Lue keskustelun säännöt.
Menin naimisiin toivottoman jahkailijan kanssa. Pystyyköhän siihen vaikuttamaan?
01.07.2018 |
Minulla menee hermot, kun kaikki päätökset ja tekemiset aina kestää. Päätös uuden auton mallista kesti 2 vuotta. Käytiin koeajoilla ja etsittiin läpi Suomen. Viimeksi keväällä oli sovittu, että mies varaa risteilyn hääpäiväksi, mutta se hyttiluokkien valinta ja otetaanko ruokia ennakkoon vai päätetäänkö vasta laivalla- pohdinta vei niin monta viikkoa, että ne A-luokan hytit, joihin hän oli päätynyt pohdinnoissaan, olikin loppuunmyyty. Jätettiin menemättä kokonaan. Eilen oltiin menossa ravintolaan syömään. Mies tutki netistä listoja koko aamupäivän. Minä sanoin, että mikä tahansa broileri tai naudanliha kelpaa minulle, tulista tai vähemmän tulista. Yhdessä oltiin jo sovittu ravintola ja päästiin sisäänkin vielä. Mies katsoi listaa pitkään, tarjoilija kävi kaksi kertaa kysymässä, joko tilataan. Sitten mies totesi, että ei hän ehkä haluakaan sitä ruokaa, mitä oli ennakkoon miettinyt. Hän halusi lähteä toiseen ravintolaan. Siinä vaiheessa minulta meni hermot ja sanoin, että toiseen ravintolaan en lähde puoleksi tunniksi miettimään, kelpaako mikään, mene yksin ja minä lähden kotiin. Niin tein. Mies tuli kotiin tunnin päästä ja kertoi käyneensä kebabilla, kun ei yksin viitsi mihinkään hienoon paikkaan mennä. Siis v*tuttaa tuollainen jahkailu. Onko kenelläkään vinkkiä, miten hänet saisi nopeammaksi? Anoppi kertoi, että nuorena mieheni oli saanut vuodessa säästettyä 1000€ tililleen, koska oli niin harkitsevainen ja säästäväinen ostamaan mitään. Harkitsevainen on yltiöpositiivinen ilmaisu jahkailijasta.
Kommentit (67)
Mun mielestä tuollainen kuvatunkaltainen jahkailu voi olla jopa oire jonkinlaisesta mielenterveyshäiriöstä, varsinkin jos se on ajan kuluessa pahentunut. Eli lähinnä OCD, masennus tai/ja ahdistushäiriö. Ei tuo ihan normaalilta kuulosta, että viettää päivän pohtien ravintolan menua eikä sitten loppujenlopuksikaan uskalla tilata mitään.
Toki jahkailu ja harkitsevuus on luonteenpiirre, itse olen sellaunen ihminen, että pyörittelen kaikki mahdolliset skenaariot läpi päässäni isommissa päätöksissä. Haluaisin niin kovin tietää etukäteen mitä tapahtuu tulevaisuudessaa jos otan vaikkapa työpaikan X vastaan. Tosin tämä ominaisuus ei ole koskaan estänyt tekemästä päätöksiä, enkä jahkaile asioita muille, ihan siksi, että kun sitä tulevaisuutta ei voi tietää niin niitä päätöksiä on tehtävä niiden tietojen perusteella mitä on nyt.
Mulla on yksi tuttava joka jahkailee viikkotolkulla vaikkapa jotain muovista hedelmäkulhoa, pitäisikö se ostaa Tokmannilta vai Kärkkäiseltä, vai sittenkin Honkkarista seuraavalla reissulla etelämmäs. Sitten se postailee linkkejä vaihtoehdoista ja mietiskelee, että sopiikohan tuo väri, entä materiaali, onkohan se kuinka kestävää, pitäisikö sittenkin ostaa tuo toinen kun on kestävämmäksi kehuttua muovia, mutta se on väärän värinen jos hän hankkiikin keittiöön värikkäämmät verhot joskus, ja sitten kun se liike on toisella puolen kaupunkia, viitsiikö sinne asti ajaa, toisaalta.... Kiesus sentään, ja tämä on siis todella tapahtunut, en muista ostiko se lopulta edes mitään hedelmäkulhoa vai jäikö suunnitteluasteelle. Eikä se edes ymmärrä miksi sille välillä kuittaillaan. Olen vakaasti sitä mieltä, että tuollainen jahkailu on kaikkea muuta kuin hyvä ominaisuus, juu säästöähän se on kun ostaa mieluisan ja kestävän kulhon mahd. läheltä mutta se henkinen kuormitus ihan itsellekin kun viikkoja pohdiskelee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihmiset ovat erilaisia luonteeltaan ja kokemuksistaan. Jos meitä ketä tahansa tarpeeksi tutkitaan, ei ihan terveitä olla kukaan. Minusta se on vaan niin surullista, että kaikki pitäisi mahduttaa yhteen muottiin.
