Lue keskustelun säännöt.
Lopullinen luovuttaminen
28.07.2018 |
Ja yksinäisyyden hyväksyminen.
Muistan joskus vuosia sitten lukeneeni täältä ketjua, jossa keskusteltiin aikuisten miesten kokemattomuudesta. Mielipiteitä ketjussa oli useita, mutta mieleen jäi kysymys: Milloin on liian myöhäistä? Vastaus oli muistaakseni joko 28 v tai 32 v. Silloinkin se oli pysäyttävä vastaus, koska olin melkein ylärajalla, mutta nyt kun ajattelen, että olen vuosia vanhempi on oman tilanteensa tajuaminen jotain semmoista mitä en oikein osaa edes käsitellä. Miten voi olla juuri minä, muuten melko normaali, joka ei kykene siihen mihin 99% ihmisistä kykenee? Miten tähän päädyttiin?
Jos oletetaan tuon ikärajan pitävän paikkansa, ja kokemuksieni mukaan se on melko osuva, niin miten löytää se moodi, jossa hyväksyy yksinäisyyden ja oman viallisuutensa? Miten elää, kun kavereiden näkeminen perheineen ja lapsineen muistuttaa omasta epäonnistumisesta? Jos rakkautta, läheisyyttä ja intiimiä kanssakäymistä ei ole minulle suotu voinko vain unohtaa ja keskittyä täysin johonkin muuhun?
Kommentit (84)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En luovuttaisi koskaan vaikka olisin 32v kokematon, aina on mahdollisuudet kuitenkin olemassa..
Itse olin esim 28v asti totaalikokematon mutta muutin tilanteen.
Niin, mä olin joskus 32-vuotias kokematon. Nyt olen jo vuosia vanhempi.
Enkä mä oikeastaan edes halua luovuttaa. Tai haluan, mutta en pysty. Kai se on jonkinlainen sisäänrakennettu juttu. En vaan enää kehtaa mitään asialle aktiivisesti tehdäkään. Häpeä on liian suuri. Jos joku tulee oven takaa hakemaan niin lähden mukaan, mutta muuten etenen vain päivä kerrallaan unelmoiden hetkestä jolloin minäkin pääsisin osaksi tätä normaalien ihmisten kokemusta.
ap
Tuo on jännä juttu. Silloin nuorena kun parisuhdetta ei ole, sitä ajattelee että pitää olla kun kaikilla muillakin on ja näin kuuluu tehdä, häpeää kun ei ole ja on erilainen kuin muut. Ei edes tiedä mitä se on. Sitten kun suhteen saa ja elää siinä vaikka kymmenenkin vuotta, huomaa kuinka haastavaa se voi pahimmillaan olla ja kuinka vereslihalle siinä saattaa päätyä. Yksin jäätyään toteaa että eihän tämä yksinolo niin ankeaa olekaan, itse asiassa hyvää elämää. Elämän oppikoulua, mieti oletko oikeasti tuohon halukas. Minä en enää toista kertaa siihen lähtisi. Tietysti jollain toisella on parempia kokemuksia, minulla ei. Harmittavan monella se ei vain mene hyvin. Mutta jos puhut vain seksistä niin siihen kokemattomuuteen on helppo saada helpotusta.
En ole tässä väittämässä, että parisuhde olisi aina helppo ja oikea tie. Miksi niin tekisin? Sama kuin ajokortiton moittisi formulakuskeja huonoista ajolinjoista. Ainoa mitä haluaisin, olisi kokea itse mistä asiassa on kysymys. En väitä, että se toisi elämääni jotain uskomatonta parannusta, mutta naiivisti väitän, että edes se yksi kokemus - oli se huono tai hyvä - olisi parempi kuin tämä jatkuva epätietoisuuden tila, jossa nyt elän. Sen kokemuksen jälkeen voisin päättää onko tuo se suunta, johon haluan elämääni viedä.
ap
Mikset ole mennyt huoriin?
Koska olet munaton vätys kaikin puolin.
