Mikä ero on alkoholin suurkuluttajalla ja alkoholistilla?

Oltiin rouvan kanssa suurkuluttajia n. 20-25- vuotiaina.

Kahden asuttiin, vaimo opiskeli, minä kävin töissä, olohuone oli paikallinen pubi, jossa käytiin parina iltana viikolla nauttimassa 2-5 kaljaa ja viikonloppuisin pe-la 5-10 kajaa/ilta.

Kun muutettiin vaimon opiskelupaikkakunnalta pois, juominen jäi.

Vierailija kirjoitti:

Ei ole kohtuukäyttöä tai suurkulutusta. JOKAINEN alkoholia EDES JOSKUS nauttiva on ALKOHOLISTI myönsi sitä tai ei! Koska jos ei olisi niin pystyisi milloin vain lopettamaan. Kohtuukäytön jatkokin kertoo vain ettei pysty olla ilman edes sitä yhtä saunakaljaa eli on alkoholisti.

Jätä se sika.

Näin on, inhottaa vieläkin se viestiketju jossa aloittaja kertoi että lapsi paheksuu heidän juomistaan, ja silti ryyppäävät!!! Sairasta, alkoholismia parhaimmillaan. Mitään kohtuukäyttöä ei ole

eroa ei ole mitään. Molemmat ovat selvällä suomenkielellä =  JUOPPOJA.

Kaveri joi laatikon Pirkka-olutta päivässä.

Aina iltapäivällä lähti autolla hakemaan uuden pakin.

Eräänä päivänä olikin puhallusratsia matkan varrella ja käry kävi.

Vieläkään heppu ei myönnä ajaneensa kännissä, poliisin alkometri oli rikki.

Oikeusmurha!

Onneksi en ole alkoholisti vaikka nytkin menossa kolmen viikon putki... Olen vaan haitallisen alkoholin kuluttaja. Ihan diagnoosi on asiasta joten vedän herneen nenään jos joku minua kutsuu alkoholistiksi.

Vierailija kirjoitti:

Sulle on näemmä turhaa sanoa mitään, joten ei muutakuin tsemppiä alkoholistin rinnalle, hän siis ei ole suurkuluttaja vaan alkoholisti.

Onko mielestäsi siis väärin ja paheksuttavaa seurustella tai jopa avioitua alkoholistin kanssa? Miten muuten kommenttisi on tulkittavissa?

Olet väärässä siinä, ettei minulle kannattaisi sanoa mitään. Nimenomaan kaipaan kokemuksia, mitä elämä olisi suurkuluttajan tai alkoholistin rinnalla.

Pelkkä paheksunta ei auta mitenkään.

Omaa jaksamistani mietin. Millaista olisi arki? Kestäisikö rakkaus?

Ehkä eniten toivoisin ihmisten juuri kertovan arjestaan alkoholistin kanssa.

Onneksi ei ole kokemusta siitä, niin en osaa kuvitella.

Vaikea on myös ajatella, että rakastuneena sanoisin, että heippa sitten, ei nähdä enää.

Ehkäpä aika ratkaisee tämän kysymyksen.

Voihan rakkaus loppua - hänenkin puoleltaan.

Outoa on löytää itsensä tilanteesta, jollaisessa ei koskaan olisi kuvitellut olevansa. Ap

P.s. joku vinkkasi päihdelinkin kotikanavasta. Käyn siellä lukemassa. Kiitos vinkistä!

Vieläkin jäin miettimään, kuuluuko jonkun mielestä alkoholistin elää yksin? Onko hän mielestänne paha ihminen? Voiko joku elää onnellisena alkoholistin rinnalla, vai onko se mahdottomuus? Ap

Jos alkoholismin katsoo sairaudeksi kuten vakavan masennuksen tai bipolaarihäiriön - niin kai tämän rinnalla voi elää, jos kestää sen, ettei toinen kykene täysipainoiseen elämään?

Minä olen toista kertaa naimisissa, ja mieheni kuluttaa alkoholia suht paljon. Ei nyt joka ilta, eikä koskaan peru mitään menoja juomisen takia, mutta kuitenkin kohtuukäytön ylärajoilla mennään. Olen kirjoittanut tästä aiemmin.

Kun vertaan tilannetta ensimmäiseen aviomieheeni, joka kontrolloi kaikkea. Niin juomistaan, syömistään - ja minua. Kyllä minä sain siitä suhteesta ne traumat. Enkä tästä suhteesta.

Minusta sinun pitää miettiä, millaista elämää haluat elää? Jos valitset miehen, niin millaista elämäsi on?

