Miten te muut 50+ naiset jaksatte?

Vaihdevuosien oireita.

Ala syödä vahvoja B-vitamiineja. Testauta kilpirauhanen.

Kuuskymppisenä jaksat taaa mennä tukka putkella.

Jos enää huvittaa.

Minusta on mukava vain oleskella ja relata enimmän aikaa.

Olen iloinen, ettei enää ole sisäistä pakkoa harrastaa, ahertaa, säätää...

Terv. N60

Tutulta kuulostaa, ei vaan enää jaksa samalla tavalla kuin 20v sitten. Minulla ikää 51v. Teen raskasta fyysistä työtä, iltaisin on ihan loppu, työpäivät normaaleja, keskimäärin 8h. Palautumiseen tarvitsee enemmän aikaa. Eineksiä menee, ruokaa laitan ehkä kerran viikossa ja enimmäkseen syön voileipää. Asun yksin, lapsi asunut jo pitkään omillaan. Lenkkeilen aina kun jaksan. Siivoustenkin kanssa on vähän niin ja näin. Ei jaksa stressata enää, leipoa eikä kokkailla (itsehän ne sitten joutuisi syömään). Viihteellä en ole käynyt "vuosikymmeniin", tapahtumat ja kulttuuririennot on jääneet. Ikä tekee tehtävänsä, työ vie kaiken energian. Liekö sitten vv-oireita nämäkin. Masentuneeksi en itseäni tunne, vain väsyneeksi. No ehkä tätäkin kommenttia värittää paljon viime viikon poikkeuksellinen työmäärä (50h).

Olen 51v. 

Hormonikorvaushoito on ollut pari vuotta. Kesällä diagnosoitiin kesivaikea masennus kun menin unettomuuden takia lääkäriin. Eli masennuslääkitys menee. Tällä hetkellä vointi suht ok. Vaikkakin uni on katkonaista edelleen. Olen harrastanut koko ikäni aktiivisesti liikuntaa ja harrastan edelleenkin. Käyn kuntosalilla x 3/vko ja työmatkat pyöräilen, koiran kanssa myös lenkkeilen. Olen normaalipainoinen ja yritän syödä suht terveellisesti. Kesälomalla tosin tuli herkuteltua ja siideriä maisteltua normaalia enemmän. 

Kaksi lasta on 12 ja 16 v. Toinen erityislapsi. Kotona on raskasta aika usein erityislapsen kanssa "vääntämisen" kanssa. Työni on kolmivuorotyötä, kuten myös mieheni työ. Mies osallistuu kiitettävästi lasten- ja kodinhoitoon. Ilman häntä olisin pulassa. Työt lopettaisin heti jos olisi taloudellisesti mahdollista. Viettäisin aikani mieluummin perheeni kanssa. Olen aika usein väsynyt, juurikin huonojen yöunien takia. En enää tykkää käydä missään kodin ulkopuolisissa riennoissa tai oikeastaan ei kiinnosta enkä jaksa. 

Siitä olen tyytyväinen, että masennuslääkkeen aloittamisen jälkeen olen saanut enemmän energiaa esim. kodin hoitoon. Olen saanut raivattua lähes koko kodin "ongelma kohdat" kuten vaatehuoneen ja keittiön kaapit. Nyt meillä alkaa olla aika siistiä ja tavarat omilla paikoillaan. 

Ihan kivasti menee, kiitos kysymästä. Tuossa oli muutama vuosi sitten pari todella raskasta vuotta ja kun niistä on päästy ohi, alkaa elämäkin maistua. En ole töissä, joten vapaa-aikaa on, se tosin tulee jotenkin tuhlattua - en tunne huonoa omatuntoa laiskottelusta. Lapset eivät asu enää kotona, joten kotitöitä ei ole paljoa, nekin voi aina siirtää huomiseen. Ruokaa teen, kun mies on, mutta leipomisen lopetin. Tykkään leipomisesta, mutta paino nousee, kun syön yksin kaiken. Aika pienet ympyrät minulla on, mutta olen suht tyytväinen elämääni.

