Lue keskustelun säännöt.
Minä en yh-äitinä ymmärrä äitejä, jotka haluavat muuttaa yhteen uuden poikaystävänsä kanssa
31.07.2018 |
Mulle ei tulisi mieleenkään moinen. Maailma on pervoja/ hulluja (miehiä) täynnä.
Monilla tuntuu menevän miehennälkä lasten edelle, omituista. En voi millään ymmärtää miksi. Mikä niissä miehissä niin kiehtoo, ettei mietitä edes lasten turvallisuutta ja kotioloja.
Eikö voi vain tapailla jotain miestä jos siltä tuntuu, pitääkö sen kanssa muuttaa yhteen asumaan!?
Muuttaisi vasta sitten, kun lapsi/lapset lentäneet pesästä, jos niin kova hinku asua miehen kanssa saman katon alla.
Kommentit (188)
Tähän ketjuun on kerääntynyt liuta päästään sekaisin olevia mammoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jaa. Minä löysin puolison, joka on kanssani kasvattanut ainokaiseni. Onnellisia ollaan edelleen, kohta jäädään kaksin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Erosin 10 vuotta sitten ja tein sen ratkaisun, että meidän kuvio pysyy eikä lasten tarvitse sopeutua uusiin ihmisiin tai muuttaa enää yhtään mihinkään, ero oli jo niin iso muutos kaikille. Ratkaisu on ollut meille se oikea; olemme läheisiä ja tuntuisi väärältä ja oudolta pakottaa nyt teini-ikäiset tytöt asumaan heille vieraan miehen kanssa.
Tämä ei ole tarkoittanut kohdallani totaalisinkkuilua, vaan suhdetta, jossa kummallakin omat asunnot ja vapaa-aikaa vietämme yhdessä. Lapsetkin välillä mukana.
Jokainen tekee omat ratkaisunsa, ja tämä on meidän. On ollut liikuttavaa kuulla palautetta tenavilta: ”äiti, ihanaa kun me kolme ollaan perhe ja meillä on tämä meidän oma koti eikä täällä ole muita.” Lasten isä tapasi pian eron jälkeen uuden puolison ja muuttivat heti yhteen. Kompensoin siitä seurannutta kipuilua, mutta en koe menettäneeni mitään. Päinvastoin.
Eroissa pahinta on tuo lasten pompottelu "kodista" toiseen. Antaisitte lasten rauhassa tehdä sen kodin yhteen paikkaan.
Höpö höpö. Meillä lapset vielä 16-vuotiaanakin valitsivat, että haluavat jatkaa vuoroviikkoilua.
Minä en kyllä haluaisi, edes aikuisena.
En ole se kelle vastasit, mutta toi vuoroviikkosysteemi on kanssa aivottomien vanhempien yksi hengentuotos nykyaikana. Siinä ei ole mitään hienoa, vaikka niinhän ne pariskunnat jotka lapsiaan pallottelevat viikosta toiseen, haluavat aina mussuttaa.Haluaisitko itse olla heittopussi jolla ei ole yhtä kotikotia, vaan vain kaksi puolikotia, josta joutuu aina lähtemään, kun alkaa vasta kotiutua?
Niin, en minäkään.ap
Silloin kun lapseni olivat vuoroviikoin, niin minä itse asuin lapsettoman viikon miehen luona, useamman vuoden ajan. Olin siis vuoroviikkoaikuinen.
Minulle oli ihan sama, mihin osoitteeseen perjantaina töistä lähdin, niin kauan kuin ei tarvinnut ottaa tavaroita mukaan, vaan myös miehen luona oli omat meikit yms.Mutta joo, tämä on luonnekysymys. Toisia se haittaa.
Se oli sinun valintasi joka toinen viikko hylätä lapsi miehen takia.
Onko parempi, että isä hylkää lapsensa, jotta saa elää 26 päivää kuukaudessa itselleen?
