Nyt alan ymmärtää tosi hyvin miksi jotain vanhuksia ei käydä katsomassa vanhainkodissa!

ja tätini. Siitä syystä että nämä kaksi em. ovat minua hoitaneet ja rakastaneet lapsena, toisin kuin vanhempani joille olin suuri taakka.

Minut lykättiin aina sivuun sille joka minut sillä hetkellä huoli.



Odotan ihan innolla milloin pääsen laittamaan nämä kaksi itsekästä kusipäätä Suomen huonoimpaan vanhainkotiin. Aion tehdä vielä erikoistoivomuksia kuten että heidän vaippojaan ei sitten turhan usein vaihdettaisi.



Älkää tulko sanomaan että kunnioita vanhempiasi, minä en siihen pysty. Ehkä minua on lyöty ja haukuttu liian monta kertaa.



Minä en ole keneltäkään koskaan pyytänyt tai odottanut keltään lastenhoitoapua, saan sitä silti rakkaalta tädiltäni. Haluan pitää hänestä yhtä hyvää huolta kuin hän piti minusta, ja olenkin jo pitänyt sillä hänellä on syöpä ja hän tarvitsee tukea. Mitä vain voin tehdä niin teen hänen eteensä!

Ensin olette kotona täysihoidossa lähes parikymppisiksi asti (jotkut ylikin), sitten lennätte maailmalle opiskelemaan ja itsenäistytte niin, että vanhemmat jäävät vuosiksi unholaan. Käytte vain syömässä ja lukemassa lehdet, hakemassa hillot ja marjat ja hyvällä tuurilla saatte vähän rahaakin, köyhät opiskelijaraukat.



Sitten tapaatte elämänne miehen ja käyntinne harvenevat entisestään. Kunnes saatte lapsia... Silloin alkaa taas mummolavierailut maistua, kun taas pääsee täysihoitoon ja lapsillekin on hoitajat. Itse ei tarvitse muuta kuin maata sohvalla ja lukea lehtiä ja valittaa kuinka raskasta on perheellisen elämä. Niin kuin vanhempanne eivät sitä tietäisi!



Paljon vähemmällä (ilman lapsilisiä ym) on ollut pakko tulla toimeen ja töihin lähdettävä, kun vauva on ollut vielä alle vuoden ikäinen. Sitten lapset vielä uhkaavat ( tai antavat ymmärtää) unohtavansa vanhempansa vanhainkotiin, jos palvelu ei enää pelaa.



Sääliksi käy vanhempianne ja myöskin lapsianne. Kai kostatte heillekin etukäteen jo heidän itsekkyytensä.

En ole vaatimassa päivittäistä, viikottaista tai edes kuukausittaista apua. En pyydä muuta kuin sitä, että minua ja lapsiani ei kohdeltaisi välttämättömänä riesana, johon kannattaa ottaa niin paljon etäisyyttä kuin suinkin.



Minä olen tätä kovastikin miettinyt ja tullut siihen tulokseen, että en voi pakottaa vanhempiani välittämään itsestäni. Minun ei myöskään tarvitse rakentaa identiteettiäni sen varaan, välittävätkö vanhempani minusta. Minulla on ympärilläni muita läheisiä ihmisiä, esimerkiksi naapurissa asuva yksinäinen eläkkeellä oleva nainen. Hänestä on tullut minulle ja lapsilleni läheisempi kuin niistä oikeista isovanhemmista. Jos minun pitää valita oman jaksamiseni takia, kenen vanhuudesta huolehdin, niin kyllä se on tämä yksinäinen, lapseton naapurini. Minä olen kiintynyt häneen. Olemme toisillemme tärkeitä, toisin kuin on asianlaita vanhempieni kohdalla.

He ovat elävä todiste siitä, että rakkaus synnyttää vastarakkautta.



Hylätyn on hirvittävän vaikea rakastaa yksipuolisesti. Sen tietää jokainen, joka on tullut hylätyksi, tavalla tai toisella. Rakkaudessa kylpevä ihmisen on tätä näköjään mahdotonta tajuta.

Meille jos tulisivat, niin ei tarvitsisi lapsia hoitaa, saisivat kahvia ja pullaa pöytään ja voitaisiin ihan vain seurustella. Pääasia olisi, että lapsemme näkisivät heitä ja että isovanhemmat olisivat kiinnostuneita siitä mitä lapsille kuuluu. Tuntuu niin pahalta, kun omat lapset eivät saa samanlaisia ihania isovanhempia, kuin itselläni oli. Isovanhemmat olivat minulle suuri rikkaus lapsena ja toki surettaa kun omat lapset jäävät tästä paitsi. Ja minä ymmärrän, jos se myöhemmin vaikuttaa heidän suhteisiinsa isovanhempiin. Sekin surettaa, kun ei lapsilla ole edes serkkuja, kun minulla ja miehellä on pienet lapsuudenperheet. Asiallehan ei mitään voi, mutta sekin oli sellainen rikkaus omassa lapsuudessa, joka vielä aikuisenkin lämmittää.