Olen 58-vuotias, muuten ihan terve, mutta verenpainetauti on ja niveloireita hurjasti. Hormonikorvaushoidon sain kuusi vuotta sitten, kun kohtu ja munasarjat jouduttiin poistamaan. Teen pitkää työpäivää, 9-tuntista, ja työpäivän jälkeen olen aika väsynyt. Silti yritän aina jotakin tehdä 16-vuotiaan kuopuksen kanssa, käydä esim. lenkillä tai shoppailemassa hänen kanssaan. Tytön kanssa käydään myös keikoilla, koska musiikkimaku on samanlainen. Lisäksi ompelen hänen kanssaan. Olen parin viime vuoden aikana opetellut tekemään paljon kasvisruokia ja vegaanista ruokaa, ja olenkin oppinut aika hyväksi kasvisruokien tekijäksi. Mielestäni jaksan ihan riittävän hyvin, paremmin kuin saman ikäinen mieheni.

Vierailija kirjoitti:

Kannattaa liikkua. Suosittelen vesijuoksua tai pitkiä kävelyjä luonnossa, tai vaikka Töölönlahden ympäri, jos asut Hesassa. Liikunnan lisäksi tarvitset jotain uusia haasteita, pois sieltä mukavuusalueeltasi, vaikka tämä onkin klishee, mutta kuitenkin niin totta. Tee jotain uutta. Seisova vesi "haisee" (eli tylsistyt kun ei ole elämässä liikettä).

Lämpimin terveisin, 

54-v. joka yrittää elää kuten opettaa

Hyvä vinkki, kävele Töölönlahden ympäri, miksei yhtä hyvin jokirantaa Tuomiokirkolta Martin sillalle tai Tuomiojärveltä Harjulle?

Olen 57-v, nainen. Olen raskaassa ulkotyössä. Jättäisin työelämän välittömästi, jos se olisi mahdollista. Mutta sitä pientä palkkaanikin tarvitaan kipeästi. Vaikka pikkulapsivaihe onkin ohi, alkoi vanhenevien vanhempieni hoitovaihe. Tai se on jatkunut jo pitkään. Sisarukseni tottuivat hyvin pian siihen, ett minä ”pikkupiikana” hoidan vanhempamme, mutta opin sanomaan EI - tämän jälkeen olen voinut paremmin. Tosin molemmat siskoni suuttuivat. Työssäni liikun koko päivän - iltaisin teen vain kevyen koiralenkin. No joo - ihan ok jakselen juuri nyt. Älkää te 50+ -naiset yrittäkö jaksaa kuten muut olettavat. Jos mahdollista, jakakaa taakkaa.

Olen 57 v. Ihan hyvin jaksan, muutamista fyysistä krempoista huolimatta. Siitä syystä en myöskään voi käyttää hormonikorvaushoitoa, mutta eipä nuo vaihdevuodet ole pahemmin vaivanneetkaan. En tosin ole työelämässä, kun ei ole pakko. Taloudellinen tilanne on hyvä, joten matkustelen, pelaan golfia ja harrastan kaikkea muuta. Luen paljon ja teen käsitöitä. Tosin siinä huomaa, etten enää saa aikaiseksi samoin kuin ennen. Projektien aloittaminen kestää ja kestää.

Jaksan käydä jumpassa pari kertaa viikossa, mutta työ vie nykyään voimia niin etten jaksa kotona hirveästi touhuta. Arkisin en tee mitään ylimääräistä. Tosin mulla saattaa olla joku fyysinen sairaus, olen menossa lääkäriin. Oma ongelmani on kova vaihdevuosihikoilu ja huonot yöunet sen vuoksi, mutta voi olla, että hikoiluun onkin muita syitä. Verensokerit ilmeisesti katsotaan ainakin.

