Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Portugalissa kuolleen perheenisän tragediasta lisätietoa – putosi aidalta kohtalokkain seurauksin

Vierailija
01.07.2018 |

Portugalin viranomaisten asiakirjoista selviää, mitä tammikuussa Portugalin Madeiralla menehtyneelle suomalaiselle 35-miehelle tapahtui, kertoo MTV.

7-vuotiaan poikansa kanssa lomalla ollut mies putosi portaikkoon Funchalin kaupungissa 13. tammikuuta traagisin seurauksin.

Mies oli jättänyt poikansa hotelliin ja lähtenyt viettämään perjantai-iltaa kaupungille. Onnettomuudesta uutisoi aiemmin muun muassa Ilta-Sanomat.

Ruumiinavauksen ja kuolinsyytutkimuksen perusteella mies kuoli putoamisasennosta johtuneeseen tukehtumiseen, paljastaa MTV.

Mies oli kiivennyt aidan päälle, menettänyt tasapainonsa ja pudonnut portaikkoon. Hänen veressään oli tapahtumahetkellä 1,84 promillea alkoholia.

Viranomaisten mukaan tapauksessa ei ole syytä epäillä rikosta. Ulkopuolisen ei epäillä vaikuttaneen putoamiseen.

PAIKALLINEN Diario de Noticias -lehti kertoi tammikuussa, miten ulkomaalainen mies oli yrittänyt päästä taksilla hotelliinsa. Silminnäkijän mukaan mies ei osannut sanoa taksikuljettajalle hotellin nimeä. Taksi jätti miehen kadulle, josta mies lähti yrittämään jalkaisin kohti hotelliaan.

Miestä etsittiin ensin kadonneena.

Suomalaiset sukulaiset huolestuivat, kun miestä ei kuulunut lauantaina hotelliin. 7-vuotias poika oli herännyt aamulla ja ihmetellyt, kun isää ei ollut missään. Miehen puhelin oli kiinni, eikä häneen saatu yhteyttä. Mies oli lähettänyt viimeksi viestin kotiinsa myöhään perjantai-iltana.

Lauantaiaamuna Funchalin kadulta löytyi miehen ruumis. Miehellä ei ollut henkilöllisyyspapereita. Ruhjeet niskassa viittasivat putoamiseen. Ruumis tunnistettiin myöhemmin kadonneeksi suomalaiseksi.

Kommentit (95)

Vierailija
41/95 |
01.07.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eikö kukaan jätä 7-vuotiasta koskaan kotiin yksin? Jos isä pisti pojan nukkumaan ja lähti ulos niin missä on vaahtoamisen syy?

On vähän eri asia jättää ulkomailla yksin hotelliin kuin kotiin. Jos hotellissa sattuu tulipalo tai jotain muuta ikävää poika on täysin kielitaidoton. Jos kotona on opetettu hätätilanteessa soittamaan 112:een, toimiiko sama numero Portugalissa? Onko järkevää lähteä ryyppäämään ja jättää lapsi yksin. Madeleine McCann katosi juuri Portugalissa. Huhuja on liikkunut siellä olevista pedf. ringeistä. Vaikka mitäpä minä tiedän lastenkasvatuksesta, olen lapseton ja alkoholiakaan en oikeastaan käytä. Ehkä se on suomalaisittain normaalia olla umpihumalassa vietettäessä laatuaikaa oman lapsen kanssa.

Ja sinä et tiedä että EU-maissa on sama hätänumero. Ihan yleistietoa tämäkin.

Euroopan komission teettämän EU:n laajuisen kyselytutkimuksen mukaan 96 prosenttia kansalaisista pitää hyödyllisenä, että EU:ssa on yksi yhteinen hätänumero. Kuitenkaan kovin moni ei tiedä, että numeroon 112 voi soittaa hätäpuhelun kaikkialla EU:ssa. Vuonna 2011 tehdyn tutkimuksen mukaan yhteisen hätänumeron 112 tunnettuudessa kaikkien EU-maiden keskiarvo oli 26 prosenttia. Suomalaisista 56 prosenttia tunsi Euroopan unionin yhteisen hätänumeron (Eurobarometer 2011: The European Emergency Number 112).

26 % eurooppalaisista ja 56% suomalaisista tietää asian, mielestäni asia ei ole yleistietoa.

http://www.112.fi/hatatilanne/112_euroopassa

Oma on häpeä jos ei tuollaista asiaa tiedä, ei paljon aikaansa kyllä seuraa. Itsensä siinä vain nolaa.

Tiedätkö yleiset hätänumerot tai vastaavat Euroopan ulkopuolisissa maissa?

