Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Paljonko te muut saatte apua taaperoiden isovanhemmilta? Kysyy väsynyt äiti...
10.07.2018 |
Meillä on vilkas taapero, jonka molemmat isovanhemmat ”ovat jo omansa hoitaneet”. Kaipaisin apua tähän taapetoarkeen, etenkin isovanhemmilta, joille lapsi on tärkeä, mutta kun tapaamme, he haluavat vain seurustella, eivät auttaa.
Asumme maalla, ja miehen työpäivät ovat matkan takia pitkiä. Tyypillistä arkeamme on, että olen yksin lapsen kanssa suurimman osan ajastamme kotona. Yrittäjävanhempani ovat suurimmaksi osin eläkkeellä ja asuvat melko lähellä. Silti voi usein mennä parikin viikkoa ettemme näe. Tyypillinen tervehdyskäynti on se, että minä teen ruokaa kaikille, isovanhemmat ja isä viihtyvät lapsen kanssa.
Kuuntelen kateudesta vihreänä miten monet saavat arkista apua isovanhemmilta, että pääsevät säännöllisesti harrastamaan, viettämään parisuhdeaikaa, tai jopa viihteelle!!! Kunpa itsekin pääsisi edes joskus johonkin kaksin, tai voisi jättää lapsen hetkeksi isovanhempiensa hoitoon, niin että voisi käydä vaikka jumpassa.
Itse olimme tosi paljon hoidossa mummolassa lapsena, kun vanhemmat tekivät ulkomaanmatkoja ym, ensimmäisen kerran olen jäänyt mummon hoitoon viikoksi yksivuotiaana.
Molemmat isovanhemmat kyllä ovat kiintyneitä lapseen, mutta koskasn eivät ehdota apua. Muutama viikko sitten kysyin äidiltäni, voisiko poika jäädä hoitoon, jos menisimme miehen kanssa joskus ulos syömään, mummon vastaus oli kysymys, miksi meidän pitäisi lähteä ulos syömään.
Ja ihan fiksut, koulutetut, ulkomailla ja riennoissa käyvät isovanhemmat siis kyseessä.
En olisi koskaan uskonut että meilläkin tämä menee näin. :’(
Lapsesta kyllä pidetään, mutta mitään sitoutumista tai vaivaa ei omaan elämään enää haluta. :(
Kommentit (501)
Heh, tulipa mieleen kuinka olin joskus 4-5v vaarillani "hoidossa". Ruuan jälkeen vaari meni päiväunille kuten hänellä oli tapana ja itse menin ihan järvenrannassa sijaitsevaan saunamökkiin salaa leikkimään (onneksi en järveen sentään). No, ovi napsahti lukkoon, enkä päässyt ulos.
Vaari sitten heräili eikä edes muistanut, että olin siellä "hoidossa". Vanhemmat tulivat takaisin myöhään illalla ja löysivät minut sitten itkuisena, nälissään, paniikissa housuun pissanneena yms sieltä mökistä. Vanhempia enemmän huvitti kuin varsinaisesti suututti vaarin toimet. Että näin hienoa oli tämä kasarin lastenhoito.
Eikä vaari edes ollut mikään vanhuudenhöperö vaan ihan skarppi noin 60v tuolloin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Heh, tulipa mieleen kuinka olin joskus 4-5v vaarillani "hoidossa". Ruuan jälkeen vaari meni päiväunille kuten hänellä oli tapana ja itse menin ihan järvenrannassa sijaitsevaan saunamökkiin salaa leikkimään (onneksi en järveen sentään). No, ovi napsahti lukkoon, enkä päässyt ulos.
Vaari sitten heräili eikä edes muistanut, että olin siellä "hoidossa". Vanhemmat tulivat takaisin myöhään illalla ja löysivät minut sitten itkuisena, nälissään, paniikissa housuun pissanneena yms sieltä mökistä. Vanhempia enemmän huvitti kuin varsinaisesti suututti vaarin toimet. Että näin hienoa oli tämä kasarin lastenhoito.
Eikä vaari edes ollut mikään vanhuudenhöperö vaan ihan skarppi noin 60v tuolloin.
Joo, olen vm -76 ja normisettiä oli jättää lapsi yksin eikä sitä kauhisteltu. Äiti jätti mut jo vauvana/taaperona kauppareissun ajaksi leikkikehään. Eipä siinä, ksuppateissu vaan kesti 2h kun bussilla kulki matkan kaupalle. Muistan lapsena hädissäni aina tarkistaneen onko ketään kotona, usein ei ollut.
