Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Portugalissa kuolleen perheenisän tragediasta lisätietoa – putosi aidalta kohtalokkain seurauksin

Vierailija
01.07.2018 |

Portugalin viranomaisten asiakirjoista selviää, mitä tammikuussa Portugalin Madeiralla menehtyneelle suomalaiselle 35-miehelle tapahtui, kertoo MTV.

7-vuotiaan poikansa kanssa lomalla ollut mies putosi portaikkoon Funchalin kaupungissa 13. tammikuuta traagisin seurauksin.

Mies oli jättänyt poikansa hotelliin ja lähtenyt viettämään perjantai-iltaa kaupungille. Onnettomuudesta uutisoi aiemmin muun muassa Ilta-Sanomat.

Ruumiinavauksen ja kuolinsyytutkimuksen perusteella mies kuoli putoamisasennosta johtuneeseen tukehtumiseen, paljastaa MTV.

Mies oli kiivennyt aidan päälle, menettänyt tasapainonsa ja pudonnut portaikkoon. Hänen veressään oli tapahtumahetkellä 1,84 promillea alkoholia.

Viranomaisten mukaan tapauksessa ei ole syytä epäillä rikosta. Ulkopuolisen ei epäillä vaikuttaneen putoamiseen.

PAIKALLINEN Diario de Noticias -lehti kertoi tammikuussa, miten ulkomaalainen mies oli yrittänyt päästä taksilla hotelliinsa. Silminnäkijän mukaan mies ei osannut sanoa taksikuljettajalle hotellin nimeä. Taksi jätti miehen kadulle, josta mies lähti yrittämään jalkaisin kohti hotelliaan.

Miestä etsittiin ensin kadonneena.

Suomalaiset sukulaiset huolestuivat, kun miestä ei kuulunut lauantaina hotelliin. 7-vuotias poika oli herännyt aamulla ja ihmetellyt, kun isää ei ollut missään. Miehen puhelin oli kiinni, eikä häneen saatu yhteyttä. Mies oli lähettänyt viimeksi viestin kotiinsa myöhään perjantai-iltana.

Lauantaiaamuna Funchalin kadulta löytyi miehen ruumis. Miehellä ei ollut henkilöllisyyspapereita. Ruhjeet niskassa viittasivat putoamiseen. Ruumis tunnistettiin myöhemmin kadonneeksi suomalaiseksi.

Kommentit (95)

Vierailija
21/95 |
01.07.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Eikö kukaan jätä 7-vuotiasta koskaan kotiin yksin? Jos isä pisti pojan nukkumaan ja lähti ulos niin missä on vaahtoamisen syy?

Päivällä koulun jälkeen 7 vuotias on yksin kotona. Muttei ikinä reissatessa, etenkään ulkomailla ja yöllä.

Vierailija
22/95 |
01.07.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jätti 7-vuotiaan yksin hotelliin ja lähti juhlimaan?

Alkoholi on tärkeää usealle suomalaiselle. Mikä tuossa aidalla kiipeämisessä on ollut tarkoituksena?

Ihan turha tästä taas tehdä "suomalaiset ryyppää ulkomailla" - kauhistelua. Niinpä ryyppää monen muunkin maalaiset. Ei me olla mitenkään erityinen ryhmä.

Muistelen, että porukka brittejä dokaili muutamia vuosia sitten, katos lapsi hotellihuoneesta. Oho. Ei suomalaisia mailla, ei halmeilla.

Tästä tapauksesta julkisoitiin laajalti, ei kai ryyppäämisestä kyse mutta mitä tekee suomalainen; Portugalissa on ollut tapaus jossa yksin jätetty lapsi katoaa hotellihuoneesta - > matkustaa lapsensa kanssa portugaliin, jättää tämän yksin hotellihuoneeseen ja lähtee ryyppäämään.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
23/95 |
01.07.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Eikö kukaan jätä 7-vuotiasta koskaan kotiin yksin? Jos isä pisti pojan nukkumaan ja lähti ulos niin missä on vaahtoamisen syy?

Kyllä valitettavasti jotkut jättää. Pistävät lapsen/lapset nukkumaan ja häipyvät baariin. Tiedät varmaan, että se on lasun paikka, joten suuremmalla syyllä tässä tapauksessa ns vaahdotaan.

Vierailija
24/95 |
01.07.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jätti 7-vuotiaan yksin hotelliin ja lähti juhlimaan?

