Sosionomi-työn & alan huonot puolet!

Muutama vuosi sitten sairaanhoitajat koohkasivat lähihoitajien työstä. Nämä kun heidä mielestään olivat vain pyllyjen pyyhintään ja lakanoiden vaihtoon sopivia. Sitten kun lähihoitajat kykenivät muuhunkin, alkoi jumalaton parku, että "nyt ne tekee meidän työt". Nyt näkyy olevan vuorossa sosionomit. Lääkäreidenkin työt heille näyttävät olevan helppoja. Eihän sekään sitten mitään rakettitiedettä ole. Mikä siinä on, että sairaanhoitajat eivät näy sopeutuvan moniammatilliseen tiimityöhön, vaan heidän pitää saada päteä kaikessa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä en yksinkertaisesti ymmärrä sitä sosionomin työnkuvaa.. siis päiväkodissa samat hommat osaa lastenhoitaja ja/tai lastentarhanopettaja. Hoivakodeissa ja asumiskeskuksissa lähihoitaja osaa samat asiat. Psyk. Paikoissa psykiatriset sairaanhoitajat osaa samat asiat. Kelassa työskentelee sosionomien hommissa esim. Sairaanhoitajia. Sitten tietysti monissa hommissa on ensisijaisesti sosiaalityöntekijä, esim. Sairaaloissa.

Eli mulle vaan jää epäselväksi se, että missä hommissa sosionomi on korvaamaton? Mikä asia on sellainen, jonka vain sosionomi osaa? Missä työpaikassa hakijan täytyy ehdottomasti olla nimenomaan sosionomi?

En halua vähätellä alaa. Tottakai sosiaaliala on tosi tärkeä, ja toivon että teette työtänne sydämellä. Silti mietin ihan tosissani tätä, että missä sosionomi on täysin korvaamaton?

Sosionomin tehtävä on tuntea sosiaalihuoltolaki sekä muu omaa erikoistumisalaa koskeva lainsäädäntö, ja huolehtia siitä että asiakas on tietoinen omista sosiaalipalveluihin liittyvistä oikeuksistaan. Sosionomin asiakkailla on yleensä sosiaalisia ongelmia tai toimintakyky jollain tapaa laskenut, ja sosionomin tehtävä on auttaa tällaista ihmistä pärjäämään yhteiskunnassa joko niin että se ihminen pääsee taas itse tilanteensa herraksi ja/tai niin että elämänlaatu on mahdollisimman hyvä.

Oma tietämykseni sosiaalialasta on  aikuissosiaalityön puolella, ja siellä asiakkailla voi olla esimerkiksi asunnottomuutta, päihde- ja mielenterveysongelmia, kriisejä, hyväksikäyttöä, yksinäisyyttä ja syrjäytymistä, pitkään jatkunutta köyhyyttä, oikeastaan ikinä ei voi etukäteen tietää että mitä. Moni asiakas tarvitsee useitakin sosiaalipalveluita tuekseen, ja ihan sitä että on ihminen joka konkreettisesti selittää mitä ne tarkoittavat, tsemppaa ja vaikka ihan vie se ihmisen paikanpäälle. Työnjako sosiaalityöntekijän ja sosiaaliohjaajan kanssa ainakin pitäisi mennä niin, että sosiaalityöntekijä tekee laajemman kartoituksen ja mahdolliset päätökset, ja sosiaaliohjaaja on se henkilö joka käytännössä auttaa asiakasta pärjäämään. Siinä hommassa on tärkeää tietää mitä tekee, ei niin että toimitaan asiakkaan puolesta, vaan niin että asiakas oppii uskomaan ja luottamaan omiin kykyihinsä ja siihen että pärjää itse. Puhutaan esimerkiksi positiivisesta muutostyöstä. Tavoite on että asiakas oppii itse vastaamaan itsestään, ja sosionomin tehtävänä on olla siinä "taustatukena. Tätä varten on olemassa paljon ammatillisia menetelmiä, joita käytetään työssä tietoisesti. Ainakin Metropoliassa koko opintojen viitekehyksenä on sosiaalipedagogiikka.

Sairaanhoidolla ei ole edellä mainitun kanssa juuri mitään tekemistä, ja on täysin älytöntä sotkea sairaanhoito keskusteluun sosiaalialasta. Fyysinen ja psyykkinen terveys ja sairaus ovat osa ihmisen hyvinvointia, minkä takia on hyvä tehdä moniammatillista yhteistyötä asiakkaan elämäntilanteen parantamiseksi, mutta sairaanhoitajan työllä ei ole sen enempää tekemistä sosionomin työn kanssa kuin vaikka kokin työllä tarjoilijan työn kanssa. Luulen että tällä palstalla on muutama henkilö, jotka nämä asiat nyt jotenkin sekoittavat keskenään, ja esittävät niitä kommentteja siitä että sairaanhoitaja voi kurssin käytyään olla sosionomi puuttellisen ymmärryksensä takia.

Sinänsä kyllä ymmärrän että sosionomin työnkuvan hahmottaminen on hankalaa ja sitä olisi oikein tarpeellista selkiyttää. Itse ajattelisin että se on tarpeellinen nimen omaan sosiaalityöntekijän työparina niin, että sosionomi on se joka vie sosiaalipolitiikan ja hyvinvoinnin teoreettisen tietämyksen sinne asiakkaan elämän käytännön arjen tasolle. Tässä on varmasti vielä paljon kehitettävää, mutta sairaanhoitajat kannattaa nyt tästä keskustelusta unohtaa.

Mutta.se on totta, että monissa sosionomin työpaikoissa voi olla myös sairaanhoitaja.

Sosionomi taas ei todellakaan voi olla sairaanhoitajaa korvaamassa.

Ei ne sairaanhoitajat ole siellä korvaamassa sosiaalialan työtä, vaan täydentämässä sen tiimin osaamista. Vähän niin kuin sosiaali- tai päihdetyöntekijöitä voi olla sairaaloissa ja terkkareissa täydentämässä niitä palveluja. Se että on moniammatillisia tiimejä ei tarkoita sitä että sen tiimin jäsenet osaisivat toistensa työt, vaan päin vastoin, he osaavat hyvin sen omansa ja asiakas hyötyy paljon enemmän.

Vierailija kirjoitti:

Joku sanoi täällä opiskelevansa sosionomi ja sairaanhoitaja molemmat. Sehän ei ole mahdollista virallisesti.ainoastaan yhtä tutkintoa voi opiskella kerralla.

Voi opiskella kahta tutkintoa, jos ne on aloitettu eri lukuvuosina. Sitä en tosin tiedä, miten tuo käytännössä juuri noiden koulutusten kohdalla onnistuu, sillä molempiin sisältyy paljon harjoitteluja ja läsnäolovelvoitteisia luentoja, eikä opintojaksojakaan yleensä pysty suorittamaan missä tahansa järjestyksessä.

