Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Lapsettomuus - pyyntö läheisille
Olemme kolmekymppinen lapsettomuudesta kärsivä ja koeputkihedelmöityshoidoissa oleva pariskunta. Asia on todella kipeä ja kaipuu omaan lapseen valtava. Olen tähän asti uskaltanut kertoa tilanteesta omalle lähisuvulle ja lähimmille ystäville, mutta nyt on tullut tunne, että suun avaaminen asiasta vaan pahentaa omaa tuskaa. En oikeasti enää kestä yhtäkään loukkaavaa kommenttia ja tuputtavia neuvoja. Kaipaisin vaan niin paljon kuuntelua, empatiaa ja vierellä kulkemista.
Tuntuu, että jos asiasta puhuu, niin aina ollaan kiirehti ässä neuvomaan ja tietämään paremmin. On ehdotettu lemmikin hankintaa, tyypilliset "älkää ajatelko koko asiaa, niin kyllä se tapahtuu" - neuvot kuultu moneen kertaan, vihjailtu et mitä odoteltiin tähän ikään asti.. Pahimpia on myös nämä kaikella on tarkoituksensa - "lohdutukset" (mitä tällä siis halutaan sanoa, että öö, meitä ei ole tarkoitettu vanhemmiksi?). Tuputetaan kuusenkerkkäuutteita ja vaihtoehtohoitoja. Ei kiitos, maksamme jo nyt itsemme kipeiksi lääketieteellisistä hoidoista.
Pyyntö siis lapsettomien läheisille:älkää antako niitä neuvoja, olkaa vaan vierellä. Sanokaa vaikka "en osaa sanoa mitään, olen vain tosi pahoillani puolestasi". Antakaa lapsettomalle tilaa surra ja käydä oma kriisinsä läpi, teidän ei tarvitse sitä ratkaista eikä lapsettoman tarvitse päästä asiasta noin vain yli.
Kiitos.
T: Väsynyt hoidoissa käyvä lapseton.
Kommentit (365)
Me mieheni kanssa kärsimme vuosia lapsettomuudesta, kävimme kaikki tutkimukset ja hoidot läpi, mutta tuloksena oli vain yksi keskenmeno.
Töissä kävin normaalisti ja jokunen tiesi, että yritämme lasta, mutta muuta en kertonut paitsi parille siskolleni ja muutamalle ystävälle. Ja kommentteja tuli, "älä stressaa" "kyllä se tulee, kun vähiten odottaa" "nauti siitä, mitä teillä nyt on ja tulee olemaan" ja mä niin inhosin näitä sanoja!
Annoin lapsettomuuden nousta aivan liian isoksi asiaksi pääni sisällä, koko elämäni pyöri tämän asian ympärillä, kunnes miltei parisuhteenikin päättyi. Teimme mieheni kanssa päätöksen, että lähdemme vielä kerran Ivf-hoitoon ja sitten riittää. Ymmärsin, etten voi elää elämääni märehtien koko ajan kaikkea lapsettomuuteen ja hoitoihin liittyvää. Kun vihdoin hyväksyin ajatuksen lapsettomaksi jäämisestä, sain sisäisen rauhan ja oikeasti jopa pidin siitä ajatuksesta, näin kaikki mahdollisuudet mitkä voisi olla edessä.
Testipäivänä en stressannut yhtään, olin vain utelias ja mielenkiinnolla seurasin, kun kaksi viivaa piirtyi testiin. Saimme lopulta lapsen ja se oli upeaa, mutta se oikeasti tarkoitti stressaamisen lopettamista, sen ymmärtämistä, että nämä asiat eivät loppupeleissä ole omissa käsissämme ja lapsettomaksi jäämisen hyväksymistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Me yritimme myös lasta aikoinaan, jossain vaiheessa sairastuin masennukseen ja se yrittäminen hiipui pikkuhiljaa kun sairaana pelkäsin etten kykenisi huolehtimaan lapsesta. Kaksin olemme edelleen, ja olemme tyytyväisiä nykytilanteeseen. Sairauden selätin ja voimme taas nauttia elämästä, keskittyä omaan hyvinvointiin ja parisuhteeseen. Sisarelleni puhuin joskus asiasta, muille en. Jos joku kysyi miksei meillä ole lapsia tai aiommeko hankkia niitä, vastasin että ei lasta hankita, se saadaan ja eipä noita ole meille siunaantunut. Yleensä se riitti eikä enempiä jankattu. Tietysti jotkut koiranleuat heittivät näitä "kaljakorista voin tulla tekeen ukkosi puolesta" mutta se nyt oli omaa kieroa huumoria. Ylipäätään muiden kommentit, liittyvät ne sitten lapsettomuuteen tai muuhun henkilökohtaiseen asiaan on oppinut suodattamaan niin ettei niistä loukkaannu, jos toinen selvästi ei tarkoita loukata.
Vierailija kirjoitti:
Me mieheni kanssa kärsimme vuosia lapsettomuudesta, kävimme kaikki tutkimukset ja hoidot läpi, mutta tuloksena oli vain yksi keskenmeno.
Töissä kävin normaalisti ja jokunen tiesi, että yritämme lasta, mutta muuta en kertonut paitsi parille siskolleni ja muutamalle ystävälle. Ja kommentteja tuli, "älä stressaa" "kyllä se tulee, kun vähiten odottaa" "nauti siitä, mitä teillä nyt on ja tulee olemaan" ja mä niin inhosin näitä sanoja!Annoin lapsettomuuden nousta aivan liian isoksi asiaksi pääni sisällä, koko elämäni pyöri tämän asian ympärillä, kunnes miltei parisuhteenikin päättyi. Teimme mieheni kanssa päätöksen, että lähdemme vielä kerran Ivf-hoitoon ja sitten riittää. Ymmärsin, etten voi elää elämääni märehtien koko ajan kaikkea lapsettomuuteen ja hoitoihin liittyvää. Kun vihdoin hyväksyin ajatuksen lapsettomaksi jäämisestä, sain sisäisen rauhan ja oikeasti jopa pidin siitä ajatuksesta, näin kaikki mahdollisuudet mitkä voisi olla edessä.
