Lue keskustelun säännöt.
Onko väärin lasta kohtaan tehdä lapset ”vanhana”?
01.07.2018 |
Mitä mieltä? Huolettaako että lapsi joutuu todennäköisesti menettämään vanhempansa nuorena, mikäli vanhemmalla on jo enemmän ikää kun lapsi syntynyt? Lisäksi se että lapset usein häpeävät vanhoja vanhempia jotka näyttävät siltä että voisivat olla lapsen isovanhempia. Vanha vanhemmaksi aikova, mietityttävätkö nämä asiat sinua?
Kommentit (79)
Mut tehtiin vanhemmalla iällä ja isää luultiin isoisäksi. Äiti oli aina väsynyt.
Äiti oli 36 ja isä 42 kun synnyin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä en ole koskaan ymmärtänyt sitä, miten esim. viiskymppiset äijät kehtaa enää tehdä lapsia. Ne ei todennäköisesti tule näkemään lapsenlapsiaan vaan kuolevat siinä vaiheessa kun oma lapsi on parikymppinen. Nelikymppinen alkaa olla maksimi-ikä lisääntyä.
Mua siis oikeasti ällöttää nuo vanhukset, jotka väkertää iltatähtiään. Jättävät lapsensa sit orvoiksi kun nämä ovat iältään toki jo aikuisia, mutta tarvitsisivat vanhempiensa jeesiä elämän kysymyksissä vielä monta vuotta.
Vierailija kirjoitti:
Teoreettinen kysymys teille, jotka ette jaksaisi enää uutta kierrosta. Jos lapsenlapsenne jostain syystä tarvitsisi sijaiskotia , kieltäytyisittekö ottamasta lapsen?
Vastauksia?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Teoreettinen kysymys teille, jotka ette jaksaisi enää uutta kierrosta. Jos lapsenlapsenne jostain syystä tarvitsisi sijaiskotia , kieltäytyisittekö ottamasta lapsen?
Vastauksia?
No mä olen niitä, joiden mielestä lapset pitää tehdä ennen kuin mittarissa on 40 v.
Mutta yhtä lailla kuin taatusti mieluusti ottaisin hoitoon lapsenlapseni, niin tarjoaisin luonnollisesti sijaiskodinkin omien lasteni lapsille, niin kuin omien lasteni koirille tai muille lemmikeille. Tottakai! Sen lisäksi että rakastaisin näitä, niin voisin olla aina satavarma, että tulee hoidettua hyvin. Vaikka taatusti väsyttäisi eri lailla kuin nuorempana, ja hei vaan, hyvästi taas vapaus;-)
Vierailija kirjoitti:
Saadaan toki tutkimustuloksia, joiden mukaan iäkkäiden vanhempien lapset pärjäävät paremmin.
Syy ei tietenkään ole ikä sinänsä. Akateemiset, fiksut ja elämänsä hallitsevat lykkäävät lapsen tekoa ja näin syntyy ikään kuin harha, että ikä olisi selittävä tekijä.
Selittävä tekijä on vanhempien koulutustaso.
Toki suurin osa johtuu varmaan tuosta, toisaalta persoonallisuustutkimuksesta tiedetään, että ihmisten vastuuntuntoisuus, emotionaalinen tasapainoisuus ja sovinnollisuus kasvavat iän myötä (en jaksa linkata mutta jos googlaa personality traits age-related changes). Erityisesti 15-30v välillä.
Ja voivathan ihmiset, jotka hankkivat lapsia nuorina, olla alunperinkin erilaisia kuin ne jotka hankkivat lapsia vanhempina, mikä voisi myös selittää tulokset
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oma äiti oli 20v ja isä 18v kun saivat mut ja paskempia isovanhempia on saanut hakea. Eivät vanhempinakaan mitenkään loistaneet. Omalta kohdaltani olen muuttanut kaiken. Ja muuten, 41v oli helpompi valvoa yöt kun 25v kun sain esikoisen.
Vierailija kirjoitti:
Ihmetyttää tämä fraasi: teinit häpeävät vanhempiaan joka tapauksessa.
Ei meillä ainakaan ole minua tai lasten isää hävetty. Ollaan kivannäköisiä, tosi ystävällisiä ihmisiä.
Ihan leuka pystyssä ovat teinit joka paikassa ja esittelevät mielellään kavereilleen ja heidän vanhemmilleen meidät. Ikä on varmaan ihan sivuseikka. Ollaan kyllä melko nuoria vanhempia, mutta en usko, että tästä on kiinni.
Näin oli ennen. Nykyään teinit on fiksumpia kuin koskaan. Ihan tutkimusten mukaan. Eivät juo tai varasta. Arvot on parempia
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Teoreettinen kysymys teille, jotka ette jaksaisi enää uutta kierrosta. Jos lapsenlapsenne jostain syystä tarvitsisi sijaiskotia , kieltäytyisittekö ottamasta lapsen?