Alkoholi on tärkeää usealle suomalaiselle. Mikä tuossa aidalla kiipeämisessä on ollut tarkoituksena?

Ihan turha tästä taas tehdä "suomalaiset ryyppää ulkomailla" - kauhistelua. Niinpä ryyppää monen muunkin maalaiset. Ei me olla mitenkään erityinen ryhmä.

Muistelen, että porukka brittejä dokaili muutamia vuosia sitten, katos lapsi hotellihuoneesta. Oho. Ei suomalaisia mailla, ei halmeilla.

Vanhemmat eivät dokanneet vaan menivät illalliselle viereiseen ravintolaan. Ei tietenkään fiksua näin jälkikäteen. Osasivat kuitenkin takaisin hotellille itsekseen.

Ei tietenkään dokanneet. Kun lääkäri juo vähän viiniä ruuan kanssa se ei ole dokaamista. Lapsia ei jätetä hotellihuoneeseen keskenään.

Vierailija
25/95 |
01.07.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Jotenkin ällöttävää lukea noita äidin nyyhkykirjoituksia. "Sen piti olla kauan odotettu poikien reissu ja isä–poika-laatuaikaa". Laatuaikaa joo. Laittaa 7-vuotiaan ulkomaanmatkalle isänsä kanssa, vaikka 100 % varmasti tietää että isä ei pysty hallitsemaan ryyppäämistään. Ei tuollainen alkoholinkäyttö todellakaan tule yllätyksenä.

Ja tuttu kuvio toistuu: mies mokaa, ja taas joku palstalainen saa käännettyä sen naisen syyksi.

Huoh.

Vierailija
26/95 |
01.07.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eikö kukaan jätä 7-vuotiasta koskaan kotiin yksin? Jos isä pisti pojan nukkumaan ja lähti ulos niin missä on vaahtoamisen syy?

On vähän eri asia jättää ulkomailla yksin hotelliin kuin kotiin. Jos hotellissa sattuu tulipalo tai jotain muuta ikävää poika on täysin kielitaidoton. Jos kotona on opetettu hätätilanteessa soittamaan 112:een, toimiiko sama numero Portugalissa? Onko järkevää lähteä ryyppäämään ja jättää lapsi yksin. Madeleine McCann katosi juuri Portugalissa. Huhuja on liikkunut siellä olevista pedf. ringeistä. Vaikka mitäpä minä tiedän lastenkasvatuksesta, olen lapseton ja alkoholiakaan en oikeastaan käytä. Ehkä se on suomalaisittain normaalia olla umpihumalassa vietettäessä laatuaikaa oman lapsen kanssa.

Ja sinä et tiedä että EU-maissa on sama hätänumero. Ihan yleistietoa tämäkin.

En matkusta Euroopassa joten ei minun tarvitse tällaista tietää. Euroopan ulkopuolella olen matkustanut ja silloin hätänumerot olleet erit, joissakin maissa erilliset numerot poliisille, ambulansille ja palokunnalle.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
27/95 |
01.07.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jätti 7-vuotiaan yksin hotelliin ja lähti juhlimaan?

Alkoholi on tärkeää usealle suomalaiselle. Mikä tuossa aidalla kiipeämisessä on ollut tarkoituksena?

Ihan turha tästä taas tehdä "suomalaiset ryyppää ulkomailla" - kauhistelua. Niinpä ryyppää monen muunkin maalaiset. Ei me olla mitenkään erityinen ryhmä.

Muistelen, että porukka brittejä dokaili muutamia vuosia sitten, katos lapsi hotellihuoneesta. Oho. Ei suomalaisia mailla, ei halmeilla.

Vanhemmat eivät dokanneet vaan menivät illalliselle viereiseen ravintolaan. Ei tietenkään fiksua näin jälkikäteen. Osasivat kuitenkin takaisin hotellille itsekseen.

Ei tietenkään dokanneet. Kun lääkäri juo vähän viiniä ruuan kanssa se ei ole dokaamista. Lapsia ei jätetä hotellihuoneeseen keskenään.

Oli varmaan lähes 2 promillen humalassa jos nautti vähän viiniä ruoan kanssa.

Vierailija
28/95 |
01.07.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eikö kukaan jätä 7-vuotiasta koskaan kotiin yksin? Jos isä pisti pojan nukkumaan ja lähti ulos niin missä on vaahtoamisen syy?

