Epäreilu mummo

mummoton kirjoitti:

Mietipa sellaisia lapsia joilla ei ole mummoa ollenkaan...

On ihanaa ja levollista:)

Kun menette mummolaan keksi aktiviteettia ukille ja pojille (kustannus ravintolakäynti yms) ja vetoa että tämä on nyt tätä poikien/miesten aikaa. Räpsi kuvia niin että pojat ovat vain ukin kanssa / rajaa mummi kuvista ulos ja laita Suomeen tyyliin pojat ja rakas ukki <3 kutsu vain ukki teille visiitille ja jos mummi on mukana anna hänen tuntea itsensä ylimääräiseksi käyttäytymisellään. Saa maistaa omaa lääkettään

No mutta juurihan olet kitissyt kuinka isovanhemmat hössöttävät liikaa. Täältä löydät kirjoituksesi: https://www.vauva.fi/artikkeli/vanhemmuus/vauva-ja-taapero/miksi-isovan…

Ole nyt iloinen etä saatte olla rauhassa! Ilman ärsyttävää, tunkeilevaa mummoa!

Ilman mummoja pärjää hyvin! Toki jos olisi ihanat/kiltit mummot niin sellasiin mieluusti pitäisin yhteyttä! Meillä 2 mt-ongelmaista mummoa joista kumpikaan ei pysty/jaksa pitää yhteyttä tai tavata. Nähdään ehkä kerta kolmeen vuoteen kun välimatkaakin on.

Ennemmin ilman mummoa kuin mummo joka aiheuttaa stressiä ja ahdistusta, lapsille mielipahaa ja pettymystä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen sanonut lapsille, että olen heille täsmälleen yhtä tasapuolinen kuin he ovat meille vanhemmille. jos en pääse sairaalaan katsomaan vauvaa, mutta miniän vanhemmat pääsevät, niin on ihan turha odottaa, että se lapsenlapsi saisi minulta samoja asioita (aikana ja taloudellisesti) kuin se lapsenlapsi, jota pääsen katsomaan. Tai jos minä menee oman äitinsä kanssa Tukholmaan, niin oletan, että miniä tekee saman reissun minun kanssani. Jos ei tee, niin vetoan epätasapuoliseen kohteluun. Sama juttu, jos poikani tekee anoppinsa mökille terassin, vastaava on tehtävä myös minun mökilleni.

Jos lastenlapsille tulee olla tasapuolinen, niin sama koskee isovanhempia. Avainasemassa ovat lastenlasten vanhemmat, heidän tulee pitää huolta siitä, että isovanhempia ei kohdella eriarvoisesti.

On myös lapsia ja miniöitä, jotka suhtautuvat vanhempiin ja appivanhempiin todella epätasapuolisesti esim. siten, että joulu vietetään vain toisen vanhemmilla. Tähän tulee puuttua ja tästä keskustella, sillä tässäkin ketjussa on moneen kertaan todistettu, että tasapuolisuus on aikuisten tehtävä. Myös aikuisten lasten!

Olet ihan kuin minun vattumainen anoppini, joka ain ”keksii” tällaisia mielipuolisia periaatteita oikeuttaakseen törkeän ja epäreilun kohtelunsa pojan perhettä kohtaan :D

Mitä tasapuolista on siinä, että miniän äiti pääsi sairaalaan katsomaan vauvaa, lapsen isän vanhemmille ilmoitettiin, että halutaan olla rauhassa? Jos miniä on vattumainen, niin hän saa täsmälleen samanlaisen kohtelun muilta ja vieläpä ihan ansaitusti. Minusta on törkeää ja epäreilua, että isän vanhemmat eivät pääse katsomaan vauvaa, koska miniä ei halua. Vai onko se sinusta oikeutettua?

