En oikeasti tajua, miksi jengi tekee useampia lapsia kuin yhden

Mun elämässä on se yksi ja ainoa. Omista sisaruksista ei juurikaan iloa ole koskaan ollut, päinvastoin.

Enkä usko että lapsi on aikuisena yksinäinen, nyt jo niin paljon hyviä kavereita, ystäviäkin. Ja toki hän oman perheenkin perustaa.

No meillä muksuja on 3 ja voin sanoa jälkiviisaana että ois kannattanu jättää yhteen tai max kahteen lapseen. Voimavarat välillä aivan loppu. En nyt silti ketään poiskaan antais, mutta aikamoista sirkusta elämä on kolmen tappelevan lapsen kanssa.

Kuinkahan monen ainoan lapsen olen kuullut huokaisevan, kun ovat yksin "vastuussa" vanhenevista vanhemmistaan. Toivovat, että kun olis edes yksi sisarus jakamassa taakkaa. He ovat aina se joka käy kylässä, he ovat se joka huolehtii. He ovat se joille vanhemmat soittaa. 

Tähän sakkiin kuuluu oma mieheni. Itselläni on useampi sisarus ja mieheni monesti sanookin, että kuinka sinulla on "helppoa". Eikä kyse ole pelkästään fyysisestä helppoudesta, vaan myös henkisestä. Ilo moninkertaistuu kun sen jakaa ja murhe taas puolittuu.

No onneksi te yhden lapsen vanhemmat ette tosiaan valita yhtään mistään. Not.

Itse kyllä väitän, että työpaikan kahvipöydässä te yhden lapsen vanhemmat valitatte siinä kuin muutkin. Ihmisellä on tapana valittaa, eikä siihen paljon vaikuta se montako lasta tekee. Valitusta voi keksiä muustakin, vaikka vaan säästä. Ja voin kertoa, että ei se muustakaan valittaminen sen kauniimpaa kuunneltavaa ole.

Jaa, kukahan se tässä just valittaa muiden valittamisesta? Samanlainen valittaja se näemmä olet itsekin. Aihe vaan on eri. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun mielestä on hassua, että toisten lapsivalinnoista ei saisi olla mitään mieltä. On mulla mielipide toisten autonkäyttö-, vapaa-ajanmatkustus ja kierrätystavoistakin, vaikka en voikaan käskeä toimimaan kuten maapallon kannalta olisi mielestäni paras.

Miksi siitä pitäisi olla mielipide?

Ai muiden lapsienteosta? Ei ole pakko olla mielipidettä, mut jos nyt on joku näkemys siitä, miten maailma pelastuu tms. niin siihen voi liittyä toisten lapsiluku. Esimerkiksi tuolla Kiinassa asiaa on ensin pohdittu varmasti yleisellä kannalla ja sitten säädetty rajoitus, joka ei toki ole ongelmaton ratkaisu.

Olen itse häpeämättä onnellinen siitä, että uskalsin jättää lapsiluvun yhteen. Tietäisittepä miten ihanaa tämä arki on! Mutta jokainen on oman onnensa seppä.

Vierailija kirjoitti:

Yksin kasvaneista, näistä sisaruksettomista, tulee muuten äärettömän mukavia aikuisia... ;) Not.

Kommenttisi ei ole mukava. Oletko yksinkasvanut ja sisarukseton kenties?

Tottapuhuen tutkimukset eivät tue ajatustasi. Ainoasta lapsesta voi hyvinkin tulla ystävällinen, joustava ja sosiaalisesti taitava -se on se "hinta" siitä että kaverisuhteiden eteen pitää nähdä vähän vaivaa kun ei ole sisaruksia leikkikavereina.

T: Yhden aivan ihanan tytön äiti

Vierailija kirjoitti:

Mun elämässä on se yksi ja ainoa. Omista sisaruksista ei juurikaan iloa ole koskaan ollut, päinvastoin.

Enkä usko että lapsi on aikuisena yksinäinen, nyt jo niin paljon hyviä kavereita, ystäviäkin. Ja toki hän oman perheenkin perustaa.