Testipäivänä en stressannut yhtään, olin vain utelias ja mielenkiinnolla seurasin, kun kaksi viivaa piirtyi testiin. Saimme lopulta lapsen ja se oli upeaa, mutta se oikeasti tarkoitti stressaamisen lopettamista, sen ymmärtämistä, että nämä asiat eivät loppupeleissä ole omissa käsissämme ja lapsettomaksi jäämisen hyväksymistä.
Ja minä taas tulin raskaaksi stressaavassa elämäntilanteessa, jolloin myös lapsettomuus stressasi aivan helvetisti.
Vierailija kirjoitti:
Pakko kyllä myöntää, että itseä tekisi mieli välillä sanoa aika suoraan näille joillekin lapsettomuudesta ei pelkästään tuskaileville vaan ihan älyttömällä tavalla typeryyksiensä kanssa painien. Yksikin pariskunta tuskaili lapsentekoa, mutta muija veti röökiä ja viiniä silloin kun tikku ei näyttänyt plussaa ja ne eivät olleet mitään pieniä määriä. Lisäksi tällä naisella oli ihan älyttömän epäterveellisesti ylipainoa, joten jos se lapsen saamisen tuska oli niin iso niin miksi ei lopettanut juomista, tupakanpolttoa ja alkanut liikkumaan. Mutta ai niin, ei saa kritisoida!
Toinen samanlainen pari oli uratykkiputkesta havahtuneet vanhemmiksi haluavat alle nelikymppiset. Elämä oli pelkkää aikataulua, stressistä stressiin ja kriisistä kriisiin - työpaikoillaan. Kumpikin ihmetteli kun siittiöt ei liiku ja ovulaatio ei tapahdu, mutta oliko outoa jos lomaa ei pidetä ikinä ja naiselta melkein putosi hiukset siihen juoksemiseen ja stressaavuuteen. Yllättäen heillekään ei saanut antaa ohjeita tai sanoa mitään koska kyllä he tietävät, että ongelma on jossain lisääntymiselimissä, mutta kyllä oli kiusallista seurata vierestä sitä aivan päivänselvää asiaa. En tiedä miten heille lopulta kävi, mutta miten mikään sikiäisi ihmisessä joka on vuorokaudet läpeensä hälytystilassa ja aina valmiina toimintaan kun asiakas tai pomo soittaa?
Eiköhän heille noista puhuta lääkärikäynneillään, ei siihen tarvita jokaista vastaantulijaa neuvomaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, eihän kaikkia ole tarkoitettu vanhemmiksi. Siksi kaikki eivät saa biologisia lapsia tai tietty pariskunta yhdessä ei saa yhteisiä lapsia. Luonto tietää asian parhaiten.
Mitä tarkoitat tällä, ei ihan avaudu?
Tarkoitti varmaan, ettei kaikkien geenit sovi yhteen. Voi olla vaikkapa piileviä sairauksia, joiden vuoksi solut hylkivät toisiaan.
On useita tapauksia, joissa raskaus on lähtenytkin alulle uuden kumppanin kanssa todella helposti, vaikka taustalla on vuosien hedelmöityshoidot aiemman kumppanin kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No mulle sanottiin että "Mä voin tulla hoitaa homman sun miehen puolesta." Vaikkei miehessä ees todettu mitään vikaa.
No ette sitten testanneet? Olisi voinut toimiakin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen monesti tunnistanut itsessäni tuon tarpeen jotenkin pienentää tai selittää pois toisen surua ja keksiä ratkaisuja. Siinä ei ole mitään mieltä, koska ei kukaan voi toisen surua ottaa pois millään sanomisilla tai tekemisillä. Toisen ihmisen surua on pelottavaa ja vaikeaa kohdata, siitä varmaan kumpuaa tuollainen reaktio. Tämä oli tärkeä aloitus ja on tosi hyvä, että kirjoitit tämän tänne. Aion vastedes pyrkiä kuuntelemaan enemmän ja kulkemaan rinnalla siinä missä voin.
Toivon, että läheisesi herkistyvät huomaamaan tunteesi ja kunnioittavat niitä. Voimia teille <3
Minulla on myös tuo sama tarve, sanoittaa ja selittää ja yrittää saada surua ja ahdistusta vähenemään. Tapauksesta riippuen siitä voi olla apuakin. Joskus ihminen velloo oman päänsä sisällä, eikä pääse kierteestä pois. Kun toinen tulee, ja puhuu asiaa halki, voi löytyä ajatuksia joiden avulla siitä omasta oravanpyörästä pääsee pois. Joskus toisen ihmisen yritys pienentää sitä surua viitoittaa reitin jonka avulla pääsee eteenpäin.
Tätähän usein kriisityössä ja terapiassakin tehdään. Eli harva näkee lähtökohtaisesti siinä mitään väärää, yrittää vaan auttaa. Ja sit saakin haukut ap:n tyyppiseltä ihmiseltä, joka itse on avautunut ongelmistaan...
Ilmeisesti (toivottavasti) et ole kriisityön/terapiatyön ammattilainen! Terapiassa ei yritetä "pienentää" surua. Siellä suru nimenomaan saa tulla julki, ilman että sitä tarvitsee pienentää.
Jestas sentään näitä juttuja...Voimia kaikille lapsettomille!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaikilla meillä on tässä elämässä murheensa muodossa tai toisessa.
Kaverilleni on puhjennut nuoruusiällä vaikea sairaus, joka rappeuttaa vähitellen. Mieheni lapsuus oli surkea, sillä hullu isä vainosi koko perhettä ja aiheutti lapsillensa mielenterveysongelmia. Ystävälläni oli yritys, johon pani kaiken likoon ja nyt se on mennyttä, hirveät velat niskassa vielä vuosia. Serkkuni äiti kuoli juuri, kun heidän perheensä vaikeudet (kodin tulipalo, isän sairaus, sisaruksen kuolema) oli selätetty. Minulla olisi kaikki hyvin, mutta olen ollut työttömänä vuosikaudet. Tai siis tehnyt määräaikaisia pätkiä, kun olen niitä onnistunut saamaan. Valmistuin 17 vuotta sitten kirkasotsaisena maisterina, enkä koskaan olisi uskonut, että olisi näin vaikea tulevaisuus edessä. Kyllä vttaa minuakin.
