Lue keskustelun säännöt.
Miten vahvistaa uskoa siihen, että asiat järjestyvät parhain päin?
Miten pitää yllä tällaista jaksamista tukevaa illuusiota? Illuusiohan se nimittäin on. Kun lukee uutisia, niin käy hyvin selväksi että monella ihmisellä eivät asiat järjesty kovin hyvin. Eikä tietämättömyys ole mielestäni siunaus, vaan merkki sivistymättömyydestä.
Miten siltikin päinvastaisista esimerkeistä huolimatta voisi uskoa siihen, että itse sattuisi olemaan niin onnekas, että omalla kohdalla asiat järjestyvät?
Kommentit (110)
Vierailija kirjoitti:
Jos uskot parempaan huomiseen, olet huomattavasti tykätympi ihminen kuin jos et. Samoin oma elämäsi on mukavampaa kun olet paremmalla tuulella.
Tähän pyrin, kuten jo aloituksessani ilmaisin. Ymmärrän tämän täysin. Kysymykseni olikin: miten saavuttaa ja pitää yllä tällaista olotilaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Pään, etenkin ohimoaivokuoren vammat, altistavat uskolle yliluonnolliseen. Kokeile juosta pää edellä betoniseinään.
En kaipaa elämääni yliluonnollisia elementtejä. Olen sinut uskonnottomuuteni kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Miten pitää yllä tällaista jaksamista tukevaa illuusiota? Illuusiohan se nimittäin on. Kun lukee uutisia, niin käy hyvin selväksi että monella ihmisellä eivät asiat järjesty kovin hyvin. Eikä tietämättömyys ole mielestäni siunaus, vaan merkki sivistymättömyydestä.
Miten siltikin päinvastaisista esimerkeistä huolimatta voisi uskoa siihen, että itse sattuisi olemaan niin onnekas, että omalla kohdalla asiat järjestyvät?
Omat asiat järjestyy loppupeleissä suht hyvin kun tekee kaikkeensa. tai ainakin oppii hyväksymään. älä laiskottele - Industria!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten pitää yllä tällaista jaksamista tukevaa illuusiota? Illuusiohan se nimittäin on. Kun lukee uutisia, niin käy hyvin selväksi että monella ihmisellä eivät asiat järjesty kovin hyvin. Eikä tietämättömyys ole mielestäni siunaus, vaan merkki sivistymättömyydestä.
Miten siltikin päinvastaisista esimerkeistä huolimatta voisi uskoa siihen, että itse sattuisi olemaan niin onnekas, että omalla kohdalla asiat järjestyvät?
Omat asiat järjestyy loppupeleissä suht hyvin kun tekee kaikkeensa. tai ainakin oppii hyväksymään. älä laiskottele - Industria!
Ymmärräthän sen, että asiat järjestyvät hyvin vain siinä tapauksessa, että olet myös onnekas yritteliään lisäksi? Yllättäviäkin asioita voi elämässä tapahtua kenelle tahansa. Joistain niistä pääsee helposti yli, toisista välttämättä ei.
Kaffepulla kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pelkään sitä, että tapahtuu jotain yllättävää, johon en ole osannut varautua. Esimerkiksi sairastuminen vakavasti tai kuolema liikenneonnettomuudessa. En miellä niitä asioiden järjestymiseksi.
Tässä voi olla kyse yleisestä ahdistuneisuushäiriöstä, joka on psykiatrinen sairaus. Kannattaa kokeilla lääkehoitoa ja terapiaa.
Yksi vaihtoehto voisi myös olla se, että huolehtimalla mahdollisista tulevista katastrofeista ihminen ikään kuin ulkoistaa elämänsä tapahtumat; hän kokee olevansa avuton ja kokee, ettei voi vaikuttaa asioiden kulkuun. Ja kääntäen: koska niihin ei voi vaikuttaa, ei kannata tehdäkään mitään. Psykologiassa ilmiöstä käytetään termiä opittu avuttomuus.
Ymmärrän ettei ahdistuneisuus ole hyväksi. En silti koe olevani avuton. Onko sinulla jotain omakohtaista kokemusta yleisen ahdistuneisuushäiriön hoitamisesta terapian avulla? Jos on, niin millaisia uusia ajatuksia olet terapiassa saanut?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä opin uskomaan sen vähän alta viisikymppisenä. Tarvitsin siihen vaikean avioeron, kun mies vaihtoi minut lennosta toiseen 20 vuoden jälkeen. Täydellisessä kaaoksessa ja sielun hajotessa huomasin, että asiat vain loksahtelivat paikoilleen - kaaoksesta huolimatta tai ehkäpä kaaoksesta johtuen. Kaikki järjestyi.