On vähän eri asia jättää ulkomailla yksin hotelliin kuin kotiin. Jos hotellissa sattuu tulipalo tai jotain muuta ikävää poika on täysin kielitaidoton. Jos kotona on opetettu hätätilanteessa soittamaan 112:een, toimiiko sama numero Portugalissa? Onko järkevää lähteä ryyppäämään ja jättää lapsi yksin. Madeleine McCann katosi juuri Portugalissa. Huhuja on liikkunut siellä olevista pedf. ringeistä. Vaikka mitäpä minä tiedän lastenkasvatuksesta, olen lapseton ja alkoholiakaan en oikeastaan käytä. Ehkä se on suomalaisittain normaalia olla umpihumalassa vietettäessä laatuaikaa oman lapsen kanssa.

Ja sinä et tiedä että EU-maissa on sama hätänumero. Ihan yleistietoa tämäkin.

Euroopan komission teettämän EU:n laajuisen kyselytutkimuksen mukaan 96 prosenttia kansalaisista pitää hyödyllisenä, että EU:ssa on yksi yhteinen hätänumero. Kuitenkaan kovin moni ei tiedä, että numeroon 112 voi soittaa hätäpuhelun kaikkialla EU:ssa. Vuonna 2011 tehdyn tutkimuksen mukaan yhteisen hätänumeron 112 tunnettuudessa kaikkien EU-maiden keskiarvo oli 26 prosenttia. Suomalaisista 56 prosenttia tunsi Euroopan unionin yhteisen hätänumeron (Eurobarometer 2011: The European Emergency Number 112).

26 % eurooppalaisista ja 56% suomalaisista tietää asian, mielestäni asia ei ole yleistietoa.

http://www.112.fi/hatatilanne/112_euroopassa

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
29/95 |

Joo ja siellä on suomenkielinen tulkki keskuksessa päivystämässä. Eiku.

Vierailija
30/95 |

Minä suomalainen aikuinen en tiennyt tätä mutta ehkä ekaluokkalaiset ovat viisaampia tässä asiassa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
31/95 |
01.07.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Toivottavasti kukaan ei jätä 7-vuotiasta yksin kotiin ja lähde ryyppäämään Suomessakaan.

Saati sitten ulkomailla.

Miksi ei riittänyt se hotellin baari tai olisi vaikka istunut huoneen parvekkeella ja ryypännyt siellä jos pitää juoda. Aika kaasupää saa olla että lähtee johonkin kauas rellestämään :(

Alkoholia saa juoda mutta ei niin paljon että tolkku menee kun on kerran vastuussa pienestä lapsesta.

Vierailija
32/95 |

Madeleine McCannin vanhemmat menivät 40 metrin päähän illalliselle. Ja Madeleine McCannin tapaus on ollut julkisuudessa joten olettaisin vanhempien ottaneen asian varoituksena olla toimimatta samoin enää.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
33/95 |
01.07.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

No nyt on taas päästy yhdestä huonosta isästä eroon. Lapselle tietysti huono juttu.

Vierailija
34/95 |
01.07.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jotenkin ällöttävää lukea noita äidin nyyhkykirjoituksia. "Sen piti olla kauan odotettu poikien reissu ja isä–poika-laatuaikaa". Laatuaikaa joo. Laittaa 7-vuotiaan ulkomaanmatkalle isänsä kanssa, vaikka 100 % varmasti tietää että isä ei pysty hallitsemaan ryyppäämistään. Ei tuollainen alkoholinkäyttö todellakaan tule yllätyksenä.

Ja tuttu kuvio toistuu: mies mokaa, ja taas joku palstalainen saa käännettyä sen naisen syyksi.

Huoh.

Tässä myös nainen on yhtä syyllinen. Päästänyt pikku lapsensa ulkomaille miehen kanssa, jolla on alkoholiongelma. Kyllä se oman miehensä tuntee.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
35/95 |
01.07.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

- kuoli putoamisasennosta johtuneeseen tukehtumiseen -

Kuulostaa aika pahalta... Siinä on saattanut kuolemaa odotella jonkin aikaa. Tässä kohtaa taisi eka kerran tulla mieleen, ettei olisi kannattanut lähteä juhlimaan.