Vierailija kirjoitti:

Joku sanoi täällä opiskelevansa sosionomi ja sairaanhoitaja molemmat. Sehän ei ole mahdollista virallisesti.ainoastaan yhtä tutkintoa voi opiskella kerralla.

Tuota mietin itsekin, kun käsittääkseni yksi opiskelupaikka/per hakija -on kai hetken jo ollut voimassa.

Vierailija kirjoitti:

Muutama vuosi sitten sairaanhoitajat koohkasivat lähihoitajien työstä. Nämä kun heidä mielestään olivat vain pyllyjen pyyhintään ja lakanoiden vaihtoon sopivia. Sitten kun lähihoitajat kykenivät muuhunkin, alkoi jumalaton parku, että "nyt ne tekee meidän työt". Nyt näkyy olevan vuorossa sosionomit. Lääkäreidenkin työt heille näyttävät olevan helppoja. Eihän sekään sitten mitään rakettitiedettä ole. Mikä siinä on, että sairaanhoitajat eivät näy sopeutuvan moniammatilliseen tiimityöhön, vaan heidän pitää saada päteä kaikessa?

Saman olen huomannut. Koko sotepuolen voisi näiden mielestä ilmeisesti tiivistää sairaanhoitajakoulutukseen 👍

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä en yksinkertaisesti ymmärrä sitä sosionomin työnkuvaa.. siis päiväkodissa samat hommat osaa lastenhoitaja ja/tai lastentarhanopettaja. Hoivakodeissa ja asumiskeskuksissa lähihoitaja osaa samat asiat. Psyk. Paikoissa psykiatriset sairaanhoitajat osaa samat asiat. Kelassa työskentelee sosionomien hommissa esim. Sairaanhoitajia. Sitten tietysti monissa hommissa on ensisijaisesti sosiaalityöntekijä, esim. Sairaaloissa.

Eli mulle vaan jää epäselväksi se, että missä hommissa sosionomi on korvaamaton? Mikä asia on sellainen, jonka vain sosionomi osaa? Missä työpaikassa hakijan täytyy ehdottomasti olla nimenomaan sosionomi?

En halua vähätellä alaa. Tottakai sosiaaliala on tosi tärkeä, ja toivon että teette työtänne sydämellä. Silti mietin ihan tosissani tätä, että missä sosionomi on täysin korvaamaton?

Sosionomin tehtävä on tuntea sosiaalihuoltolaki sekä muu omaa erikoistumisalaa koskeva lainsäädäntö, ja huolehtia siitä että asiakas on tietoinen omista sosiaalipalveluihin liittyvistä oikeuksistaan. Sosionomin asiakkailla on yleensä sosiaalisia ongelmia tai toimintakyky jollain tapaa laskenut, ja sosionomin tehtävä on auttaa tällaista ihmistä pärjäämään yhteiskunnassa joko niin että se ihminen pääsee taas itse tilanteensa herraksi ja/tai niin että elämänlaatu on mahdollisimman hyvä.

Oma tietämykseni sosiaalialasta on  aikuissosiaalityön puolella, ja siellä asiakkailla voi olla esimerkiksi asunnottomuutta, päihde- ja mielenterveysongelmia, kriisejä, hyväksikäyttöä, yksinäisyyttä ja syrjäytymistä, pitkään jatkunutta köyhyyttä, oikeastaan ikinä ei voi etukäteen tietää että mitä. Moni asiakas tarvitsee useitakin sosiaalipalveluita tuekseen, ja ihan sitä että on ihminen joka konkreettisesti selittää mitä ne tarkoittavat, tsemppaa ja vaikka ihan vie se ihmisen paikanpäälle. Työnjako sosiaalityöntekijän ja sosiaaliohjaajan kanssa ainakin pitäisi mennä niin, että sosiaalityöntekijä tekee laajemman kartoituksen ja mahdolliset päätökset, ja sosiaaliohjaaja on se henkilö joka käytännössä auttaa asiakasta pärjäämään. Siinä hommassa on tärkeää tietää mitä tekee, ei niin että toimitaan asiakkaan puolesta, vaan niin että asiakas oppii uskomaan ja luottamaan omiin kykyihinsä ja siihen että pärjää itse. Puhutaan esimerkiksi positiivisesta muutostyöstä. Tavoite on että asiakas oppii itse vastaamaan itsestään, ja sosionomin tehtävänä on olla siinä "taustatukena. Tätä varten on olemassa paljon ammatillisia menetelmiä, joita käytetään työssä tietoisesti. Ainakin Metropoliassa koko opintojen viitekehyksenä on sosiaalipedagogiikka.

Sairaanhoidolla ei ole edellä mainitun kanssa juuri mitään tekemistä, ja on täysin älytöntä sotkea sairaanhoito keskusteluun sosiaalialasta. Fyysinen ja psyykkinen terveys ja sairaus ovat osa ihmisen hyvinvointia, minkä takia on hyvä tehdä moniammatillista yhteistyötä asiakkaan elämäntilanteen parantamiseksi, mutta sairaanhoitajan työllä ei ole sen enempää tekemistä sosionomin työn kanssa kuin vaikka kokin työllä tarjoilijan työn kanssa. Luulen että tällä palstalla on muutama henkilö, jotka nämä asiat nyt jotenkin sekoittavat keskenään, ja esittävät niitä kommentteja siitä että sairaanhoitaja voi kurssin käytyään olla sosionomi puuttellisen ymmärryksensä takia.

Sinänsä kyllä ymmärrän että sosionomin työnkuvan hahmottaminen on hankalaa ja sitä olisi oikein tarpeellista selkiyttää. Itse ajattelisin että se on tarpeellinen nimen omaan sosiaalityöntekijän työparina niin, että sosionomi on se joka vie sosiaalipolitiikan ja hyvinvoinnin teoreettisen tietämyksen sinne asiakkaan elämän käytännön arjen tasolle. Tässä on varmasti vielä paljon kehitettävää, mutta sairaanhoitajat kannattaa nyt tästä keskustelusta unohtaa.

Sosionomi ei ole työ, vaan tutkinto vähän samaan tapaan kuin tradenomikin. Sairaanhoitaja on tutkinto ja työ. 

Joissakin sosionomitutkinnoissa (nuorisotyönohjaaja) valmistutaan vetämään rippikouluja, minihartauksia, ymmärtämään nuorisokulttuuria ja suunnittelemaan kerhotoimintaa, jolloin opintoihin kuuluu paljon teologiaa ja ohjaamisjuttuja sekä yksittäisiä sosiaalialan kursseja esim.päihdetyöstä. Toisaalta tähänkään ei tarvita sosionomitutkintoa, vaan myös yhteisöpedagogin paperit käy. 

