Tuntematon henkilö jonka olette nähneet vain kerran ja joka on jäanyt mieleen

Vierailija kirjoitti:

Olin 15-vuotiaana tallinnassa ja ohitse meni bussi (tms, en muista enää tarkasti) jonka ikkunasta katsoi joku itseäni vanhempi poika. Hän hymyili ja vilkutti. Tämä on jäänyt mieleen, vaikka hetki kesti vain muutaman sekunnin.

Tiedän, yllättävä vieraiden ihmisten ystävällisyys on aina kaikkein eniten mieleenpainuva asia;

Kerran, vuosia sitten kävelimme mieheni kanssa kaunista suurien vanhojen tammien varjostamaa sivutietä tuoksuvana kesäpäivänä Vantaanlaaksossa.

Ohitimme useita omakotitaloja, kunnes eräällä pihalta näimme kahden onnellisesti hymyilevän vanhuksen vilkuttavan meille hyvin innokkaasti, vilkutimme ihmeissämme heille takaisin - emme tunteneet heitä, mutta heistä loisti erikoinen tuttavuuden tuntu ja erittäin lämmin olo sydämiimme, ei sitä oikein muuten voi kertoa.

Molempien isovanhemmat olivat jo kuolleet ja tuntui, että saimme heidät hetkeksi takaisin,

ihan hetkeksi vain. Rakas muisto molempien isovanhemmista valtasi mielemme tuona hetkenä.

Vierailija kirjoitti:

Vuosia sitten, ehkä jo parikin vuosikymmentä, kesäaikaan, joku hiljainen iltapäivä pääkaupunkiseudun lähijunassa:

Nuori, älyttömän hyvännäköinen mies vaunuosaston toisessa päässä itki. Äänettömästi. Olimme kahden siinä vaunussa, enkä kehdannut mennä sanomaan mitään lohduttavaa.

Mietin, oliko rakkaussuru tai joku kuollut. Painui meleeni tämä arvoitus näköjään ikiajoiksi.

Äänetön itku on kaunista.

Viikko sitten jäi mieleen, kun eräässä savolaisessa kaupungissa eräs äiti oli kahden lapsensa kanssa jäätelökioskilla. Kello oli ehkä iltaseitsemän, ketään muita ei näkynyt. Lapset söivät tyytyväisinä tötteröitään, toinen ympäriinsä kuljeskellen ja toinen äitinsä sylissä. Ja äiti itki. Äänettömästi. Näin vain kyyneleiden valuvan aurinkolasien alta. Äiti oli kaunis, ilta oli kaunis ja kadut hiljaiset. Hetkessä tiivistyi jotain äidin rakkaudesta ja sisukkuudesta.

Kemissä myös yksi äiti jäi mieleen pari viikkoa sitten. Ympärillä oli lapsia neljä ja äidillä oli vakava, hieman lasittunut katse. Ja äiti oli kaunis. Kauniiden ihmisten salattu suru ja vakavuus jää mieleen. Ehkä siksi, että ulkonäön usein ajattelee suojaavan ihmistä tietyiltä vastoinkäymisiltä.

Olin nuorena kesätöissä pikaruokaravintolan kassana. Sisään tuli nuori mies josta en saanut silmiäni irti. Iho oli aivan kermanvaalea ja kasvot ja käsivarret oli täynnä pisamia. Hiukset oli todella syvän oranssit ja silmät kuin kaksi kuusenkerkkää :) Kyseinen mies ei ollut niinkään komea, vaan aidosti kaunis! Muistan vielä että selässä oli vihreä reppu joka sopi hyvin ihon ja hiusten väriin.

Vierailija kirjoitti:

Olin nuorena kesätöissä pikaruokaravintolan kassana. Sisään tuli nuori mies josta en saanut silmiäni irti. Iho oli aivan kermanvaalea ja kasvot ja käsivarret oli täynnä pisamia. Hiukset oli todella syvän oranssit ja silmät kuin kaksi kuusenkerkkää :) Kyseinen mies ei ollut niinkään komea, vaan aidosti kaunis! Muistan vielä että selässä oli vihreä reppu joka sopi hyvin ihon ja hiusten väriin.

Kånken?