Kyllä minua vaan surettaa tämä perheiden vieraantuminen, mitä tapahtuu. Ei tietenkään kaikille; kuten näistä monista aggressiivisista kommenteista (" Minä ainakin hoidan kaikki suvun vanhukset rakkaudella ja vaihdan vaipat ja tippaletkut jne. ja kaikki muut vaihtoehdot on pelkkää itsekästä ajattelua" ). Olkaa iloisia te, joilla on ihanat ja läheiset vanhemmat ja isovanhemmat!!! Mutta koittakaa ymmärtää muidenkin tilanteita.



t. 31

omat vanhempani, eivät koskana vietätneet minunkanssani aikaa ei iltaisin ei kesäsisn olin aina mummolla (jota kyänkin monta kertaa viikossa katsomassa) ja hoidan häen asioitaan lähes joka päivä.

Omat vanhempani eivät pidä mitään yhteyttä, paitsi äitienpäivän ja isänpäivän ja jouluna täytyy jäykistellä sen 2 pakollista tuntia.



Ei se nyt aina ihan niinkään ole, että lpasen vika jos vanhemmat ei välitä, noinko te ajttelette? Kaikki ei vain oikein ole perheihmisiä, mutteivat varmasti kaipaa sitä perhettä sinne vanhainkotiinkaan. Miksi kaipaisikaan? Itse sen sijaan uskon ja toivon, että oma rakkauteni lapsiini kantaa hedelmää myös pitkälle tulevaisuuteen.



T:36

Olen ainakaan pohtinut asiaa paljonkin, esim. silloin kun olin vanhainkodissa töissä.



Minusta vanhemmuus ei ole mikään kunnioitus-automaatti. En kunnioita siis vanhempiani automaattisesti, vaan heidän tekojensa mukaan.

Vanhempani erosivat kun olin varsin pieni. Kävin isälläni sovitusti joka toinen viikonloppu. Ja aina, aina tunsin olevani siinä asunnossa liikaa. Sain mennä yksin nukkumaan pimeään vinttimäiseen yläkertaan. Ja pelotti. Isäni ei koskaan tullut synttäreilleni, ja nyt näemmä ei tule ylioppilasjuhliinkaan. Matkaa olisi n. 150km per suunta. Paljon muutakin on tapahtunut vuosien varrella. Se äijä ei ansaitse millään tavoin kunnioitustani.

Äitini taas on eri asia. Hän on aina ollut läsnäoleva ja lämminhenkinen äiti. Toivon, että minusta tulee yhtä hyvä äiti omalle lapselleni kuin hän on ollut minulle ja sisaruksilleni.



Ja tosiaan tämä tulee näkymään kun kyse on vanhainkotiajoista. Eipä kiinnosta mennä isääni katsomaan. Ei siksi, etteikö hän hoitanut lastani, vaan siksi ettei hän hoitanut ja ollut läsnä minun elämässäni.

Äitini on taas eri asia. Teen kaikkeni, jotta hänen olisi hyvä olla kun vanhainkotiaika koittaa. Mikäli hän tulee omaan äitiinsä, niin vielä vuosiin ei se ole ajankohtaista =)

Onneksi meillä on lapsilla erillaiset isovanhemmat. Tai siis minun vanhempani. Ovat syntyneet -43 ja -47. Ovat kovasti aktiivisia ja äitini vielä vuoden töissäkin. Mutta aina heillä riittää mielenkiintoa lapsenlapsiinsa.



Tällä hetkellä asumme kaukana, 400km päässä heistä, mutta silti yhteydessä ollaan vähän väliä. Aikaisemmin kun asuimme lähellä ottivat lapsia hoitooa aina kun oli tarvis. Työ oli ainoa este, mutta sen nyt luonnollisesti huomioitiin valmiiksi.



Tällä hetkellä soittelevat viikottain kuulumisia, lähettävät tytölle kortteja ja tulevat kylään silloin tällöin. Ja nyt kun tytöllä oli Balettinäytös vappuna, niin ihan asiasta tehden tulivat sitä katsomaan.

Poikani asuu isällään, siellä isovanhempiensa lähellä ja hän viettää miltei kaikki viikonloput mummolassa, kun kotona ei ole ketään. Tämä loppuu kyllä kesällä kun poikani (siis 15v) muuttaa luoksemme.



