Selittäkää mulle, miten ihminen voi "hukata itsensä" parisuhteessa, tai jopa lasten kanssa ollessa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä olen lukenut monia keskusteluja joissa joku aina sanoo että pelkää että hukkaa itsensä tai tuntee että niin on käynyt. Kukaan ei ole kertonut että miten se käytännössä tapahtuu.

Minä en osaa kuvitella miten minä hukkaisin joskus itseni, jos en olisi todella raskaasti huumattu jollain lääkkeillä ihan sekaisin.

Nyt katoin telkkarista ohjelmaa jossa brittipariskunta on ollut naimisissa 15 vuotta mutta asuu eri osoitteissa, yhteinen lapsi joutuu elämään kahdessa talossa kuin eroperheen lapsi vaikka vanhemmat ovat onnellisesti yhdessä. Nainen sanoi että hän edellisessä suhteessa antoi miehen tehdä kaiken ja ohjailla hänen elämäänsä, mies hoiti raha asiat ja kaikki, että enää hän ei halunnut sitä uuden miehen kanssa kun pelkää että hukkaa itsensä.

Miten joku voi elää niin käytännössä että joku toinen ohjailee elämää kuin olisi alle kouluikäinen lapsi?

Kyllähän sitä pakostikin pitää elää omaa elämää kun kerran käy töissäkin eikä ole kotiin kahlehdittu. Se nainen sanoi että tykkää kun saa päättää mitä katsoo telkkarista, ei mulla ole mies koskaan vielä päättänyt mitä minä katson telkkarista, enkä minä sitä mitä hän katsoo. Minä en päätä edes sitä mitä lapset katsoo.

Minä olen ollut hyvin itsenäinen aina, jo lapsena alle kouluikäisenä kuljin kavereiden kanssa ties missä eikä äiti tiennyt aina missä minä olen. Minulla oli omaa elämää jo silloin. Samoin olen kasvattanut omia lapsiani että olisivat itsenäisiä. Esikoinen on jo aikuinen ja vuosia asunut ulkomailla monessa eri maassa eri pituisia aikoja. En voi kuvitella että hänkään koskaan hukkaisi itseään vaikka on parisuhteessa ja lapsiakin varmasti tulee olemaan.

Minä ajattelen paljon asioita mielessäni koko ajan, ja keskustelen eri aiheista mielelläni ihmisten kanssa, oman miehen, lapsen, sisarusten, vanhempien, ystävien, työkavereiden tai ihan kenen kanssa hyvänsä, kukaan ei minua pysty kontrolloimaan enkä siten voi hukata itseäni, minulla on aina omat ajatukset ja mielipiteet kaikesta. Minä teen mitä haluan ja miten haluan, joten miten voisin hukata itseni?

Oletkohan hukkunut itsekeskeisyyteesi?

Miten minä olen liian itsekeskeinen? Pitäisikö minun jotenkin yrittää tässä nyt alkaa viihdyttää miestä ja lapsia väkisin? Eikö kaikki ihmiset ole kuitenkin itsensä kanssa eniten?

Äsken kävin laittamassa pyykkiä koneeseen, siihen meni muutaman minuutti, sitten olin tässä taas hetken ja katsoin telkkaria ja puhuin netissä esikoisen kanssa, sit kävi lapsi pyytämässä että laitanko hänelle muroja lautaselle, kävin laittamassa. Mies sai tiskattua ja meni makkariin lepäämään. Eipä tässä mitään erikoisia olla kukaan tehty, näillä keleillä valvotaan myöhään ja nukutaan myöhään. Olen käynyt lasten kanssa uimassa monena päivänä (mukana oli myös heidän kaverinsa) ja heidän harrastuksessaan kun heillä oli kolmena päivänä peräkkäin harrastussta kaksi kertaa päivässä, nyt ei enää onneksi ole kuin kaksi kertaa viikossa.

ap

 

Just tuon kuuloinen arki on se, mikä saisi mut hukkaamaan itseni. Arkea, arkea ja arkea ja tylsyyttä.

Kun on elämässä ollut isompia vaikeuksia, niin se tylsä elämä on just parasta. Kun ei tapahdu mitään isoja yllätyksiä se on yleensä hyvä asia. Sekä minä että mies ollaan nähty elämässä kaikenlaista ja me molemmat arvostetaan normaalia rauhallista elämää. Kyllähän sitä saa olla sydän syrjällään monestakin asiasta ja huolia on, ei tässä mitään benjihyppyjä tarvita jännitystä tuomaan. Nytkin odotellaan että lähdetään kesälomareissulle, eikä siitä mikään erityisjännittävä tule, mutta mukavaa vaihtelua, lapsille kivaa ja aikuisille mielenkiintoisia juttuja ja kaikille vähän hemmottelua.

Ei mulla ole mitään syytä hukata tässä arjessa itseäni, ei mua ole tähän kahlittu, se tieto että voi mennä jos haluaa, riittää. Myöskään aivoja ei ole kahlittu, minä voin ajatuksissani mennä mihin vaan, mutta esim. ulkomaille en juurikaan halua mennä, en ainakaan kauas. Toki olisi mahtava käydä vaikka USAssa mutta se matkustaminen on persiistä, joten tyydyn olemaan Suomessa, antaa lasten matkustella jos ja kun haluavat. Esikoinen on perinyt jostain kauempaa suvusta matkustusvietin, hän on asunut jo monessa eri maassa ja matkustelee jatkuvasti, saa nähdä mihin sitten joskus asettuu, vai asettuuko edes lasten kanssa mihinkään pidemmäksi aikaa, minä vaan toivon että pääsisin isoäidiksi mahdollisimman nopeasti.

ap

Sinä, sinä ja sinä... jollekin toiselle tuollainen elämä vaan ei sovi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, saatat olla perusitsekäs ihminen, joka ei kertakaikkiaan ymmärrä, että jotkut toiset uhraavat itsensä muiden hyväksi. Usein tämä tapahtuu a) parisuhteessa, jossa nainen rupeaa miellyttämään miedtään kaikin tavoin niin, että aina asettaa tämän tarpeet etusijalle, ja/tai b) äitiyttä toteuttaessaan, jolloin lapsen/lasten tarpeet menevät aina itsen edelle.

Lopputuloksena uupuminen, henkinen pahoinvointi, katkeruus, itsensä kadottamnen.

Joo, niin varmaan on, vaikka kyllä omasta mielestäni myös laitan toisten tarpeita omieni edelle, mutta kyllä sitä tekee myös mieheni, se kuuluu parisuhteeseen ja vanhemmuuteen. Joskus joudun menemään lasten harrastukseen vaikka ei todellakaan huvittaisi, mutta teen sen koska tiedän että se on lapsille tärkeää, se on vaan normaalia elämää, eikä se saa mua hukkaamaan itseäni mitenkään.