Ei tähän ketjuu ole vielä tullut yhtäkään miestä julistamaan miten kivaa on kun pääsee eroon omasta lapsestaan, voi vaikka tapailla muita kun ei uskalla lapsen läsnäollessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aloin muutama vuosi eron jälkeen seurustella todella kunnollisen miehen kanssa. Ei silti tulisi mieleenkään muuttaa yhteen. Murrosikäisestä tyttärestä tuskin olisi mukavaa, jos kotiin muuttaisi jokin ulkopuolinen. Lisäksi minä tuskin itse jaksan teinin kiukutteluja. Ehkä muutamme joskus yhteen. Toisaalta intohimo näyttää säilyvän, kun asutaan eri osoitteissa.
Ei se mies ole ulkopuolinen. Lasten täytyy ensin tutustua äidin kumppaniin. Ilmankos ex naiset ovat katkeria isän nyxistä. Elämä jatkuu sen eron jälkeen. Uusia kumppaneita tulee.
Kummallista tää nykyaika, kun ei muka hetkeäkään nainen selviä ilman parisuhdetta. Sen ymmärrän ettei miehet selviä, mutta nainen kyllä selviää. Ei me kaikki olla parisuhderiippuvaisia.
Mulle ei teinityttären äitinä tulisi mieleenkään tuoda kotiini miestä asumaan, vaikka ois miten "tutustuttu". Anteeksi, mutta ei ketään voi tuntea niin hyvin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Muutama nainen ansaitsee kyllä kirkkaan kruunun ja sädekehän kun uhraavat naiseuden ja itsensä lastensa vuoksi.
En tunne yhtäkään jolla ei olis uusperhekuviot onnistuneet. Enemmän nuo exät vaikeuttaa isän uusiasuhteita.
Ihan normaalia ja tervettä se on haluta uusi kumppani ja rakkaus edellisen petettyä,jätettyä tai kuoltua. Oli lapsia tai ei. Kumppaninvalinnassa vaan täytyy olla tarkempi. Pikkuhiljaa voi lapset tutustuttaa äidin tai isän ystävään. Pääasiassa tietysti tavata kumppania ensin ilman lapsia.
Mitään pahaa ei ole siinä jos muuttaa yhteen sitten kun on pitkään seurusteltu,sitouduttu ja ollaan varmoja siitä että tämän kanssa haluan olla loppuikäni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Käyttäjä8082 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aloin muutama vuosi eron jälkeen seurustella todella kunnollisen miehen kanssa. Ei silti tulisi mieleenkään muuttaa yhteen. Murrosikäisestä tyttärestä tuskin olisi mukavaa, jos kotiin muuttaisi jokin ulkopuolinen. Lisäksi minä tuskin itse jaksan teinin kiukutteluja. Ehkä muutamme joskus yhteen. Toisaalta intohimo näyttää säilyvän, kun asutaan eri osoitteissa.
Ei se mies ole ulkopuolinen. Lasten täytyy ensin tutustua äidin kumppaniin. Ilmankos ex naiset ovat katkeria isän nyxistä. Elämä jatkuu sen eron jälkeen. Uusia kumppaneita tulee.
Kummallista tää nykyaika, kun ei muka hetkeäkään nainen selviä ilman parisuhdetta. Sen ymmärrän ettei miehet selviä, mutta nainen kyllä selviää. Ei me kaikki olla parisuhderiippuvaisia.
Mulle ei teinityttären äitinä tulisi mieleenkään tuoda kotiini miestä asumaan, vaikka ois miten "tutustuttu". Anteeksi, mutta ei ketään voi tuntea niin hyvin.
Mistä sait sen käsityksen ettei naiset selviä "hetkeäkään" ilman parisuhdetta. Oon voinut olla ilman pisimmillään 9kk. Oletko se sinä joka määrittää milloin on oikea aika etsiä uusi kumppani vai pitääkö siirtyä nunnaluostariin eron jälkeen?