Sitten on sosionomikoulutusta, joka painottuu rikosseuraamusalaan ja ihan tavallista sosionomikoulutusta, joka ei painotu mihinkään tai opiskelija päättää itse valintojen pohjalta. 

Myös terveysalan AMK tutkinto voi olla pohjana sosiaaliohjaajan työlle, mutta näin harvemmin on. Tätä selittää se, että terveysalan ihminen eli esim.fysioterapeutti voi työllistyä lisäksi omalle alalle, mutta sosionomikoulun käynyt tuskin voi ruveta fysioterapeutiksi tai sairaanhoitajaksi. Käytännössä osaamisen osalta suurin ero tulee varmaan työkokemuksen kautta, koska terveysalan ihminenkin voisi ehkä pikkuperehdytyksellä tehdä sosiaaliohjaajan työtä, mutta yksi ihminen ei voi tehdä kaikkien töitä ja vuosien työn ja alan seuraamisen kautta se sosiaalialan tutkinnon käynyt urautuu siihen omaan työhönsä ja tulee siinä selvästi pätevämmäksi. 

Mä mielelläni opiskelisin sairaanhoitajaksi tai terveydenhoitajaksi, mutta en kestä verta tai piikkejä. Siksi olen hakenut sosionomiksi, mutta koittanut miettiä senkin tilalle jtn muuta, kun kuullut niin paljon huonoa. 

Päivän naurut sai :D piristi lääkärisnaista..

Mies 29v plus 1v miettii kirjoitti:

Myös terveysalan AMK tutkinto voi olla pohjana sosiaaliohjaajan työlle, mutta näin harvemmin on. Tätä selittää se, että terveysalan ihminen eli esim.fysioterapeutti voi työllistyä lisäksi omalle alalle, mutta sosionomikoulun käynyt tuskin voi ruveta fysioterapeutiksi tai sairaanhoitajaksi. Käytännössä osaamisen osalta suurin ero tulee varmaan työkokemuksen kautta, koska terveysalan ihminenkin voisi ehkä pikkuperehdytyksellä tehdä sosiaaliohjaajan työtä, mutta yksi ihminen ei voi tehdä kaikkien töitä ja vuosien työn ja alan seuraamisen kautta se sosiaalialan tutkinnon käynyt urautuu siihen omaan työhönsä ja tulee siinä selvästi pätevämmäksi. 

Kyllä tuota selittää ennemmin sosiaalialan ammattihenkilölaki, joka suurimmassa osassa sosiaaliohjaajan työpaikkailmoituksiakin mainitaan, "Kelpoisuusvaatimuksena on sosiaalihuollon ammattihenkilöistä annetun lain (817/2015) 8 §:n mukainen kelpoisuus." Sosiaalialan ammatit ovat yhtä lailla nimikesuojattuja ja Valviran valvomia kuin terveydenhuoltoalan ammatitkin.

Mies 29v plus 1v miettii kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä en yksinkertaisesti ymmärrä sitä sosionomin työnkuvaa.. siis päiväkodissa samat hommat osaa lastenhoitaja ja/tai lastentarhanopettaja. Hoivakodeissa ja asumiskeskuksissa lähihoitaja osaa samat asiat. Psyk. Paikoissa psykiatriset sairaanhoitajat osaa samat asiat. Kelassa työskentelee sosionomien hommissa esim. Sairaanhoitajia. Sitten tietysti monissa hommissa on ensisijaisesti sosiaalityöntekijä, esim. Sairaaloissa.

Eli mulle vaan jää epäselväksi se, että missä hommissa sosionomi on korvaamaton? Mikä asia on sellainen, jonka vain sosionomi osaa? Missä työpaikassa hakijan täytyy ehdottomasti olla nimenomaan sosionomi?

En halua vähätellä alaa. Tottakai sosiaaliala on tosi tärkeä, ja toivon että teette työtänne sydämellä. Silti mietin ihan tosissani tätä, että missä sosionomi on täysin korvaamaton?

Sosionomin tehtävä on tuntea sosiaalihuoltolaki sekä muu omaa erikoistumisalaa koskeva lainsäädäntö, ja huolehtia siitä että asiakas on tietoinen omista sosiaalipalveluihin liittyvistä oikeuksistaan. Sosionomin asiakkailla on yleensä sosiaalisia ongelmia tai toimintakyky jollain tapaa laskenut, ja sosionomin tehtävä on auttaa tällaista ihmistä pärjäämään yhteiskunnassa joko niin että se ihminen pääsee taas itse tilanteensa herraksi ja/tai niin että elämänlaatu on mahdollisimman hyvä.

Oma tietämykseni sosiaalialasta on  aikuissosiaalityön puolella, ja siellä asiakkailla voi olla esimerkiksi asunnottomuutta, päihde- ja mielenterveysongelmia, kriisejä, hyväksikäyttöä, yksinäisyyttä ja syrjäytymistä, pitkään jatkunutta köyhyyttä, oikeastaan ikinä ei voi etukäteen tietää että mitä. Moni asiakas tarvitsee useitakin sosiaalipalveluita tuekseen, ja ihan sitä että on ihminen joka konkreettisesti selittää mitä ne tarkoittavat, tsemppaa ja vaikka ihan vie se ihmisen paikanpäälle. Työnjako sosiaalityöntekijän ja sosiaaliohjaajan kanssa ainakin pitäisi mennä niin, että sosiaalityöntekijä tekee laajemman kartoituksen ja mahdolliset päätökset, ja sosiaaliohjaaja on se henkilö joka käytännössä auttaa asiakasta pärjäämään. Siinä hommassa on tärkeää tietää mitä tekee, ei niin että toimitaan asiakkaan puolesta, vaan niin että asiakas oppii uskomaan ja luottamaan omiin kykyihinsä ja siihen että pärjää itse. Puhutaan esimerkiksi positiivisesta muutostyöstä. Tavoite on että asiakas oppii itse vastaamaan itsestään, ja sosionomin tehtävänä on olla siinä "taustatukena. Tätä varten on olemassa paljon ammatillisia menetelmiä, joita käytetään työssä tietoisesti. Ainakin Metropoliassa koko opintojen viitekehyksenä on sosiaalipedagogiikka.

