Paljonko te muut saatte apua taaperoiden isovanhemmilta? Kysyy väsynyt äiti...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä on vilkas taapero, jonka molemmat isovanhemmat ”ovat jo omansa hoitaneet”. Kaipaisin apua tähän taapetoarkeen, etenkin isovanhemmilta, joille lapsi on tärkeä, mutta kun tapaamme, he haluavat vain seurustella, eivät auttaa.

Asumme maalla, ja miehen työpäivät ovat matkan takia pitkiä. Tyypillistä arkeamme on, että olen yksin lapsen kanssa suurimman osan ajastamme kotona. Yrittäjävanhempani ovat suurimmaksi osin eläkkeellä ja asuvat melko lähellä. Silti voi usein mennä parikin viikkoa ettemme näe. Tyypillinen tervehdyskäynti on se, että minä teen ruokaa kaikille, isovanhemmat ja isä viihtyvät lapsen kanssa.

Kuuntelen kateudesta vihreänä miten monet saavat arkista apua isovanhemmilta, että pääsevät säännöllisesti harrastamaan, viettämään parisuhdeaikaa, tai jopa viihteelle!!! Kunpa itsekin pääsisi edes joskus johonkin kaksin, tai voisi jättää lapsen hetkeksi isovanhempiensa hoitoon, niin että voisi käydä vaikka jumpassa.

Itse olimme tosi paljon hoidossa mummolassa lapsena, kun vanhemmat tekivät ulkomaanmatkoja ym, ensimmäisen kerran olen jäänyt mummon hoitoon viikoksi yksivuotiaana.

Molemmat isovanhemmat kyllä ovat kiintyneitä lapseen, mutta koskasn eivät ehdota apua. Muutama viikko sitten kysyin äidiltäni, voisiko poika jäädä hoitoon, jos menisimme miehen kanssa joskus ulos syömään, mummon vastaus oli kysymys, miksi meidän pitäisi lähteä ulos syömään.

Ja ihan fiksut, koulutetut, ulkomailla ja riennoissa käyvät isovanhemmat siis kyseessä.

En olisi koskaan uskonut että meilläkin tämä menee näin. :’(

Lapsesta kyllä pidetään, mutta mitään sitoutumista tai vaivaa ei omaan elämään enää haluta. :(

Sulla on ilmeisesti mies...miksi et sitten pääse jumppaan tms?

Iltaisin pääsisin periaatteessa. ollaan vaan miehen kanssa usein tosi väsyneitä, ja vietetään lyhyet ajat usein perheenä muutenkin.

Ennen kaikkea toivoisin pientä ehkä säännöllistäkin apua, niin että voisin päästää irti jatkuvasta vastuusta, yli kymmenen tunnin päivät ilman miestä tuntuvat pitkiltä. Tai olisi ihana käydä jossain miehen kanssa kaksin. Tiedän, että apua saa ostamalla, se ei vaan tunnu varautuneen puolitoistavuotiaan kanssa vielä oikealta. mä toivoisin sitä etenkin omilta vanhemmiltani.

Ap

Äitini sanoi aikoinaan, että tee lapsia vain sen verran, että pystyt itse huolehtimaan. Näin olen toiminut ja hyvin on pärjätty. Silloin oli selvää, että vanhemmat pitävät itse lapsistaan huolen. (Tästä on noin 30 vuotta.)  Ei silloin puhuttu mitään parisuhdeajasta, sitä hoidettiin siinä sivussa. Rahallista tukeakaan ei vanhemmilta tullut. Tosin annettiin neuvo, että hanki itsellesti ammatti ennen lapsia. Pätee myös tänä päivänä.

Älä ihmeessä hanki lisää lapsia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen tosi pahoillani kasi! toki se on jo kiitollisuuden aihe sinänsä, että lapsella on yhä elossaolevat ja mukavat isovanhemmat.