Miten jonkun miestä pitää niin paljon miellyttää koko ajan? En minä tunne yhtään miestä joka kaipaisi mitään 24/7 miellyttämistä vaimoltaan, kummatkin hoitavat omat hommansa, auttavat toista tarvittaessa ja sillä selvä, myös lapset auttavat kotitöissä tarpeen vaatiessa. Ei siinä kenenkään tarvitse kynnysmatoksi heittäytyä kun sitä ei kukaan edes vaadi.

ap

Ehkä ymmärrät tuon miellyttämisen nyt jotenkin väärin. Ei se ole mitään palvelemista tai palvomista, vaan pieniä asioita, jotka vaikuttavat merkittävästi ja monin tavoin. Esimerkiksi voit myöntyö talon rakennusprojektiin, koiraan tai kolmanteen lapseen, vaikkei niin tulenpalavaa halua itsellä olisikaan. Tai juhlapyhät ja lomat vietetään sukulaisten luona. Tai lapsi alkaa harrastaa jääkiekkoa. Tai mies haluaa itse harrastaa, joten se sitoo sinua enemmän lastenhoitoon. Tai mies luo uraa, jossa sinunkin pitää edustaa. Tai mies haluaa kesämökin tai purjeveneen tai uima-altaan. Tai hevosen. Tällaisia asioita on paljon.

Ok. Eli mies päättää yksin kaikista avioliiton asioista joista yleensä pariskunnat sopii yhdessä. Miksi joku siihen suostuu? Kyllähän vaimollakin on sitten niitä omia juttuja, harrastuksia ja sukulaisia, ura ja hankintoja.

ap

Etkö osaa lukea vai oletko yksinkertainen? Ei ole kyse siitä, että mies päättää yksin kaikesta, vaan että yksikin myönnytys voi vaikuttaa elämään aika paljon. Esim joku hevonen tai jääkiekkoharrastus vie hitosti aikaa ja energiaa ja rahaa. 

Juuri sen takia se pitää olla yhteinen päätös. 

ap

No tottakai pitää olla yhteinen päätös. Se ei silti vielä tarkoita sitä, että molemmat haluavat sitä asiaa täsmälleen yhtä paljon ja että kumpikaan ei muutaman vuoden jälkeen siihen sitoutumiseen voi uupua. Jos miehelle on tärkeä se jääkiekkoharrastus ja haluaa poikansakin harrastavan, voit siihen myöntyä muiden mieliksi, vaikka se ei oma toiveesi ja unelmasi olekaan. Sitten siihen rumbaan meneekin hetken päästä kaikki vapaa-aikasi, vaikka se ei ollut ollenkaan tarkoitus eikä edes huvita. Ei tuollaisia päätöksiä ja lupauksia niin vain pyörretä "kun ei huvita", vaan se hoidetaan vain kunnialla ja tingitään mieluummin sitten niistä omista jutuista jos uuvuttaa. Onko tosiaan ihan käsittämätön kuvio? 

Itse asiassa on. Siksi olen sanonut että meillä ei sitten jääkiekkoa harrasteta jos oletetaan että minä osallistuisin siihen jotenkin. Voin autolla viedä jonnekin, mutta mielellään saavat mennä itse pyörällä tai mies hoitaa jos kerran hän tykkää siitä hommasta. Kyllä mulla halkeis pää kökkiä jossain hikisellä hallilla monta kertaa viikossa ja olla myymässä jotain makkaroita. Sinnekin kun jotenkin joutuisin, niin tasan varmaan ajattelisin omia asioitani ja harrastaisin omia juttujani edelleen, ne pitäisi sitten vaan sovittaa aikatauluihin. Myös lapset voi jäädä pois harkoista jos vanhemmat ei ehdi kuskaamaan.

ap

Hahaa, tuossahan juuri on se ansa. Laitat ensin ehdot, että et osallistu. Mutta autolla voit joskus viedä jonnekin. Sitten pian päädytään siihen tilanteeseen, että kuskaat treeneihin pari kertaa viikossa, kun mies ei nyt juuri ehtinytkään. Sitten kuskailet pian naapurinkin lapsia. Sitten jossain vaiheessa päädytään tilanteeseen, että se naapurin lapsien äiti sanoo, että ensi lauantaina on sitten makkaranmyynti ja sinne tarvitaan apua ja kaikkien pitää vuorollaan osallistua. Miehellä omat menot sovittuna, kun töissä on nyt vähän kiirettä. Mies lupaa osallistua taas enemmän kun työkiireet hellittävät ja pyytää että pyörittäisit rumbaa vielä hetken. Tosiaanko haistatat pitkät lapsen harrastukselle, vaikka siihen jo annoit luvan ja kaikki harrastuskamat on hankittu jne?

 

Mä olen muuten melkein kaikesta eri mieltä ap:n kanssa, mutta tässä asiassa kyllä samaa mieltä. Siinä vaiheessa, jos mulle alkaa luiskahtaa vastuita, joiden ei alun perin pitänyt kuulua mulle, se asia otetaan heti käsittelyyn. Ei jäädä odottelemaan että miehen kiireet hellittää, vaan sen miehen nyt vaan on järjestettävä menonsa niin, että pystyy hoitamaan asiat, jotka on vastuulleen ottanut.

No tässähän sitten on kyse siitä, miten paljon kukin on valmis joustamaan. Itse en kovin helpolla voisi sanoa omalle lapselle, että nyt loppuu tärkeä harrastus, kun on omia menoja ja isä ei ehdi kuskaamaan. Mutta tyylinsä kullakin.

 

Kyllä se olisi miehen vastuulla sanoa se asia lapselle, jos ei kykene lupauksiaan pitämään. Ihme vastuun te jotkut naiset otatte miehenne lupauksista ja tekemisistä.

 

Näillä naisilla on miesvauvat puolisona. Mies aloittaa harrastuksen lapsen kanssa ja kun ei ennätä sitä jatkaa, nainen kertoo lapselle, että nyt harrastus loppuu... ring ring, eikö mikään kello soi! :D

Niin saatiinhan tämä taas naisen syyksi :D Näin nyt kuitenkin joillakin tapahtuu varsinkin sellaisilla ihmisillä, joilla ei ole kristallipalloa esim miehen työkiireiden tai sairastumisien varalta. Älkää kysykö, jos vastaus ei miellytä. Elämä ei ole aina täydellistä, ainakaan meillä taviksilla. Teillä voi elo olla sitten jotain muuta.

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa siltä, että joku läheinen (puoliso?) on sanonut ap.lle hukanneensa itsensä ap.n vaikutuspiirissä.