Tiedän, ja jos ulkomaanmatkalle lähdetään niin on ihan itsestäänselvyys että selvitetään paikallinen hätänumero. Lapsellekin voi Ja pitää myös opettaa miten toimitaan hätätilanteessa ulkomailla. Kielitaidottomankin voi opettaa soittamaan hätänumeroon ja vaikka huutamaan sinne Help, help. Osaavat kyllä paikantaa puhelimen. Hätänumeron voi myös tallentaa puhelimeen.

Tällainen hätätilanne voi tapahtua myös vanhemman kanssa ollessa, sairaskohtaus tms.

Vierailija
42/95 |
01.07.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mieheni veljenvaimo ei päästänyt aikoinaan heidän 5-vuotiasta poikaansa isän mukana reissuun. Olimme lähdössä yhteismatkalle oman perheen ja miehen veljen perheen kanssa, mutta vaimolle tuli este. Miehen veli otti sitten kaverinsa mukaan ja siinä vaiheessa vaimo kielsi myös pojan reissun. Totuus on, että miehen veli juo paljon, eikä luottanut siihen että mies oikeasti huolehtii lapsesta. Ei myöskään halunnut jättää vastuuta meidän perheelle. No, meillä oli perhereissu ja veli kavereineen ryyppäsi. Mutta vaimolta vastuullinen päätös vaikka poikaa kirpaisikin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
43/95 |
01.07.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Palstamammat räkimässä ja tanssimassa vainajan haudalla.

Aina kun luulen että tämän lietekaivon pohja on jo nähty, niin joka kerta tajuan olleeni väärässä.

Hienoa, että ajattelette miehen sukulaisia ja perhettä, ja lapsetkin on jo sen ikäisiä että osaavat nettiä aivan varmasti käyttää.

Toivottavasti tekin saatte ansaitsemanne kohtelun kuolemanne jälkeen.

Heitä on kielletty googlettelu asian tiimoilta... Varmaan toimii. Mutta sen ikäiset lapset myös tajuavat ilman nettiä, että isä oli kännissä ja mokasi.

Eiköhän tuo mokaamisnäkökulma ole se, jota täällä AV:llä ilkutaan. Perheenäidin tekstistä kävi ilmi että lapset surevat isänsä menettämistä. Eri asia.

Varmasti vasta myöhemmin saavat selville mitä tapahtui tarkkaan, mikä ei helpota tuskaa kun tajuaa miten turha kuolema oli kyseessä.

Perheessä näyttäisi olevan ainakin 4 lasta, pienin syntynyt n. kuukausi isänsä kuoleman jälkeen. Pahalta tuntuu perheen puolesta vaikka hirvittävän mokan isä tekikin.

Olisihan se ihmeellistä, jos lapset eivät surisi kuollutta isäänsä. Eiköhän naisen poika ainakin ole ihan kartalla, mitä on tapahtunut, sen verran iäkäs. Tosin, ei varmasti ole kerrottu, että isäpuoli mokas...

Vierailija
44/95 |
01.07.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Muu maa mustikka kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jotenkin ällöttävää lukea noita äidin nyyhkykirjoituksia. "Sen piti olla kauan odotettu poikien reissu ja isä–poika-laatuaikaa". Laatuaikaa joo. Laittaa 7-vuotiaan ulkomaanmatkalle isänsä kanssa, vaikka 100 % varmasti tietää että isä ei pysty hallitsemaan ryyppäämistään. Ei tuollainen alkoholinkäyttö todellakaan tule yllätyksenä.

Sanattomaksi vetää. Varmasti taustalla alkoholiongelmaa, jos noin pienen lapsen jättää yksin hotelliin ryyppäämisen takia. Äidillä ehkä läheisriippuvuutta, kun ei asiaa ole pystynyt selkeästi näkemään. Toivottavasti tämä tapaus toimii herättelijänä muille alkoholiongelmien kanssa painiville.

Tässä näkee hyvin miten media vaikuttaa mielikuviin. Tässä tapauksessa kun luin jutusta alunperin, säälin perhettä ja kun äitikin nyyhki asiaa ja sanoi että on yrittänyt sanoa etteivät lapset lukisi nettikirjoitteluita? Ihmettelin asiaa silloin mutten enää. Kyllä lasten olisi hyvä saada tietää totuus ikätasoistesti kerrottuna onhan tuo niin törkeää sitä 7 vuotiasta kohtaan. Ja äiti haluaa edelleen suojella miehensä mainetta ja suoltaa valheita "poikien reissusta"? On saanut heti tietää mitä nyt lukee lehdissä ainakin promilleista veressä.

Olen itse alkolholistin lapsi ja vihaan valehtelua mikä kännäämiseen perheessä liittyy.

