Elämä menee hukkaan jos on kokoaikatöissä

Lyhensin 35-vuotiaana työaikaani eli aloin tekemään 4 päiväistä työviikkoa. Toivon, että 50-vuotiaana minulla on sellainen tilanne, että riittäisi kun tekisin 3 päiväistä työviikkoa. Kannattaa miettiä, mikä elämässä on tärkeintä ja mihin haluaa rahansa säästää/käyttää.

Vierailija kirjoitti:

Kokeile olla rekkakuski jolla on AINA vaan viikonloput vapaat. Joskus vaan lauantai. Muuten reissunpäällä eikä kotia näy.

Tuu sit itkemään pelle...

Koska sinulla on kurja työ, niin muillakin pitäisi olla vai... Kaikki ihmiset eivät halua raataa itseänsä hengiltä, vaan pyrkivät elämässään siihen, että vähempikin työnteko riittäisi. Itse olen sijoittanut rahani ja asuntoni on velaton. Nyt olen onneksi sellaisessa taloudellisessa tilanteessa, että riittää kun teen töitä vain 2 päivää viikossa.

age is just a number kirjoitti:

Me odotetaan että mies valmistuu (3 vuotta), sen jälkeen myydään mun iso ok-talo ja muutetaan tiettyyn low-cost maahan, jossa pärjää loistavasti n. 500 eurolla/kk (all in). Talosta saadut rahat riittävät siihen, että voin olla loppuelämäni ns. eläkkeellä ennen kuin täytän 50, mies aikoi hakea paikallista työtä (osaa paikallista kieltä sujuvastI). Varmaan perustan jonkun B&B:n tai konsulttiyrityksen että saan jotain epäsäännöllisiä tuloja (josta ei kuitenkaan olla riippuvaisia), etten ihan tylsisty pelkkään köllöttelyyn. 

Olen samaa mieltä aloittajan kanssa siitä, että nine-to-five hommissa menee elämä hukkaan, enkä tosiaankaan aio tuhlata parhaita vuosiani niska limassa raatamiseen. 

Oi että, kuulostaapa hyvältä! Minulla (ja miehelläni) on sen verran laaja ystäväpiiri ja muita asioita Suomessa, joiden vuoksi itse en haaveile ulkomaille muutosta - ainakaan pysyvästä sellaisesta. Harmi että Suomessa elinkustannukset (asuminen, ruoka) ovat niin korkeita. Terveydenhuollosta, koulutuksesta, infrasta, heikommin pärjäävien tuesta ym. maksan mielelläni veroja, olenhan itsekin osani saanut eikä minusta näillä tuloilla "nettomaksajaksi" koskaan ole. Käsistä karanneet vuokrat ja ruoan hinta ovat niitä mitkä ottaa päähän kun rahanmenoa miettii. Itse voisin olla valmis sentään pk-seudun ulkopuolelle muuttamaan, tosin kaupunkiympäristöön koska ajokorttia ja autoa en halua, mies on tätä vastaan. Tällä hetkellä molemmilla työpaikat Helsingissä.

Taas on työpäivä takana ja köllöttelen sohvalla. Helpotus on se, etten ole tällä viikolla ollut aivan kammottavan väsynyt, joten olen jaksanut ajatella. En halua elää loppuelämääni näin, joten täytyy pyrkiä siihen suuntaan että saisin itsekin elämäni järjestymään enemmän omanlaisekseni.

Ap

Minä lopetin aikanaan työt juuri samoista tuntemuksista. Nyt olen loppuelämän mittaisella lomalla ja elän unelmaani harrastusteni kautta, taidokkaasti töitä vältellen. Tulen vähällä toimeen, joten en aio koskaan enää tuhlata aikaani töiden tekoon. Jihuu!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ma-pe 8-16 tai 9-17 + valmistautuminen ja työmatkat. Päivästä jää omaan käyttöön ehkä 5-6h, jos on sen verran onnekas ettei työmatka ole kovin pitkä. Naurettavan lyhyt aika omalle elämälle. Eikö muita järkytä ja ahdista tämä? Valmistuin keväällä opinnoistani ja olen nyt 2kk tehnyt kokoaikaisesti töitä: vapaa-ajan rajallisuus tuli järkytyksenä, vaikka luulin olevani asennoitunut siihen oikein!