Eiköhän taju ole ollut poissa putoamisen seurauksena. Olisi varmasti vaihtanut sitä asentoa muuten. 1,8 promillea on kyllä ihan hyvä känni, mutta jos on tottunut alkoholiin, niin ne oikeat ongelmat alkavat vasta siellä 2,5 promillen jälkeen.

Josko oli halvaantunut. Tuollalailla kun putoaa niin niska/selkäranka ottaa taatusti osumaa.

Vierailija
36/95 |
01.07.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

- kuoli putoamisasennosta johtuneeseen tukehtumiseen -

Kuulostaa aika pahalta... Siinä on saattanut kuolemaa odotella jonkin aikaa. Tässä kohtaa taisi eka kerran tulla mieleen, ettei olisi kannattanut lähteä juhlimaan.

Eiköhän taju ole ollut poissa putoamisen seurauksena. Olisi varmasti vaihtanut sitä asentoa muuten. 1,8 promillea on kyllä ihan hyvä känni, mutta jos on tottunut alkoholiin, niin ne oikeat ongelmat alkavat vasta siellä 2,5 promillen jälkeen.

Miehellä oli putoamisesta aiheutunut niskamurtuma. Ei siinä asentoa vaihdeta vaikka olisikin tajuissaan.

Vierailija
37/95 |
01.07.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ja kuinka paljon niitä lapsia oikein on, se joka jätettiin yksin hotelliin, se joka syntyi helmikuussa ja sitten jotain vanhempia lapsia joille piti selitellä asioita? Ja isälläkin ikää vasta 35, aika wt.

Ihan normaali ikä isälle, tiedän parikymppisenäkin isäksi tulleita ja hyvin menee.

Tuon isän toiminta, lapsi yksin, väärin tottakai.

Vierailija
38/95 |
01.07.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Palstamammat räkimässä ja tanssimassa vainajan haudalla.

Aina kun luulen että tämän lietekaivon pohja on jo nähty, niin joka kerta tajuan olleeni väärässä.

Hienoa, että ajattelette miehen sukulaisia ja perhettä, ja lapsetkin on jo sen ikäisiä että osaavat nettiä aivan varmasti käyttää.

Toivottavasti tekin saatte ansaitsemanne kohtelun kuolemanne jälkeen.

Minua ei tällainen naurata, valitettavasti tällainen vanhempien alkoholin käyttö lasten parissa on yleistä, tässä tapauksessa tuli esille ainoastaan koska kyseinen perheenisä sattui kuolemaan kadulle. Miehen käytöstä muutama kommentoi tässäkin ketjussa normaaliksi.

Vierailija
39/95 |
01.07.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Palstamammat räkimässä ja tanssimassa vainajan haudalla.

Aina kun luulen että tämän lietekaivon pohja on jo nähty, niin joka kerta tajuan olleeni väärässä.

Hienoa, että ajattelette miehen sukulaisia ja perhettä, ja lapsetkin on jo sen ikäisiä että osaavat nettiä aivan varmasti käyttää.

Toivottavasti tekin saatte ansaitsemanne kohtelun kuolemanne jälkeen.

Heitä on kielletty googlettelu asian tiimoilta... Varmaan toimii. Mutta sen ikäiset lapset myös tajuavat ilman nettiä, että isä oli kännissä ja mokasi.

Eiköhän tuo mokaamisnäkökulma ole se, jota täällä AV:llä ilkutaan. Perheenäidin tekstistä kävi ilmi että lapset surevat isänsä menettämistä. Eri asia.

Varmasti vasta myöhemmin saavat selville mitä tapahtui tarkkaan, mikä ei helpota tuskaa kun tajuaa miten turha kuolema oli kyseessä.

Perheessä näyttäisi olevan ainakin 4 lasta, pienin syntynyt n. kuukausi isänsä kuoleman jälkeen. Pahalta tuntuu perheen puolesta vaikka hirvittävän mokan isä tekikin.

Vierailija
40/95 |
01.07.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Eikö kukaan jätä 7-vuotiasta koskaan kotiin yksin? Jos isä pisti pojan nukkumaan ja lähti ulos niin missä on vaahtoamisen syy?

7-vuotis voi olla kotona kyllä pari tuntia koulun jälkeen yksin ja sekin jo mietityttää, mutta ei IKINÄ laiteta lasta nukkumaan ja lähdetä juhlimaan. 

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kahdeksan kuusi viisi