Nyt alan ymmärtää tosi hyvin miksi jotain vanhuksia ei käydä katsomassa vanhainkodissa!

On hirveän surullista, että isovanhemmat eivät yhtään osaa asettua lastensa asemaan. Me emme mieheni kanssa ole käyneet vuoteen kahdestaan yhtään missään. No ei se mitään, mutta minua nyppii sekin, että nyt kun en enää edes soittele, kun olen havainnut, että ihan tavallisesti kyläänkään niillä ei ole aikaa tulla, niin nyt sitten sitä jollain lailla huonoa omaatuntoa puretaan syyllistämällä. " Ette taas ole edes soittaneet ...." Helvetti, puhelin on ihan kaksisuuntainen laite, sillä voi itsekin soittaa jos kiinnostaa. Ei näytä kiinnostavan. Kylään meitä ei ole kutsuttu yli vuoteen, vaikka asutaan vierekkäin.



" Aktiiviset seniorikansalaiset" saavat kyllä tulevaisuudessa ostaa hoivapalvelunsa ihan rahalla ja kovalla hinnalla, mikäli se minusta riippuu.

Ja olisit sitten katkera, kun vanhukset törsää perintörahoja?

Ja niinkuin joku kirjoitti, niin onhan se myös sivistyksen merkki. Ap & eräät muut: miten teidän laitanne kun olette vanhoja? Mitä jos syystä tai toisesta ette jaksa/pysty hoitamaan lapsenlapsianne siten kun lapsenne toivovat ja lapsenne kostavat jättämällä teidät heitteille?



Toisaalta on ehkä totta, että nämä 40-luvulla syntyneet suuret ikäluokat ovat usein itsekkäämpiä kuin omat vanhempansa. Eli he saivat ilmaista lastenhoitoapua, mutta eivät sitä itse automaattisesti anna. Mutta silti kaikenlainen " kostaminen" on aika lapsellista.

teidän vanhemmathann ovat tehneet, saaneet teidät jateidät hoitaneet, eli velvollisuudet suorittaneet. mitä heidän vielä pitäisi? hoitaa ja huolehtia ja olla täydessä vastuussa lapsen lapsistaan koko ajan, niinkö????



minä hoidan omat vanhempani, kun sitä vanhoina tarvitsevat, tottakai! ovat rakkaita minulle, ja parhaat päällä maan, antoivat minulle j aveljilleni ihanan lapsuuden ja hyvät eväät eteenpäin elämässä. samoin mieheni vANHEnmat me tulemme hoitamaan!!



ja molempien vanhemmat hoitavat oikein mielellään meidän poikia, pyytämättäkin ja silloinkin kun pyydämme, koska meistä on erittäin erittäin tärkeetä hoitaa parisuhdettakin. ja sitä hoidamme säännöllisesti,lasten paras koti on vanhempien hyvä parisuhde, eli ei ole hömppää että parisuhdetta tulee hoitaa.



esim useinkin sekä minun että mieheni vanhemmat kehottavat, että lähtekää kaksin ristelemään, leffaan. iltaa istumaan, mutta aina haluavat, että mennään yhdessä, eikä erikseen.

hylkäämisestähän siinä nimenomaan on kyse, jos isovanhempia ei pätkääkään kiinnosta omien lastensa tai lastenlastensa asiat. Siitä sinulla ei ilmeisesti ole harmainta aavistusta?



Tottakai vanhempamme ovat meidät maailmaan saattaneet ja aikuisiksi kasvattaneet, mutta jos välit sen jälkeen etääntyvät heidän kiireidensä takia siihen pisteeseen, että esim. kylään, valmiiseen ruokapöytään ei niitä saa, kun ei niillä ole aikaa, niin kuka siinä oikein on itsekäs?



En minä aio miksikään pyyteettömäksi kynnymatoksi ryhtyä, jota pomputetaan miten huvittaa. Minun näkökulmastani minut ja lapsenlapset on hylätty. Sen valinnan vanhemmat ovat ihan itse tehneet, en minä. Olen kyllä, usko pois, parhaani yrittänyt.

että meidän lapsemme -vanhempiemme lapsen lapset- rakastaisivat ja olisivat kiintyineitä isovanhempiinsa, jos eivät heitä edes näe tai tunne?!!! Kiintymyssuhde vaatii yhdessä olemista. En voi olettaa, että lastemme mummo olisi heille yhtä rakas kuin omani on minulle. Minä olin lapsena lomilla usein mummin ja ukin luona, mökillä, yökylässä, matkoilla jne. Minulle isovanhemmat ovat rakkaita, mutta ei meidän lapsia voi pelkästä velvollisuudesta vaatia rakastamaan ja välittämään isovanhemmistaan, jos eivät kunnolla edes tunne heitä. Totta kai lapset kasvatetaan välittämään lähimmäisistä noin yleensä, mutta isovanhempien on ikävä kyllä turha odottaa mitään erityisasemaa, jos eivät ole mukana lasten elämässä ollenkaan. Ehkä lapseni voivat auttaa tai hoitaa vanhuksia, mutta miksi niiden pitäisi olla juuri omia verisukulaisia?