Työni on ihan kiva, mutta äkkiseltään en keksi yhden yhtä työtä, jota en lopettaisi jos voittaisin suuren summan rahaa. Vapaus on ja tulee aina olemaan minulle tärkeintä, mutta se ei ole tilanteessani mahdollista (ellei tosiaan se lottovoitto osu kohdalle - vanhaa rahaa kun ei minulla ole yhtään ja jotenkinhan se eläminen pitää kustantaa).

Toivottavasti tulevaisuudessa minulla on mahdollisuus osa-aikatyöhön ja silti kohtalaiseen elintasoon. Harmi että pk-seudulla vuokrat ovat niin kovia. Pelkään, että kokoaikatyössä minusta tulee juuri sellainen "lammas", joka ei jaksa työpäivän jälkeen edes ajatella vaan katsoo vain telkkaria tai selaa av-palstaa. Nyt vielä nämä helteet päälle, niin tuntuu että elämä valuu hukkaan.

Miten te muut oikein jaksatte?

Sama ahdistus oli minullakin, kun valmistuin ja sain ensimmäisen kokopäivätyön 23-vuotiaana. Nyt 32-vuotiaana ei kuitenkaan ahdista enää. Työni on mielenkiintoista, haastavaa, koulutusta vastaavaa ja siitä maksetaan hyvä korvaus. Lisäksi työkaverit ovat parhaita!

Työmatkoihin minulla menee 45 min suuntaansa, mutta minulle ne ovat omaa aikaa, sillä käytän ne liikuntaan työmatkapyöräilyn muodossa. Illat vietän perheen kanssa ja energiaa riittää vaikka mihin. Työaika on joustava, kuten miehellänikin, joten 2-vuotiaan tytön tarha-aika saadaan pysymään kohtuullisena (max 7h/pv).

Toisin sanoen, yritä löytää työ ja työympäristö, jossa viihdyt. Jos työmatkoihin menee reilusti aikaa, kannattaa myös miettiä, miten työmatkat saa käytettyä mukavasti (kirjat, äänikirjat, musiikki, hyötyliikunta jne). Hyvillä elintavoilla (ravinto, riittävä uni ja liikunta) varmistat, että energiaa riittää työpäivän jälkeen niihin asioihin, jotka ovat sinulle tärkeitä. Jos silti vieläkin ahdistaa, miin kannattaa kysyä mahdollisuutta esim. 6 tunnin työpäivään. Tsemppiä!

Nykyisessä työssäni ei ole työaikojen suhteen jouston mahdollisuutta, samoin palkka ei päätä huimaa enkä ole ainakaan vielä oikein sopeutunut työyhteisöön. Toisaalta itsellänikin on se asenne, että olen vain töissä, enkä kai halua siitä tehdä isompaa osaa elämääni. Työkaverit on työkavereita ja ne oikeat kaverit on muista piireistä. Sen verran kuin olen yrittänyt toki tutustua, niin harmillisesti tuntuu siltä ettei oikein samanhenkistä porukkaa olekaan. Ajattelin ennakkoon ettei tällainen minua haittaisi, mutta jos työ vie näin ison osan ajastani, niin olisihan se tietysti hienoa, että sitä myös ihan oikeasti tykkäisi tehdä. Enemmän kuitenkin haaveilen siitä lottovoitosta, koska en tähän ikään mennessä vieläkään ole keksinyt, että mikä se "mun juttu" oikein olisi - ehkä minulla ei sellaista ylipäätään ole.

Ap

Nämä on näitä ensimmäisen maailman nykyongelmia.. meillä on varaa pohtia tällaistakin, eikä kai siinä mitään väärää ole. Kuitenkin jokaisen täällä on töitä tehtävä ja minä uskon, että sekin on ihmisen mielenterveydelle hyväksi, niinkuin Freud sanoi: tehdä työtä ja rakastaa, onnen avaimet.

