Elämä menee hukkaan jos on kokoaikatöissä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eipä ainakaan minun mielestä tuo työhön valmistautuminen tai työmatkat ole oikeasti omaa aikaa, näennäisesti kyllä. On noustava, laittauduttava työkuntoon ja liikuttava työpaikan suuntaan. Ei sitä huvikseen tehdä.

Kenen aikaa sinä silloin elät?

Onhan se tavallaan omaa aikaa, mutta ei silti kuitenkaan. Ei sitä valmistautumista tehdä siksi, että se olisi kivaa tai omaa vapaata, vaan siksi, että töihin on mentävä.

Eli omaa aikaa on vain silloin kun on kivaa. Olin lauantaina häissä jossa minulla ei ollut yhtään kivaa. Se ei ilmeisesti ollut sitten omaa aikaani.

Vierailija kirjoitti:

Sit kun sulla on lapsi tohon lisänä ni voit sanoo ettei juuri ole omaa aikaa . Kyllähän sulla sitä nyt vielä on :D !

Se onkin ehkä se suurin syy, miksi lasten hankkiminen ei ole minua koskaan kiinnostanut.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eipä ainakaan minun mielestä tuo työhön valmistautuminen tai työmatkat ole oikeasti omaa aikaa, näennäisesti kyllä. On noustava, laittauduttava työkuntoon ja liikuttava työpaikan suuntaan. Ei sitä huvikseen tehdä.

Kenen aikaa sinä silloin elät?

Onhan se tavallaan omaa aikaa, mutta ei silti kuitenkaan. Ei sitä valmistautumista tehdä siksi, että se olisi kivaa tai omaa vapaata, vaan siksi, että töihin on mentävä.

Eli omaa aikaa on vain silloin kun on kivaa. Olin lauantaina häissä jossa minulla ei ollut yhtään kivaa. Se ei ilmeisesti ollut sitten omaa aikaani.

No voi hyvänen aika. Omaa aikaa on se, josta saa itse päättää. Olisit jättänyt menemästä häihin... Niin ja ennen kuin joku neropatti keksii sanoa, että ei sinne töihinkään pakko ole mennä, niin taloudellisista syistä valitsen kuitenkin että menen. Mutta toivottavasti en joudu loppuelämääni niin tekemään.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Mä teen nykyisin 15-20h/viikko.

Talo, mökki ja autot on maksettu, velkaa ei ole.

Olen nyt 47 ja luulen, että lopetan hommat kohta kokonaan.

Miehellä hyvä virka, kyllä me pärjätään.

-pärjäisin yksinkin.

Ihanaa. Minä ja mieheni olemme alle kolmekymppisiä eikä säästöjä ole vielä kertynyt yhtään. Kunpa ei menisi 20 vuotta... Voi tosin olla että päädyn ennemmin tekemään sen valinnan, että alennan elintasoani kuin että kärvistelisin töissä odottaen kaukaista tulevaisuutta.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen töissä kahdeksan tuntia päivässä jolloin omaa aikaa jää 16 tuntia vuorokaudessa ja kahtena päivänä peräti 24 tuntia. Lisäksi minulla on viisi viikkoa lomaa vuodessa plus arkipyhät. Ei mitään ongelmaa.

Etkö nuku koskaan? Itse en myöskään laske työmatkaan ja valmistautumiseen käyttämääni aikaa omaksi ajaksi, koska kuten joku kommentoikin, niin ei sitä huvikseen tehdä. Nukkuessa taas on niin tiedostamattomassa tilassa ettenpä oikein sitäkään voi omaksi ajaksi laskea. Eli tarkoitin siis sitä aikaa elämästä kun voin tehdä mitä haluan - mielellään niin että siihen riittäisi energiaakin.

Ap

Nukun ihan omalla ajallani. Töissä jaksan hyvin sen kahdeksan tuntia joka on työaikaa.

No mutta, irtisanoutukaa sitten ihmeessä. Kyllä niitä osapäivätöitäkin löytyy, ja määräaikaisuuksia ja pätkiä. Tai sitten voi jäädä työttömäksi, niin ei muuta olekaan kuin omaa aikaa (ainakin näennäisesti, ainakin vielä).

Eri asia sitten, mitä pankkitili/kukkaro sanoo. Ellei ole sattunut naimaan rikasta, työssäkäyvää puolisoa joka elättää (ainakin siihen asti, kunnes kyllästyy).