Sinkkumies
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Uskokaa tai älkää moni olisi onnellisempi ilman parisuhdetta. Luulen että vain noin 10-20 parisuhteista on onnellisia. Suurin osa parisuhteista solmitaan vain siksi että niin on opetettu ja se on normaalia. Parisuhde koetaan onnistumiseksi sen laadusta riippumatta. Ennemmin yksin loppuelämä kuin huono(issa) suhteissa.tsemiä sinne, maailma on ihmeellinen paikka ilman ihmeellisiä naisiakin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En luovuttaisi koskaan vaikka olisin 32v kokematon, aina on mahdollisuudet kuitenkin olemassa..
Itse olin esim 28v asti totaalikokematon mutta muutin tilanteen.
Juuri näin! Ei kukaan tule esim. kotoa hakemaan töihin. Siksi tarvittiinkin aktiivimallia.
Sinkkumies
(ei siis akti-malli, toisille sekin olisi ok)
No tuohan nyt on ihan täyttä paskaa. Todella monia on tultu hakemaan kotoa töihin ja suhteisiin. Ei ole aina kyse pelkästään omista toimista.
Vierailija kirjoitti:
Uskokaa tai älkää moni olisi onnellisempi ilman parisuhdetta. Luulen että vain noin 10-20 parisuhteista on onnellisia. Suurin osa parisuhteista solmitaan vain siksi että niin on opetettu ja se on normaalia. Parisuhde koetaan onnistumiseksi sen laadusta riippumatta. Ennemmin yksin loppuelämä kuin huono(issa) suhteissa.tsemiä sinne, maailma on ihmeellinen paikka ilman ihmeellisiä naisiakin.
Melko kovat arviot sulla. Tarkoittaako tuo 10-20 onnistunutta parisuhdetta vain Suomea, vai koko maapalloa?
Sinkkumies
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Never give up!
Arvelen ettet ole kuitenkaan tehnyt vielä kaikkeasi asian muuttamiseksi.
Minä olen täysin kokematon mies. Olen menossa leuan suurennukseen syyskuussa, kun minulla on kesäloma. Olen pyöritellyt tätä varmaan 10 vuotta. Vuosi sitten tulin elämässäni risteykseen ja pysähdyin miettimään mitä teen. Annanko olla ja hyväksun kohtaloni, vai taistelenko ja teen kaikkeni ja katson mihin se riittää. Valitsin taistelun. Säästin koko vuoden ja nyt minulla on rahat leukaleikkaukseen. Keväällä kävin konsultaatiossa ja toimenpide suunniteltiin.
Mietin sen niin, että minua jää muuten vaivaamaan elämäni loppuun saakka, että olisin ehkä sittenkin pystynyt tekemään jotakin. Kalliiksihan tämä tulee eikä naisensaannista silti ole takeita. Syteen tai saveen, sanotaan.
Mistä päättelit, että leuka on ongelma?
Koska se on melko heikko. Aina ollut.
Olen tarkastellut itseäni kriittisesti ja mahdollisimman objektiivisesti, enkä keksi muutakaan. Lääkärin näyttäessä visualisointia operaation jälkeisestä tuloksesta, vakuutuin entisestään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Uskon myös, kuten ap kirjoitti, että kyseessä on sisäänrakennettu juttu. Halu läheisyyteen ja kumppanuuteen on niin vahva, ettei realiteettien tajuaminen sitä murra. Tajusin itse juuri, että olen noin 20 vuotta halunnut eniten elämässäni, että tapaan jonkun, jonka kanssa voin rakastaa ja tulla rakastetuksi. Sitä ei ole tapahtunut. Kaikella todennäköisyydellä sitä ei tapahdu seuraavan 20 vuoden aikanakaan. Miksi en luovuta??
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikka onkin rasittavaa lukea tuollaista valitusta niin omalta kohdaltani 41-vuotiaana miehenä voin todeta että elämässä on niin paljon mielenkiintoisia asioita tutkittavana etten ole kokenut epäonnistuneeni vain sen takia etten ole sortunut johonkin kaavamaiseen malliin "elämässä onnistumisesta". Varsinkin kun näkee minkälaiset vässykätkin "saavat" niitä naisia niin enpä jaksa asiasta stressata. Kukin tyylillään.
Puhutko nyt mun valituksesta?
