Mies ei lohduta kärsivää eli minua silloin kun mulla on paha mieli
Sille pitäisi osata aina rautalangasta vääntää, mistä kärsin, vaikka en aina itsekään tiedä. Eikö se riitä, että näkee, että toinen voi huonosti!?? Että toisella on paha olla, että tämä kärsii? Miten voi olla niin vaikeaa oikeasti osoittaa toiselle, että tämä on tärkeä. Tulee aivan tunne, että en ollut, olin sille vain väline sellaiseen, mitä se itse halusi.
Heti kun löydän paremman lohduttajan tämä jää kuin nalli kalliolle toiveineen.
Kommentit (28)
Kivikissa on nelikymppinen, lapsensa hylännyt, aseksuaali näkkärinaama. Se ei saa nykyistä parempaa miestä kuin maksamalla.
Puhu hänelle, voihan olla ettei hän vain tajua? Jotkut ihmiset ovat niin "ratkaisukeskeisiä", että ensisijaisesti rupeavat selvittelemään ongelman, esim. pahan mielen syytä, jotta siihen löytyisi ratkaisu. Sellainen ihminen ei välttämättä ole haluton/kyvytön lohduttamaan, hänelle täytyy vain huomauttaa asiasta suoraan mutta ystävällisesti.
Toisaalta taas joillain ihmisillä on ymmärtääkseni vaikeuksia sietää heikkoutta toisessa (ja itsessään?), ja sen takia he saattavat pistää leikiksi tai vähätellä tai ärsyyntyä melkein aina, kun joku ilmaisee pahaa mieltä. Joskus iän myötä kypsyminen auttaa tässä.
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/
Aina siinä vaiheessa, kun ap:n kaltainen transferenssiulina alkaa, muija vaihtuu. En todellakaan rupea isäksi kenellekään.
Vierailija kirjoitti:
totta kirjoitti:
Ehkä empaattinen ja ymmärtävä mies sopii paremmin sinulle. Epäempaattinen on todella vaikea pitkän päälle. Keskustelutaito on tärkeä. En tarkoita että olisi 24/7 hyysäämässä, mutta joku ymmärrys sinua kohtaan ja sun puolella
Tämä.
En tiedä oletko kroonisesti sairas/masentunut/etc. Oli syysi mikä tahansa, tarvitset selkeästi tavallista enemmän syliä, läheisyyttä ja keskustelua. Syvää yhteyttä ja rakkautta. Toiselta ei tällaista voi vaatia - nämä ominaisuudet joko ovat tahi eivät. Niiden täytyy myös herätä toisessa juuri sinun kohdallasi, sinunkin on oltava toiselle The Match.
Jep! Minä kaipasin myös, ja otin miehiltä järjestelmällisesti turpaani (henkisesti). Nyt, keski-ikäisenä, rakastuin tulisesti - naiseen. Olen aina ollut bi-henkinen, mutta en suhteessa. Saan kaiken sen minkä kaipaan, ja enemmänkin.
N45
Minä minä minä.
Osaan kuvitella, että teillä mies ei saa koskaan avautua ajatuksistaan tai tulla lohdutetuksi. Sinä viet kaiken tilan minä minä minä tyylilläsi.
Sinun tunteesi ovat tärkeimmät. Sinua on aina loukattu. Sinun pitää olla keskipiste.
Kasva aikuiseksi.
Vierailija kirjoitti:
Minä minä minä.
Osaan kuvitella, että teillä mies ei saa koskaan avautua ajatuksistaan tai tulla lohdutetuksi. Sinä viet kaiken tilan minä minä minä tyylilläsi.
Sinun tunteesi ovat tärkeimmät. Sinua on aina loukattu. Sinun pitää olla keskipiste.
Kasva aikuiseksi.
Mitä sitten? Hän tarvitsee lohtua. Kyllä sitä jostakin löytyy.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä minä minä.
Osaan kuvitella, että teillä mies ei saa koskaan avautua ajatuksistaan tai tulla lohdutetuksi. Sinä viet kaiken tilan minä minä minä tyylilläsi.
Sinun tunteesi ovat tärkeimmät. Sinua on aina loukattu. Sinun pitää olla keskipiste.
Kasva aikuiseksi.
Mitä sitten? Hän tarvitsee lohtua. Kyllä sitä jostakin löytyy.
Niin. Tuo vain tuntuu olevan naisille melko yleinen toimintatapa. Ollaan muka herkempiä ja empaattisenpia ihmisiä, mutta eipä sitä lohtua osata miehelleen osoittaa. Kyllä siinä empaattisinkin mies alkaa vuosien yksipuolisen suhteen jälkeen katkeroitumaan, varsinkin kun omat murheet joutuu yksin nieleskelemään. Korkeintaan vittuillaan päälle. Sitten ihmetellään kun lopputulos on tällainen.
Miehesi on ratkaisukeskeinen. Se haluaisi, että on joku ongelma, jonka se voi ratkaista ja tehdä siten olosi paremmaksi. Se ei osaa "vain" lohduttaa. Kyllä se sua rakastaa <3