Nyt ap yrittää selvittää, mitä tämä hlö oikein tarkoitti... Jotain ap.hen on osunut, kun tätä niin kiivaasti yrittää sekä selvittää että ennen kaikkea kumota.

Ei, ei ole. Mun mies ei edes ajattele tuollaisia itsestään, hänen mielestään turhaa haihattelua. Mutta itseasiassa ollaan puhuttu hänen veljestään jolle kävi varmasti niin entisen vaimon kanssa, ja luultavasti se oli veljen omaa haluakin heittäytyä toisen vietäväksi. Veli on eronnut jo vuosia sitten (onneksi vaimo halusi erota).

Mun äidilleni meinasi käydä, ja ehkä vähän kävikin niin isäni kansssa, mutta se mistä olen äidistäni ollut aina ylpeä on se, että hän uskalsi tehdä rohkean valinnan ja lähteä. Hän varmasti pelasti itsensä lisäksi minut vielä monelta pahalta kun otti ja lähti tilaisuuden koittaessa. Äitini on aina ollut ujo ja vaatimaton, ja minusta se on ollut ihan hullua koska minun silmissäni hän on ollut vahva aina, ja hän ja hänen äitinsä eli isoäitini, ovat olleet aina minulle vahvan naisen roolimalleja.

ap

Vierailija kirjoitti:

Myös mies voi hukata itsensä päsmärinaisen rinnalla.

Totta. Ei se ole sukupuolisidonnaista.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hei ap

Sä kysyit, että selittäkää, miten joku voi "hukata itsensä". No täällä kaikki selittää, mutta sinä vaan intät, että sinulle ei ole käynyt niin.

Hyvä sulle, mutta kun kaikilla ei ole asiat yhtä hyvin. Kuten joku sanoi, kasvatuksesta, genetiikasta, elämäntilanteesta tms. asiasta johtuen ihmiset reagoi ja toimii tilanteissa eri tavoin. Usein ihan tyhmästitikin. Mutta niin vaan voivat hukata itsensä, sitähän sinä kysyit.

Kukaan ei ole edelleenkään vastannut sitä että miten se käytännössä tapahtuu. Se on aika epämääräinen termi.

Miten voi olla ajattelematta edes välillä omia asioita? En minä kotitöitä tehdessä kykene siihen että ajattelisin koko ajan pyykkejä tai imuria tai paistuvaa jauhelihaa. 

Enkä jaksa aamusta iltaan tehdä koko ajan jotain tähdellistä. Jos joku vaatisi minulta jatkuvaa passaamista niin en minä sitä jaksaisi. Enkä jaksa ajatella koko ajan toisten asioita, oletan että sekä mies että lapset hoitaa myös itse jotain asioita ettei minulla ole ne kaikki metatyöt.

ap

Et välttämättä löydä tähän keskusteluun sellaista ihmistä, joka haluaisi purkaa sinulle ahdistavat tunteensa. Et vaikuta niin empattiselta, että se tuntuisi ainakaan minusta järkevältä.

Miksi tässä pitäisi olla jotenkin empaattinen jos keskustellaan että mitä se termi käytännössä tarkoittaa? Ei kai tässä kenenkään mielenterveyttä olla ratkomassa. Vieraita ihmisiä virtuaalitodellisuudessa.

Onko se että kadottaa itsensä vain ahdistava tunne, ei todellisuus? Eli et ole oikeasti missään kadoksissa vaan sinulla ei ole tarpeeksi aikaa omiin juttuihin kun teet liikaa toisten juttuja? Eli minuutesi on tallella, sinulla vaan on jonkin sortin kiire tai kiireen tuntu. Itsensä kadottaminenhan pitäisi olla käytännössä kuin syvä masennus tai jopa psykoosi kun ei tietäisi enää kuka on.

ap

Sulle on jo selitetty monen sivun verran, mutta et ymmärrä. Ilmeisesti olet todellakin sellainen oman pääsi sisällä elävä, etkä pääse sieltä pois. Olet jo kehittänyt niin vahvat defenssimekanismit, ettei niitä voi enää muuttaa. Saman olet siirtänyt lapsillesi. He puhuvat itsekseen, koska sinusta ei ole kuuntelijaksi, eikä ymmärtäjäksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Myös mies voi hukata itsensä päsmärinaisen rinnalla.

Oletko ap.n puoliso kenties?

:D Mun mies on vahva persoona itsekin. Lempeä ja kiltti mutta osaa olla helvetin jääräpäinen ja jopa ilkeäkin suustaan. Me väitellään usein esim. politiikasta vaikka ihme kyllä ollaan suurimmaksi osaksi samaa mieltä.  Esikoinen luuli pienenä että me riidellään kun puhuttiin politiikkaa ja oltiin asiasta täysin samaa mieltä. Kun esikoinen alkoi itse ymmärtää mistä puhuttiin hän joskus osallistui keskuteluihin ja oli itsekin Suomessa asuessaan jonkin verran politiikassa mukana, ihan kokeilumielessä.

Minä, mies ja esikoinen ollaan kaikki sellaisia että jos esim. töissä on joku asia pielessä, niin me ollaan se ihminen joka siitä sanoo ääneen kun muut ei uskalla. Siitä ei kaikki tykkää että sanoo asiat niinkuin ne on, mutta jonkun pitää aina puolustaa heikompia ja joskus jopa lakia.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletan hukkaamisella tarkoitettavan sitä, että vuositolkulla huolehtii muiden tarpeista unohtaen omansa.

Liittyy äitimyyttiin, on äärimmäisen haitallista itselle.

Mä varmaan sitten olen jotenkin tosi laiska ja itsekäs ihminen kun hoidan muiden tarpeita vain osan aikaa, suurin osa aikaa menee kyllä ihan itseni viihdyttämiseen. Lapsetkin on jo niin isoja etteivät paljon apua tarvi, ja jos jotain tarvitsevat siinä ei montaa minuuttia yleensä mene kerralla. 

ap

Syntyivätkö lapsesi isoina vai miten on mahdollista, että et ole pienenäkään heidän tarpeitaan hoitanut lähes 24/7? 

No joo, tottakai nämä kaksoset varsinkin teetti ihan pienenä enemän työtä, mutta kyllähän ne vauvana nukkui aika paljon, ja sitten köllöttelivät keskenään lattialla, ei niillä mitään erikoisia tarpeita koko ajan ollut, neljä kertaa päivässä kun ruokki ja tarvittaessa vaipat vaihtoi. Ja onneksi oli lapsilla isäkin ja isompi sisarus ettei mun nyt tarvinnut niitä kaksosiakaan siinä vahdata 24/7. Kyllä minä luin, katsoin telkkaria, olin tietokoneella tai juttelin puhelimessa samalla kun lapset oli siinä lähistöllä leikkimässä.

ap

Ruokit vastasyntyneet vauvasi kuuden tunnin välein. Ok...

