Lue keskustelun säännöt.
Minä en yh-äitinä ymmärrä äitejä, jotka haluavat muuttaa yhteen uuden poikaystävänsä kanssa
31.07.2018 |
Mulle ei tulisi mieleenkään moinen. Maailma on pervoja/ hulluja (miehiä) täynnä.
Monilla tuntuu menevän miehennälkä lasten edelle, omituista. En voi millään ymmärtää miksi. Mikä niissä miehissä niin kiehtoo, ettei mietitä edes lasten turvallisuutta ja kotioloja.
Eikö voi vain tapailla jotain miestä jos siltä tuntuu, pitääkö sen kanssa muuttaa yhteen asumaan!?
Muuttaisi vasta sitten, kun lapsi/lapset lentäneet pesästä, jos niin kova hinku asua miehen kanssa saman katon alla.
Kommentit (188)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aloin muutama vuosi eron jälkeen seurustella todella kunnollisen miehen kanssa. Ei silti tulisi mieleenkään muuttaa yhteen. Murrosikäisestä tyttärestä tuskin olisi mukavaa, jos kotiin muuttaisi jokin ulkopuolinen. Lisäksi minä tuskin itse jaksan teinin kiukutteluja. Ehkä muutamme joskus yhteen. Toisaalta intohimo näyttää säilyvän, kun asutaan eri osoitteissa.
Ei se mies ole ulkopuolinen. Lasten täytyy ensin tutustua äidin kumppaniin. Ilmankos ex naiset ovat katkeria isän nyxistä. Elämä jatkuu sen eron jälkeen. Uusia kumppaneita tulee.
Tämä on monella hankala sisäistää.
Varsinkin jos mies haluaa uuden perheen uuden naisen kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Erosin 10 vuotta sitten ja tein sen ratkaisun, että meidän kuvio pysyy eikä lasten tarvitse sopeutua uusiin ihmisiin tai muuttaa enää yhtään mihinkään, ero oli jo niin iso muutos kaikille. Ratkaisu on ollut meille se oikea; olemme läheisiä ja tuntuisi väärältä ja oudolta pakottaa nyt teini-ikäiset tytöt asumaan heille vieraan miehen kanssa.
Tämä ei ole tarkoittanut kohdallani totaalisinkkuilua, vaan suhdetta, jossa kummallakin omat asunnot ja vapaa-aikaa vietämme yhdessä. Lapsetkin välillä mukana.
Jokainen tekee omat ratkaisunsa, ja tämä on meidän. On ollut liikuttavaa kuulla palautetta tenavilta: ”äiti, ihanaa kun me kolme ollaan perhe ja meillä on tämä meidän oma koti eikä täällä ole muita.” Lasten isä tapasi pian eron jälkeen uuden puolison ja muuttivat heti yhteen. Kompensoin siitä seurannutta kipuilua, mutta en koe menettäneeni mitään. Päinvastoin.
Eroissa pahinta on tuo lasten pompottelu "kodista" toiseen. Antaisitte lasten rauhassa tehdä sen kodin yhteen paikkaan.
Höpö höpö. Meillä lapset vielä 16-vuotiaanakin valitsivat, että haluavat jatkaa vuoroviikkoilua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oliko tässä nyt tarkoitus yrittää ymmärtää muita? Vai vaan haukkua ja korostaa et se oma tapa elää on ainoo oikee?
Ei kumpikaan. Minähän nimenomaan EN ymmärrä tätä asiaa, että otetaan se uusi mies huusholliin, vaikka on lapsia.
ap
Ei sun kultaseni tarvikkaan ymmärtää. Anna kaikkien kukkien kukkia.
Aivan, mutta kyllä ihmisten tyhmyyttä saa ihmetellä, se kun ei maailmasta lopu.
ap
Vierailija kirjoitti:
Ootteko miettiny, et ku erotaan ja se yks lapsi jää jommallekummalle vanhemmalle, tulee se uus "vakava" suhe ja taas lisäännytään, niin että pahimmassa tapauksessa se yks lapsi elää kahessa uusioperhe helv*tissä?
Millä perusteteella uusperhe on aina syvältä? Meillä on, eikä meillä ole niitä ongelmia, mistä av:lla puhutaan.
