kun kaikilla on mukavaa ja ei mene riehumiseksi. Kuunnellaan toisia ja kun toinen sanoo, että lopeta niin lopetetaan heti.
Ollaan lähdetty puistosta ja kaverilta kotiin muutaman kerran, kun homma ei ole onnistunut. Ei mitään lässytystä vaan ihan kerrotaan lapselle tiukalla äänellä, että nyt oli huonoa käytöstä ja leikit voi jatkua, kun osataan olla. Vielä pitää muistuttaa joskus, mutta lapsi tietää, että vanhempia pitää totella tai kivat jutut loppuu. Tämä ei tunnu olevan kaikille selvää vaan vanhemmat joko katsoo muualle, kun lapsi käyttäytyy huonosti tai lässyttää ja uhkailee tyhjää (lähdetään jos tuo vielä jatkuu, mutta jäädään kuitenkin).
Meilläkin käy vieraana lapsia jotka kokoajan kyseenalaistaa meidän sääntöjä. Aikani jaksoin selittää, kunnes tajusin, ettei lapsille tarvi kaikkea selvittää vaan sanon että nämä on meidän säännöt jos ei onnistu niin voi lähteä. Tämä ihan ystävällisesti kuitenkin.
Oletko miettinyt, että monen lapsen kohdalla voi tulla tilanteita missä esim. se pois lähtemisellä uhkailu ei riitä aikaansaamaan tottelemista? Ja kotonahan ei edes voi uhata omaa lasta sillä, että joutuu pois.
Moni vanhempi on kokeillut ne kevyet seuraamukset ensin, mutta kun ne eivät ole johtaneet siihen että lapsi tottelisi niin on ollut pakko ottaa käyttöön kovemmat seuraamukset.
Mitä ne kovemmat seuraukset on?
En sano, että jäähy tai luokasta poistaminen lapselle mitään opettaa, saattaa olla jopa palkinto. Toisille se toki antaa oppimisrauhan, joten mielestäni jos resursseja ei ole niin paras ratkaisu.
Monesti se jutteleminen ja puheyhteyden saaminen on lapselle vaikeampaa ja epämieluisampaa, kuin jäähy. Toki sitä lapsi voi juuri olla vailla.
Jäähykin on varmaan ihan ok joillekin lapsille jos pitää ensin saada kierrokset laskemaan ennen keskustelua.
Itse siis olen eniten tympääntynyt lapsentahtiseen, ei saa kieltää mitään kasvatukseen, jossa lasta ymmärretään ja ymmärretään. Usein tähän liittyy vanhemman kyvyttömyys ottaa vastaan lapsen negatiivisia tunteita.
Kumpihan osaa ottaa paremmin vastaan lapsen kielteisiä tunteita: se vanhempi, joka auttaa lasta sanoittamaan tuntemuksiaan ja mietti yhdessä mitä tilanteessa voitaisiin tehdä vai se, joka käy kiukuttelevaan lapseen käsiksi?
No eikai tuohon voo suorilta vastata. Lähtökohtaisesti kaikenlainen fyysinen kuritus on rikos ja fyysiseti ylivoimaisen ja vielä vanhemman toimesta erityisen vakava rikos ja oman moraalin mukaan ehdottomasti todella väärin ja tuomittavaa. Kiinnipitäminen ja fyysinen estäminen taas tilanteesta riippuen on ok jos tarkouksena on suojella lasta itseään, muita tai omaisuutta.
Tunteiden sanoittaminen on hieno juttu ja sitä on tehty varmaan iät ajat. Se, että aikuinen puhuu ei kuitenkaan vielä tarkoita että lapsi kuuntelee. Lapseen puheyhteyden löytäminen on vanhemman yksi tärkeimmistä tehtävistä. Puheyhteys ei kaikissa mielentiloissa lapselta kuitenkaan onnistu. Nämä on varmaan niitä tilanteita, kun leikkipuistossa lapsi kiusaa muita ja äiti sanoittaa tunteita kuuroille korville, vaikka peli olisi pitänyt voheltää poikki jo ajat sitten. Olen miettinyt mikä siinä on ettei vaan voida sanoa sille lapselle, että nämä leikit loppui nyt tähän ja oteta kädestä kiinni tai vaikka kanneta sitä lasta pois. Pelätään sitä lapsen kiukkua vai ollaan vaan niin laiskoja?
Nykyinen ilmapiiri on sellainen että vanhemmat pelkää muiden paheksuntaa siitä että lapsi itkee. Lisäksi pelätään raivoavan lapsen kantamistakin kun ajatellaan että nyt joku sivullinen mummu tekee lasun tai luulee sitä pahoinpitelyksi. Ei siis julkisesti puututa huonoon käytökseen - lapset ei osaa käyttäytyä
Minä olen kantanut kiukuttelevat ja huutavat lapseni ulos kaupastakin, paheksuvista katseista en ota stressiä enkä pelkää lasuja. Jos ei puhe mene perille, sitten muksut kantoon ja autoon. Sama homma myös puistoissa tai leikkikeskuksissa.
Jos pelkää mitä muut ajattelee, ei kannata lapsia tehdä ollenkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse en käytä missään tapauksessa jäähyä tai fyysistä rangaistusta kasvatuskeinona, mutta silti olen täysin kyllästynyt nykyään vallitsevaan vanhempien päänsilittely "kasvatukseen". Monet vanhemmat jatkaa lapsille lässytystä vaikka jo lähes kouluikäinen tönii jatkuvasti ja ja kiusaa kavereita leikeissä. Naapurustossa ja leikkipuistoissa nähtyä. Toki lapset vielä harjoittelee käytöstapoja, mutta kyllä jo 5 vuotiaalla on käsitys miten porukassa ollaan. Itse olen omille lapsille tehnyt jo ihan sieltä 1-2 vuotiaasta asti selväksi, ettei toisia satuteta. Painileikit on ok, kun kaikilla on mukavaa ja ei mene riehumiseksi. Kuunnellaan toisia ja kun toinen sanoo, että lopeta niin lopetetaan heti.
