Hoitoala on liian rankkaa, nuoret ei enää lähde alalle ja alaa kokeilleet lopettaa

Huvittavaa vertailla lh- ja sh-tutkintojen eroja vuosien pituudella. Lh-tutkinto on 2.asteen ja sh 3.asteen tutkinto. Vuodet voi olla vaihtelevat riippuen monestakin asiasta, mutta eri asteen opinnoilla on ihan eri tavoitteet. Samalla logiikalla alakoulu on haasteellisempi kuin yläkoulu, koska se kestää kolme vuotta pidempään.

Pääsääntöisesti myös työpaikat ja -tehtävät ovat ihan erilaisia.Näihin opetus suhteutetaan. AMK:ssa lähtökohta on, että opiskelijalla on jo osaaminen 2.asteelta. Aina ei valitettavasti näin ole, mutta se ongelma ei koske pelkästään hoitoalaa vaan ylipäätään opiskelijoita 3.asteella, ml. yliopisto.

T.ope

Ilta-ja yövuorot on kaikista parhaimpia vuoroja monessa paikassa. Tosi rauhallisia vuoroja eikä todellakaan mitään kiirettä.

Miksei voida tehdä positiivista juttua hoitoalasta? Haastatella alasta aidosti pitäviä ihmisiä? Aina vaan valittamista. Alalla on myös todella paljon iloisia, motivoituneita, työstään tykkääviä ihmisiä. Miksei heistä puhuta?

Vierailija kirjoitti:

Ilta-ja yövuorot on kaikista parhaimpia vuoroja monessa paikassa. Tosi rauhallisia vuoroja eikä todellakaan mitään kiirettä.

Tervetuloa akuuttipsykiatriaan! Erityisesti iltavuorot ovat aina levottomia, monesti myös alkuyö. Töihin mennessä saa aina miettiä, joutuuko painimaan.

Vierailija kirjoitti:

Miksei voida tehdä positiivista juttua hoitoalasta? Haastatella alasta aidosti pitäviä ihmisiä? Aina vaan valittamista. Alalla on myös todella paljon iloisia, motivoituneita, työstään tykkääviä ihmisiä. Miksei heistä puhuta?

Koska heitä on ehkä 5 prosenttia kaikista. 

Vierailija kirjoitti:

Miksei voida tehdä positiivista juttua hoitoalasta? Haastatella alasta aidosti pitäviä ihmisiä? Aina vaan valittamista. Alalla on myös todella paljon iloisia, motivoituneita, työstään tykkääviä ihmisiä. Miksei heistä puhuta?

Olen tänne joskus kirjoittanut positiivisesti lähärin työstä ja että tykkään siitä ja olen palkkaan tyytyväinen. Alapeukkuja sateli

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ensihoidossa ainakin leppoista vaikka pitkää vuoroa tehdään. Palkka on kohtuullinen. Kesällä kruisaillaan lanssilla naiskolleegan kanssa luu ulkona aurinkolasit päässä ja käydään lounaalla tai jäätelöllä kun aikaa. Muutama pikkukeikka ja lähinnä päivystämistä. Naiset ensihoidossa on lähes poikkeuksetta ilosilmälle mikä lisää työviihtyvyyttä 😉

T: Liksaan tyytyväinen lanssimies 😎

Voitko kertoa että mistä tuo johtuu että ambulanssikuskinaiset on aika usein hyvännäköisiä ja treenatun näköisiä? Tiukat työhousut paljastaa tiukan takamuksen.

Onhan ambulanssinaiset kuumia ja tyttöystävä sairaan mustasukkainen aina jos kerron käyneeni jäätelöllä Janican kanssa! 😁 Ambulanssissa pitää olla hyvässä kunnossa (näin kaikki luulee) niin lanssinaiset käy salilla ja muutenkin sporttisia. Luonnostaan itsevarmat ja suositut naiset hakeutuu ensihoitoon 👍

On teillä fiksut jutut. Varmaan moni nainen haluaisi tuollaisen tyypin rinnalleen. Tämä on sitten sarkasmia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ilta-ja yövuorot on kaikista parhaimpia vuoroja monessa paikassa. Tosi rauhallisia vuoroja eikä todellakaan mitään kiirettä.

Tervetuloa akuuttipsykiatriaan! Erityisesti iltavuorot ovat aina levottomia, monesti myös alkuyö. Töihin mennessä saa aina miettiä, joutuuko painimaan.

Sanoinkin MONESSA PAIKASSA. On sanomattakin selvää ettei päivystys ja muut akuutit paikat ole minään tiettynä vuorokauden aikana hiljaisia vaan sattuu ja tapahtuu milloin tahansa. Mutta suurimmassa osassa tosiaankin illat ja yöt hyvin rauhallisia.

