Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Kukaan ei ota oloa tosissaan
epätoivoinen
06.07.2018 |
Taustalla on kaikkea, mutta jätän nyt kertomatta, koska siitä tulisi romaani.
Olen yläasteelta asti sairastanut jonkunlaista masennusta, mistä diagnoosi on vain ”määrittämätön masennustila”. Lukion toisen luokan alussa en enää jaksanut. Päätin hakea apua. Menin terveydenhoitajalle, joka ohjasi koulupsykologille ja psykologin kautta nuorisovastaanotolle, jossa kävin n. 10kk. Mikään ei mennyt parempaan ja itsetuhoisia ajatuksia alkoi ilmenemään. Lopulta minut siirrettii nuorisopsykiatrian poliklinikalle ja sain psykologin, josta en tykännyt. Psykoterapiaa mietittiin jo heti alussa mutta tilanne ei psykologin mielestä ollut niin ”vakava” kuin nyt. Kävin vuoden ajan 2krt viikossa psykologin juttusilla, enkä kokenut mitään apua. Myös terveydenhoitajalla kävin, mutta siitäkään ei hyötyä. Ongelmiani ei ole koskaan tutkittu, jotten kuulemma tarrautuisi liikaa diagnoosiin. Aika paljon silti ketuttaa, koska haluaisin selityksen ongelmilleni. Psyykkisten ongelmien lisäksi sydämmen kanssa on vaikka mitä ongelmia rytmihäiriöistä synnynnäiseen sydänvikaan. Astmaa, allergiaa ja allergista nuhaa on myös eikä mikään ole kurissa. Vuosi sitten alkoi myös syömishäiriöoireilu, mikä on vain pahentunut. Kaiken lisäksi minulla esiintyy paljon psykosomaattisia oireita. Mitään näitä oireita ei tutkita tai oteta tosissaan. Oloni on jatkuvasti ahdistunut enkä pysty puhumaan perheelleni (taustalla kaikkea) enkä kavereilleni. Olen koko ikäni peitellyt oloani enkä siksi osaa ilmaista pahaa oloani. Psykologilla en saa sanotuksi asioita ja ketuttaa mennä sinne. Osastosta olen maininnut monta kertaa ja sitä on jopa ehdotettu vuosi sitten, mutta nyt ei mitään. Terveydenhoitaja ja psykologi molemmat ehdotti lääkkeitä, mutta lääkäri torjui ehdotuksen koska työkykyni on vielä jotenkin tallella, vaikka eihän sekään enää niin hyvä ole. Olen täysin lukossa. En tiedä mitä tehdä, koska tuntuu ettei minua oteta tosissaan. Toisaalta myös tuntuu, että heti kun yritän ilmaista oloani, alan itse vähättelemään sitä tai tulee tunne, että haen huomiota. En varsinaisesti haluaisi kuolla mutta päästä pois kaikesta. En jaksa elämää taikka mitään muutakaan. Joudun teeskentelemään, että kaikki on hyvin koska en pysty olemaan heikko. Olen perfektionisti ja siksi olen suoriutuja. Olen täysin loppu. Olen kauan jo kokenut, että osasto olisi ainoa paikka missä voisin ottaa paussia kaikesta, mutta mitä teen? Psykologi ei ota tosissaan tai tee mitään, vaikka tämän olen hänelle kertonut.. Alan syksyllä opiskelemaan, mutta tätä menoa palan vielä loppuun.. Mitä minun pitäisi tehdä? En jaksa enää.
Kommentit (21)
Mulla on välillä ajatuksia, että olisin "täysin loppu". Siinä on auttanut NLP. En keskity miettimään ongelmia, vaan huomaan muuttamalla ajatustapaani ja arvioimalla käyttämiäni sanoja, miten huijaan itse itseäni kokemaan huonompia tunteita kuin on tarvetta oikeasti.
Ei ole aina helppoa, mutta helpottuu, jos vaan huomaa itse ensin, että nyt on taas omat aivot valehtelemassa kaikkea kielteistä paskaa. Paljon hyödyllisempää saada huono alamaihin vievä ajatuskierre loppumaan kuin pohtia miksi niin tuntee.
Ethän sä huonoa leffaakaan katsoisi uudestaan ja uudestaan, niin mitä jos painaisit fast forward tai stoppia ja vaihdat "leffaa".
Esim tuo "olla loppu". Kuvittele, mitä se tarkoittaisi vitsinä. Miten ihminen voi olla loppu? Esim mulla on yli 80 kiloa ja 180 cm. Riittää kilot. Riittää pituus. Saatan yrittää kuvitella miltä loppuminen näyttäisi ja korvaan ajatukseni toisella. Voi lopulta olla niin mustaa huumoria tai koomista, että sitä vaan tajuaa, ettei ollut järkevä ajatus ajatella, että on loppu.