Ollaan lähdetty puistosta ja kaverilta kotiin muutaman kerran, kun homma ei ole onnistunut. Ei mitään lässytystä vaan ihan kerrotaan lapselle tiukalla äänellä, että nyt oli huonoa käytöstä ja leikit voi jatkua, kun osataan olla. Vielä pitää muistuttaa joskus, mutta lapsi tietää, että vanhempia pitää totella tai kivat jutut loppuu. Tämä ei tunnu olevan kaikille selvää vaan vanhemmat joko katsoo muualle, kun lapsi käyttäytyy huonosti tai lässyttää ja uhkailee tyhjää (lähdetään jos tuo vielä jatkuu, mutta jäädään kuitenkin).
Meilläkin käy vieraana lapsia jotka kokoajan kyseenalaistaa meidän sääntöjä. Aikani jaksoin selittää, kunnes tajusin, ettei lapsille tarvi kaikkea selvittää vaan sanon että nämä on meidän säännöt jos ei onnistu niin voi lähteä. Tämä ihan ystävällisesti kuitenkin.
Oletko miettinyt, että monen lapsen kohdalla voi tulla tilanteita missä esim. se pois lähtemisellä uhkailu ei riitä aikaansaamaan tottelemista? Ja kotonahan ei edes voi uhata omaa lasta sillä, että joutuu pois.
Moni vanhempi on kokeillut ne kevyet seuraamukset ensin, mutta kun ne eivät ole johtaneet siihen että lapsi tottelisi niin on ollut pakko ottaa käyttöön kovemmat seuraamukset.
Mitä ne kovemmat seuraukset on?
En sano, että jäähy tai luokasta poistaminen lapselle mitään opettaa, saattaa olla jopa palkinto. Toisille se toki antaa oppimisrauhan, joten mielestäni jos resursseja ei ole niin paras ratkaisu.
Monesti se jutteleminen ja puheyhteyden saaminen on lapselle vaikeampaa ja epämieluisampaa, kuin jäähy. Toki sitä lapsi voi juuri olla vailla.
Jäähykin on varmaan ihan ok joillekin lapsille jos pitää ensin saada kierrokset laskemaan ennen keskustelua.
Itse siis olen eniten tympääntynyt lapsentahtiseen, ei saa kieltää mitään kasvatukseen, jossa lasta ymmärretään ja ymmärretään. Usein tähän liittyy vanhemman kyvyttömyys ottaa vastaan lapsen negatiivisia tunteita.
Kumpihan osaa ottaa paremmin vastaan lapsen kielteisiä tunteita: se vanhempi, joka auttaa lasta sanoittamaan tuntemuksiaan ja mietti yhdessä mitä tilanteessa voitaisiin tehdä vai se, joka käy kiukuttelevaan lapseen käsiksi?
No eikai tuohon voo suorilta vastata. Lähtökohtaisesti kaikenlainen fyysinen kuritus on rikos ja fyysiseti ylivoimaisen ja vielä vanhemman toimesta erityisen vakava rikos ja oman moraalin mukaan ehdottomasti todella väärin ja tuomittavaa. Kiinnipitäminen ja fyysinen estäminen taas tilanteesta riippuen on ok jos tarkouksena on suojella lasta itseään, muita tai omaisuutta.
Tunteiden sanoittaminen on hieno juttu ja sitä on tehty varmaan iät ajat. Se, että aikuinen puhuu ei kuitenkaan vielä tarkoita että lapsi kuuntelee. Lapseen puheyhteyden löytäminen on vanhemman yksi tärkeimmistä tehtävistä. Puheyhteys ei kaikissa mielentiloissa lapselta kuitenkaan onnistu. Nämä on varmaan niitä tilanteita, kun leikkipuistossa lapsi kiusaa muita ja äiti sanoittaa tunteita kuuroille korville, vaikka peli olisi pitänyt voheltää poikki jo ajat sitten. Olen miettinyt mikä siinä on ettei vaan voida sanoa sille lapselle, että nämä leikit loppui nyt tähän ja oteta kädestä kiinni tai vaikka kanneta sitä lasta pois. Pelätään sitä lapsen kiukkua vai ollaan vaan niin laiskoja?
Nykyinen ilmapiiri on sellainen että vanhemmat pelkää muiden paheksuntaa siitä että lapsi itkee. Lisäksi pelätään raivoavan lapsen kantamistakin kun ajatellaan että nyt joku sivullinen mummu tekee lasun tai luulee sitä pahoinpitelyksi. Ei siis julkisesti puututa huonoon käytökseen - lapset ei osaa käyttäytyä
Minä olen kantanut kiukuttelevat ja huutavat lapseni ulos kaupastakin, paheksuvista katseista en ota stressiä enkä pelkää lasuja. Jos ei puhe mene perille, sitten muksut kantoon ja autoon. Sama homma myös puistoissa tai leikkikeskuksissa.
Jos pelkää mitä muut ajattelee, ei kannata lapsia tehdä ollenkaan.
Näin. Lasuja pelkäävät ne vanhemmat, joiden toiminta ei kestä päivänvaloa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse en käytä missään tapauksessa jäähyä tai fyysistä rangaistusta kasvatuskeinona, mutta silti olen täysin kyllästynyt nykyään vallitsevaan vanhempien päänsilittely "kasvatukseen". Monet vanhemmat jatkaa lapsille lässytystä vaikka jo lähes kouluikäinen tönii jatkuvasti ja ja kiusaa kavereita leikeissä. Naapurustossa ja leikkipuistoissa nähtyä. Toki lapset vielä harjoittelee käytöstapoja, mutta kyllä jo 5 vuotiaalla on käsitys miten porukassa ollaan. Itse olen omille lapsille tehnyt jo ihan sieltä 1-2 vuotiaasta asti selväksi, ettei toisia satuteta. Painileikit on ok, kun kaikilla on mukavaa ja ei mene riehumiseksi. Kuunnellaan toisia ja kun toinen sanoo, että lopeta niin lopetetaan heti.
