Pakotatteko teinit keräämään marjoja?
Olen kuulemma natsimutsi, nolo ja kohtuuton. Eikä kenenkään muun äidit pakota marjapuskiin.
Mehu maistuu kyllä talvella, mutta jonkun muun täytyisi kerätä viinimarjat puskista.
Kommentit (156)
Lapsena ja teininä vanhemmat pakottivat minut ja sisarukseni poimimaan marjoja. Ei auttanut, vaikka sanoi että pitäisi lukea kokeeseen tai oli muuta tärkeää tekemistä. Nauroivat vaan paskaisesti ja selvästi nauttivat kun saivat pakotettua meidät koko päiväksi marjoja keräämään. Isällä oli tapana ottaa pienin sankko ja lapsille (lukuun ottamatta nuorinta lellikkisisarusta) sitten isot sankot, jotka piti saada täyteen.
Nyt aikuisena olen viime vuosina jopa suostunut lähtemään vanhempieni mukaan lakkasuolle ja käyn itseksenikin keräämässä mm. puolukoita. Mukavaa poimia marjoja ITSELLE ja OMAA TAHTIA. Voi lähteä metsästä pois kun huvittaa, eikä ole niin vakavaa jos astia ei tule täyteen.
Minun äiti pakotti keräämään marjoja ja kitkemään kasvimaata, mutta se ei jalostanut minua millään tavalla, päinvastoin inhoan marjan keräämistä edelleen, vaikka olen 55v.
enkä sen jälkeen ole marjan poimiseen koskenut.
Omia lapsia en ole koskaan pakottanut ja nyt aikuisena ovat tosi innokkaita marjastajia ja keräävät marjapensaista ja niin tekevät myös heidän lapsensa.
Pahinta mitä vanhempi voi tehdä lapselleen on pakottaminen, se vie tekemisen ilon eliniäksi
Vierailija kirjoitti:
Opeta ne teinit keittämään ihania hilloja ja marmeladeja myös.
Sitten jätski- ja keksi- tai kakkubileet.
Itse innostuin jo lapsena kirpeästä herukkahillosta ja teen sitä yhä innoissani. Itse opettelin hillon valmistuksen, koska herukoista tehtiin yleensä vain sitä mehua, josta itse en ole koskaan välittänyt.
Saisko herukkahillon ohjeen:)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mut pakotettiin aikanaan ja päätin jo silloin, että marjan marjaa en aikuisena kerää, oli niin epämiellyttävää. Syön paljon marjoja, mutta ostan kotimaisia marjoja kaupan pakastealtaasta.
Ja luonto kiittää, kun pitää jotain 200 g mustikkapakastetta varten pussittaa se muovipussiin tehtaassa, plus kuljetus...
Ja luonto kiittää kun ostat kaupasta yhtään mitään, kuten vaatteita joita on eri työvaiheissa rahdattu laivalla pitkin maapalloa. Mutta mustikat pitää silti itse kerätä koska ekologisuus.
Kaikki metsämarjat poimitaan itselle ja myyntiin.
Nyt ollaan oltu hillajänkällä. Teinit lähtevät keskenään jo aamuvarhaisella.
Sen verran hyvää tiliä tekevät marjoilla, etenkin hilla-aikaan, että eipä tarvi pakottaa.
Ei herraisä näitä "En pakota teiniä tekemään mitäön epämukavaa mistä ei pidä". Ja sitten ihmetellään miksi toiset eivät halua tehdä töitä, koska eivät ole eläessään joutuneet tekemään mitään itselleen epämiellyttävää. Kaikki pitäis saada tarjottimella naaman eteen.
Vierailija kirjoitti:
Ei herraisä näitä "En pakota teiniä tekemään mitäön epämukavaa mistä ei pidä". Ja sitten ihmetellään miksi toiset eivät halua tehdä töitä, koska eivät ole eläessään joutuneet tekemään mitään itselleen epämiellyttävää. Kaikki pitäis saada tarjottimella naaman eteen.
Toiset ei halua tehdä töitä, koska sosiaaliturva.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oon sanonut että tässä talossa ei tipu ruokaa ennen kuin keräävät marjoja. Itse en ehdi töiden takia niitä poimimaan, eli ilman teinejä marjat hohmetyisi puskiin.
Saa siinä kyllä vähän omia kasvatusmetodejaankin miettiä, jos noin pitää sanoa teinille. Normaalijärkinen teini ymmärtää kyllä kun pyydetään, että poimisitko marjat, kun en töiden takia niitä ehdi poimia ja talvella nekin kyllä maistuu kaikille.
