Oman miehen kosketus inhottaa
Avopari seitsemättä vuotta, kaksi lasta. Omakotitalo rakennettu jossa asuttu puoli vuotta. Oman miehen kosketus saa spontaanisti kavahtamaan, aamukahvia keittäessä takaapäin niskaan annettu pusu kiemurtelemaan en tiedä mistä tunteesta, mutta jostakin inhon/kurituksen/epämiellyttävän sekaisesta, kaikki yllättävät halaukset ja pusut ahdistavat, seksi ei innosta vaikka sitten kun siihen ryhtyy saan kyllä ja ehkä jopa nautin.
Mutta mitä tämä on? Kaikki fyysinen kontakti tuntuu suoritukselta, jotenkin vaivalloiselta ja jo niin nähdyltä. Maailmassa olisi niin paljon mielenkiintoisempaa kuin nyhrätä kyljessä kiinni saati harrastaa seksiä! Ei vaan jotenkin nappaa.
No niin palstapsykologit, kertokaa mikä mättää. Mitä asioita tässä on taustalla, ettäoma keho reagoi kosketukseen innolla ja kaipaa omaa tilaa.
Kommentit (46)
Oma vaimoni käyttäytyi pari vuotta samalla lailla ja pisti lopulta eropaperit. En tiedä vieläkään, oliko hänellä toinen vai mistä ihmeestä kaikki alkoi kiikastaa. Takana oli yli kymmenen yhteistä vuotta ja lapsiakin oli.
Onko sulla kenties itsellesi huolia tms. eikä läheisyys tai mikään innosta, ja projisoit tämän mieheen. Ikään kuin vika olisi miehessäsi, vaikka se on oikeasti sussa.
Tai sitten et vain yksinkertaisesti enää viehäty miehestäsi. Tunteet väljenee, kun suhde arkipäiväistyy.
En osaa oikein muuta kommentoida kuin että samat fiilikset itselläkin. 15v ollaan oltu yhdessä. Parin viime vuoden aikana tullut nämä fiilikset. Lasten vuoksi en eroa kuitenkaan mieti.
Patoutunutta vihaa, käsittelemättömiä asioita, täyttymättömiä unelmia, ikäkriisi, masennus, työuupumus...
Kosketus kun jää arjesta, sen vastaanottaminen ei ole enää helppoa. Sitten loppuu seksi ja lopulta toista ei enää näe seksuaalisena tai haluttavana.
Voitte kokeilla jutella ja lisätä väkisin kosketusta arkeen ilman seksiä.
Ryhdy itsetutkiskeluun - ja muista, että sinäkin olet vastuussa siitä, että romantiikka ja kemia pelaa välillänne.
Tehkää kivoja asioita yhdessä ja muista sinäkin esim. lliikua ja pitää muutenkin huolta itsestäsi, etenkin kehon huoltaminen virittää mieltä seksuaalisestikin.
Vierailija kirjoitti:
Patoutunutta vihaa, käsittelemättömiä asioita, täyttymättömiä unelmia, ikäkriisi, masennus, työuupumus...
Kahta ensimmäistä veikkaan minäkin, ainakin itselläni nämä oli syynä ja ero tuli.
Jos et tunne hyväksi jotain, sun pitäisi kieltää ja lopettaa se kokonaan. Tai jos mies ei ole oikea, eroa. Ei muutkaan hyväksy mitään kuolaamista vartalolle saati niskaan. Varmaan tiedät mikä ällöttää kun tarkemmin mietit
Sama. Päätin kuitenkin mennä rajan yli ja aloitin itse noi halaukset ja pusut ja ehdotukset seksiin.. Se helpotti.
Mulla ainakin on itseni kanssa ongelmia.. Olen äiti, kotona, tunnen vähän riittämättömyyttä, raskaudet on jättäneet jälkensä. Kuntoilu ja itsestä huolehtiminen auttaa.
Vierailija kirjoitti:
E-pillerit?
