Psykologia 2019
Hei tein tällasen jo nyt tosi ajoissa, jotta tää ehtisi tavoittaa mahdollisimman monen ennen ensi kevättä. :D Ja voihan tässä jo fiilistellä seuraavia pääsykokeita etukäteen vaikka niiden sisällöstä ei vielä olekaan paljoa tietoa.
Tän vuoden keskustelu oli musta ihanaa seurattavaa, ja vaikka ite onnekseni pääsin jo tänä vuonna sisään niin olis mulla mielenkiintoa mahdollisesti auttaa muita ens vuonna (hki/tku/tre) hakevia. (Varsinkin jos koe pysyy vielä tän vuoden samanlaisena kuin mitä se oli nyt tänä keväänä:)!)
Kommentit (5687)
hui, ite en olis uskaltanu jättää nelilaskimen opettelua tähän, sillä on kuitenkin niin eri asia laskea. Itse olen laskenut tammikuusta asti nelilaskimella. Ja niinpä, olis ihanaa jos tulokset tulisi jo kuukauden sisällä! Psykan koe on kuitenkin aikaisempanakin vuosina jouduttu tarkastamaan muutamien viikkojen aikana soveltuvuuskokeiden takia, niin ehkäpä ne nytkin, ja tulokset voisi tulla aiemmin. Yliopistoilla on käytössään tietty määrä optisia lukijoita, joten voisi kuvitella että psykan kokeet tarkistettaisiin alta pois ennen esim. kauppiksen ja lääkiksen kokeita, joissa myös tarvitaan optista lukijaa.
Tai sitten ne tulee vasta ihan viimesenä päivänä kesäkuun lopussa :D..
Kertailen vielä artikkelit ja muistiinpanot, mutta ei tästä kovin paljon hyötyä ole, lähinnä rauhoittaa mieltä. Koen että matikka ja artikkelit on sen verran hyvin hallussa, ettei niissä pitäisi tulla ylläreitä. Toivottavasti logiikka/kokeessa mahdollisesti jaettava aineisto ei ole mikään älytön. Toivottavasti tehtäviä on myös suhteutettu koeaikaan, olisi mukava ylläri jos artikkelin painotus olisi kasvanut esim. 50% ja matikka 40% logiikka 10%.. huomenna sen näkee
Ei löydy motivaatiota tälle päivälle. Meinasin innokkaasti käydä vielä läpi, mutta jotenkin ärsyttää vaan käydä jotain pikkukohtia läpi, jotka ovat pisara meressä ja koe on huomenna. Ärsyttää jo valmiiksi ne kierot väittämät, joissa kysytään jotain nippeliä. En osaa siis jokaista yksityiskohtaa ulkoa. Esseellä kyllä paikka olisi jo mun. No jospa siellä olisikin essee? Tällä lisääntyneellä hakijamäärällä? Toiveajattelua.
XD miten sitä nelilaskimen muistitoimintoa käytetään pliis selittäkää joku:D
Eikös ollut niin, että jaettavassa laskimessa on kuitenkin neliöjuuri?
Mua pelottaa, että panikoin sen laskimen kanssa liikaa ja vahingossa kesken jonkun pitkän regressiolaskun painan jotain väärää merkkiä ja sitten pitää uudestaan alkaa laskemaan ja siihen kuuluu paljon arvokkaita minuutteja. Tai sitten tyyliin, kun HTT-koe on yleensä joku 20-30 sivua pitkä kaikki materiaaleineen niin pelkään, että mulla unohtuu joku sivu tekemättä kokonaan ja sitten palautan sen.
En malta odottaa, kun päästään huomenna keskustelemaan kokeesta. Tulee varmaan aika vilkasta keskustelua.
Ei saa ottaa mitään muita kyniä kuin lyijykyniä.
Kysymyspapereihin saa tehdä merkintöjä, niitähän ei voi kierrättää kuitenkaan. Jos ei saa, se lukee paperissa ja valvojat kertovat tämän säännön ennen kokeen alkua. Kysymyspaperiinkin pitää kirjoittaa oma nimi ja henkilötunnus ja se on tehtävä ennen koeajan päättymistä, sen jälkeen tehdyt merkinnät katsotaan vilpiksi ja johtaa suorituksen hylkäämiseen.
Kaikissa koesaleissa on kellot ja kun minä olin tänä vuonna pääsykokeessa pienessä salissa Helsingissä, oli taulun edessä irrallinen kello, että varmasti näkyy kaikille.
Kokeen päätyttyä voi mennä runsaasti aikaa ennen kuin pääsee palauttamaan paperit. Älä panikoi.
Saako saliin ottaa mukaan jonnekin eteen tms laukun jonne jättää ei omalle paikalle tulevat kamat vai jätetäänkö ne johkin naulakkoon? En aio ottaa arvotavaraa mukaan, mutta jotain ei paikalle vietävää saattaa vähän olla mukana.
Treen yliopiston yleisissä valintakoeohjeissa lukee muuten, että pitäisi ottaa kuulakärkikynäkin mukaan: "Ota mukaasi valokuvalla varustettu henkilötodistus (henkilökortti, passi tai ajokortti) sekä tavalliset kirjoitusvälineet ja kuulakärkikynä vastauslomakkeen allekirjoitusta varten."