Aluksi neljän tunnin välein koska olivat keskosia, piti antaa lääkkeitäkin. Mutta muutama viikko kotiin tulon jälkeen alkoivat nukkua ensin kuusi tuntia yöllä ja sitten jo pidempään, eipä siinä jäänyt sitä valveillaolo aikaa sitten heitä kovin montaa kertaa päivässä ruokkia. Aamupala, välipala, päivällinen ja iltapala, kun nukkuivat vielä päiväunet saattoi välipalakin jäädä välistä.

ap

Tämä paljasti, että sinulla ei ole lapsia. Ei ainakaan ole koskaan ollut vauvoja. Olet provo.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hei ap

Sä kysyit, että selittäkää, miten joku voi "hukata itsensä". No täällä kaikki selittää, mutta sinä vaan intät, että sinulle ei ole käynyt niin.

Hyvä sulle, mutta kun kaikilla ei ole asiat yhtä hyvin. Kuten joku sanoi, kasvatuksesta, genetiikasta, elämäntilanteesta tms. asiasta johtuen ihmiset reagoi ja toimii tilanteissa eri tavoin. Usein ihan tyhmästitikin. Mutta niin vaan voivat hukata itsensä, sitähän sinä kysyit.

Kukaan ei ole edelleenkään vastannut sitä että miten se käytännössä tapahtuu. Se on aika epämääräinen termi.

Miten voi olla ajattelematta edes välillä omia asioita? En minä kotitöitä tehdessä kykene siihen että ajattelisin koko ajan pyykkejä tai imuria tai paistuvaa jauhelihaa. 

Enkä jaksa aamusta iltaan tehdä koko ajan jotain tähdellistä. Jos joku vaatisi minulta jatkuvaa passaamista niin en minä sitä jaksaisi. Enkä jaksa ajatella koko ajan toisten asioita, oletan että sekä mies että lapset hoitaa myös itse jotain asioita ettei minulla ole ne kaikki metatyöt.

ap

Mielestäni annoin tuolla pari ihan konkreettista esimerkkiä. Maratonille treenaaminen, pianon soiton opettelu tai uuden ammatin opiskelu ei onnistu vain ajattelemalla niitä pyykkejä laittaessa. 

Ihan ulkopuolelta. Osa tosiaan uppoutuu äitiyteen niin täysin ettei mikään entinen tunnu enää mahdolliselta. Toiset taas saavat asiat jotenkin luistamaan. Eikö tuo yksi surffarinainen harjoittele kesän kisoihin ja kotona on toinen, nyt joku nelikuukautinen lapsi. Itsekin jatkoin tutkijan työtäni äitiyslomien aikana: lapset nukkuvat pitkiä päiväunia, silloin voi tehdä mitä haluaa. Jotenkin tällaiset dikotomiat: jos on perhe, sinulla ei ole omaa aikaa, jos taas ei ole perhettä saat tehdä mitä haluat 24/7 on hieman hassuja. Jos ajatellaan, että läheiset ihmiset ympärillä ovat paras peili ihmiselle hänestä itsestään, voisi ajatella, että yksinäinen sinkku vasta hukassa itsensä kanssa on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onnea vain ap:lle! Itse kasvoin väkivaltaisten ja epävakaiden vanhempien kanssa. Stressin alla tunnen nykyäänkin yhä helposti tukehtuvani sekä vain katoavani olemattomiin.

Miten se käytännössä tapahtuu että katoaa olemattomiin?

Minullakin on omat tunne-elämän jutut jotka on vaikuttaneet elämään, sieltä varhaislapsuudesta, joten ymmärrän kyllä että jos tuollaisessa erikoistilanteessa on kehittynyt erilaiseksi kuin muuten. Minäkin olisin varmasti erilainen jos isäni olisi ollut normaali. En halua loukata ketään, olen vain utelias ja haluaisin ymmärtää sen mitä se on kun kadottaa itsensä. Joskus toivon että aivot saisi pois päältä eikä tarvitsisi yökaudet miettiä asioita jotka usein jää pyörimään samaa rataa eikä pääse eteenpäin. Mutta ei sitä ajattelua vaan saa pois mitenkään, jotenkin se että kadottaa itsensä ja elää toisten kautta jne. tuntuu vaan niin epätodelliselta kun tuntuu että minä olen itseni kanssa niin paljon, aivot käy kierroksilla.  Ehkä jopa olisi suotavaa että joskus voisi kadottaa itsensä.

ap

Sinun elämäsikö tapahtuu jossain haavemaassa vai miksi ihmeessä jatkuvasti jankutat tuota ajattelemista? Etkö oikeasti halua kokea niitä asioita, joita siellä päässä pyörii? 

Jos kadotat itsesi, se tarkoittaa että sinulla ei ole omia ajatuksia, siksi.

Ei kai se tekeminen ja kokeminen ole sitä itseä, minä itse on aivoissa. Ihmisellä voi olla kiire joskus niin ettei ehdi harrastaa, mutta ei se vielä tarkoita sitä että aivot nollaantuu ja täyttyy jostain toisen ihmisen minuudesta.

ap

 

Kyllä mulle ajattelu on vain yksi pieni osa minua. Minä on mulle fyysinen kokemus, kehossa olemista ja tuntemista myös. Jos en pääse tekemään tiettyjä fyysisiä juttuja, osa minusta puuttuu.

Joo, kyllä voin tuotakin toki ymmärtää että noin on. Mulle olisi kauhistus jos en saisi tuoda mielipiteitäni esille, jos joku pakottaisi olemaan hiljaa, tai jos en saisi lukea mitään kirjoja tai lehtiä ja seurata maailman menoa. Toki ajattelisin silti asioita omassa päässäni, mutta olishan se kauheaa jos näkisi jotain vääryyttä eikä saisi sanoa mitään, kyllä se tuottaisi tuskaa. Itsensä toteuttaminen on erittäin tärkeää ihmiselle ja sitä voi tehdä hyvin monella tavalla. Ehkä se minuuden hukkaaminen on juuri sitä että ei enää ole edes tarvetta sille itsensä toteuttamiselle, ei ole mitään mitä toteuttaa, kuten joku edellä sanoikin.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, saatat olla perusitsekäs ihminen, joka ei kertakaikkiaan ymmärrä, että jotkut toiset uhraavat itsensä muiden hyväksi. Usein tämä tapahtuu a) parisuhteessa, jossa nainen rupeaa miellyttämään miedtään kaikin tavoin niin, että aina asettaa tämän tarpeet etusijalle, ja/tai b) äitiyttä toteuttaessaan, jolloin lapsen/lasten tarpeet menevät aina itsen edelle.

