Lue keskustelun säännöt.
Mistä rohkeutta muutoksiin (työ, opiskelu)? Kaikki ahdistaa.
14.08.2018 |
Olen ajautunut ahdistavaan tilanteeseen, enkä enää tiedä, mitä tehdä. Töissä on ahdistava tilanne ja omaan elämään liittyvät asiat stressaavat.
Töissä on ollut jo pitkään epävarma tilanne. Jatkoni on koko ajan epävarmaa. Työt jatkuvat parin kuukauden pätkissä. Tällä hetkellä olen ollut kuukauden työtön, mutta kävin tekemässä muutaman päivän sijaisuuden töissä ja kuulemma jotain voisi löytyä minulle vielä. En vain tiedä, miten kauan voin odottaa, jos mahdollisesti töitä löytyisi. Haluaisin jatkaa tuossa työpaikassa, mutta tuntuu kuin roikkuisin löysässä hirressä. Tuntuu, etten voi oikein suunnitella tulevaa. Kaikki on niin epävarmaa.
Elämäni tuntuu pysähtyneen paikoilleen. Jatkuva epävarmuus on vaikuttanut itsetuntooni ja välillä tosissaan inhoan itseäni. En ole edes hakenut uusia työpaikkoja. Pelkään muutoksia ja en uskalla tehdä mitään uutta. Välillä mietin, että lähtisin opiskelemaan jotain ihan muuta alaa. Mutta ahdistaa ajatus kouluun palaamisesta enkä edes tiedä, mitä lähtisin opiskelemaan. Kaikki muut ovat menneet elämässään eteenpäin. Kaikilla ikäisilläni on hienot talot, asuntolainat ja hyvät työpaikat. Minulla ei ole elämässäni mitään vakituista.
En todellakaan tiedä, mitä tässä tilanteessa pitäisi tehdä. Kaikki tuntuu vaikealta. En osaa tehdä mitään päätöksiä ja olen kai masentunutkin. Koen olevani hyödytön ja turha ihminen. Haluaisin jotain muutosta elämääni, mutta en uskalla lähteä opiskelemaan enkä miettiä uusia työpaikkoja.
Ajattelin kirjoittaa tänne, jos saisin jotain uusia näkökulmia ja neuvoja tilanteeseeni.
Kommentit (21)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitos. Pitää tutustua tuohon sivuun.
En tiedä, miksi minusta on tullut näin "riippuvainen" tuosta yhdestä työpaikasta. Olin pitkään työttömänä ennen sitä ja olen kai sitten halunnut pitää kiinni tuosta paikasta. Olen ollut siellä jotain 6 vuotta ja ennen tätä vuotta ei ole tarvinnut murehtia töiden jatkosta. Töitä on riittänyt aina.
Tuntuu kuin olisin ajautunut umpikujaan tämän elämäni kanssa.
ap.
Kerää itsellesi puskurirahasto. Kun tiedät selviäväsi muutaman kuukauden vaikka tuloitta pystyt miettimään selkeämmin mitä haluat.
Vierailija kirjoitti:
Kiitos. Pitää tutustua tuohon sivuun.
En tiedä, miksi minusta on tullut näin "riippuvainen" tuosta yhdestä työpaikasta. Olin pitkään työttömänä ennen sitä ja olen kai sitten halunnut pitää kiinni tuosta paikasta. Olen ollut siellä jotain 6 vuotta ja ennen tätä vuotta ei ole tarvinnut murehtia töiden jatkosta. Töitä on riittänyt aina.
Tuntuu kuin olisin ajautunut umpikujaan tämän elämäni kanssa.
ap.
Kaikki eivät vain ole sellaisia "hyvin kaikki sujuu ja elämä kantaa!" -tapauksia.
Itsekin olen hyvin tarkkaan harkitseva, ja tarvitse tietynlaisen varmuuden, ennenkuin uskallan tehdä mitään isoja siirtoja. Muutenkin elämässäni rakastan rutiineja ja tietynlaista ennustettavuutta, koska ne tuovat turvallisen tunteen.
En voisi ikinä alkaa esimerkiksi yrittäjäksi, koska todnäk menettäisin mielenterveyden sen yrittäjäriskin takia. En myöskään uskaltaisi kouluttautua alalle, jossa työllisyys huonoa ja vain parhaista parhaat pärjäävät.