Kolmen vuoden jälkeen muuttui hankalaksi, kun sai tietää minun seurustelevan. Mentiin oikeuteen asti. Olin taas ihan rikki. Mutta - kaikki järjestyi. Kaikki on hyvin nyt.
Opin sen, koska huomasin konkreettisesti, että kaikki järjestyy. Kamalia asioita tapahtuu, mutta lopulta kaikki silti järjestyy. Ei ehkä niin kuin itse olen ajatellut, mutta tavalla tai toisella kuitenkin. Sen jälkeen olen tietoisesti opetellut, että en aio pelätä mitään. Lapseni hieman huolestuttavat minua, mutta kieltäydyn pelkäämästä. Jos jotain kamalaa tapahtuu, niin pelkään vasta sitten.
Etukäteen murehtiminen ei auta mitään. Ei ole koskaan auttanut.
En ole itse kokenut asioiden järjestyneen tyydyttävällä tavalla vaikeiden kokemusten jälkeen. Olen kyllä hengissä, mutta menettänyt luottamukseni toisiin ihmisiin.
Oletatko yleensäkin toisilta ihmisiltä paljon? Itse pohdin lähinnä omaa toimintaani vaikeuksissa ja niistä ylitse pääsemisessä.
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän ettei ahdistuneisuus ole hyväksi. En silti koe olevani avuton. Onko sinulla jotain omakohtaista kokemusta yleisen ahdistuneisuushäiriön hoitamisesta terapian avulla? Jos on, niin millaisia uusia ajatuksia olet terapiassa saanut?
En ole käynyt terapiassa, ei ole ollut tarvetta. Puhuin ihan vaan työni mukanaan tuoman kokemuksen pohjalta, terveydenhoitoalalla kun olen.
Googleta yleistynyt ahdistuneisuushäiriö ja sen käypä hoito -suositukset.
🇺🇦🇮🇱
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ehkä jonkinlainen todennäköisyysajattelu auttaa ja Ketipinor.
Menneitä on turha mukana retuuttaa ja tulevaa emme tiedä. Aktiivinen pyrkiminen tavoitteisiin auttaa, kunhan tavoitteet ovat realistisia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä opin uskomaan sen vähän alta viisikymppisenä. Tarvitsin siihen vaikean avioeron, kun mies vaihtoi minut lennosta toiseen 20 vuoden jälkeen. Täydellisessä kaaoksessa ja sielun hajotessa huomasin, että asiat vain loksahtelivat paikoilleen - kaaoksesta huolimatta tai ehkäpä kaaoksesta johtuen. Kaikki järjestyi.
Kolmen vuoden jälkeen muuttui hankalaksi, kun sai tietää minun seurustelevan. Mentiin oikeuteen asti. Olin taas ihan rikki. Mutta - kaikki järjestyi. Kaikki on hyvin nyt.
Opin sen, koska huomasin konkreettisesti, että kaikki järjestyy. Kamalia asioita tapahtuu, mutta lopulta kaikki silti järjestyy. Ei ehkä niin kuin itse olen ajatellut, mutta tavalla tai toisella kuitenkin. Sen jälkeen olen tietoisesti opetellut, että en aio pelätä mitään. Lapseni hieman huolestuttavat minua, mutta kieltäydyn pelkäämästä. Jos jotain kamalaa tapahtuu, niin pelkään vasta sitten.
Etukäteen murehtiminen ei auta mitään. Ei ole koskaan auttanut.
En ole itse kokenut asioiden järjestyneen tyydyttävällä tavalla vaikeiden kokemusten jälkeen. Olen kyllä hengissä, mutta menettänyt luottamukseni toisiin ihmisiin.
Oletatko yleensäkin toisilta ihmisiltä paljon? Itse pohdin lähinnä omaa toimintaani vaikeuksissa ja niistä ylitse pääsemisessä.
En tietenkään, koska minulla ei lähtökohtaisesti ole luottamusta toisiin ihmisiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä opin uskomaan sen vähän alta viisikymppisenä. Tarvitsin siihen vaikean avioeron, kun mies vaihtoi minut lennosta toiseen 20 vuoden jälkeen. Täydellisessä kaaoksessa ja sielun hajotessa huomasin, että asiat vain loksahtelivat paikoilleen - kaaoksesta huolimatta tai ehkäpä kaaoksesta johtuen. Kaikki järjestyi.
Kolmen vuoden jälkeen muuttui hankalaksi, kun sai tietää minun seurustelevan. Mentiin oikeuteen asti. Olin taas ihan rikki. Mutta - kaikki järjestyi. Kaikki on hyvin nyt.