Homma toimii, kun molemmat kantavat vastuun omista lapsistaan, eikä sysää hoito- viihdytys- eikä kasvatusvastuuta toisen niskoille.
Vierailija kirjoitti:
Nämä naiset maksattavat exillään kaiken!
Samaa mieltä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Eron jälkeen päätin alkaa elämään itseni näköistä elämää, enkä elää normien ja odotusten mukaisesti. Taloudellinen itsenäisyys takaa sen, että ei tarvitse asua kenenkään kanssa. Lähipiiriä seuranneena uusperheessä on paljon ongelmia, jotka voi välttää asumalla eri osoitteissa. Ei ole minkäänlaista mielenkiintoa huolehtia kumppanin jälkikasvusta tai ottaa vastaan kritiikkiä omasta tavasta kasvattaa lasta. Itsestäni tiedän, että en osaisi rakastaa toisen jälkikasvua kuin omaani, lisäksi oman tilan puute kävisi ahdistamaan. Vuoroviikkoasuminen on ollut hieno juttu. Lapsiviikolla voi keskittyä täysin lapseen ja lapsivapaalla viikolla omiin juttuihin ja tapailuun. En usko, että lapsen pois muutettua haluan silloinkaan asua kenenkään kanssa. Yksinasuminen on ihanaa! Ja ei, tässä ei ole kyse mistään uutuudenviehätyksestä. Kohta 6 vuotta yksineloa takana.
Heittelet kuitenkin itsekkäästi lasta paikasta toiseen että saat "omalla viikolla" tapailla rauhassa miehiä. Jätä lapsi suoraan isälleen jos et sitä halua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nämä naiset maksattavat exillään kaiken!
Samaa mieltä
Mielipide ei ole sama kuin tieto tai fakta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulle ei tulisi mieleenkään moinen. Maailma on pervoja/ hulluja (miehiä) täynnä.
Monilla tuntuu menevän miehennälkä lasten edelle, omituista. En voi millään ymmärtää miksi. Mikä niissä miehissä niin kiehtoo, ettei mietitä edes lasten turvallisuutta ja kotioloja.Eikö voi vain tapailla jotain miestä jos siltä tuntuu, pitääkö sen kanssa muuttaa yhteen asumaan!?
Muuttaisi vasta sitten, kun lapsi/lapset lentäneet pesästä, jos niin kova hinku asua miehen kanssa saman katon alla.Niin siis jos tekee lapsia, jonkun miehen kanssa ja eroaa niin ei saa sen jälkeen elää kunnolla elämäänsä tai rakastaa saati mennä naimisiin tai tehdä lisää lapsia uuden puolison kanssa kunnes edelliset lapset on potkittu pesästä johon saattaa mennä, jos lapset on pieniä 15-20v. Tai siis saa kunhan ei asu samankaton alla ettei edellisten lasten mieli pahoitu.
Sinulle "kunnolla eläminen" siis tarkottaa sitä, että raahaat kotiisi sen uuden "elämäsi rakkauden" lastes iloksi ja alat lisääntyä senkin kanssa. No joo, anteeksi, jos en todellakaan ymmärrä kaltaisiasi.
kakskytä vuotta on kuule perhosen lento, oot ehtinyt jo erota monta kertaa sinä aikana niistä rakkauksistasi, joten kyllä, viisas äiti vain seurustelisi, ei jakaisi kotia tämän miehen kanssa.ap
Voi luoja 😂 ollaan oltu tämän uuden elämän rakkauden kanssa avioliitossa jo viisitoista vuotta. "Raahasin" hänet kotiini eli toisin sanoen muutimme yhteen kaksi vuotta seurusteluamne. Lapseni oli silloin neljä. Yksi sisarus syntynyt hälle tässä välissä. Lapsi on ilokseen ottanut uuden mieheni oman isänsä kuoltua jo lapsen ollessa pieni isäkseen. Mies huolehtii hänestä kuin omastaan.
Ei olla sun ennustuksia huolimatta erottu eikä oo noita eroja ollut 😂 eikä sun tarvitse miettiäkään mun kaltaisia naisia saati ymmärtää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Erosin 10 vuotta sitten ja tein sen ratkaisun, että meidän kuvio pysyy eikä lasten tarvitse sopeutua uusiin ihmisiin tai muuttaa enää yhtään mihinkään, ero oli jo niin iso muutos kaikille. Ratkaisu on ollut meille se oikea; olemme läheisiä ja tuntuisi väärältä ja oudolta pakottaa nyt teini-ikäiset tytöt asumaan heille vieraan miehen kanssa.