Täällä kanssa yksi todella kostean ja railakkaan nuoruuden viettänyt täti, joka ei enää pariinkymmeneen vuoteen ole kovin paljon naukkaillut. Lasi valkoviiniä silloin tällöin, ehkä kesällä mökillä muutama saunakalja. Ei vain kiinnosta enää, se alkoholinkäyttö liittyi niihin nuoruuden ympyröihin, eikä siitä alkoholista koskaan tullut se itse varsinainen asia.

Mut vanhana, sitten joskus eläkeläisenä vedän pääni täyteen joka päivä ja juon kaikki rahani viimeiseen senttiin - sukulaisten ja muiden perinnönkärkkyjien järkytykseksi. Saavat päivitellä tätä nykyvanhusten rappiota, ei kyllä ennen...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija
</p>

<p>Saareen kaikki janoiset, viinasaavi ja kauha keskelle. Pois saa tulla jos alkaa uskoa, että muut asiat voisi olla elämäniloa tuottavampia sitten kuitenkin.[/quote kirjoitti:

Sähän et muiden elämänilosta päätä.Näin päälle kolmikymppisenä tiedän että nousukänniä vastaavaa elämäniloa ei ole olemassa . Ei seksi,ei ruoka,ei urheilu,ei edes lähelläkään. Paras tuoppi menossa mitä oon eläissäin juonut ja seuraava on vaan parempi :-)

Nousuhumala voi olla kivaa, mutta ei kyllä pääse lähellekään hyvää tai edes kohtalaista seksiä.

Kivaa on myös nauttia monesta muusta asiasta ilman mitään ajatuksia sumentavaa.

Jos nousuhumalassa on elämän tarkoitus, on kyllä matkalla pohjalle.

Vierailija kirjoitti:

P.s. joku vinkkasi päihdelinkin kotikanavasta. Käyn siellä lukemassa. Kiitos vinkistä!

Vieläkin jäin miettimään, kuuluuko jonkun mielestä alkoholistin elää yksin? Onko hän mielestänne paha ihminen? Voiko joku elää onnellisena alkoholistin rinnalla, vai onko se mahdottomuus? Ap

Ei välttämättä paha, mutta....

Aika sietämättömiä alkoholistit ovat kavereinakin.

Saati sitten elämänkumppanina.

Tuo aiempi postaukseni kaveristani, joka kärysi ratista, mutta on kyvytön myöntämään sitä....

Olin 15 vuotta alkoholin suurkuluttaja.

Kävin arkisin päivätöissä, enkä viikolla ottanut tippaakaan.

Perjantaina ja lauantaina olikin sitten pakko juoda kun oli mukamas niin rankkaa.

Siinä sitten su-ma-ti meni tukevaa oksaa etsiessä ja köyttä rasvatessa, niin hirveä morkkis että teki mieli hypätä kiikkuun, kaikken mitään olisi pöljäillytkään.

Onneksi vaimoni pysyi rinnalla koko tämän ajan, vaikken aina helpoin kumppani ollutkaan.

Olen hänelle velkaa elämäni, jos hän olisi lähtenyt, olisin varmasti juonut työni ja henkeni.

Jos rakastat miestäsi ja olet valmis elämään hänen rinnallaan ja kestämään ajoittaiset hölmöilyt, hienoa. Varaudu siihen, että lähipiiri ja tuntemattomat ihmiset tuomitsevat teidät.

Raitista et pysty miehestäsi tekemään. Se onnistuu vasta sitten, kun miehesi sitä itse aidosti haluaa.

Enää en juo alkoholia ja elämä on aika hemmetin ihanaa. Naurattaa ja laulattaa vaikka olis passkat housuissa.

Vierailija kirjoitti:

P.s. joku vinkkasi päihdelinkin kotikanavasta. Käyn siellä lukemassa. Kiitos vinkistä!

Vieläkin jäin miettimään, kuuluuko jonkun mielestä alkoholistin elää yksin? Onko hän mielestänne paha ihminen? Voiko joku elää onnellisena alkoholistin rinnalla, vai onko se mahdottomuus? Ap

Teillä on niin lyhyt suhde vasta takana, joten et mitenkään ole vielä väsynyt alkkiksen kanssa elämiseen. Sitten kun niitä pettymyksiä kertyy aina vaan lisää, alkaa hatuttamaan suakin. Alkoholistin rinnalla pärjää parhaiten toinen alkoholisti, terve ihminen vain kärsii. Läheisriippuvainen ei pysty helposti alkoholistia jättämään, vaikka hän lopulta pahentaa juovan elämää sallimalla se juominen.

