Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Onko kKETÄÄN, joka ei olisi inhonnut koulun liikuntatunteja/ saanut traumoja niistä?
14.08.2018 |
Kolkko kylmä liikuntasali, se perkeleen pukkihyppely ja hiihtäminen verenmaku suussa, suihkupakko....
Kommentit (56)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulle ei jäänyt mitään traumoja - liikunta oli yksi lempiaineista sekä peruskoulussa että erityisesti lukiossa.
Omat lapset ovat yläkoulussa ja kaikki tykkäävät liikunnasta.
Perinnöllistä?
Perinnöllistä tai sattumaa. Kaikista ei ole kaikkeen ja useinhan lahjakkuus menee geeneissä.
Eiköhän kyse ole asenteesta. En minäkäön hyvä ollut, mutta liikunta oli mukavaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Koululiikunta sai vihaamaan hiihtoa ja luistelua, hyvin tehty opet!
Sama. En ole 11 vuoteen tehnyt kumpaakaan.
Koululiikunta oli kivaa ala-asteen alkupuolella. Sen jälkeen se oli joka tunti suorittamista, arvostelua ja halventamista, eikä meille oikeastaan opetettu mitään. Vähän sama kuin matikassa olisi joka tunti kokeet osittaisderivaatoista, joita ei olisi koskaan opetettu.
Hep!
Täällä on yksi, joka inhosi koululiikuntaa.
Syntymävuoteni on 1971.
---
Olen aina ollut liikunnallinen ja harrastanut pienestä pitäen mm. laskettelua, telinevoimistelua ja judoa.
Silti koulun liikuntatunnit olivat lukion loppuun saakka painajaista: PALLO, PALLO, PALLO ja vielä kerran PALLO: kammottava pesäpallo, pelottava koripallo, ärsyttävä jalkapallo...
Poltto- ja lentopallossa pärjäsin jotenkin, kun sai olla reaktiokykyinen eikä tarvinnut rynnätä jonkun v-n PALLON perässä.
Ei edes luistella saanut rauhassa, tehdä hyppyjä ja olla taiteellinen, kun piti pelata jääPALLOA!!!!
---
Onneksi nykyään lapsille annetaan edes vähän enemmän vapautta ja heidän todellisia vahvuuksiaan ymmärretään.
---
Oi, että olin lukioaikoina tyytyväinen, kun pikkuvarpaani murtui koriPALLO-ottelussa vaihto-oppilaan hypättyä jalkani päälle!!!!!!
Sattui s-nasti, muttei tarvinnut osallistua PALLOtunneille moneen viikkoon.
---
Kun täytin 18, lopetin typerillä PALLOtunneilla käymisen kokonaan; silloin oli käytössä poissaolovihko, johon kirjoitin ylpeästi "Kahvilla" poissaoloni syyksi.
Liikunnanopettajanikin sanoi, ettei hän voi asialle mitään: lukion päästötodistuksessa liikunnannumeroni on 7.
Ainut numero alle 9.
HAH!
En mä inhonnut koulun liikuntatunteja, päinvastoin. Cooperin testin vedin sisulla, en mä siitä tykännyt mut juoksin kun oli pakko.
Tykkäsin lentopallosta, pesäpallosta, futiksesta. Koripallon pelaamiseen olen pikkasen liian lyhyt mutta ainakin yritin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulle ei jäänyt mitään traumoja - liikunta oli yksi lempiaineista sekä peruskoulussa että erityisesti lukiossa.
Omat lapset ovat yläkoulussa ja kaikki tykkäävät liikunnasta.
Perinnöllistä?
Perinnöllistä tai sattumaa. Kaikista ei ole kaikkeen ja useinhan lahjakkuus menee geeneissä.
Eiköhän kyse ole asenteesta. En minäkäön hyvä ollut, mutta liikunta oli mukavaa.
Oppilaan asenteen lisäksi kyse on hyvin paljon opettajan asenteesta ja ryhmän dynamiikasta. Opettajan asenteesta ehkä kaikista eniten.
Alaluokilla oli ihan kivaa (paitsi hiihto), kunnes tuli viides luokka ja se saata nan yliassistentti tuli opettajaksi. Tamburiinilla tahtia ja hyppyä kyykkyä punnerrusta ja niin edelleen. Kerran voimistelun jälkeen venyteltiin, ja ilmeiseTi en venynyt tarpeeksi, kun se noita-akka tuli ja työnsi selästä. Tuntui, että jotain revähti nivusesta ja se oli kauan kipeä. Sitten se hiihto. Verenmaku suussa vedin ladulla, minä pieni ja persjalkainen en vaan päässyt kovempaa. Usein myöhästyin seuraavalta tunnilta ja sain sitten tuplahuudot siitä. Ne hel ve tin hiihtokilpailut joissa olin aina sijalla viimeinen. Joukkuelajeissa se huutoäänestys, jossa olin viimeinen ja se muiden tuskastunut ilme kun "tuo jäi meille". Jep jep. En ole liikunnasta kokenut riemua enää 10 ikävuoden jälkeen. Kiitos koululiikunta 80-90.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yläasteen liikuntatunnit olivat painajaista! Oli sellainen kolmen vuoden helv..tti.