Ap

Kiitos, välillä vain tuntuu niin hirveän väärälle, että noin kävi ja vieläpä nuorelle ihmiselle joka olisi fyysisesti jaksanut olla vaikka miten energinen mummo, 47v on tosi nuori kuolemaan. Hän rakasti lapsiani ihan hirveästi ja oli niin kovin ylpeä heistä ja mummoudestaan, kamalaa ajatellakin sitä luopumisen tuskaa ja surua jota äiti koki, kun tiesi kuolevansa. Häneltä jäi silloin vielä reilustikin alaikäinen lapsikin tänne jälkeen.

Voimia sinulle taaperosi kanssa, toivottavasti asia klaarantuu niin, että saat toivomaasi apua ja tukea!

-8-

Kiitos paljon sinulle, ihanasti sanottu!

Ap

Joissain kuntosaleissa on lapsiparkki. Voit mennä päiväsaikaan.

Vierailija kirjoitti:

Samaa täällä. Itse en edes viitsi kysyä heiltä apua. Mieheni epätoivoisesti kysyy minun vanhemmiltani joskus. Olen suurelti tyytymätön vanhempiini oman lapsuuteni takia ja joskus pohdin haluanko heidän edes olevan osa elämäämme. Sinäänsä olen päättänyt että en vaivaudu enään. Se kuinka paljon isovanhemmat näkevät ainoata lastenlastaan on heidän vastuullaan. Suunitelmissa on muuttaa kauas vähintään toiselle puolen suomea.

Olen rikki suurelti heidän takiaan. Anteeksi annan itseni vuoksi.

Voi, paljon voimia sinulle, tilanteen ja lapsuuden haavojen takia!

Ap

Vierailija kirjoitti:

En saa,enkä oikeastaan tarvitsekaan isovanhempien apua. Mulla on taapero+vauva ja mies on myös paljon poissa. En mieti lainkaan sitä, että isovanhempien pitäisi jotenkin auttaa. Jos eivät itse mitään ehdota, niin ei mua kiinnosta alkaa kerjäämääkään. Mun lapsiahan ne ovat. En tehnyt niitä sillä ajatuksella, että äitini hoitaa niitä tai joku miehen vanhempi. Voihan sitä jotain tuttua pyytää tarvittaessa, mutta sen ei tarvitse tapahtua hyväntekeväisyytenä, vaan voin maksaa palkan. Kivahan se on, kun on aidosti osallistuva ja sellainen isovanhempi, joka haluaa hoitaa, mutta en murehdi, vaikka näin ei ole omalla kohdallani. Hoidan omani ja se siitä. Ei tartte muiden uhrautua, etenkään ilmaiseksi. Ota säkin vaan asenteeksi, että sun vaan kuuluu hoitaa oma lapsesi ja tarvittaessa palkkaat apua. Turha märehtiä muuta. Ei kannata tehdä lapsia, jos on suuria odotuksia siitä, että muut vuolaasti auttaisivat. Voi tulla karvaita pettymyksiä.

No eipä itsekkäiden isovanhempien tarvi miettiä ottaako lapsensa asumaan heitä luokseen..jos ei ole halua olla lastensa elämässä kun itse on vielä serve, niin hoitokoti sopii mainiosti kun kroppa pettää. Käydään sitten katsomassa mummua saman lailla..kerran kolmessa kuukaudessa. Ilman mitään apua tietenkin.

Kannattaa palkata joku lastenhoitaja, monesti lähihoitaja opiskelijat ovat valmiita ottamaan opiskelun ohella lasten hoitoa pientä korvausta vastaan.😉

Miksi et ap mene töihin? Silloin sinulla olisi omakin elämä.

Palkkaa hoitoapua. Älä mainosta sitä isovanhemmille. Jo itsesi takia käytä hoitajaa vaikkei sen kummemmin olisikaan tarvis. Tilaa kampaaja keskelle päivää ja mene. Palkattu hoitaja varmasti hoitaa lapsen sen ajan kun olet pois.

Hae kerho tai päivähoito paikkaa lapselle esim. Muutama kerta viikkoon tms.

Onpa täällä julmia vastauksia. :’(

Yksin siis pitäisi jaksaa?

Ei saisi väsyä, jos on vain yksi lapsi?

Eikös sekä meissä aikuisissa että lasten haastavuudessa ole eroja?