En edes lottoa, vaan laitan mielummin rahan säästöön. Jos kerran viidessä vuodessa laitan pelikoneeseen kolikon, niin se on max euron kolikko. Jos pääsen sillä kahteen euroon, otan rahan ulos ja olen voittooni tyytyväinen 😂
Eli me jotkut vasn olemme sellaisia, että rakastamme elämässä turvaa ja ennustettavuutta, sekä pidämme riskit pieninä.
Voiko tällaisesta mennä juttelemaan jonkun ammatinvalintapsykologin tms. kanssa? En ole vielä ilmoittautunut työkkäriin enkä liittoon. Kai sekin pitäisi tehdä, mutta en saa aikaan nykyään mitään. Entä onkohan sellainen mahdollista, että teen välillä sijaisuuksia ja saan työttömyyspäiviltä jotain tukia? Olen nyt kuukauden aikana ollut muutaman päivän töissä ja eihän tällaisella työnteolla elätä ketään.
ap.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tottakai tuollainen pikku pätkissä jatkuva työsuhde on kuluttava ja stressaava, koko ajan täytyy kantaa huolta huomisesta. Ei sinussa ole mitään vikaa, vaan tilanteessa: tuo olisi stressaavaa kenelle vain.
Katso ihmeessä onko avoimena nykyisen alasi työpaikkoja, et siinä mitään ainakaan menetä ja parhaassa tapauksessa saat vakituisen työn.
Kiva, että mammablogaajakin saa rentoutua rankan blogikevään ja suurten häiden jälkeen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minäkin olen juuri tuollainen, että kaipaan elämääni rutiineja ja turvaa. En kaipaa mitään yllätyksiä ja muutoksia. En väsy rutiineihin vaan olen onnellinen, kun elämässä pysyy tietyt turvalliset asiat. Minun on vaikea tehdä päätöksiä. Kaikki isot muutokset elämässä ahdistavat. Kaipaisin muutenkin jo jotain vakituista elämääni. Kuten sanottua, olen kaikessa vähän muita jäljessä. Ikäisilläni on kaikilla asuntolainat ja hienot talot ja elämä mallillaan. Minulla ei kai nykyisin ole sitten työtäkään enää.
ap.
Ymmärrän hyvin tunteesi. Olen itsekin turvallisuushakuinen ihminen ja tuollainen tilanne ahdistaisi. Itse asiassa mullakin jatko samassa työpaikassa on epäselvä ja tilanne rasittaa koko ajan henkisesti. Sun pitää selvittää työkkärissä tuo lyhyiden pätkien välinen toimeentulo, voitko saada työttömyyspäivärahaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minäkin olen juuri tuollainen, että kaipaan elämääni rutiineja ja turvaa. En kaipaa mitään yllätyksiä ja muutoksia. En väsy rutiineihin vaan olen onnellinen, kun elämässä pysyy tietyt turvalliset asiat. Minun on vaikea tehdä päätöksiä. Kaikki isot muutokset elämässä ahdistavat. Kaipaisin muutenkin jo jotain vakituista elämääni. Kuten sanottua, olen kaikessa vähän muita jäljessä. Ikäisilläni on kaikilla asuntolainat ja hienot talot ja elämä mallillaan. Minulla ei kai nykyisin ole sitten työtäkään enää.
ap.
Ehkä sulla on ikäkriisi. Samalta minustakin tuntuu: muilla on puolisot ja perhekuviot ja omakotitalot ja vakaa työtilanne, mä olen aina vaan sinkkuna surkeassa epäviihtyisässä rivarikämpässä ja työtilannekin on epäselvä. En osaa pahemmin neuvoa mutta voin tarjota "vertaistukea".
Mä luin alotuksen, en kommentteja.
Mä oon ennen ite ollu vastaavassa tilanteessa, kaikki muutokset, epävarmuus yms ahisti.
Ahisti siihen pisteeseen, etten ees enää tiennyt miten jatkaa.
Tein epätoivosia ratkasuja mm. vaihoin työpaikkaa, kävin kursseilla, kävin koulutuksia, hain aloille, joilla minulla ei ollut ollenkaan osaamista.
Ja kuinka arvatakkaan, se oli parasta mitä minulle on tapahtunut. Se oli juuri sitä mitä tarvitsin.
