Portugalissa kuolleen perheenisän tragediasta lisätietoa – putosi aidalta kohtalokkain seurauksin
Portugalin viranomaisten asiakirjoista selviää, mitä tammikuussa Portugalin Madeiralla menehtyneelle suomalaiselle 35-miehelle tapahtui, kertoo MTV.
7-vuotiaan poikansa kanssa lomalla ollut mies putosi portaikkoon Funchalin kaupungissa 13. tammikuuta traagisin seurauksin.
Mies oli jättänyt poikansa hotelliin ja lähtenyt viettämään perjantai-iltaa kaupungille. Onnettomuudesta uutisoi aiemmin muun muassa Ilta-Sanomat.
Ruumiinavauksen ja kuolinsyytutkimuksen perusteella mies kuoli putoamisasennosta johtuneeseen tukehtumiseen, paljastaa MTV.
Mies oli kiivennyt aidan päälle, menettänyt tasapainonsa ja pudonnut portaikkoon. Hänen veressään oli tapahtumahetkellä 1,84 promillea alkoholia.
Viranomaisten mukaan tapauksessa ei ole syytä epäillä rikosta. Ulkopuolisen ei epäillä vaikuttaneen putoamiseen.
PAIKALLINEN Diario de Noticias -lehti kertoi tammikuussa, miten ulkomaalainen mies oli yrittänyt päästä taksilla hotelliinsa. Silminnäkijän mukaan mies ei osannut sanoa taksikuljettajalle hotellin nimeä. Taksi jätti miehen kadulle, josta mies lähti yrittämään jalkaisin kohti hotelliaan.
Miestä etsittiin ensin kadonneena.
Suomalaiset sukulaiset huolestuivat, kun miestä ei kuulunut lauantaina hotelliin. 7-vuotias poika oli herännyt aamulla ja ihmetellyt, kun isää ei ollut missään. Miehen puhelin oli kiinni, eikä häneen saatu yhteyttä. Mies oli lähettänyt viimeksi viestin kotiinsa myöhään perjantai-iltana.
Lauantaiaamuna Funchalin kadulta löytyi miehen ruumis. Miehellä ei ollut henkilöllisyyspapereita. Ruhjeet niskassa viittasivat putoamiseen. Ruumis tunnistettiin myöhemmin kadonneeksi suomalaiseksi.
Kommentit (95)
Vain Suomessa se on " tragedia" kun känninen isä kuolee jätettyään lapsen yksin. Että mua ällöttää nää jutut.
Vierailija kirjoitti:
Vain Suomessa se on " tragedia" kun känninen isä kuolee jätettyään lapsen yksin. Että mua ällöttää nää jutut.
Anteeksi nyt siis, mutta sinustako ei ole tragedia kun päihdeongelmainen ihminen menehtyy tapaturmaisesti? Meillä on julkisuudessa ollut kuuluisiakin tapauksia Suomessa, jossa urheilulegenda on menehtynyt vastaavanlaisessa tapaturmassa, ja kyllä siinä on kyseessä targedia. Aina kun onnettomuudessa on osallisena lapsia ja päihteitä, se on traagista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voisitteko lynkkaysjoukot ja soihdun heiluttajat painaa päähänne tämän: nämä keskustelut jäävät elämään tänne nettiin. Poika on ehkä nuori vielä nyt, mutta tulee lukemaan kenties joskus omaa perhettään, lapsuuttaan ja vanhempiaan koskevia keskusteluja netistä. Miettikää, ovatko tekstinne sellaisia, että haluatte ko.pojan niitä lukevan?? KUKAAN ei halua lukea isästään, oli sitten millainen tahansa, tällaista. Ihmiset on niin kuvottavia. Kyllä asiasta voi keskustella ilman henkilökohtaisuuksiin menemistä, teon voi tuomita ja sanoa, että isä teki väärin. No niin teki!
En tunne mitenkään näitä tapauksen henkilöitä mutta oma isäni menehtyi traagisesti onnettomuuden seurauksena. Sitä reposteltiin nettipalstoilla, esitettiin ihan kamalia väitteitä. Se haavoitti ihan hirveästi kun niihin vahingossa törmäsi netissä... Älkää ihmiset toimiko näin. Jooko?!
Tässä ei kai mitään kamalia väitteitä ole esitetty, vaan ikäviä faktoja, jotka poika kyllä tajuaa kasvaessaan. Eli 1.87 promillet ja poika yksin kaukana hotellissa. Jättäisitkö sinä lapsesi noin? Ja olisitko ylipäätään vetänyt aivan järkyttävät perseet?
