Lue keskustelun säännöt.
En enää jaksa raskaanaolevaa vaimoa
13.08.2018 |
Viestini tulee poikimaan varmaan miljoonaa vihaista viestiä mutta ihan sama. Jonnekin on avauduttava.
Olen yrittäjä ja pitänyt viimeksi vapaata maaliskuussa. Viikonloput menee töissä. Vähäisen vapaa-aikani yritän jakaa ystävien, harrastusten ja vaimon kesken.
Olemme olleet yhdessä muutaman vuoden ja vaimoni on ollut myös työelämässä. Kiitokset on pakko antaa siitä hänelle että silloin kun hän ei ollut raskaana, hän jaksoi hoitaa yksin kodin jne oman työnsä lisäksi. VALITTAMATTA. VALITTAMATTA siitä että olen jatkuvasti töissä. Ehkä tilanne ei ollut aiemmin ihan näin paha kuin nyt mutta kuitenkin.
Mitä pidemmälle vaimon raskaus on edennyt, sitä h*lvetin rasittavampi hänestä on tullut. Vaatii saada tietää koska tulen töistä kotiin -koska haluaa muka että syömme ruoan yhdessä. Vaatimuksia satelee lisääntyvässä määrin kotona: pitäisi tehdä sitä ja tätä, kuskata ostamaan se ja tuo tuote. Nyt vaimo jäi äitiyslomalle eikä voi selkäkivun takia imuroida tai kantaa ruokakasseja. Tästä on saatu aikaiseksi aivan helvetillisiä riitoja. Hän vaatii että olen kotona tiettyyn aikaan jotta voimme käydä yhdessä kaupassa tai että siivouspäivästä pitää sopia etukäteen. Vihaan noita vaatimuksia.
Viikonlopun tapahtumat saivat minut nyt sitten jättämään vaimoni.
Lauantaina eräs kaveripariskuntamme oli pyytänyt meidät kylään. Pariskunnan rouva ja vaimoni sanoivat että ruoka olisi klo 16, että jos siihen mennessä tulisin töistä. Tämä vaatimus ajoi minut melkein hulluuden partaalle: jouduin kaahaamaan kuin hullu että ehdin klo 16 kun rouvat näin vaativat.
Sunnuntaina lähdin aamulla salille aamulla ja jätin vaimolle viestin asiasta hänen nukkuessaan. Päätin mennä salin jälkeen töihin. Vaimo alkoi muutaman tunnin kuluttua laittaa viestiä missä olen, että ei kenelläkään voi mennä salilla montaa tuntia. Sanoin että olen töissä.
Siitä se riemu repesi. Vaimo vollotti kotona että elämässämme ei ole mitään muuta kuin minun firmani. Että hän on ollut yksin raskauden ajan (ööö kertokaa miten terve aikuinen nainen ei muka pärjää yksin raskausaikana?) Ja hän on tulee olemaan yksin vauvan synnyttyä (laskettuun aikaan on 2 vkoa). Olen sanonut että kun vauva syntyy, pidän sitten kesälomaa ja pyrin vähentämään töitä.
Vaimo vaan itkee. Minulta meni hermo. Hajotin keittiössä kaikki näkösällä olevat tavarat, tuntui että vaimon vaatimukset kaikista v*tun aikatauluista yms kävi liian raskaaksi.
Huusin vaimolle että hän on pilannut elämäni (osittain totta, tällä että vaatii minulta kokoajan jotain). Huusin että hän on vienyt ilon elämästäni kaikessa ja pilannut kiinnostuksen työhöni. Että koko nainen on oikeasti pelkkä h*lvetinmoinen rasite elämässäni.
Vaimo käski pakata tavarat ja lähteä. Kuulemma ei aio kasvattaa lasta ihmisen kanssa joka hajottaa raivopäissään tavaroita eikä ihmisen kanssa joka kokee puolisonsa rasitteena.
Lähdin mielelläni. Tottakai harmittaa että tilanne meni tähän mutta ei kukaan täyspäinen mies kestä tällaisia jatkuvia aikataulu vaatimuksia. Olen yhtä aikaa helpottunut että pääsin vaimosta eroon ja samalla mietin että näenköhän lasta ikinä, vai alkaako -varmaan alkaa- vaimo kiristää sillä.
Kommentit (391)
Vierailija kirjoitti:
Vain hullu tai masokisti hankkii tänä päivänä lapsia suomalaisen naisen kanssa. Uusfeminismi ja kaikki voimaantumisshitti on romahduttaneet suomalaisten naisten markkina-arvon parisuhdemarkkinoilla nollaan.
Voimia. Teit hyvän päätöksen.
