Oudoimpia/rumimpia pukeutumisratkaisuja tai vaatteita, mitä olet nähnyt tänä kesänä?
En yleensä sheimaa muita pukeutumisen takia koska muiden vaatteet eivät kuulu minulle. Mutta äsken vastaan tuli sellainen vaate, että jäin vakavissani ihmettelemään vaatteen kantajan tarkoitusperiä:
Eli nuden värinen, molemmin puolin syvään uurrettu body farkkushortsien kanssa. Oli ihan hyväkroppaisella nuorella naisella päällä ja kaikki kriittiset paikat olivat piilossa, mutta miksi kukaan pukisi päälleen vaatteen, joka saa näyttämään siltä että olisi ilman paitaa? Koska siltä se tosiaan näytti, että kyseinen henkilö kulkisi ympäriinsä pelkissä shortseissa. Hämmensi. Kai tämä on joku trendi tämäkin.
Kommentit (328)
Vanhoilla naisilla näkee aika useinkin sopimattomia yhdistelmiä .
Eivät ne minua sinänsä haittaa ja ymmärrän ettei hän ehkä jaksa/ kukaan auta käymään vaatekaupassa. Siisti pusero ja hame päällä , mutta kuosit ihan eri maailmasta.
Esim paitapusero mustapunainen sahalaitakuvio vinottain valkoisella pohjalla ja hame sinapinkeltainen- ruskea- sinikukallinen.
Pusero voisi olla ok, jopa kiva valkoisen ,punaisen tai mustan hameen kanssa.
Ja hameeseen sopisi joku yksivärinen yläosa jonka värit on hameesta.
Varmaan vanha nainen itsekin sen tietää mutta ei välitä, kunhan on jotenkuten siisti lähtiessään ihmisten ilmoille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pari numeroa naftit farkut ja lyhyt toppi. Ei tässä mitään, mutta henkilön istuessa selvisi, että pikkarit oli mallia string.
Ensin siis pursui housun vyötäröstä, seuraavan makkaran muodosti stringit. Sitten vielä stringien ja topin välinen makkara. Tämä lounasravintolassa.
Mulla itsellänikin on ylimääräistä, mutta pidän huolen ettei ne pursuile kuin korkeintaan omassa mökkirannassa. Mulle on myös yleensä ihan sama miten muut pukeutuu, mutta tuohon kyllä katse pysähtyi.Olisiko asu siis ok, jos kantajalla ei olisi yhtään ylimääräistä? En ymmärrä tälläistä asennetta,että jos ihmisellä on vähänkään ylipainoa,selluliittia,arpia,epätasainen iho tms.joka osoittaa ettei hän ole täydellinen,hänen kansalaisvelvollisuutensa on peittää se. Miksi? Esim.ylipainon kohdalla on yleensä niin,että ylipainon kyllä näkee pukeutui ihminen sitten löysiin tai tiukkoihin vaatteisiin.
Tuo on toinen vaihtoehto. Se toinen on sitten, että ne vaatteet ovat oikean kokoisia, joista ei pursuile mitään, eivätkä liian pieniä.
Miksi ne säärten suonikohjut, aurinkoihottumat ym pitää peittää tai suojata auringolta juuri legginseillä? Jotkut tuntemani ihmiset pitävät väljiä, ohuita pitkiä housuja, esim pellavaisia, jotka kuumottavat vähemmän ja näyttävät paremmalta.
Minä pidän mieluummin tyylittömiä sukkia kuin saan kipeitä rakkoja jalkoihini, kun kengät hankaavat hikisiä jalkoja. Jos kengät eivät hankaa, niin sitten olen ilman sukkia.
Tämä oli jo ties kuinka mones pellavan ylistyspuhe. Ehkä en ole onnistunut näkemään tarpeeksi korkealaatuisia pellavavaatteita mutta mielestäni ne ovat aina epäsiistin näköisiä ja ryppyisiä.
Jos siis ulkonäöstä puhutaan, viileitä ne varmaan saattaa olla.
Aivan, pellavaiset housut näyttävät aivan törkeän epäsiisteiltä polvipusseineen, vekkeineen ja ryppyineen. Lisäksi pellava tuntuu tosi karkealta ihoa vasten, eikä se ainakaan minusta suinkaan tunnu viileältä.