Ollaan lähdetty puistosta ja kaverilta kotiin muutaman kerran, kun homma ei ole onnistunut. Ei mitään lässytystä vaan ihan kerrotaan lapselle tiukalla äänellä, että nyt oli huonoa käytöstä ja leikit voi jatkua, kun osataan olla. Vielä pitää muistuttaa joskus, mutta lapsi tietää, että vanhempia pitää totella tai kivat jutut loppuu. Tämä ei tunnu olevan kaikille selvää vaan vanhemmat joko katsoo muualle, kun lapsi käyttäytyy huonosti tai lässyttää ja uhkailee tyhjää (lähdetään jos tuo vielä jatkuu, mutta jäädään kuitenkin).
Meilläkin käy vieraana lapsia jotka kokoajan kyseenalaistaa meidän sääntöjä. Aikani jaksoin selittää, kunnes tajusin, ettei lapsille tarvi kaikkea selvittää vaan sanon että nämä on meidän säännöt jos ei onnistu niin voi lähteä. Tämä ihan ystävällisesti kuitenkin.
Oletko miettinyt, että monen lapsen kohdalla voi tulla tilanteita missä esim. se pois lähtemisellä uhkailu ei riitä aikaansaamaan tottelemista? Ja kotonahan ei edes voi uhata omaa lasta sillä, että joutuu pois.
Moni vanhempi on kokeillut ne kevyet seuraamukset ensin, mutta kun ne eivät ole johtaneet siihen että lapsi tottelisi niin on ollut pakko ottaa käyttöön kovemmat seuraamukset.
Mitä ne kovemmat seuraukset on?
En sano, että jäähy tai luokasta poistaminen lapselle mitään opettaa, saattaa olla jopa palkinto. Toisille se toki antaa oppimisrauhan, joten mielestäni jos resursseja ei ole niin paras ratkaisu.
Monesti se jutteleminen ja puheyhteyden saaminen on lapselle vaikeampaa ja epämieluisampaa, kuin jäähy. Toki sitä lapsi voi juuri olla vailla.
Jäähykin on varmaan ihan ok joillekin lapsille jos pitää ensin saada kierrokset laskemaan ennen keskustelua.
Itse siis olen eniten tympääntynyt lapsentahtiseen, ei saa kieltää mitään kasvatukseen, jossa lasta ymmärretään ja ymmärretään. Usein tähän liittyy vanhemman kyvyttömyys ottaa vastaan lapsen negatiivisia tunteita.
Kumpihan osaa ottaa paremmin vastaan lapsen kielteisiä tunteita: se vanhempi, joka auttaa lasta sanoittamaan tuntemuksiaan ja mietti yhdessä mitä tilanteessa voitaisiin tehdä vai se, joka käy kiukuttelevaan lapseen käsiksi?
No eikai tuohon voo suorilta vastata. Lähtökohtaisesti kaikenlainen fyysinen kuritus on rikos ja fyysiseti ylivoimaisen ja vielä vanhemman toimesta erityisen vakava rikos ja oman moraalin mukaan ehdottomasti todella väärin ja tuomittavaa. Kiinnipitäminen ja fyysinen estäminen taas tilanteesta riippuen on ok jos tarkouksena on suojella lasta itseään, muita tai omaisuutta.
Tunteiden sanoittaminen on hieno juttu ja sitä on tehty varmaan iät ajat. Se, että aikuinen puhuu ei kuitenkaan vielä tarkoita että lapsi kuuntelee. Lapseen puheyhteyden löytäminen on vanhemman yksi tärkeimmistä tehtävistä. Puheyhteys ei kaikissa mielentiloissa lapselta kuitenkaan onnistu. Nämä on varmaan niitä tilanteita, kun leikkipuistossa lapsi kiusaa muita ja äiti sanoittaa tunteita kuuroille korville, vaikka peli olisi pitänyt voheltää poikki jo ajat sitten. Olen miettinyt mikä siinä on ettei vaan voida sanoa sille lapselle, että nämä leikit loppui nyt tähän ja oteta kädestä kiinni tai vaikka kanneta sitä lasta pois. Pelätään sitä lapsen kiukkua vai ollaan vaan niin laiskoja?
Nykyinen ilmapiiri on sellainen että vanhemmat pelkää muiden paheksuntaa siitä että lapsi itkee. Lisäksi pelätään raivoavan lapsen kantamistakin kun ajatellaan että nyt joku sivullinen mummu tekee lasun tai luulee sitä pahoinpitelyksi. Ei siis julkisesti puututa huonoon käytökseen - lapset ei osaa käyttäytyä
Minä olen kantanut kiukuttelevat ja huutavat lapseni ulos kaupastakin, paheksuvista katseista en ota stressiä enkä pelkää lasuja. Jos ei puhe mene perille, sitten muksut kantoon ja autoon. Sama homma myös puistoissa tai leikkikeskuksissa.
Jos pelkää mitä muut ajattelee, ei kannata lapsia tehdä ollenkaan.
Mitä teet sille kiukuttelevalle ja huutavalle lapselle ruuhkajunassa kun matkaa on vielä 15 min jäljellä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse en käytä missään tapauksessa jäähyä tai fyysistä rangaistusta kasvatuskeinona, mutta silti olen täysin kyllästynyt nykyään vallitsevaan vanhempien päänsilittely "kasvatukseen". Monet vanhemmat jatkaa lapsille lässytystä vaikka jo lähes kouluikäinen tönii jatkuvasti ja ja kiusaa kavereita leikeissä. Naapurustossa ja leikkipuistoissa nähtyä. Toki lapset vielä harjoittelee käytöstapoja, mutta kyllä jo 5 vuotiaalla on käsitys miten porukassa ollaan. Itse olen omille lapsille tehnyt jo ihan sieltä 1-2 vuotiaasta asti selväksi, ettei toisia satuteta. Painileikit on ok, kun kaikilla on mukavaa ja ei mene riehumiseksi. Kuunnellaan toisia ja kun toinen sanoo, että lopeta niin lopetetaan heti.
Ollaan lähdetty puistosta ja kaverilta kotiin muutaman kerran, kun homma ei ole onnistunut. Ei mitään lässytystä vaan ihan kerrotaan lapselle tiukalla äänellä, että nyt oli huonoa käytöstä ja leikit voi jatkua, kun osataan olla. Vielä pitää muistuttaa joskus, mutta lapsi tietää, että vanhempia pitää totella tai kivat jutut loppuu. Tämä ei tunnu olevan kaikille selvää vaan vanhemmat joko katsoo muualle, kun lapsi käyttäytyy huonosti tai lässyttää ja uhkailee tyhjää (lähdetään jos tuo vielä jatkuu, mutta jäädään kuitenkin).