Pahimpia oli viikonloppuuöt. Vanhemmat joskus saivat mut mummolaan mutta niinä viikkoina kun ei saaneet, niin rikun baariinja tansseihin ja lapsikotona yksin. Nukuttivat mut puoli ysi ja karkasivat baariintansimaan. Tulivat kahden maissa yöllä. Tosi monta kertaa heräsin yöllä ja muistan että 3-4v ikäisenä muös pissasin paniikiss housuun kun yöllä heräsin ja olin yksin. Sain sitten piiskaa kun olin pissannut housuun :(
No pikkusisarus synty kun olin 5. Siitä eteenpäin sitten meno jatkui eli vanhemmat karkasi taas illalla tsnsseihin, yöllä sitten lohdutin itkevää pikkusiskoa itseni lisäksi.
Kaikki piiskaamiset remmillä, risulla, mittanauhalla, harjan varrella ja sähköjohdolla onkin jo toinen juttu eikä ketjun aihe. Mutta tuota se oli silloin.
Nyt nää vanhempani eivät viitsi tavata lapsiani eikä ikinä ole hetkeäkään hoitaneet. Mulle tämä ei ollut yllätys - omien lasten hoiaminenkaan ei kiinnostanut - joten elämme ilman näitä isovanhempia. Kahta nuorinta lastani eivät ole ikinä nähneet, eivät ole tulleet ristiäisiin eikä kertaakaan kolmeen vuoteen soittaneet tai ilmaista kiinnostusta nähdä lspsiani. Nää on vielä ainoat lapsenlapset, siltikään ri nappaa. Kato kun ”pitää elää tätä elämää itseä varten”, niinkuin itsekäs äitini kuolemattoman aforismin tavoin lohkaisi. :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En saa,enkä oikeastaan tarvitsekaan isovanhempien apua. Mulla on taapero+vauva ja mies on myös paljon poissa. En mieti lainkaan sitä, että isovanhempien pitäisi jotenkin auttaa. Jos eivät itse mitään ehdota, niin ei mua kiinnosta alkaa kerjäämääkään. Mun lapsiahan ne ovat. En tehnyt niitä sillä ajatuksella, että äitini hoitaa niitä tai joku miehen vanhempi. Voihan sitä jotain tuttua pyytää tarvittaessa, mutta sen ei tarvitse tapahtua hyväntekeväisyytenä, vaan voin maksaa palkan. Kivahan se on, kun on aidosti osallistuva ja sellainen isovanhempi, joka haluaa hoitaa, mutta en murehdi, vaikka näin ei ole omalla kohdallani. Hoidan omani ja se siitä. Ei tartte muiden uhrautua, etenkään ilmaiseksi. Ota säkin vaan asenteeksi, että sun vaan kuuluu hoitaa oma lapsesi ja tarvittaessa palkkaat apua. Turha märehtiä muuta. Ei kannata tehdä lapsia, jos on suuria odotuksia siitä, että muut vuolaasti auttaisivat. Voi tulla karvaita pettymyksiä.
No eipä itsekkäiden isovanhempien tarvi miettiä ottaako lapsensa asumaan heitä luokseen..jos ei ole halua olla lastensa elämässä kun itse on vielä serve, niin hoitokoti sopii mainiosti kun kroppa pettää. Käydään sitten katsomassa mummua saman lailla..kerran kolmessa kuukaudessa. Ilman mitään apua tietenkin.
Loogisuutesi ontuu nyt pahan kerran. "itsekäs" isovanhempi on hoitanut OMAT lapsensa, eli sinut sisaruksinesi, ja appivanhempasi ovat hoitaneet MIEHESI ja hänen sisaruksensa. TEIDÄT on siis hoidettu, joten teidän velvollisuutenne on myös hoitaa omia vanhempianne sitten, kun he sitä apua tarvitsevat. Sinun pyllysi on pyyhitty ja nenäsi eteen ruokaa kannettu, sinusta on huolta pidetty ja sinua koulutettu, vaatteet ostettu ja muut tarpeelliset, sinua on hoidettu kun olet ollut sairaana, annettu koti, leipää ja lämmintä jne. Tämänkö sinä mitätöisit kokonaan?
Kummallisia nämä nykynuoret. Kuinka pitkälle niitten vanhempien pitää venyä? On vielä hoidettava lapsenlapsetkin, että voi odottaa kunnollista kohtelua sitten vanhana. Muuten pyyhkäistään koko oma lapsuusaika olemattomiin ja nähdään vain se, että se äiti ei enää vanhana jaksanut hoitaa seuraavaa sukupolvea, joten painukoon hiiteen sitten.