Teini-iässä aikoinaan samaan bussiin sattui ihan Jeesus-elokuvien Jeesuksen näköinen mies. Varsinkin silmät ja katse oli jotain niin sellaista, tosi kauniit silmät ja vakava katse. Kaunis muutenkin, aika pitkä, vähän partaa ja pitkänpuoleiset hiukset. Taisi olla suunnilleen ainoa kerta, kun ihastuin johonkin ihan pelkän ulkonäön perusteella :-D

Kehitysvammainen, joka istui viereeni bussissa. Naama ruokatahroissa, henki haisi ja yritti koko ajan keskustella ja lähennellä. Kieltäytyi nousemasta paikaltaan, kun halusin vaihtaa paikkaa.

Minä sitten sanoin, että kävelen sitten sun päältäsi, jos et nouse ja sitten ihme tapahtui.

Tassa tarinassa mieleen on jaanyt kaksi henkiloa. Olin lontoon metrossa yliopistolle menossa kun metron astui nuori koditon nainen, todennakoisesti myos joidenkin aineiden vaarinkayttaja, kulkien vaunun lapi kerjaten kolikoita mukiin. Kuten arvata saattaa ihmiset kaansivat paat poispain ja olivat kuin eivat olisi nahneetkaan hanta. Lahellani istui nuori musli nainen (somali?) jolla oli pussillinen vasta paistettuna kekseja kadessaan. Han pyysi tata koditonta naista viereensa istumaan ja tarjosi talle kekseja jotka tama toinen kiitollisena soi. He juttelivat siihen asti etta jain pois, ja oikeasti nain miten tama koditon nainen arvosti etta joku jutteli hanella kuin kenelle tahansa ja soi yhdessa hanen kanssaa. Pois jaadessani olin melkein tippa linssissa koska naky oli jotenkin todella liikuttava ja taman nuoren somali naisen asenne oli niin lammin etta oma ja muiden metro matkustajien kaytos jai havettamaan.

Vierailija kirjoitti:

Helsinki-Vantaan lentokentällä lasiseinän takana latinomies, ei mitenkään pitkä mutta komea ja ennen kaikkea: musta, kiiltävä, sileä ja pakaroille yltävä maailman kaunein tukka ja kitaralaukku. Munasarjani halusivat minun liimaantuvan meitä erottavaan lasiin. Huokaisin, ja hän meni lentokoneputkeen ja lensi Suomesta jonnekin Atlantikseen.

Rob Trujillo? Kuvaus sopisi...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tassa tarinassa mieleen on jaanyt kaksi henkiloa. Olin lontoon metrossa yliopistolle menossa kun metron astui nuori koditon nainen, todennakoisesti myos joidenkin aineiden vaarinkayttaja, kulkien vaunun lapi kerjaten kolikoita mukiin. Kuten arvata saattaa ihmiset kaansivat paat poispain ja olivat kuin eivat olisi nahneetkaan hanta. Lahellani istui nuori musli nainen (somali?) jolla oli pussillinen vasta paistettuna kekseja kadessaan. Han pyysi tata koditonta naista viereensa istumaan ja tarjosi talle kekseja jotka tama toinen kiitollisena soi. He juttelivat siihen asti etta jain pois, ja oikeasti nain miten tama koditon nainen arvosti etta joku jutteli hanella kuin kenelle tahansa ja soi yhdessa hanen kanssaa. Pois jaadessani olin melkein tippa linssissa koska naky oli jotenkin todella liikuttava ja taman nuoren somali naisen asenne oli niin lammin etta oma ja muiden metro matkustajien kaytos jai havettamaan.

Taisi olla keksitty keksijuttu, koska en ole ikinä tuollaisia pyyteettömiä somppuja tavannut, päinvastoin.

Miksi ihmeessa tuhlaisin aikaani jutun keksimiseen? Ehka olet elanyt jossain kuplassa jossa voit maaritella ihmiset kansalaisuuden perusteella, mutta esim juurikin lontoossa mukaan mahtuu vaikka minkalaista ja et voi maaritella ketaan pelkastaan heidan sukujuurien perusteella.