Käyttäjä8082 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aloin muutama vuosi eron jälkeen seurustella todella kunnollisen miehen kanssa. Ei silti tulisi mieleenkään muuttaa yhteen. Murrosikäisestä tyttärestä tuskin olisi mukavaa, jos kotiin muuttaisi jokin ulkopuolinen. Lisäksi minä tuskin itse jaksan teinin kiukutteluja. Ehkä muutamme joskus yhteen. Toisaalta intohimo näyttää säilyvän, kun asutaan eri osoitteissa.
Ei se mies ole ulkopuolinen. Lasten täytyy ensin tutustua äidin kumppaniin. Ilmankos ex naiset ovat katkeria isän nyxistä. Elämä jatkuu sen eron jälkeen. Uusia kumppaneita tulee.
Kummallista tää nykyaika, kun ei muka hetkeäkään nainen selviä ilman parisuhdetta. Sen ymmärrän ettei miehet selviä, mutta nainen kyllä selviää. Ei me kaikki olla parisuhderiippuvaisia.
Mulle ei teinityttären äitinä tulisi mieleenkään tuoda kotiini miestä asumaan, vaikka ois miten "tutustuttu". Anteeksi, mutta ei ketään voi tuntea niin hyvin.
Luoja mitä sontaa. Miksi mies ei pärjäisi ilman suhdetta? Kuka tahansa pärjää ilman suhdetta. Sinä et halua suhdetta,ok,joku muu haluaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Käyttäjä8082 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aloin muutama vuosi eron jälkeen seurustella todella kunnollisen miehen kanssa. Ei silti tulisi mieleenkään muuttaa yhteen. Murrosikäisestä tyttärestä tuskin olisi mukavaa, jos kotiin muuttaisi jokin ulkopuolinen. Lisäksi minä tuskin itse jaksan teinin kiukutteluja. Ehkä muutamme joskus yhteen. Toisaalta intohimo näyttää säilyvän, kun asutaan eri osoitteissa.
Ei se mies ole ulkopuolinen. Lasten täytyy ensin tutustua äidin kumppaniin. Ilmankos ex naiset ovat katkeria isän nyxistä. Elämä jatkuu sen eron jälkeen. Uusia kumppaneita tulee.
Kummallista tää nykyaika, kun ei muka hetkeäkään nainen selviä ilman parisuhdetta. Sen ymmärrän ettei miehet selviä, mutta nainen kyllä selviää. Ei me kaikki olla parisuhderiippuvaisia.
Mulle ei teinityttären äitinä tulisi mieleenkään tuoda kotiini miestä asumaan, vaikka ois miten "tutustuttu". Anteeksi, mutta ei ketään voi tuntea niin hyvin.
Jos et tunne "ketään niin hyvin" niin miksi alunperin teit lapsen jonkun miehen kanssa. Ethän voinut häntäkään tuntea niin hyvin. Olit silloin lapsenteko hetkellä parisuhderiippuvainen.
Vierailija kirjoitti:
Ihan normaalia ja tervettä se on haluta uusi kumppani ja rakkaus edellisen petettyä,jätettyä tai kuoltua. Oli lapsia tai ei. Kumppaninvalinnassa vaan täytyy olla tarkempi. Pikkuhiljaa voi lapset tutustuttaa äidin tai isän ystävään. Pääasiassa tietysti tavata kumppania ensin ilman lapsia.
Mitään pahaa ei ole siinä jos muuttaa yhteen sitten kun on pitkään seurusteltu,sitouduttu ja ollaan varmoja siitä että tämän kanssa haluan olla loppuikäni.
Tähän voisi vielä lisätä yllämainittu ylen artikkeli, niin homman saa toimimaan.