Sairaanhoidolla ei ole edellä mainitun kanssa juuri mitään tekemistä, ja on täysin älytöntä sotkea sairaanhoito keskusteluun sosiaalialasta. Fyysinen ja psyykkinen terveys ja sairaus ovat osa ihmisen hyvinvointia, minkä takia on hyvä tehdä moniammatillista yhteistyötä asiakkaan elämäntilanteen parantamiseksi, mutta sairaanhoitajan työllä ei ole sen enempää tekemistä sosionomin työn kanssa kuin vaikka kokin työllä tarjoilijan työn kanssa. Luulen että tällä palstalla on muutama henkilö, jotka nämä asiat nyt jotenkin sekoittavat keskenään, ja esittävät niitä kommentteja siitä että sairaanhoitaja voi kurssin käytyään olla sosionomi puuttellisen ymmärryksensä takia.

Sinänsä kyllä ymmärrän että sosionomin työnkuvan hahmottaminen on hankalaa ja sitä olisi oikein tarpeellista selkiyttää. Itse ajattelisin että se on tarpeellinen nimen omaan sosiaalityöntekijän työparina niin, että sosionomi on se joka vie sosiaalipolitiikan ja hyvinvoinnin teoreettisen tietämyksen sinne asiakkaan elämän käytännön arjen tasolle. Tässä on varmasti vielä paljon kehitettävää, mutta sairaanhoitajat kannattaa nyt tästä keskustelusta unohtaa.

Sosionomi ei ole työ, vaan tutkinto vähän samaan tapaan kuin tradenomikin. Sairaanhoitaja on tutkinto ja työ. 

Joissakin sosionomitutkinnoissa (nuorisotyönohjaaja) valmistutaan vetämään rippikouluja, minihartauksia, ymmärtämään nuorisokulttuuria ja suunnittelemaan kerhotoimintaa, jolloin opintoihin kuuluu paljon teologiaa ja ohjaamisjuttuja sekä yksittäisiä sosiaalialan kursseja esim.päihdetyöstä. Toisaalta tähänkään ei tarvita sosionomitutkintoa, vaan myös yhteisöpedagogin paperit käy. 

Sitten on sosionomikoulutusta, joka painottuu rikosseuraamusalaan ja ihan tavallista sosionomikoulutusta, joka ei painotu mihinkään tai opiskelija päättää itse valintojen pohjalta. 

Myös terveysalan AMK tutkinto voi olla pohjana sosiaaliohjaajan työlle, mutta näin harvemmin on. Tätä selittää se, että terveysalan ihminen eli esim.fysioterapeutti voi työllistyä lisäksi omalle alalle, mutta sosionomikoulun käynyt tuskin voi ruveta fysioterapeutiksi tai sairaanhoitajaksi. Käytännössä osaamisen osalta suurin ero tulee varmaan työkokemuksen kautta, koska terveysalan ihminenkin voisi ehkä pikkuperehdytyksellä tehdä sosiaaliohjaajan työtä, mutta yksi ihminen ei voi tehdä kaikkien töitä ja vuosien työn ja alan seuraamisen kautta se sosiaalialan tutkinnon käynyt urautuu siihen omaan työhönsä ja tulee siinä selvästi pätevämmäksi. 

Älä nyt puhu asiasta josta et tiedä.

Sosionomi on tutkintonimike ja ammattinimike. Sosionomiksi nimitetään ihmistä joka tekee sosiaalialan työtä sosionomin tutkinto- ja ammattinimikkeellä.   Lisätietoja esim. Valviran sivulta http://www.valvira.fi/sosiaalihuolto/sosiaalihuollon-ammattioikeudet/so…;

Nuorisotyönohjaaja on virkanimike, ja sosionomi voi hakea nuorisotyönohjaajan virkaan. Eli on olemassa työtehtäviä, joihin voi hakea sosionomien lisäksi muitakin mmattilaisia joilla on työtehtävään soveltuva koulutus, niin kuin nyt muillakin aloilla usein on.  Muita virka- tai työnimikkeitä, joihin töihin voi hakea useammalla soveltuvalla tutkinnolla (myös sosionomin), on ainakin ollut asumispalveluyksikön ohjaaja, päiväkohdin ohjaaja, lastentarhanopettaja tai vaikka järjestötyöntekijä. Joitain töitä on voinut tehdä eri koulutuksella määräaikaisesti epäpätevänä. Työnimikkeestä ja sen työn vaativuuden määrittelystä riippuu se, millä tutkintonimikkeillä siihen voidaan ihmisiä palkata.

Lakisääteistä sosiaalialan työtä tekevän sosiaaliohjaajan virkaa taas ei voi hoitaa muut kuin ne, joille Valvira on myöntänyt oikeuden harjoittaa sosionomin tai geronomin ammattia laillistettuna ammattihenkilönä. Valviran hyväksymät sosiaalialan koulutukset ovat sosionomi (AMK) -tutkinto ja 

geronomi (AMK) -tutkinto, ja vanhentuneet vastaavat tutkinnot ajalta jolloin ei vielä koulutettu sosionomeja sekä diakonin tutkinto, johon sisältyy sosiaaliohjaajan koulutus.

Eri alan ihminen ei siis todellakaan voi harjoittaa lakisääteistä sosionomin työtä "pikkuperehdytyksellä", mutta on olemassa työnimikkeitä, joihin voi hakea usealla eri koulutuksella, niin sote-alalla kuin muillakin aloilla. 

Kertoo myös aikalailla siitä sosiaalipuolen tietämyksestä, jos näiden mielestä mm. lastensuojelun, aikuissosisaalityön jne. osaamisen voisi suorittaa jonain pienenä pikakurssina sh-opintojen ohessa.

Täällä on aika monessa viestissä vähän glorifioitu sh:n ammattia. Olen terveydenhoitaja (eli on myös sh:n pätevyys) ja haluaisin nyt kertoa muutaman jutun:

- Heti ekana opiskeluvuonna revitään työelämään? No joo, lähärin hommia on mahdollista tehdä. Sh:n sijaisuutta voi tehdä vasta noin parin vuoden opintojen jälkeen. Tietysti voit tehdä aiemminkin, jos suoritat opintojasi nopeampaan tahtiin.

- Harjoittelupaikoista on kova kilpailu ja varsinkin opintojen alkuvaiheessa niiden saaminen voi olla hankalaa. Jobiili-järjestelmä, josta julkisen puolen harkkapaikat pääasiassa varataan, on täysi susi. Se kaatuu joka kerta, kun harkkapaikat aukeavat. Joku saa hyvällä tuurilla varattua niitä harkkaviikkoja, osa jää nuolemaan näppejään.

- Harjoittelua on opiskeluaikana todella paljon. Harkkaviikot ovat yleensä aivan yhtä väsyttäviä kuin työviikot tai pahempiakin, jos uutta opittavaa on paljon. Palkkaa niistä ei toki saa. Ohjaajia löytyy laidasta laitaan, kaikki eivät ole niin mukavia, eikä kaikkien kanssa kemiat kohtaa. Mulle sattui opiskeluaikana mm. yksi aivan painajaismaisen kamala ohjaaja ja yksi sellainen harkkapaikka, jossa en saanut tehdä juuri mitään. Harkan pituus saattaa hyvinkin olla vaikka seitsemän viikkoa (tai enemmänkin) ja paskassa paikassa paskan ohjaajan kanssa se voi tuntua ikuisuudelta.