Muistakaa tämä, kun olette itse isovanhempia sitten aikanaan. Edestänne löydätte.
Ei minun äitini minua hoitanut, eikä miehen äiti häntä. Isot siskot hoitivat. Nelivuotiaista hoidimme itse itsemme. Minä muutin reilusti alaikäisenä pois kotoa. Ja meillä miuten oli kotiapulainen vaikka äiti oli kotirouva.
No sinä ja miehesi edustatte varsin poikkeavaa ryhmää, eikä teidän lapsuuttanne voi todellakaan yleistää millään lailla. Heitteillähän sinä olet ollut, jos olet itsesi joutunut neljävuotiaasta asti hoitamaan.
On muuten kumma juttu, että aina kun näillä palstoilla tulee näistä asioista keskustelua, niin aina kaikkien vanhemmat ovat laiminlyöneet lapsiaan, äidit ovat olleet välinpitämättömiä ja hyljänneet lapsensa ja sen takia ei sitten näistä vanhemmista tarvitse myöhemmin huoltakaan pitää eikä välittää. Miksi sitten oletetaan tai toivotaan heidän kuitenkin hoitavan lapsenlapsiaan, jos kerran heistä ei ole ollut edes omien lastensa hoitajiksi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi yhden taaperon kanssa on niin väsynyt, että tarvitsee säännöllistä hoitoapua? Ylisuoritatko vanhemmuutta ja elämää? Onko koko ajan miljoona rautaa tulessa ja ahdistaa pysähtyä vain olemaan sen lapsen kanssa hetkessä?
Ja riittäisikö hoidoksi se, että taapero ruokitaan, pestään ja annetaan kasa leluja eteen? Vai pitääkö hänelle keksiä koko valveillaoloajaksi viihdykettä, kokata luomuvegaanipöperöä ja onko joka toimintaan tuhat eri huomioitavaa juttua?
En sano tätä siksi etteikö äiti saisi väsyä ja toivoa apua ja myös aikuista seuraa. Vaan jotta voi miettiä voiko sille väsymykselle ja myös potentiaalisen hoitajan hoitohalukkuudelle tehdä jitain.
Hoidin aikoinaan siskoni lapsia todella paljon. Molemmilla oli sekä allergioita että astma. Nyt toisella heistä on pieniä lapsia ja alussa lasten vanhemmat olisivat antaneet pitkän listan, miten heidän lapsiaan pitää hoitaa. Torppasin homman välittömästi ja sanoin, että jos kerran hoidin aikoinaan lasten isää niin huonosti, että nyt tarvitaan täysin terveiden nassikoiden hoitoon ohjelista, niin taidan olla epäpätevä koko tehtävään. Lista hävisi taivaan tuuliin välittömästi ja minä olen hoitanut nassikoita varsin usein.
Nykyään ne listat tulee kyllä ihan neuvoloista ja sosiaaliviranomaisilta jne. Ei ne ole vanhempien keksimiä.
Ja kai sonäkin sentään tajuat että esim allergiat ei ole kaikki samanlaisia ja astmankin hoito on kehittynyt...
Tietenkin tajuan. Olen ammatiltani sairaanhoitaja. Jos mun kykyäni hoitaa terveitä taaperoita epäillään, silloin on syytä etsiä lapsilleen pätevämpi hoitaja.
Ahaa. No todellakin onkin aitten syytä epäillä. Joku homssuinen typerä vanh hoitsu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En saa,enkä oikeastaan tarvitsekaan isovanhempien apua. Mulla on taapero+vauva ja mies on myös paljon poissa. En mieti lainkaan sitä, että isovanhempien pitäisi jotenkin auttaa. Jos eivät itse mitään ehdota, niin ei mua kiinnosta alkaa kerjäämääkään. Mun lapsiahan ne ovat. En tehnyt niitä sillä ajatuksella, että äitini hoitaa niitä tai joku miehen vanhempi. Voihan sitä jotain tuttua pyytää tarvittaessa, mutta sen ei tarvitse tapahtua hyväntekeväisyytenä, vaan voin maksaa palkan. Kivahan se on, kun on aidosti osallistuva ja sellainen isovanhempi, joka haluaa hoitaa, mutta en murehdi, vaikka näin ei ole omalla kohdallani. Hoidan omani ja se siitä. Ei tartte muiden uhrautua, etenkään ilmaiseksi. Ota säkin vaan asenteeksi, että sun vaan kuuluu hoitaa oma lapsesi ja tarvittaessa palkkaat apua. Turha märehtiä muuta. Ei kannata tehdä lapsia, jos on suuria odotuksia siitä, että muut vuolaasti auttaisivat. Voi tulla karvaita pettymyksiä.