Mä tykkään työstäni, ja saan siitä palkkaa, jolla voin pitää myös vapaa-aikani yhtä kivana. :) (En ole hoito- tai opetusalalla, joten sen takia ehkä duuni ei ole mulle mikään myllynkivi kaulassa.)

Pitää olla työ missä viihtyy. Minäkin luulin ennen etten pysty tekemään töitä kokoaikaisesti, ajattelin että olen jotenkin viallinen kun en kyennyt sellaiseen oravanpyörään mitä muut elivät. Mutta kun löysin työpaikan missä viihdyn ja teen työtä mistä pidän, niin yhtäkkiä kokoaikainen työ ei tunnu missään. Teen vuorotyötä ja vieläpä ylitöitäkin joka viikko, mutta silti tuntuu että elän ihan täyttä elämää.

Minä herään klo 7.00. Syön, pukeudun ja lähden klo 8 töihin. Kuljen kävelen ja metrolla, työmatkaan menee melkein tunti suuntaansa. Töistä pääsen klo 17 ja kotona olen klo 18 aikaan.

Eipä tässä juuri mitään ehdi. Koko ajan väsynyt olo ja masentaa tilanne.

Mä oon tavallaan kateellinen teille, jotka jaksatte. Minä kävin 7v korkeakoulua, jonka jälkeen sain heti unelmaduunin. Päivätyön. Noh, jaksoin siinä vuoden ja sairastuin psykoottiseen masennukseen.

Nyt sitten kuntoutustuella, enkä todnäk koskaan pysty täysipäiväiseen työhön. Tavoitteeni on osa-aikatyö ja osa-aikaeläke.

Porukka valittaa siis siitä kuinka tyhmästi käyttävät vapaa-aikansa.

Näin minäkin ajattelin, kunnes pääsin unelmaduuniini. Nyt on vapaapäivinä melkein ikävä töihin, ikinä ei harmita töihin herääminen ja työpäivän jälkeen on hyvä ja energinen olo. Aiemmin ajattelin vain olevani alakuloinen luonne, nyt tajuan väsymyksen ja vitutuksen johtuneen töistä joihin en sovellu.

Jos joudun palaamaan muihin töihin, olisin mieluummin työttömänä.

Samaa mieltä. Olen tässä kaksi päivää miettinyt hakisinko yhteen mukavalta vaikuttavaan työhön, mutta kun se on kokoaikainen, niin en vaan saa tehtyä hakemusta.

Maksaisin kernaasti palkastani sen neljänneksen kuuden tunnin työpäivää vastaan.

Vierailija kirjoitti:

No mutta, irtisanoutukaa sitten ihmeessä. Kyllä niitä osapäivätöitäkin löytyy, ja määräaikaisuuksia ja pätkiä.

Taas näitä "töihin vaan mennään".

Kerro oman työpaikkasi nimi, niin tulen sinne huomenna.

Uusi työ kieltämättä houkuttelisi, mutta kun sitä uutta työtä ei niin vain oteta. Työpaikkaan voi olla kymmeniä/satoja hakijoita yhtä paikkaa kohti. Lisäksi nykyään moni työ on alkuun määräaikainen ja vakituista paikkaa voi joutua odottamaan vuosia. Meilläkin uudet on aina määräaikaisia ja monesti menee pari vuotta tai enemmänkin ennen kuin saa vakituisen jos saa. Minun pitää ainakin myös näitä asioita miettiä. En ole varakkaasta perheestä ja yksin elämän itseni niin vakituisesta työpaikasta poislähtemiseen kasvaa kynnys.

Aina voi ryhtyä yrittäjäksi, voi päättää työmääränsä itse. Aika jännä tuo ilmiö mitä kommenteissa löytyy, mies tienaa niin hyvin ettei tarvitse käydä kokopäivätöissä, samat ihmiset ulisevat kuitenkin palstalla sitä että mies on aina töissä eikä auta kotitöissä eikä lastenhoidossa. Mies ei jaksa katsella naama solmussa möllöttävää vaimoa ja tekee vielä enemmän töitä, vaimo kiidättää lapset tarhaan sijoituskaksion hintaisella autolla, viettää päivän kuntosalilla ja kauneushoitolassa, shoppailee jos ehtii ennenkuin hakee lapset tarhasta eikä saa aikaiseksi edes ruokaa miehelleen joka kuitenkin maksaa koko lystin. Lisäksi isolla rahalla hankittu koti on kuin pommin jäljiltä. Meni off topic mutta kuitenkin, vielä ap:lle että elämä on valintoja täynnä, valitse itsellesi sopivampi elämän polku.