Tottakai äidillä on lupa kieltää vierailut sairaalassa, en itsekään olis halunnut miehen sukua sairaalaan kun itse siellä olen väsyneenä sairaalakaavussa perse vuotaen, kun ei mitenkään läheisiä olla. Eivät tosin kysyneetkään ikinä niin en tiedä olisinko kieltänyt tulemasta :D

Oma suku on ihan eri asia.

Varmasti ymmärrän sitten myös omien mahdollisten miniöiden kanssa jos heille on kiusallista tms, mukavampi muutenkin mennä kotiin katsomaan.

Silloin ei voi myöskään odottaa isovanhempien kohtelen lapsenlapsia samanarvoisesti ja suhteiden olevan yhtä lämpimiä.

Tässä tapauksessa suhteiden rakentamisen tulee kyllä lähteä niiltä vanhimmilta vanhemmilta. Lapsenlapsia tulee joka tapauksessa kohdella samalla tavalla, ja heidän aikana kohdella sivistyneesti näiden vanhempiakin, vaikka muuten heihin olisi välit viileät. Lapsilla ei ole heitä edeltävissä ihmissuhteissa osaa eikä arpaa, eikä heitä tule rangaista asioista joita he eivät vielä edes ymmärrä.

Entäpä jos heitä vanhempina saattaisi kiinnostaa tutustua paremmin isovanhempiinsa, mutta heistä on saatu niin paskamainen kuva että ajatuksesta luovutaan? Isovanhempien vika, plain and simple. Kuinka itsekäs ihminen voi oikeasti pistää pienen lapsen kärsimään kun oma ego ei kestä?

Itseäni luultavasti ahdistaisi kutsua miehen vanhemmat sairaalaan heti synnytyksen jälkeen. Meillä on todella hyvät välit mutta olen hyvin introvertti ja pystyn rentoutumaan vain kaikista lähimpien seurassa, tuskin jos olisin synnytyksestä vielä alussa toipumisessa jaksaisin ottaa stressiä, jota ei tarvitse ottaa. Jos seuraava päivä ei käy, niin ihan oikeasti on kyllä itsekästä porukkaa (ja omien appivanhempieni kohdalla tiedän kyllä onneksi että näin ei ole).

Kyllähän tämän ensivierailunkin voi hoitaa niin, ettei introventti miniä/tytär nyykähdä. Onhan lapsen isäkin paikalla; siispä vieraat voivat lyhyesti käydä äitiä moikkaamassa, onnittelemassa ja tuomassa tuliaiset, ja muutaman minuutin jälkeen siirtyä jonnekin muualle isän ja vauvan kanssa, niin että tuore äiti saa kaipaamaansa hermolepoa. 

Minun appivanhempani eivät käyneet kuopusta katsomassa sairaalassa laisinkaan, mutta kun tulin kotiin, huusholli oli siivottu ja kaappiin leivottu pullaa ja tehty ruokaa valmiiksi.  Appivanhemmat olivat sen jälkeen jatkaneet purjehduslomaansa. Ja joo, tokihan minä otin hormonihuuruissani nokkiini siitä, etteivät he HALUNNEET nähdä tuoreinta lastenlastaan sillä erää. :D

Anoppi ryysäsi intopiukeana heti seuraavana päivänä, kun mulle tehtiin istukan käsinirrotus n klo 6 aamulla. Olin aivan sekaisin, toivoin vain että lähtee. Ymmärrän hänen innostuksensa, kyseessä eka lapsenlapsi.

Omalle äidilleni lapsi oli myös eka lapsenlapsi. Ei tullut sairaalaan, vaan lähetti minun kummitätini, jota en ollut tavannut aikoihin, emme olleet läheisiä. Soitin vielä uudelleen pettyneenä että vanhempani tulisivat. Lempilapsi odotti myös vauvaa, joka syntyi sitten vasta neljän kuukauden kuluttua.

