Lue keskustelun säännöt.
Minulla on jo neljä lasta, mutta kaipaan seuraavaa enemmän kuin ikinä
Kommentit (47)
Jos kaikki lapset on nyt terveitä niin en itse uskaltaisi tehdä uutta. Jos se uusi onkin vakavasti sairas niin koko perhe menee sen yhden ehdoilla loppuelämän tavalla tai toisella.
Muuten, jos molemmat teistä vielä lapsen haluaa ja varat, aika sekä rakkaus riittää kaikille niin mikäs siinä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Pääsevätkö kaikki lapsenne harrastuksiin? Saavatko kaikki lapset edes tuntia viikossa aikaa ilman sisaruksia? Kuinka usein lapsenne pääsevät ilman sisaruksia jonnekin?
Olen viisi lapsisen perheen esikoinen ja harrastuksiin pääsin vasta kun itse sinne pääsin kulkemaan. Kun olin 11, kanssani ei kukaan enää tehnyt mitään ilman sisaruksiani. Tietenkin pienimmät tarvitsivat eniten hoivaa, joten opin olemaan vanhemmille täysin näkymätön. Kummejani näin kerran vuodessa, silloin kun väsyneet vanhemmat jaksoivat tapaamisen järjestää.
Koen että sen jälkeen kun täytin kolme, en tullut huomioiduksi ikinä yksilönä. Olin vain se näkymätön, helppo lapsi.
Aikuisena olen vasta alkanut oireilla. Miettikää oikeasti onko teillä AIKAA ja viitsimistä olla kahden edes joka viikko, jokaisen lapsenne kanssa ilman sisaruksia, jos ei ole älkää haaliko lisää lapsia. Kenenkään ei pidä olla pelkkä joukon jatke, osa lapsilaumaa. Jokainen tarvitsee yksilöllistä huomiota.
Tässä oli monia hyviä pointteja, mutta on tosiaan vanhemmista kiinni miten asiat hoituvat. Itse en päässyt ainokaisena harrastuksiin ollenkaan, olin yksinäinen lapsi. Meillä on neljä lasta ja jokaisella oma harrastus, esikoisella vielä enemmänkin ja hän ei todellakaan ole näkymätön lapdi eikä kukaan muukaan. Jokaisen kanssa vietän viikoittain omaa aikaa ja joka päivä myös jutellaan rauhassa jokaisen kanssa. Lapset rakastavat leikkiä vaan keskenään niin paljon että itse mieluummin usein valitsevat yhteistä puuhaa kuin kaksinkeskeisen ajan. He auttavat ja opettavat toisiaan, mutta koskaan ei vanhempien käskystä vaan ihan itse sitä tekevät. Kukaan ei todellakaan ole ”joukon jatke” vaan oma persoonansa. Heillä on vastuunsa ikätasoisesti (oma huone, lelut, astiat tms) ja pieni määrä vastuuta on ihan positiivista kehitykselle. Lisäksi osaavat jakaa, odottaa vuoroa, toimia ryhmässä, pitää puolensa ja ottaa muut huomioon. Paljon hyvää on suurperheen lapsilla jos aikuiset eivät ”jätä laumaan kasvamaan” vaan antavat aikaa lapsilleen, eväitä hyvään yhteisdynamiikkaan ja huolehtivat myös itsestään.
Vierailija kirjoitti:
Pääsevätkö kaikki lapsenne harrastuksiin? Saavatko kaikki lapset edes tuntia viikossa aikaa ilman sisaruksia? Kuinka usein lapsenne pääsevät ilman sisaruksia jonnekin?
Olen viisi lapsisen perheen esikoinen ja harrastuksiin pääsin vasta kun itse sinne pääsin kulkemaan. Kun olin 11, kanssani ei kukaan enää tehnyt mitään ilman sisaruksiani. Tietenkin pienimmät tarvitsivat eniten hoivaa, joten opin olemaan vanhemmille täysin näkymätön. Kummejani näin kerran vuodessa, silloin kun väsyneet vanhemmat jaksoivat tapaamisen järjestää.
Koen että sen jälkeen kun täytin kolme, en tullut huomioiduksi ikinä yksilönä. Olin vain se näkymätön, helppo lapsi.
Aikuisena olen vasta alkanut oireilla. Miettikää oikeasti onko teillä AIKAA ja viitsimistä olla kahden edes joka viikko, jokaisen lapsenne kanssa ilman sisaruksia, jos ei ole älkää haaliko lisää lapsia. Kenenkään ei pidä olla pelkkä joukon jatke, osa lapsilaumaa. Jokainen tarvitsee yksilöllistä huomiota.
Kiitos kirjoituksestasi ! Olen täysin samaa mieltä! Älykkäästi ilmaistu! T: Vapaaehtoisesti lapseton ja onnellinen ainoan lapsen osastani!
Vierailija kirjoitti:
Pääsevätkö kaikki lapsenne harrastuksiin? Saavatko kaikki lapset edes tuntia viikossa aikaa ilman sisaruksia? Kuinka usein lapsenne pääsevät ilman sisaruksia jonnekin?