Tsemppiä kaikille ihmisille täällä maan päällä! Jaksetaan tarpoa, päivä kerrallaan. Kesäkin tulee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi sinua pitää tukea?
Tätä kysyy 37v lapsettomuushoidoissa yli 6 vuoden ajan ollut nainen, joka ei keksi yhtäkään syytä sille, miksi lapsetonta pitäisi paapoa. Loukata ei pidä, mutta hyvänen aika sentään - ei sinulla ole mitään tappavaa sairautta, et ole maailman ainoa lapseton. Se on suuri suru, mutta liian isoksi se muuttuu siinä vaiheessa, kun haluat tehdä siitä elämäsi keskipisteen.
Ympärilläsi on todennäköisesti monia muita samassa tilanteessa olevia tai olleita. He eivät ole tehneet asiasta isoa numeroa, siksi et siitä tiedä. Oletko koskaan miettinyt, että sinä saatat samalla tavalla loukata muita?
"Haluat tehdä siitä elämäsi keskipisteen"? En usko sinun olevan oikeasti lapsettomuushoidoissa käyvä lapseton, vaan trolli. Jokaiselle, rankkoja hoitoja käyvälle ja lasta kipesti toivovalle asia on todellakin siinä tilanteessa elämän keskipiste.
Ja ei tarvi tukea kuin silloin, jos itse uskaltaudun niille kaikista lähimmille avautumaan. Sehän on ihan perusasia, että läheisiä Tuetaan elämän vaikeuksissa ja suruissa, oli se suru mikä tahansa! T: Toinen lapseton
Täällä kirjoittaa 36v lapseton, toinen IVF lähdössä juurikin käyntiin.
En myöskään ymmärrä tätä munan kuorilla kävelemistä. Loukkaava ei saa olla, mutta muiden ei voi olettaa olevan kuin mitä ihmiset ovat. Jakamalla tuon lapsettomuuden, ihmisten reaktio on auttaa ja siitä ainoa tapa heille on jaella neuvoja, olivathan ne kuinka huonoja tahansa. Jos niitä ei halua kuunnella ei joko kannata kertoa hoidoista tai kertoa suoraan minkälainen tuki on tervetullutta.
En myöskään ole koskaan ymmärtänyt sitä, ettei muiden iloiset perheuutiset olisi juuri niitä eli iloisia. Ei muiden vauvat ole minulta mitenkään pois.
Vanhoja vastauksia, mutta kuitenkin. Selittäisikö joku joka on sitä mieltä, ettei lapsetonta tarvitse "paapoa", ei tarvitse ottaa huomioon toisen vaikeaa/haastavaa tilannetta kun lapsia ei kuulu, on ihan ok tuputtaa kaikenmaailman ympäripyöreitä neuvoja toisen ongelmaan, että millä perusteella näin?
Menettekö te sairaudestaan kertovalle töksäyttelemään että pää pystyyn vaan, toisilla on asiat vielä huonommin? Kannattaa hei juoda vähän kuusenkerkkämehua, joku joskus puhui että se vois hei tohon syöpään auttaa! Joku valittelee raskasta lapsiperhe-arkeaan niin höps, kaikilla meillä on vaikeaa, älä valita turhaan! Erityislapsen äidillekin toteatte varmaan vaan että kato luonto nyt vaan tarkoitti että käy näin. Avioeroaan läpikäyvälle tuiskahdatte heti kun se sivulauseessa mainitsee vähän jotain aiheeseen liittyvää että älä jaksa jankata asiasta, mene nyt jo eteenpäin, johan sä nyt olet toista kuukautta jo itkenyt sen pettäneen miehes takia, elämä jatkuu hei!
En ihan usko. Mikä siinä lapsettoman kohtaamisessa sitten on niin hirveän vaikeaa ettei sellaista voi kohdata empaattisesti jos asia tulee puheeksi?
Ei tietysti kukaan jaksa vuosia olla lapsettomuuskriisiä läpikäyvän tukihenkilönä 24/7 mutta aika harvassa sellaiset lapsettomat taitaa olla jotka aivan kaiken hoidoistaan ym. tahtoo jakaa ja vaatii kaikkien pyörivän lapsettoman elämän ympärillä.On muuten jännä, että joku kokee olevansa jotenkin parempi ihminen kun ei tuttujen iloiset perheuutiset ole tuottaneet mitään muuta kuin iloa vs. sellainen lapseton joka tuntee jotain muutakin. Mietitäänpä tätäkin asiaa vähän eri näkökulmasta. Mulla sattui tilanne että oma talo oli just palanut kivijalkaa myöden ja tuttu kertoi maksaneensa oman kotinsa viimeisen lainaerän ja kutsui juhlimaan nyt kokonaan maksettua kotiaan. Kirpaisi kyllä sisältä että tasan ei mene nallekarkit. Osasin toki olla iloinen kaverin puolesta vaikka juhlien jälkeen tilapäismajoituksessa nököttäessäni tulikin itku.
Ihan samoin se lapsetonkin varmaan tuntee. On iloinen toisen puolesta mutta tuntee samaan aikaan surua siitä mitä ei itse saa/mistä joutuu luopumaan. Se on ihan inhimillistä. Lapsettoman pitäisi vaan pitää päänsä kiinni surustaan kun taas sitten esim. siellä juhlissa useampikin tuli mua lohduttamaan siitä mitä itse kävin silloin läpi. Ihan juhlat järjestänytkin tyyppi tuli halaamaan ja kyseli miten pärjään ja tarviinko jossain apua. Ei ollut mun suruni hänen ilostaan pois eikä hänen ilonsa multa pois.
Itse asiassa kipukroonikkona voin sanoa että juuri mainitsemasi tapaisia neuvoja olen saanut invalidisoiviin sairauksiini - myös tuon, että Afrikassa lapset kuolevat nälkään, ja vielä omalta vanemmaltani. Olen aivan satavarma että samantapaisia ohjeita saavat myös syöpäsairaat. Ne ovat varmaankin enimmäkseen hyvällä tarkoitettuja, mutta usein ajattelemattomia auttamisyrityksiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lohdutuksissakin on totta toinen puoli.