Teon vääryydestä ei kai tässä ole puhetta ollutkaan, en minä sitä kiistä. Mutta tämä keskustelu täällä on vastenmielinen ilmentymä ihmisten pahuudesta. Missään nimessä asiallinen ja hyvätahtoinen keskustelu tämä ei ole, osa kommenteista on ihan pahoja kuin tämän isän teko. Ottakaa huomioon, että isähän siis veti kännit ja kuoli tapaturmaisesti. Olisiko saanut tehdä niin? Jälkikäteen ajateltuna ei, koska meni kuolemaan ja paljastui, että lapsi oli yksin hotellissa.
Palstalla on ketjuja jossa puolustellaan vanhempien dokaamista lasten aikana, että lasten täytyy OPPIA normaalit juomatavat. Lasten aikana voi kännätä kun vaan ei lasta pelota, että se on ok. Vaikka sitten hiprakassa oleva äiti putoaisi keittiönjakkaralta ja lapset näkisivät kun äiti kuolee, se olisi tietenkin ihan ok, koska kyllähän lasten täytyy nähdä miten juodaan?
Palsta, tämä keskustelu ja ihmiset ovat tekopyhiä. Ihan täällä tuomitaan tämän isän käytös täysin vaikka ollaan valmiita puolustamaan omaa ryyppäämistä.
Ja vastaan kysymykseesi: en lähtisi dokaamaan, koska en vedä kännejä ikinä. Elän raittiina enkä ole juonut koskaan haitaksi asti, ei vaan maistu alkoholi. En jättäisi lastani yksin kotiin 7-vuotiaana. Voin todeta tämän ilman että haukun tätä tapauksen isää.
Kirjoitat että "Palstalla on ketjuja jossa puolustellaan vanhempien dokaamista lasten aikana, että lasten täytyy OPPIA normaalit juomatavat. Lasten aikana voi kännätä kun vaan ei lasta pelota, että se on ok. Vaikka sitten hiprakassa oleva äiti putoaisi keittiönjakkaralta ja lapset näkisivät kun äiti kuolee, se olisi tietenkin ihan ok, koska kyllähän lasten täytyy nähdä miten juodaan?
Palsta, tämä keskustelu ja ihmiset ovat tekopyhiä. Ihan täällä tuomitaan tämän isän käytös täysin vaikka ollaan valmiita puolustamaan omaa ryyppäämistä."
Itse en ole tuollaisiin ketjuihin törmännyt missä muut kuin superhuonot ja läpinäkyvät trollit puolustelisivat vanhempien dokaamista lasten nähden. Yksi saunaolut tai viinilasi taas ei ole dokaamista, mutta sinähän halusit tämän kärjistää äärimmilleen tehostaaksesi sanomisiasi virheellisesti.
Mistä päättelit, että nuo muiden ketjujen dokaamista puolustelevat ja tämän ketjun lapsen aikana dokaamisen tuomitsevat ovat yksiä ja samoja ihmisiä, kun pystyt muitta mutkitta dumaamaan niiden sanomiset tekopyhiksi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies 29v plus 1v miettii kirjoitti:
Se että sattuu olemaan kuolinhetkellä humalassa ei kerro alkoholismista. Ja vaikka olisi alkoholismia, kukaan (täällä) ei tiedä mitä vaikeuksia ja haasteita siinä on taustalla; nyt on vain hyvä ilkkua ja spekuloida ilkeämielisesti, kun kuollut ei voi puolustaa itseään. Jos vanhemman ajoittainen humalassa oleminen olisi maailmanloppu, niin eiköhän suurin osa ihmisistä ansaitsisi menettää lapsensa.
Tuo sälli oli 1.8 promillen humalassa juuri silloin, kun hän oli yksin vastuussa lapsesta. Se kertoo käsittämättömästä vastuuttomuudesta, koska lapsesta vastuussa olevan aikuisen on oltava toimintakykyinen. Jos matkalla olisi ollut toinen aikuinen, jonka on sovittu ottavan vastuun lapsesta isän juopotellessa, tilanne olisi toinen. Silloin isää ei voisi syyttää.
1.8 promillen humala on oikeasti aika paljon. Siihen tarvitaan noin 10 alkoholiannosta, joka ainakin alkoholia satunnaisesti käyttävälle on järjettömän paljon. Esimerkiksi minä en pystyisi edes juomaan noin paljon.