Miksikö? No koska olet itse somppu ja haluat kiillottaa kilpeänne - mutta kyllä me suomalaiset teidät tunnemme liiankin hyvin...

No just. Olen sukujuuriltani taysin savolainen. En jaksa enempaa vaantaa asiasta. Se ei ole minulta pois jos et voi nahda hyvaa muissa kansallisuuksissa, itse vain karsit asiasta, en mina.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tassa tarinassa mieleen on jaanyt kaksi henkiloa. Olin lontoon metrossa yliopistolle menossa kun metron astui nuori koditon nainen, todennakoisesti myos joidenkin aineiden vaarinkayttaja, kulkien vaunun lapi kerjaten kolikoita mukiin. Kuten arvata saattaa ihmiset kaansivat paat poispain ja olivat kuin eivat olisi nahneetkaan hanta. Lahellani istui nuori musli nainen (somali?) jolla oli pussillinen vasta paistettuna kekseja kadessaan. Han pyysi tata koditonta naista viereensa istumaan ja tarjosi talle kekseja jotka tama toinen kiitollisena soi. He juttelivat siihen asti etta jain pois, ja oikeasti nain miten tama koditon nainen arvosti etta joku jutteli hanella kuin kenelle tahansa ja soi yhdessa hanen kanssaa. Pois jaadessani olin melkein tippa linssissa koska naky oli jotenkin todella liikuttava ja taman nuoren somali naisen asenne oli niin lammin etta oma ja muiden metro matkustajien kaytos jai havettamaan.

No voi NYYH sentään ja luulet, että joku uskookin tuon sompunsekoilun. He eivät ole empaattisia luonteltaan, eikä tuollaista tapahdu koskaan.

No voi nyyh sentään, kun taas pari aivosolua on lähtenyt liikenteeseen. Älä nyt rasita niitä liikaa ja mieti sellaista mihin et pysty, pitäydy vaan akuankoissa ja muissa, tää palsta ei selvästi sovi sulle, paljon vieraita ja vaikeita sanoja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tassa tarinassa mieleen on jaanyt kaksi henkiloa. Olin lontoon metrossa yliopistolle menossa kun metron astui nuori koditon nainen, todennakoisesti myos joidenkin aineiden vaarinkayttaja, kulkien vaunun lapi kerjaten kolikoita mukiin. Kuten arvata saattaa ihmiset kaansivat paat poispain ja olivat kuin eivat olisi nahneetkaan hanta. Lahellani istui nuori musli nainen (somali?) jolla oli pussillinen vasta paistettuna kekseja kadessaan. Han pyysi tata koditonta naista viereensa istumaan ja tarjosi talle kekseja jotka tama toinen kiitollisena soi. He juttelivat siihen asti etta jain pois, ja oikeasti nain miten tama koditon nainen arvosti etta joku jutteli hanella kuin kenelle tahansa ja soi yhdessa hanen kanssaa. Pois jaadessani olin melkein tippa linssissa koska naky oli jotenkin todella liikuttava ja taman nuoren somali naisen asenne oli niin lammin etta oma ja muiden metro matkustajien kaytos jai havettamaan.

Taisi olla keksitty keksijuttu, koska en ole ikinä tuollaisia pyyteettömiä somppuja tavannut, päinvastoin.

Miksi ihmeessa tuhlaisin aikaani jutun keksimiseen? Ehka olet elanyt jossain kuplassa jossa voit maaritella ihmiset kansalaisuuden perusteella, mutta esim juurikin lontoossa mukaan mahtuu vaikka minkalaista ja et voi maaritella ketaan pelkastaan heidan sukujuurien perusteella.

Miksikö? No koska olet itse somppu ja haluat kiillottaa kilpeänne - mutta kyllä me suomalaiset teidät tunnemme liiankin hyvin...

No just. Olen sukujuuriltani taysin savolainen. En jaksa enempaa vaantaa asiasta. Se ei ole minulta pois jos et voi nahda hyvaa muissa kansallisuuksissa, itse vain karsit asiasta, en mina.

Täydellinen itsekkyys on se määre, joka kuvaa somppuja parhaiten, olen tuntenut työni takia heitä tuhansittain ja siksi on vaikea uskoa kertomustasi.