Hyvähän se on jonkun siivellä elellä

Itse jaksan hyvin, koska olen yrittäjä, saan määrätä oman työtahdin ja työstäni saan myös ihan kivaa palkkaa. Eli se kyllä motivoi. 

Tykkään siitä, että minulla on mielekästä tekemistä. En jaksaisi maata kotona. Eikä minulla ole mitään erityisen tärkeää muuta tekemistä tai harrastusta, johon tarvitsisin aikaa.

En koe, että työelämä olisi pois "oikeasta elämästä" koska minulle juuri se työ nimenomaan on sitä oikeaa elämää. 

Mä teen osa-aikaa. Asunto on sopivankokoinen ja maksettu. Auto käytettynä ostettu ja velaton - tarpeellinen juuri nyt, mutta on kokemusta myös autottomasta elämästä. Mökki ja muuta turhaa omaisuutta on myyty ja rahat sijoitettu tuottavammin. Sijoituksia kartutetaan lisää. Tulot siis suuremmat kuin menot ja juoksevatr menot supistettu matalalle tasolle. Ei omisteta mitään turhaa. 

ps. Konmaritus

Minä tein karjanhoitajan hommia 5vuotta. Kuukausi sitten irtisanoin itseni ja lopetin ne hommat siihen. Ei ikinä enään maatalous töitä minulle. Ihan sairasta itsensä kidutusta rehkiä tälläisillä helteillä navetassa, tuntu usein siltä etten saa henkeä ja pyörryn pian. 

Nyt työttömänä ja kyllä on ihanaa. Ei haittaa aktiivimallit eikä mitkään tukien leikkaukset. Ihan sama minulle. En jaksa enään työelämää. Selkäkin on romuna noiden paska töiden takia. 

Minulle työ on melkein parasta elämässä. En tiedä millä päiväni täyttäisin jos ei olisi työtä. Joskus en malttaisi lähteä pois sieltä ja käytän vielä vapaa-aikaani omatoimiseen opiskeluun, jotta voisin olla parempi työssäni.

Illan muutama tunti riittää hyvin omiin harrastuksiin ja lasten kuskailuihin.

Jos voittaisin lotossa, jatkaisin silti työskentelyä, ehkä jotain vapaaehtoistyötä sitten.

Ymmärrän ap:n tunteen. Eipä sitä omaa aikaa tosiaan paljon jää, juuri sen 5-6 tuntia ennen kuin pitää mennä taas nukkumaan, ja siitäkin kotityöt ja muut lohkaisevat suuren osan. Alkuun varmaan puoli vuotta meni niin, etten jaksanut tehdä töiden jälkeen yhtään mitään, ajattelin vain että pitää taas valmistautua seuraavaan päivään. Nykyäänkin jää helposti sohvalle makaamaan, jos ei päätä tehdä jotain. Jos voittaisin lotossa, ottaisin loparit saman tien. Nyt kun saan varmaan muutamassa vuodessa asuntolainan maksettua, yritän siirtyä nelipäiväiseen viikkoon.

Vierailija kirjoitti:

age is just a number kirjoitti:

Me odotetaan että mies valmistuu (3 vuotta), sen jälkeen myydään mun iso ok-talo ja muutetaan tiettyyn low-cost maahan, jossa pärjää loistavasti n. 500 eurolla/kk (all in). Talosta saadut rahat riittävät siihen, että voin olla loppuelämäni ns. eläkkeellä ennen kuin täytän 50, mies aikoi hakea paikallista työtä (osaa paikallista kieltä sujuvastI). Varmaan perustan jonkun B&B:n tai konsulttiyrityksen että saan jotain epäsäännöllisiä tuloja (josta ei kuitenkaan olla riippuvaisia), etten ihan tylsisty pelkkään köllöttelyyn. 

Olen samaa mieltä aloittajan kanssa siitä, että nine-to-five hommissa menee elämä hukkaan, enkä tosiaankaan aio tuhlata parhaita vuosiani niska limassa raatamiseen. 