Vierailija kirjoitti:

Ma-pe 8-16 tai 9-17 + valmistautuminen ja työmatkat. Päivästä jää omaan käyttöön ehkä 5-6h, jos on sen verran onnekas ettei työmatka ole kovin pitkä. Naurettavan lyhyt aika omalle elämälle. Eikö muita järkytä ja ahdista tämä? Valmistuin keväällä opinnoistani ja olen nyt 2kk tehnyt kokoaikaisesti töitä: vapaa-ajan rajallisuus tuli järkytyksenä, vaikka luulin olevani asennoitunut siihen oikein!

Työni on ihan kiva, mutta äkkiseltään en keksi yhden yhtä työtä, jota en lopettaisi jos voittaisin suuren summan rahaa. Vapaus on ja tulee aina olemaan minulle tärkeintä, mutta se ei ole tilanteessani mahdollista (ellei tosiaan se lottovoitto osu kohdalle - vanhaa rahaa kun ei minulla ole yhtään ja jotenkinhan se eläminen pitää kustantaa).

Toivottavasti tulevaisuudessa minulla on mahdollisuus osa-aikatyöhön ja silti kohtalaiseen elintasoon. Harmi että pk-seudulla vuokrat ovat niin kovia. Pelkään, että kokoaikatyössä minusta tulee juuri sellainen "lammas", joka ei jaksa työpäivän jälkeen edes ajatella vaan katsoo vain telkkaria tai selaa av-palstaa. Nyt vielä nämä helteet päälle, niin tuntuu että elämä valuu hukkaan.

Miten te muut oikein jaksatte?

Sama ahdistus oli minullakin, kun valmistuin ja sain ensimmäisen kokopäivätyön 23-vuotiaana. Nyt 32-vuotiaana ei kuitenkaan ahdista enää. Työni on mielenkiintoista, haastavaa, koulutusta vastaavaa ja siitä maksetaan hyvä korvaus. Lisäksi työkaverit ovat parhaita!

Työmatkoihin minulla menee 45 min suuntaansa, mutta minulle ne ovat omaa aikaa, sillä käytän ne liikuntaan työmatkapyöräilyn muodossa. Illat vietän perheen kanssa ja energiaa riittää vaikka mihin. Työaika on joustava, kuten miehellänikin, joten 2-vuotiaan tytön tarha-aika saadaan pysymään kohtuullisena (max 7h/pv).

Toisin sanoen, yritä löytää työ ja työympäristö, jossa viihdyt. Jos työmatkoihin menee reilusti aikaa, kannattaa myös miettiä, miten työmatkat saa käytettyä mukavasti (kirjat, äänikirjat, musiikki, hyötyliikunta jne). Hyvillä elintavoilla (ravinto, riittävä uni ja liikunta) varmistat, että energiaa riittää työpäivän jälkeen niihin asioihin, jotka ovat sinulle tärkeitä. Jos silti vieläkin ahdistaa, miin kannattaa kysyä mahdollisuutta esim. 6 tunnin työpäivään. Tsemppiä!

Kokeile olla rekkakuski jolla on AINA vaan viikonloput vapaat. Joskus vaan lauantai. Muuten reissunpäällä eikä kotia näy.

Tuu sit itkemään pelle...

Me odotetaan että mies valmistuu (3 vuotta), sen jälkeen myydään mun iso ok-talo ja muutetaan tiettyyn low-cost maahan, jossa pärjää loistavasti n. 500 eurolla/kk (all in). Talosta saadut rahat riittävät siihen, että voin olla loppuelämäni ns. eläkkeellä ennen kuin täytän 50, mies aikoi hakea paikallista työtä (osaa paikallista kieltä sujuvastI). Varmaan perustan jonkun B&B:n tai konsulttiyrityksen että saan jotain epäsäännöllisiä tuloja (josta ei kuitenkaan olla riippuvaisia), etten ihan tylsisty pelkkään köllöttelyyn. 

Olen samaa mieltä aloittajan kanssa siitä, että nine-to-five hommissa menee elämä hukkaan, enkä tosiaankaan aio tuhlata parhaita vuosiani niska limassa raatamiseen. 

UP