Psykologia 2019
Hei tein tällasen jo nyt tosi ajoissa, jotta tää ehtisi tavoittaa mahdollisimman monen ennen ensi kevättä. :D Ja voihan tässä jo fiilistellä seuraavia pääsykokeita etukäteen vaikka niiden sisällöstä ei vielä olekaan paljoa tietoa.
Tän vuoden keskustelu oli musta ihanaa seurattavaa, ja vaikka ite onnekseni pääsin jo tänä vuonna sisään niin olis mulla mielenkiintoa mahdollisesti auttaa muita ens vuonna (hki/tku/tre) hakevia. (Varsinkin jos koe pysyy vielä tän vuoden samanlaisena kuin mitä se oli nyt tänä keväänä:)!)
Kommentit (5687)
Tänään ei enää tarvitse kenenkään lukea. Nyt vain rauhoittukaa. Itse ainakin teen mielikuvaharjoituksia koetilanteesta. Mitä teen, kun koe alkaa ja saa avata koelappuset. Aion selata kaikki sivut läpi silmäillen sekä laitan ruksit niihin tehtäviin, mitkä näyttävät siltä, että osaan ja teen ne ekana. Artikkelien monivalinnat varmasti teen ykkösenä. Sitten tarkistan, onko kokeen lopussa kaavakokoelmaa ja taulukkoja.
Toivottavasti osaan vain pysyä rauhallisena, sillä viime keväänä tuijotin kelloa vähän väliä ja laskin, montako minuuttia enää aikaa. Varsinkin, jos en heti tajua jotain tehtävää, yritän olla menemättä paniikkiin.
Huuhhu miten paljon jännittää, nyt se sit iski :D ei auta asiaa että nukuin ihan kamalan huonosti viime yön, toivottavasti ens yönä sais unta, tai jos ei niin sit ei auta muu kuin kemiallinen apu... Tuntuu kyllä että osaan mut oon kyllä pahimmanlaatuinen jännittäjä aina, ihan sama miten hyvin valmistautunut! No eiköhän se laannu viimeistään siinä vaiheessa kun avaa kokeen... :'D
Vierailija kirjoitti:
Tänään ei enää tarvitse kenenkään lukea. Nyt vain rauhoittukaa. Itse ainakin teen mielikuvaharjoituksia koetilanteesta. Mitä teen, kun koe alkaa ja saa avata koelappuset. Aion selata kaikki sivut läpi silmäillen sekä laitan ruksit niihin tehtäviin, mitkä näyttävät siltä, että osaan ja teen ne ekana. Artikkelien monivalinnat varmasti teen ykkösenä. Sitten tarkistan, onko kokeen lopussa kaavakokoelmaa ja taulukkoja.
Toivottavasti osaan vain pysyä rauhallisena, sillä viime keväänä tuijotin kelloa vähän väliä ja laskin, montako minuuttia enää aikaa. Varsinkin, jos en heti tajua jotain tehtävää, yritän olla menemättä paniikkiin.
Hyviä neuvoja :) Koitko että sulla tuli viime vuonna kiire? Muutenkin niiltä, jotka ovat hakeneet tosissaan edellisvuosina olisi kiva kuulla että miltä toi aikaraja tuntui. Pitääkö koittaa tehdä hirveellä vauhdilla tehtäviä vai onko oikeasti ihan ok ihan vaan kaikessa rauhassa hitaasti jäädä pohtimaan niitä. Tällä kertaa nyt tietty sitten sekin yllätysfaktori että koeaika vaan 4 tuntia..
Muistakaa mieltää se kokeessa jaettava aineisto johonkin väliin! Sillä ei kannata aloittaa, ettei vahingossa käytä siihen liikaa aikaa, mutta ei sitä ihan vikaksikaan kannata jättää, että sitä aikaa olisi.
Tehtäviä voi myös vuorotella. Yksi lasku, muutama artikkelitehtävä, laskuja jne.
Yhdellä ASMR-videolla sairaanhoitajaopiskelija sanoi, että heille on koulussa opetettu, että 98 % stressistä on turhaa.
Muistakaamme tämä! Asioihin ei tässä vaiheessa enää voi juurikaan vaikuttaa ja kokeessa vielä vähemmän. Siellä tulee ne kysymykset mitkä tulee ja niihin vastaa niin hyvin kuin pystyy. Stressaaminen ei vaikuta asiaan.