Tavarat jätetään salin seinustalle samalla tavalla kuin normaaleissa tenteissäkin.
Varmistakaa, että puhelin ei ole värinällä!!! Se murina on aivan sietämätöntä ja tulee johtamaan siihen, että laukku tai takki, jossa puhelin on, poistetaan salista.
Valvoin koko viime yön lukien ja laskien. JOo ei ollu hyvä juttu. Aamulla koko tää kuukauden urakka alkoi ottaa jo veronsa viimein. Juoksin r.ömpsä paljaana pitkin asuntoa, tanssin yhden jalan varassa ja toista nostelin samalla pyöriessä ja viskoin artikkeleita ympäriinsä. Nukuin pienet päikkärit kuitenkin. Että ärsyttää toi terveysartikkeli. Ei siksi, että asia olisi vaikea vaan siksi, että liikaa muistettavaa. POltan koko paperikasan vielä kunhan pääsen mökille. Jos tulee sitä ärsyttävää pikkutarkkaa muistamista niin koko koe on mun osalta menetettyä. Matikka ei ole ongelma. Herttuatar Meghan synnyttää!
Jotenkin hämmentävää lukea perus-av-menoa tässä ketjussa. :D
Monelta salista saa aikaisintaan poistua?
XDDD kuvaa loistavasti mun fiiliksiä ylempi avautuminen. Vielä viis artikkelia luettavana, hohhoijaa. En jaksais, mutta en halua jättää myöskään puolia lukematta 😅 onneksi neuro, terveysinterventio, naisväkivalta ja uupumus aka pahimmat pois alta. Olin tähän mennessä itsevarma matikan suhteen, mutta nyt alko pelottaa: mitä jos sieltä tulis joku hypersuper vaikee tehtävä, jota ei vaan osais. Kai se sitten olis muillekkin vaikea, ja toisaalta pitää olla murehtimatta etukäteen. Tilastomateriaalissa oli niin paljon virheitö, että toivottavasti sentään koe on virheetön,
Toivon NIIN paljon ettei kokeessa jaeta kaavoja, koska ne on ennenkin pitänyt muistaa, niin miksei nytkin. Kokeen pitää erotella, niin ainakin sit heti karsiutuis ne, jotka ei oo opetellut kaavoja. Raaka peli, mutta toivottavasti kaavojen opettelusta on hyötyä.. Ja toivottavasti kysytään regressiota, suutun jos neljän viikon opettelu mennyt hukkaan :F
Viisi artikkelia ...lukematta?
Tarkoitit kai kertaamatta?
Vierailija kirjoitti:
Toivon NIIN paljon ettei kokeessa jaeta kaavoja, koska ne on ennenkin pitänyt muistaa, niin miksei nytkin. Kokeen pitää erotella, niin ainakin sit heti karsiutuis ne, jotka ei oo opetellut kaavoja. Raaka peli, mutta toivottavasti kaavojen opettelusta on hyötyä.. Ja toivottavasti kysytään regressiota, suutun jos neljän viikon opettelu mennyt hukkaan :F
Luulen että kokeessa jaetaan samanlainen kaavakokoelma ja sitten vaan ilmoitetaan että osa kaavoista on virheellisiä
Vierailija kirjoitti:
Valvoin koko viime yön lukien ja laskien. JOo ei ollu hyvä juttu. Aamulla koko tää kuukauden urakka alkoi ottaa jo veronsa viimein. Juoksin r.ömpsä paljaana pitkin asuntoa, tanssin yhden jalan varassa ja toista nostelin samalla pyöriessä ja viskoin artikkeleita ympäriinsä. Nukuin pienet päikkärit kuitenkin. Että ärsyttää toi terveysartikkeli. Ei siksi, että asia olisi vaikea vaan siksi, että liikaa muistettavaa. POltan koko paperikasan vielä kunhan pääsen mökille. Jos tulee sitä ärsyttävää pikkutarkkaa muistamista niin koko koe on mun osalta menetettyä. Matikka ei ole ongelma. Herttuatar Meghan synnyttää!
Päivän naurut :''DDDDD kiitos ihanasta piristyksestä!
Joo, siis kolmas kertaus menossa :D
Vierailija kirjoitti:
Toivon NIIN paljon ettei kokeessa jaeta kaavoja, koska ne on ennenkin pitänyt muistaa, niin miksei nytkin. Kokeen pitää erotella, niin ainakin sit heti karsiutuis ne, jotka ei oo opetellut kaavoja. Raaka peli, mutta toivottavasti kaavojen opettelusta on hyötyä.. Ja toivottavasti kysytään regressiota, suutun jos neljän viikon opettelu mennyt hukkaan :F
Ehkä ne sentään tajuaa ettei kaavojen ulkoa osaaminen ole järkevä tapa erotella (eli valita parhaita)..
Samaan aikaan pieni paniikki/ahdistus päällä ja kuitenki aika levollinen olo , kävi miten kävi oon ainaki tehny hitosti töitä!
Tänään en kyllä lue yhtään. Eilen luin "jopa" seitsemään illalla ja asiat pyöri päässä eikä uni tullut millään. Uni oli myös tosi katkonaista. Jos sitä tänään sais nollattua päätä ja sais hyvät unet alle..