Meilläkin käy vieraana lapsia jotka kokoajan kyseenalaistaa meidän sääntöjä. Aikani jaksoin selittää, kunnes tajusin, ettei lapsille tarvi kaikkea selvittää vaan sanon että nämä on meidän säännöt jos ei onnistu niin voi lähteä. Tämä ihan ystävällisesti kuitenkin.
Oletko miettinyt, että monen lapsen kohdalla voi tulla tilanteita missä esim. se pois lähtemisellä uhkailu ei riitä aikaansaamaan tottelemista? Ja kotonahan ei edes voi uhata omaa lasta sillä, että joutuu pois.
Moni vanhempi on kokeillut ne kevyet seuraamukset ensin, mutta kun ne eivät ole johtaneet siihen että lapsi tottelisi niin on ollut pakko ottaa käyttöön kovemmat seuraamukset.
Mitä ne kovemmat seuraukset on?
En sano, että jäähy tai luokasta poistaminen lapselle mitään opettaa, saattaa olla jopa palkinto. Toisille se toki antaa oppimisrauhan, joten mielestäni jos resursseja ei ole niin paras ratkaisu.
Monesti se jutteleminen ja puheyhteyden saaminen on lapselle vaikeampaa ja epämieluisampaa, kuin jäähy. Toki sitä lapsi voi juuri olla vailla.
Jäähykin on varmaan ihan ok joillekin lapsille jos pitää ensin saada kierrokset laskemaan ennen keskustelua.
Itse siis olen eniten tympääntynyt lapsentahtiseen, ei saa kieltää mitään kasvatukseen, jossa lasta ymmärretään ja ymmärretään. Usein tähän liittyy vanhemman kyvyttömyys ottaa vastaan lapsen negatiivisia tunteita.
Kumpihan osaa ottaa paremmin vastaan lapsen kielteisiä tunteita: se vanhempi, joka auttaa lasta sanoittamaan tuntemuksiaan ja mietti yhdessä mitä tilanteessa voitaisiin tehdä vai se, joka käy kiukuttelevaan lapseen käsiksi?
No eikai tuohon voo suorilta vastata. Lähtökohtaisesti kaikenlainen fyysinen kuritus on rikos ja fyysiseti ylivoimaisen ja vielä vanhemman toimesta erityisen vakava rikos ja oman moraalin mukaan ehdottomasti todella väärin ja tuomittavaa. Kiinnipitäminen ja fyysinen estäminen taas tilanteesta riippuen on ok jos tarkouksena on suojella lasta itseään, muita tai omaisuutta.
Tunteiden sanoittaminen on hieno juttu ja sitä on tehty varmaan iät ajat. Se, että aikuinen puhuu ei kuitenkaan vielä tarkoita että lapsi kuuntelee. Lapseen puheyhteyden löytäminen on vanhemman yksi tärkeimmistä tehtävistä. Puheyhteys ei kaikissa mielentiloissa lapselta kuitenkaan onnistu. Nämä on varmaan niitä tilanteita, kun leikkipuistossa lapsi kiusaa muita ja äiti sanoittaa tunteita kuuroille korville, vaikka peli olisi pitänyt voheltää poikki jo ajat sitten. Olen miettinyt mikä siinä on ettei vaan voida sanoa sille lapselle, että nämä leikit loppui nyt tähän ja oteta kädestä kiinni tai vaikka kanneta sitä lasta pois. Pelätään sitä lapsen kiukkua vai ollaan vaan niin laiskoja?
Nykyinen ilmapiiri on sellainen että vanhemmat pelkää muiden paheksuntaa siitä että lapsi itkee. Lisäksi pelätään raivoavan lapsen kantamistakin kun ajatellaan että nyt joku sivullinen mummu tekee lasun tai luulee sitä pahoinpitelyksi. Ei siis julkisesti puututa huonoon käytökseen - lapset ei osaa käyttäytyä
Minä olen kantanut kiukuttelevat ja huutavat lapseni ulos kaupastakin, paheksuvista katseista en ota stressiä enkä pelkää lasuja. Jos ei puhe mene perille, sitten muksut kantoon ja autoon. Sama homma myös puistoissa tai leikkikeskuksissa.
Jos pelkää mitä muut ajattelee, ei kannata lapsia tehdä ollenkaan.Näin. Lasuja pelkäävät ne vanhemmat, joiden toiminta ei kestä päivänvaloa.
Terveisin Mirkku, 35 v. lapseton.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse en käytä missään tapauksessa jäähyä tai fyysistä rangaistusta kasvatuskeinona, mutta silti olen täysin kyllästynyt nykyään vallitsevaan vanhempien päänsilittely "kasvatukseen". Monet vanhemmat jatkaa lapsille lässytystä vaikka jo lähes kouluikäinen tönii jatkuvasti ja ja kiusaa kavereita leikeissä. Naapurustossa ja leikkipuistoissa nähtyä. Toki lapset vielä harjoittelee käytöstapoja, mutta kyllä jo 5 vuotiaalla on käsitys miten porukassa ollaan. Itse olen omille lapsille tehnyt jo ihan sieltä 1-2 vuotiaasta asti selväksi, ettei toisia satuteta. Painileikit on ok, kun kaikilla on mukavaa ja ei mene riehumiseksi. Kuunnellaan toisia ja kun toinen sanoo, että lopeta niin lopetetaan heti.
Ollaan lähdetty puistosta ja kaverilta kotiin muutaman kerran, kun homma ei ole onnistunut. Ei mitään lässytystä vaan ihan kerrotaan lapselle tiukalla äänellä, että nyt oli huonoa käytöstä ja leikit voi jatkua, kun osataan olla. Vielä pitää muistuttaa joskus, mutta lapsi tietää, että vanhempia pitää totella tai kivat jutut loppuu. Tämä ei tunnu olevan kaikille selvää vaan vanhemmat joko katsoo muualle, kun lapsi käyttäytyy huonosti tai lässyttää ja uhkailee tyhjää (lähdetään jos tuo vielä jatkuu, mutta jäädään kuitenkin).