Tämä ei ole tarkoittanut kohdallani totaalisinkkuilua, vaan suhdetta, jossa kummallakin omat asunnot ja vapaa-aikaa vietämme yhdessä. Lapsetkin välillä mukana.
Jokainen tekee omat ratkaisunsa, ja tämä on meidän. On ollut liikuttavaa kuulla palautetta tenavilta: ”äiti, ihanaa kun me kolme ollaan perhe ja meillä on tämä meidän oma koti eikä täällä ole muita.” Lasten isä tapasi pian eron jälkeen uuden puolison ja muuttivat heti yhteen. Kompensoin siitä seurannutta kipuilua, mutta en koe menettäneeni mitään. Päinvastoin.
Eroissa pahinta on tuo lasten pompottelu "kodista" toiseen. Antaisitte lasten rauhassa tehdä sen kodin yhteen paikkaan.
Höpö höpö. Meillä lapset vielä 16-vuotiaanakin valitsivat, että haluavat jatkaa vuoroviikkoilua.
Minä en kyllä haluaisi, edes aikuisena.
En ole se kelle vastasit, mutta toi vuoroviikkosysteemi on kanssa aivottomien vanhempien yksi hengentuotos nykyaikana. Siinä ei ole mitään hienoa, vaikka niinhän ne pariskunnat jotka lapsiaan pallottelevat viikosta toiseen, haluavat aina mussuttaa.
Haluaisitko itse olla heittopussi jolla ei ole yhtä kotikotia, vaan vain kaksi puolikotia, josta joutuu aina lähtemään, kun alkaa vasta kotiutua?
Niin, en minäkään.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Erosin 10 vuotta sitten ja tein sen ratkaisun, että meidän kuvio pysyy eikä lasten tarvitse sopeutua uusiin ihmisiin tai muuttaa enää yhtään mihinkään, ero oli jo niin iso muutos kaikille. Ratkaisu on ollut meille se oikea; olemme läheisiä ja tuntuisi väärältä ja oudolta pakottaa nyt teini-ikäiset tytöt asumaan heille vieraan miehen kanssa.
Tämä ei ole tarkoittanut kohdallani totaalisinkkuilua, vaan suhdetta, jossa kummallakin omat asunnot ja vapaa-aikaa vietämme yhdessä. Lapsetkin välillä mukana.
Jokainen tekee omat ratkaisunsa, ja tämä on meidän. On ollut liikuttavaa kuulla palautetta tenavilta: ”äiti, ihanaa kun me kolme ollaan perhe ja meillä on tämä meidän oma koti eikä täällä ole muita.” Lasten isä tapasi pian eron jälkeen uuden puolison ja muuttivat heti yhteen. Kompensoin siitä seurannutta kipuilua, mutta en koe menettäneeni mitään. Päinvastoin.
Eroissa pahinta on tuo lasten pompottelu "kodista" toiseen. Antaisitte lasten rauhassa tehdä sen kodin yhteen paikkaan.
Höpö höpö. Meillä lapset vielä 16-vuotiaanakin valitsivat, että haluavat jatkaa vuoroviikkoilua.
Koska eivät tienneet paremmasta. Ihan kuin pedofiilin lapsi ei osaa hakea apua kun ei tiedä millaista olla normaalissa perheessä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Erosin 10 vuotta sitten ja tein sen ratkaisun, että meidän kuvio pysyy eikä lasten tarvitse sopeutua uusiin ihmisiin tai muuttaa enää yhtään mihinkään, ero oli jo niin iso muutos kaikille. Ratkaisu on ollut meille se oikea; olemme läheisiä ja tuntuisi väärältä ja oudolta pakottaa nyt teini-ikäiset tytöt asumaan heille vieraan miehen kanssa.
Tämä ei ole tarkoittanut kohdallani totaalisinkkuilua, vaan suhdetta, jossa kummallakin omat asunnot ja vapaa-aikaa vietämme yhdessä. Lapsetkin välillä mukana.