Miksi ihmeessä olet akuuttipsykiatriassa töissä? Yksi hoitoalan rankimpia paikkoja. Paaaaaaljon lepsumpia paikkoja olisi tarjolla hoitoalalla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksei voida tehdä positiivista juttua hoitoalasta? Haastatella alasta aidosti pitäviä ihmisiä? Aina vaan valittamista. Alalla on myös todella paljon iloisia, motivoituneita, työstään tykkääviä ihmisiä. Miksei heistä puhuta?

Koska heitä on ehkä 5 prosenttia kaikista. 

Joo höpö höpö. Valittajat on vaan lähäreitä tai tiettyjen paikkojen sairaanhoitajia. Valtaosa hoitoalalla on oikein tyytyväisiä työhönsä. Ihan hatusta vedät prosenttisi!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ilta-ja yövuorot on kaikista parhaimpia vuoroja monessa paikassa. Tosi rauhallisia vuoroja eikä todellakaan mitään kiirettä.

Tervetuloa akuuttipsykiatriaan! Erityisesti iltavuorot ovat aina levottomia, monesti myös alkuyö. Töihin mennessä saa aina miettiä, joutuuko painimaan.

Jos arvaamaton työ ahdistaa niin akuuttipsykiatria ei varmasti ole parhain mahdollinen työpaikka. En itsekään ikinä työskentelisi siellä.

Kätilöiden työ on varmaan ihanaa. Kätilöt puhuu työstään lähes aina vain erittäin positiivisesti :)

Moni kätilö sanoo ettei uskoisi jaksavansa missään muussa työssä yhtä hyvin kuin kätilön työssä.

Itseä sairaanhoitajana harmittaa koko aikainen päähänpotkiminen... valitettavasti näkyy, että ala on ”naisvaltainen” kaikessa annettaan periksi (tai oikeastaan siitä ei edes neuvotella, ilmoitetaan vaan) ja lopuksi mukistaan perässä, että olipa perseestä. Otetaan esimerkiksi tämän vuotinen ylityö- ja vuoronvaihtokielto, yksi suomen suurin sairaanhoitopiiri (HUS) oli kirjaimellisesti ku*essa jonkun tunnin jälkeen kiellon julistamisesta. Kansa oli kauhuissaan, että ylitöilläkö sairaala pyörii. Ja tehy oli sitä mieltä, että voitettiin kun saatiin tyylin 150 euroa käteen kertamaksuna, nyt voidaan taas kaikki unohtaa tällänen ongelma ja johdot voi olla hiljaa ja myhäillä että helpolla päästiin...

Sopimukset on myös *askaa. Minun 26-vuotiaan pitäisi tässä miettiä perheen perustamista ja talon ostoa ym. Kun teen samassa paikassa töitä pitkään, mutta olen kuitenkin sijainen jolta voi loppua työt koska vaan. Tai nyt tämä yleistyvä 0-Sopimus tyyli, yritäppä siinä suunnitella elämää eteenpäin kun ainoa vaihtoehto on tehdä 0-sopimuksella kolmivuorotyötä...

+ Henkisesti ja fyysisesti kuormittava homma, virheitä ei saisi tulla, koska ne vaikuttavat suoraan toiseen henkilöön (potilaaseen). Kuitenkin työtä tehdään liian pienin resurssein ja olen aika varma, että suuri osa hoitovirheistä johtuu kiireestä. Teet kolmea asiaa samaan aikaan ja yrität kiireessä priorisoida mikä potilaista ja asioista oli akuutein ja samalla yrität muistaa tehdä ne muidenkin potilaiden asiat kun kirjat ensimmäisen potilaan asioita ja vastaat neljään puhelimen samalla... kummakos sattuu siinä sitten se virhe lääkkeiden jaossa.

Sori epäselvästä tekstistä, *itutus purkautui epäselvästi. Ja monta muuta pointtia jäi vielä sanomatta. Rakastan ammattiani, mutta ei vaan jaksa tälläistä *askaa... joten tässä jo mietin seuraavaa alaa.

Ainakin sairaalassa on tosi hauskoja hoitajia. Huumori lentää kokoajan 😂

Nykyään hoitoalaa suositellaan ihan kaikille työttömille. Muistan kun eräs tehdas suljettiin niin sieltä lähti iso osa miehistäkin lähäriksi tai sairaanhoitajaksi opiskelemaan. Ja on muuten myytti, että lähäreille olisi töitä, ei ole niihin tehtäviin palkataan ennen kaikkea sairaanhoitajia. 