Toinen mikä auttaa, on pysyä kiireisenä. Mitä vähemmän hoidettavia juttuja, sen enemmän ehtii ajatustensa kanssa piehtaroida ja alkaa rakentaa tarinaa itselleen, miks ei vaan vois olla onnellinen. Tai jos on väsynyt oikeasti ylikuormituksen vuoksi, ei ajattele enää järkevästi ja tarvitsee lepoa. Silloin lomalle. Pitkälle ja vapauttavalle.
Vaikea masennus on eri asia. Eikös siihen ole lääkityksiä? Vaihda terapeuttia ja lääkäriä.
Mulle auttaisi hyvä seksi ja intohimo jo paljon. Ja ettei olis taloudellisia huolia. Mut pää pystyyn, yksi elämä, eletään se.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sun pitää löytää terapeutti johon luotat.Nykyiseen et luota. Eivät noi solmut aukea ellet voi kertoa kaikkea.
Avainsana on juuri tuo, että et uskalla puhua!
Miten kukaan voi auttaa jos ei tiedä mitä sisälläsi pidät ja haudot? Vaikka olisi miljoona terapeuttia se ei auta koska tuskin kukaan on ajatustenlukija. Kyllä se suu vaan on saatava auki. Ainoa keino.
En jaksanut lukea. Pötköön kirjoitettu vuodatus, ei mitään rakennetta.
opettele tiivistämään ja tekemään kappalejaot. Ei tuollaista vuodatusta jaksa palstalta lukea.
Oletko kokeillut kirjoittaa niitä asioita, mitä et saa sanottua?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yritä päästä edes tilapäisesti käymään toisella psykologilla. Tai psykiatrian hoitajalla. Tai psykiatrilla. Se voi auttaa siihen, että pystyy alkamaan puhua, kun on edes tilapäinen onnistunut kokemus. Kaikkien ammattilaisten kanssa ei vaan onnistu, mullakin on siitä kokemusta.
Kirjoita asiat paperille. Olet hyvä kirjoittamaan. Anna paperi hoitavalle tahollesi, tai lue se ääneen käynnilläsi. Jos sen jälkeen saat vähättelyä ja sivuuttamista, tiedät, että keinolla millä hyvänsä on löydettävä sopivampi terapeutti/keskusteluavun antaja.
Opettele olemaan vähättelemästä asioitasi, kun puhut. Opettele puhumaan ytimekkäästi, keskity niihin olennaisiin asioihin. Olet aivan tarpeeksi hyväksyttävä ja pitämisen arvoinen ihminen ihan omana sairaana tuskaisena väsyneenä itsenäsikin. Ammattiauttajat ovat alallaan juuri sitä varten, että osaisivat auttaa avun tarvitsijoita. Ei potilaan tarvitse sitä miettiä, onko hän kohtuuton, väärässä, itsekäs, kuormittava, masentava, käsittämätön tai muuta sellaista. Potilaan kuuluu ja kannattaa keskittyä vain siihen, että hoitava taho saisi tietoonsa, ja ymmärtäisi, mikä vaivaa ja kuinka paljon.
Toivotan paljon tsemppiä! Kannattaa hankkia apua ajoissa. Kyllä se siitä parempaa kohti lähtee.
T: eräs masentunut ym. ongelmainen
Vierailija kirjoitti:
En jaksanut lukea. Pötköön kirjoitettu vuodatus, ei mitään rakennetta.
opettele tiivistämään ja tekemään kappalejaot. Ei tuollaista vuodatusta jaksa palstalta lukea.
Silloin aihe ei kiinnosta sinua tarpeeksi. Älä lue. Ei sinunkaan viestisi välttämättä kaikkia kiinnosta, vaikka olisi kuinka hyvin muotoiltu ja ytimekäs.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko tutkittu kilpirauhasarvot ja rauta-arvot? Osa oireista kuulostaa raudanpuutteelta. Raudalla taas on tärkeä rooli kilpirauhashormonien toiminnassa, joten rautavaje voi aiheuttaa samoja oireita kuin kilpirauhasen vajaatoiminta.
Rautaa kannattaa tutkia otattamalla ferritiini ja hemoglobiini. Jos ferritiiniarvo on alle 30 valistuneimmat lääkärit pitävät sitä raudanpuutteena. Hb taas voi sen kyljessä olla hämäävän suuri, sillä on tapana nousta korjaamaan hapenpuutetta, jonka rautavarastojen vähyys aiheuttaa elimistölle. Eli hyvä hemppa ja huono ferritiini kielii raudanpuutteesta.