Kun pääsimme kotiin koko perhe, meni ehkä tunti niin vanhempani soittivat ovikelloa ilmoittamatta etukäteen. Toivat jotain rotinoita, viipyivät lyhyen aikaa. Olin täysin uuvuksissa, hemppa 92. Mies oli ollut juomassa, kämppä sekaisin eikä ollut saanut vauvan sänkyä kasattua edes.

Kun siitä toivuin, halusin esitellä vauvan äitini äidille eli neljä polvea kasassa. Se tuntui tuolloin tärkeältä minusta. Kukaan muu ei tainnut olla samaa mieltä. Kun näytin lasta mummolleni niin hän sanoi että tavallinen vauva eikä mikään superlapsi. Miksiköhän? Minä en ollut hänen kanssaan ollut puheissa. Loukkaannuin hieman.

Lempilapsen vauva alkoi tulla kuukautta ennenpää. Tässä välissä mummo ehti kuolla. Ei päässyt superäiti näyttämään superlasta ihan kaikille.

Sama asetelma on ja pysyy. Minulla on toinenkin lapsi mutta lempilapsella jäi yhteen. Siihen erityisen speciaaliin, joka opiskelee vanhempiensa rahoilla ja sai äitini, siis yhteisen mummon, auton käyttöönsä ja joka lentelee Eurooppaan ihastuksiensa perässä eikä tietääkseni ole kovin kiinnostunut tavallisesta arkielämästä.

Vierailija kirjoitti:

Isovanhemmat syytävät toiseen lapsenlapsi perheeseen niin paljon rahaa ja aikaakin että saavat varmasti kaikki samat etuudet (lelut, huonekalut, lomamatkat, harrastukset) kun toinen perhe maksaa omat lastenhoitokulunsa, lomansa ja muut menonsa koska on pidemmälle kouluttautunut siksi paremmin toimeentuleva sekä säästäväisempikin serkkuperhe.

Esim. suvun etelän joululomalla selvisi että isovanhemmat maksoivat toisen perheen matkat (kenen idea koko sukujoulu oli) mutta eivät toisen perheen. Ei liene tarvitse arvuutella miten illallispöydissä

jaettiin laskut...

Meillä on vastaava tilanne ja olennaista oikeudenmukaisuudessa ei ole antaako mummo 100€ kaikille, vaan suurinpiirtein serkkujen yhtenäinen elintaso, joka on riippuvainen vanhempien tulotasosta.

Emme kylve rahassa, mutta olen aina toivonut vanhempieni antavan rahaa js paremmat lahjat yh-siskoni perheelle, kuin meille, koska siskolla on rahat paljon tiukemmalla, eikä varaa ostaa samalla tavalla kuin meillä, koska meillä on kaksi työssäkäyvää aikuista.

Tuntuu pahalta lukea tätä materialismin määrää 😔

😢todella surullista. En voi käsittää.

T. Mummi

Up!

Vaikka lapset onkin jo tehty, olen onnellinen että olen synnyttänyt Oulussa jossa ei pääse kuin puoliso ja vauvan sisarukset synnärille. Jaksaisi tästäkin tapella koska sekin näkyy olevan joku pakollinen juttu päästää kaikki mahdolliset ihmiset sinne synnärille tai vihaa appivanhempia tai on "hormonihuuruilla kiusaava katkera miniä".

Minä laitoin ap:n kuvailemalle mymmon perseilylle stopin noin vuosi sitten. Siinäpä suosii veljeäni tyttärineen (ja v-ttuilee miniälleen, sielläkin on kestokyvyn rajat tulossa vastaan), minä tai poikani emme ole koskaan olleet mitään. Olen surrut loppuun sen, ettei minulla ole ollut äitiä vaan huoltaja, ja olen sinut asian kanssa niin pitkälle, kuin lienee mahdollista. Äitini vanhenee ja luonne vaikeutuu vuosi vuodelta. En tule osallistumaan millään tavoin hänen hoitoonsa, en myöskään ota vastaan edes lakiosaa perinnöstä. En ole mitään häneltä saanut, enkä mitään häneltä tarvitse. Minun tehtäväni on rakastaa omia poikiani ja velvollisuuteni on suojata heitä myrkylliseltä ja mielenterveydeltään vajavaiselta hirviömummolta.