Niin!!! Totta, joku horminijuttu? Mä ainakin imetän. T. Numero 12
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Patoutunutta vihaa, käsittelemättömiä asioita, täyttymättömiä unelmia, ikäkriisi, masennus, työuupumus...
Kahta ensimmäistä veikkaan minäkin, ainakin itselläni nämä oli syynä ja ero tuli.
Patoutunutta vihaa on. Mieheni on helposti suuttuva ja kiivastuva, ja olen yrittänyt sitä piirrettä pehmitellä vuosien aikana vähän liikaakin ehkä jopa itseni kustannuksella. Jotenkin vaikea uskoa, että reaktiot voi olla näin voimakkaita. Että se, miten paljon olen vihannut joitakin mieheni luonteenpiirteitä on siirtynyt ihoni tunnemuistiin.
Niissä tilanteissa, joissa olisin kaivannut toista aikuista ihmistä rinnalleni, hän on ollut tyhjää raivoava pikkupoika ja niissä tilanteissa joissa kaipaisin omaa tilaa hän on läheisyyttä ruinaava lisäharmi minulle itselleni. Kaipaisin kokeilua, jossa olisin yksin hetken lasten kanssa, alanko kaipaamaan ylipäätään läheisyyttä.
Tällä hetkellä kaikki miehet ja seksuaalisuus ylipäätään tuntuu luotaantyöntävältä ja ahdistavalta. En kaipaa lähelleni ketään muuta kuin lapsiani, joku hirveä kyllästyminen, inho ja oman tilan tarve on vallannut mieleni täysin.
Ikä 37.v -Ap
Hormonit vaikuttaa ihan kaikkeen, varsinkin naisella, joka viikko eri hormoni vaikuttaa... ei ihme että voi mennä sekaisin kun saa lapsia ja käyttää välillä e-pillereitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Patoutunutta vihaa, käsittelemättömiä asioita, täyttymättömiä unelmia, ikäkriisi, masennus, työuupumus...
Kahta ensimmäistä veikkaan minäkin, ainakin itselläni nämä oli syynä ja ero tuli.
Patoutunutta vihaa on. Mieheni on helposti suuttuva ja kiivastuva, ja olen yrittänyt sitä piirrettä pehmitellä vuosien aikana vähän liikaakin ehkä jopa itseni kustannuksella. Jotenkin vaikea uskoa, että reaktiot voi olla näin voimakkaita. Että se, miten paljon olen vihannut joitakin mieheni luonteenpiirteitä on siirtynyt ihoni tunnemuistiin.
Niissä tilanteissa, joissa olisin kaivannut toista aikuista ihmistä rinnalleni, hän on ollut tyhjää raivoava pikkupoika ja niissä tilanteissa joissa kaipaisin omaa tilaa hän on läheisyyttä ruinaava lisäharmi minulle itselleni. Kaipaisin kokeilua, jossa olisin yksin hetken lasten kanssa, alanko kaipaamaan ylipäätään läheisyyttä.
Tällä hetkellä kaikki miehet ja seksuaalisuus ylipäätään tuntuu luotaantyöntävältä ja ahdistavalta. En kaipaa lähelleni ketään muuta kuin lapsiani, joku hirveä kyllästyminen, inho ja oman tilan tarve on vallannut mieleni täysin.
Ikä 37.v -Ap
Toi on kyllä meilläkin totta.
Mä VIHAAN sitä, kun mies on lapsia kohtaan totaali kuspää ja jopa käy käsiksi. Sitten illan tullen kuvittelee että mä haluan sitä samaa miestä, joka kohtelee meidän lapsia minusta ihan epäreilusti.
On samoin helposti kiihtyvä, kireä, päättämätön kiukuttelija. Nielen sen jostain syystä... En kyllä tiedä miksi.
En käytä E-pillereitä, nuorimmainen 2-vuotias. Omaa aikaa alkaa hiljalleen vapautua. Lenkkeilen, kotijumppailen ja käyn salilla epäsäännöllisesti kylläkin. Olemme sairastelleet paljon.