Meilläkin käy vieraana lapsia jotka kokoajan kyseenalaistaa meidän sääntöjä. Aikani jaksoin selittää, kunnes tajusin, ettei lapsille tarvi kaikkea selvittää vaan sanon että nämä on meidän säännöt jos ei onnistu niin voi lähteä. Tämä ihan ystävällisesti kuitenkin.
Oletko miettinyt, että monen lapsen kohdalla voi tulla tilanteita missä esim. se pois lähtemisellä uhkailu ei riitä aikaansaamaan tottelemista? Ja kotonahan ei edes voi uhata omaa lasta sillä, että joutuu pois.
Moni vanhempi on kokeillut ne kevyet seuraamukset ensin, mutta kun ne eivät ole johtaneet siihen että lapsi tottelisi niin on ollut pakko ottaa käyttöön kovemmat seuraamukset.
Mitä ne kovemmat seuraukset on?
En sano, että jäähy tai luokasta poistaminen lapselle mitään opettaa, saattaa olla jopa palkinto. Toisille se toki antaa oppimisrauhan, joten mielestäni jos resursseja ei ole niin paras ratkaisu.
Monesti se jutteleminen ja puheyhteyden saaminen on lapselle vaikeampaa ja epämieluisampaa, kuin jäähy. Toki sitä lapsi voi juuri olla vailla.
Jäähykin on varmaan ihan ok joillekin lapsille jos pitää ensin saada kierrokset laskemaan ennen keskustelua.
Itse siis olen eniten tympääntynyt lapsentahtiseen, ei saa kieltää mitään kasvatukseen, jossa lasta ymmärretään ja ymmärretään. Usein tähän liittyy vanhemman kyvyttömyys ottaa vastaan lapsen negatiivisia tunteita.
Kumpihan osaa ottaa paremmin vastaan lapsen kielteisiä tunteita: se vanhempi, joka auttaa lasta sanoittamaan tuntemuksiaan ja mietti yhdessä mitä tilanteessa voitaisiin tehdä vai se, joka käy kiukuttelevaan lapseen käsiksi?
No eikai tuohon voo suorilta vastata. Lähtökohtaisesti kaikenlainen fyysinen kuritus on rikos ja fyysiseti ylivoimaisen ja vielä vanhemman toimesta erityisen vakava rikos ja oman moraalin mukaan ehdottomasti todella väärin ja tuomittavaa. Kiinnipitäminen ja fyysinen estäminen taas tilanteesta riippuen on ok jos tarkouksena on suojella lasta itseään, muita tai omaisuutta.
Tunteiden sanoittaminen on hieno juttu ja sitä on tehty varmaan iät ajat. Se, että aikuinen puhuu ei kuitenkaan vielä tarkoita että lapsi kuuntelee. Lapseen puheyhteyden löytäminen on vanhemman yksi tärkeimmistä tehtävistä. Puheyhteys ei kaikissa mielentiloissa lapselta kuitenkaan onnistu. Nämä on varmaan niitä tilanteita, kun leikkipuistossa lapsi kiusaa muita ja äiti sanoittaa tunteita kuuroille korville, vaikka peli olisi pitänyt voheltää poikki jo ajat sitten. Olen miettinyt mikä siinä on ettei vaan voida sanoa sille lapselle, että nämä leikit loppui nyt tähän ja oteta kädestä kiinni tai vaikka kanneta sitä lasta pois. Pelätään sitä lapsen kiukkua vai ollaan vaan niin laiskoja?
Nykyinen ilmapiiri on sellainen että vanhemmat pelkää muiden paheksuntaa siitä että lapsi itkee. Lisäksi pelätään raivoavan lapsen kantamistakin kun ajatellaan että nyt joku sivullinen mummu tekee lasun tai luulee sitä pahoinpitelyksi. Ei siis julkisesti puututa huonoon käytökseen - lapset ei osaa käyttäytyä
Minä olen kantanut kiukuttelevat ja huutavat lapseni ulos kaupastakin, paheksuvista katseista en ota stressiä enkä pelkää lasuja. Jos ei puhe mene perille, sitten muksut kantoon ja autoon. Sama homma myös puistoissa tai leikkikeskuksissa.
Jos pelkää mitä muut ajattelee, ei kannata lapsia tehdä ollenkaan.Näin. Lasuja pelkäävät ne vanhemmat, joiden toiminta ei kestä päivänvaloa.
Terveisin Mirkku, 35 v. lapseton.
En ole lapseton.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itse en käytä missään tapauksessa jäähyä tai fyysistä rangaistusta kasvatuskeinona, mutta silti olen täysin kyllästynyt nykyään vallitsevaan vanhempien päänsilittely "kasvatukseen". Monet vanhemmat jatkaa lapsille lässytystä vaikka jo lähes kouluikäinen tönii jatkuvasti ja ja kiusaa kavereita leikeissä. Naapurustossa ja leikkipuistoissa nähtyä. Toki lapset vielä harjoittelee käytöstapoja, mutta kyllä jo 5 vuotiaalla on käsitys miten porukassa ollaan. Itse olen omille lapsille tehnyt jo ihan sieltä 1-2 vuotiaasta asti selväksi, ettei toisia satuteta. Painileikit on ok, kun kaikilla on mukavaa ja ei mene riehumiseksi. Kuunnellaan toisia ja kun toinen sanoo, että lopeta niin lopetetaan heti.
Ollaan lähdetty puistosta ja kaverilta kotiin muutaman kerran, kun homma ei ole onnistunut. Ei mitään lässytystä vaan ihan kerrotaan lapselle tiukalla äänellä, että nyt oli huonoa käytöstä ja leikit voi jatkua, kun osataan olla. Vielä pitää muistuttaa joskus, mutta lapsi tietää, että vanhempia pitää totella tai kivat jutut loppuu. Tämä ei tunnu olevan kaikille selvää vaan vanhemmat joko katsoo muualle, kun lapsi käyttäytyy huonosti tai lässyttää ja uhkailee tyhjää (lähdetään jos tuo vielä jatkuu, mutta jäädään kuitenkin).