Vastauksia?
No mä olen niitä, joiden mielestä lapset pitää tehdä ennen kuin mittarissa on 40 v.
Mutta yhtä lailla kuin taatusti mieluusti ottaisin hoitoon lapsenlapseni, niin tarjoaisin luonnollisesti sijaiskodinkin omien lasteni lapsille, niin kuin omien lasteni koirille tai muille lemmikeille. Tottakai! Sen lisäksi että rakastaisin näitä, niin voisin olla aina satavarma, että tulee hoidettua hyvin. Vaikka taatusti väsyttäisi eri lailla kuin nuorempana, ja hei vaan, hyvästi taas vapaus;-)
Näin moni tekee. Tunnen monia isoäitejä ja -isiä, jotka hoitavat pysyvästi lapsenlapsiaan. Ja ihan oikeasti jaksavat. Eli ei ole totta, että joku ei jaksaisi. No ehkä 80- vuotiaasta alkaen ei enää jaksa. Itsekin olen sukulaissijaisvanhempi, mummi. Enkä päivääkään ole katunut tähän projektiin ryhtymistäni.
Ei ole. Ex-ukko odottaa uuden vaimonsa kanssa vauvaa ja mies on 52v. Vaimo hiukka alle 40v. Ainkain ex-miehelle kiva asia. Ekalla kierroksella vaikka olikin jo 35v kun lapsi syntyi, ei ollut valmis perhejuttuihin. Nyt varmaan osaa jo rauhoittua ja nauttia vauvasta. Toivon ainakin!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Teoreettinen kysymys teille, jotka ette jaksaisi enää uutta kierrosta. Jos lapsenlapsenne jostain syystä tarvitsisi sijaiskotia , kieltäytyisittekö ottamasta lapsen?
Vaikea sanoa. Olen kohta 50 ja lapset teinejä. En toivo heidän saavan lapsia pitkään aikaan. Kolmekymppisinä ehkä ja olen silloin yli 60
Mitta tiedän kyllä jonkun ottaneen silloinkin. Itse en tällä tietämyksellä usko että pystyisin. Mutta ei voi tietää
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Saadaan toki tutkimustuloksia, joiden mukaan iäkkäiden vanhempien lapset pärjäävät paremmin.
Syy ei tietenkään ole ikä sinänsä. Akateemiset, fiksut ja elämänsä hallitsevat lykkäävät lapsen tekoa ja näin syntyy ikään kuin harha, että ikä olisi selittävä tekijä.
Selittävä tekijä on vanhempien koulutustaso.
Toki suurin osa johtuu varmaan tuosta, toisaalta persoonallisuustutkimuksesta tiedetään, että ihmisten vastuuntuntoisuus, emotionaalinen tasapainoisuus ja sovinnollisuus kasvavat iän myötä (en jaksa linkata mutta jos googlaa personality traits age-related changes). Erityisesti 15-30v välillä.
Ja voivathan ihmiset, jotka hankkivat lapsia nuorina, olla alunperinkin erilaisia kuin ne jotka hankkivat lapsia vanhempina, mikä voisi myös selittää tulokset
Luultavasti ovat erilaisia. Korkeampaa koulutusta tavoittelevat hankk7vat lapset myöhemmin
Ennen ehkä oli eri tavalla. Synnyin 60-luvulla ja äitini oli 18 kun sai minut. Ihan tavallista silloin. Omia koulukaveteita vain yksi sai lapsen teininä. Muutama n. 25v. Muut yli 30v kuten itsekin
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Hiukan kiusallista jos lapsi menee viidennelle luokalle kun ystävien lapset jo valmistuneet lukiosta.
Juuri tuo tulee meillä olemaan tilanne ja arvaapa onko yhtään kiusallista...? Ei muuten ole. Meidän ystäväpiirissä ymmärretään, että kaikilla ei elämä mene samalla tavalla eikä samassa tahdissa.
Vanhempani olivat nelikymppsiä kun tekivät minut ja siskoni pari vuotta myöhemmin. Kun olin 15-vuotias isäni, joka oli kärsinyt korkeasta verenpaineesta, sai vakavan aivohalauksen, jäi kuitenkin henkiin ja vasen puoli toimi ja pystyi liikkumaan rollaatorin tai kepin avulla myöhemmin. Eikä tässä vielä kaikki kuten mainoksessa sanotaan. Muutama vuosi myöhemmin isäni sai syövän ja kuoli noin vuoden kuluessa. Vuosi sen jälkeen äidilläni todettin syöpä, parani kuitenkin luojan kiitos. Nyt olen 36 ja äitini vetelee viimeisiään Alheimerin kourissa.Eli alle 20-vuotiaana molemissa vanhemmissa syopä ja 1X aivoinfarkti.