Viime vuosi oli meille todella rankka monella tapaa, että olen ollut jotenkin sen jälkeen "muissa maailmoissa" enkä meinaa löytää enää reittiä takaisin läheisyyteen mieheni kanssa ja tuntuu hirveältä se ettei se oikeastaan tunnu minua suuremmin haittaavan.
Tänään tunsin suurta onnea kun sain lähteä kaupungille pelkästään esikoisen kanssa ja mies otti kuopuksen mukaansa ruokakauppaan. Yleensä puuhailemme perheenä ostoksia ja sekin on alkanut minua ahdistamaan, perheen yhteinen puuhailu harvoin on tämän ikäisten lasten kanssa rentouttavaa ja kivaa puuhaa.
Illalla taas mies taatusti odottaa seksiä ja minua vituttaa jo valmiiksi. En vaan jaksaisi. Voi kun saisi laittaa lapset nukkumaan, lenkkarit jalkaan, saunan päälle ja musiikit korviin. Hyvät iltateet, asuntomessulehti, venyttelyä pehmeällä olohuoneen matolla ja iltapalaa. Fiilistelyä pimeässä elokuun yössä takapihan terassilla. Ei mitään hikistä ähkimistä vaan rauhaa ja hyvää oloa. -Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Patoutunutta vihaa, käsittelemättömiä asioita, täyttymättömiä unelmia, ikäkriisi, masennus, työuupumus...
Kahta ensimmäistä veikkaan minäkin, ainakin itselläni nämä oli syynä ja ero tuli.
Patoutunutta vihaa on. Mieheni on helposti suuttuva ja kiivastuva, ja olen yrittänyt sitä piirrettä pehmitellä vuosien aikana vähän liikaakin ehkä jopa itseni kustannuksella. Jotenkin vaikea uskoa, että reaktiot voi olla näin voimakkaita. Että se, miten paljon olen vihannut joitakin mieheni luonteenpiirteitä on siirtynyt ihoni tunnemuistiin.
Niissä tilanteissa, joissa olisin kaivannut toista aikuista ihmistä rinnalleni, hän on ollut tyhjää raivoava pikkupoika ja niissä tilanteissa joissa kaipaisin omaa tilaa hän on läheisyyttä ruinaava lisäharmi minulle itselleni. Kaipaisin kokeilua, jossa olisin yksin hetken lasten kanssa, alanko kaipaamaan ylipäätään läheisyyttä.
Tällä hetkellä kaikki miehet ja seksuaalisuus ylipäätään tuntuu luotaantyöntävältä ja ahdistavalta. En kaipaa lähelleni ketään muuta kuin lapsiani, joku hirveä kyllästyminen, inho ja oman tilan tarve on vallannut mieleni täysin.
Ikä 37.v -Ap
Tuntuuko teillä mies olevan jopa mustasukkainen äidin kyljessä oleville lapsille?
Millainen isä on muutoin?
Tyypillinen nainen. Ei tiedä edes omia tunteitaan, ja kyselee ohjeita trolleja täynnä olevalta keskustelupalstalta, ja lukee ohjeita kitkerien naisten ja homomiesten kirjoittamista lehdistä.
Vähän järkeä elämään, hei. Ensin psykologille, sitten eropaperit vetämään jos niikseen tuntuu. Ei sinulla ole oikeutta tehdä miehesi ja lastesi elämästä helvettiä vain siksi, että et viitsi laittaa omaa elämääsi kuntoon.
Vierailija kirjoitti:
En käytä E-pillereitä, nuorimmainen 2-vuotias. Omaa aikaa alkaa hiljalleen vapautua. Lenkkeilen, kotijumppailen ja käyn salilla epäsäännöllisesti kylläkin. Olemme sairastelleet paljon.
Viime vuosi oli meille todella rankka monella tapaa, että olen ollut jotenkin sen jälkeen "muissa maailmoissa" enkä meinaa löytää enää reittiä takaisin läheisyyteen mieheni kanssa ja tuntuu hirveältä se ettei se oikeastaan tunnu minua suuremmin haittaavan.