Kammottavaa! Anna elää omaa elämäänsä. Eivät kaikki halua perustaa perhettä.

Vierailija kirjoitti:

Sitten vingutaan kun aikaa ja voimia ei ole ja rahat ei riitä. Oliko oikeasti yllätys? Olen niin onnellinen, että olin viisas ja tiesin voimavarani. Halusin ja tarvitsen paljon omaa aikaa, mutta halusin myös lapsen. Normaalin ihmisen järkiratkaisu on siis YKSI LAPSI.

Nyt tuo lapseni on jo 10-vuotias ja oma aika lisääntyy jatkuvasti ja ilo olla järkevän yhden lapsen kanssa, josta huokuu se, että on saanut huomiota, järkevää kasvatusta (ei loputonta hemmottelua eikä ole tottunut kaiken saamaan, mitä joku kateellinen mamma kohta vinkuu) vaan hänestä näkee, että vanhemmilla on ollut aikaa ja järkeä ELI RESURSSEJA kasvattaa tämän lapsen. Puhumattakaan taloudellisista asioista: olemme kohta jo saaneet lapsen tilille säästettyä ensimmäisen asunnon rahat.

Ja vielä enemmän puhumattakaan siitä, että maailma hukkuu ylikansoittumiseen. Tänä päivänä enemmän kuin yksi lapsi on tyhmyyttä ja itsekkyyttä.

Mielestäni lapsia ei pitäisi tehdä ollenkaan, jos ei voi tehdä useampaa kuin yhtä. Olen itse monilapsisesta perheestä ja säälin niitä, joilla ei ole sisaruksia. Sisarussuhteet ovat aivan omanlaisiaan ja toivon, että jokainen lapsi saa kokea sen mitä on olla sisarus toiselle. En olisi itse missään olosuhteissa halunnut olla ainoa lapsi.

anteeksi kenelle vela on petturi? tietääkseni emme elä pakko lisääntymisen maailmassa, niin kuin handmaids tale sarjassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun elämässä on se yksi ja ainoa. Omista sisaruksista ei juurikaan iloa ole koskaan ollut, päinvastoin.

Enkä usko että lapsi on aikuisena yksinäinen, nyt jo niin paljon hyviä kavereita, ystäviäkin. Ja toki hän oman perheenkin perustaa.

Kammottavaa! Anna elää omaa elämäänsä. Eivät kaikki halua perustaa perhettä.

Höh, tottakait annan hänen elää omaa elämäänsä. Ja ihan itse hän aikoo sen perheensä perustaa, en minä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En oikeasti tajua miksi tehdä sitä yhtäkään.

VELA = petturi

anteeksi kenelle vela on petturi? tietääkseni emme elä pakko lisääntymisen maailmassa, tai missään lahkossa?

Minulla on kaksi, poika ja tyttö! 😍😘💙❤️

Näin, juuri näin, on hyvä! Tytär 39, poika 36 vuotta, olleet ihania liki neljäkymmentä vuotta. Minä olen heidät saanut synnyttää, imettää, rakastaa! Ja saan rakastaa kuolemaani saakka, ja uskon, että siitäkin eteenpäin.

Jess, minä saan olla ÄITI!

Kiitos!

Haluaisin ihan puolueettomana tietää, montako tutkimuskohdetta on heillä, jotka sanovat aina robottimaisesti että "perheen ainoat lapset ovat itsekkäitä ja hemmoteltuja". Jos tunnet yhden tai kaksi, se ei oikein riitä tekemään tuosta faktaa.