Opin sen, koska huomasin konkreettisesti, että kaikki järjestyy. Kamalia asioita tapahtuu, mutta lopulta kaikki silti järjestyy. Ei ehkä niin kuin itse olen ajatellut, mutta tavalla tai toisella kuitenkin. Sen jälkeen olen tietoisesti opetellut, että en aio pelätä mitään. Lapseni hieman huolestuttavat minua, mutta kieltäydyn pelkäämästä. Jos jotain kamalaa tapahtuu, niin pelkään vasta sitten.
Etukäteen murehtiminen ei auta mitään. Ei ole koskaan auttanut.
En ole itse kokenut asioiden järjestyneen tyydyttävällä tavalla vaikeiden kokemusten jälkeen. Olen kyllä hengissä, mutta menettänyt luottamukseni toisiin ihmisiin.
En minäkään olisi ikinä eronnut, jos se minusta olisi ollut kiinni.
Jossain määrin - en kokonaan - uskon vetovoiman lakiin. Minussa on magneetti ja vedän puoleeni sitä samaa. Siksi olen pitänyt tärkeänä lopettaa murehtiminen, löytää kiitollisuutta tästä hetkestä, luottaa ensin itseeni, uskoa hyvään.... jotta saan sitä samaa itselleni.
Tämä menee hengellisyyden puolelle, tiedän. Mutta kun on itse nähnyt sen toimivan, en voi muuta kuin uskoa. Ja niin kauan kuin jokin asia toimii, niin sitä ei saa lähteä korjaamaan. Siksi uskon jatkossakin näin. Näin on menty 7-8 vuotta,
Ap kysyikin, miten uskoa tulevaan. Eli sinä vain aloit uskoa tulevaan, onpa helppoa.
vain minä itse voin muuttaa omia ajatuksiani. On helppo uskoa tulevaan, kun on hyviä kokemuksia. Kun on huonoja kokemuksia, niin ainoa tapa on tämä: hyväksyä, että tunnen mitä tunnen, ja se on ok. Alkaa pitää vaikka viiden kohdan kiitollisuuspäiväkirjaa per pv niistä pienistä asioista, joista on kiitollinen. Tietoisesti huomata, että nyt pelkään tulevaa - ja tarrata siihen kiinni ja huomata, että juuri nyt, tässä hetkessä kaikki on hyvin....
Mutta pahus. Tämä menee taas siihen hengelliselle puolelle. Tästä on moni kirja pullollaan. Mutta kun ei hengellisyys kelpaa, niin ei ole paljoa neuvoja.
Pidätkö sinä kiitollisuuspäiväkirjan pitämistä hengellisenä toimintana?
Kiitollisuus on esim. kristinuskossakin tärkeää. Selfhelpin ohjeet ovat lainanneet idean mm. Sieltä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä opin uskomaan sen vähän alta viisikymppisenä. Tarvitsin siihen vaikean avioeron, kun mies vaihtoi minut lennosta toiseen 20 vuoden jälkeen. Täydellisessä kaaoksessa ja sielun hajotessa huomasin, että asiat vain loksahtelivat paikoilleen - kaaoksesta huolimatta tai ehkäpä kaaoksesta johtuen. Kaikki järjestyi.
Kolmen vuoden jälkeen muuttui hankalaksi, kun sai tietää minun seurustelevan. Mentiin oikeuteen asti. Olin taas ihan rikki. Mutta - kaikki järjestyi. Kaikki on hyvin nyt.
Opin sen, koska huomasin konkreettisesti, että kaikki järjestyy. Kamalia asioita tapahtuu, mutta lopulta kaikki silti järjestyy. Ei ehkä niin kuin itse olen ajatellut, mutta tavalla tai toisella kuitenkin. Sen jälkeen olen tietoisesti opetellut, että en aio pelätä mitään. Lapseni hieman huolestuttavat minua, mutta kieltäydyn pelkäämästä. Jos jotain kamalaa tapahtuu, niin pelkään vasta sitten.
Etukäteen murehtiminen ei auta mitään. Ei ole koskaan auttanut.
En ole itse kokenut asioiden järjestyneen tyydyttävällä tavalla vaikeiden kokemusten jälkeen. Olen kyllä hengissä, mutta menettänyt luottamukseni toisiin ihmisiin.
En minäkään olisi ikinä eronnut, jos se minusta olisi ollut kiinni.
Jossain määrin - en kokonaan - uskon vetovoiman lakiin. Minussa on magneetti ja vedän puoleeni sitä samaa. Siksi olen pitänyt tärkeänä lopettaa murehtiminen, löytää kiitollisuutta tästä hetkestä, luottaa ensin itseeni, uskoa hyvään.... jotta saan sitä samaa itselleni.