Eikö vaimon mielestäsi ollut kohtuullista vaatia miestä olemaan kotona enemmän ja osallistumaan kodinhoitoon? Lapsi on yhdessä pantu alulle, mutta sen jälkeen raskausajan jaksaminen ja myöhemmin vauvan hoito hoito kuuluu näköjään yksin naiselle ilman että miehen tarvitsee juurikaan naamaansa näyttää, saati että olisi oikeasti luotettava kumppani ja isä. Joo, kylläpä ämmillä on taas älyttömiä aivoituksia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vaimon aikataulutus ja yhdessä syömistoiveet ovat vain sitä että hänellä on pesäntekovaihe menossa ja hän haluaa että olette jatkossa perhe ettekä vain pariskunta. Nyrhän te ette ilmeisesti ole enää edes sitä: olet pettänyt vaimosi ja lapsesi äidin pahasti. On hyvin mahdollista ettei hän ei kykene antamaan tuota koskaan anteeksi( että petit luottamuksen kun hän olisi tarvinnut tukeasi - iisehän sanoit ettei hän ole normaalisti ripustautuva). Saattaa olla että se pesäntekovaihe alkaisi sinullakin kunhan lapsi on syntynyt mutta heidän pesäänsä et taida enää päästä. Voiko todella olla että kukaan ei ole sanonut että lapsi tuo mukanaan niin paljon vastuuta ja sellausen myllerryksen että entinen väistämättä muuttuu? Etkö ole keskustellut omien vanhempiesi kanssa ollenkaan? Vai erkö ole vain kuunnellut? Et selvästi ole vielä kypsä vanhemmaksi: pahoittelut tilanteesta, ennen kaikkea puolisollesi..
Vierailija kirjoitti:
Jos sinua ahdistaa jo nyt aikataulut niin valitettavasti vauvan synnyttyä sinulla aikatauluja onkin. Se vauva kun ei ole mikään kissa, jolle annetaan ruokaa ja sitten se makaa koko päivän vaan se vaatii jatkuvaa huolenpitoa.
Kannattaa antaa vaimolle yksinhuoltajuus, koska kuulostaa siltä, ettei sinusta ole tasavertaiseksi vanhemmaksi.
En minä antaisi lasta miehelle, joka suuttuessa laittaa keittiön paskaksi. Mitä sellainen tekisi pienelle vauvalle? En halua edes kuvitella.
Kyllä minäki puhelinta nakkelen, mutta ei se tarkota, että vauva lentäis samallalailla.
Mietippä vähän..
Vierailija kirjoitti:
Vaimolle ei mikään kelpaa. Olen kysynyt pitäisikö olla työtön - ei. Mutta töitäkään ei saa tehdä. Mikään ei kelpaa.
Minulle on yhdentekevää minkä näköinen koti meillä on, joten mielestäni minun ei tarvitse osallistua hankintoihin saati käyttää omaa aikaani niihin. Jos vaimo haluaa tiskikoneen, hankkikoon itse. Minä pystyn tiskaamaan astiani käsin. Vaan ei, eihän avuton vaimo tähän kykene vaan vaatii taas minua mukaan kaupoille. Onneksi sentään maksaa itse omat hankintansa.
Vauvalle kamat on hankittu ajat sitten, vaimo osti kaiken jo alkuraskaudessa jolloin elämä ei ollut näin käsittämättömän vaikeaa hänelle.
Ja ei, en todellakaan jaksa katsella tuon akan naamaa enää. En vaikka kuinka anelisi takaisin.
Ap
On ihan parempi, että eroatte sovussa. Vaimollesi olisi luultavasti kelvannut se, että hänellä on mies, joka suhtautuu intohimoisesti työhönsä ja panostaa siihen aikaansa ja sitten yhtä tärkeänä intohimona olisi rakentaa perhettä (avioliiton kumppanuutta ja rakkautta ja odottaa yhdessä uutta tulokasta). Ystävät, harrastukset, sukulaiset, vapaaehtoishommat jne. joutuu yleensä laittamaan aika paljolti sivuun silloin, kun elämässä on ruuhkaisimmat hetket.
Sinun tärkeysjärjestyksesi oli eri kuin vaimon ja siksi te ette sovi toisillenne, jompi kumpi kärsisi. Sinulle ei sovi kovin syvällinen ihmissuhde.
Vierailija kirjoitti:
Vaimolle ei mikään kelpaa. Olen kysynyt pitäisikö olla työtön - ei. Mutta töitäkään ei saa tehdä. Mikään ei kelpaa.
Minulle on yhdentekevää minkä näköinen koti meillä on, joten mielestäni minun ei tarvitse osallistua hankintoihin saati käyttää omaa aikaani niihin. Jos vaimo haluaa tiskikoneen, hankkikoon itse. Minä pystyn tiskaamaan astiani käsin. Vaan ei, eihän avuton vaimo tähän kykene vaan vaatii taas minua mukaan kaupoille. Onneksi sentään maksaa itse omat hankintansa.
