Lue keskustelun säännöt.
Miten vahvistaa uskoa siihen, että asiat järjestyvät parhain päin?
Miten pitää yllä tällaista jaksamista tukevaa illuusiota? Illuusiohan se nimittäin on. Kun lukee uutisia, niin käy hyvin selväksi että monella ihmisellä eivät asiat järjesty kovin hyvin. Eikä tietämättömyys ole mielestäni siunaus, vaan merkki sivistymättömyydestä.
Miten siltikin päinvastaisista esimerkeistä huolimatta voisi uskoa siihen, että itse sattuisi olemaan niin onnekas, että omalla kohdalla asiat järjestyvät?
Kommentit (110)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei uutiset ole jotain sellaista, mitä tapahtuu kaikille tai edes suurimmalle osalle ihmisiä. Uutisissa on onnettomuuksia ja katastrofeja. Mutta sellaiset ovat harvinaisia yksilön kohdalla. Valtaosalla meistä päivät kuluvat niin, että aamulla herätään, välissä touhutaan töitä ja muuta ja sitten käydään nukkumaan. Ei mitään dramaattista ja uutisoinnin arvoista. Eivät uutiset kuvaa valtaosan elämää.
Mutta entä jos elämä tuntuu olleen katastrofia toisensa perään? Monille ihmisille tällainen elämä on todellisuutta.
Esim minulle. En tietenkään enää usko, että asiat järjestyy aina parhain päin riippumatta mitä tapahtuu. Mutta mitä sitten.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ainahan voit rukoilla Korkeimmalta Voimalta halua halun haluamiseen, että uskoisit asioiden järjestyvän parhain päin.
Yksi näkökulma on juuri tuo, että ihminen löytää suhtautumisen ei-toivottuihinkin muutoksiin, ja uudesta tilanteesta tulee tuttu. Ainakin oma kokemukseni on, että kaikkein suurimman stressin aiheuttaa tuntematon tilanne. Vieraassa tilanteessa ei oikein tiedä, miten olisi parasta toimia, ja se aiheuttaa ahdistusta. Omia vahvuuksia pääsee käyttämään ja elämä alkaa sujua, kun muuttuneesta tilanteesta ajan myötä tulee tutumpi, osaa ennakoida haasteita ja löytää itselleen sopivimman tavan varautua ja vastata niihin.
Sillä tavalla sanonta "asioilla on tapana järjestyä" tavallaan pitää paikkansa.
Toinen näkökulma myös mainittiin jo edellä, eli se, että muistuttaa itseään aiemmista hyvistä kokemuksista, joissa tilanne on saattanut vaikuttaa toivottomalta, mutta silti kääntynyt hyväksi tai ainakin paremmaksi kuin uskalsi toivoakaan. Varmaan melkein kaikilla on tuollaisia kokemuksia, eli tarvittaessa täytyy vain osata ajatella tarpeeksi pieniä juttuja.
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/
Vierailija kirjoitti:
Ajattelen välillä aikaisempia, vaikeita tilanteita elämässä, joista olen selvinnyt. Se antaa voimaa ja tunteen siitä, että vaikeistakin asioista voi selvitä myös jatkossa. En ole uskonnollinen ja ajattelen, että kerran täällä vaan eletään.
Etkö aiempia vaikeita tilanteita ajatellessasi pelkää sitä, että olet nyt lopulta saapunut voimiesi äärirajoille? Sitä, että ne ovat polttaneet sinut loppuun etkä enää jaksa sen takia jatkaa eteenpäin? Minusta tuntuu välillä elämää taaksepäin ajatellessani siltä, että olen jäänyt loukkuun savuaviin raunioihin.
Parempi vaan kun toteaa, että asiat ei useinkaan järjesty.
Miksi kiusata itseään valheilla?
Sinkkumies
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ainahan voit rukoilla Korkeimmalta Voimalta halua halun haluamiseen, että uskoisit asioiden järjestyvän parhain päin.
En usko korkeimpaan voimaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei uutiset ole jotain sellaista, mitä tapahtuu kaikille tai edes suurimmalle osalle ihmisiä. Uutisissa on onnettomuuksia ja katastrofeja. Mutta sellaiset ovat harvinaisia yksilön kohdalla. Valtaosalla meistä päivät kuluvat niin, että aamulla herätään, välissä touhutaan töitä ja muuta ja sitten käydään nukkumaan. Ei mitään dramaattista ja uutisoinnin arvoista. Eivät uutiset kuvaa valtaosan elämää.