Oi että, kuulostaapa hyvältä! Minulla (ja miehelläni) on sen verran laaja ystäväpiiri ja muita asioita Suomessa, joiden vuoksi itse en haaveile ulkomaille muutosta - ainakaan pysyvästä sellaisesta. Harmi että Suomessa elinkustannukset (asuminen, ruoka) ovat niin korkeita. Terveydenhuollosta, koulutuksesta, infrasta, heikommin pärjäävien tuesta ym. maksan mielelläni veroja, olenhan itsekin osani saanut eikä minusta näillä tuloilla "nettomaksajaksi" koskaan ole. Käsistä karanneet vuokrat ja ruoan hinta ovat niitä mitkä ottaa päähän kun rahanmenoa miettii. Itse voisin olla valmis sentään pk-seudun ulkopuolelle muuttamaan, tosin kaupunkiympäristöön koska ajokorttia ja autoa en halua, mies on tätä vastaan. Tällä hetkellä molemmilla työpaikat Helsingissä.

Taas on työpäivä takana ja köllöttelen sohvalla. Helpotus on se, etten ole tällä viikolla ollut aivan kammottavan väsynyt, joten olen jaksanut ajatella. En halua elää loppuelämääni näin, joten täytyy pyrkiä siihen suuntaan että saisin itsekin elämäni järjestymään enemmän omanlaisekseni.

Ap

Ei mekään mitään erakkoja olla :) Mutta ystäviä saa lisää ja uusia ja pääseehän nuo kyläilemään tarvittaessa. Meilläkin on tietty vanhemmat Suomessa, varsinkin mun äiti on jo aika iäkäs mutta kyllä tuommoiset asiat aina järjestyy. 

Noi sosiaaliedut toisaalta puuttuvat siitä low-cost maasta kokonaan, siellä on maksa tai kuole -periaate. Se vähän hirvittää toisaalta. Mutta onhan sitä pesämunaa ja mahdollisuus lisätuloihin. Olen vaan jotenkin niin kypsynyt Suomeen ja koko siihen ajatukseen, että niska limassa pitäisi raataa kunnes on tyyliin 70 kun eläkeikä vaan nousee. Eihän siinä iässä enää jaksa töitten jälkeen tehdä mitään...muuta kuin odottaa kuolemaa? 

Samat fiilikset. Tykkään työstäni ja olen motivoitunut kehittymään, mutta minusta nykymaailma ei ole vielä sopeutunut yhteiskunnan muutokseen. Pieni osa porukasta tekee hurjia tunteja, osa kokoaikatyötä, osa silppua ja osa on työttömänä. Automatisaatio toivottavasti tulee muuttamaan työelämää siten, että kokoaikainen työ on max. 6h vuorokaudessa. Me emme enää elä 1800-luvulla, jossa tuottavuutta haettiin työaikaa lisäämällä. 

Vierailija kirjoitti:

Näin minäkin ajattelin, kunnes pääsin unelmaduuniini. Nyt on vapaapäivinä melkein ikävä töihin, ikinä ei harmita töihin herääminen ja työpäivän jälkeen on hyvä ja energinen olo. Aiemmin ajattelin vain olevani alakuloinen luonne, nyt tajuan väsymyksen ja vitutuksen johtuneen töistä joihin en sovellu.

Jos joudun palaamaan muihin töihin, olisin mieluummin työttömänä.

Nyt heräsi uteliaisuus. Mikä ala missä päin Suomea?

Teen pienyrittäjänä töitä. Tulen toimeen, mutta ei ole kalliita asioita elämässäni.

Kauheinta on olla paskassa työyhteisössä toisen orjana, nyt vastaan vain itselleni.

Vierailija kirjoitti:

Jotkut ovat oman kertomansa mukaan kutsumusammatissaan jolloin se työaikakin tuntuu oman elämän elämiseltä eikä pelkästään rahan tienaamiselta jotta pääsee vapaalla toteuttamaan itseään. Kadehdittava ajatus.

