Mitä harrastusta et antaisi lapsesi aloittaa? Miksi?

Vierailija kirjoitti:

Tyttöni oli voimistelukoulussa, ja kun hän oli n. 5-vuotias, häntä pyydettiin kilparyhmään. En päästänyt. Vuotta myöhemmin sama juttu, mutta silloin hän ei halunnut itsekään. Hän jatkoi siis harrastevoimistelukoulussa jonkin aikaa.

Nyt kaverit meni cheerleadingiin, mustamaalasin lajin, eli ei mennyt sinne. Ei kyllä ollut itsekään kovin innostunut. Kilpailee yu:ssa.

En itse kauheasti arvosta cheerleadingia, ja tuossa voimistelussa en tykännyt venäläisistä valmentajista ja homman rankkuudesta. Kilparyhmä olisi harjoitellut 8 h viikossa, tyttö siis tuolloin 5-6-vuotias. Pelkään voimisteluharrastukseen liittyviä syömishäiriöitä ym. juttuja.

Pojalta olen kieltänyt jääkiekon suuren loukkaantumisvaaran vuoksi. Pelaa futista.

Hyi, oletpa inhottava, kun olet estänyt ilmeisen lahjakkaan lapsen voimisteluharrastuksen! Oma lapseni on kilparyhmässä ja on löytänyt sieltä bestikset. Lisäksi lajissa treenantuu keho monipuolisesti. Sääliksi käy tyttösi.😢

Ette voi olla tosissanne? Kuka manipuloi lahjakasta lastaan esim että ei mene voimistelun kilparyhmään tai pelaa jääkiekkoa OMIEN ENNAKKOLUULOJENSA vuoksi? Kyllä minusta vanhemman pitää avoimin mielin etsiä lapsen kanssa se hänen lahjakkuus ja tukea harrastuksissa miellytti ne itse tai ei!

Hauskaa, kun joku kieltäisi lapseltaan moottoriurheilun loukkaantumisriskin takia mutta oma lapsi harrasti ratsastusta... ratsastus kun on aivan ykköslajeja loukkaantumis- ja kuolemanriskin suhteen. Viime vuonna lasten ja nuorten kartingsarjoissa tuli koko Suomessa pari "vakavampaa" loukkaantumista, taisi olla yksi rannemurtuma ja yksi solisluumurtuma. Motocross on toki riskialttiimpaa mutta silti jää sekin selkeästi ratsastuksen taakse.

Mutta joo, lapset tykkää kartingista, vanhemmatkin tykkää mutta todella kallis lajihan tuo on. Rahaa menee niin paljon kuin sitä on laittaa menemään. Meillä varmaan juoksevia kuluja sellaiset ainakin 20te/ v., riippuu miten paljon kalustoa ostetaan ja mitä kuluihin lasketaan (esim. iso paku, peräkärry, kaikki laitteet ja työkalut...). Jos kilpailtaisiin ihan ykkössakissa ja käytäisiin muutamissa ulkomaan kisoissa tai ajettaisiin tallipaikalla, kulut olisi 80-100te/v.

Toki varmaan ratsastuskin vie vähintään saman verran, jos aletaan omia heppoja/poneja hankkimaan, hommataan maasturi ja heppakärry, valmentaudutaan kisamielessä ja kierretään ympäri Suomea kisoissa.

Moottori"urheiluun" en tule laittamaan euroakaan, sama jos haluaa teininä leväpersemopotytöiksi niin omasta pussista saavat koko lystin maksaa.

Nyrkkeily ym lajit missä pää kolisee niin usein että seurauksena on vääjäämättä aivovaurio.

Kuten moni muukin sanoi niin joukkuelajit, joissa joutuu vanhempana tekemään hirveästi juttuja, olisi aika raskasta. Jos lapsi nyt tosissaan sattuisi lajia rakastamaan niin kyllä sen sitten kestäisi.

Kaikki muut harrastukset olisi kyllä hyviä. Kaikessa on aina hyvät ja huonot puolet.

Vierailija kirjoitti:

Hauskaa, kun joku kieltäisi lapseltaan moottoriurheilun loukkaantumisriskin takia mutta oma lapsi harrasti ratsastusta... ratsastus kun on aivan ykköslajeja loukkaantumis- ja kuolemanriskin suhteen. Viime vuonna lasten ja nuorten kartingsarjoissa tuli koko Suomessa pari "vakavampaa" loukkaantumista, taisi olla yksi rannemurtuma ja yksi solisluumurtuma. Motocross on toki riskialttiimpaa mutta silti jää sekin selkeästi ratsastuksen taakse.