Vierailija kirjoitti:

Mitä tasapuolista on siinä, että miniän äiti pääsi sairaalaan katsomaan vauvaa, lapsen isän vanhemmille ilmoitettiin, että halutaan olla rauhassa? Jos miniä on vattumainen, niin hän saa täsmälleen samanlaisen kohtelun muilta ja vieläpä ihan ansaitusti. Minusta on törkeää ja epäreilua, että isän vanhemmat eivät pääse katsomaan vauvaa, koska miniä ei halua. Vai onko se sinusta oikeutettua?[/quote

Menetin litran verta, hätäsektion jälkeen olin tosi heikkona, verta tuli alapäästäkin, yritin imettää, pelkäsin kuitenkin päästää vauvaa silmistäni koska oli esikoinen ja olin varmaan kaikesta tästä plus valvomisesta sekaisin. Oman isän vierailu siinä tilassa kun juuri ja juuri olin kykeneväinen kampeutumaan sängyn laidalle ja saanut virtsakaterin pois oli ok, appiukon ei.

ELi vauvaa ei vaan voinut antaa vartiksi sen vauvan isälle, joka olisi mennyt sen kanssa yleisiin tiloihin tapaamaan omaa perhettään, ja sanonut, että sinä tarvitset nyt lepoa?

Juuri noin niitä asetelmia aletaan rakentaa. SINÄ olisit voinut toimia toisin, toivottavasti et valita jos niität käytöksesi hedelmiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän fiiliksesi täysin. Meillä on niin että vanhempi on kypsä ja rauhallinen, aikuismainen. Nuorempi taas villi ja temperamenttinen. Ymmärrän että vanhemman kanssa on helpompaa, mutta silti, esimerkkitilanne: Mummo sanoo että voitte hakea jäätelöt pakastimesta. Nuorempi ryntää salamana hakemaan ja kysyy vanhemmalta otstko suklaa vai mansikkapuikon, vanhempi sanoi että haen kohta itse. Kun vanhempi sitten menee hakemaan, mummo kaivaa jääkaapista jättistuutin ja kertoo että yksi sellainen on vielä jäljellä! Nuoremman ilme valahtaa, ja kohtauksen välttää vaan se että vanhempi sanoo että ei, hänkin ottaa suklaapuikon. Pieni juttu, mutta kun näitä tulee jatkuvasti, miltä se mahtaa tuntua kuopuksesta?

Ehkä tämä ensimäisenä minä, minulle ryysijä joskus ehkä oppii, että se, joka on suuna päänä huutamassa ekana, ei aina saakaan sitä parasta ja kauneinta ja suurinta. Hyvä oppi kyllä tällaiselle kakaralle, joka on heti huutamassa ja ekana ottamassa itselleen kaiken.

Tekisi mieli sanoa sinulle tosi rumasti, mutta enpä nyt viitsi. 

Totta kai lapselle opetetaan käytöstapoja, mutta ei häpäisemällä ja nolaamalla ja olemalla epäreilu. Sinulle ilmeisesti on opetettu just niin, kun noin aggressiivisesti haluaisit pienelle lapselle tuottaa ihan turhaa mielipahaa.

PS: ihmiset eivät valitse tempperamenttiaan itse, vaan se on synnynnäinen. Ei ole sen rauhallisemman lapsen paremmuutta, että hän on saanut harkitsevamman ja rauhallisemman tempperamentin, tai sen vilkkaamman ja nopealiikkeisemmän pienemmän huonoutta että hän on sellainen kuin on.