Paljon mieluummin käytän kesällä ohuita, väljiä puuvillahousuja tai tuulessa lepattavia viskoosihousuja - mikä ihana viileys, ja ne kuivuvatkin hetkessä kesäsateen yllättäessä.
Muodikkaat megalyhyet shortsit jotka paljastavat roikkuvat persposket yhdistettynä mustiin rintsikoiden näköiseen pitsiseen "crop toppiin" jollaista itse käyttäisin makuuhuoneleikeissä.
Ylipäätään puoli-alasti liikkuminen muualla kuin rannalla on mielestäni tyylitöntä vaikka onkin helle. Shortsitkin voi olla tosi lyhyet ilman että vilkkuu mitään.
Täällä useassa viestissä on ihmetelty sitä että on sukat ja umpinaiset kengät. Mistä te tiedättä mihin kyseinen ihminen on menossa? Minä en omista autoa ja jos lähden kävellen ystävän luokse niin todellakin minulla on sukat ja kengät joissa on hyvä kävellä. Joku 4 km matkakin on aika inhottava kävellä jossai sandaaleissa mitkä hiertää ja mihin menee hiekkaa/kiviä.
Vierailija kirjoitti:
Olin sukulaispojan rippijuhlassa ja konfirmaatiossa näkyi tytöillä sellaisia pornomekkoja ja minihameita, että huh! Tissit ja peppu oli juuri ja juuri peitetty. Enkä ole mikään kalkkismummo, vaan 28-vuotias, mutta ei minun nuoruudessa kukaan pukeutunut kirkkoon tuolla tavalla.
Olen samaa ikäluokkaa ja olen myös huomannut kehityksen menneen siihen suuntaan että nuoret tytöt (lapset!) liikkuu niin paljastavissa vaatteissa että mietityttää kuinka vanhemmat antaa pukeutua sellaisiin. Mutta kaiken maailman kardashianeista ja bloggareistahan ne ottaa mallia..
Mun mielestä ehdottomasti kamalin (ja järjettömän usein nähty) asu on tiukka tuubitoppi, jonka alta näkyy tietenkin likaiset ja kulahtaneet rintsikan olkaimet ja joka ei peitä yhtäkään pursuilevaa vatsamakkaraa. Tämä yhdistettynä todella pieniin ja tiukkoihin farkkushortseihin ja littaan astuttuihin ballerinoihin. Ja tietenkin niihin vatsamakkaroihin ja selluliittiin.
Tästä suomalaisille mallia kesäpukeutumiseen!
Se, että halutaan paljastella liikaa. Eli miniminishortsit ja pikkuruinen toppi.
Olen sitten varmaan vanhanaikaimen, mutta näyttää vaan mauttomalta. Jos paljastat yhdestä päästä, peitä toisesta.
Jo 18 sivua ventovieraitten ihmisten vaatteitten ja jalkineitten arvostelua! En ole lukenut läheskään kaikkea vaan sieltä täältä ja huomioni kiinnittyi äsken silmäillessäni ketjua siihen, kuinka joku vieras ihminen osasi neuvoa toiselle näin: Lainaus: "Auringonvalon välttely on tutkitusti terveydelle yhtä vaarallista kuin tupakointi. Iho siedättyy ja tottuu auringonvaloon kyllä ajan kanssa, kunhan sille antaa mahdollisuuden, ellei kärsi oikeasta albinismista."
Vielä osataan neuvoa toisia jotka ehkä vuosikymmeniä ovat vältelleet aurinkoa ihan syystä ja tietävät mikä heidän kohdallaan toimii - siis vain ne pitkät hihat ja lahkeet.
Antakaa ihmisten edes kesällä pukeutua miten kukakin haluaa, oli siihen teidän mielestänne "tyylittömyyteen" nyt syynä ymmärtämättömyys, pukeutujan teidän mielestänne huono maku, terveys, sairaus, rahattomuus, joku katastrofi elämässä niin ettei yksinkertaisesti jaksa kiinnitttää huomiota onko nyt päällä ne kaikkien parjaamat leggingsit ja se niin kamala tunika tai kuosit hameessa ja puserossa sikinsokin. Ja huom! EHKÄ kaikkien ihmisten suurin agenda ei olekaan olla kadulla mahdollisimman vimpanpäälle tyylikäs.