Tänään tunsin suurta onnea kun sain lähteä kaupungille pelkästään esikoisen kanssa ja mies otti kuopuksen mukaansa ruokakauppaan. Yleensä puuhailemme perheenä ostoksia ja sekin on alkanut minua ahdistamaan, perheen yhteinen puuhailu harvoin on tämän ikäisten lasten kanssa rentouttavaa ja kivaa puuhaa.
Illalla taas mies taatusti odottaa seksiä ja minua vituttaa jo valmiiksi. En vaan jaksaisi. Voi kun saisi laittaa lapset nukkumaan, lenkkarit jalkaan, saunan päälle ja musiikit korviin. Hyvät iltateet, asuntomessulehti, venyttelyä pehmeällä olohuoneen matolla ja iltapalaa. Fiilistelyä pimeässä elokuun yössä takapihan terassilla. Ei mitään hikistä ähkimistä vaan rauhaa ja hyvää oloa. -Ap
Kuulostaa niin tutulta.. Oikein laskee kauanko viime kerrasta on, että joko se rupeaa vonkaamaan (anteeksi nyt vaan) ja tietää että sitäkin pitää tehdä. Meillä mies vielä koittaa saada väkipakolla lapsia aikaisin nukkumaan että keritään touhuamaan, ja on usein lapsillekin ikävä. Ja mua koko ajatus yrjöttää... Sairasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Patoutunutta vihaa, käsittelemättömiä asioita, täyttymättömiä unelmia, ikäkriisi, masennus, työuupumus...
Kahta ensimmäistä veikkaan minäkin, ainakin itselläni nämä oli syynä ja ero tuli.
Patoutunutta vihaa on. Mieheni on helposti suuttuva ja kiivastuva, ja olen yrittänyt sitä piirrettä pehmitellä vuosien aikana vähän liikaakin ehkä jopa itseni kustannuksella. Jotenkin vaikea uskoa, että reaktiot voi olla näin voimakkaita. Että se, miten paljon olen vihannut joitakin mieheni luonteenpiirteitä on siirtynyt ihoni tunnemuistiin.
Niissä tilanteissa, joissa olisin kaivannut toista aikuista ihmistä rinnalleni, hän on ollut tyhjää raivoava pikkupoika ja niissä tilanteissa joissa kaipaisin omaa tilaa hän on läheisyyttä ruinaava lisäharmi minulle itselleni. Kaipaisin kokeilua, jossa olisin yksin hetken lasten kanssa, alanko kaipaamaan ylipäätään läheisyyttä.
Tällä hetkellä kaikki miehet ja seksuaalisuus ylipäätään tuntuu luotaantyöntävältä ja ahdistavalta. En kaipaa lähelleni ketään muuta kuin lapsiani, joku hirveä kyllästyminen, inho ja oman tilan tarve on vallannut mieleni täysin.
Ikä 37.v -Ap
Lähestyt myös 4-kympin kriisiä - ikäkriisin takia ei pidä hötkyillä. Kerro miehellesi, että tarvit omaa rauhaa ja kai voit esim. mennä lomallekin yksin? Ryhdy lenkkeilemään yksin tms.
Mutta kuka vanhoja muistaa sitä tikulla silmään - tärkeintä on miehesikin kohdalla hänen nykyinen ja etenkin tuleva käytös.
Vaikuttaa kuitenkin sinua ihailevalta, jos niskaankin yllättäen pussaa? Joten yrittäkää vaan puhua asioista ja molemmat korjata toisia häiritseviä tapojanne.
Kaikissa ihmisissä on vikoja - ja ei esim. 4-kymppinen nainen enää nauti suosiota sinkkumarkkinoilla + ehjän perheen etu lapsille, jos eroa mietit. Eikä se sinkkuus ole niin kivaa enää vanhempana kuin mitä nuoren naisena.
Voi olla niinkin, että lasten halit täyttävät hyllyydentarpeesi, joa ylikin - mutta lapsetkin kasvavat ja kohta jo kaihtavat ja lopulta muuttavat omilleen.
Kuuntele Samu Haberin laulamana Irinan Hiljaisuus. Huh huh.