Paljastan nyt jotain todella salaista. En koskaan katso, paljonko on tilillä rahaa, jos ei ole pakko. Vihaan kaikkea laskunmaksuun liittyvää. Saan ahdistuskohtauksia isoista hankinnoista. Kävin aikoinaan psykologin luona puhumassa rahaan ja talouteen liittyvistä asioista. Ymmärsin, että minulla on jatkuva talouteen liittyvä huoli, eli pelkään rahan loppumista. Siksi en haluaisi hankkia mitään kallista. Minulla on pakkomielle säästää. Ongelma juontaa juurensa talouslamaan, jonka aikana elin lapsuutta. Ja arvatkaa mitä: psykologi sanoi, että olen täysin looginen toiminnassani. Sain vihjeeksi lähestyä hankintoja maltillisesti. Miettiä etukäteen, antaa itselleni aikaa tottua ajatukseen rahan tuhlaamisesta.
Tee itse ne vaikeat päätökset.
Varaat matkat, tilaat ruuat.
Kai tiedät mistä mies tykkää? Tai tilaat ainakin itsellesi, syöt ja nautit. Sitten kaivat mukavan romaanin käsveskastasi ja luet siemaillessasi jälkiruokalikööriä, niin saa mies miettiä rauhassa vaikka valomerkkiin asti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä itse olen harkitsevainen ja hitaasti lämpiävä. Olen aina ollut ja tulen aina olemaan. Olisi kovin vaikeaa elää spontaanin ihmisen kanssa. Onneksi puolisoni on samanlainen hidas hämäläinen. Nopea ystäväni nauraa joskus katketakseen hidasteluani. Esim. hänestä oli huvittavaa kun vuonna 2016 alettiin miettimään, että v. 2017 voisi alkaa suunnitella keittiöremppaa jotta sitten 2018 sen voisi toteuttaa. Minusta tämä taas hyvin suunniteltu on puoliksi tehty.
Jos nopeita päätöksiä tarvitaan, ne pitää valmistella. Esim. voi jo vuotta aiemmin miettiä, että jos tulisi vastaan hyvä äkkilähtö tähän, tähän tai tähän kohteeseen, niin tilataan ja mennään. Mutta se äkkilähdölle lähtö pitää siis rauhassa miettiä ja tarkoitan nyt useamman kk mietintäaikas. Ei mitään viikkoa.
Voisiko ap muuttaa itseään? Nopeatempoiset ihmiset ovat harkitsevien mielestä ihan yhtä kummallisia ja rasittavia kuin toisin päin.
Kun asuntoni remontoitiin, kahdessa viikossa olin löytänyt työmiehet, suunnitelmat oli tehty ja kaikki materiaalit ja kalusteet oli valittu. Remontista tuli todella hyvä ja olen lopputulokseen tyytyväinen.
Tuo kuulostaa aivan kamalalta. En ikinä toimisi noin kuin pakkotilanteessa. En voisi olla tyytyväinen noin nopeaan päätöksentekoon. Miettisin, että kuinka hyvä olisi tullut kunnollisella suunnittelulla. Sitä paitsi, etkö halunnut fiilistellä (netti)kaupoissa erilaisia materiaaleja ja koneita yms? Siis kyllähän meilläkin se lopullinen remonttipäätös yms. tehtiin ihan hetkessä. Suunnittelijan kanssa istuttiin pöydän ääressä varmaan alle tunti. Mutta tällöin omat ajatukset olivat jo kohtalaisen selkeät.
15
Remontista tuli ihan täydellinen ja se oli erittäin hyvin suunniteltu. Käytin tietysti apuna suunnittelijaa. Hänen kanssaan katsoin läpi erilaisia materiaaleja, mutta ei siihen päätöksen tekoon mennyt kuin hetki, koska tiesin heti mistä tykkään.
Miten ihmeessä tiedät että tulos on täydellinen? Olet käynyt läpi vain vähän vaihtoehtoja. Ehkä parempiakin vaihtoehtoja olisi, et vain tiedä niistä. Tai ehkä toinen remonttifirma olisi tehnyt saman lopputuloksen 5000 e halvemmalla.
Sä olet vaan hidas! Kyllä isonkin suunnitelman voi tehdä nopeasti, kun on nopea muutenkin. Jonkun remppafirmojen kilpailutuksessa pisimpään kestää saada vastaukset kaikista firmoista.
Toinen sun ongelma on se, että sun on "pakko" tutustua KAIKKIIN vaihtoehtoihin, vaikka oikeasti et vakavasti harkitsisi kuin muutamaa. Me nopeammat tiedetään jo valmiiksi, minkälaista halutaan, ja siitä lähdetään rajaamaan tarkemmin. Eikä jäädä märehtimään, josko jossain olisi periaatteessa potentiaalisesti ollut jotain marginaalisesti "parempaa".