Esimerkiksi itse olen loppuelämäni kiitollinen lapsettomuuden polustani.
Kun lapsi sai luvan tulla oli selkeä suunnitelma olla enintään vanhenpainvapaa lapsen kanssa tai jopa puolittaa siitäkin osa miehen kanssa ja sitten palata töihin. Kolmen vuoden hoidot laittoi kovasti elämänarvjoa uusiksi ja lapseni saivat varmasti heille juuri maailman parhaan äidin. Kotivuosiakin kertyi lopulta kahden tekemällä tehdyn lapsen kanssa yhteensä lähes kuusi ja miehellekin muutama. Nämä ovat korvaamattomia ja olenkin ikuisesti kiitollinen elämälle, tarkoitukselle tai sitten vaikka sattumalle, että meidän piti käydä lapsettomuuspolku jotta saatiin unelmiemme pikkulapsiaika ja tiivis perhe jota ei todennäköisesti oltaisi liman tätä pysäytystä osattu luodakaan.
Voi kun haluaisin päästä aloittajan ja kaikkien muidenkin lapsia ylipäänsä haluavien pään sisälle. Haluaisin ymmärtää, miksi tuntuu niin tärkeältä saada lapsia, etenkin biologisia. Olisi helpompaa tukeakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi sinua pitää tukea?
Tätä kysyy 37v lapsettomuushoidoissa yli 6 vuoden ajan ollut nainen, joka ei keksi yhtäkään syytä sille, miksi lapsetonta pitäisi paapoa. Loukata ei pidä, mutta hyvänen aika sentään - ei sinulla ole mitään tappavaa sairautta, et ole maailman ainoa lapseton. Se on suuri suru, mutta liian isoksi se muuttuu siinä vaiheessa, kun haluat tehdä siitä elämäsi keskipisteen.
Ympärilläsi on todennäköisesti monia muita samassa tilanteessa olevia tai olleita. He eivät ole tehneet asiasta isoa numeroa, siksi et siitä tiedä. Oletko koskaan miettinyt, että sinä saatat samalla tavalla loukata muita?
"Haluat tehdä siitä elämäsi keskipisteen"? En usko sinun olevan oikeasti lapsettomuushoidoissa käyvä lapseton, vaan trolli. Jokaiselle, rankkoja hoitoja käyvälle ja lasta kipesti toivovalle asia on todellakin siinä tilanteessa elämän keskipiste.
Ja ei tarvi tukea kuin silloin, jos itse uskaltaudun niille kaikista lähimmille avautumaan. Sehän on ihan perusasia, että läheisiä Tuetaan elämän vaikeuksissa ja suruissa, oli se suru mikä tahansa! T: Toinen lapseton
Täällä kirjoittaa 36v lapseton, toinen IVF lähdössä juurikin käyntiin.
En myöskään ymmärrä tätä munan kuorilla kävelemistä. Loukkaava ei saa olla, mutta muiden ei voi olettaa olevan kuin mitä ihmiset ovat. Jakamalla tuon lapsettomuuden, ihmisten reaktio on auttaa ja siitä ainoa tapa heille on jaella neuvoja, olivathan ne kuinka huonoja tahansa. Jos niitä ei halua kuunnella ei joko kannata kertoa hoidoista tai kertoa suoraan minkälainen tuki on tervetullutta.
En myöskään ole koskaan ymmärtänyt sitä, ettei muiden iloiset perheuutiset olisi juuri niitä eli iloisia. Ei muiden vauvat ole minulta mitenkään pois.
Vanhoja vastauksia, mutta kuitenkin. Selittäisikö joku joka on sitä mieltä, ettei lapsetonta tarvitse "paapoa", ei tarvitse ottaa huomioon toisen vaikeaa/haastavaa tilannetta kun lapsia ei kuulu, on ihan ok tuputtaa kaikenmaailman ympäripyöreitä neuvoja toisen ongelmaan, että millä perusteella näin?
Menettekö te sairaudestaan kertovalle töksäyttelemään että pää pystyyn vaan, toisilla on asiat vielä huonommin? Kannattaa hei juoda vähän kuusenkerkkämehua, joku joskus puhui että se vois hei tohon syöpään auttaa! Joku valittelee raskasta lapsiperhe-arkeaan niin höps, kaikilla meillä on vaikeaa, älä valita turhaan! Erityislapsen äidillekin toteatte varmaan vaan että kato luonto nyt vaan tarkoitti että käy näin. Avioeroaan läpikäyvälle tuiskahdatte heti kun se sivulauseessa mainitsee vähän jotain aiheeseen liittyvää että älä jaksa jankata asiasta, mene nyt jo eteenpäin, johan sä nyt olet toista kuukautta jo itkenyt sen pettäneen miehes takia, elämä jatkuu hei!
En ihan usko. Mikä siinä lapsettoman kohtaamisessa sitten on niin hirveän vaikeaa ettei sellaista voi kohdata empaattisesti jos asia tulee puheeksi?
Ei tietysti kukaan jaksa vuosia olla lapsettomuuskriisiä läpikäyvän tukihenkilönä 24/7 mutta aika harvassa sellaiset lapsettomat taitaa olla jotka aivan kaiken hoidoistaan ym. tahtoo jakaa ja vaatii kaikkien pyörivän lapsettoman elämän ympärillä.On muuten jännä, että joku kokee olevansa jotenkin parempi ihminen kun ei tuttujen iloiset perheuutiset ole tuottaneet mitään muuta kuin iloa vs. sellainen lapseton joka tuntee jotain muutakin. Mietitäänpä tätäkin asiaa vähän eri näkökulmasta. Mulla sattui tilanne että oma talo oli just palanut kivijalkaa myöden ja tuttu kertoi maksaneensa oman kotinsa viimeisen lainaerän ja kutsui juhlimaan nyt kokonaan maksettua kotiaan. Kirpaisi kyllä sisältä että tasan ei mene nallekarkit. Osasin toki olla iloinen kaverin puolesta vaikka juhlien jälkeen tilapäismajoituksessa nököttäessäni tulikin itku.