Joillekkin kakaroille vain pitää opettaa kovaa, kun muuten eivät usko. Olen suunnattoman kyllästynyt näihin pentuihin, jotka hyppii uimahallissa reunalta pienempien päälle, kaupoissa ryysivät ja tyrkkivät, lasten puuhalandioissa juoksevat pienempiä päin, että ehtivät ekana. Eka, eka, mulle, mulle, eka eka.

Fiksu mummo, kun näytti että nyrkit ensimäisenä ryysimällä voikin joskus saada sen huonomman jutun. Nimittäin, joku sen jonain päivänä opettaa ja aikuisena se voi tehdä kipeämpää.

No toivottavasti saat joskus sellaisen ryysivän lapsen, niin ehkä sunkin silmät vähän aukeaa.

Edelleenkään en mitenkään hyväksy ryysimistä tai toisten päälle hyppimistä tms. ja sanon todellakin tiukasti sellaisille lapsille tarvittaessa, jos omia vanhempia ei kiinnosta. Mua kyllä kiinnostaa omien lasteni käytös todellakin, ja vaikka yksi on tuollainen "ryysijä", osaa kyllä käyttäytyä sillä lailla nätisti, että ei todellakaan jyrää pienempiään tms. Mutta siellä jätskilaarilla olisi ollut aivan varmasti ensimmäisenä.

Hänellä sattuu olemaan vallan diagnoosikin asiasta. Kun esim. päiväkodissa annettiin ohjeita, että " laitan tähän pöydälle kortteja, ja kohta saatte jokainen avata yhden kortin", mun lapsi oli avannut jo ne kaikki ennen kuin lause oli lopussa. Ja kyllä, kotona on opetettu käytöstapoja, odottamista jne. Kahdelle muulle ne menevät aina helposti perille, yhden kanssa tahkotaan sata kertaa. Mutta edelleenkään ei olla lapselle julmia, haukuta, "opeteta kovalla kädellä", koska kyllä hän ihan varmasti saa tuon palautteen ulkomaailmasta koko ajan.

Mun tehtävä vanhempana on edesauttaa mun lapsen mahdollisimman hyvää toimintakykyä ja itsetuntoa, ja se tapahtuisi tuossa mummon tilanteessa esim. sillä tavalla, että sanoisin mummolle hyvin tiukasti toiminnastaan, ja jos ei mene jakeluun, niin sitten mummo saisi mussuttaa jättiksensä ihan yksikseen.

Kuinka monella yhtä lastaan suosivalla mummolla on aikanaan oma äitys mennyt jotenkin vituralleen? Mulla suosiva anoppi - anopin tytär on jumalasta seuraava ja vielä ylöspäin - ja snopin oma äitiys oli... noh erikoista.

Mieheni eli anopin poika on todella loukkaantunut anopin touhuista. Oli lapsenakin ja näin aikuisena. Kun huomautti äidilleen niin anoppi raivostui ja kosti suosimalla vielä tuplateholla enemmän.

Juurisyy ongelmiin löytyy sieltä lapsuudesta.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä sen toki ymmärtää, että lähellä asuva tuntuu läheisemmältä. Mutta sitä suuremmalla syyllä luulisi fiksun aikuisen yrittävän luoda suhdetta niihin kauempana asuviin, kun ovat maisemissa. Jotenkin keskenkasvuista kovin räikeästi tehdä tällaista suosimista. Ellei taustalla ole muuten esim huonoja välejä, joiden takia ap:n lasten kanssa yhteydenpito olisi hankalaa.

Minä ainakin koittaisin nauttia kauempaa tulleiden seurasta silloin kun saapuvat, keskittyä heihin. 

Meillä on  samanlainen juttu, mummo hyysää vain naapurissa asuvia lastenlapsia, meillä käydessään kertoo vain heidän tekemisiään, ei juurikaan soittele/kysele meidän lasten puuhista, tosin en minäkään hänen, mutta luulis ees muksuille soittavan.