Itse olen ollut yli 10v lähihoitajana kotihoidossa. Nyt opiskelen sairaanhoitajaksi työn ohella, koska tuntuu, että tylsistyn tuolla. Kotihoidon maine on hurja ja onhan niitä kiireitä päiviä, mutta on myös rauhallisempia. Itse tykkään työn monipuolisuudesta, itsenäisyydestä ja nopeatempoisuudesta. Toki nuo olivat asioita jotka koin raskaaksi uutena hoitajana, kun kokemusta ei ollut vielä kertynyt. En tiedä sitten onko koulutuksen ja työelämän välillä ristiriitaa. Tai asenteiden. Kun kotihoito ei olekaan sitä, että kierrellään vähän kivoilla mummoilla lämmittämässä ruokaa vaan pitää oikeasti osata ja uskaltaa (kun yksin kierretään) monipuolisesti ja nopeallakin tahdilla käyttää ammattitaitoa ja teknisiä laitteita myös niin tuleeko siitä se, että ei ollutkaan sitä mitä oli ajatellut vai mikä? Joskus olen uusissa hoitajissa tämmöistä havainnut, toki on se toinen puoli joka viihtyy ja on ihmeissään, kun onkin niin kivaa (huonosta maineesta huolimatta). Parasta olisi, jos jokainen löytäisi sen oman paikan työskennellä. Alalla on kuitenkin niin paljon erilaisia ympäristöjä ihan laidasta laitaan.

Vierailija kirjoitti:

Miksei voida tehdä positiivista juttua hoitoalasta? Haastatella alasta aidosti pitäviä ihmisiä? Aina vaan valittamista. Alalla on myös todella paljon iloisia, motivoituneita, työstään tykkääviä ihmisiä. Miksei heistä puhuta?

Niinpä! Itselläni on takana 15v. akuuttihoitotyötä erikoissairaanhoidossa ja työn ohella opiskelin yliopistossa ihan toisen alan tutkinnon ajatellen parempaa palkkaa ja päivätyötä. Nykyinen työni on varmasti monen mielestä "vaikeampaa", mutta eivätpä tiedä totuutta. Olen nykyään monta tuntia päivässä todella turhissa kokouksissa, joissa ei päätetä mitään. Osa työtehtävistäni ovat sellaisia, että on ihan sama vaikka en tekisi niitä ollenkaan. Kukaan ei huomaa.Osa kollegoista tuskin tekeekään mitään, ainakaan etäpäivinä. Saan toki n.1000€ bruttona parempaa palkkaa päivätyöstä, mutta toistaalta, kannan työni kotiin. Ei mene kovin montaa iltaa ilman tietokonetta eikä yötä stressittä. Hoitajana työt jäivät taakse,kun oven sulki.

Sairaanhoitajana sain oikeasti käyttää älyäni, olla oikeasti hyödyllinen ja tärkeä jollekin. Olin osallisena joidenkin ihmisten pahimpaan hetkeen elämässä, mutta ehkä pystyin hieman auttamaan heidän tuskaansa. Sairaanhoitajana sain kiitosta potilailta ja omaisilta. Nyt saan kiitoksen pomolta muodossa: hyvä me! Ja tietty peukku.

Virka-aikaan työskennellessä myös missaan lapsen päiväkodin järjestämiä hetkiä, mm.kevätjuhlan. Liikun asioilla aina samaan aikaan kuin muut, eli jonotan ja jumitan ruuhkassa. Maksan enemmän mm.kuntosalista ja lomamatkoista (omat lomat aina koulujen loma-aikoina).

Sairaalassa minulla oli urani parhaat esimiehet. Inhimilliset ja kaikki myös esimieskoulutuksen käyneet. Työkaverit olivat läheisiä ja rentoja. Meillä oli hyvä yhteishenki, paljon kun vietettiin aikaa yhdessä. Koin myös kasvaneeni henkisesti työskennellessäni rankkojen kohtaloiden parissa, toki voi johtua yleisestä kasvamisesta ja kypsymisestä. Ei paljon enää hetkauta pienet ongelmat ja osaa arvostaa terveyttä ja aikaa omien rakkaiden parissa.

Työhyvinvointia on mielestäni vaikea mitata vain palkan suuruudella. Nyt kun joku tuttu nuori pohtii itselleen sopivaa alaa, niin en voi kuin sydämestäni suositella sh:n ammattia. Alku vaan on tietysti rankka, erityisesti nuorille joilla on vähemmän elämänkokemusta. Hyvä perehdytys, mentorointi ja johtaminen auttaisi tässäkin. On sellaisiakin hoitoalan työpaikkoja, joissa vaihtuvuus ei ole suurta ja vakituista paikkaa hakee moni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ymmärtää hyvin. Kuka haluaa pienellä palkalla maksimaalisen raskaaseen työhön?