Tämä menee hengellisyyden puolelle, tiedän. Mutta kun on itse nähnyt sen toimivan, en voi muuta kuin uskoa. Ja niin kauan kuin jokin asia toimii, niin sitä ei saa lähteä korjaamaan. Siksi uskon jatkossakin näin. Näin on menty 7-8 vuotta,
Ap kysyikin, miten uskoa tulevaan. Eli sinä vain aloit uskoa tulevaan, onpa helppoa.
vain minä itse voin muuttaa omia ajatuksiani. On helppo uskoa tulevaan, kun on hyviä kokemuksia. Kun on huonoja kokemuksia, niin ainoa tapa on tämä: hyväksyä, että tunnen mitä tunnen, ja se on ok. Alkaa pitää vaikka viiden kohdan kiitollisuuspäiväkirjaa per pv niistä pienistä asioista, joista on kiitollinen. Tietoisesti huomata, että nyt pelkään tulevaa - ja tarrata siihen kiinni ja huomata, että juuri nyt, tässä hetkessä kaikki on hyvin....
Mutta pahus. Tämä menee taas siihen hengelliselle puolelle. Tästä on moni kirja pullollaan. Mutta kun ei hengellisyys kelpaa, niin ei ole paljoa neuvoja.
Pidätkö sinä kiitollisuuspäiväkirjan pitämistä hengellisenä toimintana?
Kiitollisuus on esim. kristinuskossakin tärkeää. Selfhelpin ohjeet ovat lainanneet idean mm. Sieltä.
Ja joulun pakanoilta. Kuinka paljon jonkun idean alkuperällä on merkitystä? Eikö enemmän ole väliä sillä miten ajatusta toteutetaan nykyisellään?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä opin uskomaan sen vähän alta viisikymppisenä. Tarvitsin siihen vaikean avioeron, kun mies vaihtoi minut lennosta toiseen 20 vuoden jälkeen. Täydellisessä kaaoksessa ja sielun hajotessa huomasin, että asiat vain loksahtelivat paikoilleen - kaaoksesta huolimatta tai ehkäpä kaaoksesta johtuen. Kaikki järjestyi.
Kolmen vuoden jälkeen muuttui hankalaksi, kun sai tietää minun seurustelevan. Mentiin oikeuteen asti. Olin taas ihan rikki. Mutta - kaikki järjestyi. Kaikki on hyvin nyt.
Opin sen, koska huomasin konkreettisesti, että kaikki järjestyy. Kamalia asioita tapahtuu, mutta lopulta kaikki silti järjestyy. Ei ehkä niin kuin itse olen ajatellut, mutta tavalla tai toisella kuitenkin. Sen jälkeen olen tietoisesti opetellut, että en aio pelätä mitään. Lapseni hieman huolestuttavat minua, mutta kieltäydyn pelkäämästä. Jos jotain kamalaa tapahtuu, niin pelkään vasta sitten.
Etukäteen murehtiminen ei auta mitään. Ei ole koskaan auttanut.
En ole itse kokenut asioiden järjestyneen tyydyttävällä tavalla vaikeiden kokemusten jälkeen. Olen kyllä hengissä, mutta menettänyt luottamukseni toisiin ihmisiin.
En minäkään olisi ikinä eronnut, jos se minusta olisi ollut kiinni.
Jossain määrin - en kokonaan - uskon vetovoiman lakiin. Minussa on magneetti ja vedän puoleeni sitä samaa. Siksi olen pitänyt tärkeänä lopettaa murehtiminen, löytää kiitollisuutta tästä hetkestä, luottaa ensin itseeni, uskoa hyvään.... jotta saan sitä samaa itselleni.
Tämä menee hengellisyyden puolelle, tiedän. Mutta kun on itse nähnyt sen toimivan, en voi muuta kuin uskoa. Ja niin kauan kuin jokin asia toimii, niin sitä ei saa lähteä korjaamaan. Siksi uskon jatkossakin näin. Näin on menty 7-8 vuotta,
Ap kysyikin, miten uskoa tulevaan. Eli sinä vain aloit uskoa tulevaan, onpa helppoa.
vain minä itse voin muuttaa omia ajatuksiani. On helppo uskoa tulevaan, kun on hyviä kokemuksia. Kun on huonoja kokemuksia, niin ainoa tapa on tämä: hyväksyä, että tunnen mitä tunnen, ja se on ok. Alkaa pitää vaikka viiden kohdan kiitollisuuspäiväkirjaa per pv niistä pienistä asioista, joista on kiitollinen. Tietoisesti huomata, että nyt pelkään tulevaa - ja tarrata siihen kiinni ja huomata, että juuri nyt, tässä hetkessä kaikki on hyvin....