Vierailija kirjoitti:

Tutulta kuulostaa, ei vaan enää jaksa samalla tavalla kuin 20v sitten. Minulla ikää 51v. Teen raskasta fyysistä työtä, iltaisin on ihan loppu, työpäivät normaaleja, keskimäärin 8h. Palautumiseen tarvitsee enemmän aikaa. Eineksiä menee, ruokaa laitan ehkä kerran viikossa ja enimmäkseen syön voileipää. Asun yksin, lapsi asunut jo pitkään omillaan. Lenkkeilen aina kun jaksan. Siivoustenkin kanssa on vähän niin ja näin. Ei jaksa stressata enää, leipoa eikä kokkailla (itsehän ne sitten joutuisi syömään). Viihteellä en ole käynyt "vuosikymmeniin", tapahtumat ja kulttuuririennot on jääneet. Ikä tekee tehtävänsä, työ vie kaiken energian. Liekö sitten vv-oireita nämäkin. Masentuneeksi en itseäni tunne, vain väsyneeksi. No ehkä tätäkin kommenttia värittää paljon viime viikon poikkeuksellinen työmäärä (50h).

Tämä voisi olla minunkin elämästäni. Työmäärä ei ole yhtä suuri mutta simahdan kyllä iltaisin. Välillä mietin pistää tälle kehitykselle kampoihin, laihduttaa ja alkaa uuden harrastuksen. No tässä sitä löhötään tabletin äärellä. Ei ole vielä ryhtiliike ottanut tulta. Olen 53 vuotias.

Onko työpaikan sisäilma kunnossa? Meillä huono sisäilma vaikuttaa noin, kaikki ovat aivan piipussa työpäivän jälkeen.  Viikonloppukin menee työstä toipuessa.

Kannattaa myös mittauttaa ferritiini eli varastorauta. Minulla oli hb 150, mutta varastorauta vain 15 ja kun söin pari pakettia Obsidania, aloin jaksamaan paremmin.

Hyvällä omallatunnolla voi myös luistaa "pakollisista" kotitöistä ja ajatella, että on jo 50 vuotta tehnyt kaikkea, ei työ tekemällä lopu. Mummo 61v

Olen 55 v. Työssä kävelen näköjään päivän aikana 12 -15 km. Paino on viidessä vuodessa noussut toistakymmentä kiloa? enkä edes tajua että miksi ja miksi en laihdu yhtään, vaikka tarkkailen syömisisiäni ja ajattelen painoani koko ajan

Nyt toisessa polvessa keskivaikea kuluma, eli polvi on epäkunnossa ja särkee. Että se siitä vähästäkin liikunnasta sitten. En tiedä, mikä laji voisi sopia niin ettei riko polveaan lisää.

Ennen luin kirjoja, seurasin uutuksia ja luin arvosteluja. Nyt en muista milloin olisin viimeksi kirjan lukenut.

Ruokaa en viitsi laittaa juuri ollenkaan, 5 eurolla saa valmiin salaatin kauppahallista, ja sillä summalla ei saa edes tarvikkeita että tekisi itse kotona.

Alkoholia menisi enemmän ja useammin,jos krapulat ei kävisi niin voimille. Ei se huono olo ja vetämättömyys, vaan ne morkkikset, alakulo ja epätoivo!

Todellakin en halua vieraita, enkä tavata ketään. Mökillä kävi tänä kesänä yksi vieras, ja olin sen jälkeen ihan poikki.

Että tosiaan nuoruuden aktiivisuus, ulospäin suuntautuneisuus, uteliaisuus, optimismi ovat mennyttä aikaa!

Ikä alkaa selkeästi painaa. Olen 50v. Terve, kaikin puolin. Veriarvot tsekattiin just. Lapsia kolme, jotka teini-iässä. Perhe vaatii ja työ vaatii. Päiväunilla jaksan, muuten en. Palautuminen vie paljon enemmän kuin aiemmin. En tiedä, onko vippaskonsteja vai alkoiko lopun alku jo.