En ole koskaan puhunut asiasta kenellekään. Ehkä sallit, että avaudun nyt tälle anonyymille palstalle?
En ole myöskään sanonut, että elämäni onnistuminen olisi tästä kiinni. Olen vain miettinyt, että se olisi asia, joka olisi kiva kokea. Olen myös sitä mieltä, että voisin olla jollekin ihmiselle ihan mukava kumppani, tuki ja parisuhteen toinen puolisko. Ehkä olen yksinkertainen ja normaali, kun en kykene täysin nostamaan ajatuksiani pois näistä jutuista, mutta en ole vielä kyennyt nousemaan sinne tasolle, jossa kyetään keskittymään muihin juttuihin elämässä.
ap
No siinä mielessä kuulostaa valitukselta että naisenpuutteesta saadaan muovattua miltei elämää suurempi kohtalo, jota murehditaan. Toki, tiedän todella hyvin että miltä tuntuu kun lukee ja näkee kuinka "kaikki muut" saavat kokea rakkautta ja hyvänä pitoa. Ilman muuta sellaista pysähtyy aina silloin tällöin pohtimaan, tajutakseen taas olevansa harvinaisen ulkopuolinen. Ehdottomasti.
En osaa sinänsä antaa neuvoja, totesin vain oman suhtautumiseni asiaan. Totta helvetissä sen miettiminen välillä hajottaa, onhan ne tunteet kuitenkin syvälle koodattu, absolutely!
Ehkä luit viestistäni jotain mitä siinä ei ollut? Kärjistin asioita, koska pysymällä neutraalina ei saa aikaan keskustelua. Mä en oikeastaan murehdi tuota naisenpuutetta, vaan enemmän yritän löytää itsestäni ne viat, jotka saivat aikaan tämän tilanteen. Pohdin niitä tilanteita, joissa toimin väärin ja etsin niistä toimintamalleja tulevaisuuden ongelmiin. Ja tietenkin se välillä harmittaa, kun ainakin jossain vaiheessa etsin ja toivoin parisuhdetta, lapsia ja onnellisuutta noiden kautta. Vaikka yksinäisyys tai epäonnistuminen jossain noin oleellisessa ei ole mikään elämään automaattisesti tuhoava voima, niin on se silti jotain mikä pistää ihmisen miettimään.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En luovuttaisi koskaan vaikka olisin 32v kokematon, aina on mahdollisuudet kuitenkin olemassa..
Itse olin esim 28v asti totaalikokematon mutta muutin tilanteen.
Juuri näin! Ei kukaan tule esim. kotoa hakemaan töihin. Siksi tarvittiinkin aktiivimallia.
Sinkkumies
(ei siis akti-malli, toisille sekin olisi ok)
No tuohan nyt on ihan täyttä paskaa. Todella monia on tultu hakemaan kotoa töihin ja suhteisiin. Ei ole aina kyse pelkästään omista toimista.
No niin. Minua luokan tytöt tuli hakemaan kotoa pussailemaan viidennellä. Sain myös rakkauskirjeitä. Aina ei onnenlahjat mene tasan.
Sinkkumies
Tunnen yhden joka avioitui 45-vuotiaana. Ei kannata luovuttaa, silloin se sopiva ei taatusti osu kohdalle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuka täällä oikein leukailee? Lopetetaanpa tämä leukailu heti alkuunsa.
Sinkkumies
Vierailija kirjoitti:
Oletko muissa asioissa normaali ja keskiverto? Lähestyitkö naisia? Onko sulla ollut kavereita? Millaisia ihastuksesi ovat olleet?
Mikä on normaali? Olen 175 cm, 75 kg. Urheilen (joskus jopa sm-tasolla), käyn ulkona, töissä, näen kavereitakin silloin kun he perheiltään ehtivät, harrastan. Toki olen sitten myös melkoinen nörtti, kiinnostuksenkohteeni ovat poikkeavia ja en aina nauti ihmisten seurasta. Olen aina osannut puhua naistenkin kanssa, kunhan tilanteessa ei ole kiinnostusta tai vetovoimaa. Sen jälkeen menen lukkoon, koska en nuorena oppinut näitä asioita, eivätkä ne tule mulle luonnostaan. Heitän huonoa läppää, joka saa joskus toisen nauramaan, mutta en osaa viedä asiaa eteenpäin ja se on tässä iässä melkoinen punainen vaate.