Mutta pahus. Tämä menee taas siihen hengelliselle puolelle. Tästä on moni kirja pullollaan. Mutta kun ei hengellisyys kelpaa, niin ei ole paljoa neuvoja.
Pidätkö sinä kiitollisuuspäiväkirjan pitämistä hengellisenä toimintana?
Kiitollisuus on esim. kristinuskossakin tärkeää. Selfhelpin ohjeet ovat lainanneet idean mm. Sieltä.
Ja joulun pakanoilta. Kuinka paljon jonkun idean alkuperällä on merkitystä? Eikö enemmän ole väliä sillä miten ajatusta toteutetaan nykyisellään?
Ei sillä ole mitään merkitystä. Paitsi ap:lle, joka kieltänyt hengellisyyteen perustuvat vinkit.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten pitää yllä tällaista jaksamista tukevaa illuusiota? Illuusiohan se nimittäin on. Kun lukee uutisia, niin käy hyvin selväksi että monella ihmisellä eivät asiat järjesty kovin hyvin. Eikä tietämättömyys ole mielestäni siunaus, vaan merkki sivistymättömyydestä.
Miten siltikin päinvastaisista esimerkeistä huolimatta voisi uskoa siihen, että itse sattuisi olemaan niin onnekas, että omalla kohdalla asiat järjestyvät?
Omat asiat järjestyy loppupeleissä suht hyvin kun tekee kaikkeensa. tai ainakin oppii hyväksymään. älä laiskottele - Industria!
Ymmärräthän sen, että asiat järjestyvät hyvin vain siinä tapauksessa, että olet myös onnekas yritteliään lisäksi? Yllättäviäkin asioita voi elämässä tapahtua kenelle tahansa. Joistain niistä pääsee helposti yli, toisista välttämättä ei.
kaikki ovat aivan yhtä yrittelijäitä, herra auttaa niitä jotka auttavat itseään. Teet kaiken jonka pystyt. Ei sitä enempää voi vaatia.
Mutta nyt höpötätettei sinulla ilmeisesti ole mitään aikomustakaan liikuttaa leveää persettäsi minnekkään vaan asioiden pitäisi hoitua itsestään.
Jos et yritä tai tee minkä voit voit olla varma että kaikki menee aina vain paskempaan suuntaan. Ja toisaalta kuolemansyntiin, eli laiskuuteen, syyllistyneenä ansaitsetkin sen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä opin uskomaan sen vähän alta viisikymppisenä. Tarvitsin siihen vaikean avioeron, kun mies vaihtoi minut lennosta toiseen 20 vuoden jälkeen. Täydellisessä kaaoksessa ja sielun hajotessa huomasin, että asiat vain loksahtelivat paikoilleen - kaaoksesta huolimatta tai ehkäpä kaaoksesta johtuen. Kaikki järjestyi.
Kolmen vuoden jälkeen muuttui hankalaksi, kun sai tietää minun seurustelevan. Mentiin oikeuteen asti. Olin taas ihan rikki. Mutta - kaikki järjestyi. Kaikki on hyvin nyt.
Opin sen, koska huomasin konkreettisesti, että kaikki järjestyy. Kamalia asioita tapahtuu, mutta lopulta kaikki silti järjestyy. Ei ehkä niin kuin itse olen ajatellut, mutta tavalla tai toisella kuitenkin. Sen jälkeen olen tietoisesti opetellut, että en aio pelätä mitään. Lapseni hieman huolestuttavat minua, mutta kieltäydyn pelkäämästä. Jos jotain kamalaa tapahtuu, niin pelkään vasta sitten.
Etukäteen murehtiminen ei auta mitään. Ei ole koskaan auttanut.
En ole itse kokenut asioiden järjestyneen tyydyttävällä tavalla vaikeiden kokemusten jälkeen. Olen kyllä hengissä, mutta menettänyt luottamukseni toisiin ihmisiin.
En minäkään olisi ikinä eronnut, jos se minusta olisi ollut kiinni.
Jossain määrin - en kokonaan - uskon vetovoiman lakiin. Minussa on magneetti ja vedän puoleeni sitä samaa. Siksi olen pitänyt tärkeänä lopettaa murehtiminen, löytää kiitollisuutta tästä hetkestä, luottaa ensin itseeni, uskoa hyvään.... jotta saan sitä samaa itselleni.