Kaikki ne hyppimiset ja epätietoisuus tulevasta vaikuttivat minuun siten, että opin olemaan varmempi, huomasin, ettei elämäni kaadukkaan.
Kuten myös kun minua koulukiusattiin, opin olemaan välittämättä muiden mielipiteistä.
Jokaisella huonolla hetkellä elämässä on jotain tarjottavaa mikä pitää vain itsellä löytää ja ymmärtää.
Myöskin kun anoppi pyöritteli poikaansa sormensa ympärillä talloen varpailleni, enkä saanut sanaakaan suustani.
Mies käyttäytyi henkisesti ja fyysisesti väkivaltaisesti minua kohtaan (anopin kannustamana) ja ihmettelin minne se rakastamani henkilö on hukkunut.
Lopulta mieheni alkoi uhkailla erolla ja se olin minä joka pakkasi ne kamat ja lähti.
Miehellä meni kaksi viikkoa ymmärtää mitä oli tapahtunut.
Tuostakin tilanteesta opin, että vaikka kaikki oli alussa niin ihanasti ja hyvin usean vuoden ajan, minun olisi pitänyt avata suuni aikaisemmin ja sanoa, etten ota tälläistä kohtelua, enkä olla kynnysmattona kaikille.
Se sai mieheni tajuamaan oman käytöksen, jättämään äitinsä (katkaisi välit) ja palasi yhteen kanssani.
Opin myös sen, että vaikka olen suhteessa, vaimo, olen myös yksilö.
Ja nyt yksilönä aion parantaa omaa työtilannettani.
Aikaisemmin elin liikaa suhteellemme, nyt elän enemmän itselleni ja ymmärrän miestäni paremmin, koska olemme viimein pystyneet oikeasti puhumaan siitä, mistä kaikki ongelmamme alkoivat.
Toivottavasti tämän lukeminen auttaa edes jotain.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ikävää kuulla, että muilla on samoja kokemuksia. Uskoisin, että tämä on aika yleistäkin. Monilla aloilla tuntuu olevan ihan arkipäivää pätkätyöt ja epävarmuus. Minulle tällainen ei ainakaan sovi yhtään.
Olen alkanut pelätä, että minussa on jotain vialla. Tiedän, että täällä on pulaa sijaisista. Meilläkin oli töissä monesti eläkeläisiä tuuraamassa sairaslomia, koska sijaisista on pulaa. En ainakaan tietääkseni ole tehnyt suurempia mokia töissä ja mielestäni olen pärjännyt hyvin. Mietin silti, mitä vikaa minussa on ja onko tässä jotain henkilökohtaista taustalla. Tällaisia asioita tulee mieleen. Olen yrittänyt kysellä jatkostani ym. mutta en ole saanut mitään selvää vastausta. Tuntuu, etten kehtaa enää edes kysellä, etten vaikuta pakkomielteiseltä idiootilta. Itsetuntoni alkaa olla aika huono.
ap.
On sulla mahis soviteltuun päivärahaan kun teet keikkahommia joten nyt mars sinne työkkäriin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mä luin alotuksen, en kommentteja.
Mä oon ennen ite ollu vastaavassa tilanteessa, kaikki muutokset, epävarmuus yms ahisti.
Ahisti siihen pisteeseen, etten ees enää tiennyt miten jatkaa.
Tein epätoivosia ratkasuja mm. vaihoin työpaikkaa, kävin kursseilla, kävin koulutuksia, hain aloille, joilla minulla ei ollut ollenkaan osaamista.Ja kuinka arvatakkaan, se oli parasta mitä minulle on tapahtunut. Se oli juuri sitä mitä tarvitsin.
Kaikki ne hyppimiset ja epätietoisuus tulevasta vaikuttivat minuun siten, että opin olemaan varmempi, huomasin, ettei elämäni kaadukkaan.Kuten myös kun minua koulukiusattiin, opin olemaan välittämättä muiden mielipiteistä.
Jokaisella huonolla hetkellä elämässä on jotain tarjottavaa mikä pitää vain itsellä löytää ja ymmärtää.
Myöskin kun anoppi pyöritteli poikaansa sormensa ympärillä talloen varpailleni, enkä saanut sanaakaan suustani.