Lapsillani ja vanhemmillani on vahva suhde ja minusta on aivan ihanaa kuunnella vierestä kun isovanhemmat välittävät lapsilleni perimätietoa suvustamme, mökkipaikasta, työtavoista ja ihan kaikesta mitä oli " ennen" . Juuri samalla tavalla kuin omat isovanhempani tekivät minulle ja veljelleni. Minulla onkin hyvin lämpimät muistot isovanhemmistani. Olen sit ämieltä että isovanhemman ja lapsenlapsen suhde on arvokas asia. Mutta eihän sitä tosiaan voi ketään pakottaa, jos mummaa ei kiinnosta. Tosi vaikea on kuvitella itseäni sellaiseksi. Täytyy pitää huoli ettei niin käy!

Mä kanssa sitten kun äitini on vanhainkodissa ja soittelee/anelee käymään tms. sanon etten " mä jaksa (vaikka painelenkin monen kymmenen kilometrin lenkillä samalla)" tai " en mä nyt viitsi (vaikka ei ole mitääään muuta tekemistä)" .



Tekis mieli jo nyt muistuttaa asiasta.

Aikuiset hoitavat lapsia koska se on heidän velvollisuutensa ja lapsilla on oikeus vanhempien hoivaan. Mikäli aikuiset tahtovat vanhuksinakin olla väleissä lastensa kanssa ja toivovat lasten hoitavan heitä, kannattaa niitä välejä hoitaa koko elämän ajan.

En aio kuin käydä pikaisesti vilkaisemassa vanhempiani vanhainkodissa.



Sitä saa, mitä tilaa.

Syntymääni en saanut valita, en myöskään vanhempiani.

Tämä tarkoittaa, että vaikka vanhempien kanssa ei välit olisi olleetkaan lämpimät niin heitä ei heitteille jätetä kun ovat avuttomassa kunnossa.

Ai miksi, kun he eivät kuitenkaan ole hoitaneet lastamme aina kun haluamme? Ehei...



Teen sen rakkaudesta. Puhtaasta rakkaudesta ja kunnioituksesta vanhempiani kohtaan. Ja sitä paitsi he ovat maailman parhaat vanhemmat, eikä kukaan ymmärrä minua kuten he.

meillä ihan sama tilanne omien vnhempieni kanssa, appivanhemmat jeesaa, kun pyydetään, eivät hekään oma-alotteisesti. Mutta mun vanhemmat eivät ole KOSKAAN käyneet meillä yökylässä ja vieraisillakin aina vain silloin jos on muutakin asiaa kaupunkiin. Sitten käydään pikaisesti kahvilla ja kotia kohti. Hoitoapua pyysin viimeksi eilen, miehelläni ja minulla olisi kahdenkeskistä menoa KESÄKUUSSA ja HEINÄKUUSSA, häät ja tuparit, joihin ei toivota lapsia, mutta " meillähän on kyllä aika kiirettä" ja " Jos mitään muuta ei ilmaannu, niin voidaanhan me sitten" JOO. Jää sitten omat menot väliin. Tosiaan on nykyhömpää nuo parisuhdejutut ja tyyliin " ei mekään missään käyty kun te olitte pieniä" .

minkä takia vanhempia ihmisiä täytyy kunnioittaa. Jaa siksi että ne on eläneet kauan? Kauemmin kuin minä? Aika harva ihminen tekee elämänsä aikana sellaisia asioita joilla saisi minun kunnioitukseni. Minä kunnioitan niitä jotka kunnioittavat minua ja perhettäni. Nykyvanhukset, varsinkin naispuoliset, ovat todella tylyjä ja huonokäytöksisiä. Ainakin täällä kaupunkielämässä.

Sitä saa mitä tilaa ja niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan. Jos vahvana tallaa heikommat jalkoihinsa, on heiltä turha anoa armahdusta sitten kun itse on heikomman asemassa. Niin se vain menee, eikä kenenkään pidä tuntea huonoa omaatuntoa siitä, että ei tahdo hoitaa vittumaisia vanhempiaan.

En kunnioita ihmistä iän vuoksi, kuten joku tuossa kommentoi.



-ysikö se numba oli

" Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan" ja " Sitä saa mitä tilaa"

Minun lapseni isovanhemmat suorastaan rukoilevat että saisivat lapsenlastaan välillä hoitoon. On vielä alle 2v, joten max 1 yö kerrallaan on ollut rajana hoidossa ja yökylässä on ollut toistaiseksi vain 3 kertaa. Omat vanhempani asuvat sen verran pidemmällä, että mennään heitä tapaamaan koko perheen voimin aina. Heillä on lemmikkejä, joten eivät voi kovin helposti matkustaa meille yökyläänkään.