Minä vielä lisään sen, että uusperhe ei sovi nipottajille, jotka uskovat, että on vain yksi ja ainoa tapa tehdä asioita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä8082 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aloin muutama vuosi eron jälkeen seurustella todella kunnollisen miehen kanssa. Ei silti tulisi mieleenkään muuttaa yhteen. Murrosikäisestä tyttärestä tuskin olisi mukavaa, jos kotiin muuttaisi jokin ulkopuolinen. Lisäksi minä tuskin itse jaksan teinin kiukutteluja. Ehkä muutamme joskus yhteen. Toisaalta intohimo näyttää säilyvän, kun asutaan eri osoitteissa.
Ei se mies ole ulkopuolinen. Lasten täytyy ensin tutustua äidin kumppaniin. Ilmankos ex naiset ovat katkeria isän nyxistä. Elämä jatkuu sen eron jälkeen. Uusia kumppaneita tulee.
Kummallista tää nykyaika, kun ei muka hetkeäkään nainen selviä ilman parisuhdetta. Sen ymmärrän ettei miehet selviä, mutta nainen kyllä selviää. Ei me kaikki olla parisuhderiippuvaisia.
Mulle ei teinityttären äitinä tulisi mieleenkään tuoda kotiini miestä asumaan, vaikka ois miten "tutustuttu". Anteeksi, mutta ei ketään voi tuntea niin hyvin.Mistä sait sen käsityksen ettei naiset selviä "hetkeäkään" ilman parisuhdetta. Oon voinut olla ilman pisimmillään 9kk. Oletko se sinä joka määrittää milloin on oikea aika etsiä uusi kumppani vai pitääkö siirtyä nunnaluostariin eron jälkeen?
Ei täällä ole väitetty että nunnaluostariin pitää mennä. Omalla viikolla on aina vain hauskempaa kun käy paneskelemassa muualla! Kunhan kotiin ei tuo miestä niin että lapsi näkee, kaikki muu on sallittua.
Olemme uuden miesystäväni kanssa niitä oikeita jos nyt sellaiseen enää kukaan uskoo. Ainakin hyvin rakastuneita ja oikeasti sekä hyvistä syistä eronneina vasta tulimmekin vastatusten.
Tämä rakkaus on ollut huikea lisä ja oikea Lahja elämältä meille kaikille ja meillä on mennyt hienosti perheiden yhteinenkin aika, lomareissut yms. Olemme jopa rakastuneet toistemme lapsiinkin kovasti.
Kuitenkaan kumpikaan ei halua lasten elämiin enempää huolta tai stressiä, muuttamista, koulun vaihtoa tai edes vuoroasumista ja 50-50 -asumista (eli käytännössä lapsettomia lomaviikkoja aikuisille).
Lapsillamme on siis konkreettisesti yhdet kodit ja toinen vanhempi myös riittävän aikuinen suostumaan yhden kodin kuvioon. (Tässäkin sitä aikaa voi viettää yhdessä, myös yökyliä yms, vaikkei lapsi asukaan kahta kotia.)
Jos viikon välein muuttaminen ei mukamas stressaa, mikseivät ikinä yhtälön aikuiset tee niin?
Pienin on vasta viisivuotias, joten 14-15 vuotta eteenpäin on ajateltu jatkaa näin. Tietysti elämämme on molemmissa kodeissa toki uusperheitä taloudellisesti tiukempaa mutta riittävän hyvää.
Rakkautta riittää, elämän puitteet ovat kunnossa ja sitä luksustahan ei välttämättömästi hyvään elämään tarvitakaan :)
Itse asiassa juuri tämä itsenäinen mutta rakkaudentäyteinen elämä on itselleni ja miesystävälleni juuri sitä luksusta <3
Haluaisimme me syvästi rakastavat ja hetkittäin kovin kaipaavat aikuiset toki asua yhdessä, mutta mielestämme se olisi lasten kannalta itsekäs valinta.
Elämän ei tarvitse loppua eroon mutta lasten ja aikuisten etujen ristiriitatilanteissa on aikuisuutta ja vanhemmuutta asettaa lapset ykkössijalle myös teoissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kertokaa nyt jo, millä perusteella uusperhe on aina haitallinen lapselle? Lähteitä?