Jossain kohtaa se mies ei enää pysy pystyssä, sanoista et saa selvää, muisti menee, se alkaa vannomaan jossain vaiheessa, että lopettaa kuitenkin, kusee tai paskoo alleen. Sitä se alkoholismi teettää, se on etenevä sairaus.

Terapeuttini sanoin; maailmankaikkeuden veemäisin sairaus hoitamattomana, siitä kärsii läheiset kaikista eniten.

Mutta kuten todettua, sä vielä rakastat, etkä näe, mitä se tuo tullessaan. Rakkaus voittaa, eiku, rakkaus hoitaa ja parantaa, eiku...

Höps, minähän sanoin, että mies ei juomista lopeta. Hän on itse sanonut niin. En siis kuvittele rakkauden parantavaan voimaan. Ap

Joo toi kuseminen, paskominen ym pistää miettiin. Lisää tämmösiä konkreettisia asioita! Ap

Ei rattijuoppo ole aina alkoholisti..itselläni on läheinen joka juo todella harvoin, mutta hänelle kerran käynyt niin et hyppäsi eräitten juhlien jälkeen aamulla rattiin ja olikin vielä alkoa veressä..en sanois alkoholistiksi ja ei en hyväksy et ajetaan kännissä..

Kauanko olette seurustelleet? Mille tasolle ja mihin vaiheeseen ajattelit tämän seurustelun viedä?

Jos mies ei ole koskaan selvin päin, eli esim. ajokunnossa töiden jälkeen, on hän kyllä enemmän kuin suurkuluttaja: alkoholisti. 

Kerrot, että itse et käytä ollenkaan alkoholia? Vähän erikoista tietysti sekin, näinä päivinä, ja varsinkin tuossa suhteessa. Kerroit kuitenkin, että olette sen ikäisiä, että lapsia ei ole odotettavissa, eli ette ole kovin nuoria. Olette sitten (jos kertomus pysyy koherenttina) siis molemmat jo iällä. Tämä ilmaisee, että kumppanin alkoholiongelma ei ole nuoren ihmisen hetkellistä huurua joka menee ehkä aikuistuessa ohi, vaan hänen jo vakiintunut tapansa elää. Ja toisaalta ymmärrän, että sinullakin varmaan omat kokemuksesi ja ongelmasi, joka tämmöiseen suhteeseen sinua vetää.

Olen itse viisikymppinen nainen, akateeminen ja ns. "korkeassa" asemassa, vastuuta paljon ja työtunteja helvetisti, yksi ero takana ja elän toisessa avioliitossani. Olen omasta mielestäni alkoholin suurkuluttaja, ainakin ajoittain. Nippa nappa välillä en ole alkoholisti, mutta joskus (esim. kesäloman jälkeen) olen varma että nyt jo olenkin. Välillä viiniä menee paljon. Koskaan kuitenkaan ei päivittäin. En juo koskaan niin että menettäisin muistini, enkä ole krapulassa ikinä (tähän ehkä vaikuttaa punatukkaisen geenit). Lasken annoksia. En ole ajokyvytön kuin suunnitellusti. Mieheni on samantapainen; en erittele tarkemmin, riittää kun totean tämän.

Ja tällä taustalla sinun sijassasi en ikinä muuttaisi saman katon alle "suurkuluttajasi" kanssa. Vaikka olen itse suht juoppo, niin riippuvuuden määrä miesehdokkaassasi kuulostaa ihan kamalan surulliselta. Nauttisin ehkä seksistä ja yhdessäolosta, mutta pitäisin kummankin katot ja jääkaapit ominaan, taloudet erillään, ja tekisin tiettäväksi, että tämä suhde on vain suhde eikä edes mikään loppuiän suhde. Soory.

No, tässä yksi näkökulma lisää. Olen 44 vuotias nainen. Naisille suurkulutuksen raja on 16 annosta viikossa. Minä juon noin 10 annosta viikossa, eli määrän perusteella en ole suurkuluttaja. Mutta tästä huolimatta olen omasta mielestäni alkoholisti.

Tämä ihan vain sen takia, että ajattelen alkoholia todella paljon ja se toimii minulla sellaisena rentoutuskeinona, jolle en ole löytänyt korvaajaa. Yleensä pyrin siihen, että kuluttaisin vain 7,5 annosta viikossa, mutta ollessani väsynyt tai jotenkin ylikierroksilla tai allapäin niin herkästi sitten päädyn ostamaan iltaoluen, vaikka olin päättänyt, ettei tietyinä päivinä saisi käytää. Masentavaa.

