Miten estää se, ettei koko ajan joudu terapeutin rooliin ystävyyssuhteissaan?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ymmärrä, kerro uudestaan. Ei en vieläkään ymmärrä, toistatko vielä.. Kuka sanoi... kenelle. Milloin tämä tapahtuikaan. Siis miten menikään, voitko aloittaa alusta.

Olen ihminen, jonka seurassa ihmiset avautuvat mielellään toistuvasti todella raskaista aiheista. Olen siksi alkanut miettiä erakoitumista, koska en jaksa tätä. Mieluummin kuitenkin opettelisin ohjaamaan vuorovaikutusta ihmisten kanssa kevyempään suuntaan ihan oman jaksamiseni takia.

Toiset vain ovat sellaisia. Minulle ovat myös uskoutuneet sukulaiset ja kaverit todella rankoista aiheista jo ennen teini-ikää ja siitä lähtien koko elämän. Olen melko herkkä mies kait.

Miten olet jaksanut sitä?

Tiedän, mitä tarkoitat, ap. Ja sitten jos laittaa rajoja esim. välttelemällä tai puhumalla jostakin kevyistä aiheista tai sanomalla ystävällisesti, että tänään ei käy, huomaan, että ihminen loukkaantuu eikä halua olla kanssani oikein missään tekemisissä. Eli pitäisi jaksaa koko ajan olla tavoitettavissa, auttamassa ja kuuntelemassa, mutta kun yrittää tarjota kultaista keskitietä, se on kuuntelua ja olkapäätä vaativan "roikkujan" mielestä ilmeisesti huonoa käytöstä. No, pidän mielummin vapauden kuin kaveruuden. Hetkelliset syvälliset jutustelut kyllä jaksan (esim. satunnaiset tapaamiset joissakin tapahtumissa tms.) ja saan niistä itsekin mukavaa mieltä, mutta jos joudun olemaan tietynlaisten ihmisten kanssa esim. töissä tai muuten paljon tekemisissä, sitten kyllä alkaa suorastaan ahdistaa. Onneksi iän myötä olen oppinut laittamaan rajat.

Ehkä saat kirjoituksestani jotakin vinkkiä, ap. Eli ole valmis siihen, että jotkut ihmiset eivät ymmärrä rajojen laittamista ja ikäänkuin loukkaantuvat, mutta älä kanna siitä huonoa omaatuntoa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ymmärrä, kerro uudestaan. Ei en vieläkään ymmärrä, toistatko vielä.. Kuka sanoi... kenelle. Milloin tämä tapahtuikaan. Siis miten menikään, voitko aloittaa alusta.

Olen ihminen, jonka seurassa ihmiset avautuvat mielellään toistuvasti todella raskaista aiheista. Olen siksi alkanut miettiä erakoitumista, koska en jaksa tätä. Mieluummin kuitenkin opettelisin ohjaamaan vuorovaikutusta ihmisten kanssa kevyempään suuntaan ihan oman jaksamiseni takia.

Toiset vain ovat sellaisia. Minulle ovat myös uskoutuneet sukulaiset ja kaverit todella rankoista aiheista jo ennen teini-ikää ja siitä lähtien koko elämän. Olen melko herkkä mies kait.

Miten olet jaksanut sitä?

Kyllä minä olen kestänyt purkaukset masennuksista, omista itsemurhayrityksistä, läheisten itsemurhista, väkivallasta ja hyväksikäytöstä yms. ihan hyvin. En ota niitä itseeni ja jotenkin ne osaa sulloa jonnekin sielun sopukoihin.

Ainoat vaikuttaneet olivat useamman sukulaisnaisen kertomukset suhteidensa väkivallasta, alistamisesta, pettämisestä ja sairaalloisesta mustasukaisuudesta. Nuo olivat jotain, mitä kasvavan teinin ei olisi tarvinnut kuulla, kun aloin vihaamaan miehiä ja sitä kautta uskoin, ettei minuakaan miehenä kukaan voi rakastaa. Kesti neljännesvuosisata oppia tuosta pois ja hyväksyä itsensä ja sitä kautta pystyi aidosti rakastumaan toiseen.