Rentouttavaa päivää kaikille!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tänään ei enää tarvitse kenenkään lukea. Nyt vain rauhoittukaa. Itse ainakin teen mielikuvaharjoituksia koetilanteesta. Mitä teen, kun koe alkaa ja saa avata koelappuset. Aion selata kaikki sivut läpi silmäillen sekä laitan ruksit niihin tehtäviin, mitkä näyttävät siltä, että osaan ja teen ne ekana. Artikkelien monivalinnat varmasti teen ykkösenä. Sitten tarkistan, onko kokeen lopussa kaavakokoelmaa ja taulukkoja.
Toivottavasti osaan vain pysyä rauhallisena, sillä viime keväänä tuijotin kelloa vähän väliä ja laskin, montako minuuttia enää aikaa. Varsinkin, jos en heti tajua jotain tehtävää, yritän olla menemättä paniikkiin.
Hyviä neuvoja :) Koitko että sulla tuli viime vuonna kiire? Muutenkin niiltä, jotka ovat hakeneet tosissaan edellisvuosina olisi kiva kuulla että miltä toi aikaraja tuntui. Pitääkö koittaa tehdä hirveellä vauhdilla tehtäviä vai onko oikeasti ihan ok ihan vaan kaikessa rauhassa hitaasti jäädä pohtimaan niitä. Tällä kertaa nyt tietty sitten sekin yllätysfaktori että koeaika vaan 4 tuntia..
Riippuu kokeesta. Viime vuonna ei ollut aikaa jäädä hitaasti pohtimaan asioita, vaan piti olla nopea laskija ja nopea pää.
Jos kokeessa on aikaa jäädä hitaasti pohtimaan, koe on liian lyhyt ja liian vähän erotteleva.
Mitään tehtävää ei tule jäädä pohtimaan, jos on vielä tekemättä helpompia tehtäviä. Lukee tehtävän, miettii max pari minuuttia ja jos ei avaudu, jatkaa eteenpäin. Seuraavalla kierroksella se tehtävä onkin voinut jo avautua.
Tää ei ole vielä ajankohtaista, mutta stressaako kukaan muu soluun muuttamisesta D:? Jonot ovat yksiöihin todella pitkät ja liki mahdotonta saada heti syksyksi yksiötä ellei sitteny yksityiseltä ota. Mua ainakin hirvittää ajatus, että muuttaisin kämppään 2-4 muun tuntemattoman kanssa. Ei voisi herätä aamulla rauhassa yksin, vaan ympärillä olisi heti aamupallalla ihmisiä. Ja etenkin se, jos tulee jotain riitaa jonkun kanssa niin kuinka akward se on sitten asua siellä, kun ei oikein voi paeta tilanteesta.
En ole vielä pääsykoetta tehnytkään ja stressaan jo muutosta :D. Pitäisi tässä nyt ensin sisäänkin päästä
Soluihin saa toivoa kämppistä! Nappaat täältä jonkun, joka pääsee samaan kaupunkiin.
Oon hakees ensi kertaa ja mietin näkeekö koetilassa kaikilta pakoilta kelloon ja jos jostain syystä ei voiko toivoa että kello laitetaan niin että näkee? Näin oli yo ja pelottaa etten näe kelloon ja voi kontrolloida ajankäyttöä kunnolla🙄 ja teen kokeen Helsingissä jos sillä on merkitystä
Vierailija kirjoitti:
Tää ei ole vielä ajankohtaista, mutta stressaako kukaan muu soluun muuttamisesta D:? Jonot ovat yksiöihin todella pitkät ja liki mahdotonta saada heti syksyksi yksiötä ellei sitteny yksityiseltä ota. Mua ainakin hirvittää ajatus, että muuttaisin kämppään 2-4 muun tuntemattoman kanssa. Ei voisi herätä aamulla rauhassa yksin, vaan ympärillä olisi heti aamupallalla ihmisiä. Ja etenkin se, jos tulee jotain riitaa jonkun kanssa niin kuinka akward se on sitten asua siellä, kun ei oikein voi paeta tilanteesta.
