Tänään tuli työpaikalla tilanne mitä olen pelännyt koko kesän. Raskaana oleva nainen tuli ostamaan olutta.
Minulla on kuitenkin edes jotain moraalia ja päätin jo kesän alussa etten suostu myymään mitä tahansa. Tässä tapauksessa en voinut sanoa että asiakas näytti alle 30-vuotiaalta tai humalaiselta. Kysyin asiakkaalta jos nämä oluet tulee hänelle samalla kun hän näytti ajokorttia ja hän vastasi myöntävästi. Kirosin itsekseni ja kirjaimellisesti kävelin kioskista ulos. Tyhjäksi se ei sentään jäänyt, sillä pomo oli takahuoneessa mutta näyttää ihan siltä että minulla on lomaa seuraavat kolme viikkoa. Rahoista tulee olemaan puutetta ja voi olla että joudun olemaan nälissäni mutta pystyn sentään katsomaan tyytyväisenä peiliin.
Kommentit (87)
Väsynyt provo. Nyt vähän jotain yritystä edes, pliiis. Sitä paitsi alkoholia voi ostaa juomatta sitä itse.
Porvoossa ei saa myydä raskaana oleville olutta?
Voihan olla että oluet oli jollekin muulle tarkoitettu ja asiakas vaan ärsyyntyi typerästä kyselystäsi ja siksi sanoi olevan itselle
Vierailija kirjoitti:
Minulla on kuitenkin edes jotain moraalia ja päätin jo kesän alussa etten suostu myymään mitä tahansa. Tässä tapauksessa en voinut sanoa että asiakas näytti alle 30-vuotiaalta tai humalaiselta. Kysyin asiakkaalta jos nämä oluet tulee hänelle samalla kun hän näytti ajokorttia ja hän vastasi myöntävästi. Kirosin itsekseni ja kirjaimellisesti kävelin kioskista ulos. Tyhjäksi se ei sentään jäänyt, sillä pomo oli takahuoneessa mutta näyttää ihan siltä että minulla on lomaa seuraavat kolme viikkoa. Rahoista tulee olemaan puutetta ja voi olla että joudun olemaan nälissäni mutta pystyn sentään katsomaan tyytyväisenä peiliin.
Miksi ei saa ostamaansa olutta juoda? En oikein ymmärrä, mistä tässä nyt on kyse?
Vierailija kirjoitti:
Minä ostin joskus raskaana viimeisilläni ollessa kaljasalkun mökille, itse en tiettykään juonut niistä yhtään.
Mitä sitten vaikka olisit juonutkin?
Laissa ei ole mitenkään määritelty raskaana olevan alkoholinkäyttöä.
Toki normaalit jättävät väliin, mutta se on toinen juttu se.
Et kai sinä ole ihan tosissasi? Jos olisit järkevä ihminen, ymmärtäisit oikein hyvin, että joku satunnainen olut raskaana ollessa ei haittaa ketään.
Asiakaspalvelutyöt pitäisi lailla kieltää sinun kaltaisiltasi toisten elämään sekaantuvilta kontrolloijilta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä ostin joskus raskaana viimeisilläni ollessa kaljasalkun mökille, itse en tiettykään juonut niistä yhtään.
Mitä sitten vaikka olisit juonutkin?
Laissa ei ole mitenkään määritelty raskaana olevan alkoholinkäyttöä.
Toki normaalit jättävät väliin, mutta se on toinen juttu se.
Miksi normaalit jättävät väliin? En oikein ymmärrä?

Oletko v^jakki? Normaali raskaana oleva ihminen ei halua vahingoittaa sikiötään alkoholilla.
Katsokaapas Finlexistä, kyllä Suomessa on Laki raskaana olevista, siinä muun muassa säädetään, että raskaana olevalle ei saa myydä alkoholi- eikä tupakkatuotteita (mukaan lukien tulitikut), että raskaana olevat saavat ajaa autoa ainoastaan kuudennelle kuulle saakka ja että raskaana olevia ei saa päästää yksin ravintolaan eikä kioskille.
Millä tavalla ajattelette että ap on toiminut väärin?

Kieltäytynyt myymästä elintarvikkeita ihmiselle, jolla on täysi oikeus ostaa niitä.