Sulla ei taida hetkeen olla ollut teinejä.
Juu samaa mietin, tai sitten hänellä on vaan kilttejä ja tottelevaisia teinityttöjä. Pojista taitaa suuri osa olla melko omapäisiä teineinä, enemmän kuin tytöissä. Ei siinä ole kasvattamattomuudesta kyse, vaan teiniangstista, joka menee ohi kyllä suurimmalla osalla, kun ik'
Poikia ovat lapseni, mutta kieltämättä ovat aina olleet kilttejä. :) Ja nuorempikin on vasta 22 joten, ei siitä teini-iästä niin kauan ole, kuten jo heti kerroin sitä kysyttäessä.
Vierailija kirjoitti:
Ei herraisä näitä "En pakota teiniä tekemään mitäön epämukavaa mistä ei pidä". Ja sitten ihmetellään miksi toiset eivät halua tehdä töitä, koska eivät ole eläessään joutuneet tekemään mitään itselleen epämiellyttävää. Kaikki pitäis saada tarjottimella naaman eteen.
Pakottamisella ja käskyttämällä ei saavuteta mitään pysyvää, se huomattiin työelämässä jo 70-luvulla, jos haluaa hyviä tuloksia. Vaan se on paras tapa tappaa työnilon ja luovuuden.
Sama pätee myös kouluun ja kotiin. Vanhemmat ihmiset muistavat käsityötunnit, kun koulussa käsityötunnilla tehtiin ristipistotöitä tai villasukkia ja juuri ne, jotka kokivat ne epämieluisaksi, eivät aikuisena ole koskeneet kutimiin.
Teiniaika on vielä osa aikuiseksi kasvamista ja taitojen oppiminen tulisi lähteä ilon kautta, ilman pakottamista.
Ja luulisi tuon jokaisen tämänpäivän vanhemman ymmärtävän ja tietävän, kun tietoa on kaikkialla saatavilla. Mutta näköjään asenteet elävät syvällä. Eikä ihme, kun tutkimusten mukaan lapsen luovuudesta on vain rippeet jäljellä, kun täyttävät 10v kun vanhemmat omalla asenteellaan ovat ne tappaneet.
Omat lapseni on jo aikuisia ja lapsellisia, mutta en ole pakottanut lapsena heitä marjastamaan tai tekemään kotitöitä vaan he ovat saaneet tehdä sen mitä ovat halunneet ja se on myös tuottannut tulosta, kun näen kasvatukseni tulokset. Heistä on kasvanut aktiivia aikuisia ja hyviä vanhempia, eivätkä suinkaan ole sossun asiakkaita.
Pakottamisella ja käskyttämällä ei saada mitään tulosta, päinvastoin, se aiheuttaa vain inhoa.
Miten tällainen pakottaminen tapahtuu? Viedään teini keskelle metsää joo, mut mitäs sen jälkeen?
Ei meillä mitään tapahdu, jos siitä ei maksa. Ja tarkoitan todella, että ei tapahdu ainakaan mitä halusit. Kun määräsin 14-vuotiaan raivaamaan huoneensa lattian tyhjäksi ja pyyhkimään pölyt, hän kysyi, paljonko saa siitä. Sanoin, etten maksa mitään ja sen jälkeen huusin, että minä en ala koko taloa joka viikko siivota yksin ja jos ei kelpaa minun imurointi- ja lattianpesuapuni, niin sitten hän saa hoitaa koko siivouksen itse omassa huoneessaan. Muutaman tunnin murjotuksen jälkeen siellä oli lattialta raivattu paperit, pelit, ohjaimet, Aku ankat, pikkulegot. Kävin imuroimassa ja pesemässä lattian. Kun kurkkasin kaappiin, näin, että sinne oli ahdettu suoraan kaikki lattialta. Siis kaikki törky yhdessä läjässä. Sanoin tälle angstiteinille, että jos saat kaikki siististi omille paikoilleen ja roskat roskiin, maksan leffalipun. Kelpasi diili. Peli on menetetty. Mustikoista maksoin viime vuonna 5€ litralta, kun tämä sama teini kävi ystävänsä kanssa metsässä. En muista, tuliko niitä 4 vai 5 litraa, puolen sankoin verran ehkä. Ainakin olivat poissa pelaamasta.