Ihan samoin se lapsetonkin varmaan tuntee. On iloinen toisen puolesta mutta tuntee samaan aikaan surua siitä mitä ei itse saa/mistä joutuu luopumaan. Se on ihan inhimillistä. Lapsettoman pitäisi vaan pitää päänsä kiinni surustaan kun taas sitten esim. siellä juhlissa useampikin tuli mua lohduttamaan siitä mitä itse kävin silloin läpi. Ihan juhlat järjestänytkin tyyppi tuli halaamaan ja kyseli miten pärjään ja tarviinko jossain apua. Ei ollut mun suruni hänen ilostaan pois eikä hänen ilonsa multa pois.Itse asiassa kipukroonikkona voin sanoa että juuri mainitsemasi tapaisia neuvoja olen saanut invalidisoiviin sairauksiini - myös tuon, että Afrikassa lapset kuolevat nälkään, ja vielä omalta vanemmaltani. Olen aivan satavarma että samantapaisia ohjeita saavat myös syöpäsairaat. Ne ovat varmaankin enimmäkseen hyvällä tarkoitettuja, mutta usein ajattelemattomia auttamisyrityksiä.
Tyypillinen ihminen, jolle mikään ei kelpaa. Ei se ettei asiasta puhuta lainkaan, ei sekään että puhutaan. Kun ei lueta ajatuksia ja puhuta juuri kuten tämä yksi haluaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi sinua pitää tukea?
Tätä kysyy 37v lapsettomuushoidoissa yli 6 vuoden ajan ollut nainen, joka ei keksi yhtäkään syytä sille, miksi lapsetonta pitäisi paapoa. Loukata ei pidä, mutta hyvänen aika sentään - ei sinulla ole mitään tappavaa sairautta, et ole maailman ainoa lapseton. Se on suuri suru, mutta liian isoksi se muuttuu siinä vaiheessa, kun haluat tehdä siitä elämäsi keskipisteen.
Ympärilläsi on todennäköisesti monia muita samassa tilanteessa olevia tai olleita. He eivät ole tehneet asiasta isoa numeroa, siksi et siitä tiedä. Oletko koskaan miettinyt, että sinä saatat samalla tavalla loukata muita?
"Haluat tehdä siitä elämäsi keskipisteen"? En usko sinun olevan oikeasti lapsettomuushoidoissa käyvä lapseton, vaan trolli. Jokaiselle, rankkoja hoitoja käyvälle ja lasta kipesti toivovalle asia on todellakin siinä tilanteessa elämän keskipiste.
Ja ei tarvi tukea kuin silloin, jos itse uskaltaudun niille kaikista lähimmille avautumaan. Sehän on ihan perusasia, että läheisiä Tuetaan elämän vaikeuksissa ja suruissa, oli se suru mikä tahansa! T: Toinen lapseton
Täällä kirjoittaa 36v lapseton, toinen IVF lähdössä juurikin käyntiin.
En myöskään ymmärrä tätä munan kuorilla kävelemistä. Loukkaava ei saa olla, mutta muiden ei voi olettaa olevan kuin mitä ihmiset ovat. Jakamalla tuon lapsettomuuden, ihmisten reaktio on auttaa ja siitä ainoa tapa heille on jaella neuvoja, olivathan ne kuinka huonoja tahansa. Jos niitä ei halua kuunnella ei joko kannata kertoa hoidoista tai kertoa suoraan minkälainen tuki on tervetullutta.
En myöskään ole koskaan ymmärtänyt sitä, ettei muiden iloiset perheuutiset olisi juuri niitä eli iloisia. Ei muiden vauvat ole minulta mitenkään pois.
Vanhoja vastauksia, mutta kuitenkin. Selittäisikö joku joka on sitä mieltä, ettei lapsetonta tarvitse "paapoa", ei tarvitse ottaa huomioon toisen vaikeaa/haastavaa tilannetta kun lapsia ei kuulu, on ihan ok tuputtaa kaikenmaailman ympäripyöreitä neuvoja toisen ongelmaan, että millä perusteella näin?
Menettekö te sairaudestaan kertovalle töksäyttelemään että pää pystyyn vaan, toisilla on asiat vielä huonommin? Kannattaa hei juoda vähän kuusenkerkkämehua, joku joskus puhui että se vois hei tohon syöpään auttaa! Joku valittelee raskasta lapsiperhe-arkeaan niin höps, kaikilla meillä on vaikeaa, älä valita turhaan! Erityislapsen äidillekin toteatte varmaan vaan että kato luonto nyt vaan tarkoitti että käy näin. Avioeroaan läpikäyvälle tuiskahdatte heti kun se sivulauseessa mainitsee vähän jotain aiheeseen liittyvää että älä jaksa jankata asiasta, mene nyt jo eteenpäin, johan sä nyt olet toista kuukautta jo itkenyt sen pettäneen miehes takia, elämä jatkuu hei!
En ihan usko. Mikä siinä lapsettoman kohtaamisessa sitten on niin hirveän vaikeaa ettei sellaista voi kohdata empaattisesti jos asia tulee puheeksi?
Ei tietysti kukaan jaksa vuosia olla lapsettomuuskriisiä läpikäyvän tukihenkilönä 24/7 mutta aika harvassa sellaiset lapsettomat taitaa olla jotka aivan kaiken hoidoistaan ym. tahtoo jakaa ja vaatii kaikkien pyörivän lapsettoman elämän ympärillä.On muuten jännä, että joku kokee olevansa jotenkin parempi ihminen kun ei tuttujen iloiset perheuutiset ole tuottaneet mitään muuta kuin iloa vs. sellainen lapseton joka tuntee jotain muutakin. Mietitäänpä tätäkin asiaa vähän eri näkökulmasta. Mulla sattui tilanne että oma talo oli just palanut kivijalkaa myöden ja tuttu kertoi maksaneensa oman kotinsa viimeisen lainaerän ja kutsui juhlimaan nyt kokonaan maksettua kotiaan. Kirpaisi kyllä sisältä että tasan ei mene nallekarkit. Osasin toki olla iloinen kaverin puolesta vaikka juhlien jälkeen tilapäismajoituksessa nököttäessäni tulikin itku.