Tämä menee hengellisyyden puolelle, tiedän. Mutta kun on itse nähnyt sen toimivan, en voi muuta kuin uskoa. Ja niin kauan kuin jokin asia toimii, niin sitä ei saa lähteä korjaamaan. Siksi uskon jatkossakin näin. Näin on menty 7-8 vuotta,
Ap kysyikin, miten uskoa tulevaan. Eli sinä vain aloit uskoa tulevaan, onpa helppoa.
vain minä itse voin muuttaa omia ajatuksiani. On helppo uskoa tulevaan, kun on hyviä kokemuksia. Kun on huonoja kokemuksia, niin ainoa tapa on tämä: hyväksyä, että tunnen mitä tunnen, ja se on ok. Alkaa pitää vaikka viiden kohdan kiitollisuuspäiväkirjaa per pv niistä pienistä asioista, joista on kiitollinen. Tietoisesti huomata, että nyt pelkään tulevaa - ja tarrata siihen kiinni ja huomata, että juuri nyt, tässä hetkessä kaikki on hyvin....
Mutta pahus. Tämä menee taas siihen hengelliselle puolelle. Tästä on moni kirja pullollaan. Mutta kun ei hengellisyys kelpaa, niin ei ole paljoa neuvoja.
Pidätkö sinä kiitollisuuspäiväkirjan pitämistä hengellisenä toimintana?
Kiitollisuus on esim. kristinuskossakin tärkeää. Selfhelpin ohjeet ovat lainanneet idean mm. Sieltä.
Ja joulun pakanoilta. Kuinka paljon jonkun idean alkuperällä on merkitystä? Eikö enemmän ole väliä sillä miten ajatusta toteutetaan nykyisellään?
Ei sillä ole mitään merkitystä. Paitsi ap:lle, joka kieltänyt hengellisyyteen perustuvat vinkit.
Taidat olla trolli. Sillä innolla yrität kuljettaa keskustelua aivan eri suuntaan aloituksen aiheesta. Sen yhteydessä nimittäin mainitsin vain etten ole hengellinen ihminen ja ajatus jostain korkeamman voiman laatimasta suuremmasta suunnitelmasta ei siksi lohduta minua.
industria (katso latina) kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten pitää yllä tällaista jaksamista tukevaa illuusiota? Illuusiohan se nimittäin on. Kun lukee uutisia, niin käy hyvin selväksi että monella ihmisellä eivät asiat järjesty kovin hyvin. Eikä tietämättömyys ole mielestäni siunaus, vaan merkki sivistymättömyydestä.
Miten siltikin päinvastaisista esimerkeistä huolimatta voisi uskoa siihen, että itse sattuisi olemaan niin onnekas, että omalla kohdalla asiat järjestyvät?
Omat asiat järjestyy loppupeleissä suht hyvin kun tekee kaikkeensa. tai ainakin oppii hyväksymään. älä laiskottele - Industria!
Ymmärräthän sen, että asiat järjestyvät hyvin vain siinä tapauksessa, että olet myös onnekas yritteliään lisäksi? Yllättäviäkin asioita voi elämässä tapahtua kenelle tahansa. Joistain niistä pääsee helposti yli, toisista välttämättä ei.
kaikki ovat aivan yhtä yrittelijäitä, herra auttaa niitä jotka auttavat itseään. Teet kaiken jonka pystyt. Ei sitä enempää voi vaatia.
Mutta nyt höpötätettei sinulla ilmeisesti ole mitään aikomustakaan liikuttaa leveää persettäsi minnekkään vaan asioiden pitäisi hoitua itsestään.Jos et yritä tai tee minkä voit voit olla varma että kaikki menee aina vain paskempaan suuntaan. Ja toisaalta kuolemansyntiin, eli laiskuuteen, syyllistyneenä ansaitsetkin sen.
Herra auttaa lähettämällä vitsauksia? Älä nyt viitsi suoltaa tätä tuubaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä opin uskomaan sen vähän alta viisikymppisenä. Tarvitsin siihen vaikean avioeron, kun mies vaihtoi minut lennosta toiseen 20 vuoden jälkeen. Täydellisessä kaaoksessa ja sielun hajotessa huomasin, että asiat vain loksahtelivat paikoilleen - kaaoksesta huolimatta tai ehkäpä kaaoksesta johtuen. Kaikki järjestyi.
Kolmen vuoden jälkeen muuttui hankalaksi, kun sai tietää minun seurustelevan. Mentiin oikeuteen asti. Olin taas ihan rikki. Mutta - kaikki järjestyi. Kaikki on hyvin nyt.
Opin sen, koska huomasin konkreettisesti, että kaikki järjestyy. Kamalia asioita tapahtuu, mutta lopulta kaikki silti järjestyy. Ei ehkä niin kuin itse olen ajatellut, mutta tavalla tai toisella kuitenkin. Sen jälkeen olen tietoisesti opetellut, että en aio pelätä mitään. Lapseni hieman huolestuttavat minua, mutta kieltäydyn pelkäämästä. Jos jotain kamalaa tapahtuu, niin pelkään vasta sitten.