Ihan mainiosti jaksan. Just sain nimityksen uuteen, vaativaan asiantuntijatyötehtävään, jossa teen kellon ympäri töitä (vapaapäiviä sitten tietty vastaavasti, mutta siis 40h/vk työ).

Lisäksi minulla on kaksi teiniä, harrastan kuntosalilla ja sauvakävelemässä käyntejä, opiskelen miehen kanssa ranskaa ja minulla on kaksi luottamustehtävää.

Kodin siivoan kerran viikossa, ruokaa teen aina, kun olen vapaalla (vapaapäiviä 3-4 viikossa).

Kun tekee, saa tekemisestä energiaa. Jos sanoo itselleen, ettei jaksa, ei kannata - niin jaksaminen alkaakin todella vähetä.

Jos tuntuu siltä, että vain työ kiinnostaa ja sekin niukasti, kannattaa ihan oikeasti käydä juttelemassa vaikka työpaikkapsykologin kanssa. Viisikymppisen pitäisi kyllä tuntea enemmän elämäniloa ja energiaa!

N51, vaihdevuosissa

En ole koskaan tykännyt juosta, käydä kuntosalilla tai harrastaa mitään joukkuelajeja, mutta hyöty- eli arkiliikuntaa olen harrastanut aina. Viime syksynä yks tuttava kaipasi mua henkiseksi tueksi sellaiseen naisten ohjattuun jumppaan ja lähdin sitten mukaan, jotta hän saisi sinne mentyä. Tuttavalle riitti yksi kerta, itse jäinkin täysin omaksi yllätyksekseni heti koukkuun ja aloinkin käydä kahdessa ryhmässä.

Mielessäni oli kaihertanut myös pitkään, että olisi kiva vielä kerran elämässä ratsastaa vähän ja tiesin, että muutama vuosi eteenpäin, niin se olisi jo ylitsepääsemätöntä. Houkuttelin "parhaan ystäväni" mukaan muutaman kokeilukerran alkeisryhmään - ja jäätiin hevosteluun heti kiinni! Nyt kun on vuosi jumpattu ja ratsasteltu, olen fyysisesti paremmassa kunnossa kuin vuosiin. Pyöräilen myös ne ylämäet jotka ennen talutin, ja on paljon helpompi muutenkin tarttua fillariin kuin aiemmin - ennen se bussi vei helposti voiton. Odotan sitä viikottaista tallikeikkaa edelleen innolla ja toisinaan innostun jopa venyttelemään tv:n edessä katsoessani jotain tylsähköä dokumenttia.

Oon kyllä reilusti virkeempi nykyisin kuin vielä muutama vuosi sitten. Mulla se taisi olla juuri se liikunta ja tietysti ihan uusien mielenkiinnon kohteiden hankinta, mikä näin piristi. Suosittelen!

Aloitin runsaan hyötyliikunnan 4kymppisenä. Nyt 51-v normikuukautiset, ei mitään vaihdevuosioireita, liikun 2 tuntia päivittäin, talvella väsyttää, mutta muuten jaksan hyvin. Minulle on tullut muutama kilo lisää painoa täytettyäni 50, mutta se ei vaikuta jaksamiseen. Mutta olen melko varma, että tuo päivittäinen runsas liikunta pitää minut vireänä, tosin en ole myöskään koskaan sotkenut elimistöäni hormoneilla, joten uskon luomuiluun muussakin kuin ruoassa....

Juon paljon vettä, ulkoilen ja viime aikoina olen kiinnittänyt erityistä huomiota uneen ja yritän nukkua kunnon unia.