Mutta entä jos elämä tuntuu olleen katastrofia toisensa perään? Monille ihmisille tällainen elämä on todellisuutta.
Esim minulle. En tietenkään enää usko, että asiat järjestyy aina parhain päin riippumatta mitä tapahtuu. Mutta mitä sitten.
Tietyllä tavalla pidän tästä asenteesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä opin uskomaan sen vähän alta viisikymppisenä. Tarvitsin siihen vaikean avioeron, kun mies vaihtoi minut lennosta toiseen 20 vuoden jälkeen. Täydellisessä kaaoksessa ja sielun hajotessa huomasin, että asiat vain loksahtelivat paikoilleen - kaaoksesta huolimatta tai ehkäpä kaaoksesta johtuen. Kaikki järjestyi.
Kolmen vuoden jälkeen muuttui hankalaksi, kun sai tietää minun seurustelevan. Mentiin oikeuteen asti. Olin taas ihan rikki. Mutta - kaikki järjestyi. Kaikki on hyvin nyt.
Opin sen, koska huomasin konkreettisesti, että kaikki järjestyy. Kamalia asioita tapahtuu, mutta lopulta kaikki silti järjestyy. Ei ehkä niin kuin itse olen ajatellut, mutta tavalla tai toisella kuitenkin. Sen jälkeen olen tietoisesti opetellut, että en aio pelätä mitään. Lapseni hieman huolestuttavat minua, mutta kieltäydyn pelkäämästä. Jos jotain kamalaa tapahtuu, niin pelkään vasta sitten.
Etukäteen murehtiminen ei auta mitään. Ei ole koskaan auttanut.
Vierailija kirjoitti:
Minä opin uskomaan sen vähän alta viisikymppisenä. Tarvitsin siihen vaikean avioeron, kun mies vaihtoi minut lennosta toiseen 20 vuoden jälkeen. Täydellisessä kaaoksessa ja sielun hajotessa huomasin, että asiat vain loksahtelivat paikoilleen - kaaoksesta huolimatta tai ehkäpä kaaoksesta johtuen. Kaikki järjestyi.
Kolmen vuoden jälkeen muuttui hankalaksi, kun sai tietää minun seurustelevan. Mentiin oikeuteen asti. Olin taas ihan rikki. Mutta - kaikki järjestyi. Kaikki on hyvin nyt.
Opin sen, koska huomasin konkreettisesti, että kaikki järjestyy. Kamalia asioita tapahtuu, mutta lopulta kaikki silti järjestyy. Ei ehkä niin kuin itse olen ajatellut, mutta tavalla tai toisella kuitenkin. Sen jälkeen olen tietoisesti opetellut, että en aio pelätä mitään. Lapseni hieman huolestuttavat minua, mutta kieltäydyn pelkäämästä. Jos jotain kamalaa tapahtuu, niin pelkään vasta sitten.
Etukäteen murehtiminen ei auta mitään. Ei ole koskaan auttanut.
En ole itse kokenut asioiden järjestyneen tyydyttävällä tavalla vaikeiden kokemusten jälkeen. Olen kyllä hengissä, mutta menettänyt luottamukseni toisiin ihmisiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä opin uskomaan sen vähän alta viisikymppisenä. Tarvitsin siihen vaikean avioeron, kun mies vaihtoi minut lennosta toiseen 20 vuoden jälkeen. Täydellisessä kaaoksessa ja sielun hajotessa huomasin, että asiat vain loksahtelivat paikoilleen - kaaoksesta huolimatta tai ehkäpä kaaoksesta johtuen. Kaikki järjestyi.
Kolmen vuoden jälkeen muuttui hankalaksi, kun sai tietää minun seurustelevan. Mentiin oikeuteen asti. Olin taas ihan rikki. Mutta - kaikki järjestyi. Kaikki on hyvin nyt.
Opin sen, koska huomasin konkreettisesti, että kaikki järjestyy. Kamalia asioita tapahtuu, mutta lopulta kaikki silti järjestyy. Ei ehkä niin kuin itse olen ajatellut, mutta tavalla tai toisella kuitenkin. Sen jälkeen olen tietoisesti opetellut, että en aio pelätä mitään. Lapseni hieman huolestuttavat minua, mutta kieltäydyn pelkäämästä. Jos jotain kamalaa tapahtuu, niin pelkään vasta sitten.