Jokainen tekee omat ratkaisunsa, ja tämä on meidän. On ollut liikuttavaa kuulla palautetta tenavilta: ”äiti, ihanaa kun me kolme ollaan perhe ja meillä on tämä meidän oma koti eikä täällä ole muita.” Lasten isä tapasi pian eron jälkeen uuden puolison ja muuttivat heti yhteen. Kompensoin siitä seurannutta kipuilua, mutta en koe menettäneeni mitään. Päinvastoin.
Eroissa pahinta on tuo lasten pompottelu "kodista" toiseen. Antaisitte lasten rauhassa tehdä sen kodin yhteen paikkaan.
Höpö höpö. Meillä lapset vielä 16-vuotiaanakin valitsivat, että haluavat jatkaa vuoroviikkoilua.
Koska eivät tienneet paremmasta. Ihan kuin pedofiilin lapsi ei osaa hakea apua kun ei tiedä millaista olla normaalissa perheessä.
Miten niin eivät tienneet? Eliväthän he 10-vuotiaiksi asti yhdessä kodissa. On siinä jo kokemusta yhdessä kodissa asumisesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nämä naiset maksattavat exillään kaiken!
Samaa mieltä
Mielipide ei ole sama kuin tieto tai fakta.
Enhän minä sitä totuudeksi väittänytkään?
Vai voitko osittaa missä sanon asiaa faktaksi oi viisas palstailija. 🤔
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ootteko miettiny, et ku erotaan ja se yks lapsi jää jommallekummalle vanhemmalle, tulee se uus "vakava" suhe ja taas lisäännytään, niin että pahimmassa tapauksessa se yks lapsi elää kahessa uusioperhe helv*tissä?
Millä perusteteella uusperhe on aina syvältä? Meillä on, eikä meillä ole niitä ongelmia, mistä av:lla puhutaan.
Homma toimii, kun molemmat kantavat vastuun omista lapsistaan, eikä sysää hoito- viihdytys- eikä kasvatusvastuuta toisen niskoille.
Mäkin haluisin kyllä faktaa siitä, että uusperhe on aina syvältä. Miehen äiti löysi uuden miehen minun miehen ollessa 7v. Menivät naimisiin ja saivat yhteisen lapsen miehen ollessa 14v. Tämä uusi mies otti heti miehen ja hänen veljensä, jotka olivat edellisestä suhteesta omikseen, kun tapasivat äidin kanssa. Rakasti ja kunnioitti ja tekee niin edelleen vaikka mies on jo 30v. Mies on uusperheen kasvatti ja eikä ole kokenut sen olevan syvältä. Päinvastoin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sama ajatusmaailma. Olen ollut yh jo 12 vuotta enkä todellakaan olisi edes halunnut miestä vastuksikseni, kerran sellaisesta eroon pääsin!
Itsekästä on sotkea lasten elämä ja kotikuviot jollain random jampalla.
Samoin. Yksinhuoltajana nyt 16 vuotta.
Ei kiinnosta miehet sitten yhtään, enkä ikinä toisi sellasta kotiin.
Onneksi meitä vastuullisia äitejä on enemmän kuin miehenkipeitä.
Minä taas en ymmärrä miten sitä, että ei voi luottaa että puoliso on hyvä lapsia kohtaan, voi edes kutsua rakkaudeksi. Me muutettiin neljän vuoden seurustelun jälkeen yhteen, kun oli selvää, että me halutaan olla yhdessä loppuun asti. Ei siinä alettu empiä, että mitä jos. Luotan mieheen, lapset pitää hänestä hirveästi ja kummankin lapset tulee keskenään toimeen hyvin. En voisi edes seurustella sellaisen ihmisen kanssa, jota en voisi päästää lähelle lapsiani.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Erosin 10 vuotta sitten ja tein sen ratkaisun, että meidän kuvio pysyy eikä lasten tarvitse sopeutua uusiin ihmisiin tai muuttaa enää yhtään mihinkään, ero oli jo niin iso muutos kaikille. Ratkaisu on ollut meille se oikea; olemme läheisiä ja tuntuisi väärältä ja oudolta pakottaa nyt teini-ikäiset tytöt asumaan heille vieraan miehen kanssa.