Itse koen äitiyden ihanana mutta raskaana, taspero keskeyttää lähes kaikki ajatukseni ja tekemiseni tuhat kertaa. Yöt ovat sina olleet katkonaisia. Nyt on päiväunilla, saa nähdä kuinka kauan...

Eikö pienen lapsen äiti todellakaan saa väsyä? Apua ei saa pyytää, tai on huono vanhempi?

Haluaisin säännöllistä pikku apua juuri siksi, että jaksaisin olla hyvä äiti.

Lisää lapsia ei ole suunnitteilla, yksi rakas riittää.

Auttaako tuomjulma puhe teistä minua nyt jotenkin, vai mikä pointti siinä on?

Ap

Apua ollaan saatu arkeen siten, että anoppi on joskus hoitanut sairaita lapsia että ollaan miehen kanssa päästy töihin. Toki lapset eivät ole silloin olleet kuin pienessä kuumeessa/flunssassa. Joskus kun nuorempi lapsi oli pieni, niin anoppi vahti isompaa esim neuvolan ajan tai jos itse jouduin käymään lääkärissä tai oli joku muu pakollinen meno. Yökylässä lapset ei ole olleet koskaan anopilla. Yhden kerran anoppi vahti lapsia sen aikaa että päästiin miehen syntymäpäivänä ulos syömään ja sitten yhden illan että päästiin hetkeksi ystävien häiden jatkoille.

Oma äitini on asunut niin kaukana ettei apua ole voinut arkeen tarjota. Lapset ovat olleet hänellä yön tai kaksi noin kerran vuodessa, ei aina niinkään usein.

Molemmilla mummuilla on sairauksia, eli enempää ei oikein voisi edes pyytää apua.

Mitä helvettiä te alapeukutatte meitä, jotka kaipaisivat joskus apua?!

Vierailija kirjoitti:

Joissain kuntosaleissa on lapsiparkki. Voit mennä päiväsaikaan.

Kiitos sinulle ideasta. Asumme vaan aika periferiassa tällä hetkellä. :)

Vierailija kirjoitti:

Mitä helvettiä te alapeukutatte meitä, jotka kaipaisivat joskus apua?!

Kiitos sulle ihana!! Tuolta mustakin tuntuu.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Miksi et ap mene töihin? Silloin sinulla olisi omakin elämä.

Lapsi on minusta vielä liian pieni hoitoon. Ehkä vuoden sisällä.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Onpa täällä julmia vastauksia. :’(

Yksin siis pitäisi jaksaa?

Ei saisi väsyä, jos on vain yksi lapsi?

Eikös sekä meissä aikuisissa että lasten haastavuudessa ole eroja?

Itse koen äitiyden ihanana mutta raskaana, taspero keskeyttää lähes kaikki ajatukseni ja tekemiseni tuhat kertaa. Yöt ovat sina olleet katkonaisia. Nyt on päiväunilla, saa nähdä kuinka kauan...

Eikö pienen lapsen äiti todellakaan saa väsyä? Apua ei saa pyytää, tai on huono vanhempi?

Haluaisin säännöllistä pikku apua juuri siksi, että jaksaisin olla hyvä äiti.

Lisää lapsia ei ole suunnitteilla, yksi rakas riittää.

Auttaako tuomjulma puhe teistä minua nyt jotenkin, vai mikä pointti siinä on?

Ap

Ei ole julmaa puhetta vaan realismia. Jos ei yhden kanssa pärjää, pitää olla fiksu eikä lisääntyä enempää ennen kuin jaksaa taas.

Sun pitää hoitaa toi jaksamisongelma lapsen toisen vanhemman kanssa. Isovanhemmat eivät ole päättäneet hankkia lastanne, heillä ei ole velvollisuutta hoitaa lastanne. Sinut ovat kasvattaneet aikuiseksi. Nyt käyttäydy niin kuin vanhemman kuuluu, hoida lapsesi ja palkkaa hoitoapua niin, että saat oman jaksamisesi kuntoon. Älä kadehdi äläkä tuijota miten jollain toisella asiat on. Ota vastuu omasta elämästäsi ja ole aikuinen.