No eipä itsekkäiden isovanhempien tarvi miettiä ottaako lapsensa asumaan heitä luokseen..jos ei ole halua olla lastensa elämässä kun itse on vielä serve, niin hoitokoti sopii mainiosti kun kroppa pettää. Käydään sitten katsomassa mummua saman lailla..kerran kolmessa kuukaudessa. Ilman mitään apua tietenkin.
Loogisuutesi ontuu nyt pahan kerran. "itsekäs" isovanhempi on hoitanut OMAT lapsensa, eli sinut sisaruksinesi, ja appivanhempasi ovat hoitaneet MIEHESI ja hänen sisaruksensa. TEIDÄT on siis hoidettu, joten teidän velvollisuutenne on myös hoitaa omia vanhempianne sitten, kun he sitä apua tarvitsevat. Sinun pyllysi on pyyhitty ja nenäsi eteen ruokaa kannettu, sinusta on huolta pidetty ja sinua koulutettu, vaatteet ostettu ja muut tarpeelliset, sinua on hoidettu kun olet ollut sairaana, annettu koti, leipää ja lämmintä jne. Tämänkö sinä mitätöisit kokonaan?
Kummallisia nämä nykynuoret. Kuinka pitkälle niitten vanhempien pitää venyä? On vielä hoidettava lapsenlapsetkin, että voi odottaa kunnollista kohtelua sitten vanhana. Muuten pyyhkäistään koko oma lapsuusaika olemattomiin ja nähdään vain se, että se äiti ei enää vanhana jaksanut hoitaa seuraavaa sukupolvea, joten painukoon hiiteen sitten.
Muistakaa tämä, kun olette itse isovanhempia sitten aikanaan. Edestänne löydätte.
Ei minun äitini minua hoitanut, eikä miehen äiti häntä. Isot siskot hoitivat. Nelivuotiaista hoidimme itse itsemme. Minä muutin reilusti alaikäisenä pois kotoa. Ja meillä miuten oli kotiapulainen vaikka äiti oli kotirouva.
No sinä ja miehesi edustatte varsin poikkeavaa ryhmää, eikä teidän lapsuuttanne voi todellakaan yleistää millään lailla. Heitteillähän sinä olet ollut, jos olet itsesi joutunut neljävuotiaasta asti hoitamaan.
On muuten kumma juttu, että aina kun näillä palstoilla tulee näistä asioista keskustelua, niin aina kaikkien vanhemmat ovat laiminlyöneet lapsiaan, äidit ovat olleet välinpitämättömiä ja hyljänneet lapsensa ja sen takia ei sitten näistä vanhemmista tarvitse myöhemmin huoltakaan pitää eikä välittää. Miksi sitten oletetaan tai toivotaan heidän kuitenkin hoitavan lapsenlapsiaan, jos kerran heistä ei ole ollut edes omien lastensa hoitajiksi?
Me eduatetaan normaalia 60-luvun lapsuutta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Harmi etten itse ehdi osallistua tähän keskusteluun tässä ”helpossa” taaperoarjessani.
Lapsi nukkunut taas päikkäreitä alle puoli tuntia, joten ei siinä paljon tänne nettiin ehdi. Mulla ei myöskään ole tapana selata toisella kädellä nettiä kun olen hänen kanssaan.
Ihan kiva päivä oli, oltiin hieman reissussakin. Nyt hän nukkuu suloisesti ja ajoissa! :)
Silmäilen nyt viestejä taas, taitaa olla yli 10 sivua viimeisestä viestistäni.
Täällä aika moni maalaa raihnaista kuvaa vanhemmistani, mikä ei ole ollenkaan totta.
He ovat 63 ja 64 -vuotiaita, terveitä ja meneviä, käytännössä suurimmalta osin eläkkeellä,ei ole muita lapsenlapsia, eikä 99% varmuudella edes tulossa kuin tämä ainoa.
Vertailun vuoksi vielä esimerkkinä heidä jaksamisestaan, he tekevät useita kaukomatkoja vuodessa.
Täällä on myös uskomatonta vääristelyä mun avuntoiveista. Edelleen sanon ihan samaa:
Se apu, mikä olisi mun Toive, olisi vaikka parin-kolmen tunnin hoitoapu kaksi kertaa kuussa TAI vähän pidempi aika kerran kuussa. Yökylästä en ole edes haaveillut!!!