Onko auttamisen halu käynyt itseäsi vastaan?

Kun toinen alkaa avautua, vedät henkeä ja ehdit ensin. Kerrot kaikki traumasi syntymästä alkaen. Yleensä tepsii.

Vierailija kirjoitti:

Tiedän, mitä tarkoitat, ap. Ja sitten jos laittaa rajoja esim. välttelemällä tai puhumalla jostakin kevyistä aiheista tai sanomalla ystävällisesti, että tänään ei käy, huomaan, että ihminen loukkaantuu eikä halua olla kanssani oikein missään tekemisissä. Eli pitäisi jaksaa koko ajan olla tavoitettavissa, auttamassa ja kuuntelemassa, mutta kun yrittää tarjota kultaista keskitietä, se on kuuntelua ja olkapäätä vaativan "roikkujan" mielestä ilmeisesti huonoa käytöstä. No, pidän mielummin vapauden kuin kaveruuden. Hetkelliset syvälliset jutustelut kyllä jaksan (esim. satunnaiset tapaamiset joissakin tapahtumissa tms.) ja saan niistä itsekin mukavaa mieltä, mutta jos joudun olemaan tietynlaisten ihmisten kanssa esim. töissä tai muuten paljon tekemisissä, sitten kyllä alkaa suorastaan ahdistaa. Onneksi iän myötä olen oppinut laittamaan rajat.

Ehkä saat kirjoituksestani jotakin vinkkiä, ap. Eli ole valmis siihen, että jotkut ihmiset eivät ymmärrä rajojen laittamista ja ikäänkuin loukkaantuvat, mutta älä kanna siitä huonoa omaatuntoa.

Kiitos, tämä auttaa minua asennoitumaan tulevaan paremmin! 😊

Vierailija kirjoitti:

Pysyt riittävän etäisenä.

Millä tavoin se onnistuu helpoiten? On ikävä käyttäytyä tylysti muita kohtaan.

Vierailija kirjoitti:

Onko auttamisen halu käynyt itseäsi vastaan?

En oikeastaan ikinä ole haaveillut henkilötasolla päätyväni ihmisten auttajaksi. Asiat menevät minulla liian helposti ihon alle, jotta olisin kokenut järkeväksi suuntautua siihen.

Sama täällä, terapeuttinaan ja roskakorinaan käyttää kaverit mua. Jopa töissä olen ajautunut monesti tähän rooliin vaikka palkkatyöni on jotain ihan muuta. Olen kiltti, herkkä, empaattinen nössö luonteeltani.

Seuraan innolla millaisia vinkkejä tulee.

Minä luulen, että tietyntyyppiset ihmiset vain avautuvat kaikista asioistaan ihan kaikille. Useimmat ihmiset varmaan lähtevät tilanteesta kun menee liian tukalaksi, ja sitten on se ryhmä, joka kokee että kohteliaana pitäisi kuunnella...

Tutustu uusiin ihmisiin, ja jos joku yrittää vuodattaa, totea ettet halua puhua ikävistä asioista. Jos ei mene perille, et näe sitä ihmistä enää.

Vierailija kirjoitti:

Minä luulen, että tietyntyyppiset ihmiset vain avautuvat kaikista asioistaan ihan kaikille. Useimmat ihmiset varmaan lähtevät tilanteesta kun menee liian tukalaksi, ja sitten on se ryhmä, joka kokee että kohteliaana pitäisi kuunnella...

Tutustu uusiin ihmisiin, ja jos joku yrittää vuodattaa, totea ettet halua puhua ikävistä asioista. Jos ei mene perille, et näe sitä ihmistä enää.

Tälläiset ihmiset saattavat sitten soitella perään. Se tuntuu aika kiusalliselta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olisi kiva tavata sut, oon miettinyt samaa🤔😊

Oletko herkkä ihminen? Olen miettinyt sitä, että antaako se minusta jonkun sellaisen mielikuvan, että minulle kannattaa uskoutua.