Kiitos siitä liikkaopelle, joka oli jotenkin sairas varmaan.
Aina etsi jonkun kiusattavan. Sitä oli hirveä katsoa, saatika joutua itse kohteeksi!
Melkein puolet luokan tytöistä jätti liikkatunnit väliin. Eikä siitä tullut jälkkää tai muutakaan rangaistusta.
Jälkeenpäin miettinyt, että opettajan käytös on täytynyt olla aikuistenkin tiedossa! En vaan ymmärrä, miksi aikuiset ei siihen puuttuneet.
En silti liikuntaa alkanut vihata, mutta kumma olo käy sydänalassa, kun jotkut haluaa lisää liikuntatunteja kouluun.
En minäkään vihaa liikkumista, ainoastaan liikuntatunteja. Esim. hiihtäminen on ihanaa, kun saa hiihtää siellä missä huvittaa silloin kun huvittaa, eikä tarvitse mennä veren maku suussa vastatuuleen ilman mitään tekniikkaopetusta. Opin vasta kolmekymppisenä aikuisten hiihtokoulussa miten hiihdetään!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En traumatisoitunut vaan tykkäsin liikunnasta niin paljon että otin sen myös valinnaiseksi aineeksi. Harrastin muutenkin urheilua tavoitteellisesti 6 kertaa viikossa.
Minä tykkäsin koululiikunnasa läpi koko peruskoulun ja lukion, ei jäänyt traumoja! Olin kylläkin liikunnallinen ja hyvä monissa lajeissa, en kuitenkaan kaikissa, esim. juurikin luistelu oli heikko kohtani. Siltikään en inhonnut luistelua vaan tein tunneilla sen mitä osasin ja se riitti opettajalle.
En muista että meillä kukaan olisi inhonnut liikuntaa, edes ne ei-liikunnalliset. Sekä yläasteella että lukiossa oli kylläkin hyvä ja kannustava ryhmähenki liikkaryhmissä, joten se varmasti vaikutti asiaan. Kenellekään ei naurettu pilkallisesti jos ei osannut tai mokasi tms. Ryhmäjaot meillä taisi olla vielä sellaiset, että valittiin yksi kerrallaan ja joku jäi viimeiseksi, mutta itse tulin valituksi aina ensimmäisten joukossa, jopa siinä luistelussa :D Toivottavasti tuosta ryhmäjakoperinteestä on jo luovuttu, ymmärrän kyllä että se on ollut monille traumaattista.
Meillä ei myöskäään pakotettu suihkuun, mutta yleiseksi tavaksi oli muodostunut että kaikilla oli pikkupyyhkeet mukana ja pestiin jalat, kasvot ja kainalot. Ja sitten suihkutettiin järjettömät määrät jotain rexonan dödöä päälle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Rakastin koululiikuntaa ja kaikkia liikuntalajeja. Valitsin yläasteella ja lukiossa jokaisen valinnaisen liikkakurssin 😁 Liikunta oli koulussa aina 10.
Koululiikunta oli kamalaa urheilupainotteisessa lukiossa. Kaikki ne testit uinnissa pallottelussa juoksussa 1500 m keväisin talvisin samoin cooper ja muuta mukavaa, aina vertailtiin oppilaita keskenään. Ja kyllä valitsin urheilulukion koska halusin panostaa lajiini. (Baletti) sai aamutreenit osf mutta noi testit pistää vieläkin itkettää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Rakastin koululiikuntaa ja olinkin aina se paras kaikessa
OLen syntynyt 80 enkä ymmärrä, miksi hiihtää piti verenmaku suussa ja sitten opettaja vielä karjui äkäisenä ja muu nauroivat jos et päässyt jotain hemmetin mäkeä ylös tai kaaduit alamäessä. Siihen päälle vielä kotimatka/koulumatka raahaten suksia selässä ja selässä bussia vaihtaen ! Välillä narut aukesivat ja koko setti levisi maahan....
En ole peruskoulusta pääsyn jälkeen edes omistanut suksia ja nykyään, kun lapsilla on hiihtopäivä saan aina kylmiä väreitä
Alue: Aihe vapaa
Miksi sitten nekin kaverit, jotka olivat hyviä liikunnassa, olivat ihan täystumpeloita esim. ruotsintunnilla. Eivät millään oppineet kieltä.