Naapurin vauva itkee ja äiti paiskoo mielenosoituksellisesti ikkunoita aina, kun tupakoin parvekkeellani.
Meidän taloyhtiössä parveketupakointi on siis sallittu. En tupakoi kuin pari-muutaman kerran päivässä, mutta naapurissa alkaa aina älytön show silloin.
Itse huudattavat lastaan vaunuissa parvekkeella, kaikki kuuluu hyvin selvästi asuntooni, kuin olisi samassa huoneessa.
Naapureita siis mitä ilmeisimmin ärsyttää tupakointini.
Kommentit (124)
Tupakoitsijan hajuaisti on kärsinyt eikä hän tajua miten laajalle haju leviää. Asun kerrostalossa ja onneksemme alakerran ketjupolttajat muuttivat jo monta vuotta sitten pois.
Silti meille tulee välillä voimakasta tupakan hajua, kun joku polttaa muutaman metrin päässä alavasemmalla tai kulkee ohi tupakkaa polttaen.
Myös ulkona haju tunkee voimakkaana lähell kulkevan nenään. En pysty kävelemään tupakoijan perässä, edes metrien päässä. Kiritän röökaajan eteen, jotta saa raitista ilmaa.
Vierailija kirjoitti:
Kerrostalotupakoitsijat ja grillaajat ovat yhteiskunnan pohjasakkaa.
Miten kenenkään grillaaminen sun takapuoltasi kutittaa? Ihan samalla tavalla rappukäytävään leviää ruuanlaiton tuoksu vaikka hellalla/uunissa tekisi. Grillisavut ei ole edes myrkyllisiä. Eikä tuu palovaaraa kun sähkögrillillä grillaa
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tupakoitsijat ovat pyöräilijöiden ohella maailman itsekkäimpiä ja ylimielisempiä ihmisiä.
Pyöräilijät?? 😦
Mitäs pahaa me nyt ollaan tehty? On mulla autokin ja osaan myös kävellä ja käyttää julkisia.
Niinpä, just joo. Ette itse tajua edes. Kumpikaan ryhmä ei huomioi kanssaihmisiä, huudetaan omien oikeuksien perään. Pyöräillään jalkakäytävillä, katsotaan ettei tarvitse noudattaa nopeusrajoituksia taajama-alueella, katsotaan ettei tarvitse noudattaa liikennesääntöjä, ei pysähtyä, katsotaan , että voi oikaista kadula tai teillä mielensä mukaan …….etc. Tupakoitsijat katsovat, että on sopivaa tupakoida kanssaihmisistä välittämättä kaikkialla missä sitä ei ole kielletty. Kahdenkymmenen sentin päässä oviaukoista jolloin savu tunkeutuu sisälle rakennuksiin aivan kuin siellä tupakoitaisiin. Rakennusten seinustoilla jolloin kukaan ei voi pitää ikkunoita auki koskaan. Tullaan ulos omasta asunnosta tupakoimaan naapureiden ovenpieleen ja ilmastointilaitteen alle jne.
Pyöräilijät?? 😦
Mitäs pahaa me nyt ollaan tehty? On mulla autokin ja osaan myös kävellä ja käyttää julkisia.