Lopputuloksena uupuminen, henkinen pahoinvointi, katkeruus, itsensä kadottamnen.

Joo, niin varmaan on, vaikka kyllä omasta mielestäni myös laitan toisten tarpeita omieni edelle, mutta kyllä sitä tekee myös mieheni, se kuuluu parisuhteeseen ja vanhemmuuteen. Joskus joudun menemään lasten harrastukseen vaikka ei todellakaan huvittaisi, mutta teen sen koska tiedän että se on lapsille tärkeää, se on vaan normaalia elämää, eikä se saa mua hukkaamaan itseäni mitenkään.

Miten jonkun miestä pitää niin paljon miellyttää koko ajan? En minä tunne yhtään miestä joka kaipaisi mitään 24/7 miellyttämistä vaimoltaan, kummatkin hoitavat omat hommansa, auttavat toista tarvittaessa ja sillä selvä, myös lapset auttavat kotitöissä tarpeen vaatiessa. Ei siinä kenenkään tarvitse kynnysmatoksi heittäytyä kun sitä ei kukaan edes vaadi.

ap

Ehkä ymmärrät tuon miellyttämisen nyt jotenkin väärin. Ei se ole mitään palvelemista tai palvomista, vaan pieniä asioita, jotka vaikuttavat merkittävästi ja monin tavoin. Esimerkiksi voit myöntyö talon rakennusprojektiin, koiraan tai kolmanteen lapseen, vaikkei niin tulenpalavaa halua itsellä olisikaan. Tai juhlapyhät ja lomat vietetään sukulaisten luona. Tai lapsi alkaa harrastaa jääkiekkoa. Tai mies haluaa itse harrastaa, joten se sitoo sinua enemmän lastenhoitoon. Tai mies luo uraa, jossa sinunkin pitää edustaa. Tai mies haluaa kesämökin tai purjeveneen tai uima-altaan. Tai hevosen. Tällaisia asioita on paljon.

Ok. Eli mies päättää yksin kaikista avioliiton asioista joista yleensä pariskunnat sopii yhdessä. Miksi joku siihen suostuu? Kyllähän vaimollakin on sitten niitä omia juttuja, harrastuksia ja sukulaisia, ura ja hankintoja.

ap

Etkö osaa lukea vai oletko yksinkertainen? Ei ole kyse siitä, että mies päättää yksin kaikesta, vaan että yksikin myönnytys voi vaikuttaa elämään aika paljon. Esim joku hevonen tai jääkiekkoharrastus vie hitosti aikaa ja energiaa ja rahaa. 

Juuri sen takia se pitää olla yhteinen päätös. 

ap

No tottakai pitää olla yhteinen päätös. Se ei silti vielä tarkoita sitä, että molemmat haluavat sitä asiaa täsmälleen yhtä paljon ja että kumpikaan ei muutaman vuoden jälkeen siihen sitoutumiseen voi uupua. Jos miehelle on tärkeä se jääkiekkoharrastus ja haluaa poikansakin harrastavan, voit siihen myöntyä muiden mieliksi, vaikka se ei oma toiveesi ja unelmasi olekaan. Sitten siihen rumbaan meneekin hetken päästä kaikki vapaa-aikasi, vaikka se ei ollut ollenkaan tarkoitus eikä edes huvita. Ei tuollaisia päätöksiä ja lupauksia niin vain pyörretä "kun ei huvita", vaan se hoidetaan vain kunnialla ja tingitään mieluummin sitten niistä omista jutuista jos uuvuttaa. Onko tosiaan ihan käsittämätön kuvio? 

Itse asiassa on. Siksi olen sanonut että meillä ei sitten jääkiekkoa harrasteta jos oletetaan että minä osallistuisin siihen jotenkin. Voin autolla viedä jonnekin, mutta mielellään saavat mennä itse pyörällä tai mies hoitaa jos kerran hän tykkää siitä hommasta. Kyllä mulla halkeis pää kökkiä jossain hikisellä hallilla monta kertaa viikossa ja olla myymässä jotain makkaroita. Sinnekin kun jotenkin joutuisin, niin tasan varmaan ajattelisin omia asioitani ja harrastaisin omia juttujani edelleen, ne pitäisi sitten vaan sovittaa aikatauluihin. Myös lapset voi jäädä pois harkoista jos vanhemmat ei ehdi kuskaamaan.

ap

Hahaa, tuossahan juuri on se ansa. Laitat ensin ehdot, että et osallistu. Mutta autolla voit joskus viedä jonnekin. Sitten pian päädytään siihen tilanteeseen, että kuskaat treeneihin pari kertaa viikossa, kun mies ei nyt juuri ehtinytkään. Sitten kuskailet pian naapurinkin lapsia. Sitten jossain vaiheessa päädytään tilanteeseen, että se naapurin lapsien äiti sanoo, että ensi lauantaina on sitten makkaranmyynti ja sinne tarvitaan apua ja kaikkien pitää vuorollaan osallistua. Miehellä omat menot sovittuna, kun töissä on nyt vähän kiirettä. Mies lupaa osallistua taas enemmän kun työkiireet hellittävät ja pyytää että pyörittäisit rumbaa vielä hetken. Tosiaanko haistatat pitkät lapsen harrastukselle, vaikka siihen jo annoit luvan ja kaikki harrastuskamat on hankittu jne?

 

Mä olen muuten melkein kaikesta eri mieltä ap:n kanssa, mutta tässä asiassa kyllä samaa mieltä. Siinä vaiheessa, jos mulle alkaa luiskahtaa vastuita, joiden ei alun perin pitänyt kuulua mulle, se asia otetaan heti käsittelyyn. Ei jäädä odottelemaan että miehen kiireet hellittää, vaan sen miehen nyt vaan on järjestettävä menonsa niin, että pystyy hoitamaan asiat, jotka on vastuulleen ottanut.

Juuri näin. Ehdottomasti. Mulle on oikeudenmukaisuus erittäin tärkeä arvo, samoin tasa-arvo, niistä en kovin paljon ala tinkimään.

ap

Ehkä ap ei ole koskaan löytänytkään itseään. 

Vierailija kirjoitti:

En lukenut koko ketjua, mutta vastaus kysymykseen on: se tapahtuu helposti, kun on nuori.

Minä sitouduin ekan kerran parikymppisenä. En tuntenut itseäni. Olin saanut kotoa 50-luvun kasvatuksen, jossa vaimo palvelee miestään. Ei, minulla ei ole mielenterveysongelmia, vaan en vain tunnistanut omia tarpeitani, kun keskityin toisen ihmisen tarpeisiin. Kun tein persoonallisuus yms testejä, en saanut mitään tulosta. Jäin aina ”keskelle”, tai joka kerta tuli eri tulos. Avioliitto kesti 20 vuotta.