Tuo kannustus ja kaikesta (teinin mielestä) inhottavasta työstä jonkun palkkion saaminen näkyy kyllä työmailla. Jos ei ole ikinä joutunut tekemään mitään inhottavaa ilman, että siitä on jonkin palkkion saanut niin sellaisesta ei työelämään ole. Näitä on nähty niin paljon. Oma-alotteisuutta ei ole minkäänlaista, vaan kaikki tehtävät pitää käskeä erikseen. Sitten kun on jokin mikä ei miellytä niin kysytään, että "mitäs mä tästä sitten saan, jos teen tän?". Öö, et mitään normipalkkaa ihmeempää, se on sinun duunis?!
Sen sijaan ne, jotka ovat joutuneet osallistumaan kotitöihin yms. ihan ilman rahapalkkiota, muun perheen mukana (mikä minusta on itsestäänselvyys, että lapsille ei kotitöistä makseta, kun ne kuuluvat yhtälailla kaikille) niin he ovat oma-alotteisia eivätkä käy niskottelemaan ikävämmistäkään tehtävistä. Koska ovat koko ikänsä eläneet niin, että kaikki osallistuvat eikä ketään siitä erikseen "palkita". Lopettakaa nyt se teinien paapominen ja erityisesti se "kannustuksen" antaminen, aiheutatte vain hallaa tuleva varten. Toki jos haluatte tehdä teinistänne mukavuudenhaluista, kaikista tehtävistä erikseen rahaa kinuavan aikuisen niin oma on häpeänne.
Kymmenen minuutin ukkoskuuro saa jo jopoilevan hysteeriseksi ja ajamaan tuhatta ja sataa takaisin kotiin kun paita kastuu...
Sama kun on paljastettu pikku-ääliksen päänaukominen naapuristaan, ja pikku-äälis huomaa muiden aloitteesta jääneensä kiinni, äälikselle tulee itku muustakin kuin hankitun kaappipuudelin raapaisusta ja paniikissa pentu selittää "että tuo... (josta puhun pa ta ja häiritsen tämän rauhaa) on kauhean vaarallinen"..
Vierailija kirjoitti:
Nykyään kun ei teineiltä vaadita mitään.
Vanhemmat eivät omista lapsiaan.
Vierailija kirjoitti:
Oon sanonut että tässä talossa ei tipu ruokaa ennen kuin keräävät marjoja. Itse en ehdi töiden takia niitä poimimaan, eli ilman teinejä marjat hohmetyisi puskiin.
Oma vikasi että olet ostanut marjapuskia pihaasi. Meillä marjat ja soseet ostetaan kaupasta. Ei maksa juuri mitään. Jättää yhden baari-illan väliin niin vuoden soseet ja marjat on sillä kustannettu.
Pakottaminenhan on heikon pelkurin tapa johtaa.
Teininä vanhenpani tekivät selväksi että jos en auta poimimaan marjoja niin sitten jää piiraat ja mehut saamatta. En sitten juonut mehua enkä piirasta ja oltiin kaikki tyytyväisiä.
Meidän perheessä marjanpominta on kotityö. Kotityöt kuuluu kaikille perheenjäsenille. Jokainen osallistuu pienestä pitäen kykyjensä mukaan.
Jo lapsikin ymmärtää, että perhe on yhteinen yritys, jonka hyvinvoinnin eteen kannattaa kaikkien ponnistella.
Ei tulisi mieleenkään 'pakottaa'! Mielestäni koko idea perheestä on vinksahtanut, jos pitää teinejä pakottaa!
Mitenköhän tuollaiset teinit, joille pensamarjojen poiminen on ylivoimaista, ajattelevat pärjätä kodin ulkopuolella?
Enkä syytä teinejä. Kyllä vika on vanhemmissa ja vanhemmuuden puuttumisesta!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oon sanonut että tässä talossa ei tipu ruokaa ennen kuin keräävät marjoja. Itse en ehdi töiden takia niitä poimimaan, eli ilman teinejä marjat hohmetyisi puskiin.
Oma vikasi että olet ostanut marjapuskia pihaasi. Meillä marjat ja soseet ostetaan kaupasta. Ei maksa juuri mitään. Jättää yhden baari-illan väliin niin vuoden soseet ja marjat on sillä kustannettu.
No on sulla kalliit baari-illat. Meille ostettiin 120 eurolla mansikoita ja 70 eurolla mustikoita pakastimeen. Yleensä teen kotimaisista omenoista sokeritonta sosetta pakastimeen. Ihan säästön vuoksi poimitaan myös viinimarjoja itse pakastimeen, ettei ihan kaikkea tarvitse ostaa.
Mut pakotettiin lapsena enkä sen jälkeen oo marjan marjaa poiminut. Ostan mansikat, mustikat, vadelmat ja karhunvatukat tuttavilta poimittuina ja siivottuina. Happamia viinimarjoja en ees kaipaa, yök!