Ihan samoin se lapsetonkin varmaan tuntee. On iloinen toisen puolesta mutta tuntee samaan aikaan surua siitä mitä ei itse saa/mistä joutuu luopumaan. Se on ihan inhimillistä. Lapsettoman pitäisi vaan pitää päänsä kiinni surustaan kun taas sitten esim. siellä juhlissa useampikin tuli mua lohduttamaan siitä mitä itse kävin silloin läpi. Ihan juhlat järjestänytkin tyyppi tuli halaamaan ja kyseli miten pärjään ja tarviinko jossain apua. Ei ollut mun suruni hänen ilostaan pois eikä hänen ilonsa multa pois.Itse asiassa kipukroonikkona voin sanoa että juuri mainitsemasi tapaisia neuvoja olen saanut invalidisoiviin sairauksiini - myös tuon, että Afrikassa lapset kuolevat nälkään, ja vielä omalta vanemmaltani. Olen aivan satavarma että samantapaisia ohjeita saavat myös syöpäsairaat. Ne ovat varmaankin enimmäkseen hyvällä tarkoitettuja, mutta usein ajattelemattomia auttamisyrityksiä.
Minäkin olen kipukroonikko, eikä kukan kiusaa minua millään Afrikan lapsilla, kun en puhu heille kivuista. Kun kerran tiedän, etteivät he niille voi yhtikäs mitään kuitenkaan. Kivuista puhun lääkärille/fysioterapeutille, he kun voivat asialle jotakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi sinua pitää tukea?
Tätä kysyy 37v lapsettomuushoidoissa yli 6 vuoden ajan ollut nainen, joka ei keksi yhtäkään syytä sille, miksi lapsetonta pitäisi paapoa. Loukata ei pidä, mutta hyvänen aika sentään - ei sinulla ole mitään tappavaa sairautta, et ole maailman ainoa lapseton. Se on suuri suru, mutta liian isoksi se muuttuu siinä vaiheessa, kun haluat tehdä siitä elämäsi keskipisteen.
Ympärilläsi on todennäköisesti monia muita samassa tilanteessa olevia tai olleita. He eivät ole tehneet asiasta isoa numeroa, siksi et siitä tiedä. Oletko koskaan miettinyt, että sinä saatat samalla tavalla loukata muita?
Minä olen aina miettinyt äitienpäivän aikaan, kun lapsettomuuttaan surevat loukkaantuvat äitienpäivän vietosta, kun eivät itse ole äitejä. Minua surettaa heidän äitiensä puolesta, sitä omaa äitiä ei voi siis arvostaa ja juhlia, kun kaivataan itselle äitiyttä.
En usko, että yksikään lapsettomuutta sureva loukkaantuu muiden äitienpäivän vietosta. Minä juhlin äitienpäivänä omaa äitiäni, joka on minulle todella rakas ja tärkeä henkilö. Äitienpäivä kuitenkin myös satuttaa minua, koska se muistuttaa siitä, etten itse ole äiti. Ei ole kyse siitä, etten haluaisi muiden viettävän äitienpäivää. Äitienpäivä on äideille ja perheille, ja sitä kuuluukin juhlia.
Vierailija kirjoitti:
Saako tähän myös vapaaehtoisesti lapseton esittää pyyntönsä, että hänen annettaisiin olla rauhassa lapseton, eikä alettaisi naureskella ja vähätellä että "Kyllä sun mieli vielä muuttuu, hähhää!"
Se että lisääntyykö joku vai ei, ja miksi lisääntyy tai ei, on oikeasti hänen oma asiansa.
Se että joku on vapaaehtoisesti lapseton, ei tarkoita sitä että hän on automaattisesti lapsivihaaja. Ei ole. Hän vain ei halua OMIA lapsia. Mutta syitä siihen ei tarvitse alkaa tivaamaan, eikä tarvitse alkaa selittää "voittehan käyttää lahjasoluja tai adoptoida". No kun ei haluta!!
Ei tarvitse myöskään luennoida "Kai sä tiedät että sterilisaation voi purkaa?"
Ei hemmetti mikä i.dio.otti...
Minulla on paljon kavereita jotka ovat lapsettomia vasten tahtoaan. Ymmärrän, että se on kipeä asia. Mutta sitä en ymmärrä, että kun se lapsi vihdoin saadaan, niin siltikin valitetaan joka asiasta. Kuinka on niin rankkaa, kun lapsi valvottaa. Vaatii huomiota. Kuorsaa nukkuessaan vaunuissa ja aurinkokin paistaa silmään kun ollaan vaunulenkillä. Kuinka on niin ruma ja läski ja lapsikin on niin ruma. Voi hyvänen aika!! Älä valita. Vuosikausia sain kuunnella itkua siitä kuinka paskaa elämä on kun ei ole lasta. Kaikilla muilla on ja kaikki asiat maailmassa liittyy lapsiin, ja tulee paha mieli. Miten se mieli ei ole yhtään parantunut lapsen myötä? Miksi edelleen joka asia on paska ja lapsikin ihan perseestä? Nauti nyt siitä lapsestasi!
Sitäkään en ymmärrä, että lapsettomat loukkaantuvat joka asiasta. Jos siis joku uusi tuttavuus kysyy "onko sulla lapsia?", niin siitä vedetään joko raivarit, tai purraan hammasta ja selän takana itketään kuinka pahalta tuntuu kun tuollaista kysyttiin.
Se kysyjä kysyi tuota varmaankin ihan muuten vain. Siihen riittää vastaukseksi "kyllä" tai "ei".
Miten se on muka erilainen kysymys kuin "Oletko sinä täältä päin kotoisin?", "Onko sinulla lemmikkejä?", "Onko sinulla pitkä työmatka?", "Millä sinä kuljet töihin?" (pyörä, auto, kävellen) tai joku tuollainen. Myös kysymyksestä "Onko sinulla sisaruksia?" moni pystyy loukkaantumaan, kun on ainoa lapsi ja olisi halunnut sisaruksen. Siitäkin saadaan itku aikaiseksi...
Tai jos joku sanoo että ei nukkunut viime yönä yhtään kun vauva valvotti ja teki hampaita, niin tahtomattaan lapseton ottaa tuonkin vttuiluna. Hohhoijaa.