Ihastukseni ovat olleet laidasta laitaan. En ihastu ulkonäköön kuin harvoin. Tai ihastun toki, mutta todellisen siitä tekee vasta sen ulkonäön takana oleva persoona. Se takapulpetin ihana punapää, joka oli niin innoissaan ja osaava harrastuksestaan, että olin lähes sanaton. Sitten oli se, jota luulin kylmäksi, mutta hän olikin ystävällinen ja empaattinen, sekä älykäs keskustelija, joka ei tuominnut ketään ja kuunteli kaikki tyhmät juttuni hymy kasvoillaan.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Uskokaa tai älkää moni olisi onnellisempi ilman parisuhdetta. Luulen että vain noin 10-20 parisuhteista on onnellisia. Suurin osa parisuhteista solmitaan vain siksi että niin on opetettu ja se on normaalia. Parisuhde koetaan onnistumiseksi sen laadusta riippumatta. Ennemmin yksin loppuelämä kuin huono(issa) suhteissa.tsemiä sinne, maailma on ihmeellinen paikka ilman ihmeellisiä naisiakin.
En ole tätä missään nimessä kiistämässä. Haluaisin vain itse päättää mitä mieltä olen asiasta. Ehkä se on hirveää, ehkä se on mahtavaa. Nyt elän limbossa, jossa kaikki on mahdollista ja mahdotonta yhtäaikaa.
ap
Sanoisin, että 35 v on se raja. Silloin on jo niin pinttynyt omiin tapoihin, että ei voi oppia elämään toisen kanssa. Plus 95% muista ihmisistä pitää sua outona. Ehkä jos et kerro niille, mutta luulis että joskus se paljastuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sanoisin, että 35 v on se raja. Silloin on jo niin pinttynyt omiin tapoihin, että ei voi oppia elämään toisen kanssa. Plus 95% muista ihmisistä pitää sua outona. Ehkä jos et kerro niille, mutta luulis että joskus se paljastuu.
Ei ole rajaa, mutta jos on liian vanhaksi kokematon niin jotain on vialla. Ei välttämättä niin, että ois diagnoosi, mutta silti eihän se ole normaalia jäädä paitsi siitä minkä suurin osa kokee jo teini-iässä. Ehkä voi vielä muuttua, jos tajuaa omat virheet, mutta sekään ei välttämättä riitä, kun pitäisi löytää joku joka hyväksyy sun poikkeavuuden.
Vierailija kirjoitti:
Sanoisin, että 35 v on se raja. Silloin on jo niin pinttynyt omiin tapoihin, että ei voi oppia elämään toisen kanssa. Plus 95% muista ihmisistä pitää sua outona. Ehkä jos et kerro niille, mutta luulis että joskus se paljastuu.
Mutta onko paljastumisella merkitystä enää siinä vaiheessa jos ollaan jo edetty suhteessa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sanoisin, että 35 v on se raja. Silloin on jo niin pinttynyt omiin tapoihin, että ei voi oppia elämään toisen kanssa. Plus 95% muista ihmisistä pitää sua outona. Ehkä jos et kerro niille, mutta luulis että joskus se paljastuu.
Ei ole rajaa, mutta jos on liian vanhaksi kokematon niin jotain on vialla. Ei välttämättä niin, että ois diagnoosi, mutta silti eihän se ole normaalia jäädä paitsi siitä minkä suurin osa kokee jo teini-iässä. Ehkä voi vielä muuttua, jos tajuaa omat virheet, mutta sekään ei välttämättä riitä, kun pitäisi löytää joku joka hyväksyy sun poikkeavuuden.
Ei kai se sen isompaa vikaa vaadi. Ei tykännyt käyttää päihteitä nuorena, niin siinähän tuossa sitten äkkiä ollaan.