Itsekin opiskelin lastenhoitajaksi ja olin töissä vain puoli vuotta.

Vuorotöissä pääsee lisillä lähes maaherran ansioihin! 4000€ kuussa lapaan kun vähän pusertaa 👍

Mun mielestä vuorotyölisiä hehkutetaan aivan turhaan. Kuka haluaa olla illalla, yöllä tai pyhinä töissä?

Kyllä minä haluan olla vapaalla illat ja viikonloput kuten normaalit ihmiset, sosiaalinen elämä kärsii valtavasti 3vuorotyöstä.

Eikä pelkästään sosiaalinen elämä, vaan perhe-elämä myös.

kyllästyttää kirjoitti:

Todellakin oli virhe lukea lähihoitajaksi.En viihdy tällä alalla yhtään, olen vasta vuoden ollut alan töissä.

Oon nyt vuoden kohta ollut avustajana integroidussa lapsiryhmässä päiväkodissa, jossa paljon erityisen tuen lapsia. Ryhmässä on monta autistista lasta, välillä käyttäytyvät eläimellisen arvaamattomasti. Eivät leiki juurikaan, lelut lentävät ja saattavat heittää leluja esim. laatikoista lattialle. Ulkoilussa karkailevat esim. ulkovarastoon ja tekevät kaikkea kiellettyä. On päivittäin hiuksista vetämistä, nipistelyä, raapimista, puremista yms. Mun kädet ovat ihan mustelmilla ja arvilla. Melutaso on välillä todella korkeaa luokkaa, kun kiljuvat ja saavat raivareita. Ruokailussa saan sietää, kun yrittävät syödä välillä ruokaa mun tai kavereiden lautasilta. Myös saattavat syljeskellä vettä esim. ruokailun aikana. Nukkumisen aikana lähinnä kiukuttelevat sänkyyn joutumista ja välillä huutavat aivan täysillä siellä. Mikäli olisin tiennyt mihin työhön joudun, olisin opiskellut eri alaa varmaan. Aika väsyttävää työtä tämä on. Toki välillä on ihan kivojakin päiviä, mutta liikaa noita autistisia lapsia. Kun heidän kanssaan esim. askartelee, niin syövät liimaa, saattavat syödä esim. paperia yms. Ovat yrittäneet syödä nastoja, nuppineuloja, saippuaa, nappeja, pikkuautojen renkaita ja jopa käsidesiä. Tykkääkö joku tällaisesta työstä? Miettikää kahdesti lähihoitajaopintoja! Enkä edes saa lähihoitajan palkkaa, vaan avustajan palkkaa joka on alhaisempi 200 euroa kuussa.

Kiitos, kerroit asiallisesti, millaista tämä työ on !!!

Kokemukseni mukaan osastoilla erittäin raskasta, mutta harjaantumiskoulussa (kaikillahan on oppivelvollisuus) jo paljon helpompaa, koska henkilökuntaa enemmän.

En tosin vieläkään ymmärrä, miten kehareiden elämänlaatua ja  Suomen kansantaloutta parantaa palkata yksi korkeakoulutettu lastentarhanopettaja jokaista oppilasta kohti? Koulupäivä voi henk.koht. opetussuunnitelman vastaisesti kulua oppilaan perushoidossa; rauhoittamisessa, syöttäessä, vaippoja vaihdellessa, kommunikaatiota eri menetelmillä yrittäessä.

Meillä on neljä lasta, joista vanhin aloittaa peruskoulun syksyllä. Pienin on juuri täyttänyt kolme vuotta.

Mieheni tekee päivätyötä. Työaika on usein tyyliä 6-17 + työmatkat (noin 1h per suunta), viikonloput ja juhlapyhät vapaina. Lasten kannalta nuo miehen viikonloppuvapaat ja pyhävapaat on olleet aivan loistava juttu etenkin lasten kannalta, itse kun teen hoitoalan töitä täydellä työajalla, luonnollisesti kolmessa vuorossa.