Olen utelias kuulemaan tarkemmin, millaiseen tilastointiin tämä ratsastuksen riskialttius perustuu? Tiedän että esim. kenttäratsastus (se kilpalaji, jossa on yhtenä osiona vaativa maastoestekoe) on yksi vaarallisimmista urheilulajeista, mutta aika pieni osa ratsastajista harrastaa sitä, varsinkaan lapsena. On vaikea uskoa, että lasten ja nuorten harrasteratsastus, joka on suurelta osin kouluratsastusta hiekkakentällä tai maneesissa, olisi erityisen vaarallinen laji.

Tietysti isojen eläinten kanssa toimiessa on aina riskinsä, mutta rauhallisessa ympäristössä ja maltillisella vauhdilla harvoin sattuu mitään vakavaa, kunhan päässä on aina kunnollinen kypärä. Tämä on ainakin kokemuksiini ja kuulemaani perustuva käsitys, mutta toki olen valmis korjaamaan sitä, mikäli tilastot osoittavat myös harrasteratsastuksessa merkittävästi suurempia riskejä kuin muissa liikuntamuodoissa.

Moottoriurheilun vaaroihin/turvallisuuteen en ota kantaa, koska niistä en tiedä lajeista paljoakaan.

Jääkiekko, karate, kickboxing, nyrkkeily, ampuminen, hiihto, mäkihyppy nounou. Partio on upea  harrastus. Lapsi saa yhteyden luontoon, reippailuun, sosiaalistuu, rohkaistuu, saa pohjaa elämänkatsomukselle, oppii johtamista eikä jää nynnykädettömäksi ruutuun tuijottajaksi. Suosittelen kaikille.

Partiossa seurakunta on usein taustayhteisönä (usein tarjoaa tilat ja ehkä antaa rahallista avustusta toimintaan), ja se toki jonkin verran vaikuttaa siihen, millaista ohjelmaa partiossa on. Minun mielestäni se ei silti missään nimessä pidä olla uskonnon harjoittamista, mutta pienillä paikkakunnilla voi olla vaikeaa muuttaa totuttuja tapoja loukkaamatta ihmisiä.  Itse olen kirkosta eronnut partionjohtaja, joten näen uskonnottomuuden partiossa tärkeänä.

Parhaita asioita, joita lapset oppivat partiossa, ovat yhdessä toimiminen, luonnon kunnioitus ja hankalissakin oloissa pärjääminen (sinnikkyys: vaikka vähän rinkka tai kenkä hiertää, on vaatteet märkänä ja väsyttää, muistoksi jää kokemus, että siitäkin selvittiin ja oli lopulta kivaakin), toisten kunnioitus ja vastuun ottaminen. Partio-ohjelmassahan lapsille lisätään vastuuta pikkuhiljaa kun ikää tulee lisää, ja useimmiten partionjohtajana toimiminen on nuorelle hyvä meriitti kun hakee ensimmäisiä työpaikkoja.

Minä en haluaisi lasteni harrastavan mitään, missä heille tulee ulkonäköpaineita.

Ei tule nyt mieleen mitään, minkä ihan ehdottomasti kieltäisin siihen harrastukseen liittyvästä syystä. Valitettavasti taitaa raha, siis harrastuksen kallis hinta, olla esteenä aika monellekin harrastukselle.

Itse olen saanut harrastaa ihan mitä vain keksin haluta (baletti, jalkapallo, kuvataidekoulu, postimerkit). No motocrossiin vetivät vanhempani rajan, oisko se sitten ollut liian kallista (isäni perusduunari ja äitini työtön), jääkiekkokaan ei onnistunut kun lähin mimmiliiga olisi ollut yli tunnin ajomatkan päässä eikä paikalliseen poikajoukkueeseen huolittu tyttöä.

Uskaltaisin mennä väittämään, että motocross on riskialttiudeltaan ihan siellä kärjessä. Tiedän, koska olen tosiaan nyt sen viisi vuotta ajanut. Rahaa lajiin saa myös uppoamaan ihan riittävästi, jos alkaa panostamaan, kilpailemaan, yms. Ajaminen on minulle kuitenkin niin mieluisaa, että en vaihtaisi mihinkään. Itselle ei ole vielä mitään pahempia sattunut, pari lievää aivotärähdystä ja polvilumpio käynyt sijoiltaan, mutta tunnen paljon ihmisiä, jotka ovat olleet välillä todella huonossa kunnossa. Ymmärrän siis, jos ihmiset ovat lajia vastaan.