Etukäteen murehtiminen ei auta mitään. Ei ole koskaan auttanut.
En ole itse kokenut asioiden järjestyneen tyydyttävällä tavalla vaikeiden kokemusten jälkeen. Olen kyllä hengissä, mutta menettänyt luottamukseni toisiin ihmisiin.
En minäkään olisi ikinä eronnut, jos se minusta olisi ollut kiinni.
Jossain määrin - en kokonaan - uskon vetovoiman lakiin. Minussa on magneetti ja vedän puoleeni sitä samaa. Siksi olen pitänyt tärkeänä lopettaa murehtiminen, löytää kiitollisuutta tästä hetkestä, luottaa ensin itseeni, uskoa hyvään.... jotta saan sitä samaa itselleni.
Tämä menee hengellisyyden puolelle, tiedän. Mutta kun on itse nähnyt sen toimivan, en voi muuta kuin uskoa. Ja niin kauan kuin jokin asia toimii, niin sitä ei saa lähteä korjaamaan. Siksi uskon jatkossakin näin. Näin on menty 7-8 vuotta,
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä opin uskomaan sen vähän alta viisikymppisenä. Tarvitsin siihen vaikean avioeron, kun mies vaihtoi minut lennosta toiseen 20 vuoden jälkeen. Täydellisessä kaaoksessa ja sielun hajotessa huomasin, että asiat vain loksahtelivat paikoilleen - kaaoksesta huolimatta tai ehkäpä kaaoksesta johtuen. Kaikki järjestyi.
Kolmen vuoden jälkeen muuttui hankalaksi, kun sai tietää minun seurustelevan. Mentiin oikeuteen asti. Olin taas ihan rikki. Mutta - kaikki järjestyi. Kaikki on hyvin nyt.
Opin sen, koska huomasin konkreettisesti, että kaikki järjestyy. Kamalia asioita tapahtuu, mutta lopulta kaikki silti järjestyy. Ei ehkä niin kuin itse olen ajatellut, mutta tavalla tai toisella kuitenkin. Sen jälkeen olen tietoisesti opetellut, että en aio pelätä mitään. Lapseni hieman huolestuttavat minua, mutta kieltäydyn pelkäämästä. Jos jotain kamalaa tapahtuu, niin pelkään vasta sitten.
Etukäteen murehtiminen ei auta mitään. Ei ole koskaan auttanut.
En ole itse kokenut asioiden järjestyneen tyydyttävällä tavalla vaikeiden kokemusten jälkeen. Olen kyllä hengissä, mutta menettänyt luottamukseni toisiin ihmisiin.
En minäkään olisi ikinä eronnut, jos se minusta olisi ollut kiinni.
Jossain määrin - en kokonaan - uskon vetovoiman lakiin. Minussa on magneetti ja vedän puoleeni sitä samaa. Siksi olen pitänyt tärkeänä lopettaa murehtiminen, löytää kiitollisuutta tästä hetkestä, luottaa ensin itseeni, uskoa hyvään.... jotta saan sitä samaa itselleni.
Tämä menee hengellisyyden puolelle, tiedän. Mutta kun on itse nähnyt sen toimivan, en voi muuta kuin uskoa. Ja niin kauan kuin jokin asia toimii, niin sitä ei saa lähteä korjaamaan. Siksi uskon jatkossakin näin. Näin on menty 7-8 vuotta,
Ap kysyikin, miten uskoa tulevaan. Eli sinä vain aloit uskoa tulevaan, onpa helppoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä opin uskomaan sen vähän alta viisikymppisenä. Tarvitsin siihen vaikean avioeron, kun mies vaihtoi minut lennosta toiseen 20 vuoden jälkeen. Täydellisessä kaaoksessa ja sielun hajotessa huomasin, että asiat vain loksahtelivat paikoilleen - kaaoksesta huolimatta tai ehkäpä kaaoksesta johtuen. Kaikki järjestyi.
Kolmen vuoden jälkeen muuttui hankalaksi, kun sai tietää minun seurustelevan. Mentiin oikeuteen asti. Olin taas ihan rikki. Mutta - kaikki järjestyi. Kaikki on hyvin nyt.