No minä olen ystävien kanssa viimeaikoina ihmetellyt samaa, ei vaan jaksa eikä oikein huvitakaan entiset touhuilut. Ja tuntuu, kuin olisi tullut jotenkin hitaammaksi, siinä missä lasten ollessa pieniä (minulla kolme, nyt 16-22 v) saatoin samana päivänä siivota koko huushollin ja leipoa ja hoitaa tavalliset kotityöt, kuten ruuanlaitot, pyykinpesut ja tietysti lastenhoito ulkoiluineen yms., niin nyt on kova sana kun jaksaa tehdä ruuan ja lisäksi pestä pyykkiä.

Kaikki arkityö on alkanut myös ärsyttää, miksi aina minä?? Tässä on nyt 30 v tehnyt näitä kotitöitä lähes yksin, niin kyllähän se alkaa tympimään. Mies ja lapset tekee kun käskee, mutta oma-aloitteisesti kukaan ei tee mitään, sekin on rasittavaa. Työ on alkanut maistua puulta ja aamuisin väsyttää lähteä puurtamaan. Olenkin miettinyt viime aikoina, että vaihdan alaa kokonaan ja suunnitelmatkin on jo valmiina. Siivoojan palkkasin vähän aikaa sitten, voi että on ihana tulla perjantaisin puhtaaseen kotiin! Olen myös alkanut hoitamaan ja hemmottelemaan itseäni; käyn kosmetologilla, jalkahoidossa ja vyöhyheterapiassa säännöllisesti. Vyöhyketerapia on auttanut ihan selvästi vv-oireisiin, erityisesti nukkumiseen. Hikoiluun löysin avun salviauutteesta. 

Liikunta piristää myös, varsinkin ulkoliikunta. Olen pyöräillyt paljon ja teen pitkiä kävelylenkkejä. Viime keväänä aloitin joogan. Minua on auttanut jaksamaan se, että teen kaikkea mistä nautin. Olen antanut itselleni luvan helpompaan elämään, onhan tässä jo juostukin! Jätän kakut leipomatta ja menen vaikka elokuviin tai taidenäyttelyyn. Olen sen ansainnut! Ja niin te muutkin! 

Omaishoitohelvetissä eletään, hoidettavan henkisestä väkivallasta kärsien joka ikinen päivä, haukkumista milloin mistän ja ilman syytä, kiusantekoa, vahtimista, minnekään ei pääse ettei hoidettava tunge mukaan, tulee kyttäämään seläntaakse jopa naisten alusvaateosastolle.

Vierailija kirjoitti:

Kannattaa liikkua. Suosittelen vesijuoksua tai pitkiä kävelyjä luonnossa, tai vaikka Töölönlahden ympäri, jos asut Hesassa. Liikunnan lisäksi tarvitset jotain uusia haasteita, pois sieltä mukavuusalueeltasi, vaikka tämä onkin klishee, mutta kuitenkin niin totta. Tee jotain uutta. Seisova vesi "haisee" (eli tylsistyt kun ei ole elämässä liikettä).

Lämpimin terveisin, 

54-v. joka yrittää elää kuten opettaa

Meiltä neljä tuntia autolla Töölönlahdelle, eikä meilläpäin edes ole järviä. 

ap

 

Mulla tapahtunut hirveästi rajuja muutoksia elämässä viimeisen viiden vuoden aikana. Menetin mieheni syövälle, ainut lapsi muutti pois kotoa, työpaikka  vaihtui ja muutakin rankkaa.

Nyt olen aika hukassa elämäni kanssa, että miten virkistyä ja löytää jokin syy elää. Kaikilla muilla tuntuu olevan virtaa vaikka kuinka, eikä ole oikein ketään sellaista ystävää kenen kanssa voisi jutella oikeasti henkeviä tai vaikka hengellisiäkin asioita. 

Olen vähän kuin elävä kuollut tällä hetkellä, mutta ajatustasolla toivon asioiden muuttuvan vielä.

N melkein 50v