Katsotaan kannattaako vastailla enempää.
Ap
Joo, äsken kysyttiin miksi kaltoinkohteleva mummo (joka lapsuudessa kohdellut huonosti ja ollut välinpitämätön) haluttaisiin hoitamaan omia lapsia.
Syy on varmaan se, että - niin naiivia kuin se onkin - yhä aikuisena toivoisi että äiti edes vähän välittäisi tai rakastaisi. Edes lastenlasten kautta tai niiden välityksellä.
Tiedän itsekin että toivo on turhaa ja äitini ei muutu, hän on patologinen nsrsku, itsekäs ja muista piittaamaton. Mutta mun sisällä on edelleen se äidille kelpaamaton, pelokas ja miellyttämishaluinen nelivuotias lapsi. Joka toivoo että jospa se äiti ehkä nyt vähän välittäisi?
Hoopoa, tiedän, muttasivot vaan ei toimi niin että sanoo niille ”lopeta turhat toiveet”.
Mullakin siis olisi vaikka 20ke samantien rahaa hoitajan palkkaamiseen. Mutta ei se palkattu hoitaja ole sama kuin rakastava mummo ja siksi edelleen alitajuisesti toivon että ehkä se äiti kohta tajuaa alkaa kiinnostumaan.
Normaalin lapsuuden kokenut ei varmaan tällaista kaltoinkohdellun ajatusmallia ymmärrä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lastenhoidon taso on romahtanut 70 -luvulta päivähoidossa.
Päiväkodissa oli kokeneita tätejä, joilla oli ymmärrystä elämästä ja yleensä ollut omia lapsia myös. Heillä oli maalaisjärkeä, eikä teoreettinen, pieleen mennyt psykologian opiskelu ollut sotkenut heidän ajatusmaailmaansa, he kasvattivat lapsia ikiaikaisella viisaudella, kuten tuhansia vuosia aiemmin.
Minä olin 70-luvulla päiväkodissa. Silloin sinne mentiin viimeistään puolivuotiaana, että äidit pääsivät takaisin töihin. Hoitajat eivät viettäneet aikaa lasten kanssa. Lapset jätettiin suureen leikkisaliin tappelemaan leluista. Hoitajat menivät lasikoppiin istuskelemaan. Päiväkoti oli villi paikka. Vahvemmat kiusasivat nuorempia, repivät lelut käsistä, kiskoivat tukasta, rikkoivat hiekka- ja lumileikit. Muistan, että äitienpäiväksi tehtiin kortti, mutta mitään muuta askartelua ei ollut, saati retkiä mihinkään suuntaan.
Päiväkodissa ei saanut olla kuin tarkalleen vanhemman työajan verran. Ei tullut kuuloonkaan, että äiti olisi käynyt kaupassa ennen lapsen hakemista, saati että olisi vienyt lasta hoitoon vaikka hammaslääkärikäynnin tai jumpan ajaksi tai ihan vain huvikseen.
Tänä päivänä päiväkodissa on koulutettu henkilökunta. Jokaiselle lapselle suunnitellaan hänen kehitystään koskeva kasvatussuunnitelma. Lasten kanssa ollaan läsnä koko ajan. Retkiä tehdään viikoittain johonkin suuntaan, pidetään jumppaa ja muskaria ja askarteluja. Pelkäsin etukäteen laittaa lapseni päiväkotiin, koska omat lapsuudenkokemukseni olivat niin karseat. Nykyinen päiväkoti on kuitenkin aivan toisesta ulottuvuudesta. Lapseni rakastaa mennä sinne, hänestä pidetään huolta, hänellä on siellä kavereita, joka päivä tapahtuu jotain kivaa ja jännittävää.
70-luvulla vielä oli niin vähän päiväkotipaikkoja, että sinne pääsivät vain harvat. Jos molemmat vanhemmat kävivät töissä pk-paikasta saattoi vain haaveilla. Opiskelijat ja yh:t olivat etusijalla. Jotkut työpaikat pitivät omia päiväkoteja.
Minua kiinnostaisi tietää, minkä verran muistat ”hoitajien istumisesta lasikopissa”?