Oikeastaan toi on ehkä se syvin ero: nopeat osaavat tyytyä ihan tarpeeksi hyvään, jahkailijat pelkäävät loputtomiin menettävänsä jotain parempaa.
Ajattele kuinka paljon tuolla harkitsevaisuudella säästää! Ei tule rampattua kampaajalla tai lomamatkalla tai ostettua turhia tuotteita.
Nopealla päätöksenteollako ei voi päätyä olemaan ostamatta jotain? Erikoinen ajattelutapa.
Miten tuo sitten eroaa hitaasta päätöksenteosta? Kun minä mietin että pitäisikö ostaa palju, tai ehkä ei saa sittenkään, joten ei osteta. Ja sitten taas parin kuukauden päästä mietin samaa ja tutkin malleja ja päätän että ei osteta. Sama puolen vuoden päästä uudestaan. Ja taas vuoden. Jne. Niin minäkö en olekaan jahkaaja vaan nopea useiden päätösten tekijä?
Tuo taas on saivartelua. Nopea päätöksentekijä tekee päätöksen ja pysyy siinä, ellei tilanne olennaisesti muutu. Sinä palaat samaan päätökseen uudelleen ja uudelleen. Hämmentävää, että tätä pitää edes selittää.
Pyh, nopea päätöksentekijä ei automaattisesti tee hyviä päätöksiä, vaan usein hätiköityjä päätöksiä. Meillä oli lapsuudenkodissa isä hätäinen. Sen takia pihalla seisoi korjattavia autoja. Vaikeahan niitä oli myydä. Jos halvalla sai Volvon, isä osti siltä istumalta. Meillä oli aromipata vai mikä lie ollut nimeltään, koska isä soitti ostos-tv:n ohjelmaan. Äiti nauroi, että puuroa saa 10 minuutissa liedellä, joten miksi sitä pitäisi laittaa 10 tuntia aiemmin hautumaan mössöksi. Piti olevinaan toimia nopeasti, kun erikoistarjous oli vain hetken. Isä oli myös niin nopea, että jos hän päätti lähteä mökille, hän lähti. Hän saattoi ilmoittaa, että auton keula kääntyy mökkiä kohti 10 minuutin päästä, onko mukaan lähtijöitä.
Nyt taas vaihdoit kokonaan puheenaiheen. Ihan yhtä lailla se hidas voi tehdä huonon päätöksen, tämä koko ketju lähti liikkeelle siitä! Ja kommentti, johon vastasit, ei käsitellyt päätöksen laatua millään lailla. Yritä nyt ymmärtää, että päätöksenteon nopeus on eri asia kuin hyvät päätökset. Nopea tai hidas, ihan sama, jos lopputulos on tuollaista sekoilua.
Siis mitä mä just luin?
Ei kai kukaan voi ihan oikeasti pitää millään tavalla normaalina tai hyväksyttävänä avausviestissä kuvailtua käyttäytymistä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Siis mitä mä just luin?
Ei kai kukaan voi ihan oikeasti pitää millään tavalla normaalina tai hyväksyttävänä avausviestissä kuvailtua käyttäytymistä?
Aivan. Ilmeisesti näille jahkailijoille tuli defenssi päälle, kun joku kertoi, miltä sairaalloinen päättämättömyys tuntuu läheisistä. Vastareaktiona ketju sitten täytyy näistä omahyväisistä kertomuksista siitä, miten äärettömän fiksua on miettiä kaikkea vuositolkulla. Joo, tämä sinkulle sallittakoon mutta on henkistä väkivaltaa pakottaa läheiset elämään loputtomassa limbossa, jossa mikään ei etene. Niin kauan saa jahkailla, kun ei sillä haittaa muiden elämää.
Pyh, nopea päätöksentekijä ei automaattisesti tee hyviä päätöksiä, vaan usein hätiköityjä päätöksiä. Meillä oli lapsuudenkodissa isä hätäinen. Sen takia pihalla seisoi korjattavia autoja. Vaikeahan niitä oli myydä. Jos halvalla sai Volvon, isä osti siltä istumalta. Meillä oli aromipata vai mikä lie ollut nimeltään, koska isä soitti ostos-tv:n ohjelmaan. Äiti nauroi, että puuroa saa 10 minuutissa liedellä, joten miksi sitä pitäisi laittaa 10 tuntia aiemmin hautumaan mössöksi. Piti olevinaan toimia nopeasti, kun erikoistarjous oli vain hetken. Isä oli myös niin nopea, että jos hän päätti lähteä mökille, hän lähti. Hän saattoi ilmoittaa, että auton keula kääntyy mökkiä kohti 10 minuutin päästä, onko mukaan lähtijöitä.