Meidän leveysasteillamme kesä on lyhyt ja tänä kesänä helle on meitä todella hellinyt - jossainpäin ihan jo liikaakin - joten annetaan jokaisen, laihojen, lihavien, nuorten, vanhojen, pitkien, lyhyitten ja niitten mielestänne niin tyylittömienkin ihmisten nauttia kesästä ja lämmöstä, oli päällä ja jalassa ihan mitä tahansa. Olisi voinut tämän ketjun nimetä ihan toisinkin ja kirjoittelisitte mitä kivoja ja jänniä yksityiskohtia vaatteissa ja pukeutumisessa olette kesällä nähneet, millaista värien leikkiä ja omaperäisiä ratkaisuja.
Vierailija kirjoitti:
Mun mielestä ehdottomasti kamalin (ja järjettömän usein nähty) asu on tiukka tuubitoppi, jonka alta näkyy tietenkin likaiset ja kulahtaneet rintsikan olkaimet ja joka ei peitä yhtäkään pursuilevaa vatsamakkaraa. Tämä yhdistettynä todella pieniin ja tiukkoihin farkkushortseihin ja littaan astuttuihin ballerinoihin. Ja tietenkin niihin vatsamakkaroihin ja selluliittiin.
Kulahtaneet rintaliivit tai muutkaan vaatteet eivät tietenkään näytä kauniilta mutta ovatko ne rintaliivien olkaimet puurossa tai ketsupissa vai miten ne niin silminnähden ovat likaiset?
Kulahtaneet voivat silti olla ihan puhtaat.
Ei sillä että pitäisin siitä että rintaliivit näkyvät vaikka olisivat uudet ja kauniit.
Vierailija kirjoitti:
Jo 18 sivua ventovieraitten ihmisten vaatteitten ja jalkineitten arvostelua! En ole lukenut läheskään kaikkea vaan sieltä täältä ja huomioni kiinnittyi äsken silmäillessäni ketjua siihen, kuinka joku vieras ihminen osasi neuvoa toiselle näin: Lainaus: "Auringonvalon välttely on tutkitusti terveydelle yhtä vaarallista kuin tupakointi. Iho siedättyy ja tottuu auringonvaloon kyllä ajan kanssa, kunhan sille antaa mahdollisuuden, ellei kärsi oikeasta albinismista."
Vielä osataan neuvoa toisia jotka ehkä vuosikymmeniä ovat vältelleet aurinkoa ihan syystä ja tietävät mikä heidän kohdallaan toimii - siis vain ne pitkät hihat ja lahkeet.
Antakaa ihmisten edes kesällä pukeutua miten kukakin haluaa, oli siihen teidän mielestänne "tyylittömyyteen" nyt syynä ymmärtämättömyys, pukeutujan teidän mielestänne huono maku, terveys, sairaus, rahattomuus, joku katastrofi elämässä niin ettei yksinkertaisesti jaksa kiinnitttää huomiota onko nyt päällä ne kaikkien parjaamat leggingsit ja se niin kamala tunika tai kuosit hameessa ja puserossa sikinsokin. Ja huom! EHKÄ kaikkien ihmisten suurin agenda ei olekaan olla kadulla mahdollisimman vimpanpäälle tyylikäs.
Meidän leveysasteillamme kesä on lyhyt ja tänä kesänä helle on meitä todella hellinyt - jossainpäin ihan jo liikaakin - joten annetaan jokaisen, laihojen, lihavien, nuorten, vanhojen, pitkien, lyhyitten ja niitten mielestänne niin tyylittömienkin ihmisten nauttia kesästä ja lämmöstä, oli päällä ja jalassa ihan mitä tahansa. Olisi voinut tämän ketjun nimetä ihan toisinkin ja kirjoittelisitte mitä kivoja ja jänniä yksityiskohtia vaatteissa ja pukeutumisessa olette kesällä nähneet, millaista värien leikkiä ja omaperäisiä ratkaisuja.
Voi kuule, kyllä me annetaan.
Ei kukaan meistä varmasti mene sanomaan kenelläkään että mene kotiin kun olet pukeutunut noin.
Tämä on pelkkää viihdettä, joo ei varmaan sitä kaikkein korkeatasoisinta.
Mutta pari minuuttia silloin tällöin töiden ja vapaa-ajan fiksumpien harrastusten lomassa on kiva hauskuuttaa itseään.