- Jotkut työpaikat ovat oikeasti ihan maanpäällisiä helvettejä. Harkkapaikat voivat myös olla. Ilmapiiriongelmia, syrjintää, kiusaamista, kiirettä, hankalia asiakkaita ja omaisia, vuorotyötä... Tätä eivät kaikki jaksa, mitä en ollenkaan ihmettele. Pelkästään varman työpaikan toivossa hoitoalalle ei kannata lähteä. Toki sitten on niitä hyviä työpaikkoja, joissa on ihania työkavereita, hyvä tiimihenki ja muutenkin hyvät olosuhteet.

- Th:n työ on kevyempää ja helpompaa kuin sh:n? Ei välttämättä. Ylikuormitettuja mekin monesti ollaan. Varsinkin heti valmistumisen jälkeen on otettava sitä työtä, mitä on tarjolla, vaikka se ei niin mieleistä olisikaan.

- Kaikilla ei kroppa kestä. Viimeistään ikääntyessä alkaa tulla jos jonkinlaista tule-vaivaa ja työtapaturmiakin sattuu. Ei varmaan tarvitse erikseen mainita, että työuupumus ja loppuunpalaminen ovat myös aika yleisiä.

Vierailija kirjoitti:

Kertoo myös aikalailla siitä sosiaalipuolen tietämyksestä, jos näiden mielestä mm. lastensuojelun, aikuissosisaalityön jne. osaamisen voisi suorittaa jonain pienenä pikakurssina sh-opintojen ohessa.

Näin on. Onneksi suurin osa työni kautta tuntemistani ammattilaisista, sosiaalityöntekijöistä, sosionomeista ja sairaanhoitajista sekä muista sote -alan työntekijöistä ymmärtävät eri ammattinimikkeiden merkityksen ja kunnioittavat toistensa osaamista. Tekevät jopa yhteistyötä. En ole tavannut yhtään sairaanhoitajaa joka luulisi voivansa hoitaa työni jonkun pikakurssin käymällä. Luulen ja ainakin toivon että tämä nyt on ennemmin joku vauvapalstan ilmiö kuin oikea työelämän ilmiö.

Jotain rajaa nyt sairaanhoitajien hybrikseen, kiitos! Tiedän mistä puhun, sillä oma koulutukseni on sairaan-/terveydenhoitaja AMK ja sosiaalityöntekijä VTM. 

Tällä hetkellä työskentelen vammaispalveluissa sosiaalityöntekijänä, ja työparinani on sosionomi. Vammaispalveluissa korostuu hallinnollinen ja lakiosaaminen (vammaispalvelulaki, kehitysvammalaki, sosiaalihuoltolaki ja hallintolaki). Missään nimessä esim. sosionomin työtä tiimissäni ei pystyisi sairaan- tai terveydenhoitaja tekemään. Saati että pystyisin itse tekemään nykyistä työtäni sosiaalityöntekijänä hoitajan koulutuksella.

Toki työssä tarvitaan myös hyviä vuorovaikutus- ja asiakastyön taitoja, joita kaikilla ihmissuhde- ja auttamisalan työntekijöillä pitää olla - niin hoitajilla, sosionomeilla kuin sosiaalityöntekijöilläkin. Kuitenkin työn lähtökohta on päätöksenteko sosiaalipalveluiden suhteen. Samoin kuin esim. aikuissosiaalityössä, jossa sosionomeilla on niin ikään oma vanha asemansa. Lastensuojelu on myös pitkälti lainsäädännön ohjaamaa eikä työllä lastensuojelulaitoksessa pitäisi olla mitään tekemistä varsinaisen terapian kanssa. Psykoterapia on oma osaamisalueensa, johon tarvitaan oma koulutuksensa (pohjakoulutus voi psykiterapeuteilla vaihdella). Voidaan ajatella, että perustyössä sosiaalialalla on "terapeuttinen", "psykososiaalinen" tai vaikka supportiivinen ote, mutta tätä ei pidä sekoittaa psykoterapiaan sen enempää kuin hoitoalan työssä tapahtuvaa vuorovaikutuksellista puolta. 

Oman kokemukseni mukaan sosiaalityön koko viitekehys ja teoriapohja poikkeaa todella paljon siitä, mitä hoitajille opetetaan ja mitä hoitajan työ on. Sosionomeja todellakin tarvitaan sosiaalialan tehtävissä, on mahdoton ajatus että heidät korvattaisiin sairaan-, terveyden- tai lähihoitajilla.

Samoin tietysti tarvitaan sosiaalityöntekijöitä, mutta sitä kai kukaan hoitoalan ihminen ei sentään ole lähtenyt tässä keskustelussa kyseenalaistamaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sosionomi kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kumman halukkaasti sairaanhoitajat olisivat sosionomien töitä tekemässä, vaikka sen oman työkentän pitäisi juttujen mukaan olla paljon mielenkiintoisempi 👍

Tuskinpa täällä on oikeasti sairaanhoitajia vastaamassa, montaa ainakaan. Ei sairaanhoitajat todellakaan halua mitään sosionomin töitä tehdä kun heillä on aivan oma työnkuvansa. Ei sairaanhoitajilla ole mitään sosionomeja vastaan eikä heitä kiinnosta sosionomien asiat, koska sosionomit tekee omat hommansa ja sairaanhoitajat omansa. Molemmilla on oma työnkuvansa. Joissain paikoissa nämä voivat olla myös työkavereita keskenään.

Huoh, mutta kun on kyse siitä ettei sosionomin osaaminen riitä enää esim. lastensuojelussa, jossa tarvitaan myös psyk. osaamista. Eli ei niin että sh alkaisi laitoksessa leikittää vaan niin että voi käyttään ammattitaitoaan siellä missä sitä tarvitaan. Ohjaajan työnkuva voi olla erilainen jos sitä hoitaakin psyk sh. Ne mitä sosionomit hehkuttavat täällä (kartoitukset, ohjaustyö, perhetyö) eivät ole mitään mitä psyk sh ei jo osaisi tai tietäisi jos on ollut työssä psyk osastolla!

