En voi olla tuntematta vahingoniloa hiljaa sisimmässäni

Vierailija kirjoitti:

Luokan priimusten ja menestyjien äitien on syytä olla ylpeitä erinomaisesta kasvatustyöstään.

Höpöhöpö. Siihen miten lapsi pärjää koulussa ja elämässä vaikuttaa aika hirveän moni muukin asia kuin kasvatus.

Mulla on kotona kaksi priimusta ja yksi erityislapsi. Mitä luulette, kehen näistä on saanut eniten panostaa kaikin mahdollisin tavoin?

 

Vierailija kirjoitti:

Tuttava pätijä-äiti 15 vuotta opastanut ja opettanut, neuvonut ja nuhdellut minua äitinä. Lapseni haukkunut ylivilkkaaksi ja kasvatusmetodini kelvottomiksi.

No nyt nää on teinejä. Minun lapseni kesätöissä ja menossa todella hyvään lukioon. Pätijän lapsi on syömishäiriöinen, jäi kiinni näpistelystä ja jäi täysin ilman jatkopaikkaa.

Kamalaa lapselle, mutta äidille ihan oikein.

Ap. mä ymmärrän sun fiiliksen ihan täysin. Vaikka täällä nyt jotkut yrittää jeesustella ja kiusata sua, koska olet niiiiiiiin kamala ihminen, niin tuo on täysin luonnollista. Kuten sanoit, oikein äidille, kamalaa lapselle.

Ja niille jotka taivastelee sitä, että miksi olla yhteydessä tuollaiseen ihmiseen: on paljon porukoita, jotka muodostuvat siten, että niihin ei käsin poimita vain parhaita hedelmiä, vaan yhdistävä tekijä voi just olla joku lasten kaveriryhmä, harrastus tms. Olisiko silloin näiden määkijöiden mielestä ollut reilumpaa ja kivempaa esim. muodostaa uusi ryhmä, ja eristää siitä tämä äiti ja tyttärensä? Vai vaan sietää mukana olevaa pösilöä, kun eipä tuo ap.  nyt kovin tuosta typerästä äidistä tunnu kärsineen, vaikka ärsyyntynyt on ollutkin.

Mä veikkaan että nämä täällä määkivät on just vastaavia äitejä, jotka on Aina Oikeassa, ja nyt alkoi vähän pelottaa, että mitäs jos käykin kuten tässä tapauksessa ja turpiin tulee jossain vaiheessa.

Vierailija kirjoitti:

Minä tunsin suunnatonta vahingoniloa viikonloppuna, kun lasteni luokkakaverin äiti kyseli, mitä lapsilleni kuuluu (näin 12 vuotta alakoulun päättymisen jälkeen). Muistan, miten muutamankin kerran vanhempainillassa todettiin, että lapseni ovat nössöjä eikä heistä ikinä voi tulla mitään, kun ei edes jälki-istuntoon saa jättää (ilmoitin vanhempainillassa, että koko luokkaa ei saa jättää tekemään läksyjä koulun jälkeen, jos osa on ne tehnyt ja opettaja oli samaa mieltä).

Toinen lapsistani on KM ja töissä Lontoossa investointipankissa (mikä alalla on ihan tavallista, mutta näin kerrotuna tuntuu aika kivalta) ja toinen valmistuu lääkäriksi lokakuussa. Kysyin, että mitenkä se teidän Leevi ja vastauksena oli yleistä kiemurtelua tyyliin "etsii vielä paikkaansa". Toki minä tiesin, että takana on huumetuomioita ja pientä rötöstelyä.

Mutta hyvä mieli tuli!

On hyvä että voit olla ylpeä lapsistasi, mutta heidän ansioillaan pröystäily on jotenkin... Hyacinth Bucketmaista.

Uramenestyskö sen kertoo, kuka on onnistunut äitinä? Toisen lapsi etsii paikkaansa maailmassa, ja sinä koet olevasi parempi ihminen?

Menestys ei myöskään välttämättä tee ihmistä onnelliseksi. Kyllä sinunkin lapsesi voi jäädä työttömäksi tai kärsiä burnoutista ja masennuksesta (toivotaan, että ei, mutta ymmärrät varmaan pointin).