Oma lapseni meni päiväkotiin v -75 ja minusta hoito oli laadukasta. Lastentarhassa oli jo tuolloin lastentarhaopettaja ja lastenhoitajat. Tuolloinhan päväkodeissa oli vielä seimipuoli, kun hoidossa oli myös vauvoja.Suurin osa Suomen päiväkodista on rakennettu 80-luvun jälkeen, koska päivähoitolaki runnottiin nopealla aikataululla noususuhdanteen aikana ja se tuli asteittain voimaan. Päiväkoteja oli silloin vähän ja monelle kunnat maksoivat hoitorahaa, jotta hoitaisivat lapsensa itse, kun päiväkoteja oli todella vähän ja laatu heikkoa.
Ja hyvä niin, jos päiväkotilakia ei olisi saatu voimaan noususuhdanteen aikana, ei sitä olisi tehty myöskään 90-luvun lamassa ja tämän päivän työssäkäyvillä äideillä olisi ihan samat ongelmat, kuin heidän äideillään ja isoäideillään eli huutava pula lasten hoitopaikoista ja hoitajista.
Moni lapsi ennen päivähoito-oikeutta ei saanut edes inhimillistä hoitoa ja laatu oli heikkoa. Myös silloin, kun mummot hoiti. Se näkyy hyvin tapaturmista ja lapsikuolleisuus tilastoissa.
Joka kesä saa lukea uutisista, kuinka lapsi on hukkunut tai muuten kuollut mummin ja papan hoidossa. Ei ne vanhukset niin virkeitä enää ole.
Jahas, ainakin eka viesti, joka oli pakko ilmoittaa asiattomaksi.
Ohiksena vaan, Ihan uskomatonta mitä sekopäitä tänne kirjoittelee, toivotaan lapseni kuolemaa.
No, kun näitä lukee huomaa, että itsellä on kuitenkin asiat suht hyvin...
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Joo, äsken kysyttiin miksi kaltoinkohteleva mummo (joka lapsuudessa kohdellut huonosti ja ollut välinpitämätön) haluttaisiin hoitamaan omia lapsia.
Syy on varmaan se, että - niin naiivia kuin se onkin - yhä aikuisena toivoisi että äiti edes vähän välittäisi tai rakastaisi. Edes lastenlasten kautta tai niiden välityksellä.
Tiedän itsekin että toivo on turhaa ja äitini ei muutu, hän on patologinen nsrsku, itsekäs ja muista piittaamaton. Mutta mun sisällä on edelleen se äidille kelpaamaton, pelokas ja miellyttämishaluinen nelivuotias lapsi. Joka toivoo että jospa se äiti ehkä nyt vähän välittäisi?Hoopoa, tiedän, muttasivot vaan ei toimi niin että sanoo niille ”lopeta turhat toiveet”.
Mullakin siis olisi vaikka 20ke samantien rahaa hoitajan palkkaamiseen. Mutta ei se palkattu hoitaja ole sama kuin rakastava mummo ja siksi edelleen alitajuisesti toivon että ehkä se äiti kohta tajuaa alkaa kiinnostumaan.
Normaalin lapsuuden kokenut ei varmaan tällaista kaltoinkohdellun ajatusmallia ymmärrä.
No minä en ole antanut lapsiani äidilleni. Juurikin siksi että oli jo äitinä huono. Mutta vastasinpa vain että mitä se lapsuus ennen oli. Ja mitä se on nyt.
Mä kyllä ymmärrän ap:n tarpeen, mielestäni olisi luontevaa että nimenomaan isovanhemmat auttaisivat omaa lastaan.
En ymmärrä miksi ja milloin on alkanut tämä
"olemme omamme jo hoitaneet" -mantra.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Harmi etten itse ehdi osallistua tähän keskusteluun tässä ”helpossa” taaperoarjessani.
Lapsi nukkunut taas päikkäreitä alle puoli tuntia, joten ei siinä paljon tänne nettiin ehdi. Mulla ei myöskään ole tapana selata toisella kädellä nettiä kun olen hänen kanssaan.
Ihan kiva päivä oli, oltiin hieman reissussakin. Nyt hän nukkuu suloisesti ja ajoissa! :)
Silmäilen nyt viestejä taas, taitaa olla yli 10 sivua viimeisestä viestistäni.
Täällä aika moni maalaa raihnaista kuvaa vanhemmistani, mikä ei ole ollenkaan totta.
He ovat 63 ja 64 -vuotiaita, terveitä ja meneviä, käytännössä suurimmalta osin eläkkeellä,ei ole muita lapsenlapsia, eikä 99% varmuudella edes tulossa kuin tämä ainoa.
Vertailun vuoksi vielä esimerkkinä heidä jaksamisestaan, he tekevät useita kaukomatkoja vuodessa.