Olen valmistunut 2016 sosionomiksi. Meillä opintoihin kuului traumatyön kursseja. Olen ollut lastensuojelualalla töissä opiskellessani ja nyt valmistuttuani. Lasu kentällä olen ollut töissä avo-, sijais- ja jälkihuollossa. Sosionomin osaamiseni on enemmänkin kuin riittävä lasu alalla. P.s. perustelethan väitteesi, että psyk osastolla töitä tehnyt sh osaa ja tietää lastensuojelun perhetyöstä? Työkenttänä psyk osasto ja ihmisten kodit ovat lähtökohtaisestikin hyvin erilaiset. Koko perhe ei tietääkseni myöskään ole osastolla asiakkaina, siis lapset ja aikuiset 😃 Sain muuten palautetta tänään työkaveriltani (psyk sh). Hän oli sitä mieltä, että meidän työtapamme on niin samankaltaiset, että voisi erehtyä luulemaan minua psyk sh:ksi.

Eli sosionomin koulutuksesi ei ole tuonut mitään lisäarvoa vrt psyk sh :) 

Se perhetyö ei ole mitään rakettitiedettä, tai sellaista mitä ei sh koulutuksessa otettaisi huomioon. Perhetyö kulkee eri nimellä mutta on esillä koko sh koulutuksen ajan.

[b]Kyllä psyk sh on huomattavasti pätevämpi traumatisoituneen lapsen kanssa kuin sosionomi vaikka olisi kursseja siitä käynyt. [/b]En näe sosionomin koulutuksessa mitään erityisosaamista lastensuojelussa mitä ei psyk sh osaisi. Mutta psyk sh voi tehdä paljon enemmän, pitää vaikka vastaanottoa laitoksessa jne, käydä terapiakoulutuksenkin. Oletko kuullut että myös terapiakoulutus (esim opiskelu psykoterapeutiksi) halutaan evätä sosionomeilta? 

Nyt menee kyllä puurot ja vellit sekaisin.. Ei kummankaan, sosionomin tai sairaanhoitajan, työnkuvaan kuulu traumataustaisen lapsen terapiointi!

Ei tietenkään, mutta heidän kanssaan työskennellään joten suotavaa on tietämys esim traumojen syntymisestä ja niiden vaikutusesta vaikkapa myöhempään käytökseen. Olellista esim perhetyössä.

Vierailija kirjoitti:

Jotain rajaa nyt sairaanhoitajien hybrikseen, kiitos! Tiedän mistä puhun, sillä oma koulutukseni on sairaan-/terveydenhoitaja AMK ja sosiaalityöntekijä VTM. 

Tällä hetkellä työskentelen vammaispalveluissa sosiaalityöntekijänä, ja työparinani on sosionomi. Vammaispalveluissa korostuu hallinnollinen ja lakiosaaminen (vammaispalvelulaki, kehitysvammalaki, sosiaalihuoltolaki ja hallintolaki). Missään nimessä esim. sosionomin työtä tiimissäni ei pystyisi sairaan- tai terveydenhoitaja tekemään. Saati että pystyisin itse tekemään nykyistä työtäni sosiaalityöntekijänä hoitajan koulutuksella.

Toki työssä tarvitaan myös hyviä vuorovaikutus- ja asiakastyön taitoja, joita kaikilla ihmissuhde- ja auttamisalan työntekijöillä pitää olla - niin hoitajilla, sosionomeilla kuin sosiaalityöntekijöilläkin. Kuitenkin työn lähtökohta on päätöksenteko sosiaalipalveluiden suhteen. Samoin kuin esim. aikuissosiaalityössä, jossa sosionomeilla on niin ikään oma vanha asemansa. Lastensuojelu on myös pitkälti lainsäädännön ohjaamaa eikä työllä lastensuojelulaitoksessa pitäisi olla mitään tekemistä varsinaisen terapian kanssa. Psykoterapia on oma osaamisalueensa, johon tarvitaan oma koulutuksensa (pohjakoulutus voi psykiterapeuteilla vaihdella). Voidaan ajatella, että perustyössä sosiaalialalla on "terapeuttinen", "psykososiaalinen" tai vaikka supportiivinen ote, mutta tätä ei pidä sekoittaa psykoterapiaan sen enempää kuin hoitoalan työssä tapahtuvaa vuorovaikutuksellista puolta. 

Oman kokemukseni mukaan sosiaalityön koko viitekehys ja teoriapohja poikkeaa todella paljon siitä, mitä hoitajille opetetaan ja mitä hoitajan työ on. Sosionomeja todellakin tarvitaan sosiaalialan tehtävissä, on mahdoton ajatus että heidät korvattaisiin sairaan-, terveyden- tai lähihoitajilla.

Samoin tietysti tarvitaan sosiaalityöntekijöitä, mutta sitä kai kukaan hoitoalan ihminen ei sentään ole lähtenyt tässä keskustelussa kyseenalaistamaan. 

Ei kukaan sh lähtisi laitoksessa terapioimaan mutta mainistsemasi ydinosaamisen saisi helposti yhidstettyä myös terveysalan koulutukseen. Lisäksi voidaan pohtia sitä, riittääkö laitoksessa pelkkä sosiaalialan viitekehys työn tekemisessä?Hallinto- ja lakiosaamista on  sosionominkin koulutuksessa todella vähän, ja sen saman voisi yhdistää hoitoalan koulutukseen. Ovatko lastensuojelulaitokset tai vammaispalvelut vain ihmisten säilöntäpaikkoja vai tulisiko supportiivista osaamista kehittää? Toki terapia on asia erikseen, sen tietää kai jokainen alaa opiskellut. Nämä ovat vain heittoja ja pohdintaa. Ovathan lastensuojelulaitokset kehittyneet paljon esim sitten 70 luvun työkoti- aatteen jälkeen, nyt laitoksissa suurin osaa oireilee psyykkisesti ja odottaa pääsyä hoitoon. Riittääkö nykyään työn tekemiseen pelkkä sosiaalialan hengailu- ohjaus ja lainsäädnnöllinen viitekehys, ja tarvitaanko siihen 3,5 vuotinen koulutus?

Olen itse ollut erilaisissa lastensuojelulaitoksissa työssä 90- luvun puolivälistä ja edelleen ajattelen että pelkkä sosiaalian osaaminen ei lastensuojelulaitosissa riitä.

Itse pääsin opiskelemaan sosionomiksi suoraan lukion jälkeen, ja valmistun melko pian.  En edes tarkkaan muista, mikä sai minut kiinnostumaan sosionomin koulutuksesta, mutta sote-alan tutkinto, jonka saralla on monta eri työllistymismahdollisuutta, vaikutti varmasti...

Olen suuntautunut varhaiskasvatukseen, jonka opinnot olen kokenut erittäin mielenkiintoisina. Opinnot ovat olleet kokonaisuudessaan mielenkiintoisia, mutta mielestäni niissä on kyllä myös paljon kehitettävää. Edelleenkään en edes tiedä, mihin kaikkiin työpaikkoihin minun olisi mahdollista hakea. Myös aikuissosiaalipuolen ohjaustyöt voisivat kiinnostaa, mutten tiedä, miten ammattiopintosuuntautumiseni vaikuttaisi työllistymiseen. On todennäköistä, etten suorita koko työuraani päiväkodissa, mutta mikä mahtaa olla työllistymistilanteeni tulevaisuudessa?