Herkät ihmiset ovat usein empaattisia ja hyviä kuuntelijoita. Siksi heille avaudutaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olisi kiva tavata sut, oon miettinyt samaa🤔😊

Oletko herkkä ihminen? Olen miettinyt sitä, että antaako se minusta jonkun sellaisen mielikuvan, että minulle kannattaa uskoutua.

Herkät ihmiset ovat usein empaattisia ja hyviä kuuntelijoita. Siksi heille avaudutaan.

Mutta jos herkkä ihminen sen takia uupuu, niin jääkö hänelle muuta vaihtoehtoa kuin erakoituminen?

Yksi keino on, että samasta ongelmasta annat puhua itsellesi vain yhden kerran. Jos toisella kerrallakin toinen alkaa kertoa samaa asiaa, niin sitten sanot "joo, sä kerroitkin ton jo viimeksi" ja vaihdat puheenaihetta. Toinen keino on, että et kuuntele (vaikka siis tosiasiassa kuuletkin). Ts annat puhua pienen hetken ja katselet johonkin sivummalle ja sitten sanot "sori, mitä sä sanoitkaan?". 

Vierailija kirjoitti:

Yksi keino on, että samasta ongelmasta annat puhua itsellesi vain yhden kerran. Jos toisella kerrallakin toinen alkaa kertoa samaa asiaa, niin sitten sanot "joo, sä kerroitkin ton jo viimeksi" ja vaihdat puheenaihetta. Toinen keino on, että et kuuntele (vaikka siis tosiasiassa kuuletkin). Ts annat puhua pienen hetken ja katselet johonkin sivummalle ja sitten sanot "sori, mitä sä sanoitkaan?". 

Kiitos, hyviä vinkkejä! 😊

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yksi keino on, että samasta ongelmasta annat puhua itsellesi vain yhden kerran. Jos toisella kerrallakin toinen alkaa kertoa samaa asiaa, niin sitten sanot "joo, sä kerroitkin ton jo viimeksi" ja vaihdat puheenaihetta. Toinen keino on, että et kuuntele (vaikka siis tosiasiassa kuuletkin). Ts annat puhua pienen hetken ja katselet johonkin sivummalle ja sitten sanot "sori, mitä sä sanoitkaan?". 

Kiitos, hyviä vinkkejä! 😊

Älypyhelimen näpelöiminen kesken toisen puheen on myös varsin tehokas keino.

Älä mene diippiin. Pysy kepeissä.

Minullakin on taipumusta joutua terapeutin rooliin. Olen hyvä kuuntelemaan ja neuvomaan. Varmaan sen takia minulle avaudutaan. Itse taas olen pidättyväisempi ja en helposti avaudu asioistani. Uskon tämän osaltaan vaikuttavan. Olen huono puhumaan omista asioistani ja sen takia kaikkien seurassa puhutaan vain heidän asioistaan. Olisiko sinullakin jotain tämän tyylistä? Puhu rohkeasti myös omista asioistasi. Jos joku sanoo, että oli taas tänään sellainen ja tällainen juttu, niin sano, että sinullekin kerran kävi niin. Tai jotenkin tuohon tyyliin. Ettei aina mene niin, että alat terapioimaan kaikkien asioiden takia. Eri asia, jos on oikeasti joku vaikea elämäntilanne. 

Asioista ei ikinä voi puhua suoraan, kun tuntuu, että toinen käyttää sua terapeuttina tms?

Miks kaikki pitää tehdä niin monen mutkan kautta ja lopulta jättäen oudon kuvan susta itsestäs muille.

Vierailija kirjoitti:

Asioista ei ikinä voi puhua suoraan, kun tuntuu, että toinen käyttää sua terapeuttina tms?

Miks kaikki pitää tehdä niin monen mutkan kautta ja lopulta jättäen oudon kuvan susta itsestäs muille.

Olen joskus puhunut. Tällöin asia on ignoorattu todeten, että tarkoitus ei ole kuormittaa, henkilö puhuu vielä hetken tästä asiasta, sitten voidaan tehdä muuta tms. Viesti keskusteluiden kuormittavuudesta ei siis useinkaan tahdo mennä kuulijalle perille.