Opin sen, koska huomasin konkreettisesti, että kaikki järjestyy. Kamalia asioita tapahtuu, mutta lopulta kaikki silti järjestyy. Ei ehkä niin kuin itse olen ajatellut, mutta tavalla tai toisella kuitenkin. Sen jälkeen olen tietoisesti opetellut, että en aio pelätä mitään. Lapseni hieman huolestuttavat minua, mutta kieltäydyn pelkäämästä. Jos jotain kamalaa tapahtuu, niin pelkään vasta sitten.
Etukäteen murehtiminen ei auta mitään. Ei ole koskaan auttanut.
En ole itse kokenut asioiden järjestyneen tyydyttävällä tavalla vaikeiden kokemusten jälkeen. Olen kyllä hengissä, mutta menettänyt luottamukseni toisiin ihmisiin.
En minäkään olisi ikinä eronnut, jos se minusta olisi ollut kiinni.
Jossain määrin - en kokonaan - uskon vetovoiman lakiin. Minussa on magneetti ja vedän puoleeni sitä samaa. Siksi olen pitänyt tärkeänä lopettaa murehtiminen, löytää kiitollisuutta tästä hetkestä, luottaa ensin itseeni, uskoa hyvään.... jotta saan sitä samaa itselleni.
Tämä menee hengellisyyden puolelle, tiedän. Mutta kun on itse nähnyt sen toimivan, en voi muuta kuin uskoa. Ja niin kauan kuin jokin asia toimii, niin sitä ei saa lähteä korjaamaan. Siksi uskon jatkossakin näin. Näin on menty 7-8 vuotta,
Ap kysyikin, miten uskoa tulevaan. Eli sinä vain aloit uskoa tulevaan, onpa helppoa.
vain minä itse voin muuttaa omia ajatuksiani. On helppo uskoa tulevaan, kun on hyviä kokemuksia. Kun on huonoja kokemuksia, niin ainoa tapa on tämä: hyväksyä, että tunnen mitä tunnen, ja se on ok. Alkaa pitää vaikka viiden kohdan kiitollisuuspäiväkirjaa per pv niistä pienistä asioista, joista on kiitollinen. Tietoisesti huomata, että nyt pelkään tulevaa - ja tarrata siihen kiinni ja huomata, että juuri nyt, tässä hetkessä kaikki on hyvin....
Mutta pahus. Tämä menee taas siihen hengelliselle puolelle. Tästä on moni kirja pullollaan. Mutta kun ei hengellisyys kelpaa, niin ei ole paljoa neuvoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä opin uskomaan sen vähän alta viisikymppisenä. Tarvitsin siihen vaikean avioeron, kun mies vaihtoi minut lennosta toiseen 20 vuoden jälkeen. Täydellisessä kaaoksessa ja sielun hajotessa huomasin, että asiat vain loksahtelivat paikoilleen - kaaoksesta huolimatta tai ehkäpä kaaoksesta johtuen. Kaikki järjestyi.
Kolmen vuoden jälkeen muuttui hankalaksi, kun sai tietää minun seurustelevan. Mentiin oikeuteen asti. Olin taas ihan rikki. Mutta - kaikki järjestyi. Kaikki on hyvin nyt.
Opin sen, koska huomasin konkreettisesti, että kaikki järjestyy. Kamalia asioita tapahtuu, mutta lopulta kaikki silti järjestyy. Ei ehkä niin kuin itse olen ajatellut, mutta tavalla tai toisella kuitenkin. Sen jälkeen olen tietoisesti opetellut, että en aio pelätä mitään. Lapseni hieman huolestuttavat minua, mutta kieltäydyn pelkäämästä. Jos jotain kamalaa tapahtuu, niin pelkään vasta sitten.
Etukäteen murehtiminen ei auta mitään. Ei ole koskaan auttanut.
En ole itse kokenut asioiden järjestyneen tyydyttävällä tavalla vaikeiden kokemusten jälkeen. Olen kyllä hengissä, mutta menettänyt luottamukseni toisiin ihmisiin.
En minäkään olisi ikinä eronnut, jos se minusta olisi ollut kiinni.
Jossain määrin - en kokonaan - uskon vetovoiman lakiin. Minussa on magneetti ja vedän puoleeni sitä samaa. Siksi olen pitänyt tärkeänä lopettaa murehtiminen, löytää kiitollisuutta tästä hetkestä, luottaa ensin itseeni, uskoa hyvään.... jotta saan sitä samaa itselleni.