Meilläkin käy vieraana lapsia jotka kokoajan kyseenalaistaa meidän sääntöjä. Aikani jaksoin selittää, kunnes tajusin, ettei lapsille tarvi kaikkea selvittää vaan sanon että nämä on meidän säännöt jos ei onnistu niin voi lähteä. Tämä ihan ystävällisesti kuitenkin.
Jäähyhän tämäkin tavallaan on. Lapsi poistetaan tilanteesta, missä ei neuvoista huolimatta halua käyttäytyä kuten kuuluu. Ei jäähy aina tarkoita pimeässä nurkassa istumista, vaan se on tilanteesta poistamista. En minä aikuiseltakaan siedä huonoa käytöstä itseäni kohtaan, miksi sietäisin sitä lapselta. Jos lapsi tönii ja haukkuu, sanon, etten tahdo nyt olla hänen kanssaan, koska käyttäytyy hyvin ikävästi. Jos lapsi tönii tai haukkuu toista lasta/lapsia, on huonosti käyttäytyvä se, joka jättää leikit siltä erää. Samoin toimin jopa sitä puolisoa kohtaan. Jos puoliso (kaveri/tuttu/ihan kuka vain) tönii ja haukkuu, en minä tahdo olla hänen kanssaan tekemisissä, ennen kuin osaa käyttäytyä. Näin lapset toimivat keskenäänkin. Jos peli tai leikki on yhdessä päätetty ja yksi vain sooloilee omiaan, ei kukaan halua häntä mukaan, yksin jää. Mielestäni tärkeä oppi elämässä, ettei toiset ihmiset siedä ihan mitä vain, eikä tarvitsekaan.
Vierailija kirjoitti:
Ennen lapsia kasvatettiin. Nykyään vain ymmärretään ja ymmärretään.
Ennen asuttiin yhdessä huoneessa 14 lapsen kanssa. Siinä ei paljoa käyty tuntien keskustelua yhden huonosti käyttäytyvän lapsen kanssa vaan risu nurkassa sai hiljaiseksi. Kenellekään ei jäänyt traumoja, koska tilanne oli kaikilla sama ja oli itsestäänselvyys saada vitsaa jos käyttäytyi huonosti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse en käytä missään tapauksessa jäähyä tai fyysistä rangaistusta kasvatuskeinona, mutta silti olen täysin kyllästynyt nykyään vallitsevaan vanhempien päänsilittely "kasvatukseen". Monet vanhemmat jatkaa lapsille lässytystä vaikka jo lähes kouluikäinen tönii jatkuvasti ja ja kiusaa kavereita leikeissä. Naapurustossa ja leikkipuistoissa nähtyä. Toki lapset vielä harjoittelee käytöstapoja, mutta kyllä jo 5 vuotiaalla on käsitys miten porukassa ollaan. Itse olen omille lapsille tehnyt jo ihan sieltä 1-2 vuotiaasta asti selväksi, ettei toisia satuteta. Painileikit on ok, kun kaikilla on mukavaa ja ei mene riehumiseksi. Kuunnellaan toisia ja kun toinen sanoo, että lopeta niin lopetetaan heti.
Ollaan lähdetty puistosta ja kaverilta kotiin muutaman kerran, kun homma ei ole onnistunut. Ei mitään lässytystä vaan ihan kerrotaan lapselle tiukalla äänellä, että nyt oli huonoa käytöstä ja leikit voi jatkua, kun osataan olla. Vielä pitää muistuttaa joskus, mutta lapsi tietää, että vanhempia pitää totella tai kivat jutut loppuu. Tämä ei tunnu olevan kaikille selvää vaan vanhemmat joko katsoo muualle, kun lapsi käyttäytyy huonosti tai lässyttää ja uhkailee tyhjää (lähdetään jos tuo vielä jatkuu, mutta jäädään kuitenkin).
Meilläkin käy vieraana lapsia jotka kokoajan kyseenalaistaa meidän sääntöjä. Aikani jaksoin selittää, kunnes tajusin, ettei lapsille tarvi kaikkea selvittää vaan sanon että nämä on meidän säännöt jos ei onnistu niin voi lähteä. Tämä ihan ystävällisesti kuitenkin.
Oletko miettinyt, että monen lapsen kohdalla voi tulla tilanteita missä esim. se pois lähtemisellä uhkailu ei riitä aikaansaamaan tottelemista? Ja kotonahan ei edes voi uhata omaa lasta sillä, että joutuu pois.
Moni vanhempi on kokeillut ne kevyet seuraamukset ensin, mutta kun ne eivät ole johtaneet siihen että lapsi tottelisi niin on ollut pakko ottaa käyttöön kovemmat seuraamukset.
Mitä ne kovemmat seuraukset on?
En sano, että jäähy tai luokasta poistaminen lapselle mitään opettaa, saattaa olla jopa palkinto. Toisille se toki antaa oppimisrauhan, joten mielestäni jos resursseja ei ole niin paras ratkaisu.
Monesti se jutteleminen ja puheyhteyden saaminen on lapselle vaikeampaa ja epämieluisampaa, kuin jäähy. Toki sitä lapsi voi juuri olla vailla.
Jäähykin on varmaan ihan ok joillekin lapsille jos pitää ensin saada kierrokset laskemaan ennen keskustelua.
Itse siis olen eniten tympääntynyt lapsentahtiseen, ei saa kieltää mitään kasvatukseen, jossa lasta ymmärretään ja ymmärretään. Usein tähän liittyy vanhemman kyvyttömyys ottaa vastaan lapsen negatiivisia tunteita.
Kumpihan osaa ottaa paremmin vastaan lapsen kielteisiä tunteita: se vanhempi, joka auttaa lasta sanoittamaan tuntemuksiaan ja mietti yhdessä mitä tilanteessa voitaisiin tehdä vai se, joka käy kiukuttelevaan lapseen käsiksi?
No eikai tuohon voo suorilta vastata. Lähtökohtaisesti kaikenlainen fyysinen kuritus on rikos ja fyysiseti ylivoimaisen ja vielä vanhemman toimesta erityisen vakava rikos ja oman moraalin mukaan ehdottomasti todella väärin ja tuomittavaa. Kiinnipitäminen ja fyysinen estäminen taas tilanteesta riippuen on ok jos tarkouksena on suojella lasta itseään, muita tai omaisuutta.