Motocrossin pahin puoli on lähes kaikille harrastajille ennemmin tai myöhemmin ilmestyvät selkävaivat. Ja eivät sitten ole mitään ihan pieniä vaivoja.

T: kokemusta on

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hauskaa, kun joku kieltäisi lapseltaan moottoriurheilun loukkaantumisriskin takia mutta oma lapsi harrasti ratsastusta... ratsastus kun on aivan ykköslajeja loukkaantumis- ja kuolemanriskin suhteen. Viime vuonna lasten ja nuorten kartingsarjoissa tuli koko Suomessa pari "vakavampaa" loukkaantumista, taisi olla yksi rannemurtuma ja yksi solisluumurtuma. Motocross on toki riskialttiimpaa mutta silti jää sekin selkeästi ratsastuksen taakse.

Olen utelias kuulemaan tarkemmin, millaiseen tilastointiin tämä ratsastuksen riskialttius perustuu? Tiedän että esim. kenttäratsastus (se kilpalaji, jossa on yhtenä osiona vaativa maastoestekoe) on yksi vaarallisimmista urheilulajeista, mutta aika pieni osa ratsastajista harrastaa sitä, varsinkaan lapsena. On vaikea uskoa, että lasten ja nuorten harrasteratsastus, joka on suurelta osin kouluratsastusta hiekkakentällä tai maneesissa, olisi erityisen vaarallinen laji.

Tietysti isojen eläinten kanssa toimiessa on aina riskinsä, mutta rauhallisessa ympäristössä ja maltillisella vauhdilla harvoin sattuu mitään vakavaa, kunhan päässä on aina kunnollinen kypärä. Tämä on ainakin kokemuksiini ja kuulemaani perustuva käsitys, mutta toki olen valmis korjaamaan sitä, mikäli tilastot osoittavat myös harrasteratsastuksessa merkittävästi suurempia riskejä kuin muissa liikuntamuodoissa.

Moottoriurheilun vaaroihin/turvallisuuteen en ota kantaa, koska niistä en tiedä lajeista paljoakaan.

Tilastoja ei ole esittää, mutta kyllähän ratsastuksessa välillä sattuu ja tapahtuu. Nykyään käytössä on hyvät kypärät, joiden pitäisi estää kallonmurtumat ja pahemmat aivovammat. Sopivalla kulmalla pudotessa aiheutuu kuitenkin ns. aivotärähdys. Nehän ovat palautuvia mutta lasketaan nykyään lieviksi aivovammoiksi.

Turvajalustimet ovat romahduttaneet ne onnettomuudet, joissa pudonnut ratsastaja raahautui jalustimesta pillastuneen hevosen mukana. Kaikkihan hevosen selästä putoavat. Kokeneet ja liikunnallisesti lahjakkaammat osaavat myös pudota ”oikein” ja välttyvät yleensä ainakin päävammoilta, junnuilla on vaihteluväli suurempaa. Pudotessa kyllä aina välillä tulee jollekin ruhjeita, luunmurtumia, rannevammoja, katkenneita tai irronneita hampaita. Toki lapset ovat luustoltaan joustavampia ja kestävät enemmän kuin aikuiset.

Hyvillä talleilla kyllä pääsääntöisesti hoidetaan turvallisuusasiat hyvin. Hevoset ovat kuitenkin luontokappaleita, jotka saattavat säikähtäessään esim. nousta pystyyn ja karata. Hevoselle on ihan lajityypillistä käytöstä säikähtää vaikkapa yllättäen puskasta lentoon lähtevää lintua, maneesin yhtäkkiä avautuvaa ovea tai autoa, jossa on peräkärry tai jokin liehuva osa. Nämä ovat sellaisia asioita, joissa sattuma määrää eikä ennakointi kauheasti aina auta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo baletin ja voimistelun vastustelu anoreksian perusteella on kyllä wt läskien hommaa.

Olen itse harrastanut rytmistä kilpavoimistelua kilparyhmässä lapsena. En missään tapauksessa halua omia tyttöjäni siihen maailmaan tutustuttaa, enkä ole mikään wt-läski.

En myöskään halua lapsiani partioon sen seurakuntakytköksien takia. Silti ollaan yövytty laavulla useamman kerran ja liikutaan metsissä mm. geokätköilyn parissa.