Vierailija kirjoitti:
Katsokaapas Finlexistä, kyllä Suomessa on Laki raskaana olevista, siinä muun muassa säädetään, että raskaana olevalle ei saa myydä alkoholi- eikä tupakkatuotteita (mukaan lukien tulitikut), että raskaana olevat saavat ajaa autoa ainoastaan kuudennelle kuulle saakka ja että raskaana olevia ei saa päästää yksin ravintolaan eikä kioskille.
Aaa! Mutta et huomannut lisäkohtaa .1.1.1. Jos sinulla on yli 100 000 euron varallisuus, ansiotulot yli 35 000 viimeksi vahvistetussa verotuksessa, omistat tietyn automerkin (Audi, Mersu, Ferrari...) tai, oudosti, lemmikkisi on Suomen ajokoira, niin silloin yo. rajoitukset ei päde.
Oluet tuli hänelle, eihän siellä ketään kai muitakaan ollu niitä ostamassa.
mistä päättelit että hän ne joisi?
Vierailija kirjoitti:
Katsokaapas Finlexistä, kyllä Suomessa on Laki raskaana olevista, siinä muun muassa säädetään, että raskaana olevalle ei saa myydä alkoholi- eikä tupakkatuotteita (mukaan lukien tulitikut), että raskaana olevat saavat ajaa autoa ainoastaan kuudennelle kuulle saakka ja että raskaana olevia ei saa päästää yksin ravintolaan eikä kioskille.
Ja minäkin kun luulin, että nainen saa Suomessa päättää omasta kropastaan ihan itse... 🤔
Vierailija kirjoitti:
Millä tavalla ajattelette että ap on toiminut väärin?
Asiakaspalveluhenkilö voi kieltäytyä myymästä vain niille, joille myymisen laki kieltää eli liittyneille ja alaikäisille. Raskaana oleville myyminen ei ole kiellettyä. Myyjä ei voi tietää, kenelle juoma tulee, eikä sitä täysi-ikäiseltä kuulu kysyä, jos ei ole epäilyä välityksestä alaikäiselle. Edes siinä tapauksessa, että olut tulisi odottavalle äidille itselleen, ei asia kuulu myyjälle. Jotkut aivan vastuulliset ja lapsen terveyteen vakavasti suhtautuvat odottavat äidit saattavat käyttää pieniä määriä alkoholia. Yksi olut tai pieni viinilasi kerran kuussa ei varmasti aiheuta sikiölle mitään ongelmia. Tämä asia jakaa mielipiteitä, mutta edelleen, ei ole myyjän asia puuttua asiakkaiden valintoihin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä ostin joskus raskaana viimeisilläni ollessa kaljasalkun mökille, itse en tiettykään juonut niistä yhtään.
Mitä sitten vaikka olisit juonutkin?
Laissa ei ole mitenkään määritelty raskaana olevan alkoholinkäyttöä.
Toki normaalit jättävät väliin, mutta se on toinen juttu se.
Miksi normaalit jättävät väliin? En oikein ymmärrä?
Oletko v^jakki? Normaali raskaana oleva ihminen ei halua vahingoittaa sikiötään alkoholilla.
Ja miten se äidin kännääminen vahingoittaa sikiötä alkoholilla?
Tango Argentino kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Katsokaapas Finlexistä, kyllä Suomessa on Laki raskaana olevista, siinä muun muassa säädetään, että raskaana olevalle ei saa myydä alkoholi- eikä tupakkatuotteita (mukaan lukien tulitikut), että raskaana olevat saavat ajaa autoa ainoastaan kuudennelle kuulle saakka ja että raskaana olevia ei saa päästää yksin ravintolaan eikä kioskille.
Ja minäkin kun luulin, että nainen saa Suomessa päättää omasta kropastaan ihan itse... 🤔
Ehei! Katso mm. kohta, jossa sanotaan, että: "Nainen on isänsä omaisuutta, kunnes hän siirtyy aviomiehensä omaisuudeksi avioliiton, kuten se laissa määrätään, myötä."
Minä ostin kerran Alkosta Sisuviinaa ollessani raskaana, ja otin ekan huikan heti Alkon ovella. Aborttiaika oli kyllä kalenterissa valmiina katsottuna.
Vierailija kirjoitti:
Minä ostin kerran Alkosta Sisuviinaa ollessani raskaana, ja otin ekan huikan heti Alkon ovella. Aborttiaika oli kyllä kalenterissa valmiina katsottuna.
Voin vaan kuvitella, miten tämän ketjun moralistit nyt kihisevät kiukusta :-) Täydet pinnat sulle!