Tämä ei ole tarkoittanut kohdallani totaalisinkkuilua, vaan suhdetta, jossa kummallakin omat asunnot ja vapaa-aikaa vietämme yhdessä. Lapsetkin välillä mukana.
Jokainen tekee omat ratkaisunsa, ja tämä on meidän. On ollut liikuttavaa kuulla palautetta tenavilta: ”äiti, ihanaa kun me kolme ollaan perhe ja meillä on tämä meidän oma koti eikä täällä ole muita.” Lasten isä tapasi pian eron jälkeen uuden puolison ja muuttivat heti yhteen. Kompensoin siitä seurannutta kipuilua, mutta en koe menettäneeni mitään. Päinvastoin.
Eroissa pahinta on tuo lasten pompottelu "kodista" toiseen. Antaisitte lasten rauhassa tehdä sen kodin yhteen paikkaan.
Höpö höpö. Meillä lapset vielä 16-vuotiaanakin valitsivat, että haluavat jatkaa vuoroviikkoilua.
Minä en kyllä haluaisi, edes aikuisena.
En ole se kelle vastasit, mutta toi vuoroviikkosysteemi on kanssa aivottomien vanhempien yksi hengentuotos nykyaikana. Siinä ei ole mitään hienoa, vaikka niinhän ne pariskunnat jotka lapsiaan pallottelevat viikosta toiseen, haluavat aina mussuttaa.Haluaisitko itse olla heittopussi jolla ei ole yhtä kotikotia, vaan vain kaksi puolikotia, josta joutuu aina lähtemään, kun alkaa vasta kotiutua?
Niin, en minäkään.ap
Silloin kun lapseni olivat vuoroviikoin, niin minä itse asuin lapsettoman viikon miehen luona, useamman vuoden ajan. Olin siis vuoroviikkoaikuinen.
Minulle oli ihan sama, mihin osoitteeseen perjantaina töistä lähdin, niin kauan kuin ei tarvinnut ottaa tavaroita mukaan, vaan myös miehen luona oli omat meikit yms.
Mutta joo, tämä on luonnekysymys. Toisia se haittaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Erosin 10 vuotta sitten ja tein sen ratkaisun, että meidän kuvio pysyy eikä lasten tarvitse sopeutua uusiin ihmisiin tai muuttaa enää yhtään mihinkään, ero oli jo niin iso muutos kaikille. Ratkaisu on ollut meille se oikea; olemme läheisiä ja tuntuisi väärältä ja oudolta pakottaa nyt teini-ikäiset tytöt asumaan heille vieraan miehen kanssa.
Tämä ei ole tarkoittanut kohdallani totaalisinkkuilua, vaan suhdetta, jossa kummallakin omat asunnot ja vapaa-aikaa vietämme yhdessä. Lapsetkin välillä mukana.
Jokainen tekee omat ratkaisunsa, ja tämä on meidän. On ollut liikuttavaa kuulla palautetta tenavilta: ”äiti, ihanaa kun me kolme ollaan perhe ja meillä on tämä meidän oma koti eikä täällä ole muita.” Lasten isä tapasi pian eron jälkeen uuden puolison ja muuttivat heti yhteen. Kompensoin siitä seurannutta kipuilua, mutta en koe menettäneeni mitään. Päinvastoin.
Eroissa pahinta on tuo lasten pompottelu "kodista" toiseen. Antaisitte lasten rauhassa tehdä sen kodin yhteen paikkaan.
Höpö höpö. Meillä lapset vielä 16-vuotiaanakin valitsivat, että haluavat jatkaa vuoroviikkoilua.
Koska eivät tienneet paremmasta. Ihan kuin pedofiilin lapsi ei osaa hakea apua kun ei tiedä millaista olla normaalissa perheessä.
Miten niin eivät tienneet? Eliväthän he 10-vuotiaiksi asti yhdessä kodissa. On siinä jo kokemusta yhdessä kodissa asumisesta.
Lapsista tuli kiertolaisia. Tiesivät ettei äiti tai isä heitä halua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Erosin 10 vuotta sitten ja tein sen ratkaisun, että meidän kuvio pysyy eikä lasten tarvitse sopeutua uusiin ihmisiin tai muuttaa enää yhtään mihinkään, ero oli jo niin iso muutos kaikille. Ratkaisu on ollut meille se oikea; olemme läheisiä ja tuntuisi väärältä ja oudolta pakottaa nyt teini-ikäiset tytöt asumaan heille vieraan miehen kanssa.