Vauvalle kamat on hankittu ajat sitten, vaimo osti kaiken jo alkuraskaudessa jolloin elämä ei ollut näin käsittämättömän vaikeaa hänelle.
Ja ei, en todellakaan jaksa katsella tuon akan naamaa enää. En vaikka kuinka anelisi takaisin.
Ap
Et voi olla tosissas :D Lue nyt tuo oma viestis! Olitteko te missään vaiheessa perhe, oliko teillä missään vaiheessa yhteinen elämä? Minä kyllä sitä, minä kyllä tätä – joo, mutta jos on vain "minä", ei ole parisuhdetta tai perhettä. Jos haluaa parisuhteen tai perheen, ei voi aina ajatella asioita omalta kannaltaan, vaan pitää huomioida, että on ihan itse sitoutunut isompaan yksikköön.
Mä en suoraan sanottuna voi käsittää näit "vaimo raskaana, elämä yhtä helvettiä" -ininöitä. Mites kauan se raskaus nyt kestääkään, peräti 9 kuukautta. Eikö yhtään riitä pitkäjänteisyyttä ajatella pitemmälle kuin kahden sekunnin päähän? Minä, minä, ja minun tarpeeni, tässä ja nyt! Jos on tehty päätös luoda uusi elämä (siis se lapsi) ja perhe, pitäisi fokus olla pikkuisen pitemmällä kuin mitä silmien räpäyttämisessä kestää.
Joo, voi olla paha olo ja vituttaa. Mutta luulis, että aikuinen ihminen kykenisi jollain tavalla pohtimaan asioita hieman laajemmassa viitekehyksessä kuin miltä minusta nyt juuri tällä hetkellä tuntuu, kun minussa on nyt herännyt tällainen olotila.
Aloittaja, olet henkisesti lapsen tasolla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vaimolle ei mikään kelpaa. Olen kysynyt pitäisikö olla työtön - ei. Mutta töitäkään ei saa tehdä. Mikään ei kelpaa.
Minulle on yhdentekevää minkä näköinen koti meillä on, joten mielestäni minun ei tarvitse osallistua hankintoihin saati käyttää omaa aikaani niihin. Jos vaimo haluaa tiskikoneen, hankkikoon itse. Minä pystyn tiskaamaan astiani käsin. Vaan ei, eihän avuton vaimo tähän kykene vaan vaatii taas minua mukaan kaupoille. Onneksi sentään maksaa itse omat hankintansa.
Vauvalle kamat on hankittu ajat sitten, vaimo osti kaiken jo alkuraskaudessa jolloin elämä ei ollut näin käsittämättömän vaikeaa hänelle.
Ja ei, en todellakaan jaksa katsella tuon akan naamaa enää. En vaikka kuinka anelisi takaisin.
Ap
Siis et suostu ostamaan tiskikonetta edes, vaikka vauva on syntymässä?????
Sinähän et edes ole tekstisi perusteella ikknä kotona, joten miten voisit vauvanhoidon ohella bielä tiskatakin siellä????
Olen sanaton. Tämän täytyy olla provo. Noin itsekästä ja epäkypsää miestä ei ole olemassa.
Vierailija kirjoitti:
Sulla on väärä tärkeysjärjestys. Perhe tulee aina ensin. (Kumpaa luulet kaipaavasi kuolinvuoteellasi, perhettä vai työtä?) - Ja jätä se riehuminen niille uhmaikäisille ja opettele keskustelemaan asioista kuin aikuinen. Toisen teistä on kyettävä tekemään siihen aloite, teille syntyy lapsi.
No mä kaipaisin työtä ainaki ite.
Työtä tehdessä on ollu terve ja kunnossa.
Siitä jos lähetää liikkeelle.
Nuoruutta kaipaisin myös.
Vai kenellä on kuolinvuoteella ollu oma perhe 247 kyyläämässä, että millon se viimenen henkäys otetaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vaimo osti kaiken lapsellenne? Sinäkö et, isänä, mitään?
Et kestäisi vauva-arkea kuitenkaan, joten hyvä lähteä nyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yrittäjä ei voi elinkeinostaan lapsen takia luopua. Vaimosi on kohtuuton. Raskaus ei ole sairaus.