Vasta nelikymppisenä aloin tutustua itseeni. Etsin tahtoni, tarpeeni, ja ennen kaikkea rajani. (Uskon muuten, että moni ongelma kumpuaa rajattomuudesta.). Nyt olen uudelleen naimisissa, enkä enää tässä suhteessa tule kadottamasn itseäni. Koska nyt tiedä, kuka olen.

Kiitos vastauksesta! Varmasti tämä on ollut ennen yleisempää, eikä välttämättä vain naisilla. Mietin tätä asiaa kyllä vielä myöhemminkin, mun on vaikea ymmärtää tuollaista ettei ole omia tarpeita jne. toivottavasti kun saan luettua tämän ketjun loppuun olen viisaampi :) 

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hei ap

Sä kysyit, että selittäkää, miten joku voi "hukata itsensä". No täällä kaikki selittää, mutta sinä vaan intät, että sinulle ei ole käynyt niin.

Hyvä sulle, mutta kun kaikilla ei ole asiat yhtä hyvin. Kuten joku sanoi, kasvatuksesta, genetiikasta, elämäntilanteesta tms. asiasta johtuen ihmiset reagoi ja toimii tilanteissa eri tavoin. Usein ihan tyhmästitikin. Mutta niin vaan voivat hukata itsensä, sitähän sinä kysyit.

Kukaan ei ole edelleenkään vastannut sitä että miten se käytännössä tapahtuu. Se on aika epämääräinen termi.

Miten voi olla ajattelematta edes välillä omia asioita? En minä kotitöitä tehdessä kykene siihen että ajattelisin koko ajan pyykkejä tai imuria tai paistuvaa jauhelihaa. 

Enkä jaksa aamusta iltaan tehdä koko ajan jotain tähdellistä. Jos joku vaatisi minulta jatkuvaa passaamista niin en minä sitä jaksaisi. Enkä jaksa ajatella koko ajan toisten asioita, oletan että sekä mies että lapset hoitaa myös itse jotain asioita ettei minulla ole ne kaikki metatyöt.

ap

Mielestäni annoin tuolla pari ihan konkreettista esimerkkiä. Maratonille treenaaminen, pianon soiton opettelu tai uuden ammatin opiskelu ei onnistu vain ajattelemalla niitä pyykkejä laittaessa. 

Ihan ulkopuolelta. Osa tosiaan uppoutuu äitiyteen niin täysin ettei mikään entinen tunnu enää mahdolliselta. Toiset taas saavat asiat jotenkin luistamaan. Eikö tuo yksi surffarinainen harjoittele kesän kisoihin ja kotona on toinen, nyt joku nelikuukautinen lapsi. Itsekin jatkoin tutkijan työtäni äitiyslomien aikana: lapset nukkuvat pitkiä päiväunia, silloin voi tehdä mitä haluaa. Jotenkin tällaiset dikotomiat: jos on perhe, sinulla ei ole omaa aikaa, jos taas ei ole perhettä saat tehdä mitä haluat 24/7 on hieman hassuja. Jos ajatellaan, että läheiset ihmiset ympärillä ovat paras peili ihmiselle hänestä itsestään, voisi ajatella, että yksinäinen sinkku vasta hukassa itsensä kanssa on.

Niin. Tässä taas oikein hyvä esimerkki täydellisestä empatiakyvyttömyydestä. Joillalin nyt ei vain ole energiaa vauva-aikana sen yhden vapaatunnin aikana tehdä tutkimusta. Kun jotkut meistä tarvitsevat myös lepoa ja siihen se oma aika sitten meneekin. Tokihan täydellisillä ihmisillä on vuorokaudessa tuntitolkulla aikaa treenata maratoneille ja tehdä väikkäreitä, kun nukkua ei tarvitse ollenkaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on matkiva ja kontrolloiva työkaveri. Olen parhaani mukaan yrittänyt pistää rajoja, mutta en pidä riitelystä, joten olen tavallaan luovuttanut.

En pysty nykyisessä työssäni olemaan oma itseni.

Tämän tajusin kun olin firman eri yksikössä tekemässä muutaman kuukauden sijaisuuden. Siellä olin hauska, ideoiva, innostunut, iloinen, luonteva. Kaikkea mitä en ole nyt.

Joo, ja haen koko ajan uutta työtä.

Onkohan ap tämä työkaverisi? 🤔

Minä en riitele juuri koskaan juuri kenenkään kanssa. Missään nimessä en riitele töissä, toki olen joskus jonkun kanssa eri mieltä asioista ja niistä keskustellaan, mutta en todellakaan riitele, vaan perustelen kantani ja neuvottelen asioista. Enkä koskaan ole matkinut ketään. Mun työkaverit on lähes kaikki jotka tekee samaa työtä kuin minä, erittäin vahvoja persoonia, se työ on sellaista että se myös vaatii sitä. Kerran meille tehtiin persoonallisuustesti eräässä koulutuksessa ja kouluttajakin hämmästyi kun saatiin kaikki sama tulos, toki itsekin hämmästyttiin kun ollaan kuitenkin kaikki hyvinkin erilaisia ihmisiä ja erilaiset taustat.

ap

Vierailija kirjoitti:

Jos olit 24 vuotta sitten nuori äiti, niin miksi sinun pitää vieläkin laittaa esikoiselle muroja lautaselle?

Niin. Ei ole munkaan elämässä kaikki mennyt suunnitelmien mukaan. Nuorimmaisia odoteltiin 8 vuotta. Mutta kun tulikin sitten yhtäkkiä yllättäen kaksoset, niin oli se hyvä että esikoinen oli jo teini, hänestä oli paljon apua. Esikoinen on laittamassa omat muronsa toisessa maassa omalle lautaselleen, näitä nuorimmaisia täällä kotona joudun vielä jonkin verran joissain asioissa avustamaan.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, saatat olla perusitsekäs ihminen, joka ei kertakaikkiaan ymmärrä, että jotkut toiset uhraavat itsensä muiden hyväksi. Usein tämä tapahtuu a) parisuhteessa, jossa nainen rupeaa miellyttämään miedtään kaikin tavoin niin, että aina asettaa tämän tarpeet etusijalle, ja/tai b) äitiyttä toteuttaessaan, jolloin lapsen/lasten tarpeet menevät aina itsen edelle.

Lopputuloksena uupuminen, henkinen pahoinvointi, katkeruus, itsensä kadottamnen.