Tunteiden sanoittaminen on hieno juttu ja sitä on tehty varmaan iät ajat. Se, että aikuinen puhuu ei kuitenkaan vielä tarkoita että lapsi kuuntelee. Lapseen puheyhteyden löytäminen on vanhemman yksi tärkeimmistä tehtävistä. Puheyhteys ei kaikissa mielentiloissa lapselta kuitenkaan onnistu. Nämä on varmaan niitä tilanteita, kun leikkipuistossa lapsi kiusaa muita ja äiti sanoittaa tunteita kuuroille korville, vaikka peli olisi pitänyt voheltää poikki jo ajat sitten. Olen miettinyt mikä siinä on ettei vaan voida sanoa sille lapselle, että nämä leikit loppui nyt tähän ja oteta kädestä kiinni tai vaikka kanneta sitä lasta pois. Pelätään sitä lapsen kiukkua vai ollaan vaan niin laiskoja?
Nykyinen ilmapiiri on sellainen että vanhemmat pelkää muiden paheksuntaa siitä että lapsi itkee. Lisäksi pelätään raivoavan lapsen kantamistakin kun ajatellaan että nyt joku sivullinen mummu tekee lasun tai luulee sitä pahoinpitelyksi. Ei siis julkisesti puututa huonoon käytökseen - lapset ei osaa käyttäytyä
Minä olen kantanut kiukuttelevat ja huutavat lapseni ulos kaupastakin, paheksuvista katseista en ota stressiä enkä pelkää lasuja. Jos ei puhe mene perille, sitten muksut kantoon ja autoon. Sama homma myös puistoissa tai leikkikeskuksissa.
Jos pelkää mitä muut ajattelee, ei kannata lapsia tehdä ollenkaan.Mitä teet sille kiukuttelevalle ja huutavalle lapselle ruuhkajunassa kun matkaa on vielä 15 min jäljellä?
Kiinnitän hänen huomionsa muualle. Meillä on mukana aina suosikkilelu tai kirja. Toinen on että katsotaan yhdessä maisemia. Emme älylaitteita, en edes minä. Keskittykää niihin lapsiin enemmän kuin älylaitteisiinne. Matkoilla ei ole kiukutteluja ollut kuin ehkä väsymyksestä tai nälästä johtuvaa, jos on nälkä, en anna mitään herkkuja vaan voileivän ennemmin. Sokeri kun lisää kierroksia, nostaa verensokerin nopeasti ylös hetkellisesti ja siitä seuraa väsymyskiukku. Tai kehotan sulkemaan silmänsä ja kehotan hetken ottamaan lepoa.
Jos muriset ja äriset itse älylaitteen takaa ilman katsekontaktia lapseen niin eihän tämä tiedä puhutko hänelle vai sille älylaitteellesi. Useat vanhemmat kun istuvat itsekin nenät ruuduissa kiinni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ennen lapsia kasvatettiin. Nykyään vain ymmärretään ja ymmärretään.
Ennen asuttiin yhdessä huoneessa 14 lapsen kanssa. Siinä ei paljoa käyty tuntien keskustelua yhden huonosti käyttäytyvän lapsen kanssa vaan risu nurkassa sai hiljaiseksi. Kenellekään ei jäänyt traumoja, koska tilanne oli kaikilla sama ja oli itsestäänselvyys saada vitsaa jos käyttäytyi huonosti.
Traumatisoituneita ikäihmisiä on paljon. Läheskään aina kyse ei ole ollut mistään kasvatuksesta, jos lapselle on selkään annettu. Osa vanhemmista on ollut mielisairaita sadisteja, jotka ovat nauttineet tilaisuudesta pahoinpidellä lapsiaan. Ja heitä on yhä. Tämä toiminta on vain nykyisin paremmin piilossa, kun pelätään mitä tapahtuu sen paljastuessa.
Aivan normaali minustakin tuli vaikka tukka pöllysi ja arestia tuli. Viikkorahatkin hyllytettiin monta kertaa. Ei traumoja.
Vierailija kirjoitti:
Aivan normaali minustakin tuli vaikka tukka pöllysi ja arestia tuli. Viikkorahatkin hyllytettiin monta kertaa. Ei traumoja.
Et vain ole viitsinyt käsitellä niitä.
Itse olen estänyt lasta minua lyömästä ottamalla kädestä kiinni ja sanonut tiukasti ettei noin tehdä, koska se on väärin ja se sattuu. On tehonnut ja lyöntiyritykset loppuneet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse en käytä missään tapauksessa jäähyä tai fyysistä rangaistusta kasvatuskeinona, mutta silti olen täysin kyllästynyt nykyään vallitsevaan vanhempien päänsilittely "kasvatukseen". Monet vanhemmat jatkaa lapsille lässytystä vaikka jo lähes kouluikäinen tönii jatkuvasti ja ja kiusaa kavereita leikeissä. Naapurustossa ja leikkipuistoissa nähtyä. Toki lapset vielä harjoittelee käytöstapoja, mutta kyllä jo 5 vuotiaalla on käsitys miten porukassa ollaan. Itse olen omille lapsille tehnyt jo ihan sieltä 1-2 vuotiaasta asti selväksi, ettei toisia satuteta. Painileikit on ok, kun kaikilla on mukavaa ja ei mene riehumiseksi. Kuunnellaan toisia ja kun toinen sanoo, että lopeta niin lopetetaan heti.
Ollaan lähdetty puistosta ja kaverilta kotiin muutaman kerran, kun homma ei ole onnistunut. Ei mitään lässytystä vaan ihan kerrotaan lapselle tiukalla äänellä, että nyt oli huonoa käytöstä ja leikit voi jatkua, kun osataan olla. Vielä pitää muistuttaa joskus, mutta lapsi tietää, että vanhempia pitää totella tai kivat jutut loppuu. Tämä ei tunnu olevan kaikille selvää vaan vanhemmat joko katsoo muualle, kun lapsi käyttäytyy huonosti tai lässyttää ja uhkailee tyhjää (lähdetään jos tuo vielä jatkuu, mutta jäädään kuitenkin).