Täällä on myös uskomatonta vääristelyä mun avuntoiveista. Edelleen sanon ihan samaa:
Se apu, mikä olisi mun Toive, olisi vaikka parin-kolmen tunnin hoitoapu kaksi kertaa kuussa TAI vähän pidempi aika kerran kuussa. Yökylästä en ole edes haaveillut!!!
Katsotaan kannattaako vastailla enempää.
Ap
Minunkin vanhempani kulkivat matkoilla paljon, vaikka olivat jo tosi raihnaisia. Olivat jopa 3 kuukautta parhaillaan reissussa. Moni muukin heidän ikätoverinsa oli ja joku joskus aina kuolikin sinne. Siitä huolimatta eivät kyllä olisi pystyneet lapsia hoitamaan siinä vaiheessa enää, vaikka ulkomailla reissasivatkin.
Vierailija kirjoitti:
Mä kyllä ymmärrän ap:n tarpeen, mielestäni olisi luontevaa että nimenomaan isovanhemmat auttaisivat omaa lastaan.
En ymmärrä miksi ja milloin on alkanut tämä
"olemme omamme jo hoitaneet" -mantra.
En ymmärrä, milloin on alkanut tämä mantra, että isovanhempien velvollisuus on hoitaa meidän lapsia
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Harmi etten itse ehdi osallistua tähän keskusteluun tässä ”helpossa” taaperoarjessani.
Lapsi nukkunut taas päikkäreitä alle puoli tuntia, joten ei siinä paljon tänne nettiin ehdi. Mulla ei myöskään ole tapana selata toisella kädellä nettiä kun olen hänen kanssaan.
Ihan kiva päivä oli, oltiin hieman reissussakin. Nyt hän nukkuu suloisesti ja ajoissa! :)
Silmäilen nyt viestejä taas, taitaa olla yli 10 sivua viimeisestä viestistäni.
Täällä aika moni maalaa raihnaista kuvaa vanhemmistani, mikä ei ole ollenkaan totta.
He ovat 63 ja 64 -vuotiaita, terveitä ja meneviä, käytännössä suurimmalta osin eläkkeellä,ei ole muita lapsenlapsia, eikä 99% varmuudella edes tulossa kuin tämä ainoa.
Vertailun vuoksi vielä esimerkkinä heidä jaksamisestaan, he tekevät useita kaukomatkoja vuodessa.
Täällä on myös uskomatonta vääristelyä mun avuntoiveista. Edelleen sanon ihan samaa:
Se apu, mikä olisi mun Toive, olisi vaikka parin-kolmen tunnin hoitoapu kaksi kertaa kuussa TAI vähän pidempi aika kerran kuussa. Yökylästä en ole edes haaveillut!!!
Katsotaan kannattaako vastailla enempää.
Ap
Mä oon aina pyrkinyt siihen, että jos oon tyytymätön vallitsevaan tilanteeseen niin yritän muuttaa sitä niillä tavoilla, jotka on mun omassa kontrollissa. Ja minusta kuulostaa siltä, että teidän elämä olisi hurjasti parempaa, jos asuisitte kaupungissa/miehen työn lähellä. Mä en mistään hinnasta asuisi maalla, varsinkaan pikkulasten kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Jahas, ainakin eka viesti, joka oli pakko ilmoittaa asiattomaksi.
Ohiksena vaan, Ihan uskomatonta mitä sekopäitä tänne kirjoittelee, toivotaan lapseni kuolemaa.
No, kun näitä lukee huomaa, että itsellä on kuitenkin asiat suht hyvin...
Ap
Mistä löysit viestin, missä toivotaan lapsen kuolemaa. Tosiasia on, että joka kesä saa lehdistä lukea uutisia, missä lapsi on hukkunut tms ja selviää, että on ollut hoidossa isovanhemmilla. Erään tuttavani lapsi kuoli myös näin. Isovanhemmat olivat kumpikin luulleet, että toinen vahtii lasta. Eli jos isovanhemmat sanoo, etteivät enää jaksa, niin minä ainakin uskoisin sen ja heidän osaavan arvioida voimavaransa. En uskaltaisi riskiä ottaa ja pakottaa heitä vahtimaan lapsiani, jos kokevat, etteivät siihen enää kykene
Vanhempani ovat kasvattaneet ison lapsikatraan, tehneet vuosia ahkerasti pienipalkkaista työtä yhteiskunnan hyväksi ja huolehtineet omista vanhemmistaan kunnes aika näistä jätti. Lisäksi isäni on selviytynyt vakavasta sairaudesta. Mielelläni annan vanhempieni nyr 60+ iässä nauttia elämästään ilman että edellytän heiltä yhtään mitään. Vietämme suvun kesken yhteistä aikaa paljon. Joskus he hoitavat lapsiani sen verran, että pääsen mieheni kanssa saunaan kahdestaan, se riittää.