Vierailija
45/95 |
01.07.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eikö kukaan jätä 7-vuotiasta koskaan kotiin yksin? Jos isä pisti pojan nukkumaan ja lähti ulos niin missä on vaahtoamisen syy?

Portugalilaislähteiden mukaan mies oli juovuksissa jo Funchalin lentokentällä. Sama meno jatkui ilmeisesti koko ajan hotellissa. Hän otti taksin ja jätti poikansa hotellille.

Kun A**nen ei palannut hotellille, henkilökunta antoi pojalle ruokaa ja yritti hoitaa tätä. Poika kuitenkin puhui vain suomea, joten hotellin henkilökunnan oli otettava yhteyttä TUI:n oppaisiin.

Aika karua eskarilaiselle tai ekaluokkalaiselle. Ja äiti on huolissaan etteivät lapset lue netistä törkykirjoittelua kun lapsi ja isi olivat "poikien reissulla" vaikka tiesi totuuden?

Suuttuttaa lapsen puolesta.

Vierailija
46/95 |
01.07.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jotenkin ällöttävää lukea noita äidin nyyhkykirjoituksia. "Sen piti olla kauan odotettu poikien reissu ja isä–poika-laatuaikaa". Laatuaikaa joo. Laittaa 7-vuotiaan ulkomaanmatkalle isänsä kanssa, vaikka 100 % varmasti tietää että isä ei pysty hallitsemaan ryyppäämistään. Ei tuollainen alkoholinkäyttö todellakaan tule yllätyksenä.

Ja tuttu kuvio toistuu: mies mokaa, ja taas joku palstalainen saa käännettyä sen naisen syyksi.

Huoh.

Tässä myös nainen on yhtä syyllinen. Päästänyt pikku lapsensa ulkomaille miehen kanssa, jolla on alkoholiongelma. Kyllä se oman miehensä tuntee.

Emme tiedä tarkkoja taustoja, joten turha lähteä syyttämään naista miehen tekemistä virheistä. Miehetkin ovat aikuisia ihmisiä eivätkä alaikäisiä holhotteja joten ovat ihan 100% vastuussa omasta käytöksestään.

Niin, onhan toki täysin mahdollista että tässä on ollut kyseessä mies joka ei monen vuoden seurustelun aikana ole yhtään ainoaa kertaa antanut mitään merkkejä siitä että alkoholi olisi hänelle minkäänlainen ongelma. Äiti ei mitenkään osannut kuvitellakaan että mies voisi koskaan juoda liikaa. Ja sitten kun mies lähtee 7-vuotiaan kanssa kahdestaan matkalle, hän alkaa täysin yllättäen ja ennakoimattomasti vetää viinaa jo lentokoneessa, ja sama meno jatkuu perille päästyä, niin että päätyy jättämään pienen lapsen yksin hotellihuoneeseen ja lähtemään kaupungille jatkamaan dokaamista.

Kaikkihan on mahdollista mutta kyllä tuo skenario on niin äärimmäisen epätodennäköinen että todennäköisyys lähentyy nollaa. Huomattavasti enemmän todennäköistä on että mies on juonut liikaa usein ja jo vuosia, osoittanut selviä merkkejä siitä että ei voi hallita juomistaan, ja äiti on siitä huolimatta laittanut pojan matkaan toivoen hurskaasti että kyllä se ukko nyt varmaan ei dokaa kun pitää pojasta huolehtia. Aivan älyttömän törkeä teko ja riskinotto. Äiti saa kiittää luojaa että mies ei kännissä aiheuttanut jotain onnettomuutta jossa poikakin olisi menehtynyt.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
47/95 |
01.07.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Alkoholistiperheessä kasvaneena tuntuu itsestäkin niin pahalta pojan puolesta, että lähtee matkalle isän kanssa ja isä aloittaakiv välittömästi ryyppäämisen.

Vierailija
48/95 |
01.07.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jotain isän vastuuttomuudesta kertoo sekin, ettei osaa kertoa hotellinsa nimeä, jonne jätti lapsensa yksinään yöllä.

Miten avuton voi aikuinen ihminen olla? 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
49/95 |
01.07.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Alkoholistiperheessä kasvaneena tuntuu itsestäkin niin pahalta pojan puolesta, että lähtee matkalle isän kanssa ja isä aloittaakiv välittömästi ryyppäämisen.

Samoin. Muistan vieläkin ne Tukholman risteilyt.. kun sai hävetä silmät päästään. Kun piti olla kivaa mutta olikin noloa.

Mitä järkeä lähteä ulkomaille vetämään lärvejä?? Jos lomamatka on yhtäkuin ryyppymatka, ei sille sitten lapsia oteta mukaan. Piste.