Meilläkin käy vieraana lapsia jotka kokoajan kyseenalaistaa meidän sääntöjä. Aikani jaksoin selittää, kunnes tajusin, ettei lapsille tarvi kaikkea selvittää vaan sanon että nämä on meidän säännöt jos ei onnistu niin voi lähteä. Tämä ihan ystävällisesti kuitenkin.
Oletko miettinyt, että monen lapsen kohdalla voi tulla tilanteita missä esim. se pois lähtemisellä uhkailu ei riitä aikaansaamaan tottelemista? Ja kotonahan ei edes voi uhata omaa lasta sillä, että joutuu pois.
Moni vanhempi on kokeillut ne kevyet seuraamukset ensin, mutta kun ne eivät ole johtaneet siihen että lapsi tottelisi niin on ollut pakko ottaa käyttöön kovemmat seuraamukset.
Mitä ne kovemmat seuraukset on?
En sano, että jäähy tai luokasta poistaminen lapselle mitään opettaa, saattaa olla jopa palkinto. Toisille se toki antaa oppimisrauhan, joten mielestäni jos resursseja ei ole niin paras ratkaisu.
Monesti se jutteleminen ja puheyhteyden saaminen on lapselle vaikeampaa ja epämieluisampaa, kuin jäähy. Toki sitä lapsi voi juuri olla vailla.
Jäähykin on varmaan ihan ok joillekin lapsille jos pitää ensin saada kierrokset laskemaan ennen keskustelua.
Itse siis olen eniten tympääntynyt lapsentahtiseen, ei saa kieltää mitään kasvatukseen, jossa lasta ymmärretään ja ymmärretään. Usein tähän liittyy vanhemman kyvyttömyys ottaa vastaan lapsen negatiivisia tunteita.
Kumpihan osaa ottaa paremmin vastaan lapsen kielteisiä tunteita: se vanhempi, joka auttaa lasta sanoittamaan tuntemuksiaan ja mietti yhdessä mitä tilanteessa voitaisiin tehdä vai se, joka käy kiukuttelevaan lapseen käsiksi?
No eikai tuohon voo suorilta vastata. Lähtökohtaisesti kaikenlainen fyysinen kuritus on rikos ja fyysiseti ylivoimaisen ja vielä vanhemman toimesta erityisen vakava rikos ja oman moraalin mukaan ehdottomasti todella väärin ja tuomittavaa. Kiinnipitäminen ja fyysinen estäminen taas tilanteesta riippuen on ok jos tarkouksena on suojella lasta itseään, muita tai omaisuutta.
Tunteiden sanoittaminen on hieno juttu ja sitä on tehty varmaan iät ajat. Se, että aikuinen puhuu ei kuitenkaan vielä tarkoita että lapsi kuuntelee. Lapseen puheyhteyden löytäminen on vanhemman yksi tärkeimmistä tehtävistä. Puheyhteys ei kaikissa mielentiloissa lapselta kuitenkaan onnistu. Nämä on varmaan niitä tilanteita, kun leikkipuistossa lapsi kiusaa muita ja äiti sanoittaa tunteita kuuroille korville, vaikka peli olisi pitänyt voheltää poikki jo ajat sitten. Olen miettinyt mikä siinä on ettei vaan voida sanoa sille lapselle, että nämä leikit loppui nyt tähän ja oteta kädestä kiinni tai vaikka kanneta sitä lasta pois. Pelätään sitä lapsen kiukkua vai ollaan vaan niin laiskoja?
Nykyinen ilmapiiri on sellainen että vanhemmat pelkää muiden paheksuntaa siitä että lapsi itkee. Lisäksi pelätään raivoavan lapsen kantamistakin kun ajatellaan että nyt joku sivullinen mummu tekee lasun tai luulee sitä pahoinpitelyksi. Ei siis julkisesti puututa huonoon käytökseen - lapset ei osaa käyttäytyä
Minä olen kantanut kiukuttelevat ja huutavat lapseni ulos kaupastakin, paheksuvista katseista en ota stressiä enkä pelkää lasuja. Jos ei puhe mene perille, sitten muksut kantoon ja autoon. Sama homma myös puistoissa tai leikkikeskuksissa.
Jos pelkää mitä muut ajattelee, ei kannata lapsia tehdä ollenkaan.Mitä teet sille kiukuttelevalle ja huutavalle lapselle ruuhkajunassa kun matkaa on vielä 15 min jäljellä?
Kiinnitän hänen huomionsa muualle. Meillä on mukana aina suosikkilelu tai kirja. Toinen on että katsotaan yhdessä maisemia. Emme älylaitteita, en edes minä. Keskittykää niihin lapsiin enemmän kuin älylaitteisiinne. Matkoilla ei ole kiukutteluja ollut kuin ehkä väsymyksestä tai nälästä johtuvaa, jos on nälkä, en anna mitään herkkuja vaan voileivän ennemmin. Sokeri kun lisää kierroksia, nostaa verensokerin nopeasti ylös hetkellisesti ja siitä seuraa väsymyskiukku. Tai kehotan sulkemaan silmänsä ja kehotan hetken ottamaan lepoa.
Jos muriset ja äriset itse älylaitteen takaa ilman katsekontaktia lapseen niin eihän tämä tiedä puhutko hänelle vai sille älylaitteellesi. Useat vanhemmat kun istuvat itsekin nenät ruuduissa kiinni.
Luulin että puhuttiin tilanteesta jossa puhe ei tehoa. Maisemien katselu ynnä muu höpöhöpö ei kyllä liity sellaiseen tilanteeseen eli joko et vastannut kysymykseen tai et tiedä mitä on vaikka uhmaikäisen todellinen raivari.
Hehheh. Ehtisikin istua älylaitteella silloin kun lapset on läsnä. Useamman lapsen kanssa ei todellakaan mahdollisuutta moiseen tai yksi on ehtinyt lähteä väärällä pysäkillä ulos ja toinen kiivennyt pois rattaista. Taidat olla yhden lapsen vanhempi jos kuvittelet että vanhemmilla edes olisi aikaa tuojotella kännyköitä.
Alue: Aihe vapaa
Ennen lapsia kasvatettiin. Nykyään vain ymmärretään ja ymmärretään.