Meillä taas niin päin, että veljeni lapset olivat joka viikko yhden päivän hoidossa äidilläni ja yhden päivän minulla (olen heidän lapseton täti). Rakastan touhuta ja ulkoilla lasten kanssa, enkä aio hankkia omia vielä kymmeneen vuoteen... Tämä oli suuri apu heille taloudellisesti ja lapsilla oli elämässään muitakin läheisiä aikuisia vanhempiensa lisäksi.

Sitten veljeni erosi ja hänen vaimonsa halusi laittaa välit poikki myös meihin. Ne pari kertaa, kun olen hakenut lapset viettämään päivää kanssani hänen eksältään, niin lapset ovat olleet jossain likaisissa rääsyissä, rattaat olivat muka jääneet tarhaan ja heille ei ollut pakattu mukaan edes vaippoja, mikä oli ilmeisesti jonkinlaista vittuilua lasten kustannuksella, koska he eivät ole päässeet sopuun eron jälkeen.

Itseäni harmittaa varsinkin äitini puolesta, että hänkin oli muodostanut niin tiiviin siteen lapsenlapsiinsa, mikä häneltä riistettiin, kun ero tuli. Huomaan, että itsekin olen aivan liian huolissani lapsista, koska typeränä menin sekaantumaan heidän elämäänsä liikaa. Heidän äitinsä on todella kova manipuloimaan ja käymään sotaa lasten kautta, mikä on ollut todella järkyttävää. Jos nyt tulisi mahdollisuus auttaa kenenkään muun tutun lasten hoidossa, niin en enää ikinä suostuisi siihen!

Olen varmaan vanhempiesi ikäluokkaa, vaikka mulla ei vielä olekaan lapsenlapsia. Kun omat lapseni olivat taaperoita, olisin ollut ikionnellinen kaikesta siitä kehityksestä, mikä nykyisin helpottaa lasten ja kodin hoitoa. On tiskikoneet, kuivausrummut tai kuivaavat pesukoneet, silittämättä siistit vaatemateriaalit jne. Kaupoista saa valmiita ruokia, jotka voi vain heittää mikroon. On pakastimet, joihin tehdä kerralla isompia annoksia ja sieltä ottaa kiireisimpinä päivinä.  Ja myös monet asiat pystyy hoitamaan mihin tahansa aikaan vuorokaudesta omalta kotisohvaltaan eikä jonottamalla taaperoiden kanssa pankeissa ja virastoissa eikä tarvitse edes yrittää pitää taaperoita tyytyväisinä soittaakseen jonkun tärkeän puhelun. Sen vuoksi osasta meistä tuntuu, että tehän pääsette aivan älyttömän helpolla lastenne kanssa, joten mihin te sitä apua oikeasti tarvitselle? Varsinkin, jos lapsia on vain yksi tai kaksi. 

Maailma tietysti on muuttunut ja nykyvanhemmat kodin ja lasten hoidon muututtua helpommaksi haluavat elämäänsä asioita, joita aiemmin pienten lasten vanhemmat eivät tehneet juuri lainkaan. Ei tarvinnut käydä kuntosalilla, kun päivittäin lykki lasta vaunuissa tai rattaissa kauppaan ja painavien kauppakassien kanssa takaisin kotiin. Ei kyllä oikeasti olisi jaksanutkaan. Tämä voi siis olla syy, miksi nykyisin isovanhemmat eivät näe teidän arkeanne kovinkaan raskaana. Siis ainakaan niin raskaana, että tarvitsisitte apua. Mä hoidan oikein mielelläni siskoni pojan taaperoita, mutta en auttaakseni vanhempia vaan siksi, että ne teletapit ovat riemastuttavan lystikkäitä ja mulla on aina heidän kanssaan hauskaa. 

Täällä yksi mummu myös ihmettelee tylyn tuntuisia kommentteja apua kaipaavalle äidille. Kyllä isovanhemmalla on jotain vikaa tunnepuolella jos ei halua lastenlapsiaan helliä ja hoivata. Hyvänen aika, ne taaperot ja varttuneemmatkin lapset tuovat ainakin minun elämääni suurta iloa ja vain pikkuisen vaivannäköä.