Etukäteen murehtiminen ei auta mitään. Ei ole koskaan auttanut.
En ole itse kokenut asioiden järjestyneen tyydyttävällä tavalla vaikeiden kokemusten jälkeen. Olen kyllä hengissä, mutta menettänyt luottamukseni toisiin ihmisiin.
En minäkään olisi ikinä eronnut, jos se minusta olisi ollut kiinni.
Jossain määrin - en kokonaan - uskon vetovoiman lakiin. Minussa on magneetti ja vedän puoleeni sitä samaa. Siksi olen pitänyt tärkeänä lopettaa murehtiminen, löytää kiitollisuutta tästä hetkestä, luottaa ensin itseeni, uskoa hyvään.... jotta saan sitä samaa itselleni.
Tämä menee hengellisyyden puolelle, tiedän. Mutta kun on itse nähnyt sen toimivan, en voi muuta kuin uskoa. Ja niin kauan kuin jokin asia toimii, niin sitä ei saa lähteä korjaamaan. Siksi uskon jatkossakin näin. Näin on menty 7-8 vuotta,
Ap kysyikin, miten uskoa tulevaan. Eli sinä vain aloit uskoa tulevaan, onpa helppoa.
vain minä itse voin muuttaa omia ajatuksiani. On helppo uskoa tulevaan, kun on hyviä kokemuksia. Kun on huonoja kokemuksia, niin ainoa tapa on tämä: hyväksyä, että tunnen mitä tunnen, ja se on ok. Alkaa pitää vaikka viiden kohdan kiitollisuuspäiväkirjaa per pv niistä pienistä asioista, joista on kiitollinen. Tietoisesti huomata, että nyt pelkään tulevaa - ja tarrata siihen kiinni ja huomata, että juuri nyt, tässä hetkessä kaikki on hyvin....
Mutta pahus. Tämä menee taas siihen hengelliselle puolelle. Tästä on moni kirja pullollaan. Mutta kun ei hengellisyys kelpaa, niin ei ole paljoa neuvoja.
Pidätkö sinä kiitollisuuspäiväkirjan pitämistä hengellisenä toimintana?
Kiitollisuus on esim. kristinuskossakin tärkeää. Selfhelpin ohjeet ovat lainanneet idean mm. Sieltä.
Ja joulun pakanoilta. Kuinka paljon jonkun idean alkuperällä on merkitystä? Eikö enemmän ole väliä sillä miten ajatusta toteutetaan nykyisellään?
Ei sillä ole mitään merkitystä. Paitsi ap:lle, joka kieltänyt hengellisyyteen perustuvat vinkit.
Taidat olla trolli. Sillä innolla yrität kuljettaa keskustelua aivan eri suuntaan aloituksen aiheesta. Sen yhteydessä nimittäin mainitsin vain etten ole hengellinen ihminen ja ajatus jostain korkeamman voiman laatimasta suuremmasta suunnitelmasta ei siksi lohduta minua.
Kiitollisuus pohjatuu siihen, että on olemassa joku, jolle on kiitollinen.
Tässä on ylitsepäsemätön ristiriita. Vain Jumala voi antaa kestävän siunauksen elämään. Jeesus antaa synnit anteeksi, jolloin ihmisellä on yhteys Jumalaan. Tuosta yhteydestä lähtee se kestävä ja todellinen siunaus ja luottamus siihen, että kaikki järjestyy. Jumala on uvannut tämän ja Hän ei valehtele. Ei ole muuta tietä kuin Jeesus, vaikka kuinka etsisi.
No, tätä sä et halunnut kuulla.
Vierailija kirjoitti:
En ole hengellinen ihminen. Ei siis kannata kehottaa minua luottamaan siihen, että minua varten on olemassa jokin suunnitelma.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä opin uskomaan sen vähän alta viisikymppisenä. Tarvitsin siihen vaikean avioeron, kun mies vaihtoi minut lennosta toiseen 20 vuoden jälkeen. Täydellisessä kaaoksessa ja sielun hajotessa huomasin, että asiat vain loksahtelivat paikoilleen - kaaoksesta huolimatta tai ehkäpä kaaoksesta johtuen. Kaikki järjestyi.
Kolmen vuoden jälkeen muuttui hankalaksi, kun sai tietää minun seurustelevan. Mentiin oikeuteen asti. Olin taas ihan rikki. Mutta - kaikki järjestyi. Kaikki on hyvin nyt.