Ihan oikeasti, hohhoijaa.
Aloitit ihan hyvin, mutta siihen se sitten jäikin. Vapaaehtoisesti lapsettomien tulisi tietenkin saada olla lapsettomia ihan rauhassa. Kaikenlainen painostus ja ivaaminen ei ole asiallista käytöstä.
Se miten puhut lapsettomista taas, on aika ikävää. Kyllä lapsettomuudesta kärsineen raskausaika tai vauva-aika voi olla vaikeaa. Eivät he ole mitään supersankareita, vaan ihan tavallisia ihmisiä. Varmasti he arvostavat vihdoin saatua perhettä paljon, mutta joskus valittavat silti. Ja mitä sitten, kaikki vanhemmat valittavat vähän väliä erilaisista asioista. Kuuluu ilmeisesti ihmisluontoon.
Joskus lapsiin liittyvät kysymykset voivat mennä ihon alle. Minullakin ne joskus menevät, tosin en pidä tuota niin tavallista "onko sinulla lapsia"-kysymystä mitenkään pahana. Joudun edelleen vastaamaan kysymykseen usein, ja joskus kun vastaan en, niin kysyjä alkaa luennoimaan siitä, miten lapsi pitäisi jo hankkia syystä a, b ja c. Sitten kerron että en voi saada lapsia, ja hän hämmentyy ja rupeaa pyytelemään anteeksi. Se tilanne on ärsyttävä, ja mielelläni välttäisin sen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla ei ole lapsia enkä ole koskaan halunnut niin ei kiinnosta kuunnella ollenkaan lapsiaiheisia juttuja ja minulle niitä aina pakkosyötetään. En voi ymmärtää kuinka on joillain elämä piiri pieni pyörii vaan lasten ympärillä eikä muun maailman asiaoista osaa puhu halaistua sanaa. En minäkään pakkosyötä harrastuksiani sellaiselle jotai ei kiinnosta pätkääkään ei edes ymmärrä mistä höpisen. Ihan sama noista tuntemattomista lapsista jos jaarataan enkä ole asian parissa harrastellut koskaan niin voi helveta kuinka kuivaa.
Kyllä tähän maailmaan tuskaa mahtuu niin en tulisi mieleenkään alkaa lapsettomuudesta kärsiviä neuvomaan. Kaikesta tuskasta pitää ajan myötä päästä vaan irti kun ei kaikkea kaikki voi saada ja vertaistuki on aina parhainta siihen alkukriisiin. Minä en voi ymmärtää lapsensa menettäneitä kun en ole sellaista menettänyt, siis se on niin kuin vähän tyhjää puhuisi sellaiselle jolla ei ole mitään omaa kokemusta mutta eipä sitä voi muuta kuin kuunnella vain. Se pitää se onni löytyä omasta itsestä eikä sitä voi tarjottimella kukaan tuoda. Löytää oma arvokas elämä ja jos jää johonkin katkeruuteen rypemään eikä pääse siitä irti koskaan niin musta tuntuu että heittää omankin elämänsä hukkaan.
Jos sinua ei kiinnosta lapsiasiat niin miksi pyörit VAUVA sivuilla? Miksi sinun pitää tulla tänne kommentoimaan siitä, miten et tykkää lapsista, kun keskustelu on pääsäännöllisesti vauva-aiheiden ympärillä.
Et ilmeisesti ole huomannut, että keskustelemme Aihe vapaa- osiossa, jossa pääsääntöisesti jutellaan juuri kaikesta muusta kuin lapsista? Lapsikeskusteluilke on omat osionsa.
Vierailija kirjoitti:
Ap tässä. Tämä ketju osui silmiini, kun on näköjään aktivoitunut juuri uudelleen.
Ajattelin vain päivittää kuulumisiani: tulin raskaaksi Ivf-hoidoilla ja rakkaan poikamme laskettu aika on kesäkuussa. ❤️Toivottavasti kaikki menee loppuun asti hyvin.Odotusaika on ollut valtavan onnellista, joskin pitkän lapsettomuuden jälkeen menetyksenpelko on välillä kova. Ja lapsettomuuden liittyvä aika on edelleenkin trauma, jota olen raskaana ollessa työstänyt ja työstän yhä.
Edelleen allekirjoitan asiat, joista kirjoitin aloituksessani ja en esimerkiksi usko, että sillä, että raskaus nyt onnistui oli jokin tarkoitus. Meillä kävi vain todella hyvä tuuri, niin uskon. Meitä ei ole tarkoitettu sen enempää tai vähempää vanhemmiksi kuin niitä, joilla hoidot eivät koskaan onnistu.
Toivon kaikille lapsettomuuden kanssa tälläkin hetkellä kamppaileville paljon voimia ja jaksamista sekä rohkeutta sanoa läheisille ääneen tilanteista ja asioista, jotka tuntuvat pahalta. Kukaan lapseton ei tee sitä ilkeyttään, vaan omaa itseään ja voimiaan säästääkseen äärimmäisen vaikeassa ja tuskallisessa elämäntilanteessa. Itsestään saa ja pitää pitää huolta. ❤️
Loistavia uutisia Ap! <3 Onnea odotukseen ja kaikkeen tulevaan! Meillä ivf:t syksyllä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Saako tähän myös vapaaehtoisesti lapseton esittää pyyntönsä, että hänen annettaisiin olla rauhassa lapseton, eikä alettaisi naureskella ja vähätellä että "Kyllä sun mieli vielä muuttuu, hähhää!"
Se että lisääntyykö joku vai ei, ja miksi lisääntyy tai ei, on oikeasti hänen oma asiansa.
Se että joku on vapaaehtoisesti lapseton, ei tarkoita sitä että hän on automaattisesti lapsivihaaja. Ei ole. Hän vain ei halua OMIA lapsia. Mutta syitä siihen ei tarvitse alkaa tivaamaan, eikä tarvitse alkaa selittää "voittehan käyttää lahjasoluja tai adoptoida". No kun ei haluta!!
Ei tarvitse myöskään luennoida "Kai sä tiedät että sterilisaation voi purkaa?"
Ei hemmetti mikä i.dio.otti...