Ja mukava huomata ettei kaikki muutkaan pidä siitä että jotkut- niin miehiä kuin naisiakin - paljastavat kesäajan pukeutumisessaan liikaa.
Näin kaupungilla nuoren ja sievän, ehkä parikymppisen blondin jolla oli tummansininen polvipituinen vekkihame, vaaleanharmaa kaulaan asti napitettu paitapusero ja beiget sukkahousumateriaalista valmistetut nilkkasukat beigen väristen, yksinkertaisten avokkaiden kanssa. Muuten ymmärtäisin sen konsertiivisen asun, ehkä töihin menossa mutta miksi ne mummosukat ja mummokengät?
Nainen oli tosiaan pukeutunut kuten 70 v äitini on viimeiset 20v pukeutunut juhliin....

Ja näitä ne usein hyvännäköiset hipsteripojat sitten n*ssii. En pysty ymmärtämään millään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itellä on iho niin ohut, että palan muutamassa tunnissa vaikka olisi aurinkorasva 50 suojakerroin. Mun on siis pakko pitää pitkähihaisia vaatteita jos pyörin ulkona useamman tunnin. Eihän se kivaa ole, mutta ainut vaihtoehto suojautua.
Auringonvalon välttely on tutkitusti terveydelle yhtä vaarallista kuin tupakointi. Iho siedättyy ja tottuu auringonvaloon kyllä ajan kanssa, kunhan sille antaa mahdollisuuden, ellei kärsi oikeasta albinismista.
Tällaiset kommentit voisi siivota pois, joku vielä uskoo ja saa syövän. Ruskettuminen on merkki siitä, että iho yrittää suojautua, se siis vaurioituu ja kärsii koko ajan. Joidenkin ihmisten iho on herkkä eikä rusketu, vaan palaa aina. Myös tummaihoisten ihmisten on suojauduttava auringolta sillä heihinkin iskee ihosyöpä.
D-vitamiinia saa ihan vaikka olisi pitkähihaisessa ja -lahkeisessa koko kesän, sillä käsineitä harvemmin käytetään.
Tänä kesänä näkynyt pari muuten ihan siistiä ja nättiä naista (itse asiassa toinen lähes venäläisen laitettu), joilla on ollut isohko röllyvatsa housuista ja paidasta huolettomasti ulkona. Ei kai siinä mitään, kaikenlaiset vatsat ansaitsevat vapauden, mutta kyllä sitä silti hätkähti. :D
Nuori nainen napapaidassa ja bootcut-farkuissa. Näytti todella juntilta, ihan stereotyyppiseltä jenkki-punaniskalta, joka on menossa latotansseihin. Heinänkorsi vaan puuttui suusta.
Ylipainoisen naisen päällä joka makkaraa korostava vaaleanruskea luiru trikoomekko ja TODELLA epäsiistit hiukset.
Hienon näköinen pinkki maksimekko jota itsekin voisin käyttää, mutta mustat alkkarit paistoi selvästi läpi.
Vierailija kirjoitti:
Lihavalla (ja umpikännisellä) keski-ikäisellä naishenkilöllä cargo shorts -tyyliset shortsit, mutta lyhyempänä, ei lainkaan paitaa ja takki, joka - luojan kiitos - peitti riipputissit.
Surullista kyllä.
Kalliossa? Olen joskus nähnyt hänet ilman housuja.
Vierailija kirjoitti:
Tästä suomalaisille mallia kesäpukeutumiseen!
Tuohon on meillä vielä hiukan matkaa. Eniten minua miellyttivät pelurin valkoinen leikkipuku, tiukkatoppisen selkätissit ja jonkun taluttama vuohi.
Jyväskylässä näin linja-auton ikkunasta vanhan rouvan, jolla oli asiallinen kampaus ja yläosana paitapusero ja bleiseri. Silmäni olivat tipahtaa, kun katseeni osui alavartaloa verhoaviin alushousuilta näyttäviin vaaleisiin "sortseihin." Sukat ja kävelykengät sen sijaan jatkoivat asiallista linjaa, mutta muuten asukokonaisuus katkesi totaalisesti vyötärön kohdalta.
No tukipohjalliset ja varvasortoosit ei pysy missään sandaaleissa...