Olen tavallaan samassa tilanteessa oleva nelikymppinen nainen. Paitsi, että tiedän olevani parisuhdeihminen, koska olen suurimman osan elämästäni sellaisessa elänyt. Ehkä epätoivoni on siis vielä suurempi, koska tiedän mitä kaipaan, mutta en osaa olla tyrkyllä tai pyydystää. Elämäni rakkaus, aviomieheni ja lasteni isä tuossa totesi muutamassa kuukaudessa, että ruoho on vihreämpää aidan toisella puolella.
Olen vähän vanhanaikainen, koulutettu, hellä, avoin, laitan hyvää ruokaa ja leivon, tykkään lukea, jutella, olen utelias, jonkin verran naivi, mielikuvituksekas, pidän seksistä ja harrastan sitä mielellään ja usein. Olen tottunut hoitamaan asian kuin asian, remontoin, leikkaan pensaat, tilaan sähkärin ja putkarin. Hoivaan ja huolehdin. Olen mieluusti myös yksin ja hiljaisuudessa ajoittain, tosin monen lapsen äidiltä se ei juuri ole vuosiin onnistunut. Nyt lapset jo vähän isompia. Minulta on viety tulevaisuus ja siihen liittyvät haaveet.
Niin, ja mietin jo etukäteen, etten kelpaa enää kenellekään... Itsetunto ei siis todellakaan ole parhaimmillaan sattuneesta syystä. Enkä ole täydellinen, on virheitä. Enkä ole enää laiha kuten nuorena, jos en nyt ihan lihavakaan. Kohtalaisesti säilynyt. Kenelle pitäisi itsensä kaupitella, kun en sellaista osaa...
Olisiko joku epävarmojen ihmisten deittisivusto tai jotain?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sanoisin, että 35 v on se raja. Silloin on jo niin pinttynyt omiin tapoihin, että ei voi oppia elämään toisen kanssa. Plus 95% muista ihmisistä pitää sua outona. Ehkä jos et kerro niille, mutta luulis että joskus se paljastuu.
Mutta onko paljastumisella merkitystä enää siinä vaiheessa jos ollaan jo edetty suhteessa?
On tietenkin, koska silloin suhde on alkanut valheella.
Vierailija kirjoitti:
Olen tavallaan samassa tilanteessa oleva nelikymppinen nainen. Paitsi, että tiedän olevani parisuhdeihminen, koska olen suurimman osan elämästäni sellaisessa elänyt. Ehkä epätoivoni on siis vielä suurempi, koska tiedän mitä kaipaan, mutta en osaa olla tyrkyllä tai pyydystää. Elämäni rakkaus, aviomieheni ja lasteni isä tuossa totesi muutamassa kuukaudessa, että ruoho on vihreämpää aidan toisella puolella.
Olen vähän vanhanaikainen, koulutettu, hellä, avoin, laitan hyvää ruokaa ja leivon, tykkään lukea, jutella, olen utelias, jonkin verran naivi, mielikuvituksekas, pidän seksistä ja harrastan sitä mielellään ja usein. Olen tottunut hoitamaan asian kuin asian, remontoin, leikkaan pensaat, tilaan sähkärin ja putkarin. Hoivaan ja huolehdin. Olen mieluusti myös yksin ja hiljaisuudessa ajoittain, tosin monen lapsen äidiltä se ei juuri ole vuosiin onnistunut. Nyt lapset jo vähän isompia. Minulta on viety tulevaisuus ja siihen liittyvät haaveet.
Niin, ja mietin jo etukäteen, etten kelpaa enää kenellekään... Itsetunto ei siis todellakaan ole parhaimmillaan sattuneesta syystä. Enkä ole täydellinen, on virheitä. Enkä ole enää laiha kuten nuorena, jos en nyt ihan lihavakaan. Kohtalaisesti säilynyt. Kenelle pitäisi itsensä kaupitella, kun en sellaista osaa...
Olisiko joku epävarmojen ihmisten deittisivusto tai jotain?
Olen pahoillani tilanteestasi, mutta voitko selventää miten olemme samassa tilanteessa?
Tuollaisen deittisivuston tarpeesta olen kyllä samaa mieltä.
ap
No jossainhan se ongelma on oltava. Miksei sitten leuassa?
Sinkkumies