Pidän työstäni, enkä koe palkkaustakaan sen tasoiseksi, että siitä pitäisi valittaa. Eri vuorot eivät myöskään minusta ole yksinomaan huono asia, sillä ne tuovat työhöni vaihtelua. Mutta etenkin viime aikoina on harmittanut ihan hirveästi se, miten tämä kolmivuorotyöni tuntuu määrittelevän perheen yhteiset tekemiset. Harmittaa toki sekin, että kun muut viettää Joulua, minä painan töitä. Kun kerran kolmessa viikossa on lauantai ja sunnuntai - joskus jopa lisäksi perjantai vapaana, on työni saattanut aiemmin kulua kaavalla "neljä päivää töitä, yksi vapaa - kuusi päivää töitä, yksi vapaa" jne. jolloin olen niin uupunut, että en jaksa tehdä muuta, kuin olla kotona. Arkena taas ei jää aikaa juuri muulle kuin perhearjelle.

Työni on raskasta ajoittain sekä fyysisesti että henkisesti. Sairastaa et saisi, eikä myöskään sun lapset, mutta sairaanakaan et saisi mennä töihin - tai viedä sairaita lapsia hoitoon. Vuoronvaihtoja pitäisi tehdä lennossa, mikä ei tietenkään onnistu, koska päiväkodin työntekijöillä on omakin elämänsä. Tätä ei kuitenkaan työpaikalla kaikkien taholta tahdota ymmärtää, mikä tuntuu raskaalta sekin.

Hetkittäin tuntuu, että työ vie kaikki voimat ja ajan. En tunne kykeneväni antamaan kaikkea itsestäni sekä työlle että perheelle. Aina toinen jää paitsioon. Ja tärkeintä minulle on se perhe. Siksi nyt mietitäänkin, mitä minä seuraavaksi ryhtyisin tekemään. Tämäkään kuvio kun ei ainakaan meidän taloudessa toimi.

Vierailija kirjoitti:

Meillä on neljä lasta, joista vanhin aloittaa peruskoulun syksyllä. Pienin on juuri täyttänyt kolme vuotta.

Mieheni tekee päivätyötä. Työaika on usein tyyliä 6-17 + työmatkat (noin 1h per suunta), viikonloput ja juhlapyhät vapaina. Lasten kannalta nuo miehen viikonloppuvapaat ja pyhävapaat on olleet aivan loistava juttu etenkin lasten kannalta, itse kun teen hoitoalan töitä täydellä työajalla, luonnollisesti kolmessa vuorossa.

Pidän työstäni, enkä koe palkkaustakaan sen tasoiseksi, että siitä pitäisi valittaa. Eri vuorot eivät myöskään minusta ole yksinomaan huono asia, sillä ne tuovat työhöni vaihtelua. Mutta etenkin viime aikoina on harmittanut ihan hirveästi se, miten tämä kolmivuorotyöni tuntuu määrittelevän perheen yhteiset tekemiset. Harmittaa toki sekin, että kun muut viettää Joulua, minä painan töitä. Kun kerran kolmessa viikossa on lauantai ja sunnuntai - joskus jopa lisäksi perjantai vapaana, on työni saattanut aiemmin kulua kaavalla "neljä päivää töitä, yksi vapaa - kuusi päivää töitä, yksi vapaa" jne. jolloin olen niin uupunut, että en jaksa tehdä muuta, kuin olla kotona. Arkena taas ei jää aikaa juuri muulle kuin perhearjelle.

Työni on raskasta ajoittain sekä fyysisesti että henkisesti. Sairastaa et saisi, eikä myöskään sun lapset, mutta sairaanakaan et saisi mennä töihin - tai viedä sairaita lapsia hoitoon. Vuoronvaihtoja pitäisi tehdä lennossa, mikä ei tietenkään onnistu, koska päiväkodin työntekijöillä on omakin elämänsä. Tätä ei kuitenkaan työpaikalla kaikkien taholta tahdota ymmärtää, mikä tuntuu raskaalta sekin.

Hetkittäin tuntuu, että työ vie kaikki voimat ja ajan. En tunne kykeneväni antamaan kaikkea itsestäni sekä työlle että perheelle. Aina toinen jää paitsioon. Ja tärkeintä minulle on se perhe. Siksi nyt mietitäänkin, mitä minä seuraavaksi ryhtyisin tekemään. Tämäkään kuvio kun ei ainakaan meidän taloudessa toimi.

Mikset kokeilisi eri yksikköä/osastoa/organisaatiota? Itse teen kolmivuoroa, mutta olen töissä joka kolmas viikonloppu omasta tahdostani. Viimeiseen kymmeneen vuoteen en ole myöskään jouluja tehnyt, sen sijaan teen lähes aina juhannuksen kun en siitä välitä. Työpaikkani on iso ja aina on halukkaita pyhien tekijöitä ja työvuorot suunnitellaan niin, että kaikki voittavat. Toiveet menevät läpi lähes poikkeuksetta vaikkei autonomiaa olekkaan. On se kumma, että tällaiseen ei panosteta työpaikoilla!