Tuohon taidetaan tarvita kyllä huomattavasti enemmänkin kuin 10, mutta riippuu tietysti ajasta. Itse jos juon illan aikana 6-7 juomaa, olen hieman humalassa, mutta täysin järjissäni ja muistissani ja oletettavasti puhaltaisin alle 1.
Kokeilin laskurilla. Kymmenen annosta riittää, jos ne juo puolessa tunnissa. Jos aikaa käyttää esimerkiksi neljä tuntia, päätyy 1.2 promilleen. Keskimäärin tietysti, sillä yksilölliset erot, tarkat juomat ja niiden koot ja nauttimisaikataulu vaikuttavat. Laskurin mukaan esimerkiksi 7 viskiä neljässä tunnissa tuottaisi 0.8 promillea. 12 viskiä neljässä tunnissa tuottaisi 1.8 promillea.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies 29v plus 1v miettii kirjoitti:
Se että sattuu olemaan kuolinhetkellä humalassa ei kerro alkoholismista. Ja vaikka olisi alkoholismia, kukaan (täällä) ei tiedä mitä vaikeuksia ja haasteita siinä on taustalla; nyt on vain hyvä ilkkua ja spekuloida ilkeämielisesti, kun kuollut ei voi puolustaa itseään. Jos vanhemman ajoittainen humalassa oleminen olisi maailmanloppu, niin eiköhän suurin osa ihmisistä ansaitsisi menettää lapsensa.
Tuo sälli oli 1.8 promillen humalassa juuri silloin, kun hän oli yksin vastuussa lapsesta. Se kertoo käsittämättömästä vastuuttomuudesta, koska lapsesta vastuussa olevan aikuisen on oltava toimintakykyinen. Jos matkalla olisi ollut toinen aikuinen, jonka on sovittu ottavan vastuun lapsesta isän juopotellessa, tilanne olisi toinen. Silloin isää ei voisi syyttää.
1.8 promillen humala on oikeasti aika paljon. Siihen tarvitaan noin 10 alkoholiannosta, joka ainakin alkoholia satunnaisesti käyttävälle on järjettömän paljon. Esimerkiksi minä en pystyisi edes juomaan noin paljon.
Tuohon taidetaan tarvita kyllä huomattavasti enemmänkin kuin 10, mutta riippuu tietysti ajasta. Itse jos juon illan aikana 6-7 juomaa, olen hieman humalassa, mutta täysin järjissäni ja muistissani ja oletettavasti puhaltaisin alle 1.
Kokeilin laskurilla. Kymmenen annosta riittää, jos ne juo puolessa tunnissa. Jos aikaa käyttää esimerkiksi neljä tuntia, päätyy 1.2 promilleen. Keskimäärin tietysti, sillä yksilölliset erot, tarkat juomat ja niiden koot ja nauttimisaikataulu vaikuttavat. Laskurin mukaan esimerkiksi 7 viskiä neljässä tunnissa tuottaisi 0.8 promillea. 12 viskiä neljässä tunnissa tuottaisi 1.8 promillea.
Eh, no juu. :D Jostain syystä en ihan ajatellut aikaikkunaksi puolta tuntia.
Alkoholia nimittäin joutuu kittaamaan lähes työkseen tullakseen umpihumalaan. Joskus festareilla join päivän, illan ja yön mittaan tasaiseen tahtiin. Puhallutin itseni huvikseni kaiken päätteeksi, saaden tulokseksi vain 0,7. Ajalla on todellakin radikaali merkitys.
Terv. Asiaa aiemmin kommentoinut.
Vierailija kirjoitti:
Ilmoitelkaahan muutkin ketju asiattomaksi. Tämä ketju on alle arvostelun vainajaa, sukua ja perhettä kohtaan. Kuvottaa ajatellakin että suomalaiset naiset ovat näin sairaita päästään.
Mistä sinä tiedät ovatko täällä kommentoineet naisia vai miehiä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Palstamammat räkimässä ja tanssimassa vainajan haudalla.
Aina kun luulen että tämän lietekaivon pohja on jo nähty, niin joka kerta tajuan olleeni väärässä.
Hienoa, että ajattelette miehen sukulaisia ja perhettä, ja lapsetkin on jo sen ikäisiä että osaavat nettiä aivan varmasti käyttää.
Toivottavasti tekin saatte ansaitsemanne kohtelun kuolemanne jälkeen.
Kyllä mä olen ihan valmis saamaan ansaitsemani kohtelun. Siksi mä yritänkin elää elämäni edes kohtalaisen hyvin ja ennen kaikkea pitää huolta lähimmäisistäni, kaikista tärkeimpinä lapsista.