Opin sen, koska huomasin konkreettisesti, että kaikki järjestyy. Kamalia asioita tapahtuu, mutta lopulta kaikki silti järjestyy. Ei ehkä niin kuin itse olen ajatellut, mutta tavalla tai toisella kuitenkin. Sen jälkeen olen tietoisesti opetellut, että en aio pelätä mitään. Lapseni hieman huolestuttavat minua, mutta kieltäydyn pelkäämästä. Jos jotain kamalaa tapahtuu, niin pelkään vasta sitten.
Etukäteen murehtiminen ei auta mitään. Ei ole koskaan auttanut.
En ole itse kokenut asioiden järjestyneen tyydyttävällä tavalla vaikeiden kokemusten jälkeen. Olen kyllä hengissä, mutta menettänyt luottamukseni toisiin ihmisiin.
En minäkään olisi ikinä eronnut, jos se minusta olisi ollut kiinni.
Jossain määrin - en kokonaan - uskon vetovoiman lakiin. Minussa on magneetti ja vedän puoleeni sitä samaa. Siksi olen pitänyt tärkeänä lopettaa murehtiminen, löytää kiitollisuutta tästä hetkestä, luottaa ensin itseeni, uskoa hyvään.... jotta saan sitä samaa itselleni.
Tämä menee hengellisyyden puolelle, tiedän. Mutta kun on itse nähnyt sen toimivan, en voi muuta kuin uskoa. Ja niin kauan kuin jokin asia toimii, niin sitä ei saa lähteä korjaamaan. Siksi uskon jatkossakin näin. Näin on menty 7-8 vuotta,
Ap kysyikin, miten uskoa tulevaan. Eli sinä vain aloit uskoa tulevaan, onpa helppoa.
vain minä itse voin muuttaa omia ajatuksiani. On helppo uskoa tulevaan, kun on hyviä kokemuksia. Kun on huonoja kokemuksia, niin ainoa tapa on tämä: hyväksyä, että tunnen mitä tunnen, ja se on ok. Alkaa pitää vaikka viiden kohdan kiitollisuuspäiväkirjaa per pv niistä pienistä asioista, joista on kiitollinen. Tietoisesti huomata, että nyt pelkään tulevaa - ja tarrata siihen kiinni ja huomata, että juuri nyt, tässä hetkessä kaikki on hyvin....
Mutta pahus. Tämä menee taas siihen hengelliselle puolelle. Tästä on moni kirja pullollaan. Mutta kun ei hengellisyys kelpaa, niin ei ole paljoa neuvoja.
Pidätkö sinä kiitollisuuspäiväkirjan pitämistä hengellisenä toimintana?
Kiitollisuus on esim. kristinuskossakin tärkeää. Selfhelpin ohjeet ovat lainanneet idean mm. Sieltä.
Ja joulun pakanoilta. Kuinka paljon jonkun idean alkuperällä on merkitystä? Eikö enemmän ole väliä sillä miten ajatusta toteutetaan nykyisellään?
Ei sillä ole mitään merkitystä. Paitsi ap:lle, joka kieltänyt hengellisyyteen perustuvat vinkit.
Taidat olla trolli. Sillä innolla yrität kuljettaa keskustelua aivan eri suuntaan aloituksen aiheesta. Sen yhteydessä nimittäin mainitsin vain etten ole hengellinen ihminen ja ajatus jostain korkeamman voiman laatimasta suuremmasta suunnitelmasta ei siksi lohduta minua.
Kiitollisuus pohjatuu siihen, että on olemassa joku, jolle on kiitollinen.
Ja uskonnon avulla aivopesty ihminen kokee sen tahon olevan nimenomaan jokin korkeampi voima. Hänelle ei riitä elämä sellaisenaan tässä ja nyt, vaan mieli hamuaa koko ajan jotain muuta kaiken rinnalle.
Vierailija kirjoitti:
Tässä on ylitsepäsemätön ristiriita. Vain Jumala voi antaa kestävän siunauksen elämään. Jeesus antaa synnit anteeksi, jolloin ihmisellä on yhteys Jumalaan. Tuosta yhteydestä lähtee se kestävä ja todellinen siunaus ja luottamus siihen, että kaikki järjestyy. Jumala on uvannut tämän ja Hän ei valehtele. Ei ole muuta tietä kuin Jeesus, vaikka kuinka etsisi.
No, tätä sä et halunnut kuulla.
Vierailija kirjoitti:
En ole hengellinen ihminen. Ei siis kannata kehottaa minua luottamaan siihen, että minua varten on olemassa jokin suunnitelma.
Ap
Uskonnollista puppua! Suksi muualle tekemään lähetystyötäsi. Tämä keskustelu ei ole tuolle oikea paikka.
Näin minäkin ajattelen! Eikö tämä ole ikivanha filosofinen ongelma: miten elää onnellisena ja empatiakykynsä säilyttäen maailmassa, jossa on paljon inhimillistä kärsimystä.