Sä löydät aloittaja kuule jonkun nuoren ja synnyttämättömän, tiukan, kauniin ja ennenkaikkea elämäniloisen tyttösen vielä! Ei muuta kun verkot vesille ja onnea etsintöihin! :) Kaikkea hyvää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
age is just a number kirjoitti:
Ei sitten tullut mieleen että raskausajan hormonit saattavat vaikuttaa vaimosi mielialoihin? Ja että raskauden aikana voi oikeasti olla kipuja, ja salettiin selkää ym. särkee varsinkin loppuaikoina. Vaimon oma vika tietysti, että oletti että puolisolta ja tulevan lapsen isältä voi odottaa tavallista enemmän sympatiaa.
Mutta sähän nyt oletkin väkivaltainen hullu - kuka normaali pistää koko keittiön paskaksi? Monestiko olet jo lyönyt vaimoasi?
Miksi tavaran rikkominen rinnastetaan nyt väkivaltaan?
Ootko joskus tiputtanu jotaki ja se on menny rikki? Tulevaisuudessako tiputit oman puolison ja se joutu teholle?
Vierailija kirjoitti:
Vaimo osti kaiken lapsellenne? Sinäkö et, isänä, mitään?
Et kestäisi vauva-arkea kuitenkaan, joten hyvä lähteä nyt.
Isä tienaa ne rahat millä ostetaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sulla on väärä tärkeysjärjestys. Perhe tulee aina ensin. (Kumpaa luulet kaipaavasi kuolinvuoteellasi, perhettä vai työtä?) - Ja jätä se riehuminen niille uhmaikäisille ja opettele keskustelemaan asioista kuin aikuinen. Toisen teistä on kyettävä tekemään siihen aloite, teille syntyy lapsi.
No mä kaipaisin työtä ainaki ite.
Työtä tehdessä on ollu terve ja kunnossa.
Siitä jos lähetää liikkeelle.
Nuoruutta kaipaisin myös.
Vai kenellä on kuolinvuoteella ollu oma perhe 247 kyyläämässä, että millon se viimenen henkäys otetaa?
Minä ainakin olen saatellut kaksi isovanhempaa ja toisen vanhemmistani kuolinvuoteen äärellä istuen.
Vauuva se vasta vaatii. Elämä pyörii alussa 100% vauvan ympärillä. Kypsä aikuinenkin uupuu, kun pitää tinkiä olennaisista perustarpeistaan kuten unesta. Ap:n kaltainen epäkypsä ja itsekäs ihmimen varmaan ei kykene yhtään sietämään vauvaa saati luopumaan omista tarpeistaan. Pelkäisin jättää vauvaa hänelle ilman valvontaa, pelkäisin hänen ravistelevan sitä tms.
Muuten hyvä teksti, mutta aikatauluvaatimuksia on yhdyssana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Raskausaika voi olla naiselle tosi tukalaa niin fyysisesti kuin henkisestikin. Vaimosi olisi tarvinnut tukeasi ja läsnäoloasi, mutta sinä päätit luikkia paikalta, huutaa ja raivota. Vaikea uskoa, että olisit ollut sen kummempi puoliso tai isä myöskään vauvan synnyttyä. Teit vaimollesi palveluksen lähtemällä. Toivon hänelle jaksamista, sinulle empatiakykyä ja vastuuntuntoa.
Meinaatko, ettei perheen elättäjä tarvitse mitään tukea? Kotona öllöttelevällä vaimolla on oikeus kyseenalaistaa kaikki, ja imeä mehut siltä, joka tuo perheelle elannon?
Sairasta.
Samaa mieltä.
On se yksin talouden kunnosta huolehtiminen raskasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaimo osti kaiken lapsellenne? Sinäkö et, isänä, mitään?
Et kestäisi vauva-arkea kuitenkaan, joten hyvä lähteä nyt.
Isä tienaa ne rahat millä ostetaan.
Ai taas on tässäkin trollissa nainen, joka ei käy töissä. Ilmeisesti tälle palstalle on pesiytyneet kaikki Suomen työtävieroksuvat naiset.
Vaimolle ei mikään kelpaa. Olen kysynyt pitäisikö olla työtön - ei. Mutta töitäkään ei saa tehdä. Mikään ei kelpaa.
Minulle on yhdentekevää minkä näköinen koti meillä on, joten mielestäni minun ei tarvitse osallistua hankintoihin saati käyttää omaa aikaani niihin. Jos vaimo haluaa tiskikoneen, hankkikoon itse. Minä pystyn tiskaamaan astiani käsin. Vaan ei, eihän avuton vaimo tähän kykene vaan vaatii taas minua mukaan kaupoille. Onneksi sentään maksaa itse omat hankintansa.
Vauvalle kamat on hankittu ajat sitten, vaimo osti kaiken jo alkuraskaudessa jolloin elämä ei ollut näin käsittämättömän vaikeaa hänelle.
Ja ei, en todellakaan jaksa katsella tuon akan naamaa enää. En vaikka kuinka anelisi takaisin.
Ap