Se on kyllä erikoista, että diagnooseja ei tehdä, kun "ei ne muuta asiaa" tai kuten tapauksessasi "ei tarrautuisi liikaa". Miten voi ongelmia ratkoa, jos ei edes tiedä mikä niiden takana on?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja siis normaali ferritiinin viitearvoväli on 5-100 tai 10-150 riippuen laboratoriosta.
Tuo rauta-arvojen seuraaminen on nyt joku muotijuttu tällä hetkellä. Yleensä nuo veriarvot ja kilpirauhas-arvotkin tutkitaan aika rutiinin omaisesti, kun joku hakeutuu hoitoon psykiatrisista syistä. Otetaan myös aivosähkökäyrä, sydänfilmi yms. Ja hyvä niin. Peruskuvaa terveydentilasta, ennen kuin aletaan tarkemmin tutkia ja hoitaa psykiatrisia juttuja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vaihda terapeuttia kunnes löydät sellaisen, jolle voit puhua ja johon luotat. Se on raskasta, mutta ainoa tapa saada apua terapiasta.
Vierailija kirjoitti:
Mitä alat syksyllä opiskelemaan
Alan syksyllä opiskelemaan sairaanhoitajaksi. Joten on vielä tärkeämpää, että saan pääni ja kaiken muun kuntoon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Loppuunkulunut pikkuyrittäjä kirjoitti:
Mulla on välillä ajatuksia, että olisin "täysin loppu". Siinä on auttanut NLP. En keskity miettimään ongelmia, vaan huomaan muuttamalla ajatustapaani ja arvioimalla käyttämiäni sanoja, miten huijaan itse itseäni kokemaan huonompia tunteita kuin on tarvetta oikeasti.
Ei ole aina helppoa, mutta helpottuu, jos vaan huomaa itse ensin, että nyt on taas omat aivot valehtelemassa kaikkea kielteistä paskaa. Paljon hyödyllisempää saada huono alamaihin vievä ajatuskierre loppumaan kuin pohtia miksi niin tuntee.
Ethän sä huonoa leffaakaan katsoisi uudestaan ja uudestaan, niin mitä jos painaisit fast forward tai stoppia ja vaihdat "leffaa".
Esim tuo "olla loppu". Kuvittele, mitä se tarkoittaisi vitsinä. Miten ihminen voi olla loppu? Esim mulla on yli 80 kiloa ja 180 cm. Riittää kilot. Riittää pituus. Saatan yrittää kuvitella miltä loppuminen näyttäisi ja korvaan ajatukseni toisella. Voi lopulta olla niin mustaa huumoria tai koomista, että sitä vaan tajuaa, ettei ollut järkevä ajatus ajatella, että on loppu.
Toinen mikä auttaa, on pysyä kiireisenä. Mitä vähemmän hoidettavia juttuja, sen enemmän ehtii ajatustensa kanssa piehtaroida ja alkaa rakentaa tarinaa itselleen, miks ei vaan vois olla onnellinen. Tai jos on väsynyt oikeasti ylikuormituksen vuoksi, ei ajattele enää järkevästi ja tarvitsee lepoa. Silloin lomalle. Pitkälle ja vapauttavalle.
Vaikea masennus on eri asia. Eikös siihen ole lääkityksiä? Vaihda terapeuttia ja lääkäriä.
Mulle auttaisi hyvä seksi ja intohimo jo paljon. Ja ettei olis taloudellisia huolia. Mut pää pystyyn, yksi elämä, eletään se.
Kiitos pitkästä vastauksesta.Tuo ajattelutavan muuttaminen olisi kyllä hyvä, jos vaan pystyisi. En oikein edes tiedä, miten vaihtaa psykologia ja lääkäriä. Ei ole rahaa mennä yksityiselle enkä oikein muita keinoja tiedä:/
Vierailija kirjoitti:
Oletko kokeillut kirjoittaa niitä asioita, mitä et saa sanottua?
Juu, olen yrittänyt kirjoittaa ja niin teenkin. Toisaalta ongelmani on myös se, ettei löydä oikeita sanoja tunteilleni. Joskus värit auttavat, mutta harva ymmärtää miltä valkoinen ja tyhjä tunne tuntuu.
Juuri vähän aikaa sitten vein psykologilleni pitkän tekstin luettavaksi, jossa kuvasin oloani mahdollisimman tarkasti. Mainitsin jopa itsetuhoiset ajatukseni ja halun päästä pois. Psykologi ei kuitenkaan tehnyt asialle mitään, taikka sanonut mitään.