Mies käyttäytyi henkisesti ja fyysisesti väkivaltaisesti minua kohtaan (anopin kannustamana) ja ihmettelin minne se rakastamani henkilö on hukkunut.
Lopulta mieheni alkoi uhkailla erolla ja se olin minä joka pakkasi ne kamat ja lähti.
Miehellä meni kaksi viikkoa ymmärtää mitä oli tapahtunut.Tuostakin tilanteesta opin, että vaikka kaikki oli alussa niin ihanasti ja hyvin usean vuoden ajan, minun olisi pitänyt avata suuni aikaisemmin ja sanoa, etten ota tälläistä kohtelua, enkä olla kynnysmattona kaikille.
Se sai mieheni tajuamaan oman käytöksen, jättämään äitinsä (katkaisi välit) ja palasi yhteen kanssani.
Opin myös sen, että vaikka olen suhteessa, vaimo, olen myös yksilö.
Ja nyt yksilönä aion parantaa omaa työtilannettani.Aikaisemmin elin liikaa suhteellemme, nyt elän enemmän itselleni ja ymmärrän miestäni paremmin, koska olemme viimein pystyneet oikeasti puhumaan siitä, mistä kaikki ongelmamme alkoivat.
Toivottavasti tämän lukeminen auttaa edes jotain.
Hienoa kuulla, että ikävät tapahtumat kääntyivät lopulta voitoksi sinulla. Kai sitä pitäisi jotenkin oppia tekemään vaikeitakin päätöksiä, koska eihän sitä muuten tapahdu mitään. Ainakin minulla on taipumusta ylikiltteyteen ja en oikein saa puolustettua itseäni missään tilanteessa. Itsellenikin tulee joskus mieleen, että olen kynnysmatto. Minunkin pitäisi oppia jotenkin kestämään muutoksia, mutta kova työ tässä tulee olemaan.
ap.
En ole ollut työkkärin kanssa tekemisissä vuosiin ja ahdistaa sekin laitos. Koen työttömänä olevani jotenkin arvoton ihminen ja olen ihan varma, että työkkärissä saan ensimmäisenä jonkun karenssin tai elinkautisen rangaituksen ja päälle haukut ja syyttelyt työttömyydestä. Ahdistaa tuo uusi aktiivimallikin. Ei ole tarvinnut sitä ajatella tätä ennen.
ap.
Masentaa jotenkin tällainen tilanne. Yritin katsoa työkkärin sivuja, mutta eihän siitä edes ymmärrä mitään.
ap.
Menet te-toimiston sivuille ja oma asiointi ja kirjaudut palveluun. Aina kun yksi homma on tehty, tulee parempi mieli. Ne ottaa sieltä yhteyttä, pääset juttelemaan, pyydät päästä ammatinvalintaihmiselle jne. Pienin askelin vaikka ahdistaakin.
Jotenkin tuntuu turhalta edes yrittää enää mitään. Olen aika varma, etten työllisty enää mihinkään, kun en kerran kelvannut entiseenkään työpaikkaani. Ahdistaa ajatus kaikista kursseista ja työpajoista, jotka taitavat olla tulevaisuuteni. Olen miettinyt uusia opiskeluja, mutta rehellisesti sanottuna minusta ei taida olla siihen. Minulla on kaikki asiat hoitamatta. En ole saanut mitään työtodistusta enkä korvauksia lomapäivistä, jotka minulla jäi pitämättä. Tällaiset kaikki pitäisi hoitaa, mutta ahdistukseltani en saa mitään aikaan. Elämäni on suistunut aivan raiteiltaan tässä kuukauden aikana.
ap.
Mitähän tekemistä sitä keksisi päiviinsä? Aika tulee pitkäksi. Laiskistun jo tästä tylsyyden ja hyödyttömyyden tunteesta.
Ap.
Mieti siltä kantilta, että onko sekään varma vaihtoehto jos jäät nykyiseen olotilaasi, eli jännittämään onko niitä töitä vai ei.
Tee vaikka ekana listaa ammateista, joissa on hyvä työllistävyys. Ammattibarometri antaa ainakin hyvää osviittaa: https://www.ammattibarometri.fi
Se ainakin helpottaa vähän uskaltamaan, kun tekee taustatutkimuksia asioista ja ammateista.