Ymmärrän toki, jos itsellä on huonoja kokemuksia siitä, mutta millä perusteella sitä ei koskaan voi saada toimimaan?
Olen samaa mieltä siitä, että jonkun poikaystävän kanssa ei kannata sitä perustaa, mutta etteikö se koskaan toimisi...?
One Size Fits All Nuts kirjoitti:
Ketju, joka jälleen todistaa, että av-mammat ovat paranoideja, asennevammaisia hulluja;
"koska minun elämäni on viturallaan, täytyy muidenkin elämä olla jos..."
Onneksi ei vauvapalsta edusta kuitenkaan suomalaista keskivertonaista... (?!)
🙊🙉🙈
Ööö, elämä siis paranisi jos ottaisin meille jonkun ulkopuolisen miehen asumaan.
En ymmärrä ajatuksenjuoksuasi, vai ketä mahdoit kommentillasi yrittää sivaltaa.
Minusta järkevä yh-äiti ei koskaan muuta yhteen lapsille ulkopuolisen miehen kanssa. Jos tämä on viturallaan elämistä, elän mielelläni viturallaan ja jälkikasvukin on tyytyväinen.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulle ei tulisi mieleenkään moinen. Maailma on pervoja/ hulluja (miehiä) täynnä.
Monilla tuntuu menevän miehennälkä lasten edelle, omituista. En voi millään ymmärtää miksi. Mikä niissä miehissä niin kiehtoo, ettei mietitä edes lasten turvallisuutta ja kotioloja.Eikö voi vain tapailla jotain miestä jos siltä tuntuu, pitääkö sen kanssa muuttaa yhteen asumaan!?
Muuttaisi vasta sitten, kun lapsi/lapset lentäneet pesästä, jos niin kova hinku asua miehen kanssa saman katon alla.Niin siis jos tekee lapsia, jonkun miehen kanssa ja eroaa niin ei saa sen jälkeen elää kunnolla elämäänsä tai rakastaa saati mennä naimisiin tai tehdä lisää lapsia uuden puolison kanssa kunnes edelliset lapset on potkittu pesästä johon saattaa mennä, jos lapset on pieniä 15-20v. Tai siis saa kunhan ei asu samankaton alla ettei edellisten lasten mieli pahoitu.
Saathan sinä tehdä ihan mitä haluat. Tässä on vaan perustellusti kritisoitu joitakin elämänvalintoja lasten näkökulmasta. Ei internet ole sinun äitisi joka antaa sinulle luvan tai kieltää asioita.
Mutta kukaan ei ole luvannut että elämä olisi reilua, ja että voisit saada tasan kaiken mitä haluat elämässä (eron, ihanan uusperheen, onnelliset lapset ja muiden hyväksynnän).
"Muiden hyväksynnän" sori mut en elä elämääni muiden mukaan saati ole kiinnostunut mitä muut katkerat ja kateelliset naiaet ovat mieltä elämästäni.
No miksi ihmeessä vaivauduit kirjoittamaan tuon aiemmin lainaamani tekstin?
Se nyt vaan on fakta ihan tilastojen valossa että uusperhe on lapsille riski. Jokainen toki päättää itse mitä riskejä lastensa kustannuksella ottaa.
Eiköhän se ero lapsen toisesta vanhemmasta ole ollut vielä isompi riski.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eron jälkeen päätin alkaa elämään itseni näköistä elämää, enkä elää normien ja odotusten mukaisesti. Taloudellinen itsenäisyys takaa sen, että ei tarvitse asua kenenkään kanssa. Lähipiiriä seuranneena uusperheessä on paljon ongelmia, jotka voi välttää asumalla eri osoitteissa. Ei ole minkäänlaista mielenkiintoa huolehtia kumppanin jälkikasvusta tai ottaa vastaan kritiikkiä omasta tavasta kasvattaa lasta. Itsestäni tiedän, että en osaisi rakastaa toisen jälkikasvua kuin omaani, lisäksi oman tilan puute kävisi ahdistamaan. Vuoroviikkoasuminen on ollut hieno juttu. Lapsiviikolla voi keskittyä täysin lapseen ja lapsivapaalla viikolla omiin juttuihin ja tapailuun. En usko, että lapsen pois muutettua haluan silloinkaan asua kenenkään kanssa. Yksinasuminen on ihanaa! Ja ei, tässä ei ole kyse mistään uutuudenviehätyksestä. Kohta 6 vuotta yksineloa takana.