Vierailija
50/95 |
01.07.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Toivottavasti jokainen ymmärtää, että isä on lapselle rakas, oli alkoholisti tai ei.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
51/95 |
01.07.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Tuskin oli kummoinenkaan perheenisä. Vai millainen isä jättää lapsen yksin hotelliin ja lähtee ryyppäämään?

McCannitkin jättivät Portugalissa lapsensa yksin hotelliin :(

Vierailija
52/95 |
01.07.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Palstamammat räkimässä ja tanssimassa vainajan haudalla.

Aina kun luulen että tämän lietekaivon pohja on jo nähty, niin joka kerta tajuan olleeni väärässä.

Hienoa, että ajattelette miehen sukulaisia ja perhettä, ja lapsetkin on jo sen ikäisiä että osaavat nettiä aivan varmasti käyttää.

Toivottavasti tekin saatte ansaitsemanne kohtelun kuolemanne jälkeen.

Mamma-aloitukset tekevät aina jutun noloksi, palstapaappa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
53/95 |
01.07.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tämä ketju on yksi niistä syistä, miksi jätän tämän palstan lukemisen. Suurimman osan tähän ketjuun kommentoineista pitäisi hävetä!

Vierailija
54/95 |
01.07.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jotkut ottaa myös lapsensa mukaan kun juovat..Olen todella iloinen että poika ei ollut mukana näkemässä kaikkea, pahimmassa tapauksessa olisi hänelle käynyt huonosti mutta nyt oli turvassa. Toivon että pojasta kasvaa fiksu ja vastuullinen itse.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
55/95 |
01.07.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Tämä ketju on yksi niistä syistä, miksi jätän tämän palstan lukemisen. Suurimman osan tähän ketjuun kommentoineista pitäisi hävetä!

Hävetä pitäisi niiden jotka puolustelevat tätä törkeää miestä, joka on toiminnallaan aiheuttanut lapselle ikuiset traumat ja perheen ilman isää. Mikään ei voi minun silmissäni puolustaa tätä aivan vastuutonta ja järkyttävää käytöstä. Onneksi matkaoppaat sentään välittivät pojasta.

Vierailija
56/95 |
01.07.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Tämä ketju on yksi niistä syistä, miksi jätän tämän palstan lukemisen. Suurimman osan tähän ketjuun kommentoineista pitäisi hävetä!

Miksi? Kai sitä nyt ihmetellään, jos kännissä on lomalla 7-vuotiaan lapsen kanssa! Lasun paikka, jos hengissä olisi selvinnyt!

Vierailija
57/95 |
02.07.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Yksi vastuuton kännikala vähemmän. Hyvä!

Vierailija
58/95 |
02.07.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tuommoiset perheet olisivat tarvinneet laadukasta ammattiapua jo aikoja sitten. Terapiaa. Toivottavasti lapsi on jo terapiassa. Perheen äiti myös kera muiden lasten. Alkoholistin mukaan lasta ei laiteta laatuaikalomalle. Lastensuojeluilmoitus jo lentokentällä ja loma seis, jos isä jo kännissä ennen hotellia ja ainoa aikuinen lapsen kanssa lomalla. Aivan liikaa katsotaan sormien läpi. Ja äiti itkee ensimmäisenä yhteiskunnalta rahaa. Mielenterveys kuntoon ja terapiaan.

Vierailija
59/95 |
02.07.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Jotain isän vastuuttomuudesta kertoo sekin, ettei osaa kertoa hotellinsa nimeä, jonne jätti lapsensa yksinään yöllä.

Miten avuton voi aikuinen ihminen olla? 

Ei ole mikään ihme jos ei muista hotellin nimeä kun lähtee heti saavuttuaan radalle. Ulkomaisten hotellien nimet ja osoitteet ovat usein pitkiä, hankalia ja mitäänsanomattomia, esimerkiksi Blue Star Pestana Miramar & Village TTTT+, TUI Sensimar Savoy Gardens TTTT, Pestana Carlton Madeira TTTT+, jne. Sen toki myönnän että tuossa on harkintakyky pettänyt kun ei ole kirjoittanut hotellin nimeä muistiin.

Vierailija
60/95 |
02.07.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä ketju on yksi niistä syistä, miksi jätän tämän palstan lukemisen. Suurimman osan tähän ketjuun kommentoineista pitäisi hävetä!

Miksi? Kai sitä nyt ihmetellään, jos kännissä on lomalla 7-vuotiaan lapsen kanssa! Lasun paikka, jos hengissä olisi selvinnyt!

Jos olisi selvinnyt hengissä, lasua ei tehtäisi. Kukaan meistä ei edes olisi saanut tietää asiasta.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kahdeksan kaksi viisi