Itselläni on kaksi sisarusta ja heistä ei kummastakaan ollut minulle lapsena tippaakaan seuraa. Siskoni kanssa vain tapeltiin. Minä vietin aikaa yksin tai kavereiden kanssa. Ikään kuin perheen ainoat lapset näiden väitösten mukaan eläisi jossain eristyksissä, missä ei ole naapurien lapsia, koulussa ikäisiä lapsia yms vaan he eläisivät täysin yksinäisyydessä koko ikänsä ja ainoastaan sisarus on se, joka heidät yksinäiseltä elämältä pelastaa. Ainoa mitä olen kuullut pienten lasten vanhemmilta on se, että lyhyellä ikäerolla olevat sisarukset ainoastaan tappelee keskenään. Mutta on sekin toki seuraa, tappeluseura.

Musta se vaan olisi ihaninta, että kaikki saisivat sen määrän lapsia kuin tahtoisivat ja minkä kokisivat itselleen; luonteelleen ja voimavaroilleen sopivan. Ja että ihmiset olisivat myötätuntoisia niin itseä kuin toisiaankin kohtaan. Kaikki lähtee siitä, että hyväksyy itsensä ja valintansa täysin ja rakastaa itseään. Siitä se leviää sitten muitakin kohtaan. Iloitaan paljon vanhempiensa aikaa saaneiden ainokaisen puolesta ja sisarusten välisistä ihanista suhteista. Kaikessa on puolensa ja kun katsoo enemmän niitä hyviä, niin elämä on hauskempaa.

Meidän ainokainen on yliempaattinen ja aivan liian epäitsekäs. Ollaan koitettu opettaa, että itsestäänkin pitää pitää huolta. Ehkä sisarus olisi ollut avuksi tässä. Tunnen vain vähän ainokaisia, mutta itsekkäinä en osaa heitäkään nähdä. Itse asiassa ei tule kyllä tuttavspiiristä mieleen yhtään itsekästä ihmistä vaikka kuinka mietin.

Mun isosisko on pilannut mun elämän mielenterveysongelmillaan, terrorisoi koko lapsuuden ja lyttäsi, nyt itse sairastan masennusta ja ahdistuneisuushäiriötä. Ei ne sisarukset autuaaksi tee.

Joku sanoi että vanhempien kuoleman jälkeen olisi kaivannut sisaruksia auttamaan asioissa -kaikenlaiset perintöriidat on tosi yleisiä, yksin saa päättää kaikesta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä kaksi lasta on oikea määrä. Sisaruksista on seuraa toisilleen, ja rikastuttavat toistensa elämää. Aikuisenakin sisarussuhteet ovat tärkeitä.

Riippuu sisaruksista.

Oma sisko on alkoholisti, en halua hirveästi olla tekemisissä lisäksi ihmisenä on "dominoiva" koska on vanhin meistä. Pikkuveli on sellainen josta en vaan tykkää enää, liian erilainen. Ei oikein ole muuta yhteistä kuin se että ollaan sisaruksia. Lisäksi on itsekäs koska on nuorin meistä ja lellityin. Lisäksi olen huomannut ettei sen sosiaaliset taidot ole parhaat, meinaan että jutellaan ja aihe ei ole häntä kiinnostava saattaa hän haukotella ja silmissä on katse "ei kiinnosta" haluaisi puhua vain tietoteknisistä asioista ja omasta itsesäälistään.

Mutta toisen siskon kanssa tulen toimeen ihan hyvin ☺

Mitä perkelettä täällä valitat! Sano suoraan. T: veljesi

En mä voi sanoa suoraan, kun suutut ja mökötät tapasi mukaan.

Vierailija kirjoitti:

Kuinkahan monen ainoan lapsen olen kuullut huokaisevan, kun ovat yksin "vastuussa" vanhenevista vanhemmistaan. Toivovat, että kun olis edes yksi sisarus jakamassa taakkaa. He ovat aina se joka käy kylässä, he ovat se joka huolehtii. He ovat se joille vanhemmat soittaa. 

Tähän sakkiin kuuluu oma mieheni. Itselläni on useampi sisarus ja mieheni monesti sanookin, että kuinka sinulla on "helppoa". Eikä kyse ole pelkästään fyysisestä helppoudesta, vaan myös henkisestä. Ilo moninkertaistuu kun sen jakaa ja murhe taas puolittuu.

Tämä on niin totta.