Oletko ap joskus kartoittanut elämänarvojasi? Se voisi kannattaa. Pohdit sitten näpsäkästi että millaisella elämäntyylillä (mukaanlukien ammatinvalinta, työrytmi jne) pääsisit toteuttamaan mahdollisimman pitkälti arvojen mukaista elämää. Mulla on tämä prosessi hiukan kesken mutta jotain tässä on jo ollut oivaltavinaan.

Höpöhöpö. Työ on työtä vaikka mitä tekis koska on pakko. En mistään hinnasta tekisi töikseni samaa kuin nyt harrastuksena.

Vierailija kirjoitti:

Nämä on näitä ensimmäisen maailman nykyongelmia.. meillä on varaa pohtia tällaistakin, eikä kai siinä mitään väärää ole. Kuitenkin jokaisen täällä on töitä tehtävä ja minä uskon, että sekin on ihmisen mielenterveydelle hyväksi, niinkuin Freud sanoi: tehdä työtä ja rakastaa, onnen avaimet.

Nuo vanhat sanonnat työn tekemisen autuudesta viittaavat vain monesti, ainakin minun mielestä, johonkin muuhun kuin nykyiseen työelämään. Kalastaminen, puutarhanhoito, viljely, taiteen luominen, puiden hakaaminen ovat "töitä", joista moni nauttii, niillä ei vain monikaan saa tienattua elantoaan.

Elanto pitää sitten tienata usein jollakin, mikä ei ehkä ole muuten niin raskasta, mutta on mieletöntä, turhaa ja siksi voimille käyvää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No mutta, irtisanoutukaa sitten ihmeessä. Kyllä niitä osapäivätöitäkin löytyy, ja määräaikaisuuksia ja pätkiä.

Taas näitä "töihin vaan mennään".

Kerro oman työpaikkasi nimi, niin tulen sinne huomenna.

Mä olen töissä yhden kaupungin museossa. Meille (ja muihinkin museoihin) saa hakea esim. kesäduunariksi tai määräaikaiseen työhön esim. työllistymistuella tai viikonloppuvalvojaksi.

(Vakinaisempiin kokoaikatöihin kuten omaani vaaditaan jo sitten museo- ja arkistoalan koulutusta.)

Töihin ei todellakaan "vain mennä", olen itse ollut työttömänä pari vuotta. Otin lopulta yhden sielua syövän paskaduunin kun rahatilanne oli niin heikko. Siksi juuri arvostan tätä omaa, vakituista unelmatyötäni, koska tiedän millaista on olla ilman töitä tai provikkapalkalla ahdistumassa.

Jos ette usko, niin ihan oikeasti: irtisanoutukaa ja kokeilkaa itse vapaata pudotusta. Ehkä se sopii teille muille paremmin kuin minulle.

Minä teen työtä mikä on sopivasti haasteellista, mielenkiintoista. Ei koskaan harmita lähteä töihin vaikka työmatka on 80 km suuntaan, toisaalta teen myös säännöllisesti etäpäiviä ja jos on esim. huono keli talvella, voin jäädä kotiin tekemään. Muutenkin on liukuva työaika. Jos on tietsikalla tehtävää työtä, voi tehdä missä vaan. En usko, että jään eläkkeelle kun oma eläkeikäni koittaa vaan jatkan vielä, sitten voin ehkä miettiä osa-aikaista.

Työstä saa palkan lisäksi mm. palkallisen loman (jota tässä vietän). Meillä saa lisäksi lyhyelläkin varoitusajalla vapaapäivän tai kaksi kun hommat ei kaadu koskaan toisten niskaan vaan odottaa tekemistään. En ole maksanut lääkäristä yli 35 vuoteen itse mitään muuta kuin hammaslääkärin, hyvä työterveyshuolto. Pääsee koulutuksiin, se on vaihtelua työpäiviin. Mulla on työpaikan melko uusi känny, lisäksi tämä läppäri, ei tarvitse hommata omia ja työpaikka huolehtii kaikki päivitykset ja palomuurit. Eikä sovi unohtaa, että lisäksi tienaa eläkettä. Mulla on aikuisia lapsia, olen heille jo antanut ennakkoperintöä.