Minulla on paljon kavereita jotka ovat lapsettomia vasten tahtoaan. Ymmärrän, että se on kipeä asia. Mutta sitä en ymmärrä, että kun se lapsi vihdoin saadaan, niin siltikin valitetaan joka asiasta. Kuinka on niin rankkaa, kun lapsi valvottaa. Vaatii huomiota. Kuorsaa nukkuessaan vaunuissa ja aurinkokin paistaa silmään kun ollaan vaunulenkillä. Kuinka on niin ruma ja läski ja lapsikin on niin ruma. Voi hyvänen aika!! Älä valita. Vuosikausia sain kuunnella itkua siitä kuinka paskaa elämä on kun ei ole lasta. Kaikilla muilla on ja kaikki asiat maailmassa liittyy lapsiin, ja tulee paha mieli. Miten se mieli ei ole yhtään parantunut lapsen myötä? Miksi edelleen joka asia on paska ja lapsikin ihan perseestä? Nauti nyt siitä lapsestasi!
Sitäkään en ymmärrä, että lapsettomat loukkaantuvat joka asiasta. Jos siis joku uusi tuttavuus kysyy "onko sulla lapsia?", niin siitä vedetään joko raivarit, tai purraan hammasta ja selän takana itketään kuinka pahalta tuntuu kun tuollaista kysyttiin.
Se kysyjä kysyi tuota varmaankin ihan muuten vain. Siihen riittää vastaukseksi "kyllä" tai "ei".
Miten se on muka erilainen kysymys kuin "Oletko sinä täältä päin kotoisin?", "Onko sinulla lemmikkejä?", "Onko sinulla pitkä työmatka?", "Millä sinä kuljet töihin?" (pyörä, auto, kävellen) tai joku tuollainen. Myös kysymyksestä "Onko sinulla sisaruksia?" moni pystyy loukkaantumaan, kun on ainoa lapsi ja olisi halunnut sisaruksen. Siitäkin saadaan itku aikaiseksi...
Tai jos joku sanoo että ei nukkunut viime yönä yhtään kun vauva valvotti ja teki hampaita, niin tahtomattaan lapseton ottaa tuonkin vttuiluna. Hohhoijaa.
Ihan oikeasti, hohhoijaa.
Aloitit ihan hyvin, mutta siihen se sitten jäikin. Vapaaehtoisesti lapsettomien tulisi tietenkin saada olla lapsettomia ihan rauhassa. Kaikenlainen painostus ja ivaaminen ei ole asiallista käytöstä.
Se miten puhut lapsettomista taas, on aika ikävää. Kyllä lapsettomuudesta kärsineen raskausaika tai vauva-aika voi olla vaikeaa. Eivät he ole mitään supersankareita, vaan ihan tavallisia ihmisiä. Varmasti he arvostavat vihdoin saatua perhettä paljon, mutta joskus valittavat silti. Ja mitä sitten, kaikki vanhemmat valittavat vähän väliä erilaisista asioista. Kuuluu ilmeisesti ihmisluontoon.
Joskus lapsiin liittyvät kysymykset voivat mennä ihon alle. Minullakin ne joskus menevät, tosin en pidä tuota niin tavallista "onko sinulla lapsia"-kysymystä mitenkään pahana. Joudun edelleen vastaamaan kysymykseen usein, ja joskus kun vastaan en, niin kysyjä alkaa luennoimaan siitä, miten lapsi pitäisi jo hankkia syystä a, b ja c. Sitten kerron että en voi saada lapsia, ja hän hämmentyy ja rupeaa pyytelemään anteeksi. Se tilanne on ärsyttävä, ja mielelläni välttäisin sen.
Mutta ei ole tullut mieleen, että vastaisit heti ensimmäiseen lapsikysymykseen, ettet voi saada lapsia, kun kerran tiedät mihin keskustelu menee?
En minäkään tajua omien valintojen muille tuputtajia (en lasten hankkimisen autuutta mutta en myöskään lapsettomuuden ihanuutta), mutta ihmettelen että jos kerran kuitenkin lopulta olet valmis kertomaan sen ettet saa lapsia vaikka tahtoisit, miksei voisi torpata koko hankalaa keskustelua heti alkuun tuolla vastauksella? Tai toteamalla, että on vähän henkilökohtainen asia.
Vierailija kirjoitti:
No mulle sanottiin että "Mä voin tulla hoitaa homman sun miehen puolesta." Vaikkei miehessä ees todettu mitään vikaa.
Minulle sanottiin sama. On sitä ihmisillä otsaa..
Alue: Aihe vapaa
Pakko kyllä myöntää, että itseä tekisi mieli välillä sanoa aika suoraan näille joillekin lapsettomuudesta ei pelkästään tuskaileville vaan ihan älyttömällä tavalla typeryyksiensä kanssa painien. Yksikin pariskunta tuskaili lapsentekoa, mutta muija veti röökiä ja viiniä silloin kun tikku ei näyttänyt plussaa ja ne eivät olleet mitään pieniä määriä. Lisäksi tällä naisella oli ihan älyttömän epäterveellisesti ylipainoa, joten jos se lapsen saamisen tuska oli niin iso niin miksi ei lopettanut juomista, tupakanpolttoa ja alkanut liikkumaan. Mutta ai niin, ei saa kritisoida!
Toinen samanlainen pari oli uratykkiputkesta havahtuneet vanhemmiksi haluavat alle nelikymppiset. Elämä oli pelkkää aikataulua, stressistä stressiin ja kriisistä kriisiin - työpaikoillaan. Kumpikin ihmetteli kun siittiöt ei liiku ja ovulaatio ei tapahdu, mutta oliko outoa jos lomaa ei pidetä ikinä ja naiselta melkein putosi hiukset siihen juoksemiseen ja stressaavuuteen. Yllättäen heillekään ei saanut antaa ohjeita tai sanoa mitään koska kyllä he tietävät, että ongelma on jossain lisääntymiselimissä, mutta kyllä oli kiusallista seurata vierestä sitä aivan päivänselvää asiaa. En tiedä miten heille lopulta kävi, mutta miten mikään sikiäisi ihmisessä joka on vuorokaudet läpeensä hälytystilassa ja aina valmiina toimintaan kun asiakas tai pomo soittaa?