En ole koskaan oikeastaan elänyt "teini-ikää", huoleni oli teininä samat kuin yleensä joillakin viisikymppisillä. kaiken seurauksen a olen ahdistunut ja alisuoriutuja. Lisäksi muutkin sukulaiset olivat vanhoja joten hautajaisia on ollut kymmeniä. Yhden kerran olen ollut häissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sain esikoiseni 35-vuotiaana. Mieheni on minua pari vuotta vanhempi.
Olen plösö, ylipainoinen, en harrasta kävelylenkkejä ja lapsen kanssa puuhaamista kummempaa liikuntaa. Lisäksi minulla on neurologinen sairaus. Lapseni on nyt kaksivuotias. Turvaverkkoja meillä on aika vähän. Käymme kokopäivätöissä. Mieheni on vuorotöissä, joten emme läheskään aina ole koko perhe yhtä aikaa kotona arjen rutiineja hoitamassa.
Mietin tätä jaksamisjuttua kun se ei ole koskaan ollut meille mikään ongelma valvoa öitä lapsen takia, peuhata lapsen kanssa jne. Olemme ihan parhaassa iässä. Mietin, että millaisilla geeneillä ja elämäntavoilla sitä on ihmisraunio jo näin nuorena.
Minulla on nuorena ja vanhana saatuja lapsia.
Vanhempana olen ollut ehdottomasti parempi äiti ja jaksanut paremmin lasten kanssa. Omat kipuilut kipuiltu, elämänrytmi rauhallisempi. Talous vakaa, ymmärrystä enemmän ja malttia.
Mieheni oli 43, kun kuopus syntyi, esikoisen saadessamme 23. Hänelle on tullut nyt aivan erilaista hoivaviettiä ja halua viettää aikaa lapsen kanssa kuin nuorena.
En voi mitenkään muiden puolesta arvailla, mikä on paras ikä lastensaantiin. Meidän perheessämme vanhempi ikä on ollut parempi. Sen huomaa nuorimmasta lapsestakin.
Kuolemastahan ei koskaan tiedä, milloin se tulee. Geenit on meillä hyvät, isovanhemmat kuolleet yli 90-vuotiaina ja melko loppuun saakka hyvässä kunnossa, mutta jokainenhan on yksilö. Voi olla, että nuorin joutuu menettämään vanhemmat suhteellisen nuorena. Tai sitten ei.
Jos ei syystä tai toisesta tule mahdollisuutta lasten hankkimiseen nuorena niin pitäisiköhän sitten ihan vaan periaatteesta jäädä lapsettomaksi? Itse itselleni vastaten: ei todellakaan. Olin omien vanhempieni kuopus ja he olivat syntyessäni noin nelikymppisia. En lapsena ja nuorena edes juuri huomannut että omat vanhemmat olivat 10-15 vuotta vanhempia kuin kavereiden vanhemmat. Ei heidan ikänsä hävettänyt minua sen enempää kuin heitakään sitten pätkääkään.
Itselläni jäi jopa aloittaminen myöhempään ja olin jo lähes viisikymppinen kun esikoisemme syntyi. Olen vaativassa työssä mutta sittenkin vietän tunteja joka päivä lasteni kanssa leikeissä ja harrastuksissa. Minulla näyttää olevan siihen jopa enemmän intoa ja energiaa kuin kolmekymppisellä vaimollani. Tuttavapiirissämme on itse asiassa useitakin pariskuntia joilla on runsaasti ikäeroa ja nuoria lapsia, joten omat lapsemme eivät ole koskaan edes kommentoineet että jokin olisi on normaalia taikka erilaista. Murrosikä on tosin vielä edessä...
40 v olisin vielä voinut, mutten enää (45). En siksi etten kokisi olevani potentiaalisesti hyvä äiti, vaan siksi etten jaksa enää edes ajatella sellaista elämänmuutosta.
Ystäväni teki uuden miehen kanssa vauvan kun oli 40, ensimmäisestä suhteesta syntyneet lapset jo teinejä, miehensä oli 51v , lapseton. Tämä mies on viisi vuotta laulanut samaa valitusvirttä, että kun ei saa levätä! Lapsi on syntymästään asti ollut isälleen rasite :( Ystäväni on loistava, jaksava ja rakastava äiti mutta en ymmärr' miksei potki sitä natisevaa pappaa pellolle, heillä olisi parempi pojan kanssa kanssa kaksin.
Teoreettinen kysymys teille, jotka ette jaksaisi enää uutta kierrosta. Jos lapsenlapsenne jostain syystä tarvitsisi sijaiskotia , kieltäytyisittekö ottamasta lapsen?