Joo, niin varmaan on, vaikka kyllä omasta mielestäni myös laitan toisten tarpeita omieni edelle, mutta kyllä sitä tekee myös mieheni, se kuuluu parisuhteeseen ja vanhemmuuteen. Joskus joudun menemään lasten harrastukseen vaikka ei todellakaan huvittaisi, mutta teen sen koska tiedän että se on lapsille tärkeää, se on vaan normaalia elämää, eikä se saa mua hukkaamaan itseäni mitenkään.

Miten jonkun miestä pitää niin paljon miellyttää koko ajan? En minä tunne yhtään miestä joka kaipaisi mitään 24/7 miellyttämistä vaimoltaan, kummatkin hoitavat omat hommansa, auttavat toista tarvittaessa ja sillä selvä, myös lapset auttavat kotitöissä tarpeen vaatiessa. Ei siinä kenenkään tarvitse kynnysmatoksi heittäytyä kun sitä ei kukaan edes vaadi.

ap

Ehkä ymmärrät tuon miellyttämisen nyt jotenkin väärin. Ei se ole mitään palvelemista tai palvomista, vaan pieniä asioita, jotka vaikuttavat merkittävästi ja monin tavoin. Esimerkiksi voit myöntyö talon rakennusprojektiin, koiraan tai kolmanteen lapseen, vaikkei niin tulenpalavaa halua itsellä olisikaan. Tai juhlapyhät ja lomat vietetään sukulaisten luona. Tai lapsi alkaa harrastaa jääkiekkoa. Tai mies haluaa itse harrastaa, joten se sitoo sinua enemmän lastenhoitoon. Tai mies luo uraa, jossa sinunkin pitää edustaa. Tai mies haluaa kesämökin tai purjeveneen tai uima-altaan. Tai hevosen. Tällaisia asioita on paljon.

Ok. Eli mies päättää yksin kaikista avioliiton asioista joista yleensä pariskunnat sopii yhdessä. Miksi joku siihen suostuu? Kyllähän vaimollakin on sitten niitä omia juttuja, harrastuksia ja sukulaisia, ura ja hankintoja.

ap

Etkö osaa lukea vai oletko yksinkertainen? Ei ole kyse siitä, että mies päättää yksin kaikesta, vaan että yksikin myönnytys voi vaikuttaa elämään aika paljon. Esim joku hevonen tai jääkiekkoharrastus vie hitosti aikaa ja energiaa ja rahaa. 

Juuri sen takia se pitää olla yhteinen päätös. 

ap

No tottakai pitää olla yhteinen päätös. Se ei silti vielä tarkoita sitä, että molemmat haluavat sitä asiaa täsmälleen yhtä paljon ja että kumpikaan ei muutaman vuoden jälkeen siihen sitoutumiseen voi uupua. Jos miehelle on tärkeä se jääkiekkoharrastus ja haluaa poikansakin harrastavan, voit siihen myöntyä muiden mieliksi, vaikka se ei oma toiveesi ja unelmasi olekaan. Sitten siihen rumbaan meneekin hetken päästä kaikki vapaa-aikasi, vaikka se ei ollut ollenkaan tarkoitus eikä edes huvita. Ei tuollaisia päätöksiä ja lupauksia niin vain pyörretä "kun ei huvita", vaan se hoidetaan vain kunnialla ja tingitään mieluummin sitten niistä omista jutuista jos uuvuttaa. Onko tosiaan ihan käsittämätön kuvio? 

Itse asiassa on. Siksi olen sanonut että meillä ei sitten jääkiekkoa harrasteta jos oletetaan että minä osallistuisin siihen jotenkin. Voin autolla viedä jonnekin, mutta mielellään saavat mennä itse pyörällä tai mies hoitaa jos kerran hän tykkää siitä hommasta. Kyllä mulla halkeis pää kökkiä jossain hikisellä hallilla monta kertaa viikossa ja olla myymässä jotain makkaroita. Sinnekin kun jotenkin joutuisin, niin tasan varmaan ajattelisin omia asioitani ja harrastaisin omia juttujani edelleen, ne pitäisi sitten vaan sovittaa aikatauluihin. Myös lapset voi jäädä pois harkoista jos vanhemmat ei ehdi kuskaamaan.

ap

Hahaa, tuossahan juuri on se ansa. Laitat ensin ehdot, että et osallistu. Mutta autolla voit joskus viedä jonnekin. Sitten pian päädytään siihen tilanteeseen, että kuskaat treeneihin pari kertaa viikossa, kun mies ei nyt juuri ehtinytkään. Sitten kuskailet pian naapurinkin lapsia. Sitten jossain vaiheessa päädytään tilanteeseen, että se naapurin lapsien äiti sanoo, että ensi lauantaina on sitten makkaranmyynti ja sinne tarvitaan apua ja kaikkien pitää vuorollaan osallistua. Miehellä omat menot sovittuna, kun töissä on nyt vähän kiirettä. Mies lupaa osallistua taas enemmän kun työkiireet hellittävät ja pyytää että pyörittäisit rumbaa vielä hetken. Tosiaanko haistatat pitkät lapsen harrastukselle, vaikka siihen jo annoit luvan ja kaikki harrastuskamat on hankittu jne?

 

Mä olen muuten melkein kaikesta eri mieltä ap:n kanssa, mutta tässä asiassa kyllä samaa mieltä. Siinä vaiheessa, jos mulle alkaa luiskahtaa vastuita, joiden ei alun perin pitänyt kuulua mulle, se asia otetaan heti käsittelyyn. Ei jäädä odottelemaan että miehen kiireet hellittää, vaan sen miehen nyt vaan on järjestettävä menonsa niin, että pystyy hoitamaan asiat, jotka on vastuulleen ottanut.

Juuri näin. Ehdottomasti. Mulle on oikeudenmukaisuus erittäin tärkeä arvo, samoin tasa-arvo, niistä en kovin paljon ala tinkimään.

ap

Eli se on sitten oikeudenmukaista ja tasa-arvoista, että lapsen pitää lopettaa tärkeä harrastus, kun isällä on työkiireitä ja äiti pitää kiinni oikeuksistaan? Juu, on meitä moneen junaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos olit 24 vuotta sitten nuori äiti, niin miksi sinun pitää vieläkin laittaa esikoiselle muroja lautaselle?

 

Esikoisen nuori äiti. Ap:lla on myös kaksoset, joiden kohdalla taisi kirjoittaa, että esikoisesta oli apua kaksosten hoidossa. 

Eli jos vaikka 20-vuotiaana on saanut esikoisen ja nelikymppisenä kaksoset, helposti tuo on mahdollista näin loogisesti ajateltuna.