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap olet ihan yhtä inhottava kuin ystäväsikin. Sovitte hyvin ystäviksi, molemmat katkeria ja kostonhimoisia ihmisiä. Tuollaisessa tilanteessa pitäisi kykeä tuntemaan empatiaa, ainakin sitä teiniä kohtaan, jossei äitiä kohtaan. Naiset on kyllä hirveitä toisilleen. Mitä jos etsisit muita tuttavuuksia ap. Vai vieläkö esität ystäväsi kasvojen edessä, että pidät hänestä? Aika kasinaamaista peliä sinun suunnaltasi. Inhoan itse tuollaisia teeskentelijöitä. Mieluummin sitten suoraan ja avoimesti inhottava niin kuin ystäväsi, mutta ei tuollain kierolla tavalla niin kuin sinä.

Kirjoitin että olen aina ystävällinen lapselle, asiallinen äidille. En ole koskaan esittänyt hänen ystäväänsä. Hänen käytökselleen ei kukaan voi mitään. Me viisi muuta äitiä sitten siedetään. Mutta tuskin hän kuvittelee, että kukaan meistä ylin ystävä on.

Lapsen kanssa on mahdoton ylimalkaan olla tekemisissä, koska äiti lepattaa paikalle välittömästi. Pörrää kuin helikopteri yläpuolella aivan koko ajan.

ap

Ap sinä kirjoitit: " ME VIISI MUUTA ÄITIÄ SITTEN SIEDETÄÄN." Se tarkoittaa että teitä on 5. 

Mitä väliä muille kuin pilkunnussijoille. Ihan sama, onko porukassa 5, 6 vai 7 ja yksi pätijä. Keskittyisit itse asiaan.

Erityinen silmätikku oli toinen lapseni. Joka on vilkas ja aktiivinen. Tästä hän jaksoi jankuttaa, miten ”lapsen huono käytös” johtuu ruokavaliosta ja siitä, että perheestämme puuttuu rytmi.

Neuvoja ja nuhteita sateli jatkuvasti.

En tajua mistä ihmeestä hän oletti tietävänsä mitä me syömme ja mikä on perheemme rytmi.

Ja lapsi ei todellakaan ole koskaan ollut mikään ylivilkas, tapaturma-altis, koheltaja tai sosiaalisesti kömpelö, aggressiivinen, muita satuttava tai kolttosiin houkutteleva tai mitään. Edes.

Mutta aina tää lapsi teki kaiken väärin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Taitaa olla kiusaajaporukka, tämä naisporukka, joka sietää 15 vuotta panettelua ja haukkuja päin kasvoja. Miksi muuten "sietävät" tätä yhtä? Koska haluavat kiusata ja olla hänen yläpuolellaan. Ns. parempia ihmisiä. Kyllä oli ruma aloitus.

Hän on aina korostnut olevansa minua parempi. Esim kun minun lapseni on ihan katsoneet pikkukakkosta, hänen lapsellaan on ollut ruutuaika ja hänen lapsensa on saanut katsoa vain kahta laadukasta lastenohjelmaa. Tämä on tuotu toistuvasti esille.

Hän itse ei katso lainkaan televisiosta muuta kuin uutiset ja ajankohtaisohjelmat. Muu on kuulemma moukkamaista.

Ja tosiaan viikon loma Kreetalla on junttia. Hän ei ikinä.

Tätä tällaista loputtomiin.

Vaikuttaa siltä, että olette tämä mamman kanssa vain täysin erilaisia ihmisiä. Tämä tykkää kulttuurista ja järjestyksestä. Siis luonne- ja tykkäyseroja.

Tosin en tajua, miksi omat preferenssit pitää sanoa toiselle loukkaavasti päin naamaa.

Jos kaverini käy Mallorcan lomalla, en tietenkään sano mikäli olen sitä mieltä, että rahat menee tuolla hukkaan enkä itse tosiaankaan lähtisi tuonne. Tai arvostele hänen kasvatustoimintaansa lapsensa kanssa.

Minullakin on monenlaisia tuttavia ja kavereita, enkä tosiaankaan sano heille kaikkea, mitä ehkä mielessäni ajattelen heidän toimistaan.