Jos on olemassa suurkuluttajia, jotka eivät ole alkoholisteja, niin on olemassa myös alkoholisteja, jotka eivät ole suurkuluajia.

Vierailija kirjoitti:

Ei rattijuoppo ole aina alkoholisti..itselläni on läheinen joka juo todella harvoin, mutta hänelle kerran käynyt niin et hyppäsi eräitten juhlien jälkeen aamulla rattiin ja olikin vielä alkoa veressä..en sanois alkoholistiksi ja ei en hyväksy et ajetaan kännissä..

Ei niin, mutta viittasin aiempaan postaukseeni.

Kaveri joi 24 pakin kaljaa päivässä pidemmän ajan. Niin tekee yleensä vieläkin niin kauan kuin rahaa riittää.

Yleensä pari viikkoa eläkepäivästä.

Ja tällaisen putken aikana kärysi ratista, eikä myönnä känniään.

Olijan hän juonut viimeisen kaljan yöllä ja vasta puolenpäivän jälkeen lähti autoilemaan...

Alkoholisti usein kieltää juomisensa seuraukset, syyttelee kaikkea ja kaikkia paitsi juomistaan omista mokista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sulle on näemmä turhaa sanoa mitään, joten ei muutakuin tsemppiä alkoholistin rinnalle, hän siis ei ole suurkuluttaja vaan alkoholisti.

Onko mielestäsi siis väärin ja paheksuttavaa seurustella tai jopa avioitua alkoholistin kanssa? Miten muuten kommenttisi on tulkittavissa?

Olet väärässä siinä, ettei minulle kannattaisi sanoa mitään. Nimenomaan kaipaan kokemuksia, mitä elämä olisi suurkuluttajan tai alkoholistin rinnalla.

Pelkkä paheksunta ei auta mitenkään.

Omaa jaksamistani mietin. Millaista olisi arki? Kestäisikö rakkaus?

Ehkä eniten toivoisin ihmisten juuri kertovan arjestaan alkoholistin kanssa.

Onneksi ei ole kokemusta siitä, niin en osaa kuvitella.

Vaikea on myös ajatella, että rakastuneena sanoisin, että heippa sitten, ei nähdä enää.

Ehkäpä aika ratkaisee tämän kysymyksen.

Voihan rakkaus loppua - hänenkin puoleltaan.

Outoa on löytää itsensä tilanteesta, jollaisessa ei koskaan olisi kuvitellut olevansa. Ap

Vastasin sinulle aiemmin. Eli 5 vuotta elämää alkoholistin kanssa. Ehkä sitä arkea kestää paremmin kun ei asuta saman katon alla. Kuluttavinta on katsoa toisen juomista. Asuin tän miesystävän kanssa miltei 3 vuotta, ja ilman pään hajoamista en siitä selvinnyt. Huomasin että aloin itsekin juomaan, koska jaksoin toista paremmin. Huomasin että tarkkailin toista, eli hain merkkejä että ottaako tänään vai ei. Sen huomasin että hän oli kireämpi jos sitä viinaa ei ollut.

Jossain vaiheessa kuvaan tuli henkista ja fyysistä väkivaltaa. Myös aloin pelätä että mitä tapahtuu. Mutta kun kaikki alkoi pikkuhiljaa. Kun tapasin hänet en tiennyt että hän oli alkoholisti. Miesystäväni ei koskaan ole ollut sosiaalinen juomari. Hän vetää juomansa tosi nopeasti. Ja ne määrät ovat minun silmiini hurjia.

Järki on sanonut monta kertaa, että asiat ei pääty kauniisti. Pelottaa se päivä kun tietää että se on tulossa. Mieti itse oletko valmiina että jonain päivänä se toinen mahdollisesti loukkaa itsensä pahasti. Menettää henkensä juomisen seurauksena. Se on vain pelko persuksissa, koska se alkoholi on aina kuningas.

Mietin monta kertaa, että jos olisin tiennyt alkoholismista ennen rakastumista. Läheisriippuvainen en ole. Se on vain selittämätön tunne, että toisesta ei pääse irti. Ehkä se herrasmies mitä hän on selvin päin. Älykäs ja humoristinen. Tunteita ei voi pakottaa, mutta vaikea niitä on hallitakaan, se rakkaus vain vie jalat alta, edelleen. Ja se ihminen joka hän on sen alkoholisminsa sisällä.

Edelleen mä luin paljon alkoholismista. Luin päihdepalstoja. Kuuntelin sukulaisia ja ystäviä. Mutta lopullisen päätöksen tekee jokainen itse. Ja kaikki ei vain ole simppeliä. Mutta tsemppiä sinulle.