Jos mä sikailisin tolla tavalla, niin kyllä mun nyrjähtäneen ruumiini päälle saisi käydä sylkemässä, eikä kenenkään tarvitsisi hautajaisissa sössöttää kuinka hirveän hyvä äiti mä olin ollut...
Isäni kuoli vähän päälle 50-vuotiaana. Hänellä oli ollut ongelmia alkoholin kanssa niin kauan kuin muistan.
Silti kävi töissä, tienasi 6000 e kuussa eli maksoi sentään veroja kivasti maallemme, omisti omakotitalon.
Pelkäsin isääni, kun hän oli kännissä, hän myös kävi äitiini käsiksi muutaman kerran. Hän ei osannut oikein olla isä äidin ja isän erottua. Hänellä oli eräs nainen useita vuosia, jonka ansiosta minä ja isä lähennyttiin, koska tämä nainen piti isälleni kuria.
Olin katkera teininä. Kun kasvoin aikuiseksi annoin isälleni anteeksi. Isän kuoleman jälkeen olen unohtanut useimmat ikävät asiat.
Kaipaan jopa isääni ja heräsin kaksi yötä sitten itkemään, kun unessa isäni oli vielä elossa.
Voin vaan kuvitella, miltä tuntuu lapsista, joilla ei ole välineitä käsitellä itse tunteitaan :(
Pointtini oli, että vaikka alkoholistit asettavat lapsensa vaaraan ja ovat edesvastuuttomia, niin hekin voivat olla selvinpäin hyviä vanhempia. Alkoholi vaan ikävä kyllä ottaa usein yliotteen, ja silloin sattuu ja tapahtuu juuri kaikkea, joskus näinkin lopullista.
Vierailija kirjoitti:
Jotain isän vastuuttomuudesta kertoo sekin, ettei osaa kertoa hotellinsa nimeä, jonne jätti lapsensa yksinään yöllä.
Miten avuton voi aikuinen ihminen olla?
Kukaanhan ei tiedä, että onko isän juomaan esim. laitettu jotain kun on noin sekaisin ollut, ettei mistään mitään tiedä. Ei olisi ensimmäinen kerta kun juomaan laitetaan tyrmäystippoja.
Ehkä ei olisi kannattanut omaistenkaan nostaa asiaa julkisuuteen ainakaan siloteltua. Kerrotaan oma tarina ja virallinen tarina onkin epämiellyttävämpi. Tässä sitten lopputulos.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotain isän vastuuttomuudesta kertoo sekin, ettei osaa kertoa hotellinsa nimeä, jonne jätti lapsensa yksinään yöllä.
Miten avuton voi aikuinen ihminen olla?
Kukaanhan ei tiedä, että onko isän juomaan esim. laitettu jotain kun on noin sekaisin ollut, ettei mistään mitään tiedä. Ei olisi ensimmäinen kerta kun juomaan laitetaan tyrmäystippoja.
Kyllä tuo promillemäärä jo itsessään takaa sen, että ihminen on sekaisin.
p.s. tyrmäystipat eivät vaikuta promillemäärään.
Funchalissa kuten Madeiralla yleensäkin on aika helppoa tipahtaa jostakin. Turvallisuusasetukset eivät ole samalla tasolla mitä kotiSuomessa. Suuret korkeuserot koko saarella ja vain vähän tasaista pintaa missään. Ei kyllä mikään bilettäjien unelmasaari joskin ei mikään lapsiperheidenkään tyyssija.
Tuskin Madeiralla mitään kidnappausta tapahtuisi. Pieni paikka, jossa melkein kaikki paikalliset tuntevat toisensa. Lentäen sieltä on muualle lähdettävä. Rikollisuutta hyvin vähän, paikalliset sanovatkin että rikollisten olisi vaikea olla jäämättä kiinni. Läheisin paikka on muuten Kanarian saaret, jonne melkein 500 ja Afrikan rannikolle taas melkein 600 km. Mutta putoamisvaara on ilmeinen koko saarella.
Vierailija kirjoitti:
Luin ketjun läpi enkä nähnyt yhtäkään solvausviestiä.
Täältä poistettiin viisi sivullista tekstiä senkin idiootti. Etkö osaa lukea?
Vastuullinen vanhemmuus on jotain "ylihössöttämisen" ja laiminlyönnin välimaastossa. Tämän tietää jokainen fiksu ihminen, joka on itse kasvanut tasapainoiseksi aikuiseksi turvallisessa ympäristössä.