Vierailija kirjoitti:
Yritä päästä edes tilapäisesti käymään toisella psykologilla. Tai psykiatrian hoitajalla. Tai psykiatrilla. Se voi auttaa siihen, että pystyy alkamaan puhua, kun on edes tilapäinen onnistunut kokemus. Kaikkien ammattilaisten kanssa ei vaan onnistu, mullakin on siitä kokemusta.
Kirjoita asiat paperille. Olet hyvä kirjoittamaan. Anna paperi hoitavalle tahollesi, tai lue se ääneen käynnilläsi. Jos sen jälkeen saat vähättelyä ja sivuuttamista, tiedät, että keinolla millä hyvänsä on löydettävä sopivampi terapeutti/keskusteluavun antaja.
Opettele olemaan vähättelemästä asioitasi, kun puhut. Opettele puhumaan ytimekkäästi, keskity niihin olennaisiin asioihin. Olet aivan tarpeeksi hyväksyttävä ja pitämisen arvoinen ihminen ihan omana sairaana tuskaisena väsyneenä itsenäsikin. Ammattiauttajat ovat alallaan juuri sitä varten, että osaisivat auttaa avun tarvitsijoita. Ei potilaan tarvitse sitä miettiä, onko hän kohtuuton, väärässä, itsekäs, kuormittava, masentava, käsittämätön tai muuta sellaista. Potilaan kuuluu ja kannattaa keskittyä vain siihen, että hoitava taho saisi tietoonsa, ja ymmärtäisi, mikä vaivaa ja kuinka paljon.
Toivotan paljon tsemppiä! Kannattaa hankkia apua ajoissa. Kyllä se siitä parempaa kohti lähtee.
T: eräs masentunut ym. ongelmainen
Kiitos paljon. Ihana kuulla, että muillakin on samanlaista kokemusta. Pääsen syksyllä toivottavasti aloittamaan psykoterapian, mutta epäilen vahvasti. Jonot ovat pitkät ja terapeuttia etsittiin jo vuoden alussa, mutta kukaan ei vapautunut. Haluaisin muutenkin päästä hoidon alkuun jo nyt kesällä, koska pelkään etten muuten jaksa syksyllä opiskella.
Vierailija kirjoitti:
Onko tutkittu kilpirauhasarvot ja rauta-arvot? Osa oireista kuulostaa raudanpuutteelta. Raudalla taas on tärkeä rooli kilpirauhashormonien toiminnassa, joten rautavaje voi aiheuttaa samoja oireita kuin kilpirauhasen vajaatoiminta.
Rautaa kannattaa tutkia otattamalla ferritiini ja hemoglobiini. Jos ferritiiniarvo on alle 30 valistuneimmat lääkärit pitävät sitä raudanpuutteena. Hb taas voi sen kyljessä olla hämäävän suuri, sillä on tapana nousta korjaamaan hapenpuutetta, jonka rautavarastojen vähyys aiheuttaa elimistölle. Eli hyvä hemppa ja huono ferritiini kielii raudanpuutteesta.
Arvot katsottiin viimeksi monta vuotta sitten, eikä silloin ainakaan ollut mikään pielessä. Hemoglobiini katsottiin vähän aikaa sitten ja oli kyllä yllättävän korkeella, jotain 146 luokkaa.
Minulla on jo jonkun aikaa ollut outoja oireita, josta psykologi oli vähän ihmeissään ja puhui, että pitäisi arvot katsoa. Lupasi puhua lääkärini kanssa, mutta asia jäi siihen. Tästä aikaa jo muutama kuukausi.
Vierailija kirjoitti:
Se on kyllä erikoista, että diagnooseja ei tehdä, kun "ei ne muuta asiaa" tai kuten tapauksessasi "ei tarrautuisi liikaa". Miten voi ongelmia ratkoa, jos ei edes tiedä mikä niiden takana on?
Sitä minäkin mietin.. vaikea lähteä hoitamaan, jos ei edes tiedä mitä hoitaa. Tässä nyt kuitenkin kaksi vuotta ravannut psykologeilla/lääkärillä/terkalla. Oireitani vain vähätellään ja ajatellaan, että pärjään. Kaikki pikkuoireet laittaan psykosomaattisten oireiden piikkiin. Verikokeita ei ole koskaan katsottu mt-ongelmien ohella. Mitään ei tutkita. Olen hyvin pettynyt julkiseen terveydenhuoltoon.
Vierailija kirjoitti:
Te_ämmät ja teidän ainainen_vitun ”itkuinen olo” :)))))
Älä jaksa.
Alue: Aihe vapaa
Mitä alat syksyllä opiskelemaan