Jotenkin aikuisuuteen kuuluu itsenäistyminen ja omista aisioista vastuun ottaminen.



Mutta eihän sun ap tarvi vanhempias hoitaa. Hoida vaan omat asiasi ja sillä siisti. Ole just sellainen kuin haluat olla. Heh..

että voisin kyllä kiitollisuuden tunteesta hoitaa vanhempani, jos siihen tarvetta tulee. Tämä elämä sinänsä on aihe kiitokseen, kiitti äiti ja isä!



Eli ei sillä niin väliä, antaako mummo ja pappa hoitoapua, rahaa tai muuten vaan huomiota. Olenhan saanut jo paljon, hyvän lapsuuden, oikeat arvot jne.

Ja minunkin mielestäni se hoiva jota lapsena saamme (kun olemme onnekkaita) ei aseta meille mitään " velkaa" , koska emme ole valinneet syntyä tänne ja olla avuttomia lapsia. Kun tekee lapsia, ne on hoidettava.



Samasta asiasta voi johtaa sen, että TIETENKÄÄN isovanhemmilla ei ole mitään VELVOLLISUUTTA auttaa meidän perhettä lasten kanssa. Mutta samalla lailla minulla ei ole VELVOLLISUUTTA hoitaa heitä vanhuksina. Kaikki tämä aikuisena tapahtuva avunanto ja välittäminen on vapaaehtoista. Totta kai sitä paljon mieluummin huolehtii omista vanhemmistaan vanhuksina, jos he ovat olleet läsnä meidän perheen elämässä myös silloin, kun olemme täysi-ikäisiä.

Ei niinkuin todeksi usko, että aikuiset ihmiset pitävät etuina sitä, että heidän vanhempansa hoitavat lapsenlapsensa! He ovat jo omat lapsensa hoitaneet, seuraava sukupolvi tehköön saman, eikä valittaisi!

No ei tietenkään ole, mutta aika monelle onneksi se ei ole velvoillisuus vaan ilo!

ole tekemisissä heidän kanssaan!



Omat isovanhempani olivat paljon meidän lasten kanssa, ja siksi me " lapsen lapset" olemme paljon heidän kanssaan tekemisissä nyt aikuisinakin. Käyn säännöllisesti näiden " isomummujen ja -vaarien" luona ja pidän muutenkin yhteyttä. Kaikkiin perhejuhliin ovat kutsutut jne. Mutta en voi pakottaa omia lapsiani rakastamaan mummejaan ja vaarejaan. Se tunne tulee jos on tullakseen. Mutta kun ei ole samanlaisia ihania lapsuuden kokemuksia ja muistoja kuin minulla, niin ei se ole sama asia. Jos isovanhemmat ei nyt muista lapsenlapsiaan, ei voi vaatia että nämä myöhemmin muistavat heitä...

Välittäminen on sellaista mitä ei voi pakottaa. Sitä ajoin takaa, että ihmisten pitäisi muistaa, ettei ole mitään velvollisuuksia ja sääntöjä toimia jollakin tavalla vaan kaikki perustuu ihan lähimmäisenrakkauteen.



En toki toivo, että omat lapsenikaan hoitaisivat myöhemmin minua velvollisuudesta, vaan siksi, että olen heille rakas äiti.



t. 31

He ovat saaneet koulutuspaikan ilman omaa työtä, työpaikan vaikka ei ole koulutusta, lapset on hoitanut omat vanhemmat jo 1kuisen iästä (omillani ainakin). Nyt kun ovat " tosi raihnaisia" 60-vuotiaita eläkeläisiä niin kas kummaa ei ne lapset kiinnosta edelleenkään tänäkään päivänä eikä luonnollisesti myöskään lapsenlapset.



Haukkua osataan, että " on se kumma jos korkeakoulututkinnolla ei normaali ihminen saa vakituista virkaa" .



Juu, en aio persettä puuduttaa vanhainkodin sängyn äärellä yhdenkään noiden meidän " mummon ja vaarin" takia!

Sitä saa mitä tilaa.

Mutta lapsensa voi kasvattaa ja opettaa KUNNIOITTAMAAN isovanhempiaan. Eihän se ole sama asia kuin vilpitön rakastaminen, mutta sivistykseen kuuluu tietynlaisen fasadin ylläpito, kohtelias käytös ja hyvät tavat, vaikkei kohde niitä ansaitsisikaan...