Ammattiopinnot olivat laadukkaat, ja tunteja olisi saanut niissä olla enemmänkin, sillä kaikkiin, tärkeisiin asioihin ei ehditty ehkä tarpeeksi syventyä. Perusopintojaksoissa olisi mielestäni saanut olla enemmän palveluohjausosaamista, mielestäni yksi jakso Kelan sekä muiden järjestäjien tukiin perehtymisessä ei riittänyt. Joidenkin jaksojen sisällöt olivat tulevan työn kannalta turhia ja epätarkoituksenmukaisia.

Olen kuitenkin koulutuksen aikana kasvanut paljon ihmisenä muutoinkin, ja oppinut ajattelemaan asioita monesta näkökulmasta. Etenkin varhaiskasvatusosaamiseni on täysin eri kuin opintojen alussa. Näen, että koulutuksesta on myös oman elämäni kannalta ollut hyötyä. Kuitenkin, epävarmuus kaivertaa välillä, varmaankin kaikilla pian valmistuvilla ja eniten tietysti oppii itse työtä tekemällä. En kadu opiskelua, mutta välillä mietin, että minun olisi vielä tarkemmin pitänyt miettiä sitä, mitkä kaikki muut koulutukset olisivat minua kiinnostaneet. Toisaalta ajattelen myös niin, että kun valmistun nuorena, voin hyvin vielä kouluttautua uudellekin alalle, jos jokin alkaa kiinnostaa. Varhaiskasvatus on murroksessa ja sosionomien osaamista on paljon vähätelty, mikä myös on vaikuttanut  omaan ajatteluun.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jotain rajaa nyt sairaanhoitajien hybrikseen, kiitos! Tiedän mistä puhun, sillä oma koulutukseni on sairaan-/terveydenhoitaja AMK ja sosiaalityöntekijä VTM. 

Tällä hetkellä työskentelen vammaispalveluissa sosiaalityöntekijänä, ja työparinani on sosionomi. Vammaispalveluissa korostuu hallinnollinen ja lakiosaaminen (vammaispalvelulaki, kehitysvammalaki, sosiaalihuoltolaki ja hallintolaki). Missään nimessä esim. sosionomin työtä tiimissäni ei pystyisi sairaan- tai terveydenhoitaja tekemään. Saati että pystyisin itse tekemään nykyistä työtäni sosiaalityöntekijänä hoitajan koulutuksella.

Toki työssä tarvitaan myös hyviä vuorovaikutus- ja asiakastyön taitoja, joita kaikilla ihmissuhde- ja auttamisalan työntekijöillä pitää olla - niin hoitajilla, sosionomeilla kuin sosiaalityöntekijöilläkin. Kuitenkin työn lähtökohta on päätöksenteko sosiaalipalveluiden suhteen. Samoin kuin esim. aikuissosiaalityössä, jossa sosionomeilla on niin ikään oma vanha asemansa. Lastensuojelu on myös pitkälti lainsäädännön ohjaamaa eikä työllä lastensuojelulaitoksessa pitäisi olla mitään tekemistä varsinaisen terapian kanssa. Psykoterapia on oma osaamisalueensa, johon tarvitaan oma koulutuksensa (pohjakoulutus voi psykiterapeuteilla vaihdella). Voidaan ajatella, että perustyössä sosiaalialalla on "terapeuttinen", "psykososiaalinen" tai vaikka supportiivinen ote, mutta tätä ei pidä sekoittaa psykoterapiaan sen enempää kuin hoitoalan työssä tapahtuvaa vuorovaikutuksellista puolta. 

Oman kokemukseni mukaan sosiaalityön koko viitekehys ja teoriapohja poikkeaa todella paljon siitä, mitä hoitajille opetetaan ja mitä hoitajan työ on. Sosionomeja todellakin tarvitaan sosiaalialan tehtävissä, on mahdoton ajatus että heidät korvattaisiin sairaan-, terveyden- tai lähihoitajilla.

Samoin tietysti tarvitaan sosiaalityöntekijöitä, mutta sitä kai kukaan hoitoalan ihminen ei sentään ole lähtenyt tässä keskustelussa kyseenalaistamaan. 

Ei kukaan sh lähtisi laitoksessa terapioimaan mutta mainistsemasi ydinosaamisen saisi helposti yhidstettyä myös terveysalan koulutukseen. Lisäksi voidaan pohtia sitä, riittääkö laitoksessa pelkkä sosiaalialan viitekehys työn tekemisessä?Hallinto- ja lakiosaamista on  sosionominkin koulutuksessa todella vähän, ja sen saman voisi yhdistää hoitoalan koulutukseen. Ovatko lastensuojelulaitokset tai vammaispalvelut vain ihmisten säilöntäpaikkoja vai tulisiko supportiivista osaamista kehittää? Toki terapia on asia erikseen, sen tietää kai jokainen alaa opiskellut. Nämä ovat vain heittoja ja pohdintaa. Ovathan lastensuojelulaitokset kehittyneet paljon esim sitten 70 luvun työkoti- aatteen jälkeen, nyt laitoksissa suurin osaa oireilee psyykkisesti ja odottaa pääsyä hoitoon. Riittääkö nykyään työn tekemiseen pelkkä sosiaalialan hengailu- ohjaus ja lainsäädnnöllinen viitekehys, ja tarvitaanko siihen 3,5 vuotinen koulutus?

Olen itse ollut erilaisissa lastensuojelulaitoksissa työssä 90- luvun puolivälistä ja edelleen ajattelen että pelkkä sosiaalian osaaminen ei lastensuojelulaitosissa riitä.

Ja kuinkahan laaja sh-koulutuksesta tulisi, jos siihen liitetäisiin kaikki sosionomien ohjausosaamiset, lastensuojelut, aikuissosiaalityöt, hallinnolliset osaamiset jne jne 😁

Ai niin, mutta nehän voi käydä kaikki vaikka viiden opintopisteen kurssina 😉

Mitäs veikkaatte, onkohan fyssarit seuraava ryhmä, joiden työt sairaanhoitajat mielestään osaavat? Nyt on nokitettu tähän mennessä lähihoitajat, osataan hoitotyöt paremmin kuin lääkärit ja sosionomien koko opinnot saisivat käytyä pikkuisena pikakurssina 😁

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jotain rajaa nyt sairaanhoitajien hybrikseen, kiitos! Tiedän mistä puhun, sillä oma koulutukseni on sairaan-/terveydenhoitaja AMK ja sosiaalityöntekijä VTM. 