Jos jotain ärsyttää ennakkoluulot harrastuksia kohtaan, niin minua ärsyttää ennakkoluulot harrastamattomuutta kohtaan.

Mun kirkosta aikoja sitten eronnut lapsukaiseni on lippukunnanjohtaja ja jamboreitten järjestäjä.  Olet ihan turhaan huolissasi "seurakuntakytköksistä". 

No, täällä päin partio on seurakunnan ylläpitämä. Meillä ei kuuluta kirkkoon, enkä halua lapsiani seurakuntien juttuihin mukaan.

En ole mikään uskovainen itsekään, mutta tuota fanaattista kirkon ja uskontojen vastustamista en ymmärrä. Ei lapsi (tai vanhempi) muutu uskovaiseksi vain siksi, että osallistuu toimintaa, jonka järjestäjällä saattaa olla uskonnollinen tausta.

Sama juttu monen muun asian kanssa. Minulla on tuttuja, jotka tuntuvat saavan paniikkikohtauksen, jos koulun kevätjuhlassa lauletaan suvivirsi ja joille vaikkapa ulkomaanmatkalla vierailu vanhassa kirkossa, moskeijassa tai synagogassa ei missään nimessä sovi. Eihän se tee ihmisestä uskovaista, että käy jossain tai kuuntelee jotain tai jopa laulaa mukana. Vai onko uskonnottomuus monella niin heikolla perustalla, että pienikin altistus saa kääntymään uskovaiseksi?

Vierailija kirjoitti:

Partio olisi todellinen painajainen. Kuvittele itsesi johonkin tuskaiseen hevonkorpeen kuuntelemaan erilaisia vuohipaimenpoika-saarnoja viikoksi noin parinkymmenen uskiksen kanssa, jotka pauhaavat tuonpuoleisuudesta ja aukovat naamaansa  juuri sinun maallisuudestasi... Et voi paeta, koska olet korvessa. Paskot johonkin turvehautaan ja nautit aterioiksesi kuivaa korppua ja kasvislitkuja. Itikat kuppaavat veresi ja meinaat kuolla vitutukseen. 

Ei kuulosta uskottavalta. En ole vielä tavannut yhtään noin kiivaan uskonnollista partiolaista (ja tunnen aika monta) saati sitten kokonaista leirillistä sellaisia. Ennakkoluulot eivät ole hyvästä. Partiolaisissa on muitakin kuin kristittyjä. Siellä on joukossa jopa ihan puhtaita ateisteja.

En antaisi lapseni harrastaa kilpaurheilua. Liian nuorilta vaaditaan liian paljon.

Vapaaottelun, koskimelonta, nyrkkeily, luolasukellus, moottoriurheilun jne. Pointti varmaan tuli selväksi. Lapsi pitäisi saada aikuiseksi hengissä.

Vaikka seurakunta on taustayhteisönä, niin ei meillä ainakaan uskonto näy mitenkään partiossa.

Mua kiinnostaa toi, miksi niin moni sanoi cheerleadingin? Joku toki mainitsi loukkaantumisriskin. Usein vaan tunnutaan sekoittavan jääkiekkomatsien keikistelevään huutosakkitoimintaan.

Mulla tökkii voimistelu, jota viimeistään 6-vuotiaana täytyy harrastaa 4-5 krt viikossa 2-3 tuntia kerrallaan. Mitään maltillisia vaihtoehtoja ei ole

Pakko kans puuttua tuohon partiojuttuun. Seurakunta tarjoaa tilat, ei näy missään muussa.

Tai anteeksi, ainakin sudenpennuilla on mahdollisuus suorittaa minä uskon -jälki. En vain ole koskaan kuullut minkään ryhmän sitä suorittaneen.

Varmaan isommillakin on mahdollisuus yksi juttu parissa vuodessa liittää uskontoon

Nyrkkeily vaarallisuutensa (iskut) vuoksi. Ja vaikka muutkin lajit ovat vaarallisia, niin niissä idea ei ole toisen lyöminen. Lyönnit aiheuttavat ajan myötä helposti vaurioita.

Samalla kielletyllä listalla olisi vapaaottelu yms (mutta siellä käsittääkseni on vain täysi-ikäisiä, joten en varmaan voisi kieltääkään).

Sitten sillä rajoilla oleva laji on amerikkalainen jalkapallo. Sen osalta voisi kyllä olla pitkä keskustelu, ennen kuin lapseni siihen päästäisin.