34-vuotiaana sain kaksoset. Se oli jännä juttu, kun isäni äiti oli myös saanut kaksoset juuri saman ikäisenä. Ja taas esikoisen sain omana 20-vuotissyntymäpäivänäni. Että terkkuja tutuille :)

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos olit 24 vuotta sitten nuori äiti, niin miksi sinun pitää vieläkin laittaa esikoiselle muroja lautaselle?

 

Esikoisen nuori äiti. Ap:lla on myös kaksoset, joiden kohdalla taisi kirjoittaa, että esikoisesta oli apua kaksosten hoidossa. 

Eli jos vaikka 20-vuotiaana on saanut esikoisen ja nelikymppisenä kaksoset, helposti tuo on mahdollista näin loogisesti ajateltuna.

Kertoi laittaneensa äsken muroja esikoiselle. Tuon logiikan mukaan esikoinen olisi jo aikuinen. Mutta provohan ap on.

Omasta mielestäni sanoin että lapselle laitoin, pitääpä oikein käydä etsimässä se että mitä olen kirjoittanut :D

ap

Vierailija kirjoitti:

Mulla oli kaksi erittäin hyvää ystävää, heidän kanssaan puhuttiin sellaisessa vaiheessa kun oltiin erottu, juuri että miten menettää oman itsensä suhteessa. No, ei mennyt kauan kun ystävät löysivät miehet ja vähitellen katkaisivat välinsä vanhoihin ystäviinsa ja tuttuihin, toinen jopa koko sukuunsa ja perheeseensä. Kun he tapasivat miehet, huomasin miten he alkoivat vähitellen muuttumaan, esimerkiksi toinen joka oli harrastanut kulttuuria ja kasvissyöntiä ja matkustelua ranta- ja kaupunkilomille, hylkäsi nämä kokonaan ja alkoi tekemään kuten mies, harrastaa metsästystä ja eräretkeilyä. Toinen hylkäsi oman maailmanvakaumuksensa ja meni miehen uskontoon, jätti kaikki itselleen tärkeät asiat kuten musiikki, laulaminen, karaoke sekä henkisyys ja meditointi ja alkoi kiinnostua miehen kiinnostuksenkohteista kuten militarismi.

Että on tässä saanut ihmetellä.

Itse löysin itseni eron jälkeen. Aloin harrastamaan uusia ihania harrastuksia ja taiteilemaan luovia juttuja., tekemään sitä mistä sisimmässäni nautin. Seurustellessani elämäni oli jotenkin apaattista, en ymmärrä miksi elin niin tylsää elämää. Ehkä kumppani vaivihkaa polki minut ja tarpeeni maanrakoon niin että en edes itsekään huomannut.

En olekaan uskaltautunut tapaamaan miehiä tässä 10 vuoteen kun pelkään seurauksia, tosin olen aika vahva nyt vanhempana enkä anna kenenkään polkea minua.

Kuulostaa kyllä järkyttävältä noi sun ystävien jutut. Jopa uskomattomilta, oikeastaan jo aivopesulta. Olisipa kiva tietää mitä heidän päässään liikkuu kun noin isoja muutoksia ovat tehneet, mahtavatko olla onnellisia.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hei ap

Sä kysyit, että selittäkää, miten joku voi "hukata itsensä". No täällä kaikki selittää, mutta sinä vaan intät, että sinulle ei ole käynyt niin.

Hyvä sulle, mutta kun kaikilla ei ole asiat yhtä hyvin. Kuten joku sanoi, kasvatuksesta, genetiikasta, elämäntilanteesta tms. asiasta johtuen ihmiset reagoi ja toimii tilanteissa eri tavoin. Usein ihan tyhmästitikin. Mutta niin vaan voivat hukata itsensä, sitähän sinä kysyit.

Kukaan ei ole edelleenkään vastannut sitä että miten se käytännössä tapahtuu. Se on aika epämääräinen termi.

Miten voi olla ajattelematta edes välillä omia asioita? En minä kotitöitä tehdessä kykene siihen että ajattelisin koko ajan pyykkejä tai imuria tai paistuvaa jauhelihaa. 

Enkä jaksa aamusta iltaan tehdä koko ajan jotain tähdellistä. Jos joku vaatisi minulta jatkuvaa passaamista niin en minä sitä jaksaisi. Enkä jaksa ajatella koko ajan toisten asioita, oletan että sekä mies että lapset hoitaa myös itse jotain asioita ettei minulla ole ne kaikki metatyöt.

ap

Mielestäni annoin tuolla pari ihan konkreettista esimerkkiä. Maratonille treenaaminen, pianon soiton opettelu tai uuden ammatin opiskelu ei onnistu vain ajattelemalla niitä pyykkejä laittaessa. 

Ihan ulkopuolelta. Osa tosiaan uppoutuu äitiyteen niin täysin ettei mikään entinen tunnu enää mahdolliselta. Toiset taas saavat asiat jotenkin luistamaan. Eikö tuo yksi surffarinainen harjoittele kesän kisoihin ja kotona on toinen, nyt joku nelikuukautinen lapsi. Itsekin jatkoin tutkijan työtäni äitiyslomien aikana: lapset nukkuvat pitkiä päiväunia, silloin voi tehdä mitä haluaa. Jotenkin tällaiset dikotomiat: jos on perhe, sinulla ei ole omaa aikaa, jos taas ei ole perhettä saat tehdä mitä haluat 24/7 on hieman hassuja. Jos ajatellaan, että läheiset ihmiset ympärillä ovat paras peili ihmiselle hänestä itsestään, voisi ajatella, että yksinäinen sinkku vasta hukassa itsensä kanssa on.

Niin. Tässä taas oikein hyvä esimerkki täydellisestä empatiakyvyttömyydestä. Joillalin nyt ei vain ole energiaa vauva-aikana sen yhden vapaatunnin aikana tehdä tutkimusta. Kun jotkut meistä tarvitsevat myös lepoa ja siihen se oma aika sitten meneekin. Tokihan täydellisillä ihmisillä on vuorokaudessa tuntitolkulla aikaa treenata maratoneille ja tehdä väikkäreitä, kun nukkua ei tarvitse ollenkaan.

Tässä kai olikin kyse siitä, että kykeneekö tekemään itselleen tärkeitä juttuja ja elämään perheessä. Ja ne itselle tärkeät jutut yleensä tuo energiaa ei vie. Jos itselle on tärkeää pitää sosiaalista verkostoa yllä, sen tunnin somettaa, joku toinen nukkuu, joku haluaa siivota... Mutta hukkaatko sinä itsesi perheesi vuoksi? Se musta kuulostaa aika huolestuttavalta, aikaa voi allokoida eri tavoin eri elämän tilanteissa mutta tuskin kenenkään tarvitsee itseään hukata kokonaan. t se tutkija joka nyt joutuu hyppäämään muualle.