Olen viisi lapsisen perheen esikoinen ja harrastuksiin pääsin vasta kun itse sinne pääsin kulkemaan. Kun olin 11, kanssani ei kukaan enää tehnyt mitään ilman sisaruksiani. Tietenkin pienimmät tarvitsivat eniten hoivaa, joten opin olemaan vanhemmille täysin näkymätön. Kummejani näin kerran vuodessa, silloin kun väsyneet vanhemmat jaksoivat tapaamisen järjestää.
Koen että sen jälkeen kun täytin kolme, en tullut huomioiduksi ikinä yksilönä. Olin vain se näkymätön, helppo lapsi.
Aikuisena olen vasta alkanut oireilla. Miettikää oikeasti onko teillä AIKAA ja viitsimistä olla kahden edes joka viikko, jokaisen lapsenne kanssa ilman sisaruksia, jos ei ole älkää haaliko lisää lapsia. Kenenkään ei pidä olla pelkkä joukon jatke, osa lapsilaumaa. Jokainen tarvitsee yksilöllistä huomiota.
Kiitos kirjoituksestasi ! Olen täysin samaa mieltä! Älykkäästi ilmaistu! T: Vapaaehtoisesti lapseton ja onnellinen ainoan lapsen osastani!
Mulla on neljä ja olisi se viides ihana!
Mutta jää tekemättä. Kolme on jo isoja koululaisia ja yksi vuoden ikäinen. Nyt nautin. En jaksaisi toista pienellä ikäerolla ja jos odotan niin ikä alkaa tulla vastaan mulla ja varsinkin miehellä. Itse olen nyt 36-vuotias (mies 46-vuotias) eli periaatteessa vielä muutaman vuoden päästä voisi mutta haluan ikäeroksi vähintään viisi vuotta.
Tämä kuopus on tosi rauhallinen ja en jaksaisi mitään villiä adhd lasta jollaisia löytyy kaksi jo eli alttius siihen on. En siis ota riskiä.
Vauva-aika on ihanaa ja se fiilis synnärillä mutta haluanko tuon fiiliksen takia vielä yhden? En halua. Mies samoilla linjoilla. Haluaa mutta realiteetit tulee vastaan.
Toisaalta, kaksi vanhinta jo alkaa viiden vuoden päästä olla niin isoja ettei kohta enää asu kotona.. Ei, ei siltikään 😀
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Pääsevätkö kaikki lapsenne harrastuksiin? Saavatko kaikki lapset edes tuntia viikossa aikaa ilman sisaruksia? Kuinka usein lapsenne pääsevät ilman sisaruksia jonnekin?
Olen viisi lapsisen perheen esikoinen ja harrastuksiin pääsin vasta kun itse sinne pääsin kulkemaan. Kun olin 11, kanssani ei kukaan enää tehnyt mitään ilman sisaruksiani. Tietenkin pienimmät tarvitsivat eniten hoivaa, joten opin olemaan vanhemmille täysin näkymätön. Kummejani näin kerran vuodessa, silloin kun väsyneet vanhemmat jaksoivat tapaamisen järjestää.
Koen että sen jälkeen kun täytin kolme, en tullut huomioiduksi ikinä yksilönä. Olin vain se näkymätön, helppo lapsi.
Aikuisena olen vasta alkanut oireilla. Miettikää oikeasti onko teillä AIKAA ja viitsimistä olla kahden edes joka viikko, jokaisen lapsenne kanssa ilman sisaruksia, jos ei ole älkää haaliko lisää lapsia. Kenenkään ei pidä olla pelkkä joukon jatke, osa lapsilaumaa. Jokainen tarvitsee yksilöllistä huomiota.
En ole ap mutta myös neljän lapsen äiti joka toisinaan haaveilee viidennestä.
Ei minusta neljä lasta ole liikaa. En ymmärrä sitä että mikä ongelma on olla jonkun kanssa kahden. Eilen kävin toiseksi vanhimman kanssa uimassa kaksin ja illalla oli kolme omaa ja yksi lapsen kaveri mukana uimassa.
Kauppareissulle lähtee yleensä joku lapsista mukaan. Monesti kyllä menen yksin kun en pyynnöistä huolimatta saa ketään mukaan 😀
Nyt ollaan menossa brunssille esikoisen kanssa joku sunnuntai.
Yleensä kyllä olemme koko perhe yhdessä.
Harrastuksiin pääsee. Ei ole ongelmaa kuskaamisissa. Kolmesti viikossa on jalkapallotreenit kahdella vanhimmalla. Kolmas aloittaa syksyllä telinevoimistelun. Neljäs vielä niin pieni mutta syksyllä aletaan käydä perhekerhossa yhdessä kun muut on koulussa.
Reissaamme myös. Nyt ollaan lähdössä kreetalle viikoksi koko perhe.
Silloin tällöin teemme ulkomaanreissun ja muuten vaan kotimaassa mökkeillään tai joku risteily.
Nyt lähtee esikoinen turnausmatkalle toiseen maahan melkein viikoksi ja mieskin on viikonlopun pois eli meillä on laatuaikaa täällä loppuperheellä. Leffoja katsellaan, herkutellaan ja uidaan.
Ollaan aika tiivis perhe. Isot sisarukset on ihan kuopuksen lumoissa ja leikittää ja naurattaa häntä koko ajan ja opettaa mm pallon potkimista.
Ikävää että sinulla on tuollaiset kokemukset usean lapsen perheestä. Toivottavasti ei ole yleistä tuollainen.
Ja näin ei voi kommentoida kuin lapseton.