Tämä ei ole tarkoittanut kohdallani totaalisinkkuilua, vaan suhdetta, jossa kummallakin omat asunnot ja vapaa-aikaa vietämme yhdessä. Lapsetkin välillä mukana.
Jokainen tekee omat ratkaisunsa, ja tämä on meidän. On ollut liikuttavaa kuulla palautetta tenavilta: ”äiti, ihanaa kun me kolme ollaan perhe ja meillä on tämä meidän oma koti eikä täällä ole muita.” Lasten isä tapasi pian eron jälkeen uuden puolison ja muuttivat heti yhteen. Kompensoin siitä seurannutta kipuilua, mutta en koe menettäneeni mitään. Päinvastoin.
Eroissa pahinta on tuo lasten pompottelu "kodista" toiseen. Antaisitte lasten rauhassa tehdä sen kodin yhteen paikkaan.
Höpö höpö. Meillä lapset vielä 16-vuotiaanakin valitsivat, että haluavat jatkaa vuoroviikkoilua.
Koska eivät tienneet paremmasta. Ihan kuin pedofiilin lapsi ei osaa hakea apua kun ei tiedä millaista olla normaalissa perheessä.
Sun mielestä "normaali perhe" on ydin perhe. Miten sekaisin ihmiset on nykypäivänä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Erosin 10 vuotta sitten ja tein sen ratkaisun, että meidän kuvio pysyy eikä lasten tarvitse sopeutua uusiin ihmisiin tai muuttaa enää yhtään mihinkään, ero oli jo niin iso muutos kaikille. Ratkaisu on ollut meille se oikea; olemme läheisiä ja tuntuisi väärältä ja oudolta pakottaa nyt teini-ikäiset tytöt asumaan heille vieraan miehen kanssa.
Tämä ei ole tarkoittanut kohdallani totaalisinkkuilua, vaan suhdetta, jossa kummallakin omat asunnot ja vapaa-aikaa vietämme yhdessä. Lapsetkin välillä mukana.
Jokainen tekee omat ratkaisunsa, ja tämä on meidän. On ollut liikuttavaa kuulla palautetta tenavilta: ”äiti, ihanaa kun me kolme ollaan perhe ja meillä on tämä meidän oma koti eikä täällä ole muita.” Lasten isä tapasi pian eron jälkeen uuden puolison ja muuttivat heti yhteen. Kompensoin siitä seurannutta kipuilua, mutta en koe menettäneeni mitään. Päinvastoin.
Eroissa pahinta on tuo lasten pompottelu "kodista" toiseen. Antaisitte lasten rauhassa tehdä sen kodin yhteen paikkaan.
Höpö höpö. Meillä lapset vielä 16-vuotiaanakin valitsivat, että haluavat jatkaa vuoroviikkoilua.
Minä en kyllä haluaisi, edes aikuisena.
En ole se kelle vastasit, mutta toi vuoroviikkosysteemi on kanssa aivottomien vanhempien yksi hengentuotos nykyaikana. Siinä ei ole mitään hienoa, vaikka niinhän ne pariskunnat jotka lapsiaan pallottelevat viikosta toiseen, haluavat aina mussuttaa.Haluaisitko itse olla heittopussi jolla ei ole yhtä kotikotia, vaan vain kaksi puolikotia, josta joutuu aina lähtemään, kun alkaa vasta kotiutua?
Niin, en minäkään.ap
Silloin kun lapseni olivat vuoroviikoin, niin minä itse asuin lapsettoman viikon miehen luona, useamman vuoden ajan. Olin siis vuoroviikkoaikuinen.
Minulle oli ihan sama, mihin osoitteeseen perjantaina töistä lähdin, niin kauan kuin ei tarvinnut ottaa tavaroita mukaan, vaan myös miehen luona oli omat meikit yms.Mutta joo, tämä on luonnekysymys. Toisia se haittaa.
Se oli sinun valintasi joka toinen viikko hylätä lapsi miehen takia.
Onhan siitäkin vaikka mitä tutkimusta kuinka lapset kärsii erosta. Täällä sädekehäänsä kiillottavat mammat ottivat jo sen riskin lastensa kustannuksella.