Heittelet kuitenkin itsekkäästi lasta paikasta toiseen että saat "omalla viikolla" tapailla rauhassa miehiä. Jätä lapsi suoraan isälleen jos et sitä halua.
Tämä vuoroviikkoasuminen on ihan lapsen toive. Eronkin jälkeen lapsella on oikeus molempiin vanhempiin. Itse asiassa ekat 3 vuotta erosta lapsi asui minulla ja näki isäänsä vain joka 2. viikonloppu. Ehkäpä siksi sitä omaa aikaa ja tilaa arvostaakin nyt, kun aina ei tilanne ole ollut näin. En usko, että lapseni menettää siinä mitään, että elämme lapsiviikolla hänen kanssaan ihan vain kaksin rauhallista ja mukavaa arkea ilman äidin uutta kumppania. Lapsi tulee ykkösenä, sen jälkeen vasta muut jutut. Tätä on monen miehenkin vaikea ymmärtää. Jos lapsi haluaa luopua vuoroviikkoasumista, niin minulla ei ole mitään sitä vastaan. Kun lapsen/lapsia on maailmaan saattanut, pitäisi ratkaisut elämässä tehdä lapsen hyvinvointi edellä.
Vierailija kirjoitti:
One Size Fits All Nuts kirjoitti:
Ketju, joka jälleen todistaa, että av-mammat ovat paranoideja, asennevammaisia hulluja;
"koska minun elämäni on viturallaan, täytyy muidenkin elämä olla jos..."
Onneksi ei vauvapalsta edusta kuitenkaan suomalaista keskivertonaista... (?!)
🙊🙉🙈
Ööö, elämä siis paranisi jos ottaisin meille jonkun ulkopuolisen miehen asumaan.
En ymmärrä ajatuksenjuoksuasi, vai ketä mahdoit kommentillasi yrittää sivaltaa.Minusta järkevä yh-äiti ei koskaan muuta yhteen lapsille ulkopuolisen miehen kanssa. Jos tämä on viturallaan elämistä, elän mielelläni viturallaan ja jälkikasvukin on tyytyväinen.
ap
Tätä se tarkoitti
Vierailija kirjoitti:
One Size Fits All Nuts kirjoitti:
Ketju, joka jälleen todistaa, että av-mammat ovat paranoideja, asennevammaisia hulluja;
"koska minun elämäni on viturallaan, täytyy muidenkin elämä olla jos..."
Onneksi ei vauvapalsta edusta kuitenkaan suomalaista keskivertonaista... (?!)
🙊🙉🙈
Ööö, elämä siis paranisi jos ottaisin meille jonkun ulkopuolisen miehen asumaan.
En ymmärrä ajatuksenjuoksuasi, vai ketä mahdoit kommentillasi yrittää sivaltaa.Minusta järkevä yh-äiti ei koskaan muuta yhteen lapsille ulkopuolisen miehen kanssa. Jos tämä on viturallaan elämistä, elän mielelläni viturallaan ja jälkikasvukin on tyytyväinen.
ap
On ihan hyvä ettei sinulla ole tapana asua tuntemattomien kanssa. Ei taida olla muutenkaan yleistä kun soluasunnoissa ja niihin ei taideta lapsella paljon ottaa sisään.
Onko parempi, että isä hylkää lapsensa, jotta saa elää 26 päivää kuukaudessa itselleen?