Tällä hetkellä työskentelen vammaispalveluissa sosiaalityöntekijänä, ja työparinani on sosionomi. Vammaispalveluissa korostuu hallinnollinen ja lakiosaaminen (vammaispalvelulaki, kehitysvammalaki, sosiaalihuoltolaki ja hallintolaki). Missään nimessä esim. sosionomin työtä tiimissäni ei pystyisi sairaan- tai terveydenhoitaja tekemään. Saati että pystyisin itse tekemään nykyistä työtäni sosiaalityöntekijänä hoitajan koulutuksella.

Toki työssä tarvitaan myös hyviä vuorovaikutus- ja asiakastyön taitoja, joita kaikilla ihmissuhde- ja auttamisalan työntekijöillä pitää olla - niin hoitajilla, sosionomeilla kuin sosiaalityöntekijöilläkin. Kuitenkin työn lähtökohta on päätöksenteko sosiaalipalveluiden suhteen. Samoin kuin esim. aikuissosiaalityössä, jossa sosionomeilla on niin ikään oma vanha asemansa. Lastensuojelu on myös pitkälti lainsäädännön ohjaamaa eikä työllä lastensuojelulaitoksessa pitäisi olla mitään tekemistä varsinaisen terapian kanssa. Psykoterapia on oma osaamisalueensa, johon tarvitaan oma koulutuksensa (pohjakoulutus voi psykiterapeuteilla vaihdella). Voidaan ajatella, että perustyössä sosiaalialalla on "terapeuttinen", "psykososiaalinen" tai vaikka supportiivinen ote, mutta tätä ei pidä sekoittaa psykoterapiaan sen enempää kuin hoitoalan työssä tapahtuvaa vuorovaikutuksellista puolta. 

Oman kokemukseni mukaan sosiaalityön koko viitekehys ja teoriapohja poikkeaa todella paljon siitä, mitä hoitajille opetetaan ja mitä hoitajan työ on. Sosionomeja todellakin tarvitaan sosiaalialan tehtävissä, on mahdoton ajatus että heidät korvattaisiin sairaan-, terveyden- tai lähihoitajilla.

Samoin tietysti tarvitaan sosiaalityöntekijöitä, mutta sitä kai kukaan hoitoalan ihminen ei sentään ole lähtenyt tässä keskustelussa kyseenalaistamaan. 

Ei kukaan sh lähtisi laitoksessa terapioimaan mutta mainistsemasi ydinosaamisen saisi helposti yhidstettyä myös terveysalan koulutukseen. Lisäksi voidaan pohtia sitä, riittääkö laitoksessa pelkkä sosiaalialan viitekehys työn tekemisessä?Hallinto- ja lakiosaamista on  sosionominkin koulutuksessa todella vähän, ja sen saman voisi yhdistää hoitoalan koulutukseen. Ovatko lastensuojelulaitokset tai vammaispalvelut vain ihmisten säilöntäpaikkoja vai tulisiko supportiivista osaamista kehittää? Toki terapia on asia erikseen, sen tietää kai jokainen alaa opiskellut. Nämä ovat vain heittoja ja pohdintaa. Ovathan lastensuojelulaitokset kehittyneet paljon esim sitten 70 luvun työkoti- aatteen jälkeen, nyt laitoksissa suurin osaa oireilee psyykkisesti ja odottaa pääsyä hoitoon. Riittääkö nykyään työn tekemiseen pelkkä sosiaalialan hengailu- ohjaus ja lainsäädnnöllinen viitekehys, ja tarvitaanko siihen 3,5 vuotinen koulutus?

Olen itse ollut erilaisissa lastensuojelulaitoksissa työssä 90- luvun puolivälistä ja edelleen ajattelen että pelkkä sosiaalian osaaminen ei lastensuojelulaitosissa riitä.

En jaksa alkaa vääntämään kaikkivoivan sairaanhoitajan kanssa. Itse en koskaan sen enempää hoitajana kuin sosiaalityöntekijänäkään työskennellessäni ole pitänyt itseäni muita ammattikuntia parempana, vaan etenkin monialainen yhteistyö eri asiantuntijoiden kanssa on ollut antoisaa ja mielenkiintoista, melkeinpä "työn suola". Olen siis työskennellyt n. viisi vuotta sosiaalityöntekijänä myös psykiatrisessa erikoissairaanhoidossa. 

Jo se, että mainitset vammaispalvelun yhteydessä "ihmisten säilöntäpaikat" kertoo, että sinulla ei ole pienintäkään aavistusta kunnan vammaispalveluiden toimenkuvasta tai työtehtävistä. Voin sen verran yksinkertaistaen valaista, että vammaispalvelut eivät tässä yhteydessä tarkoita mitään hoitolaitoksia tai asuntoloita tms. Kyseessä on viranomaistaho, missä arvioidaan vammaispalvelulain ja kehitysvammahuollon mukaiset palveluntarpeet, tehdään palvelusuunnitelmat ja tarvittavat viranomaispäätökset mahdollisista palveluista. Päätökset ovat valituskelpoisia viranhaltijapäätöksiä, joita säädellään lainsäädännön keinoin ja joita ei esim. sairaanhoitaja tai terveydenhoitaja - tai sen enempää lääkärikään - voisi edes tehdä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tää keskustelu avas mun tajunnan koko koulutukselle. Miks vitussa ees hakisin sinne? :D

Kannattaa kyllä perustaa päätös opiskelemaan hakemisesta tai hakemattomuudesta muuhunkin kun vauvapalstan keskusteluun.

Totta, mutta täällä saattaa olla oikeasti ihmisiä jotka alasta jotain tietävät tai opiskelevat. Mielestäni koulut eivät riittävästi infoa tästä sosionomin työnkuvan muutoksesta mikä se tulee olemaan, suorana kysyttäessä opettajat kiemurtelevat ja sanovat palaavansa asiaan myöhemmin. Nyt kun uusi varhaiskasvatuslaki tulee voimaan, olen jäsenenä Facebook-ryhmässä "Sosionomit varhaiskasvatuksessa" ja aika karua tietoa tulee sitä kautta tietoon. Nyt jo rekrytään ja haetaan nimenonomaan varhaiskasvatuksen kandeja päiväkoteihin. Se on työllistäyt sosionomeja paljon joten työllisyystilanne tulee olemaan huono tulevaisuudessa ja opiskelevien määrää on rajoitettava. Sen vuoksi hyvä ja mielenkiintoista pohtia mihin muualle sosionomi voi olla pätevä ja mikä on ydinosaaminen? Onko pätevä mihinkään kun ei niitä sosiaaliohjaajan töitä riitä kaikille.