En ole vielä pääsykoetta tehnytkään ja stressaan jo muutosta :D. Pitäisi tässä nyt ensin sisäänkin päästä
Riippuen siitä mihin muutat, niin ei yksityiseltä yksiön ottaminen välttämättä ole poissuljettu vaihtoehto, tosin siinäkin pitää olla haukkana että saa sen itselleen kun halukkaita usein paljon. Olettaisin että kaikkialla muualla kuin Helsingissä on yksiöitä joiden vuokran maksaa ihan mainiosti opintolainan ja asumistuen turvin. Helsingissä ei oikein, mutta itse asun Vantaalla ja täällä taas voi olla jo yllättävän halpoja kämppiä ja matka kouluun ihan kohtuullinen. :)
Jos yksiö ei olisi mitenkään vaihtoehto niin ite varmaan ettisin jonkun opiskelijakämppiksen ja muuttaisin sit sen kanssa johonkin yksityiseen kaksioon :D se tulee ihan yhtä halvaksi kuin solu. Jotenkin noi solut on kyllä niin yäh.
Muistakaa tää: aika ei oo kokeessa vihollinen, vaan ystävä: jokainen jäljellä oleva tunti, minuutti ja sekunti on tulosten tekemiseen, ja vie lähemmäs unelmia :)
Ajattelin eilen, että tänään rentoudun ja en lue mitään, mutta yllättävän vaikeaa on ollut. Kaikilla kavereillani on menoa ja itse tällä istun kotona yksin ja mietin jo huomista. Jännittää ihan hirveesti. En kuitenkaan jaksa enää artikkeleita lukea tai tilastoa laskea. Enough is enough.
Olisipa se koe ollut tänään! Olisi jo ihan just ohi. Toivon, että tulokset tulee tän kuun lopussa tai kesäkuun alussa. En millään jaksaisi odottaa kesäkuun loppuun asti. Liki 7 viikkoa on ihan liikaa odottamasti.
Itselleni tämä päivä koostuu muistiinpanojen silmäilemisestä, korrelaatioita ja regressiokertoimia laskeskelin myös vähän. Ja nyt täytyy myöntää että ostin juuri nelilaskimen kirjakaupasta, en ole vielä sellaisella laskenut niin loppupäivä menee sen käytön opetteluun. Olisihan asian voinut hoitaa aikaisemminkin, mutta koin käsitteiden ja kaavojen osaamisen tärkeämmäksi, ja kunhan tajuaa sen muistitoiminnon niin kaikki hyvin :) ja kyllä, tiedän että sillä laskemiseen menee paljon enemmän aikaa ja tarkkana pitää olla - mutta ollaan kaikki samassa jamassa.
Huomenna tähän aikaan koe on jo ohi!
Miten viime vuoden tehtävän 1.1.2e oikee vastaus on saatu? Aina vaan tulee laskusta 0.223 eikä 0.225...
Mäkin aattelin vielä lukea omat muistiinpanot, ehkä käydä flashcardseja läpi ja nopeesti mennä vielä tilastomuistiinpanot/kaavat läpi, mut lupasin että viimeistään kuudelta alotan täyden rentoutumisen :D
hei mullakaan ei oo nelilaskinta! mut uskon ettei sen suhteen tuu kokeessa ongelmia ku ei aiempinakaan vuosina oo tullut.
Typerä kysymys!
Saako kokeeseen viedä värillisiä alleviivauskyniä ja saako koepapereihin tehdä merkintöjä :D viime vuonna paniikis en uskaltanu tehä minkäänlaisia merkintöjä koepaperiin
Vierailija kirjoitti:
Typerä kysymys!
Saako kokeeseen viedä värillisiä alleviivauskyniä ja saako koepapereihin tehdä merkintöjä :D viime vuonna paniikis en uskaltanu tehä minkäänlaisia merkintöjä koepaperiin
Muistaakseni yliviivaustusseja ei saa ottaa. Mun mielestä koepaperiin saa tehdä merkitöjä, itse ainakin tein viime vuonna. Ja toiseksi, nehän tarkistaa vain optiset vastauslomakkeet kaikilta, ei ne lähde katsomaan tuhansia koepapereita, että onko joillakin sivuilla merkintöjä. Miksipä ei saisi olla
Kateellinen olen kaikille jolla kofeiini toimii noin :D mulla se ei piristä tai auta keskittymään, ihan sama miten paljon vetää.. :(