Minkälaisessa työssä voi tuntea ihmisiä tuhansittain?

Mahdollista on tietysti, että sillä naisella oli jokin itsekäs taka-ajatus auttaessaan koditonta.

15 vuotiaana 23 vuotta sitten näin lehdessä nuoren miehen muistokirjoituksen, jonka yhteydessä oli miehen kuva. Oli kuin salama olisi iskenyt kehoni läpi ja päähäni iskeytyi ajatus ”hän on elämäni mies”. No, se jäi selvittämättä oliko vai ei. Hän oli ehkä n. 15 vuotta minua vanhempi ja muistelisin että lääkäri. Muistelen joskus edelleen tätä tapausta ja olisi kiva nähdä tuo kuva uudestaan.

Vierailija kirjoitti:

Yllättäen komea lääkäri  ;D

Täällä sama homma! Ja lääkäri joka tuli ainoastaan käytävällä vastaan, eikä edes hoitanut minua. Hymy ja koko olemus vaan oli sellanen että jäi mieleen, vaikka siitä on jo 4 vuotta 😅

Pari viikkoa sitten näin saman bussikuskin muutaman päivän välein. Ehkä nelikymppinen mies, vaaleat pitkät hiukset, korvikset. Jäi häiritsevästi mieleen pyörimään, vaikken oikeastaan edes pidä miehistä.

Kasvoin kunnon tuppukylässä, jossa kaikkia normista poikkeavia häpeiltiin ja kiusattiin. Teinityttösenä sitten näin kauppareissulla ikäiseni tytön, jonka räväkkä pukeutumistyyli, huoleton itsevarmuus vihamielisessä ympäristössä sekä yleinen sulokkuus suorastaan lumosivat minut. Jäi mieleen, koska tapaus oli ensimmäinen ja viimeinen kerta kun olen ihastunut ensisilmäyksellä.

Englannissa oli Pizza Hutissa lähes täsmälleen samannäköinen nainen kun lukioihastukseni vuosien takaa. Ajattelin monesti että olisiko muuttanut Englantiin ja hankki tienestejä tarjoilijana. Yhdellä kertaa sitten oli minulle tarjoilijana ja paikallinen brittiaksentti romutti ajatuskuvioni.

Mutta hämmentävä kokemus.

Tämän henkilön näin kyllä kaksi tai kolme kertaa, mutta täysin tuntematon ihminen. Satuin muutamaan otteeseen vastakkain junassa nuoren miehen kanssa, jonka kasvonpiirteet olivat uskomattoman komeat ja jylhät, kuin kirveellä veistetyt. Hänen ulkonäöstään ja olemuksestaan tuli mieleen James Dean. Emme tulleet sisään tai jääneet pois samalla pysäkillä, mutta noin puolen vuoden sisään törmäsin häneen junassa 2-3 kertaa, enkä mitenkään tiettyyn aikaan vaan täysin sattumanvaraisesti. On jäänyt mieleen.

N. 10 vuotta sitten, ollessani raskaana, junassa minua vastapäätä istui keski-ikäinen nainen (Tampereen seudulla). Nainen totesi minulle ettö näytän joltain näyttelijältä. Jostain syystä aloin kertoa naiselle tilanteestani, yllätysraskaudesta ja siitä, kuinka kukaan perheenjäsen ei ole tukenani, (olin teiniäiti), ja haluaa että teen abortin.

Nainen sanoi että jokainen lapsi valitsee, mistä vanhemmista haluaa syntyä ja että hänet on nyt tarkoitettu tulevaksi tähän maailmaan.

Naisessa oli jotain mystistä energiaa. Lapsi syntyi sitten 7 kuukautta tuon kohtaamisen jälkeen.

Toinen tyyppi oli kaunis ja tyylikäs pieni mummo. Mummo hymyili ystävällisesti bussipysäkillä, ja hänestä huokui rakkaus elämää kohtaan. Olemus ja huoliteltu, sievä ulkomuoto jäivät mieleen.

En tunne Touko Aaltoa, mutta verkkokalvolleni on piirtynyt kuva, jossa hömelösti hymyilevä ilman paitaa oleva Touko Aalto läpsii miehen takapuolta yhteisöllisessä juhlassa.