Tämä menee hengellisyyden puolelle, tiedän. Mutta kun on itse nähnyt sen toimivan, en voi muuta kuin uskoa. Ja niin kauan kuin jokin asia toimii, niin sitä ei saa lähteä korjaamaan. Siksi uskon jatkossakin näin. Näin on menty 7-8 vuotta,
Ap kysyikin, miten uskoa tulevaan. Eli sinä vain aloit uskoa tulevaan, onpa helppoa.
vain minä itse voin muuttaa omia ajatuksiani. On helppo uskoa tulevaan, kun on hyviä kokemuksia. Kun on huonoja kokemuksia, niin ainoa tapa on tämä: hyväksyä, että tunnen mitä tunnen, ja se on ok. Alkaa pitää vaikka viiden kohdan kiitollisuuspäiväkirjaa per pv niistä pienistä asioista, joista on kiitollinen. Tietoisesti huomata, että nyt pelkään tulevaa - ja tarrata siihen kiinni ja huomata, että juuri nyt, tässä hetkessä kaikki on hyvin....
Mutta pahus. Tämä menee taas siihen hengelliselle puolelle. Tästä on moni kirja pullollaan. Mutta kun ei hengellisyys kelpaa, niin ei ole paljoa neuvoja.
Pidätkö sinä kiitollisuuspäiväkirjan pitämistä hengellisenä toimintana?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
omamielipiteenijatkaa kirjoitti:
ps. Ja jos viittaat esim. johonkin että 'saatko lottovoiton jos todella odotat sillä asioiden järjestyvän' niin fakta on ettet saa, mutta on ihan pieni miljoonasosa mahdollisuus että saisitkin. Mutta se on minimalistisen pieni. Mutta et voi tyytyä odottamaan sitä lottovoittoa koko ikääsi koska se jää luultavimmin tulematta ja elämäsi menee tavallaan hukkaan siinä odotellessa että joku ulkoinen asia järjestää asiasi kuntoon kuin että ottaisit aktiivisen otteen omasta elämästäsi ja järjestelisit sitä siihen suuntaan joka edesauttaa asioiden järjestymistä.
Aktiivinen ote omaan elämään, mutta ei se estä ettetkö voisi haaveilla ja unelmoida. Se on sallittua kaikille! Mutta emme voi odottaa että joku toinen ihminen tai ulkopuolinen asia aina tulee ja ratkaisee ongelmamme joista moni on ihan päämme sisäisiä ongelmia eli esteitä sille että ottaisimme enemmän vastuuta omasta elämästämme.
Mistä tämä ajatus lottovoitosta tuli? En missään vaiheessa esittänyt ajatusta, että jonkun muun tulisi hoitaa elämäni kuntoon puolestani.
Pään, etenkin ohimoaivokuoren vammat, altistavat uskolle yliluonnolliseen. Kokeile juosta pää edellä betoniseinään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Antakaa nyt joku vinkkejä! Haluaisin estää kyynisyyden lisääntymistä, mutta pysyä silti kartalla maailman menosta.
Molempia ei voi saada. Se on joko tai.
Höpsis. Molemmat onnistuvat suhteellisuudentajun ja hyvän mielenterveyden avulla. Kumpikin on suurelta osin opittavissa.
Vierailija kirjoitti:
Pelkään sitä, että tapahtuu jotain yllättävää, johon en ole osannut varautua. Esimerkiksi sairastuminen vakavasti tai kuolema liikenneonnettomuudessa. En miellä niitä asioiden järjestymiseksi.
Tässä voi olla kyse yleisestä ahdistuneisuushäiriöstä, joka on psykiatrinen sairaus. Kannattaa kokeilla lääkehoitoa ja terapiaa.
Yksi vaihtoehto voisi myös olla se, että huolehtimalla mahdollisista tulevista katastrofeista ihminen ikään kuin ulkoistaa elämänsä tapahtumat; hän kokee olevansa avuton ja kokee, ettei voi vaikuttaa asioiden kulkuun. Ja kääntäen: koska niihin ei voi vaikuttaa, ei kannata tehdäkään mitään. Psykologiassa ilmiöstä käytetään termiä opittu avuttomuus.
🇺🇦🇮🇱
Jos uskot parempaan huomiseen, olet huomattavasti tykätympi ihminen kuin jos et. Samoin oma elämäsi on mukavampaa kun olet paremmalla tuulella.
Kiitos! Tämä on hyvä ohje analyyttiselle ihmiselle! Kokeilen.