Tein itse päätöksen perustaa perhe joten lasteni asiat ovat omalla vastuullani. Olenhan aikuinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä kyllä ymmärrän ap:n tarpeen, mielestäni olisi luontevaa että nimenomaan isovanhemmat auttaisivat omaa lastaan.
En ymmärrä miksi ja milloin on alkanut tämä
"olemme omamme jo hoitaneet" -mantra.En ymmärrä, milloin on alkanut tämä mantra, että isovanhempien velvollisuus on hoitaa meidän lapsia
Ei ole kyse velvollisuudesta. On kyse siitä, että
läheisimpiään ja rakkaimpiaan haluaa auttaa, tehdä heidän elämänsä edes hiukan helpommaksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä kyllä ymmärrän ap:n tarpeen, mielestäni olisi luontevaa että nimenomaan isovanhemmat auttaisivat omaa lastaan.
En ymmärrä miksi ja milloin on alkanut tämä
"olemme omamme jo hoitaneet" -mantra.En ymmärrä, milloin on alkanut tämä mantra, että isovanhempien velvollisuus on hoitaa meidän lapsia
Mielenkiinnosta kyselen, että miten nämä vanhemmat, jotka edellyttävät omien vanhempiensa olevan aina valmiina lapsenvahdeiksi, toimivat sinä päivänä mummon ja papan terveys ja voimat loppuvat. Unohdetaanko hyödyttömät isovanhemmat sitten, vai ollaanko heille kiitollisuudenvelassa ja autetaan kotitöissä, lääkäriasioissa jne.
Ei ole kyse velvollisuudesta. On kyse siitä, että
läheisimpiään ja rakkaimpiaan haluaa auttaa, tehdä heidän elämänsä edes hiukan helpommaksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä kyllä ymmärrän ap:n tarpeen, mielestäni olisi luontevaa että nimenomaan isovanhemmat auttaisivat omaa lastaan.
En ymmärrä miksi ja milloin on alkanut tämä
"olemme omamme jo hoitaneet" -mantra.En ymmärrä, milloin on alkanut tämä mantra, että isovanhempien velvollisuus on hoitaa meidän lapsia
Ei ole kyse velvollisuudesta. On kyse siitä, että
läheisimpiään ja rakkaimpiaan haluaa auttaa, tehdä heidän elämänsä edes hiukan helpommaksi.
Tämä!
Ap
Alue: Aihe vapaa
Pitkä ketju jo, mutta mun näkökulma: meille (lapset nyt jo 9 ja 4) on/olisi ollut tarjolla suht paljon hoitoapua. Emme kuitenkaan ole halunneet tehdä lapsia/järjestää arkeamme isovanhempien varaan emmekä kuormittaa heitä yhtään enempää kuin he varmasti jaksavat. Niinpä olemme molemmat järjestäneet työmme niin, että ensisijaisesti lasten toinen vanhempi hoitaa lapsia, kun toisella on menoa. Muutenkin minulle ja miehelleni on arvovalinta, että kumpikaan ei tee valtavasti töitä pikkulapsivaiheessa.
Isovanhemmat ovat sitten omasta halustaan pyytäneet saada hoitaa päivän silloin toisen tällöin, joskus myös yön yli, ja n. kerran vuodessa olemme pyytäneet hoitamaan pari kolme päivää, että pääsemme kahdenkeskiselle reissulle. Olemme toki tosi onnekkaita, että tämä on onnistunut, mutta varsinainen arki on mielestäni hyvä järjestää vanhempien kesken. Lapsemme on hoidettu 3-vuotiaiksi kotona ja molemmat olemme olleet pitkään hoitovapaalla. Tiedän, että monet ihannoivat tilannetta, jossa kummit, ystävät ja isovanhemmat muodostavat ikään kuin laajennetun perheen, mutta itse olen halunnut olla mahdollisimman paljon omien lasteni kanssa, samoin mies, joten tällaiseen ei ole ollut tarvetta.
Ap:n tilanteessa miehen pitäisi mielestäni ennemmin tehdä vähemmän töitä, kuin vastahakoisten isovanhempien ryhtyä säännölliseksi hoitoavuksi. Ap:n tarpeen harrastaa ja levätä ymmärrän tietysti täysin.