Äitini hoitaa lapsiamme noin kerran vuodessa pyydettäessä, sanoen samalla että ei tietenkään tarvitse jos tuntuu ettei jaksaisi. En tosiaan enää kolmekymppisenä huutele äitiä apuun olettaen, että hyvinvointini on edelleen hänen vastuullaan. Ymmärrän TÄYSIN, että hän elää nyt omaa elämäänsä, lapset on muuttaneet kotoa, on aikaa itselle ja harrastuksiin joita on paljon. Lisäksi hän väsyy lasten hoitamisesta, lapset on aikamoisia pompottelijoita. Hän on lapsensa hoitanut, eikä hänellä ole kyllä mitään velvoitteita hoitaa minun lapsiani. Minähän ne olen synnyttänyt. Jos en lapsiani jaksa itse hoitaa niin palkkaan sitten vaikka hetkellistä apua. Se ei kuitenkaan ole äitini asia. En tiedä itsekään jaksanko enää pieniä lapsia kun lapseni perustavat perheen. En haluaisi ainakaan tuntea huonoa omaatuntoa siitä jos en jaksaisi. Olisi kauheaa jos oma lapsi syylistäisi minua siitä etten jaksa hoitaa HÄNEN lapsiaan.



Onkohan tässä kuitenkin enemmän kyse perheen rakkaudesta toisiaan kohtaan? Itse olen nähnyt äitini kerran joulun jälkeen vaikka ei välimatka mikään hurja ole. Soitellaan ehkä max 2krt/kk ja lisäksi vielä pari tekstaria tai sähköviestiä. Mutta äiti rakastaa minua ja rakastaa lapsianikin. En minä tarvitse äitiä kylkeen kihnaamaan tietääkseni että olen hänelle tärkeä, en tarvitse myöskään tarvitse häntä lastenhoitajakseni tietääkseni että lapsenikin ovat hänelle tärkeitä. Äiti on huolissaan minusta niin kuin äidit välillä on ja äitini toivoo minulle kaikkea hyvää. Olen onnellinen äidistäni. Parempaa ei ole.



Tietysti hoidan äitiäni kun hänestä tulee vanha ja höpsö, mutta siihen menee vielä vuosikymmeniä. Isän vanhuudesta ei valitettavasti tarvinnut huolehtia, hänet olen jo saattanut hautaan.

Elikä saman kylmän suhtautumisen, kun on itse vanha ja tarvitsee apua!

Joku nuori tulee siihen sängyn laidalle ja haistattelee, että nyt saat sen mitä tilasit! Ja samalla sanoo, ettet itsekään silloin aikoinaan auttanut omia vanhempiasi, miksi mä nyt auttaisin sua?

Ihan yhtä paljon ihmettelene ajattelutapaa jolla oletetaan että omat ja appivanhemmat ovat oman jäkikasvun hoitajia. Tottakai on kiva jos ollaan tekemisisssä ja vaikka silloin tällöin kotimiehenä. Silti näkee todella paljon sellaista että vanhuksia, jo melko iäkkäitäkin pidetään päivittäin lapsen vahteina. Totuus vain on että vanhana ei todellakaan jaksa enään samoin kuin nuorempana! Pelkkä rakkaus ei riitä jos paimennettavana on alle kouluikäisiä vilperttejä, yleensä lapset vaativat isovanhemmiltaan jatkuvaa huomiota ja leikittämistä.



Kyllä mielestäni riittää että vanhempamme ovat kasvattaneet meidät ja taanneet oman koulutuksemme, katson olevani jo siitä " velkaa" heille inhimillisen vanhuuden takaamisen.



Kai ihmisellä täytyy joskun olla aikaa ihan vain itselleen ja puolisolle, eiköhän itsekukin ole ehtinyt eläkeikään tultuaan tehdä tarpeeksi ansaitakseen aikaa van olla.



Miksi te ette järjestä vanhemmillenne leppoista aikaa lastenne kanssa, ilman velvolisuuksia ja älytöntä vastuuta? Eivätkö lapsennekin ole ansainneet sen? En yhtään ihmettele etteivät vanhempanne ole kanssanne tekemisissä jos kaikkeen kanssakäymiseen liittyy odotuksia ja lastenhoitoa? Kyllä kai kaikki myöntävät, että pienten lasten hoito käy työstä meille nuoremmillekin?

ettei ole itse aiheuttanut tilannetta!

Nimittäin sitä saa mitä tilaa!

Kunnioituksesta varmaan kutsuvat nämä häihin ja ristiäisiin jne. mutta tuskin piipahtavat usein kylässä tai soittelevat paljon. Se on vaan se surullinen tosiasia, että välittäminen tuottaa välittämistä. Jos lapsenlapset eivät koe olevansa tärkeitä isovanhemmilleen, niin suhteesta tulee kyllä pelkkä muodollisuus -jonka hyvin kasvatetut lapset toki hoitavat.



t. 31